Elämänvalinnat

[tres11]

Kukaan ei tosiaan tiedä. Ehkä olisit välttänyt noi asiat, mutta jotain muuta epämiellyttävää olisi voinut tapahtua. Esim viikko sen jälkeen kun olisit muuttanut sen huippumallin kanssa saman katon alle, niin olisit liukastunut rapussa ja halvaantunut kaulasta alaspäin.

Mä käytän hissiä. Aina.

 

[Glove]

Ilmeisen huonoja valintoja on tullut tehtyä, kun melkein kaikki on mennyt loppujen lopuksi päin persettä.

 

[tres11]

Ilmeisen huonoja valintoja on tullut tehtyä, kun melkein kaikki on mennyt loppujen lopuksi päin persettä.

Ihan sama fiilis. Kun teet huonon valinnan niin sitä seuraa huonojen valintojen kierre tai siltä on tuntunut. Oon mä tiettyjä isoja päätöksiä miettinyt tarkkaankin ja sitten yleensä aina tehnyt väärän valinnan. Isäni tapaus dramaattisin. Tein väärän valinnan ja piste. Olisiko hyvä valinta silloin aikoinaan saanut aikaan hyvien valintojen kierteen? No ei näitä voi varmaan tietää...

 

[tres11]

Kukaan ei tosiaan tiedä. Ehkä olisit välttänyt noi asiat, mutta jotain muuta epämiellyttävää olisi voinut tapahtua. Esim viikko sen jälkeen kun olisit muuttanut sen huippumallin kanssa saman katon alle, niin olisit liukastunut rapussa ja halvaantunut kaulasta alaspäin.

Itsekin pohdin monesti tätä asiaa itsekseni, että millaiset tietyt pienetkin elämän valinnat ovat minua ohjanneet jonnekin tielle, missä olen juuri nyt. Yritän myös pohtia sitä toista reittiä, että mitä se olisi voinut olla, mutta aina matkassa on myös muuttujia mikä tekee siitä lopulta mahdotonta. Yleensä pohtiessaan sitä toista reittiä sen näkee jotenkin parempana kuin nykyisen. Harvoin niissä pohdinnoissa siinä reitin varrella tulee mitään käänteitä vastaan.

Tämä on juuri se elämän arvaamattomuus, miksi on turha miettiä että mitä jos olisi tehnyt jonkun asian toisin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja koskaan ei voi tietää. Periaatteessa jonkun Kälviällä asuvan Pentin aamutoimien myöhästyminen saattaa vaikuttaa sinun elämääsi, jos Pentille tulee kiire töihin ja ajaa siksi vähän vauhdikkaammin ja suoraan sinun auton keulaan jonka vuoksi halvaannut.

Tässä elämässä seilataan enemmän sattuman varassa kuin itse tajuaakaan.

Mä en nyt ihan ymmärrä. Kerroin lähinnä, että mitä elämääni lamaannuttavia asioita ja negatiivista kierrettä EI todennäköisesti olisi tapahtunut, eikä tuossa ole edes kaikki, siis jos elämänpolkuni olisi kulkenut hänen kanssaan. Minä kerroin elämänvalinnastani mikä johti tiettyyn elämänpolkuun. Jos minä ruoskin 18-vuotiasta itseäni väärästä elämänvalinnasta niin eikö se kuulu suoraan tähän ketjuun? Ei tämän asian vatvomisesta mitään hyötyä ole, mutta ketjuun se taitaa kuulua.

Toisaalta hatusta heitetyt spekulaatiot ei toteutuneista tulevaisuuden tapahtumista eivät taida kuulua. Eivät ole elämänvalintoja tai liity perhosvaikutukseen, koska eivät ole toteutuneet.

 

[septi]

Turussa ja naapurikunnissa tuli vietettyä lapsuus ja varhaisnuoruus ja isän kautta saadut kesätyöpaikat oikeastaan ohjasivat uravalinnan suuntaa lopulta. Se ensimmäinen isompi valinta tuli kun kuulin inttiaikojen lopussa kotiutumisoppitunneilla englanninkielisten koulutusohjelmien hausta. Vihaan talvea koko sydämestäni ja olin vakaasti päättänyt muuttaa Suomesta työskentelemään jonnekin Saudi-Arabiaan tai vastaavaan, jossa palkat ovat hyviä ja lunta ei tarvitse nähdä ikinä. Itselleni lupasin, etten edes käy Suomessa koskaan talviaikaan. Ajattelin, että englanninkielinen koulutus olisi hyvä lähtökohta tähän tavoitteeseen. Muutenkin kotikonnuilta oli paljon huonoja muistoja, joten ajattelin että maisemanvaihdos voisi tehdä terää.

Hain kouluun, tulin valituksi ja tämän valinnan perässä sitten muutin siihen ainoaan, pienehköön kaupunkiin, jossa valitsemani alan englanninkielinen koulutus sijaitsi. Kaupunkiin jossa en ollut koskaan käynyt, enkä tuntenut ketään. Muutin päivää ennen koulun alkua ja ensimmäisenä kouluaamuna piti navigaattorin kanssa suunnata perille, kun en tiennyt missä koulu sijaitsee. Turkuun jäivät laaja kaveripiiri ja silloinen tyttöystävä, jonka luokse vielä yli vuoden joka viikonlopuksi ajelin. Ja kun luokalla oli pääasiassa omissa oloissaan ja kotonaan viihtyviä aasialaisia opiskelijoita niin varsinaista luokkahenkeä ei syntynyt oikein missään vaiheessa ja ajoittain oli yksinäisyyttä.

Yksi luokkakavereistani oli kuitenkin nykyinen vaimoni, jonka kanssa ystävystyttiin heti ensimmäisenä koulupäivänä. Ensimmäiset 1,5 vuotta oltiin kavereina tiivisti yhdessä koulussa ja opiskelijatapahtumissa, kaikki arki-illat chattailtiin Messengerissä ja jonkinlaista sutinaakin oli. Siinä 1,5 vuoden kohdalla sain kuulla että "meistä ei koskaan tule paria". Erosin kuitenkin samoihin aikoihin lopulta silloisesta tyttöystävästäni ja pari viikkoa myöhemmin myös vaimo päätti silloisen suhteensa ja sitten oltiinkin yhdessä vaimoni kanssa hänen kommentistaan huolimatta :D Pari viikkoa siitä eteenpäin asuttiin virallisestikin yhdessä ja kohta 14 vuotta on yhteistä matkaa takana ja kaksi upeaa lasta saatu.

Kaikenlaisia muitakin pienempiä valintoja opiskeluvalintojen, asuinpaikkojen ja työpaikkojen kanssa jotka ovat vaikuttaneet polkuun, mutta tuo opiskelupaikan valinta ja muutto ovat selkeästi se suurin mullistus. En päässyt pakenemaan talvia ja kaveripiirini jäi pysyvästi aika suppeaksi, mutta toisaalta tutustuin ihmiseen jonka kanssa kemiat kohtasivat niin hyvin että heti ensimmäisestä keskustelusta koulun ruokalassa alkaen tavallaan kuljettu samaa matkaa (vaikka aikansa ottikin ennen kuin yhteen päädyttiin) ja rakennettu yhdessä perhe ja oma talo kehä3 kupeeseen. Lisäksi pystyin jättämään sen menneen painolastin ja Turun kuppikunnat taakseni ja kasvamaan paljon itsevarmemmaksi ihmiseksi itsekin. Monta kertaa olen miettinyt miten asiat olisivat menneet jos olisin valinnut sen ´helpomman´ vaihtoehdon ja jäänyt Turkuun opiskelemaan alaani suomenkielisessä oppilaitoksessa, joka oli kakkosvaihtoehto. En usko että asiat olisivat miltään osin paremmin. Olen erittäin onnellinen että tein tuon valinnan! Ilman niitä intin kotiuttamisoppitunteja tuskin olisin ollut tietoinen, tai osannut edes ajatella että alaani on myös englanninkielinen koulutus saatavilla Suomessa. Kiitokset siitä siis inttivelvoitteelle!

 

[Czescku]

Näitä tarinoita on mukava lukea. Lisää kiitos. Tässä lyhyesti yksi omani:

Seurustelen (siis asunut avoliitossa kohta 2v) naisen kanssa, joka ensitapaamisella totesi suoraan ettei voisi ikinä kuvitella seurustelevansa sinisilmäisen tai suomalaisen kanssa. Hän on kyllä suomalainen, mutta kasvanut Tansaniassa eikä viihdy täällä, siksi lähdemmekin sunnuntaina Espanjaan, jossa hän tuntee olonsa kotoisaksi kun kaikki huutavat toisilleen.

Ja miten tähän on päädytty. Isäni työskenteli Kaukaan tehtaalla Lappeenrannassa ja sieltä (sekä Kuusankoskelta) lähetettiin 1978 porukkaa asiantuntijoiksi Jari projektiin Brasiliaan. Minä parivuotiaana pikkupoikana sinne myös. 10v myöhemmin Skotlantiin päätettiin tehdä paperitehdas ja taas asiantuntemus Suomesta (Lappeenrannasta) ja sinnehän minäkin. Vanhempani tykkäsivät muutenkin matkustella niin lukion kolmannella oli helppo päätös lähteä kotikaupungin korkeakouluun (silloin vielä Lappeenrannan Teknillinen Korkeakoulu nimellä) lukemaan kansainvälistä markkinointia, kun moisen opiskelulinjan löysin vaihtoehtoja tutkiessani. Siihen kuului nimittäin pakollinen vaihtolukukausi. Minä menin Ranskan Rivieralle lukuvuodeksi, kun olin jo Skotlannissa 12-vuotiaana koulussa aloittanut ranskan opiskelun ja halusin lämpimimpään paikkaan, jossa puhutaan ranskaa.

Puolisoni totesi minulle alkuaikoina etten ole suomalainen (sinisiä silmiä hän ei selittämällä pois saa kuitenkaan), mikä varmaan pitää jossain määrin paikkaansakin, kun on sen verran maailmaa tullut nähtyä.

Voisin tähän myös toisen naisjutun kertoa perään. Joskus vain kaikki tuntuu menevän ns. putkeen. Alkuvuodesta 2006 sain vihdoin töitä (valmistuin 2003 toukokuussa) Helsingistä (TeliaSoneralta). Muutin kaverin luokse Hakaniemeen 28.2. tiistaina (1.3. alkoi työt). Viikonloppuna tietenkin biletettiin tänne päin jo muuttaneiden kavereiden kanssa ja tapasin lasteni äidin, joka oli eronnut puolisostaan olympiafinaalin jälkeen (26.2. jos joku ei Torinoa muista). Minä en erosta tiennyt, mutta kaverini tiesivät ja koska minulla oli ollut vähän sutinaa jo aikoinaan Lappeenrannassa lasteni äidin kanssa niin olivat minulta salassa sopineet jonkun kuppilan jossa sitten "vahingossa" tavataan. Kuukauden sisällä yhteenmuutto, 2 kuukaudessa kihloihin ja 1,5v jälkeen naimisiin. Oli ensimmäinen ns. oikea tyttöystäväni ja kaksi ihanaa lasta siitä on tuloksena vaikka suhde eroon päättyikin 10v sitten.

On elämänvalintoja joskus tullut mietittyä, mutta kuten tässäkin ketjussa todettu niin turha katua mitään, koska ei menneeseen voi vaikuttaa. Ei elämä aina helppoa ole ollut (esim. pari läheisen itsemurhaa, isäni kuolema 1999 ja avioero 2015), mutta tässä sitä vain eteen päin porskutetaan.

 

[Kaskelotti]

Valinnat, valinnat.

Mä olin aikoinaan naimisissa. Elettiin sellaista kahden kouluja käyvän ja myöhemmin töitä tekevän ihmisen dinkkutaloutta. Kaikki oli ok, kivaa, ihan jees. Ei mitään valittamista, elämä oli helppoa. Oli asuntolainat ja autot ja muut. Ei kuitenkaan ollut myöskään mitään järisyttävää ja suurenmoista, vähän sellaista hidasta hautapaikan katselua. Vaimo sitten täräytti, että erotaan. Tällain kaunistellusti. Erottiin. Myöhemmin kävi ilmi, että ihan kahdestaan ei oltu viimeistä vuotta oltu. Oli siellä se kolmaskin.
No mulle se ero jo itsessään oli sellainen elämän pysäyttävä asia. Tiedot petollisuudesta vei sitten loputkin. Muutto vieraalle paikkakunnalle. Olin todella yksin. Niin saatanan yksin. Aivan eksyksissä, helvetin hukassa.

Tuossa vaiheessa hurahdin. Aloin tutkia itseäni, omaa arvomaailmaani, omaa maailmankuvaani. Huomasin olevani ihan väärässä paikassa, mutta ei sitä oikeaa suuntaakaan löytynyt. Aloitin joogan. Aloitin meditoinnin. Tein totaalisen resetin. Mutta ei. Tapasin naisen, joka vei minut tantrakurssille. Hei, tässähän on jotain. Tuo suhde päättyi, mutta ajatus kyti sisälläni. Mitä helvettiä mulla on hävittävää? Mulla ei ole ketään, elämällä ei ole suuntaa, työt toki sujuu vaikka vasemmalla kädellä, vaikka kiinnostusta ei ole vähääkään.

Ja niin tein valinnan. Lähdin tutustumaan itseeni syvemmin tantran kautta. Pitkälle kurssille, joka joko toisi selkeyttä tai sitten ei. Tavattiin porukalla ensimmäistä kertaa paikkakunnalla, josta tulisi myöhemmin kotipaikkani, joskin muista syistä. Tavattiin toisen kerran, pitkän viikonlopun merkeissä aivan muualla. Kolmannen viikonlopun aikana tutustuin kuin vahingossa naiseen, jossa oli jotain kiehtovaa. Samaan aikaan jotain niin avointa ja kuitenkin niin salaperäistä, mystistä, sulkeutunutta. Sanoin suoraan tuolloin, että haluan tutustua häneen paremmin. Hän kertoi elävänsä polyamorisessa suhteessa. Kellot soivat päässä, entinen minäni huusi taustalla, että ”älä nyt saatana tuollaiseen pervoiluun lähde”. Tavattiin kuitenkin. Tämä johti suhteeseen, polyamoriseen sellaiseen, aluksi enemmän kauko- sellaisena, sittemmin kehittyi parisuhteeksi, avoliitoksi. Hän oli alusta asti ollut avoin halustaan omaan perheeseen. Mulla ei aiemmassa elämässä ollut mitään tällaisia ambitioita, mutta uusi minäni oli myös kaivannut tällaista. Jätettiin ehkäisy pois ajatuksella, että katsotaan mitä tapahtuu, ja jos tapahtuu, niin se on tietoinen valinta.
Tuli lapsi, tuli toinenkin. Seuraavaa odotellaan. Häitä tanssitaan tulevana kesänä.

Valinta. ”Mene sinne kurssille, et sä häviä siinä mitään muuta kuin korkeintaan rahaa”. Jos ex-vaimoni uskottomuus ei olisi romahduttanut koko maailmaani, en olisi kyseenalaistanut sitä maailmaa enkä löytänyt tällaista paratiisia.

Samalla löysin uudenlaisen rehellisyyden. Sellaisen, jossa sanon asiat suoraan, häpeilemättä, piilottelematta, ja silti loukkaamatta tietoisesti muita. Työelämässä tuo nostattaa välillä kulmakarvoja, koska siihen ei ole totuttu. Mutta samalla olen saanut kollegoilta aivan toisenlaista arvostusta osakseni, koska en taivu paskanjauhantaan ja mutkutteluun. Pyydettäessä annan myös rehellisen palautteen. Mun tavoite on, että ihan joka ikinen kehittyy siinä mitä tekee eikä jää lorvimaan sinne lattevyöhykkeelle, mukavuusalueelle, jossa kaikki on ihan kivaa ja ihan ok. Joskus kehitys vaatii kaaosta, ihan kaiken murskaamista, jotta se oikea suunta löytyy.

 

[tres11]

On elämänvalintoja joskus tullut mietittyä, mutta kuten tässäkin ketjussa todettu niin turha katua mitään, koska ei menneeseen voi vaikuttaa.

Ymmärrän tavallaan tämän, mutta tuota on varmasti ihmisen kenellä on asiat vähintään perushyvin niin vaikea käsittää. Näillä elämänvalinnoilla tämä oma elämänpolku on johtanut siihen, että tässä ovat menneet mielenterveys, terveys, työpaikka, rahat, suhde ja molemmat vanhemmat. Jopa hyvältä tuntuneet elämänvalinnat ovat johtaneet karmeisiin lopputuloksiin. Tyttöystävääkään ei ole moneen vuoteen ollut. Tapaat kolme aivan väärää naista niin ei huvita enää hankkia.

Jos olisi aikakone olemassa niin kyllä täräyttäisin itseni vuoteen 1994 erääseen Turkulaiseen yökerhoon pöytään istumaan. Joo jossittelua tiedän. Ei ole positiivistakaan elämäntarinaa tänne kirjoittaa, mutta noita on kiva lukea. Olen aidosti onnellinen teidän onnellisten puolesta!