ELO – sähköinen kevytorkesteri

[Yläpesä]

Joku ystävällinen sielu oli jo ehtinyt siirtämään Idle Racen tuotantoa juutuubi-muotoon, joten tässä kaikille varhaisen ELOn, MOVEn ja Lynne & Woodin ystäville parhaimpia paloja:

Days of broken arrows Toimii upeasti edelleen.

I Like my toys Pop-marssi? Joka tapauksessa ihana fiilis leluylpeän Jeffin äänen ja soolojen välissä.

Birthday Tämä saattaisi aivan hyvin olla sekä ensimmäiseltä ELO-levyltä sahaselloineen sekä paremmalla tuotannolla tehty vaikka viime vuonna, niin tuoreelta kertsikin kuullostaa.

Hurry up John
Hieman suoraviivaisempi rock-rypistys jossa on kiva komppi.

Please no more sad songs Ehtaa Jeffiä kireine lauluäänineen. Väliosa kuullostaa jopa TIMEn aikaisia biisejä! No, toki Orbison-vaikutteet myös putkahtavat esille.

Follow me follow Huikean komea pre-ELO pop-kappale. Tasan 40 vuotta sitten.

Pistetään viimeisenä hassuhko Big Chief Wooly Bosher joka kai osoittaa Jeffin naiivia sinisilmäistä puolta.

Löytyyhän tuolta vielä lisääkin, mutta nostin nyt näitä omasta mielestäni kirkkaimpia helmiä ylös.

 

[Yläpesä]

ELOn äijienkin jo kääntyessä viimeisille kunniakierroksilleen on odotettavissa suruviestejä. Kelly Groucutt siirtyi 20.2. 2009 riviksi sukututkijoiden arkistoihin ilmeisesti sydänkohtauksen uhrina. Soitetaan Rockaria! Kellyn muistoksi (sopraano-osahan kuului Kellyn live-repertuaariin).

 

[Yläpesä]

http://www.telegraph.co.uk/culture/...-Jeff-Lynnes-spaceship-has-come-in-again.html

Jeff heitti pitkästä aikaa keikan Hyde Parkissa ja sai maksaneen yleisön hurmioon. Itsekin yritin sikahintaisia lippuja tapahtumaan saada, mutta keikka myytiin loppuun loppuun pikavauhtia. Telegraphin artikkeli hehkuttaa tapahtuman ilmapiiriä ja fanien onnea. Voi, kun kävisikin niin, että Jeff saisi vanhoilla päivillään takaisin arvostuksen, joka partainen melodiaihme ansaitsee. Lynnen parin vuoden takainen toinen soololevy "Long Wave" oli melkoinen pettymys, sillä ikivihreiden lämmittely ei onnistunut uskottavasti kuin parin kipaleen verran. Pudotus neljännesvuosisadan takaiseen Armchair Theatreen nähden oli järisyttävä.

Samaan aikaan toisaalla ELO Part 2n nimeä kantava muusikkojen ryhmä kiertelee maailmaa soittamassa jukeboxina toisten tekemiä kappaleita. Keikkaa pukkaisi myös Suomeen, mutta taidan jättää tämän Mik Kaminskin ja kumppaneiden ripoffin sikseen.
https://www.tiketti.fi/The-Orchestra-ELOELO-Part-II-Kulttuuritalo-Helsinki-lippuja/28503

 

[arvee]

Joku ystävällinen sielu oli jo ehtinyt siirtämään Idle Racen tuotantoa juutuubi-muotoon, joten tässä kaikille varhaisen ELOn, MOVEn ja Lynne & Woodin ystäville parhaimpia paloja:...

Olisihan se pitänyt arvata, että Jatkoajan palstalla on ELOllekin oma ketju,,,

Veljeni toi stereot sekä levyt ynnä kasetit kotiin intti-ajaksi. Taisi olla vuosi 1976. Sieltä löytyi John Lee Hookeria, Santanaa, Errol Garnellia, Excecption, Climax Blues Band, Allman Brothers Bandia jne. Enimmäkseen kyllä mies ja kitara-bluesia, joita kelasin läpi neulaa kastamalla. Tästä neularokotuksesta on ilmeisesti jäänyt alitajuntaan 12-vuotiaalle jotakin, koska blues on ehkä kuitenkin läheisin musiikkityyli.
Mutta ELOn levyt kolahtivat rajusti. Oliko musiikkiopistolla merkitystä? Tuskinpa, minä vain pidin jousista bändin taustalla.
Olen miettinyt ovatko tietyt nuoruuden suosikkibändit, ELO, Procol Harum tai jopa Pink Floyd vain tuotannon mahtipontisuuteen, äänitystekniikkaan ja veljen Pioneer/Pioneer/Akai/Peerless yhdistelmään perustuva harhakuva? ELOn inflaatio on näistä suurin, mutta on ne alkupään levyt vain helvetin hyviä.

Tämä Idle Race (viittaus vuoden 20008 viestiin, hihi) oli aivan uutta minulle. Lynnen tyylin tunnistaa, jatkumon vaikka aina Traveling Wilburyesiin asti .

 

[Johannes]

Ensimmäinen ELOn biisi, joka teki vaikutuksen oli "Roll Over Beethoven". Sitten tuli nykyään hieman mahtipontinen "Eldorado"-levy ja seuraavaksi "A New World Record", jota pidettiin 70-luvun puolivälin jälkeen lähes täydellisenä levynä, koska siinä ei ollut täytebiisejä. Sitten tuli punk ja ELO monen muun entisen hyvän bändin mukana jäi hieman unholaan, vaikka joskus vieläkin saatan kuunnella esim. Rockarian.

 

[Rod Weary]

Roll Over Beethoven kolahti myös varhaisteini-iässä meikäläiselle ensimmäisenä ELOn tuotannosta. Ja pitihän ELO I&II (myytiin tuplapakettina) ostaa heti, kun sai tarpeeksi viikkorahoista säästettyä. Kuuntelin II:n ns. puhki. A New World Record on kyllä erinomainen levy, mutta minulle ehkä se tärkein levy on kuitenkin Face the Music. Muista en niin hirveästi välitäkään. Mahtipontisuudella tasapainoilu on taitolaji. Jos menee yli, koko homma on pilalla. Sorry.

En kyllä mene kuuntelemaan laulu- ja soitinyhtyettä, joka soittaa ELOn kappaleita.

 

[Yläpesä]

Mahtipontisuudella tasapainoilu on taitolaji. Jos menee yli, koko homma on pilalla. Sorry.

Näin se menee. Toki jos koko tuotanto on mahtipontia niin siihen tavallaan tottuuu...
Mutta yli homma kiehuu melkeinpä pääsääntöisesti niillä bändeillä, jotka jossain vaiheessa suosiotaan päättävät osoittaa olevansa vakavasti otettavia muusikkoja eivätkä pelkkiä fiilisteleviä rockrenttuja. Ja heidän mieltämänsä ratkaisu on levy/konsertti sinfoniaorkesterin kanssa. Yhtenä naurettavimmista esimerkeistä vaikka Metallican S&M. Ei mitään järkee.

 

[Hidas_ja_kankea]

Itselläni ELO II oli aikoinaan yksi suosikkilevyistäni. Minun osaltani yhtye ei ole kestänyt aikaa, kuten yhä kuuntelemani astetta vanhemmat Pink Floyd, Yes ja King Crimson.

Ihan vasta pyöräytin levyä, mutta kesken se tuli jätettyä. Mielestäni ELO meni 70-luvun puolessa välissä liian siistiin ja kliiniseen suuntaan, jolta ajalta tuli myös suurin kaupallinen menestys. Hittiformaatti keksittiin ja Wood&Lynne projektin alussa ollut kokeellisuus unohdettiin.

Vinyylikerääjänä noita yhtyeen levyjä on jäänyt hyllyyn pölyyttymään. Niistä ei muuten edes saa käytettynä kunnon hintoja suurten painosmäärien ja nykyisen vähäisen arvostuksen vuoksi.

 

[Mack]

Out of the Blue oli jo aika ylituotettukin, mutta ihan hyviä juttuna mukana. Time on sellainen levy miltä tuli kuultua biisejä jo ihan lapsena ja se jäi hyvin mieleen. Ehkä ne robottisoundit sitten olivat niin jänniä? Levyllä on yhä hetkensä.

ELO on muuten myös näitä bändejä, joilla on varmaan tuhat ja yksi kokoelmaa markkinoilla.

 

[Yläpesä]

Vaikkei tämä olekaan kuukauden takaiselta Hyde Parkin keikalta niin viimevuotinen näytteenantotilaisuus loistavasta soittokunnosta joka tapauksessa:

Jeff ja Richard Tandy yhteisen 40-vuotisen bändihistorian kunniaksi BBC:n hyvältä tallenteelta. Pissat tuli housuun lopun kuoro-osuudesta.
http://youtu.be/T5pbF3xoQpo

Edit: No, hitto! Koko Hyde Parkin keikkahan on HD-materiaalina Youtubessa!

Jeff Lynne's ELO BBC Radio 2 Live in Hyde Park 2014
http://youtu.be/ly1WIbASKE0

 

[oiler99]

Nostanpa tämän topicin, sillä Jeff Lynne on tehnyt levyllisen uutta ELO-musiikkia! Alone In The Universe-niminen studiolevy julkaistaan 15.11.

Pari biisiä siltä on jo julkaistukin:

ELO - When the Night Comes (Audio) - YouTube
ELO - When I Was a Boy (Audio) - YouTube

 

[Centre Bell]

Kyllä tuli aivan varhaisnuoruus mieleen kun kuunteli noita kahta näytettä tuolta ELO:n tulevalta levyltä. Kyllä ELO putoaa vieläkin ainakin minulle.

 

[Yläpesä]

Uuden levyn kipaleista When I was a boy tuntuu hyvältä, mutta jälkimmäinen lohkaisu hieman lattealta soolomateriaalilta eikä lainkaan ELOlta. No, toivotaan jatkolta lisää hieman tuhdimmin tuotettua tavaraa. Tärkeintä on, että sävellyskynässä on taas mustetta. Näköjään on silti ahkeroitu myös tuotannon puolella, sillä Bryan Adamsin Get Up! on ilmestynyt tuotettujen levyjen listalle.

Ketjussa on syytä mainita että Jeff ansaitsi tuossa alkuvuodesta oman Walk of Fame-tähtensä, josta tässä pieni juttu hehkuttajinaan Paul McCartney ja Eric Idle: Jeff Lynne Receives Star on Hollywood Walk of Fame | Variety

Huvittavaa, että pappautuvan Jeffin täytyi ennen viime kesän live-esiintymisiään harjoitella erityisesti seisoen soittamista ja laulamista samaan aikaan, koska 30 vuotta hän oli soittanut skittaa istuen studiossa.

 

[Pavlikovsky]

Vieläkö tuo Bevanin ELO part 2 muuten on vielä aktiivinen? Jostain olin lukevinani, että keikkailisivat edelleen ja levyjäkin. Nämä nimimuunnelmat haisevat aina vahvasti riidoille, kun alunperin on oltu samassa veneessä, mutta sittemmin yhtyeestä alkaa liikkua erilaisia kokoonpanoja, joka on naurettavuuden huippu. Onhan näitä ennenkin ollut Manny Charltonin Nazareth, ex-Creedence miesten Creedence Clearwater Revisited ja W.A.S, joka oli Holmesin yritelmä W.A.S.P:ista.

Itse alkuperäinen ELO:han on omanlainen pioneerinsa popahtavassa progerockissa selloineen ja paikkansa ansainnut jalustalla aina. 70-luvun tuotanto etenkin ansaitsee kaiken kunnioituksensa, harmi kun tällaista ei enää tehdä.

 

[Yläpesä]

Vieläkö tuo Bevanin ELO part 2 muuten on vielä aktiivinen? Jostain olin lukevinani, että keikkailisivat edelleen ja levyjäkin. Nämä nimimuunnelmat haisevat aina vahvasti riidoille,

Vastaus löytyy tuosta edeltä, The Orchestra on kyseisen tribuuttiorkesterin nimi nykyisin kun Bev "myi" oikeuden ELO-nimen käyttöön kokonaan Jeffille. Alunperin riita on syntynyt siitä, kun Jeff keskittyi muiden artistien tuotantohommiin ja muu bändi olisi halunnut kiertää ja levyttää.
Virallinen ELO on nyt nimellä Jeff Lynne's ELO ja mukana originaaleista jäsenistä on Richard Tandy.

 

[Ted Raikas]

Kuuntelen tässä nyt kyseisen pumpun Out of the Blue albumia ja on kyllä hienoa settiä. Jäänyt tosiaan ELO hiukan sivuun, vaikka bändin olen vuosikausia tiedostanut ja jokusen biisinkin kuullut sieltä täältä Ekaa kertaa kuuntelen albumikokonaisuutta ja kyllähän tämä(kin) bändi on sellainen johon pitää syventyä enemmänkin.

Mikähän olisi seuraava albumi tämän jälkeen jota suosittelisitte? En edes tiedä onko tämä kyseinen mikään keskeinen teos, osui nyt vaan Spotifyssa ekana silmään ja levyn nimi puhutteli jotenkin.

Edit. Olen näemmä vuosia sitten kirjoittanut tähän ketjuun ja jäänyt bändiin silloin tutustumatta. Noh, parempi myöhään kuin...

 

[Yläpesä]

Mikähän olisi seuraava albumi tämän jälkeen jota suosittelisitte? En edes tiedä onko tämä kyseinen mikään keskeinen teos, osui nyt vaan Spotifyssa ekana silmään ja levyn nimi puhutteli jotenkin.

Suosittelen sinulle proge-miehenä siitä Out of the bluesta kronologisesti taaksepäin menemistä. Ensin A new world record, sitten yhden yli hypäten Eldorado, sitten On the third day. Näiden jälkeen ihan mitä vaan. Jos nuo eivät uppoa niin jotain on pielessä.

 

[Rod Weary]

Face the Music kehiin ja heti! Ai niin, progemies kuuntelee toki ELO II:n ennen FtM:ia.

 

[oiler99]

Tulevalta levyltä on julkaistu uusi biisimaistiainen One Step At A Time. Kyllähän tuo kertosäe on taattua ELOa,

ELO - One Step at a Time (Jeff Lynne's ELO - Audio) - YouTube

 

[Yläpesä]

Uusi levy julkaistiin kokonaisuudessaan tänään. Muutaman kuuntelun jälkeen fiilis on hieman tasapaksu. Hyviä biisejä on toki, mutta huikean ohkaiseksi ja kliiniseksi tuo yhden miehen bändin soundi kyllä jää. Harmi kun Jeff on paljastanut haastattelussa vihaavansa jousisektioita, joten niitä ei juurikaan enää kuulla. Muutenkin hyvin samankuuloista musaa kuin Zoom ja Armchair Theatre. Alakuloista, haikean kaihoisaa, sitä kai se ikääntyvän äijän sielunmaisema sitten on.

 

[Moto]

Tuli eilen nähtyä tuo The Orchestra Lahden Öiden veteraani-illassa, tai kyynisemmin ilmaistuna kuolleiden hevosten piikausillassa: muut ulkomaiset esiintyjät olivat Nazareth ja nyky-Thin Lizzystä muotoutunut Black Star Riders.

Eipä The Orchestrassa taida olla oikeaan ELOon liittyviä jäseniä muut kuin viulisti Mik Kaminski ja kepin kanssa köpötellyt kapellimestari Louis Clark, joka vaikutti vähän maskotilta. Pääosan koskettimista hoiti Eric Troyer, joka oli myös yksi kolmesta laulajasta. Tällaisen bändin tarpeellisuudesta voi olla tietysti montaa mieltä, mutta hienolta tuo omiin korviini kuulosti ja laulajakolmikko veti aika komeasti harmonioita. Muutamasta biisistä tuli ahaa-elämys, että tämäkin on ELOa, kovin vähän tuohon on tullut tutustuttua, mutta pitää ottaa tarkempaan tarkasteluun.

Yleisön kiinnostuksesta päätellen eilen illan neljä viimeistä esiintyjää esiintyivät väärässä järjestyksessä. Luulenpa, että Michael Monroen aikana oli eniten väkeä, Nazarethin aikana myös varsin hyvin, mutta ainakin "seisomakatsomo" rupesi tuntumaan BSR:n ja Orchestran aikana väljältä. Oliko osa sitten livistänyt viilenevästä illasta vai siirtynyt kaljateltan puolelle, josta toki oli ainakin hyvä kuuloetäisyys lavaan ja varmaan näkikin hyvin.

 

[Yläpesä]

Tässä olisi yksi niitä bändejä, jonka näkemisestä olisin valmis maksamaan rahaa.

Olitko siis toissa viikolla Globenissa meidän muiden mukana nauttimassa täydelle salille tiukan setin esittäneestä yhtyeestä? Pelkkää best-ofia tietenkin tarjoiltiin eikä yhtään yllätystä ollut joukossa, mutta silti oli pakahduttavan onnellinen hyvän olon ilta. Näkyihän siellä yleisön joukossakin monenmoista nimekästä kotimaista artistia.

Yhtye palasi Eurooppaan Amerikan kiertueelta ja ainakin Facebook-päivitysten perusteella ovat saaneet koko ajan esiintyä täyteen ahdetuilla isoilla areenoilla.

Setlist Tukholmasta:
Jeff Lynne's ELO Setlist at Ericsson Globe, Stockholm

 

[tant gredulin]

Olitko siis toissa viikolla Globenissa meidän muiden mukana nauttimassa täydelle salille tiukan setin esittäneestä yhtyeestä?
Jeff Lynne's ELO Setlist at Ericsson Globe, Stockholm

Valitettavasti en. Kadehdin!

 

[Sistis]

ELO on yksi orkestereista, joihin tutustumisen on jäänyt valitettavan vähälle. Tosin tuo vähäinen kokemus on ollut ihan positiivinen. Joskus vähän aikaa sitten hankin edullisen vinyylisoittimen, ja sen kunniaksi isäukko lahjoitti minulle ison kasan levyjä, joita hän on joskus 1970-luvulla ostanut, muttei kuunnellut vuosikymmeniin. Tuolla levykasassa oli yllätyksekseni mukana ELO:n New World Record. Vaikka isukin vinyylikokoelmaa tulikin joskus nuorempana vilkuiltua, niin tuota en ollut sieltä bongannut. Muutamaan otteeseen olen tuon kuunnellut, ja onhan se oikein toimiva levy.

ELO on yhtye, jota ei kai ihan suoraan progeksi lasketa, vaikka progressiivisia elementtejä musiikissa on paljonkin. Eli asia on vähän kuin Procol Harumin kohdalla. Tosin Eldorado on komeillut erinäisillä kaikkien aikojen parhaat progealbumit-listoilla, joten nämä ovat aina melkoisia tulkintakysymyksiä. Tuo levy on muuten hankintalistallani...

Niin, kiitoksena näistä levyistä lahjoitin isukille ison kasan klassista musiikkia, jonka olimme pelastaneet erään kirjaston poistomyynnistä. Tämä näin sivujuonteena.

 

[Yläpesä]

ELO on yhtye, jota ei kai ihan suoraan progeksi lasketa, vaikka progressiivisia elementtejä musiikissa on paljonkin. Eli asia on vähän kuin Procol Harumin kohdalla. Tosin Eldorado on komeillut erinäisillä kaikkien aikojen parhaat progealbumit-listoilla, joten nämä ovat aina melkoisia tulkintakysymyksiä.

Joka ei laske ELOn neljää ensimmäistä jonkin sortin rockprogeen kuuluvaksi voi laskea housunsa, pyllistää ja ottaa 66 pajunvitsan vihellystä kankuilleen.
Siitä eteenpäin ajassa mennään sitten enemmän popin maastossa vain pikkasen syrjähypähdellen sinne tänne.