Denverin Munasyndi
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Samalla tavalla kevyt pilkku kuin Sveitsillä oli kevyt punainen. Älä anna tuomarille mahdollisuutta viheltää!
Kontakti jaloille ja sen lisäksi työnsi vielä kädellä. Kaksi rikettä ja selvä pilkku.
Erotuomarin päätöstä ei kumota, jos siellä pienikin rike on. Tuossahan oli pieni tönäisy, toki aniharvoin tuollaisesta rankkaria annetaan.
Sen lisäksi oli kontakti jalkaan.Vapaalla kädellä antoi vauhtia, mutta jos tuosta pilkku niin noita pitäisi olla 13 joka pelissä
Rikehän se oli, vaikkakin ihan turha.Kyllä se pilkulta näytti. Varrilla tai ilman.
Olisi jättänyt kädellä työntämättä, niin ei olisi tullut rankipotkua.
Nyt saattoi olla, että Doku kaatui vähän korostetusti, mutta kädellä työntämisen myötä rike oli selkeä.
Ei vain vihelletä läheskään aina noita.Kontakti jaloille ja sen lisäksi työnsi vielä kädellä. Kaksi rikettä ja selvä pilkku.
On kyllä ironista, että täällä huudellaan game overia 2-0 tilanteessa ja samalla melkein heti 2-1. Eikö olla aiemmin opittu aikaisemmista peleistä? 45 minuutissa tekee vaikka 10 maalia.
Samalla tavalla kevyt pilkku kuin Sveitsillä oli kevyt punainen. Älä anna tuomarille mahdollisuutta viheltää!
Hyvät rahat sillä saisi.Se olisikin kun Belgia voittaisi tämän 11-2.
Sen lisäksi oli kontakti jalkaan.
Sen lisäksi oli kontakti jalkaan.
Olihan siellä turha tönäisy käsillä. Kyllä se rike on, joten ei VARilla moista kumota.Mikä rike? Doku estää kädellä ja olkapää olkapäätä vasten tilanne. Doku kevyempänä horjahtaa ja oma kenkä ottaa kenttään kiinni. Ei ole tämän turnauksen linjalla kyllä normaali pilkku.