Mainos

Ei vetänyt surulliseksi / hiljaiseksi

  • 19 810
  • 84
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Venäjän lentokoneturman yhteydessä tällä palstalla on käyty aika kovaa ja jossain määrin puuduttavaakin vääntöä siitä, miten kukin tämän tapauksen ja yleensäkin tällaiset tapaukset kokee. Tänä vuonnahan näitä on ollut paljon: Japani, Norja ja nyt Venäjä. Tämän ketjun idea on, että täällä jokainen saa ihan vapaasti purkaa sitä omaa vittuuntuneisuuttaan tekopyhään RIPittelyyn ilman, että tarvitsisi mennä huutelemaan niihin pöytiin, joissa joku oikeasti suree tapahtunutta.

Jokainen kokee tällaiset uutiset omalla tavallaan. Omaa tunnereaktiolle ei yksinkertaisesti mitään voi, se tulee spontaanisti. Ei sitä tarvitse myöskään mitenkään perustella. Mulle on tässä vuosien varrella käynyt kertakaikkisen selväksi se, etten kykene tuntemaan juuri minkäänlaista surua kun itselleni täysin tuntematon ihminen tai ihmisiä kuolee. Esim. Tommy Tabermannin runoista ja Tommysta persoonana pidin hyvinkin paljon, mutta en minä silti hänen lähtöään sen kummemmin jaksanut surra. Puhumattakaan jostain norjalaisista demarinuorista.

Omien läheisten kohdalla tilanne olisi varmasti eri. En kuitenkaan osaa siitä mitään sen kummemmin sanoa, kun esim. oman vanhemman poismeno ei Luojan kiitos ole tähän ikään mennessä vielä eteen tullut.

Sitten itse asiaan. Todella rasittavaa tuo WTC-iskujen muisteleminen. Se on ollutta ja mennyttä ja sillä hyvä. Oli salaliittoja tai ei. Ne ihmiset on jo mullissa, turha koko asiaa on enää märehtiä varsinkaan tässä mittakaavassa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Prinsessa Dianan kuolema ei vetänyt minua surulliseksi, vaikka tuolloin saikin lukea lehdistä, että koko Suomi suree "sydämien prinsessaa".
Toinen tapahtuma, joka tulee mieleen, on nimenomaan avausviestissä mainittu 9/11. En vaan kykene tuntemaan mitään suurta tunnekuohua tästä vieläkään.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Uutisissa oli äskettäin juttu, jossa kerrottiin lähes 250 ihmisen hukkuneen laivan kaaduttua Tansanian edustalla Afrikan rannikolla. Ei vetänyt surulliseksi, eikä edes kovin hiljaiseksi.
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Hyvä otsikko kaiken 2000-lukulaisen tekopyhyyden keskellä. Itseänikään ei voisi vähempää surettaa Afrikan nälänhädät, toisiaan räjäyttelevät arabit, norjalaiset terminaattorit, kännipäissään hukkuvat teinit, AIDS, huumeilla itsensä lahottavat artistit tai niin, vaikkapa ne WTC-tornit silloin joskus.

En tietenkään tällä tarkoita sitä, että mitään näistä toivoisin kenellekään tapahtuneen/tapahtuvan, koska totaalisen perseestähän katastrofit ovat. Näillä ja monilla muilla ikävillä asioilla ei vain ole mitään tekemistä minun itseni kanssa, joten katson lähinnä vahvuudeksi sen, että osaa olla moisista pahoittamatta mieltään. Mediahan suorastaan suoltaa nykyään pelkkää verta ja suolenpätkiä, joten vähemmästäkin jo turtuu ihminen. Ihan tarpeeksi haastavaa on selvitä ilman masennusta omankin elämän kanssa, ei siinä enää tarvita pallomahaisia lapsia kärpästen peitossa tai miinaan astuneita rampoja sulostuttamaan iltaa raskaan duunipäivän jälkeen.

Enemmän surettaa ihmisen universaali tyhmyys, luonnon raiskaaminen ja kaiken tämän hyväksyttäväksi tekeminen ideologioiden tai mielikuvituskavereiden(aka. jumalien) avulla. Ehkäpä ihmiskunta ansaitsee kaiken itselleen siinä sivussa aiheuttaman paskan. Harmi vaan, että samalla viedään ympäristö ja viattomat luontokappaleet itsemme mukana.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä otsikko kaiken 2000-lukulaisen tekopyhyyden keskellä. Itseänikään ei voisi vähempää surettaa Afrikan nälänhädät, toisiaan räjäyttelevät arabit, norjalaiset terminaattorit, kännipäissään hukkuvat teinit, AIDS, huumeilla itsensä lahottavat artistit tai niin, vaikkapa ne WTC-tornit silloin joskus. ...

Kyllähän se on huomattavasti 2000-lukulaisempi ajattelutapa tuo "ei koske minua".

Siihen "tekopyhyyteen" vastapainoksi on aika muodikasta sanoa ettei voisi vähempää kiinnostaa ja oikein ahdistuta siitä kuinka jotakuta voi herranjestassentään mukamas kiinnostaa.

Avataan nyt sitten peli ja tartutaan tähän koukkuun, mutta onhan tämä nyt sata kertaa naurettavampaa perustaa tänne joku ketju missä ei kiinnosta muiden kiinnostamiset. Ikäänkuin vertaillaan peniksiä tässä sitten sillä ketä kiinnostaa vähiten.

Miten se voi olla toisille niin vastenmielistä, että jotakuta voi oikeasti liikuttaa joku tuntemattomille tapahtuva onnettomuus?
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Miten se voi olla toisille niin vastenmielistä, että jotakuta voi oikeasti liikuttaa joku tuntemattomille tapahtuva onnettomuus?

No eihän se olekaan. Vastenmielistä puolestaan on se naamalle tuleminen sen jälkeen, kun on sanonut johonkin maanjäristykseen liittyen "Ookoo, ikävä juttu". Se kun ei taida useimmille muille päivittelijöille ja RIP-ihmisille olla ikinä riittävästi.
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers
Minua ei ole vielä ikinä selvinpäin ollessani harmittanut yhdenkään minulle tuntemattoman ihmisen kuolema. Joskus laskuhumalassa tulee ajateltua, että "oli se Boogaard vaan kova jätkä" yms., mutta selvinpäin ollessa tulee vain mietittyä, että hienoa että sekin sekakäyttäjä tajusi painua Helvettiin. Sama ajattelutapa koskee toki esim. kuolleita kavereitani. Pyrin aina ajattelemaan pahaa kuolleista, jotten ikävöisi heitä.
 

kovalev

Jäsen
Eihän tämä ole yhtään sen turhempi tai tarpeellisempi ketju kuin "Veti surulliseksi/hiljaiseksi -ketjukaan.
Mutta itse aiheeseen. On aivan totta, että esim. autopommi Irakissa tyyppiset joka viikkoiset jutut eivät pysäytä oikeastaan millään tavalla; ne ovat vain hyvä, joskin jo tarpeeton muistutus ihmisapinan kehittymättömyydestä.
Jotain Sydänten prinsessa-hysteriaa ei vain voi koskaan ymmärtää, ja amerikkalaisetkin voisivat joskus hiljentyä vaikkapa Vietnamissa murhaamiensa siviilien muistolle - ihan vain tasapuolisuuden nimissä.

Mutta kyllä muistan hyvin, kuinka järkyttävältä (kirjaimellisesti) esim. uutinen Estoniasta tuntui. Tai vaikkapa Konginkankaan tapaus ja Jokela ja vielä Kauhajokikin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Lyhyesti ja yksinkertaisesti:

Yhdenkään sosiaalisen ja tunnepiirini ulkopuolella olevan ihmisen poismeno ei ole vetänyt minua surulliseksi tai hinjaiseksi, tällaista ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Ehkäpä joskus lapsena olen kokenut liikutusta jonkun tuntemattomamman ihmisen poismenosta, mutta se tapahtuikin jo 70-luvulla. Vai oliko silloin edes mitään "sydämen prinsessoja"? Eipä ollut...

Ennemminkin minua kiinnostaa se miksi ihmiset heittelevät "rip-kommentteja" yhden jos toisenkin tapaturman yhteydessä. Eihän nyt jokin henkilö x:n kuolema voi niin paljon koskettaa, että sitä on nimettömänä jollain palstalla muisteltava, paitsi, jollei kyseiseen henkilöön liity jokin tunnelataus, jolloin "ripittely" on ymmärrettävää.

Mutta minulle ihmiskunta, muutamia sosiaaliseen ja tunnepiiriini kuuluvia henkilöitä lukuunottamatta, on käytännössä samanarvoista, joku yksittäinen tutkija tms. on henkilönä ihmiskunnalle merkityksellinen, joten tässä mielessä sellaisen kuoleman pitäisi koskettaa enemmän kuin random kiekkoilijan Venäjällä.

No, "ripitelkää" te. Minä en, tietyissä tapauksissa pidän jopa tätä "ripittelyä" tekopyhänä toimintana.

vlad.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
No, "ripitelkää" te. Minä en, tietyissä tapauksissa pidän jopa tätä "ripittelyä" tekopyhänä toimintana.

Haluaisitko ihan mielenkiinnosta mainita muutaman tällaisen tapauksen?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Haluaisitko ihan mielenkiinnosta mainita muutaman tällaisen tapauksen?

En mutta pidän varsin naurettavana toimintana suhteettomaksi venyvää suremista esim. Norjan tapahtuman seurauksena, tai Tsunamin seurauksena käyty vetistelevä keskustelu oli paikoin naurettavaa luettavaa, ja sama pätee esim. Japanin maanjäristyksen suhteen.

Ennenkaikkea tekopyhänä pidän sitä sen tähden, että asenne on monilla "te olette meitä", joten ansaitsette surumme, mutta "te ette ole", joten teidän kohtalonne ei liikauta meitä tippaakaan. Kun kohde on sellainen mikä koskettaa länsimaita tai kohde on itsessään länsimaa, joukolla rynnätään suremaan mutta kuinka moni jaksaa eväänsä lotkauttaa sille tosiasialle, että vuodessa kuolee yli miljoona lasta ripulitauteihin. Niin, ei kukaan. Joten pidän suhteettomana hurskasteluna sitä, että surraan ihmisiä heidän kansallisuuden tähden, jos on se tunneside, pidän suremista ymmärrettävänä toimintana, mutta jos tunnesiteeksi riittää länsimaisuus tms. No, väkisinkin tulee ajatus vähintäänkin lievästä hurskastelusta suremisessa ja sen kanavoinnissa.

vlad.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Mielestäni "ripittelyssä" ei ole mitään pahaa vaikka se olisikin tekopyhää. Se antaa helpotusta oikeasti sureville, kun huomaavat että he eivät ole ainoita jotka surevat asiaa, sekä sen, että poismenneitä kunnioitetaan muidenkin keskuudessa. Miltäpä teistä tuntuisi jos menisitte isänne hautajaisiin surun murtamana ja olettekin hautajaisseremoniassa ypöyksin ja muut tulevat vasta muistotilaisuuteen syömään ja puhumaan illan kiekko-ottelusta? Kyllä ainakin itse pitäisin tilannetta todella ikävänä.

Jaroslavlin kohtalo oli minulle surullinen juttu, mutta ei sen enempää. Jos Maxim Afinogenov olisi ollut osallisena, olisin itkenyt, pitkään. Saku Koivun kohdalla olisi myös tullut vieritettyä kyyneliä, mutta kenenkään muun kiekkoilijan kuolema ei saisi aikaan näin kovaa reaktiota. Enkä tiedä mistä tunnesiteeni näihin kahteen pelaajaan on voimistunut niin suureksi muihin verrattuna.

Yhteenvetona, tässä tapauksessa uhrien kunnioittaminen on upea juttu, oli sitten vakavissaan vai ei. Se on samalla asian osaisten kunnioittamista.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Miltäpä teistä tuntuisi jos menisitte isänne hautajaisiin surun murtamana ja olettekin hautajaisseremoniassa ypöyksin ja muut tulevat vasta muistotilaisuuteen syömään ja puhumaan illan kiekko-ottelusta? Kyllä ainakin itse pitäisin tilannetta todella ikävänä.

En osaa asettua kysymyksen henkilön asemaan, koska mitä suurimmalla todennäköisyydellä en koe lohdutonta surua isäni kuoltua, joten voisin vaikkapa keskustella suurvaltapolitiikasta hautajaisissa, jos vaan kaverin siihen hommaan saisin.

En ole menettänyt kovinkaan montaa läheistäni. Isovanhempieni kohdalla olin helpottonut heidän kuolutua, en kokenut surua vaan helpotusta. Tietynlaista kaipuuta koin kun eräs ystäväni päätti omatoimisesti päivänsä, mutta se kaipuu muuttui hyvin pian ennemminkin hyvien hetkien muistelemiseksi ja siitä paluuksi arkeen. Mutta surua sekään ei ollut.

Toisaalta minulle on nyt pääsääntöisesti yksi ja hailee mitä joku ihminen tekee läheiseni hautajaisissa vai tekeekö mitään. En oikein osaa loukkaantua jos joku käyttäytyy vastoin yleisiä etikettejä. En itsekään niitä aina jaksa noudattaa.

vlad.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
En mutta pidän varsin naurettavana toimintana suhteettomaksi venyvää suremista esim. Norjan tapahtuman seurauksena, tai Tsunamin seurauksena käyty vetistelevä keskustelu oli paikoin naurettavaa luettavaa, ja sama pätee esim. Japanin maanjäristyksen suhteen.

Niin no, miten tuon nyt haluaa nähdä eli itse en nyt sinänsä ole mitään kovin suurta suhteettomuutta havainnut. Varsinkinkaan yksittäisten ihmisten kohdalta, media sitten on eri asia. Sitä tuodaan esiin millä saadaan klikkejä ja katselijoita ja ylipäätään media saa tapaukset tuntumaan läheisemmiltä, koska tietoa on saatavissa kokoajan ja paljon. Silti se ei tee minusta yksittäisen ihmisen reaktiosta tekopyhää tai naurettavaa. Lisäksi tuo itseensä samaistettavien ihmisten sureminen ei ole sinällään mikään länsimaiden yksinoikeus, vaan ihan normaali käytösmalli etnisyydestä riippumatta. Enkä oikein osaa nähdä muutenkaan mitään "pahaa" siinä, jos joku keskustelupalstalla kirjoittaa pahoittelunsa tapahtuneesta, vaikka se kovasti tuntuu täälläkin korpeavan. Mitään merkitystähän sillä ei sinällään ole, mutta jos se saa kirjoittajan olon tuntumaan paremmalta, niin enpä oikein osaa lähteä sitä tuomitsemaan.

Mutta eihän siinä, kukin tavallaan.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mielestäni tämä keskustelu on aivan paikallaan ja perusteltua, mutta en oikein tiedä, onko ketjun nimi kaikkein osuvin. Nyt kun kiusaa vähän ajatus siitä, että täällä tullaan tappelemaan muutamaankin kertaan, kun jonkun onnettomuuden jälkeen herra x päättää heti käydä avautumassa, notta eipä tunnu miltään. Ei tarvitse tuntuakaan, mutta kai näissä tapauksissa voi hienotunteinen olla. Jokaisella on oikeus tuntea kuten tuntee, ja on aika perseestä ilmoittaa, että nyt kaikkien pitäisi surra, mutta yhtä perseestä on julistaa omaa empatianpuutettaan heti tapahtumien päälle.

Oma rip-kirjoitteluni on lähinnä myötätunnon osoittamista. Joidenkin itselleni merkityksellisten julkimoiden kuoltua tai tapahtumien jälkeen saatan käsitellä asioita jollain tapaa kauemminkin, mutta yleensä elämä jatkuu pienen hiljaisen hetken jälkeen. En oikeastaan ymmärrä, mikä tuollaisissa julkisissa jäähyväisissä ketään niin paljon jaksaa harmittaa. Jatkuva voivottelu ja lööppien hakeminen on sitten asia erikseen.

Viimekeväiset pikkulasten kuolemat olivat hyvä esimerkki siitä, mikä sai mut ehkä aidosti suremaan jotain aivan tuntematonta henkilöä. Kyllähän niissä fiiliksissä saattaa provosoitua, jos joku menee ehkä tarkoittamattakin sohaisemaan juuri siihen kohtaan.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuten moni muukin, niin en koe sääliä tai surua oikeastaan minkään tapahtuman johdosta. Rehellisesti sanottuna en muista olenko ollut koskaan aidosti surullinen. Vaikka traagisia tapahtumia sattuu lähempänä tai kauempana, niin se ei vaan kosketa. Ehkä olen jonkun mielestä tunneköyhä realisti.

Mitä "ripittelyyn" tulee, niin tätä harrastan toisinaan itsekin pelkästä tavasta/kohteliaisuudesta vaikka tämä itsessään onkin järjetön tapa: kuolleiden kunnioittaminen. Haudassa ei tee rispektillä mitään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä en oikein ymmärrä sitä, että mitä vikaa on siinä että "ripittelee" anonyyminä netissä jonkun itseään pysäyttävän tapahtuman uhreja. Toki nämä, "voimia omaisille"-jutut on siinä mielessä turhia, että harvemmin niitä asianosaiset näissä tapauksissa lukee.
Onko se joltakin pois? Ei ainakaan minun mielestäni, ei se ainakaan kehitysmaiden lapsilta tai muilta tuntemattomilta joita ei ripitellä voi olla varsinaisesti pois.

Ei se, että muistaa jonkun meille läheisemmän tapahtuman uhreja ripittelemällä tai potemalla jopa huonoa oloa voi olla mitenkään väärin. Eikä se sitä poista, etteikö samoilla ihmisillä voisi olla surua tai huonoa oloa niistä asioista mitä ei ripittele.

Tässähän joutuisi joka sekunti olemassa ripittelemässä kaikkia maailman vainajia, jos se niin olisi. Henkilökohtaisesti se vain menee niin, että maailman pahuus ahdistaa joskus enemmän ja joskus vähemmän. Helpommalla pääsee kun ei vie ajatuksiaan joka puolelle maailmaa, kun kerran tietää miten pahasti asiat toisaalla voivat olla.

Se, että meille uutisoidaan huomattavasti tarkemmin norjalaisten nuorten joukkosurmat, kotimainen kouluampuminen/katoaminen/bussiturma, tsunami suomalaisten suosimassa lomakohteessa tai tunnetuiden kiekkoilijoiden lento-onnettomuus aiheuttaa välittömästi sen, että ne joihin on olemassa jonkinlainen tapa samaistua, on se sitten kasvot lehdessä tai tilastoja teksti tv:llä tai mitä vaan, se tuo tapahtuman lähemmäksi.

Eikä sen huomaaminen voi olla väärin, miten ihmeessä se voisi olla?

Seuraava sisältää kärjistelyä kieli poskessa:

Sama jengi julistaa täällä näitä "väärin surtu"- kommenttejaan on sitä mieltä että joukkueen kannattaja ei voi olla jos samassa suvussa ei olla vuodesta 1823 oman palloseuran kannattajia, ollaan ateisteja, vihataan big brotheria, lasketaan viivelähtöjä, luetaan dostojevskiä ja katsotaan chaplinin leffoja ja syödään Blairsin mustia sipsejä ja kanansiipiä deathsaucessa.

Koska se on hienoa ja kaikki muu on väärin.
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Mielestäni "ripittelyssä" ei ole mitään pahaa vaikka se olisikin tekopyhää. Se antaa helpotusta oikeasti sureville, kun huomaavat että he eivät ole ainoita jotka surevat asiaa, sekä sen, että poismenneitä kunnioitetaan muidenkin keskuudessa. Miltäpä teistä tuntuisi jos menisitte isänne hautajaisiin surun murtamana ja olettekin hautajaisseremoniassa ypöyksin ja muut tulevat vasta muistotilaisuuteen syömään ja puhumaan illan kiekko-ottelusta? Kyllä ainakin itse pitäisin tilannetta todella ikävänä.

Ei kait siinä mitään pahaa, mutta sen voisi hoitaa vaikka RIP- ketjussa tai sitten asialle pyhitetyssä ketjussa. Esim. tän lentokoneturman jälkeen on näitä kyseisiä ripittelyjä, kevyitä multia jne. tullu ihan helvetin moneen ketjuun. NHL- osiossakin niitä on aika monen joukkueen ketjussa jos nyt joku kuollut pelaaja on vaikka sattunut pelaamaan 30peliä kyseisessä joukkueessa joskus kymmenen vuotta sitten (näin kärjistetysti). Tai oikeastaan ne mahdolliset "onnettomuus"- ketjut vois pyhittää ite tapahtumasta keskustelemiseen ja mahdollisten syiden puintiin. Kaikki ripittelyt tonne RIP- ketjuun niin pysyy palsta vähän siistimpänä. Sieltä voi kätevästi sit vaikkapa Stefan Livin omaiset käydä lukemassa teidän osanottojanne.

Mitä hautajaisiin tulee niin enemmän mua häiritsee et ne on vaan sellanen julkinen tapahtuma mihin tullaan ihan kohteliaisuudesta "kunnioittamaan" vainajaa ja vetämään safkaa vaikka muuten ei oltaiskaan juuri tekemisissä. Jos mun faija olis niin mulkku jätkä ettei sen kuolema kiinnostais ketään niin sit se olis. Parempi et ihmiset on rehellisiä asian suhteen eivätkä tekopyhiä paskoja. Mummon kuolema ei aikanaan tuntunut juuri missään, ainoa oikeastaan mikä liikutti oli nähdä miten paskana mutsi oli asian takia. Hautajaiset kun koetti niin mua ensinnäkin vitutti seisoa pakkasessa siellä hautausmaalla ja "jatkoilla" venasin vaan et saadaan ne safkat vedettyä et pääsen kavereiden kanssa ryyppäämään. Kyseinen ihminenhän oli kuollut jo aikaa sitten eikä se siitä henkiin nouse vaikka kuinka synkistellään kirkollisten menojen mukana.

Aika paljon on muutenkin vielä nykyaikana näitä vanhoja tapoja ja perinteitä joiden mukaan mennään ihan vaan sen takia et niin on aina tehty. Häät ja hautajaiset on aika samaa kastia. Välttämättä ei olla missään tekemisissä juhlakalujen kanssa muuten, mutta kun nyt satutaan olemaan jotain kolmansia serkkuja ja se kutsu tulee niin ollaan niin vitun onnellisia tai surullisia käytännössä tuntemattomien ihmisten puolesta.

Yhteenvetona: ripitelkää ihan rauhassa, mutta älkää tunkeko sitä paskaa joka ketjuun.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ennenkaikkea tekopyhänä pidän sitä sen tähden, että asenne on monilla "te olette meitä", joten ansaitsette surumme, mutta "te ette ole", joten teidän kohtalonne ei liikauta meitä tippaakaan. Kun kohde on sellainen mikä koskettaa länsimaita tai kohde on itsessään länsimaa, joukolla rynnätään suremaan mutta kuinka moni jaksaa eväänsä lotkauttaa sille tosiasialle, että vuodessa kuolee yli miljoona lasta ripulitauteihin.
Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat ja olet sinällään mielestäni ihan oikeassa, mutta tämäkin asia on vähän sellainen jonka voi kääntää toisinpäin: Mitä se ihminen joka julkisesti tulee arvostelemaan näitä "ripittelijöitä" oikeastaan saavuttaa? Niin, ilmaisee mielipiteensä, joka edustaa omasta mielestään sitä oikeaa tapaa suhtautua aiheeseen. Vaan, eikös sekin ole tavallaan oman itsensä korostamista, egoilua, mitä myös tuollainen surehtiminen voi tavallaan olla, kun halutaan antaa itsestään todella empaattinen vaikutelma. Tavalla tai toisella tuossa ihminen korostaa omaa itseään.

Kyllä minusta voi perustellusti valikoida aiheita mitä suree, jos vaan suoraan myöntää, että on puolueellinen ja tietyt asiat, arvot ja ihmiset on merkittävämpiä kuin toiset. Vaikka tiettyyn tasa-arvoon ja puolisuuteen pyrinkin, niin en voi todellakaan väittää, etteikö määrätyt asiat olisi itselle henkilökohtaisesti merkittävämpiä.

Itseäni nyt nämä Norjan yms. tragediat ei lukuunottamatta määrätynlaista hämmästystä maailman menon suhteen erityisesti hetkauta, ehkä ennen teki niin enemmänkin, mutta nykyään en osaa asettua sellaiseen asemaan. En nyt silti itseäni pidä tunnekylmänä, mutta olen vaan huomannut, että on pakko asettaa asiat tärkeysjärjestykseen, muuten saisi surra suremistaan, koska maailma on katala paikka. Minkä minä ihmisten pahuuksille mahdan, voin vaan huolehtia omista tekemisistäni.

Saa toki jokainen surra niin paljon kuin haluaa, ei se ole minulta poiskaan.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Oma rip-kirjoitteluni on lähinnä myötätunnon osoittamista. Joidenkin itselleni merkityksellisten julkimoiden kuoltua tai tapahtumien jälkeen saatan käsitellä asioita jollain tapaa kauemminkin, mutta yleensä elämä jatkuu pienen hiljaisen hetken jälkeen. En oikeastaan ymmärrä, mikä tuollaisissa julkisissa jäähyväisissä ketään niin paljon jaksaa harmittaa. Jatkuva voivottelu ja lööppien hakeminen on sitten asia erikseen.

Hyvin pitkälle samoilla linjoilla. Jos täällä toivotan kepeät mullat jollekulle edesmenneelle julkisuuden henkilölle, teen sen myötätunnosta ja kohteliaisuudesta tämän henkilön läheisiä kohtaan. Juice ja Spede ovat kohdallani olleet siitä poikkeuksellisia tapauksia, että heidän poismenoaan surin ihan aidosti, vaikken heitä koskaan tavannutkaan. Sitä, miksi sitten mahdollisesti kirjoittamani viesti "RIP James Potkukelkka, liukkaita lykkimisiä sinne jonnekin" vie jonkun muun mielenrauhasta jotain pois, on minulle arvoitus. Thego perustelee tuossa edellä hyvin sen, että ripittelyjä ei tarvitsisi viljellä ihan kaikkiin mahdollisiin ketjuihin. Ihan samoin se sotkee keskustelun kuten mikä tahansa muukin asiaan sinänsä liittymätön kirjoittelu.

Paras tilanne tietty olisi, jos jokainen saisi reagoida erilaisiin hengen tai henkiä vieviin tapahtumiin aidosti omalla tavallaan, ilman selitysvelvollisuutta muille. Jos surunvalittelut saadaan sinne RIP-ketjuun ja evvk-tuon-kuolema-viestit vaikka tähän ketjuun, niin hommahan voisi toimia. Kunhan jokainen malttaa vaan olla menemättä huutelemaan sinne toisella tavalla reagoivien ketjuun, että väärin reagoitte.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Paras tilanne tietty olisi, jos jokainen saisi reagoida erilaisiin hengen tai henkiä vieviin tapahtumiin aidosti omalla tavallaan, ilman selitysvelvollisuutta muille. Jos surunvalittelut saadaan sinne RIP-ketjuun ja evvk-tuon-kuolema-viestit vaikka tähän ketjuun, niin hommahan voisi toimia. Kunhan jokainen malttaa vaan olla menemättä huutelemaan sinne toisella tavalla reagoivien ketjuun, että väärin reagoitte.

Tavallaan se olisikin optimaalisinta, jos rip-viestit pysyisivät siinä yhdessä ketjussa ja muu keskustelu jonkin dramaattisen tapahtuman johdosta käytäisi asianmukaisessa ketjussa, mutta - kuten thego totesi - näitä rip-viestejä saa lukea sitten useammastakin ketjusta ja pahimmillaan ne leviävät kulovalkean tavoin kautta Jatkoajan.

Aikoja sitten, Myyrmannin tapauksen yhteydessä, homma levisi alkuun käsiin, koska samassa ketjussa käytiin voimakasta keskustelua itse tapahtumasta ja samalla ketjuun tuli voimakkaita ja tunneperäisiä viestejä lukuisilta kirjoittajilta, mikä oli ymmärrettävää jos/kun tapaus kosketti ihmisiä henkilökohtaisesti ja tällöin tunnereaktio oli aito. Tuolloin Myyrmannin tapauksen aikana tehtiin lopulta kaksi ketjua modejen toimesta, toisessa surtiin ja toisessa käsiteltiin tapausta muuten - tekniseltä kannalta, julkisuuden myötä tms. seikoin, jolloin lukijat ja kirjoittajat automaattisesti tiesivät sen missä ketjussa surraan ja missä ei. Ja mitä kenties lukea ja mitä ei.

Toisaalta kuoleman käsittely ei automaattisesti ole samanarvoista, sen saattoi huomata Idi Aminin kuoleman aikoihin - silloinkin taisi paukkua penalti kirjoittajan esittäessä aidosti oman mielipiteensä. Tai näin muistelen.

vlad.
 

scholl

Jäsen
- Thaimaan, Indonesian, Sri Lankan tsunami 2004
- Japanin tsunami ja ydinvoimaonnettomuus 2011
- Palmen murha 1986
- maanjäristykset Iranissa, Kiinassa jne.

En jaksa kaikkia esimerkkejä muistella, mutta sinänsä joku tapahtuma Venäjällä, Aasiassa tai Afrikassa ei kyllä hetkauta. Pikemminkin hyvä, että niitä siellä tapahtuu, jos se parantaa samalla EU:n ja Yhdysvaltojen suhteellista kilpailukykyä teollisuuden tai turismin saralla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös