Ei niin valtavirtamusiikin-nurkkaus

[Cucamonga]

Entinen indie-hemmo, nykyinen mainstream-pelle

Kuuntelen myös indie-musaa, mutta mulla on niin saatanan hyvä maku, että väkisinhän se nousee hetkessä mainstreemiksi. Nykyään System Of a Downia on aivan turha täällä mainita, mutta kyllä se Spiders, Sugar ja koko muukin levy sitä indietä taisivat olla ensikkolevyn julkaisemisen tienoilla.

Jep, se siitä pätemisestä ja nyt itse aiheeseen. Kitaravirtuoosi Bucketheadin tuotantoa on tullut kuunneltua ja erityismaininnan ansaitsee The Deli Creeps bändin kanssa julkaistu The Dawn Of The Deli Creeps -albumi. Sanoisin, että Bucketheadin helpoiten lähestyttävintä materiaalia sitten uusimman Serj Tankianin ja muiden kavereiden kanssa julkaistun Buckethead & Friends - Enter The Chickenin, joka on sekin ainakin vielä semi-indie kamaa. Jos aivan järkyttävän ug-tavaraa haluaa Bucketheadiltä kuulla niin Cobra Strike - yy+bx+y on jotain tajunnan ulkopuolelle menevää experimental kamaa.

Do you still wish to fight? Yes, I'm not afraid to kill you because there is no death.
Do you still wish to fight? Yes, I'm not afraid to kill you because there is no death.
Do you still wish to fight? Yes, I'm not afraid to kill you because there is no death.
Do you still wish to fight? Yes, I'm not afraid to kill you because there is no death.

 

[Erling]

You sick motherfucker!!!

Kyllähän moneen bändiin tutustuu paljonpyöritettyjen hittien kautta huomatakseen sitten ajan kanssa että se biisi voi helposti vaipua sinne levyn keskitasolle. Pointti onkin aina siinä miten koko levy tai bändi kestää kuuntelua, eikä vain yksi biisi, koska ei se yksi biisi koskaan riitä pitämään innostusta missään bändissä. Jos ensimmäiseltä levyltä löytyy yksi hyvä biisi, ostaa kyseisen levyn, mutta jos se on ainoa hyvä biisi ko. levyllä, ei osta toista levyä vaikka se yksi biisi olisi kuinka hyvä.

Kyllä se toinen toisen tunnistaa...

Jep, toi bändin/levyn kestävyys on asia ja haastavampi sellainen erikseen.
Jos nyt lässytetään taas henkilökohtaisesti itselläni hyvä esimerkki tällaisesta levystä on Guns n Rosesin UYI II:nen jonka aikoinaan halusin Terminaattorissa pyörinenn You Could Be Minen takia. Tätä ja muita levyn hittejä pyöriteltiin aluksi muutama vuosi, skipatan ne muut aika huolella. Sittemmin levyltä aukesi mm. Yeasterdays ja 14 years, jotka saivat levyn taas pyörimään säännöllisesti soittokierrossa. Ja nyt syksyllä ihastuin Breakdowniin ja levy sai jo kolmannen nosteensa. Hieno osoitus loistavasta ja kestävästä levykokonaisuudesta.
Vähän offtopic joo.

 

[Vinyl]

Hyvä ketjun avaus. Täytyy myöntää, että kyllä tulee diggailtua. Siis tätä niinsanottua indietä. The Arcade Fire, Badly Drawn Boy, Belle and Sebastian, Sufjan Stevens, Modest Mouse jne. En mä tiedä meneekö noi kaikki indiehen mutta loistavaa kamaa kuitenkin. Ihan ilolla otin myös vastaan tuon Arcaden listalle nousun, vaikka täytyy sanoa että en tuohon levyyn ole oikein päässyt vielä sisälle. Jokin tossa ei vaan natsaa. Ja tuo No cars go löytyy bändin vuonna 2003 julkaisemalta Us Kids Now ep:ltä jonka suosittelen todellakin hankkimaan jostain. Mukana muutama aivan helmi viisu. Badly Drawn Boyn uusin on myös aivan loistava. Kyseisen albumin nimi on ilmeisesti pieni kunnianosoitus Bruce Springsteenille. Ainakin näin olen antanut itselleni ymmärtää.

Suomalaisista täytyy mainita Absoluuttinen nollapiste, sekä Radiopuhelimet jota olen tosin kuullut vain muutaman biisin verran Kitaramassa. (Loistava ohjelma muuten loistavilla juontajilla.) Ko. bändi esiintyy kuitenkin Lahden Torvessa huomenna joten saattaa olla että pelin jälkeinen viihde on näillä näkymin päätetty.

