Mainos

Ei ole todellista, varusmiesten fyysinen kunto pohjamudissa

  • 14 361
  • 101

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuten perna jo aiemmin kirjoitti, armeijan coopperin testissä läheskään kaikki eivät ota hommaa tosissaan. Joukkoon mahtuu näitä 2000 metrin kävelijöitä, jotka eivät edes yritä --> koko komppanian/prikaatin keskiarvotulos laskee. Tosin, kun itse olin intissä, eräskin jätkä yritti aivan tosissaan ja pariinkin kertaan suorittaa testin hyväksytysti läpi, mutta lopulta jäi 5 metriä (2200 metristä) "haamurajasta".

Toinen syy huonoihin tuloksiin on se, että ainakin tammikuun saapumiserillä on tapana joutua heti alokasaikana rajujen flunssa-aaltojen kouriin. Taas omaa kokemusta peilaten, olin alokasaikani cooperin testissä kovassa flunssassa, mutta kun kuumetta ei ollut, oli radalle lähdettävä. Tulos oli sitten joitakin metrejä päälle tuon 2400 metrin. No, seurasi leppoisa armeija-aika, jolloin kävimme ehkä kerran lenkillä ja toisen kerran suunnistamassa, muuten liikunta rajoittui satunnaiseen jalkapalloiluun. Kun koitti kotiutuscooper, oli ihmetys suuri kun tulos parani n. 2700 metriin, vaikka kunnon olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla laskenut alokasajasta. Ainoaksi syyksi keksin, että olin alokasaikana joutunut juoksemaan cooperin flunssaisena. Erittäin monella muulla samaan komppaniaan kuuluneella kävi samoin... kysyisinkin nyt, mitä järkeä alokkaita on edes testata pari viikkoa palvelukseenastumisen jälkeen keskellä talvea, jolloin ei voida olettaakaan läheskään kaikkien pystyvän tasoiseensa juoksusuoritukseen.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Viestin lähetti Mazza
Toinen syy huonoihin tuloksiin on se, että ainakin tammikuun saapumiserillä on tapana joutua heti alokasaikana rajujen flunssa-aaltojen kouriin. Taas omaa kokemusta peilaten, olin alokasaikani cooperin testissä kovassa flunssassa, mutta kun kuumetta ei ollut, oli radalle lähdettävä. Tulos oli sitten joitakin metrejä päälle tuon 2400 metrin...

Jep itsellä oli sama ongelma. Flunssaisena jouduin liukkaalla ulkoradalla nollakelissä kirimään alokascoopperini. Niukasti sain 3000 täyteen, vaikka olin varmasti noin 3200-3300 kunnossa. Sitten meille ilmoitettiin ettei 3000:sta enää saakaan kölliä, ja flunssani äityi keuhkoputkentulehdukseksi. Silloin vitutti "pikkuisen".

AUK:n ajauduin hyvän kuntoni ja palikkatestien perusteella tahtomattani (joskaan en laittanut "tarpeeksi" vastaankaan), ja loppuaikana ei kiinnostanut juuri mikään.

Kotiutuscoopperissa tarkastin kuntoni; taas meni juuri ja juuri 3000, mutta tällä kertaa ihanteellisissa olosuhteissa. Kuntoni siis laski huomattavasti intin aikana. Nykyään uskoisin kykeneväni taas noin 3200 metriin.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
No, kait sen kaikki "jonkun moisen" kunnon hankineet tietävät ettei peruskolutuskauden jälkeen oikein mitään kunnon fyysistä tehdä. Se siitä!

