Kaikenmoinen mellakointi ja rettelöinti on perseestä, mutta en ymmärrä miksi aikuisilla ihmisillä menee vati näin pahasti nurin, että nuoret istuvat jossain tiellä.
Eikö nuoriso ole aina ollut pilalla? Normeista poikkeavat kapinoitsijat ovat hyvinvoivalle ja keski-ikäistyvälle kansalle moraalinen peili, josta voi ihastella, miten moitteeton kansalainen itse on. Vähän kuin halpa tositv-viihde, jota katsellessa voi myhäillä onnellisesti, että enpähän ole noin tyhmä ja vulgaari.
60-luvulla oli hippiliike tavoitteenaan maailmanrauha. Sekin oli varmaan "epärealistinen tavoite", jonka joku asiantuntija tyrmäsi lehdistössä. En tiedä, kun en ollut elossa, mutta olisikohan heillekin toivotettu tervemenoa Vietnamiin tai Chileen ratkomaan maailman ongelmia?
Jos jätetään tämä Suomen-versio elokapinasta syrjään, niin alkaahan tällä ilmastoaiheisella liikehdinnällä olla hiljalleen ihan oikeaa painoarvoa globaalissa politiikassa. Minusta se on ihan perusteltua, sillä jos rehellisiä ollaan,
aikamme suurimmalle ongelmalle ei olla tehty juuri mitään konkreettista. Pullonpalautusjärjestelmä ei edusta sitä, vaikka onkin hieno keksintö.
Tietysti kapinointi lähtee nuorista, joilla ei vielä ole eläkevirkoja, Saimaan-mökkejä ja kolmea lasta, jotka pitää kuskata maasturilla lätkäharkkoihin. Nuoret ihmettelevät, että mitenhän tässä käy joskus vuonna 2060, kun vaikuttaa siltä, että maailmanpolitiikka ei reagoi riittävällä nopeudella. Minusta ihan perusteltu syy lähteä vähän epärealistisillakin ohjelmilla osoittamaan mieltä "systeemiä" vastaan.