Suomi pelasi nimenomaan hyvää hyökkäyspeliä ja säännöllisesti avasi syötöllä keskialueelle ja nopeilla syötöillä eteenpäin. Hyökkääjät tarjosivat hyvin syöttöpaikkoja keskialueella ja eteenpäin. Pelissä oli selvä idea ja sunnitelmallisuutta.
Mikähän se Sihvosen ajatus "suunnitelmallisesta" hyökkäyksestä on? Jonkinlainen taululle piirretty kuvio, jossa on nappuloita?
Olet oikeassa. Venäjä-pelissä ei saatu omaa kiekollista peliä käyntiin lainkaan, vastustaja kun oli eri sarjasta. Ainoa voittosauma piili erikoistilanteissa ja maalivahtipelissä. Näitä kahta tasavahvaa vastustajaa vastaan sitten pelattiin suurimmaksi osaksi hyvin.
Koko ajan hyökkäyspelissä kenttä oli leveänä ja jokaisella kaistalla hyökkääjä. Pituussuunnassa saattoi rakoilua olla enemmän. Hitaissa hyökkäyksiinlähdöissä pyrittiin ihan selkeästi pelaamaan sentterille keskelle lyhyt syöttö, totta kai jokunen poikkeus mahtui mukaan, mutta aivan rakenteellisesti oli pyrkimys keskustan kiekolliseen murtamiseen. Ongelmia oli esim. Ruotsi-pelissä hienokseltaan laitureiden ajoituksissa, tästä tuli useampi paitsiokin sinällään hyvissä rintamahyökkäyksissä.
Pyrkimys ei ollut kuitenkaan pelata aina vain hitaita lähtöä, vaan Suomi kontrasi mallikkaasti myös nopeisiin vastaiskuihin, ja tällöinkin kolmen rintamana. Näistä osoituksena Suomi teki Ruotsia vastaa 1-2-kavennuksen ja 3-2-voittomaalin. Kolmelta kaistalta suora hyökkäys, jossa kiekkoa pelattiin vieläpä helvetin kauniisti leveyssuunnassa syötellen.
Myös Jokereiden pelaamisessa on selvästi nähtävissä hyvää kenttätasapainoa, jokaisen ketjun osalta. Säännöllisesti keskustaan pakin lyhyelle avaussyötölle itseään ei tee pelattavaksi kuin Santala, joka tekeekin sitä aivan rakenteellisesti. Maajoukkueessa keskelle syöttötarjonnan teki myös jokerisentteri Hirschovits, hyvässä rytmissä ja varsin oivallisesti laittoi peliä eteenpäin. Paremmilla laitahyökkääjillä Hirso olisi napsinut turnauksessa aika paljon tehopisteitä, tällä kertaa laiturinsa olivat aivan kuutamolla.