Eipä taitaisi olla pahitteeksi jos noilta nyky nuorilta kiellettäisiin sotkun munkit kokonaan.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Armeija vapaaehtoiseksi, niin silloin todennäköisesti karsiutuu joukosta ne kaikkein huonokuntoisimmat. So simple! Me juostiin Cooper verkkarit päällä pakkasella, mikä varmasti laski tulostasoa, kuten myös juokseminen lähtöpaikalle. Ehkä sinne lähtöpaikalle olisi hyvä kävellä, niin tuloksetkin paranisivat?
 

jepujee

Jäsen
Suosikkijoukkue
PK-seudun joukkueet
Viestin lähetti BigRedBob
Miksi kenenkään tarvitsisi pitää itsensä iskukunnossa sellaista paskaa varten, kuin varusmiespalvelus?

Ei tuossa minua ainakaan huoleta se, että juuri varusmiehet ovat huonokuntoisia vaan se, että todennäköisesti ikäluokka toisensa perään on kokonaisuudessan edellistä rapakuntoisempi. Tuo intti nyt vain sattuu tarjoamaan sopivan läpileikkauksen kokonaisen ikäluokan kunnon tutkailuun.
Jos totta puhutaan, niin ei muiden huonokuntoisuus nappaa minua henkilökohtaisesti lainkaan, mutta kun ollaan vaiheessa, jossa nämä persjalkaiset raahustajat sairaseläköityvät viiskymppisinä eläkeiän samanaikaisesti noustessa, niin tulevia veronmaksajia saattaa jo pikkasen riipasta.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Viestin lähetti jpet
Kyllä 60 km:n pyörämarssi mittaa todellista kuntoa paremmin kuin 12 min juoksu.

Min en ymmärrä miten armeijan pyörämarssit mittaavat kuntoa. Niissä mennään kuitenkin niin hiljaa, että kaikki jaksavat - jos vain vähän viitsivät.

Toisaalta, armeijassa Cooperintesti on saanut jonkun jumalastatuksen. Armeijan mielestä ko. testi on ainoa oikea kunnon mittaamisen väline. Joku kappari, fiksummasta päästä, sanoi, että nykyään nuoret pelaavat paljon pallopelejä, jotka eivät puhdasta juoksukuntoa paljoa nosta. Seurauksena Cooper-keskiarvo alenee.

On kuitenkin kiistämätön fakta, että tietskan ääressä vaikka 24/7 viihtyvien läsäpassojen määrä on huikeassa nousussa. Armeijassa ehkä näitäkin kavereita tarvitaan vaikkapa tietoliikennehommissa, mutta kansanterveydellisesti tilanne on katastrofi.

Tietokonehiirulaiset eivät kuitenkaan ole ainoa terveyskatastrofiryhmä: toinen on nimittäin nämä McDonald's -ajan tuotteet. Mennään vähän kavereiden kanssa Mäkkiin istumaan...
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Viestin lähetti Blackie
Armeija vapaaehtoiseksi, niin silloin todennäköisesti karsiutuu joukosta ne kaikkein huonokuntoisimmat. So simple!
Jos huolenaiheena on pelkästään tulostaso, niin eikö olisi tehokkaampaa rajata varusmiespalvelus koskemaan vain niitä, jotka juoksevat Cooperissa kiitettävän tuloksen?

Niin ja ei kai tämänlaatuiseen aiheeseen kukaan voi vastata keulimatta sillä, kuinka paljon kovempaa itsellä kaikki oli siloin armeijassa, joten...silloin kun minä juoksin Cooperin armeijassa, niin oli ainakin nelkyt astetta pakkasta ja vettä satoi vaakasuoraan, kumisaappaat oli täynnä kiviä ja täyspakkauksesta roikkui ainakin seittemän telamiinaa ja...
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hah, itsehän juoksin cooperin sisähallissa keväällä, lämmintä oli ja osa matkasta käveltiin!

Tulos oli mitä oli, mutta kyllä sillä kai nykyisinkin vähintään hyvän arvosanan saisi.



Keuliminen kunniaan.
 

Davey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mentyäni inttiin juoksin Cooperin 3100m ja kun sitten alokas ajan jälkeen meikäläinen nakitettiin aukkiin, niin sen puolivälissä olleen Cooperin testin juoksin 3400m.

No loppuen lopuksi viimeiset kuukaudet kun tuli alikessuna syötyä munkkia niin sain pudotettua kunnon taas samalle mallille kun se oli alunperin ollutkin eli 3100m.

Paino muuten putosi Auk.n aikana yli 10 kiloa, kun pituutta on/oli 190 ja painoa oli pikkasen yli 70 niin oltiin silloin kyllä pelkkää luuta ja nahkaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Viestin lähetti L4E
No, kait sen kaikki "jonkun moisen" kunnon hankineet tietävät ettei peruskolutuskauden jälkeen oikein mitään kunnon fyysistä tehdä. Se siitä!

Ai ei vai? Riippuu kyllä missä koulutushaarassa olet. Kun siirryin peruskoulutuskauden jälkeen AUK:hon, niin meillä oli joka aamu herätys 5.15. ja tämän jälkeen noin 3-4 km maastolenkki ennen kuin muu AUK heräsi normaalisti klo 6.00. Tähän päälle sitten normaali koulutushaaraan kuuluva koulutus, jossa ei todellakaan kunto päässyt tippumaan vaikka kuinka sitä yritin joka viikonloppuvapaalla. Ja kun siirryin sitten takaisin komppaniaan leikkimään "johtajaa", niin lenkit tosin loppuivat, mutta kyllä aika haipakkaa edelleen mentiin eli ei päässyt kunto loppumaan. Koulutushaarojakin on erilaisia, valitsee vain jo ennen armeijaa sellaisen missä ei kunto pääse rapistumaan...

Edit: No laitetaan tänne nyt noita coopertuloksia intistä, kun muutkin ovat laittaneet. Juoksin kolme cooperia armeija-aikana. Tulokset vaihtelivat välillä 2900-3210 (tämä juoksiin maastossa). Paras tulos tapahtui luonnollisesti AUK:ssa. Olin hieman keskiarvoa parempi meidän linjallamme. Nykykunnossa en noita tuloksia enää juokse.
 
Viimeksi muokattu:

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Nyt saattaa muisti vähän pettää, mutta juoksin kotiuttamiscooperissa 9 ja puoli kierrosta. Luutnantti ilmoitti, että rata on noin 300 metriä. Sain siis tulokseksi 2850m.

Seuraava komppania juoksi samalla radalla, heille pituus kuitenkin oli muistaakseni 330m.

En kovin usein ole Cooperia juossut, mutta en aiemmin alle 3000m. Lisäksi olin tuolloin juosseista paras, ja mukana kuitenkin oli urheilullisia kokelaitakin. Ehkä menetin 300m, ehkä en. Joka tapauksessa 3150 metriäkään ei olisi ollut kovin paljon.
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Joopa joo.

Itsekkin astmaatikkona (ja vielä ylipainoisena) saan kyllä piippua usein imeä ennen urheilusuoritusta.
Coopper on lähinnä rääkkiä eikä mitään muuta joten aikanaan intin ekassa coopperissa kävelin täysin tahallani (protestinomaisesti) 1700 metriä. Kotiutuscoopperissa sitten juoksin 2400 metriä mitä pidin itselleni varsin hyvä tuloksena.

Uimisesta kun tuolla aikanaan puhuttiin niin se kyllä sujuu. Kilometri menee ainakin heittämällä - vähään aikaan en ole pidempää matkaan edes uinut. Uimamaisterin tutkinto on myös suoritettu. Altaassa pituutta sukelsin ilman räpylöitä parhaimmillaan 45 metriä.

Polkupyörällä ja rullaluistimilla jaksan vetää pitkääkin lenkkiä, mutta juokseminen on kyllä totaalista tuskaa joka loppuu aika lyhyen matkan jälkeen.

-ipa rules
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti BitterX
Joku kappari, fiksummasta päästä, sanoi, että nykyään nuoret pelaavat paljon pallopelejä, jotka eivät puhdasta juoksukuntoa paljoa nosta. Seurauksena Cooper-keskiarvo alenee.
Vaikka tämä "kappari" olisikin ollut fiksummasta päästä, mutta kuten kantahenkilökunta yleensäkään, paljoa hänkään ei ymmärtänyt. Pallopelejä pelaamalla olen itse juossut 3200m eikä se ole kovin kova tulos. On tietenkin totta, että esim laitalinkkinä futiksessa tai sentterinä salibandyssä tulee ihan eri tavalla pitkäkestoista juoksemista kuin sulkapallossa, mutta kyllä hyväkuntoinen terve ihminen juoksee 3000m on harjoiteltu urheilulaji mikä tahansa (jostain JA-ketjusta löytyy mielipiteeni siitä mikä lasketaan urheiluksi).
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti dana77
kyllä hyväkuntoinen terve ihminen juoksee 3000m on harjoiteltu urheilulaji mikä tahansa (jostain JA-ketjusta löytyy mielipiteeni siitä mikä lasketaan urheiluksi).

Tämä on kyllä täyttä huttua. Aktiivisesti urheillut veljeni ei koskaan pystynyt juksemaan 3000m Cooperin testissä ihan vaan ruumiin rakenteestaan johtuen. Lihaksikkaan 177cm/100+kg kaverin ruhon liikutteleminen on sen verran raskasta, että hommasta ei tule mitään. Fyysisestä kunnosta homma ei ollut kiinni, sillä veljeni treenasi kuusi kertaa viikossa ja vauhti oli todella kovaa.

Cooperin testi EI ole kuntotesti. Se mittaa miten pitkälle ihminen HALUAA tai PYSTYY juoksemaan 12min aikana. Toki testin perusteella voidaan päätellä jotain ihmisen fyysisestä kunnostakin, kun homioidaan ruumiinrakenne asenne yms. Cooperin testissä ratkaisee milestäni liikaa se, kuinka loppuun itsensä testissä vetää. Tulokseen vaikuttaa lisäksi huomattavasti oikea vauhdin jako, joka on vaikeaa niille, joka eivät ole testiä vähään aikaan juosseet.
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Viestin lähetti Blackie
Cooper verkkarit päällä pakkasella, mikä varmasti laski tulostasoa, kuten myös juokseminen lähtöpaikalle. Ehkä sinne lähtöpaikalle olisi hyvä kävellä, niin tuloksetkin paranisivat?
Näinhän se yleensä menee, jos armeijansa talvella aloittaa. Yleensä kuitenkin unohdetaan mainita, että pakkasella tuloksen päälle saadaan ohjesäännön mukaista pakkaslisää. Joku kerroin siis oli kyseessä. Oma 2600 metrin tulokseni noin 10 asteen pakkasessa muunnettiin kertoimella päälle 2800 metrin. Näin ainakin Parolannummella talvella 1993.

Ehkä lihasten lämmittely on paikallaan ennen pakkasessa tapahtuvaa urheilusuoritusta. Toki alikessuosastolla tuppaa olemaan ikävä tapa pistää joukkueen kovakuntoisin lämmittelylenkin letkan kärkeen ja kuiskuttaa korvaan, että paina niin perkeleesti.

Kyllä sitä keskenkuntoisempikin jannu armeijassa herrastehtäviin pääsee, jos on vaikkapa astetta terävämpi pyssymies. Myös suunnistustaidot ja niiden käyttö auttavat välttämään turhanpäiväisen ryteikössä punottamisen. Saattaa jopa jäädä aikaa makkaranpaistoon, mutta kuten tunnettua, siitä ei kannata jäädä kiinni, tai toiminta tulkitaan "hölmöilyksi ruotuväessä".

Kuten moni onkin jo pohtinut, saattaa tulosten putoaminen johtua pitkälti siitä, että nykyään yhä useampaa "ei vaan kiinnosta". Kuuden kuukauden eteen voi jo vähän vittuilua ja paskahousuilusyytöstä sietääkin.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Tilatiili
Näinhän se yleensä menee, jos armeijansa talvella aloittaa. Yleensä kuitenkin unohdetaan mainita, että pakkasella tuloksen päälle saadaan ohjesäännön mukaista pakkaslisää. Joku kerroin siis oli kyseessä. Oma 2600 metrin tulokseni noin 10 asteen pakkasessa muunnettiin kertoimella päälle 2800 metrin. Näin ainakin Parolannummella talvella 1993.


Meillä oli sama sääntö, mutta se lisä ei todellakaan ole niin paljon kuin pitäisi. Joka viiden sekunnin välein meinasi lentää naamalleen, sillä sen verran liukkaita tiet oli. Ei siinä uskaltanut kunnon loppukiriä edes ottaa.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Viestin lähetti dana77
kyllä hyväkuntoinen terve ihminen juoksee 3000m on harjoiteltu urheilulaji mikä tahansa

Myös minä haluan kumota tuon väitteen saman tien.

Jääkiekkoa ja jalkapalloa erittäin aktiivisesti intiaikaan asti pelanneena voin rehellisesti sanoa, etten ole koskaan juossut 3000 metriä Cooperissa. 2950 on ennätys ja sekin oli tuskan takana. Ei sen takia, että hengästyminen olisi ollut ongelma, jalat vaan eivät enää vetäneet.

Itse olin tuolloin suunnilleen 182cm/72kg näin fyysisiltä mitoiltani. Ongelmana pidän itselläni nimenomaan Cooperin testissä sitä, että olin lyhyillä juoksumatkoilla todella nopea, mutta pitkillä taas ei juoksusta tule mitään. Ilmeisesti jaloissani on ns. nopeita lihassoluja suhteessa huomattavasti enemmän kuin keskitaso on, hitaita (siis kestävyyssoluja) taas on huomattavasti vähemmän.

Toinen ääripää on taas eräs hyvä pelikaverini junnuajoilta, joka hävisi suunnilleen saman verran treenanneena minulle satasella 1,5 sekuntia, mutta pieksi Cooperissa 350 metrillä. Enkä väittäisi, että hän olisi ollut minua paremmassa kunnossa tai päinvastoin. Ruumiillemme vaan sopi erilaiset kunnontestausmuodot.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Viestin lähetti Tilatiili
Ehkä lihasten lämmittely on paikallaan ennen pakkasessa tapahtuvaa urheilusuoritusta. Toki alikessuosastolla tuppaa olemaan ikävä tapa pistää joukkueen kovakuntoisin lämmittelylenkin letkan kärkeen ja kuiskuttaa korvaan, että paina niin perkeleesti.

Ei ehkä vaan varmasti. Jos menee vetämään kylmänä cooperin niin tuloksen pitäisi olla varmasti heikompi kuin pienen lämmittelyn ja venyttelyn jälkeen.
Lämmittely ja venyttely ovat juuri niitä asioita, joissa huomaa urheilua harrastaneitten ja harrastamattomien eron.

Kuten moni onkin jo pohtinut, saattaa tulosten putoaminen johtua pitkälti siitä, että nykyään yhä useampaa "ei vaan kiinnosta". Kuuden kuukauden eteen voi jo vähän vittuilua ja paskahousuilusyytöstä sietääkin.

Sama ilmiö on kuulemma kyllä esiintynyt myös kouluissa (parin lukion liikunnanopettajilta kuultuna), mutta niitten tuloksia ei ole tuotu esille, koska mitään yhteistä mittaria ja järjestelmää ei ole. Toki taas voi spekuloida sitä, että ihmisiä ei huvita juosta koulussakaan, mutta toisaalta huvittaako näitä ihmisiä sitten juosta vapaa-ajallakaan. Helposti alun "kapinamieliala" siirtyy liikunnan välttelyyn ja lopulta sitten siihen 2400m tulokseen.

Cooper ei ole paras pitkäkestoisen kestävyyden mittari, mutta armeijan tarkoituksiin se on sopivin.
Cooper testaa niin henkistä kuin fyysistä kestävyyttä, koska pääasiassa Cooper on vitutustesti, pienellä kestävyysosuudella vahvistettuna.
Armeijan mekanisoituessa pitkäkestoinen rasitus jää vain muutamien koulutushaarojen ongelmaksi ja tuollainen "lyhytkestoisempi" suoritus nousee tärkeämmäksi.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No joo, vaikka voisinkin käynnistää keskustelun että mitä on fyysinen kunto; lihasvoimaa, hyvää hapenottokykyä/verenkiertoa vai lisäenergian tuottamista suorituksen aikana, niin ehkä vähän yläkanttiin tuon rajan vedin. Mietin kyllä 2600 metriä ja 2800 metriä, mutta ne tuntuivat minun - pari kertaa vuodessa lenkillä käyvän pallopelien innokkaan harrastajan mielestä lähinnä säälittäviltä... :D Herranjestas jopa intissä, tuossa pullan ja munkkien syönnistä tunnetussa pakkolaitoksessa kuntoni ei sen enempää tippunut, että etten olisi loppupuolella 2900 metriä juossut ja silloin minä olin lähes rapakunnossa... Mennessä meni yli 3000 metriä, vaikka kävin kusella ja lähdin tuon kiitettävän rajan ylittämisen matkan jälkeen kävelemään, enkä minä silloinkaan missään erityisessä kunnossa ollut.

Pitää silti kysyä, millä mittarilla mitattuna 177cm/100+kg kaveri on fyysisesti hyvässä kunnossa? Kyllähän Seppo Rätykin huippu-urheilija oli, ei kysymystäkään, mutta hänen fyysisestä kunnostaan en tupakan polttoineen ja alkoholin juomisineen olisi varma (vaikkeivat kaksi viimeksi mainittua suoranaisia esteitä hyvälle fyysiselle kunnolle ole).
 

redlate

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä
Viestin lähetti E
Myös minä haluan kumota tuon väitteen saman tien.

Ongelmana pidän itselläni nimenomaan Cooperin testissä sitä, että olin lyhyillä juoksumatkoilla todella nopea, mutta pitkillä taas ei juoksusta tule mitään. Ilmeisesti jaloissani on ns. nopeita lihassoluja suhteessa huomattavasti enemmän kuin keskitaso on, hitaita (siis kestävyyssoluja) taas on huomattavasti vähemmän.


Samoin itselläni. Sopupeliä noin kuusivuotiaasta pelanneena hakkasin kaikki kaverit noin 30-40 m:n matkalla. Koko ikä treenattu, että pääsee mahd. nopeasti liikkeelle ja em. matkan nopeasti. Sata metriä on mulle kestävyysmatka. Tosin kyllä Cooperissa 3000 meni myös rikki.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Nyt kun täällä nämä puolustusvoimiin liittyvät keskustelut ovat velloneet, niin kiinnitin itse tällaiseen asiaan huomiota ja kun kotiuduin heinäkuussa, niin melko tuoreita näkökulmia.

-Yleisesti varusmiesten kunto on nykyään todella paska. Osa ei jaksa tehdä 10 istumaannousua tai puhumattakaan 8 miesten punnerrusta. Cooperissakin alkaa käveleminen minuutin jälkeen ja sekin minuutti on juostu tajunnan rajamailla. Laitappa tuollainen "sotilas" sitten metsään.

-Itse liikuntaa harrastaneena sain kaikista liikuntatesteistä kiitettävät paitsi Cooperissa meni vähän päälle 2700. Cooper ei ole ollut minun vahva puoleni, mutta yllätyin, että sekin tulos oli kärkipäätä komppaniassani. Kotiutumiscooperissa piti juosta vähintään 2600 ettei joudu uusimaan ja huolestuttavaa oli, että todella monihan sen joutui uusimaan. Itsellä meni siinä se tasan 2700 eli pakkia oli vähän tullut.

-Itse laitoin merkille myös, että ulkoisiin tekijöihin voisi hieman kiinnittää huomiota. Jos halutaan, että kunto nousee ja läski lähtee (kuten A-talkin ohjelmassa viitattiin), niin sotilaskotireissuja voisi hieman rajoittaa. Jonoja oli vapaa-ajan alettua melkoisesti ja eipä se kunto nouse siinä berliinin munkin ääressä.

-Myös näiden karvanoppa-alikersanttien huikeisiin peruskunto lenkkeihin voisi hieman kiinnittää huomiota. Siellä joko käveltiin (joka on sekin jo joillekkin itseasiassa hyvä) tai sitten vedettiin mäkeä ylös tuhatta ja sataa ja oltiin anaerobisella tasolla, mikä ei ketään hyödyttänyt. Itse kerran asiasta hyvään henkeen huomautin, mutta eipä mitään tapahtunut vaan koohotus jatkui. Yksittäinen tilanne tietenkin, mutta luulen ettei ainoa sarjassaan.

Tuollaisia asioita nousi mieleen lähinnä ja luulen, että tästäkin keskustelua riittää.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllähän se on ollut jo muutaman vuoden tiedossa, että armeijaikäisten "Cooperin testi" on olla 12 minuuttia ilman kännykkää. On siinäkin kestämistä.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Kyllähän se on ollut jo muutaman vuoden tiedossa, että armeijaikäisten "Cooperin testi" on olla 12 minuuttia ilman kännykkää. On siinäkin kestämistä.

Totta, mutta vanhemmalla porukallakin kyllä keskivartalossa on paljon läskiä. Vedetään rasvassa tehtyjä ruokia ja muistellaan "miten kaikki oli paremmin silloin ennen". Itse olen 80-luvun alun tuotoksia.

Ja Pavlikosky, ne lenkit mitä juostiin oli ainakin minun ajan komppaniassa päätetty skapparien johdolla. Vm-johtajien kesken tuli skappareilta aika selvät sävelet milloin sai tulla takaisin kasarmeille ja oliko loppuvenyttelyt missä jne.

Itse en ole tuota "karvanoppa"-alik juttua koskaan hiffannut, vaikka itse kävin RUK:n niin AUK1:lla oli kyllä vielä enemmän lukio-pohjan porukkaa sitten myöhemmin kulmaraudat kaulassakin.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Nuorten miesten fyysinen kunto huononee, ja se on kehitys, johon ei voi vaikuttaa ihmisoikeuksia kunnioittavin keinoin. On naiivia kuvitella, että esim. jotkut valistuskampanjat saisivat nuoret harrastamaan liikuntaa. Ja rasvaisten ruokien verotuksesta taas kärsisivät jälleen kerran ne, joilla homma on hallussa.

Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, kuin hylätä itsenäinen puolustus ja kouluttaa ne, joilla on motivaatio ja fyysiset edellytykset siihen. Kun itse lusin armeijassa, mielessä kävi harva se päivä, että "voi hyvänen aika, jos tuon jengin kanssa joutuisin rintamalle, ja oma henkikultani olisi mahdollisesti jossain taistelutilanteessa jonkun noista käsissä..."
 
Suosikkijoukkue
Suomi
-Myös näiden karvanoppa-alikersanttien huikeisiin peruskunto lenkkeihin voisi hieman kiinnittää huomiota. Siellä joko käveltiin (joka on sekin jo joillekkin itseasiassa hyvä) tai sitten vedettiin mäkeä ylös tuhatta ja sataa ja oltiin anaerobisella tasolla, mikä ei ketään hyödyttänyt.

Ihan varmasti on hyötyä anaerobisella tasolla tehdystä liikuntasuorituksesta. Toki enemmän niille kellä sitä kuntopohjaa on tehdä moiset tosissaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös