Mainos

Elina Valtonen

  • 80 525
  • 571

Mr.Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flopit
Mitä järkeä Rinteen olisi lähteä riviministeriksi? Kyllä minä lähtisin demareiden toimistolla tekemään Antista suoraan seuraavaa Suomen tasavallan presidenttiä. Nythän hän parhaillaan kasvaa korkoa kovassa kansainvälisessä organisaatiossa.
Varsinkin kun ei pääse edes eduskuntaan. Toki voisi varmaan virkamiesministeriksi nousta.

Eikö pekoni ole työtön nykyään? Kyllä varmaan riviministerin Audin takapenkki kelpaa.

Ja jotta kaikki ei ole off Topiccia niin onhan Ellussa kesäkissa ainesta.
 
Mr.Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flopit
Mikä röyhkeys. Ei tietenkään ole: Tällainen on Antti Rinteen uusi työ – "Olen äärimmäisen tyytyväinen"

Minä myös lopetan ketjuun kuulumattoman keskustelun tähän, mutta minun oli pakko sivistää palstatoveriani hänen tietämättömyytensä vuoksi.
My god! Ostan lipun pohjois Koreaan; one way! Muistelin että haki Lohjan kaupunginjohtajaksi mutta ei jostain kumman syystä tullut valituksi (Rinne kuuluu niihin väärin vääriin kuten veli#79 ja Summanen). Nähtävästi löytyi kuitenkin sopiva pesti jossa puoluekirjalla ei ole väliä, ja veli Rinne valittiin oikein kriteerein, eli KOMPETENSSIN perusteella. Chapeau!
 
Ulkoministeri Elina Valtonen on noussut eurooppalaisessa keskustelussa merkittäväksi Scholzin vastavoimaksi yhden erityisominaisuuden vuoksi.

Ulkoministeri on erinomaisen saksansa ansiosta jatkuvasti haastateltavana Saksan ajankohtaisohjelmissa. Hän pystyy osallistumaan suoraan saksalaiseen keskusteluun ja haastamaan Scholzin linjaa. Valtosella on kielitaitonsa vuoksi harvinaista vaikutusvaltaa, ja hän käyttää sitä.

Viime viikolla hän sanoi NTV-saksalaiskanavalle, että Putin ymmärtää vain pelotetta ja voimaa ja että Ukrainan sodassa on kyse koko Euroopan turvallisuudesta. Ministerin mukaan Ukrainan sota on ”eksistentiaalinen” kysymys koko Euroopalle.

Katselin Deutche Wellen haastattelun Elina Valtoselle. Ompas perhana sujuvaa saksaa!

Kommenttiosiossa kehuivat vuolaasti kielitaitoa ja kompetenssia. Repesin kun joku sanoi että Suomen ulkoministeri voisi opettaa Baerbockille saksaa.
 
PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo

En löytänyt tuota dw:n haastattelua, mutta toisen kyllä. Kylläpä tosiaan puhuu hyvää ja sujuvaa saksaa. Myös hänen englantinsa on erinomaista. Kyllä täytyy sanoa, että onpa hienoa että asianaisemme osaa muutakin kuin sössöttää rallienglantia.

Ja tässä vinkki lapsille: Kielet ovat ainoat oppiaineet koulussa, joita voitte soveltamatta ja sellaisenaan käyttää maailmalla. Opiskelkaa niitä. Myös sitä ruotsia.
 
rpeez

Tuntuu todella hyvältä kun molemmat ulkopolitiikkaamme päähenkilöt on noin hyviä kielissä, haastatteluiden seuraaminen on suorastaan nautinto kerrankin.
Valtosella kuuluu brittiaksenttia englanninääntämisessä, ei toki ihme taustan takia.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka poliitikkojen "fanittaminen" lapsellista onkin, pakko myöntää, että lukeudun ulkoministeri Elina Valtosen kannattajiin. Nyt jos koskaan on Suomen onni, että meillä on näin tilanteen tasalla oleva ulkoministeri. Tuntuu kun Valtonen antaa lausunnon, että olen järjestään samaa mieltä hänen kanssaan. Hyvä Elina!
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Elina Valtonen on poikkeuksellinen poliitikko. Nyt pitkän odottamisen jälkeen ministeriksi päästyään, hän on ollut täysin suvereeni Suomen globaalina edunvalvojana. Jahka Orpon aika Kokoomuksen puheenjohtajana joskus päättyy, oma suosikki manttelinperijäksi on Elina Valtonen.
 
rpeez

Jäsen

Elinalta taas kerran täysin suvereeni esiintyminen BBC:n haastattelussa.