 

[Kolmas Johannes]

Täytyypä osallistua, kun tuntuu siltä, että jotain sanottavaa on.

Vähän aina hävettää, kun sanon kuuntelevani 'indietä'. Moisessa kategoriassa on jotain epäilyttävää ja jopa luotaantyöntävääkin. Koko käsitettä on ylipäätään kovin hankala määritellä, mutta no. Olen pannut merkille, että kuuntelemiani yhtyeitä joku muukin kuuntelee, eikä siis pelkästään yhtä niistä vaan useita. Tiedättehän. Ja sitten tätä kombinaatiota nimittää mielessään 'indieksi' kun ei muutakaan keksi ja vähän ohessa punastuu.

Käväisin tässä viime lauantaina montrealilaisen Handsome Fursin (www.myspace.com/handsomefurs) keikalla. Bändiin kuuluu Wolf Paradesta tuttu Dan Boeckner ja hänen kihlattunsa Alexei Perry. Hyvä meno bändillä oli ja kun vielä ottaa huomioon, että Boeckner viihtyy Helsingissä ilmeisen hyvin, keikkoja voinee odottaa Suomeen jatkossakin. Wolf Paradekin tuli nähtyä toissa vuoden marraskuussa Tavastialla, ja sekin oli totisesti miellyttävä keikkakokemus.

Arcade Firen ponnistaminen Suomen listan sijalle viisi on kieltämättä hämmentävä merkki. Vaan en minä ainakaan valita, jos itselleni merkityksellinen musiikki menestyy listoillakin. Tietysti uhkana on yhtyeen muuttuminen uudeksi U2:ksi tai Coldplayksi. En minä sitä haluaisi stadionbändinä nähdä, mutta en osaa perustella miksen. Neon Bible on yhtä kaikki hyvä levy, joskin Funeralin tasolle se ei mielestäni yllä millään. Muutama huippupala mukana kyllä on (Intervention, The Well and the Lighthouse ja No Cars Go [joka peittoaa aiemmalla EP:llä olleen alkuperäisversion mennen tullen]).

Eilen tuli käytyä Juni Järven ja Ultrasportin keikalla. Ostin samalla Järven levyn. Olisi se ehkä parempikin voinut olla. Ultrasportin False Start City tuli ostettua jo aiemmin vitosella, mutta ylimalkaisella kertakuuntelulla se ei aivan vakuuttanut. Rubikin levynkin ostin eilen ja kuuntelin, mutta vaikka Mew, Muse, Radiohead ja jotkin muut yhtyeet taustalla kuuluvatkin, Rubik itse ei yllä niiden veroiseksi. City & the Streetsin sointukuvio sen sijaan on taivaallinen, mistä yhtyeelle voi antaa pisteet.

Underwater Sleeping Societyä tunnen hävyttömän vähän, vaikka yhtyeessä yksi tuttu soittaakin. Molemmat levynsäkin on pitänyt ostaa tai ainakin koekuunnella, mutta vielä on vähän jäänyt. Samaan syssyyn mainitsen, että Magenta Skycode on mukava, samoin Viola ja tietyin varauksin myös Kastor. Violan ja Magenta Skycoden levyt hyllyssä ovatkin.

Ulkomaisista bändeistä suurempia löytöjä ei ole tullut vähään aikaan tehtyä. Nada Surf ja Death Cab for Cutie ovat olleet suosikkeja pian jo vuoden päivät. Muuan Voxtrot on myös kuuntelemisen arvoinen yhtye, itse asiassa varmastikin parasta, mitä Texasista on ikinä tullut. Ja sitten on olemassa torontolainen Hidden Cameras, joka on myös mainio.

Riittäisi nyt sanottavaa vaikka kuinka, mutta lopetan tähän. En nyt tiedä, miksi ylipäätään piti avata suu. Mieli vain teki.

 

[obi-wan]

Arcade Firen ponnistaminen Suomen listan sijalle viisi on kieltämättä hämmentävä merkki. Vaan en minä ainakaan valita, jos itselleni merkityksellinen musiikki menestyy listoillakin. Tietysti uhkana on yhtyeen muuttuminen uudeksi U2:ksi tai Coldplayksi. En minä sitä haluaisi stadionbändinä nähdä, mutta en osaa perustella miksen. Neon Bible on yhtä kaikki hyvä levy, joskin Funeralin tasolle se ei mielestäni yllä millään. Muutama huippupala mukana kyllä on (Intervention, The Well and the Lighthouse ja No Cars Go [joka peittoaa aiemmalla EP:llä olleen alkuperäisversion mennen tullen]).

Tuo on mielenkiintoinen levy,yksittäisiä kappaleita kun ei oikein minulle nouse esille mutta kokonaisuutena se vain tuntuu vielä Funeraliakin paremmalta.Tuohon No Cars Go:hon vielä sen verran että parilla ekalla kerralla olin vahvasti sitä mieltä että alkuperäinen ompi parempi mutta mieli meni sitten muuttumaan.

Samaan syssyyn mainitsen, että Magenta Skycode on mukava, samoin Viola ja tietyin varauksin myös Kastor. Violan ja Magenta Skycoden levyt hyllyssä ovatkin.

Ulkomaisista bändeistä suurempia löytöjä ei ole tullut vähään aikaan tehtyä. Nada Surf ja Death Cab for Cutie ovat olleet suosikkeja pian jo vuoden päivät. Muuan Voxtrot on myös kuuntelemisen arvoinen yhtye, itse asiassa varmastikin parasta, mitä Texasista on ikinä tullut. Ja sitten on olemassa torontolainen Hidden Cameras, joka on myös mainio.

Riittäisi nyt sanottavaa vaikka kuinka, mutta lopetan tähän. En nyt tiedä, miksi ylipäätään piti avata suu. Mieli vain teki.

Magenta Skycode on kyllä jotain mitä Suomesta ei tule tarpeeksi usein. Kuten myös edeltäjänsä This Empty Flow. Viola on sinäänsä haastava yhtye että kaikilla levyillä pitää opetella suhde kokonaan uusiksi, tosin kaikki levyt on tullut hankittua eli suhde on pysynyt kunnossa. Uutta Violaa on tullut pari kappaletta kuultua ja niitten perusteella hankintalistalle tulee yksi levy lisää.

Death Cab For Cutie, siitä voisikin kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Ehkä sitten myöhemmin. Mainostetaan kuitenkin tähän väliin Postal Serviceä, tuota DCFC:n Ben Gibbardin projektia, jonka moni tosin jo varmaan tunteekin.

 

[masaman]

Odotan innolla muuten että saan suomalaisen Rubikin ensiplätyn käsiini. Ainakin liveaktina viime vuonna Lapkon lämppärinä yhtye iski todella kovalla kädellä. Myös Alamaailman Vasaroiden tuleva pitkäsoitto on ehdoton musthave. Ulkomaisista en niinkään tiedä tulevista, mennään aika ajoin kauppaan ja katsotaan mitä siellä on.
Eka tosin kysytään mitä mieltä Ilkka Mattila ja RadioHelsingin keskustelupalstalaiset ovat. Että kehtaako sitä sitten ostaa..

Perkele, ollaan oltu samalla kiertueella yleisön joukossa:) Kattelin kanssa viime vuonna tuon Rubikin keikan ja minusta veti livenä ihan helvetin hyvin, jopa selkeästi paremmin kuin pääbändi Lapko, mutta se nyt on vaan minun mielipiteeni:) Mikäs muuten näillä basisteilla on vikana nykyään? Tuolloin Rubikin basisti oli sen näköinen, että on niin aineissa lavalla kuin vain voi olla ja aiheutti pieniä naurunpyrähdyksiä, että "mä haluan noita samoja pillereitä kuin tuollakin on"

Kävin tämän Damn Seagulls:n kattomassa ja niiden basisti on oma outo yksilönsä tuolla lavalla:D Ihan mukavaahan sitä on katella, kun joku tuo itsensä noin täysillä mukaan lavalla ollessaan.

Rubikista sen verran negatiivista, että vuosi sitten kaverin hommaama, onko se sitten EP tai mikä lie, oli kyllä täyttä paskaa! Livenä taas ihan ykkönen, varsinkin tämä laulajan ääni on lavalla selkeästi parempi. Siinä mielessä odottelen hieman varovaisin tunnelmin, ennenkuin kipitän innolla levykauppaan, heti Alkon kautta.


Mietiskelin tuossa muuten päivällä, että pitäisikö tällainenkin ketju perustaa, mutta säästyinpäs vaivalta.

 

[hannes_ko]

Nada Surf ja Death Cab for Cutie ovat olleet suosikkeja pian jo vuoden päivät.

Itse pidän enemmän Death Cabin spin off -projektista eli The Postal Servicestä. Loistavaa musiikkia, ja plussana vielä se, että ihania indietyttöääniä mukana, eli Rilo Kileyn laulaja Jenny Lewis ja Jen Wood.

Jos tuolta omalta soittolistalta hakee ainakin jossain määrin indiemäistä tavaraa, niin löytyy Interpol, Bloc Party, Arcade Fire, Pixies, The White Stripes, The Falming Lips, The Smashing Pumpkins, The Bravery (onko?), Sister Flo, The Shins, The Decemberists, Snow Patrol (onko tämäkään?) The Magic Numbers, Goodnight Monsters (Turuust), Guillemots, Neutral Milk Hotel, Iron & Wine, Sufjan Stevens, Yo La Tengo (heh)...

Indie ja marginaalimusiikki tässä ehkä sekoittuvat, onko joku Musta Paraati mitä. Ja mihin sijoitetaan powerpop? Katson sen olevan jossain määrin erillään indiestä, jos sillä ajatellaan hieman vinoa taiteellista pyrkimystä pelkän riippumattomuuden lisäksi, sillä powerpop on aika koukkuvetoista. Sieltä päästä löytyy vaikka mitä, Phil Seymour, Marshall Crenshaw, Letters to Cleo, Oral Groove, Grumps, The LA's ja loputtomasti muuta.

Belle and Sebastieniakin on tullut kuunneltua, mutta olisikohan vähän yliarvostettu.

 

[Moto]

Viimeisien vuosien uudet suosikit ovat kyllä pitkälti olleet enemmän tai vähemmän indietä.

Viime aikoina on kolissut aika lujaa The Boyfriends, joka kävi lämppäämässä Morrisseytä noin vuosi sitten. Kun keikan alla hain netistä jotain bändin demoja, ensivaikutelma oli "paska smiths-kopio", mutta kun viime syksynä ilmestyneelle debyyttilevylle antoi tarpeeksi aikaa, se on osoittautunut mainioksi paketiksi. Bändi kyllä näyttää nyt valitettavasti laittaneen pillit pussiin yhden albumin ja kolmen sinkun jälkeen. Sääli, sillä Wallace/Adderleyssä olisi ollut ainesta jopa 2000-luvun Morrissey/Marriksi.

No, ehkäpä herrat jatkavat yhteistyötä jossain toisessa bändissä. (Mikä ei välttämättä olisi huono asia muutenkaan, sillä tuo jotenkin homolta kuulostava nimi taitaa olla bändin heikoin lenkki...)

Jenkkilän viime vuosien "suurista indiebändeistä" on kestosuosikeiksi jääneet Rilo Kiley ja Bright Eyes. Rilo Kileyn jäsenien sooloprojekteista Jenny Lewisin touhut Watsonin kaksosten kanssa on iskeneet paremmin, Blake Sennettin The Elected on kyllä saanut hyviä biisejä aikaan, mutta herran lauluääni nyppii siinä määrin pahasti, että hänen soisi mieluummin pitäytyvän vain kitaran ja biisinkirjoituskynän varressa ja jättää laulaminen Jenny Lewisin harteille, joka onkin mielestäni parhaita naisvokalisteja tällä hetkellä. Tänä vuonna on ilmeisesti vihdoin odotettavissa uusi Rilo Kiley-albumikin, vaikka ydinkaksikon lisäksi myös basisti Pierre De Reeder on työstänyt soolomatskua ja rumpali Jason Boesel kannuttelee sivutöikseen yhdellä jos toisella levyllä.

Bright Eyesissä jonkin verran häiritsee Conor Oberstin vibraattolaulutyyli, mutta herra on kuitenkin niin lahjakas biisinkirjoittaja, että sen antaa anteeksi. Uusi levy tulossa ensi kuussa.

 

[Kolmas Johannes]

Itse pidän enemmän Death Cabin spin off -projektista eli The Postal Servicestä. Loistavaa musiikkia, ja plussana vielä se, että ihania indietyttöääniä mukana, eli Rilo Kileyn laulaja Jenny Lewis ja Jen Wood.

Ehkä juuri nyt olen valmis myöntämään, että The Postal Servicen kappalemateriaali on Ben Gibbardin päätoimiyhtyeen vastaavaa vahvempaa, onhan mukana sellaisia uskomattomia helmiä kuin The D.C. Sleeps Alone Tonight, We Will Become Silhouettes ja Such Great Heights, mutta silti... Lienen puristi; koneiden äänet vähän arvelluttavat enkä tiedä miksi. Siksi pitänen Death Cabista enemmän. Indietyttöäänet ovat ehdottoman kivoja, mutta niin on kyllä Gibbardin omakin. Eittämättä suosikkiääniäni.

Samoin kuin Nada Surfin Matthew Cawsin suusta kuuluva heleä sointi.

Toisaalta minä kyllä pidän myös Arcade Firen Win Butlerin äänestä. Yhtä lailla Alec Ounsworthin (Clap Your Hands Say Yeah) ja Dan Boecknerin (Wolf Parade) äänet ovat jotenkin puoleensavetäviä - kaikesta "indie-cooliudestaan" huolimatta. Kunhan kaikki eivät siten laula.

Bright Eyesissä jonkin verran häiritsee Conor Oberstin vibraattolaulutyyli, mutta herra on kuitenkin niin lahjakas biisinkirjoittaja, että sen antaa anteeksi. Uusi levy tulossa ensi kuussa.

Fevers & Mirrors löytyy omasta levyhyllystä, ja se on ihan kelpo lätyskä. Minusta tämän Nebraskan-sankarin äänikin on ihan kiehtova - tulee mieleen jo äsken mainitsemani Win Butler. Joskin Oberstin laulu kuulostaa vieläkin räikeämmältä.

EDIT: Sen verran pitää vielä tässä kohkata, että Handsome Furs soittaa ilmaisen keikan "ystävilleen ja niille, jotka nyt haluavat tulla katsomaan" tänä iltana Erottajalla. Menen.

 

[M10]

Suosittelen muuten Matti-Johannes Koivun tuotantoon tutustumista kaikille, jotka pitävät melodisesta ja letkeästä akustisella kitaralla säestetystä pop-rokista.

"Tulevaisuuden J.Karjalainen" kirjoitettiin jossain.

 

[Erling]

Joo Tavallahan se Lapko ja Rubik nähtiin, ei muuten keikasta puheen ollen iskenyt Lapko ollenkaan niin kovaa kuin debyyttinsä jälkeen. Rubik meni itsellänikin selvästi paremmin ineen (indieopas osa II:muista mainita nähneesi nyt kuuma nimi jo kauan aikaa sitten ja lisätä että povasit jo silloin kovaa mainetta).

Ja kyllä mä ehkä laittaisin ton Braveryn ihan indieksi, samaa NewYork kastia Interpolin kanssa. En tosin ite hirveesti tykkää.
Muutenkin hauskaa nähdä miten englannissa pari kolme vuotta sitten tulikuuma tanssittavarock eli indie rave ja sen lipunkantajat kuten Franz Ferdinand ja Bloc Party kuullostavat nyt omaan korvaan todella paskalta. Tosin en pitänyt niistä silloinkaan kuin muutamasta hassusta biisistä...(indieopas osa III: vähättele aina parin vuoden takaisia kuumia indienimiä ja muista mainita ettet tykännyt niistä silloinkaan)...

Arcade Fire vetää muuten loistavan Wake Upin älyttömän siististi David Bowien kanssa. Olisko ollut Brit Awardseissa pari vuotta sitten. Kandee tsekata.

 

[Baikonur]

Suosittelen muuten Matti-Johannes Koivun tuotantoon tutustumista kaikille, jotka pitävät melodisesta ja letkeästä akustisella kitaralla säestetystä pop-rokista.

"Tulevaisuuden J.Karjalainen" kirjoitettiin jossain.

Koivu tuli nähtyä keskiviikkona livenä ja kyllä vaan homma toimii komeesti. Egotripistä paremmin tunnettu Knipi vahvisti bändiä akustisen kitaran ja helevetin komeitten stemmojen kera. Laulupuolta vahvisti myös Matti Johanneksen sisko Suvi, joka mainion lauluäänen lisäksi on myös suhteellisen mukavaa katseltavaa. Kuuluu omiin suosikkeihin tämä Koivu kuin myös Ultramariini, jossa Matti lauloi hieman toisenlaisia piisejä.

 

[Tenho]

Mikäs muuten näillä basisteilla on vikana nykyään? Tuolloin Rubikin basisti oli sen näköinen, että on niin aineissa lavalla kuin vain voi olla ja aiheutti pieniä naurunpyrähdyksiä, että "mä haluan noita samoja pillereitä kuin tuollakin on"

Emo. Emot mustat pillifarkut, emo huivi ja emo asenne, johon kuuluu silmien sojottaminen eri suuntaan, suun auki pitäminen ja tenhoavan musiikin mukana zombeilu.
Ilmiö havaittavissa hyvin esimerkiksi juuri Lapkon keikoilta, jossa ilmiö ei rajoitu basistiin.

Mikäs siinä, kunhan musa on hyvää.

Rubikista sen verran negatiivista, että vuosi sitten kaverin hommaama, onko se sitten EP tai mikä lie, oli kyllä täyttä paskaa! Livenä taas ihan ykkönen, varsinkin tämä laulajan ääni on lavalla selkeästi parempi. Siinä mielessä odottelen hieman varovaisin tunnelmin, ennenkuin kipitän innolla levykauppaan, heti Alkon kautta.

Jos puhut People go missing -EP:stä, niin en voi olla samaa mieltä. Haiku motorik esimerkiksi on suorastaan ihanan mukaansatempaava kilkutus-säksätys-haahuilu-laulu.
Ilmeisesti tämä uusi albumi on hieman popahtavampaa (järjettömän hyvän kuuloista kyllä tälläisenäänkin). Pitää hakea kyllä ensi tilassa.

 

[dali]

Koivu tuli nähtyä keskiviikkona livenä ja kyllä vaan homma toimii komeesti. Egotripistä paremmin tunnettu Knipi vahvisti bändiä akustisen kitaran ja helevetin komeitten stemmojen kera. Laulupuolta vahvisti myös Matti Johanneksen sisko Suvi, joka mainion lauluäänen lisäksi on myös suhteellisen mukavaa katseltavaa. Kuuluu omiin suosikkeihin tämä Koivu kuin myös Ultramariini, jossa Matti lauloi hieman toisenlaisia piisejä.

Sama homma. Keskiviikon keikka oli alusta loppuun saakka hieno elämys. Uuden levyn biisit toimivat todella hyvin. Kovat piipussa, Esineet ja aikataulut ja Kiitokset lämmittivät mieltä. Topi Sorsakoski -päivästä tulee vielä kulttibiisi! Keikalta on vaikea nostaa esiin mitään tiettyä kohokohtaa, koska Matin laulu ja bändin soitto toimi niin hyvin. Jos nyt jokin hetki pitää nostaa esiin, niin Kiitokset ja Se oli eilen olivat ehkä eniten mieleeni.

Ja siitä pitää nostaa hattua, että spontaani parin minuutin välispiikki syntyy siitä, kun plektra putoaa kitaran kaikukoppaan...

Kohtuullisen erilaista (lue: iloisempaa) on Matin soolomusiikki kuin Ultramariinin kuulas kaihostelu. Mukavahan tässä on odotella sitäkin, millaisen levyn Ultramariini seuraavaksi saa aikaan.

Koivun lämppärinä oli Wojchiech, joka soitteli kauniita säveliä. Heräsi mieliteko ostaa bändin musiikkia itselleen. Sen verran herkäksi mieli meni, kun orkesteria kuunteli. Bändin basistista tuli mieleen Sigur Rosin meininki, kun herra soitteli välistä bassoa jousen kanssa.

 

[Jj]

Aika vieraita on suurin osa bändeistä, Absoluuttista nollapistettä, Pumpkinseja ja Arcade fireä taitaa ainoina löytyä kotihyllystä. Hiukan hämää myös tuo määritelmä koska radiossa "indiepoppia" jonkun verran kuulee, Kaiser Chiefsiä, Fransuja, Killersiä sun muuta. Yksi mikä tähän voisi liittyä on tuo Kometa. Aika rokkaavaa ja aika mahdotonta lokeroida mihinkään. Uutta levyä pukkaa toivottavasti loppuvuodesta.

Kirjastosta tarttui kerran mukaan kokoelma Left Of The Dial: Dispatches From The '80s Underground mikä oli mielestäni helmiä täynnä. Voisi upota täälläkin.

 

[Kolmas Johannes]

Aika vieraita on suurin osa bändeistä, Absoluuttista nollapistettä, Pumpkinseja ja Arcade fireä taitaa ainoina löytyä kotihyllystä. Hiukan hämää myös tuo määritelmä koska radiossa "indiepoppia" jonkun verran kuulee, Kaiser Chiefsiä, Fransuja, Killersiä sun muuta.

Eikä tuota määritelmää tosiaan yhtään helpota se, että esimerkiksi Killersin määritteleminen indieksi vaatii taas aika paljon joustavuutta. Ylipäätään suurella levy-yhtiöllä levyttäneet yhtyeet valuvat melko kauaksi alkuperäisestä indien määritelmästä, joten en sitten tiedä. En tiedä, kategorioisinki Killersin tai Kaiser Chiefsin enää suoranaisesti indieksi, vaikka eittämättä ovat ehkä aikoinaan ainakin olleet indietä ja ovat yhtä kaikki kohtuullisen hyviä yhtyeitä. En tosin levyjään jaksaisi ostaa.

Eilinen Handsome Fursin keikka oli hieno. Tänään satuin pitkästä aikaa kuuntelemaan Manic Street Preachersin b-puolia. Sepia ja Never Want Again ja vähän jopa Dead Trees and Traffic Islands miellyttivät. Nyt soi Kentin debyytti. Se on minusta aliarvostettu. Sitten kuuntelin tänään Ultrasportia, mutta jokin siinä minua vähän epäilyttää.

 

[Jj]

Ylipäätään suurella levy-yhtiöllä levyttäneet yhtyeet valuvat melko kauaksi alkuperäisestä indien määritelmästä, joten en sitten tiedä.

Juu. Eli nyrkkisääntönä jos olet jo kuullut yhtyeestä, se ei enää ole indietä.. Saati että on levylistoilla!
No, ehkäpä nämä leimasimet ei ole niin oleellisia. Tärkeämpää on se "raikas progressiivinen ote".

 

[Rod Weary]

Belle and Sebastieniakin on tullut kuunneltua, mutta olisikohan vähän yliarvostettu.

Ei, erittäin aliarvostettu, jos minulta kysytään. Bändillä on maaginen taito tehdä loistavia biisejä vähillä aineksilla kuulostamatta silti toistolta. Koko tuotanto on niin timanttia, että yliarvostettu on viimeinen sana, mikä minulle tulee tuosta mieleen.

Ketjussa on hehkutettu niin monta hyvää bändiä, että lisään listaan vain yhden: Kasabian. Bändin debyytti on suorastaan loistava, kakkosalbumikin kestää kuuntelun. Tykkään erityisesti Meighanin persoonallisesta laulutavasta. En osaa oikein verrata Kasabiania mihinkään muuhun bändiin, joten kuunnelkaa itse.

 

[masaman]

Ilmiö havaittavissa hyvin esimerkiksi juuri Lapkon keikoilta, jossa ilmiö ei rajoitu basistiin.

Mikäs siinä, kunhan musa on hyvää.


Jos puhut People go missing -EP:stä, niin en voi olla samaa mieltä. Haiku motorik esimerkiksi on suorastaan ihanan mukaansatempaava kilkutus-säksätys-haahuilu-laulu.
Ilmeisesti tämä uusi albumi on hieman popahtavampaa (järjettömän hyvän kuuloista kyllä tälläisenäänkin). Pitää hakea kyllä ensi tilassa.

Siis, eihän siinä mitään. Pitäähän sitä fiilistä olla ja on tuo nyt parempi kuin Apulannan uusi basisti nostelemassa vuorotellen jalkojaan sivuille ja ylös:)

En ole tosiaankaan aivan varma, että mikähän tuo EP oli, mutta keikan jälkimainingeissa ei kyllä ottanut tulta alleen kun sitä kuuntelin. Pitää varmaan kaivaa esille ja kuulostella, että oliko jyrkkä-ei liian aikainen tuomio tuolle lätylle...


Onkos kukaan kuullut tuota Hero Dishonestia, että minkälainen meno niillä on? Jonkun arvostelun mukaan aika kova poppoo...


Pakko hehkuttaa vielä No Shamea joka tuli tavattua Harjavallassa Lapkon lämppärinä ja näillä oli ainakin energiaa lavalla, eikä musiikkikaan nyt paljoa siitä tasosta jäänyt - tykkäsin.

 

[obi-wan]

Risto

Niin, lauantaina olisi sitten Risto Telakalla. Olisi jo huomennakin Vastavirrassa mutta osuupa juuri Oulun reissun siihen eli pitää siellä korvata sillä Underwater Sleeping Societyllä. Riston keikat on aika veikeitä tapahtumia ja todennäköisesti nytkään ei joudu pettymään.

Samalla keikalla esiintyy muuten Kauko Röyhkä.

 

[Erling]

Niin, lauantaina olisi sitten Risto Telakalla. Olisi jo huomennakin Vastavirrassa mutta osuupa juuri Oulun reissun siihen eli pitää siellä korvata sillä Underwater Sleeping Societyllä. Riston keikat on aika veikeitä tapahtumia ja todennäköisesti nytkään ei joudu pettymään.

Samalla keikalla esiintyy muuten Kauko Röyhkä.

Ah. Risto. Oivaltavia biisejä hienolla bändillä.
Näin Riston tuossa syksyllä Lo Hi-Fi:n kanssa Tavastialla järjestettävällä Kuningasklubilla.

Kuningasklubi on (vai onko muuten enää, en ole nähnyt pitkään aikaan ilmoituksia) Suomen parhaita indieklubeja, joka järjestettiin kerran kuussa lauantaisin Tavastialla. Mm. loistava Peter, Björn & John tuli tsekattua siellä tuossa viime vuonna.

Ristosta vielä sen verran, että vaikka oli tuolla keikalla aikamoisessa tulessa ja sen innoittamana ostin uuden levynkin, jäi minulla sen kuuntelu aika vähiin. Ei ehkä sittenkään mun juttu. Tykkään kauniista laulusta...

 

[Kolmas Johannes]

Juu. Eli nyrkkisääntönä jos olet jo kuullut yhtyeestä, se ei enää ole indietä.. Saati että on levylistoilla!
No, ehkäpä nämä leimasimet ei ole niin oleellisia. Tärkeämpää on se "raikas progressiivinen ote".

Niin, jotakuinkin näin se kai menee. Kun periaatteessa indie viittaa epäkaupallisuuteen ja itsenäisyyteen, joihin usein vielä liittyvät pienet levy-yhtiöt (jollaisesta koko genren nimitys sai alkunsa), liian myyvät yhtyeet eivät enää määritelmään sulaudu. Minulle on välillä epäselvää, viittaako indie terminä suoranaisesti itse musiikin tyyliin vai pikemminkin musiikin tekemistapaan. Ilmeisesti kyse taitaa olla molemmista. En tarkemmin tähän osaa sanoa.

Mutta kuten yllä olevassa lainauksessakin on todettu, "nämä leimasimet ei ole niin oleellisia".

On suorastaan harmillista, etten ole vieläkään oikein saanut syvennyttyä Ristoon, levyn ostamisesta puhumattakaan. Solisti Ylihärsilän (lapualaisia sukujuuria?) ja koko yhtyeen asenne saa minulta kosolti pisteitä. Jotain yhtäläistä tässä on kai löydettävissä johonkin Absoluuttiseen Nollapisteeseen viittaavaan.

(Nerokas ja huomaamaton aasinsilta.) Nollapistettä kuuntelin oikein aktiivisesti vielä muutama vuosi sitten, mutta nyttemmin tahti on hieman laantunut. Kaikki levyt kyllä hyllyssä jököttävät ja muutama sinkkukin. Tommi Liimatan molemmat soololevytkin on tullut hankittua, mutta pidin aiemmasta enemmän. "Kypsempi ilmaisu" ei Liimatan yhteydessä tunnu niin kiehtovalta kuin varhaisempi. Vaikka en minä Tropical Coctailista olisikaan toista Liimatan Pan Alleytä halunnut.

Sen silti sanon, että Liimatan levynjulkaisukeikka Helsingin Semifinalissa viime vuoden syyskuussa oli huomattavasti riehakkaampi kuin vakavamman Nollapisteen vastaavat. Soittajat olivat pitkälti samoja, mutta soitto suorempaa. Se oli vaihteeksi hyvinkin virkistävää.

 

[Jj]

Niin, jotakuinkin näin se kai menee. Kun periaatteessa indie viittaa epäkaupallisuuteen ja itsenäisyyteen, joihin usein vielä liittyvät pienet levy-yhtiöt (jollaisesta koko genren nimitys sai alkunsa), liian myyvät yhtyeet eivät enää määritelmään sulaudu.

Tunnettiin joskus myös nimellä Alternative, kunnes Nirvana, Pearl Jam jne. breikkasivat.
Liimatan soolo oli mulle liian vaativa, tuli raja vastaan.. Nollapiste kyllä toimii.

 

[obi-wan]

Huh huh nimittäin mielettömät fiilikset

Risto veti sitten sellaisen setin Telakalla että oksat pois. Kyseessähän oli Telakan soolofestarit jonka esiintyjiin kuului myös Jukka Takalo ja Kauko Röyhkä. Setit vedettiin siis soolomeiningillä joten Ristokin oli yksin liikenteessä.

Mahtavia sovituksia, pari iskevää coveria ja sopivaa hämmennystä puolelle yleisöstä jotka olivat ensimmäisenä veivanneen kantelettaren ja Jukka Takalon jälkeen täysin asennoituneet muniinpuhalteluun. Kävihän siinä yksi jamppa pyytelemässä miksarilta että ääntä hiljemmalle, kun Riston musiikki oli kuulemma kamalaa meteliä.

 

[FourForty]

Koivun lämppärinä oli Wojchiech, joka soitteli kauniita säveliä. Heräsi mieliteko ostaa bändin musiikkia itselleen. Sen verran herkäksi mieli meni, kun orkesteria kuunteli. Bändin basistista tuli mieleen Sigur Rosin meininki, kun herra soitteli välistä bassoa jousen kanssa.

Suosittelen, on aivan loistava bändi. Itselleni ehkä suurin suosikki tästä genrestä.