Joo, tämä oli hyvä.
Elina toi siinä oikeaa lisäarvoa kuuntelijoille, jotka ei ole ihan täällä rajalinjassa saamassa luonnollista ymmärrystä. Ei mitään poliitikon perusjargonia, vaan sävähdyttävällä tavalla miksi pitää tukea.
Veikkaan ettei jäänyt viimeiseksi BBC:n haastatteluksi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvä Elina! Mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa myös ns. suuri yleisö havahtuu hienoon työhön, mitä hän parhaillaan Suomen eduksi tekee. Toki viime keväänä hänen keräämä huima yli 32 000:n äänen potti Helsingistä (Vaalipiirin ennätys.) kertoo jo jostain, mutta harvemmin hänestä tunnutaan vielä näin muuten puhuttavan, mikäli vertaa vaikka Sanna Marinin suosioon.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Valtonen tulisi valita Kokoomuksen puheenjohtajaksi kesällä, mutta näin ei tule käymään. Odotin Valtosen aikaa. No, tappio Kokoomukselle ja Suomellekin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Valtonen tulisi valita Kokoomuksen puheenjohtajaksi kesällä, mutta näin ei tule käymään. Odotin Valtosen aikaa. No, tappio Kokoomukselle ja Suomellekin.
Valtosen aika tulee vielä ja voi olla hyvä, että ulkoministerinä on osaltaan erillään hallituksen epäsuosituista päätöksistä, vaan Nato-Suomen poliittisina kasvoina pääsee tekemään parasta mahdollista Suomi-kuvaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Valtosen aika tulee vielä ja voi olla hyvä, että ulkoministerinä on osaltaan erillään hallituksen epäsuosituista päätöksistä, vaan Nato-Suomen poliittisina kasvoina pääsee tekemään parasta mahdollista Suomi-kuvaa.

Kyllä ja toivon mukaan tulee. Tosin sekin on mahdollista, että Kokoomuksessa valtaa pitää jatkossakin enemmän konservatiivinen kuin liberaalinen miesjengi. Ja miehiä vastaan minulla ei ole yhtään mitään, mutta tiedän jonkin verran siitä, miten valta Kokoomuksessa muodostuu.

Arvoliberaalina Valtonen ei ole erityisesti Kokoomuksen maakuntaväen silmissä ykköstykki. Valtosen osakkeet eivät tämän enemmistön silmissä ainakaan parantuneet kertoessaan kirjassaan, millaisia ongelmia johtajuudessa Kokoomuksessa on: "valtaa käyttävät miehet, jotka pyrkivät pitämään vallan itsellään."

Yksi Valtosen käyttämistä esimerkeistä sijoittuu kevääseen 2016. Tuolloin Lepomäki ilmoitti silloiselle puolueen puheenjohtajalle Alexander Stubbille, että hän harkitsee ehdokkuutta vaaleissa. Lepomäki tuoreessa kirjassaan: Kokoomuksella on kolme ongelmaa – johtajuus, johtajuus ja johtajuus

Hän vain totesi, ettei minulla ole sen jälkeen tulevaisuutta puolueessa. Ja kuinka oikeassa hän olikaan. Valtonen ei tarkentanut, mitä hän tarkoittaa sillä, että Stubb oli oikeassa. Ilmoituksesta alkoi Lepomäen mukaan puolueessa mielipidemuokkaus, jossa häntä syytettiin ”yhteistyökyvyttömäksi”.

Valtosen aika voi siis edelleen tulla, mutta ainakaan nykyistä konservatiivisempi Kokoomus ei sellaista hänelle anna.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Valtosen aika puheenjohtajaksi tulee vielä. Ei häntä ulkoministeriksi olisi valittu jos olisi puolueessa sivuraiteilla. Toki maaseudun konservatiivit saattavat Häkkäsen äänestää ohi Valtosen, mutta kattellaan. Aikaa on Elinalla vielä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupa

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Marko Lempiseltä mielenkiintoinen juttu koskien Hartwall Areenaa ja sen saamista takaisin suomalaisten omistukseen. Elokuussa 2023 ulkoministeri Elina Valtonen sanoi, että asiaan valmistellaan ratkaisua ministeritasolla ja pakkolunastus voi tulla kyseeseen jo lähiaikoina. Kun toimittaja Lempinen nyt maaliskuussa kysyi asiaa Valtoselta, siirsi hän kysymyksen oikeusministeri Merelle, joka siirsi asian ministeriönsä virkamiehille, jotka ohjeistivat kysymään ulkoministeriöstä.

Ei tästä nyt kovin vakuuttavaa kuvaa muodostu, että Valtosella ja/tai Merellä olisi tämä homma hanskassa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Valtosen aika puheenjohtajaksi tulee vielä. Ei häntä ulkoministeriksi olisi valittu jos olisi puolueessa sivuraiteilla. Toki maaseudun konservatiivit saattavat Häkkäsen äänestää ohi Valtosen, mutta kattellaan. Aikaa on Elinalla vielä.

Ei Valtonen sivuraiteella ollut, mutta kuten totesin, tie puheenjohtajaksi oli tukossa. Mahdollinen puheenjohtajuus Orpon jälkeen jo vuonna 2080 riippuu Kokoomuksen sisäisistä tunnelmista. Mitä konservatiivisempi, sitä vähemmän arvoliberaali.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös