Mainos

Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 403 057
  • 11 651
Suosikkijoukkue
KK
Viime viikolla Radio Rockin Korporaatiossa oli haastattelussa jääkiekkoliiton uusi puheenjohtaja Harri Nummela. Häneltä kyseltiin mm. Liigan tulevasta joukkuemäärästä. Pienen tivaamisen jälkeen Nummela kertoi että 16 joukkuetta ei tule olemaan loppullinen ratkaisu. Neuvottelut Liiga, Mestis ja mahdollisten kansainvälisten, CHL/Euro- tai pohjoismaisensarjan sarjajärjestelmien osalta ovat osin alkaneet tai alkamassa. Nummelan mukaan, jos osa Liigan joukkueista siirtyy kansainväliseen sarjaan, 16 joukkueen pohjalta jää jäljelle vielä elinkelpoinen ja sopivan kokoinen Liiga.

Kun sekä Suomessa että Ruotsissa on liigoja laajennettu, niin ihmettelen jollei lähi vuosina synnytetä jotain kansainvälistä sarjaa. Tähän sarjaan voisi Jokeritkin tehdä sitten kunniakkaan loikan KHL:stä. Tälle kehitykselle iso peukku!
Eli esim suurseurat painut Eurooppaliaseen sarjaan? No itseäni ei hirveästi nappaisi, että esim vieraspeleihin on erittäin kallis lähteä. Toki pelejä tulee Suomenkin sisällä, mutta tämä jos mikä tappaa yleisömäärät ja jengi siirtyy entistä enemmän television ääreen. Toki voin olla väärässäkin.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukko, TPS, HIFK, Kärpät ja Tappara. Siinä varmaan ne potentiaaliset lähtijät olisi. Nämä kun poistuisi, olisi erittäin vaikeaa kuvitella vääntäytyvänsä edes telkkarin ääreen katselemaan pelejä, hallista nyt puhumattakaan. Jos poistujis on tulevaisuudessa useita, pitäisi siellä kyllä olla mukana.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Eli esim suurseurat painut Eurooppaliaseen sarjaan? No itseäni ei hirveästi nappaisi, että esim vieraspeleihin on erittäin kallis lähteä. Toki pelejä tulee Suomenkin sisällä, mutta tämä jos mikä tappaa yleisömäärät ja jengi siirtyy entistä enemmän television ääreen. Toki voin olla väärässäkin.

Televisio on kyllä vahva väline ja mitä luultavimmin tulee tekniikan jatkuvan kehittymisen vuoksi vain vahvistumaan. Toisaalta onhan meillä myös esimerkkinä venäläinen projekti Suomessa, joka kaiken maailman nishi novgorodeista tai toljateista (totaali tuntemattomuuksia, normikatsojalle) huolimatta, jaksaa vetää hyvin porukkaa +10k halliin. Onhan toki sekin otettava huomioon, että tuota projektia pyöritetään talouden osalta tavalla, joka luultavasti ei tulisi kuuloon, mahdollisessa eurooppalaisessa sarjassa, mutta näyttää kuitenkin sen, ettei jengin saaminen halliin ole mahdotonta siinäkään tilanteessa, että vastaan asettuisi useita tuntemattomia joukkueita.

Ja jos eurooppalainen sarja syntyisi, niin voisin kuvitella, että ainakin aluksi sitä pelattaisiin vahvasti maantieteellisiin lohkoihin painottaen. Eli kaikkia vastustajia ei kohdattaisi neljää, puhumattakaan kuudesta kerrasta kaudessa. Toki pitkiäkin vierasreissuja luultavasti tulisi ja onhan se selvää, ettei meillä normikatsojilla ole varaa käydä ulkomailla samalla tavalla, kuin esim. Turussa tai Tamperella, mutta toisaalta kyllähän sellaiset reissut sitten antavat varmasti enemmän, kuin perus fanireissu Suomessa. Ite oon päässyt kolme kertaa reissaamaan HIFK:n perässä Euroopassa ja siistiä on ollut joka kerta, vaikka kahdella reissulla pelillinen anti oli varsin vaatimatonta.

Toisaalta Euroopassa on sen verran maita ja liigoja, että on kyllä vaikea kuvitella, miten saataisiin sellainen kokonaisuus rakennettua, että suurin osa olisi tyytyväisiä. Jos joukkueiden määrää halutaan pitää kurissa, jää vääjäämättä moni halukas junasta ulos. Vaikka aikoinaan se ruotsalaisten esittämä 4x10 malli kuulostaisi edelleenkin hyvältä, olen viime aikoina haihatteluissani pyöritellyt ikäänkuin kahden liigan mallia, jossa toinen rakentuisi SHL:n ympärille ja toinen sitten keski-Eurooppaan, paikallisten liigojen päälle.

SHL:n ympärille rakentaisin pohjoisen liigan siten, että kilpailu jakautuisi neljään 6-7 joukkueen lohkoihin/divisiooniin. Kaksi näistä olisi ruotsalaisten, joista eteläiseen tulisi mukaan joukkue Kööpenhaminasta ja pohjoiseen joukkue Norjasta. Yksi lohko tulisi sitten Suomesta ja viimeinen lohko pohjois-Saksasta. Vaikkei se maantieteellisesti olisi järkevin vaihtoehto, niin ruotsalaisten lohkot muodostaisivat yhden konferenssin (että myös "Ruotsin mestaruus" voitaisiin ratkaista) ja toiseen konferenssiin sitten suomalainen ja saksalainen lohko. Eteläisempi liiga koostuisi niin ikään neljästä lohkosta/divisioonasta, jossa yhdet lohkot tulisivat etelä-Saksasta, Sveitsistä, entisestä Tshekkoslovakiasta ja EBEL maista. CHL jatkossa sitten olisi turnausmuotoinen kilpailu, jossa pohjoisen ja eteläisen liigan joukkueet kohtaisivat toisensa. Ja vaikka tämä kilpailu käytäisiin, niin pudotuspelikevään päätteeksi voisi eurooppalaisessa superfinaalissa kohtaisi eteläisen ja pohjoisen liigojen voittajat.

Toisaalta jos tuossa olisi liikaa joukkueita ja liigoja, niin pienempi malli voisi olla kahdeksan lohkon liiga, joka jakautuisi seuraavasti.

Koillinen Konferenssi
Itäinen Divisioona
Suomen lohko (4 joukkuetta)
Tshekkoslovakian lohko (3xTshekki + 1xSlovakia)

Pohjoinen Divisioona
pohjois-Ruotsin lohko (3xRuotsi + 1xNorja)
etelä-Ruotsin lohko (3xRuotsi + 1xTanska)

Lounainen Konferenssi
Läntinen Divisioona
Saksan lohko (4 joukkuetta)
länsi-Euroopan lohko (2xIso-Britannia + 2xRanska)

Eteläinen Divisioona
Sveitsin lohko (4 joukkuetta)
EBEL lohko (4 joukkuetta EBEL maista)

Divisioonan sisällä neljä kertaa kaikkia vastaan (4x7)
Konferenssin toista divisioonaa vastaan kaksi kertaa kaikkia (2x8)
Toista konferenssia vastaan vain kerran, eli vuorovuosin kotona ja vieraissa (1x16)
Teksi kaikenkaikkiaan 1x16 + 2x8 + 4x7 = 60 peliä runkosarjaan.

Tämän jälkeen lohkon kaksi parasta ratkaisee lohkon mestaruuden, tämän jälkeen divisioona finaalit, konferenssi finaalit ja liigan finaali.

Tässä mallissa jokainen "kansallinen" lohko voisi päättää, onko alaspäin auki. Eli kaksi parasta pelaa lohkofinaalissa. Kolmosen kausi päättyy ja neljäs mahdollisesti karsisi, jos se nähdään kansallisesta näkökulmasta ensiarvoiseksi. Ruotsissa voisi esim. olla auki, mutta sitten vastaavasti mahdollisesti taloudellisesti "köyhin" divisioona idässä, voitaisiin pelata kiinteillä joukkueilla, että saisi rikkaampien alueiden "etumatkaa" kurottua kiinni, staattisella ympäristöllä.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Lukko, TPS, HIFK, Kärpät ja Tappara.
Veikkaisin HIFK:n, Kärppien, TPS:n ja Tapparan lähtevän uuteen Eurooppa -liigaan. Kun Sm-liigan ainoa pääkapungin joukkue HIFK, puolen Suomen Kärpät sekä perinteiset liigajoukkueet Tappara ja TPS lähtevät (ja kun Jokerit on lähtenyt jo aikasemmin) niin kyllä kiinnostus liigaa kohtaan romahtaa. Eivät noita lähteviä joukkueita paikkaamaan nostettujen Jukureiden tai KooKoon pelit jotain HPK:ta vastaan moniakaan noiden joukkueiden kotikaupunkien ulkopuolella kiinnosta. Jämäliiga saattaa pikku hiljaa taantua, kun seurojen yleisö-, mainos- ja sponsoritulot yleisön mielenkiinnon laskiessa vähenevät. Vaikka sarja avattaisiinkin niin ehkei kuihdutetusta Mestiksestä millään joukkueella ole varaa edes yrittää nousua.

Uskon että kun Eurooppa -liiga on vakiinnuttanut asemansa niin se tulee kiinnostamaan suurta yleisöä enemmän kuin liigapelit. Esim. Turussa ruotsalaiset huippujoukkueet (varsinkin sen jälkeen kun ne tulevat tutummiksi kausien mittaan) tulevat kiinnostamaan enemmän kuin monet Sm-liigan joukkueet nyt. Toivottavasti Jokerit myös joskus siirtyisi tuohon liiigaan.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Lukko, TPS, HIFK, Kärpät ja Tappara. Siinä varmaan ne potentiaaliset lähtijät olisi. Nämä kun poistuisi, olisi erittäin vaikeaa kuvitella vääntäytyvänsä edes telkkarin ääreen katselemaan pelejä, hallista nyt puhumattakaan. Jos poistujis on tulevaisuudessa useita, pitäisi siellä kyllä olla mukana.

Lukko ja Ässät ovat kuin Suomi ja Ruotsi. Kaikki tehdään joko yhdessä tai sitten ei tehdä mitään. Paitsi tietysti tasa-arvoisessa avioliittolaissa Ruotsi oli luonnollisesti Suomea edellä. Lukko ja Ässät tarvitsevat toisiaan. Molemmat ovat pieniltä paikkakunnilta, eikä niillä ole Euroopan näkökulmasta minkäänlaista mielenkiintoa, joten en usko missään nimessä vain toisen siirtyvän pois SM-liigasta. Tapparan ja Ilveksen näkökulmasta asiaa on vaikeampi tulkita.

Sen sijaan näen, aivan kuten nimimerkki Penaz yllä, todennäköisimpinä vaihtoehtoina HIFK:n, TPS:n ja Kärpät. HIFK:n paikallisseura häipyi jo Uralin taa, Turusta tulee uuden tunnelin myötä Tukholman esikaupunki ja Oulu on muutenkin niin kaukana, että on lopulta ihan sama pelaavatko tiistai-iltana Kouvolassa vai Kladnossa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Uskon että kun Eurooppa -liiga on vakiinnuttanut asemansa niin se tulee kiinnostamaan suurta yleisöä enemmän kuin liigapelit. Esim. Turussa ruotsalaiset huippujoukkueet (varsinkin sen jälkeen kun ne tulevat tutummiksi kausien mittaan) tulevat kiinnostamaan enemmän kuin monet Sm-liigan joukkueet nyt. Toivottavasti Jokerit myös joskus siirtyisi tuohon liiigaan.

Ongelma näissä spekulaatioissa on se, että tällaista Eurooppa-liigaa kokeillaan nyt jo kolmatta kertaa ja joka kerralla se on kiinnostanut yhä vähemmän yleisöä.

Lätkä on marginaalilaji, toisin kuin futis. En usko millään, että sen Euroopan laajuisista liigoista tulee ikinä sukseeta.
 
Suosikkijoukkue
KK
Ongelma näissä spekulaatioissa on se, että tällaista Eurooppa-liigaa kokeillaan nyt jo kolmatta kertaa ja joka kerralla se on kiinnostanut yhä vähemmän yleisöä.

Lätkä on marginaalilaji, toisin kuin futis. En usko millään, että sen Euroopan laajuisista liigoista tulee ikinä sukseeta.
Ja olisihan se helvetin outoa, että Suomen Mestaruudesta ei enää kisaisi kaikki Suomalaiset huippujoukkueet. Kiinnostaako CHL nytkään? Aika kauan saa vettä virrata Kymessä, että jostain saksalaisesta joukkueesta tulee niin kiinnostava, ettei Kaakon Derpykään tunnu enää missään.

edit: Ja tuollainen reissaamien tulisi aika helvetin kalliiksi, kysykää vaikka Hjallikselta.
 

mikzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tuollaista uutta liigaa kehiteltäisiin, mielestäni se pitäisi tehdä näiden neljän vahvemman (seura)kiekkomaan ympärille ja ottaa niistä 5-6 joukkuetta/maa. Suomi,Ruotsi,Sveitsi ja Saksa, sekä unohdettaisiin nuo muut maat, joista ei tule kuin pari ok joukkuetta/maa (Norja,Ranska ym.)
 
Suosikkijoukkue
KK
Jos tuollaista uutta liigaa kehiteltäisiin, mielestäni se pitäisi tehdä näiden neljän vahvemman (seura)kiekkomaan ympärille ja ottaa niistä 5-6 joukkuetta/maa. Suomi,Ruotsi,Sveitsi ja Saksa, sekä unohdettaisiin nuo muut maat, joista ei tule kuin pari ok joukkuetta/maa (Norja,Ranska ym.)
Onko Saksa tosissaan kovempi maa kuin Tsekki? En olisi arvannut. Onko tästä muuten mitään tietoa?
 

Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Onko Saksa tosissaan kovempi maa kuin Tsekki? En olisi arvannut. Onko tästä muuten mitään tietoa?

Riippuu millä mittarilla mittaat. Katsojalukujen ja käytettävän rahan osalta on melko varmasti vahvempi seurakiekkomaa kuin Tsekki. Pelillisesti Tsekki on toki kansainvälisellä tasolla edellä, mutta kansallisten sarjojen vertailussa en olisi tästä niinkään varma. Jos Euroopassa lähdetään kehittämään yhteistä sarjaa, on Saksan mukanaolo paljon tärkeämpää kuin Tsekin, yhtään Tsekkiä ja tsekkejä väheksymättä.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jos tuollaista uutta liigaa kehiteltäisiin, mielestäni se pitäisi tehdä näiden neljän vahvemman (seura)kiekkomaan ympärille ja ottaa niistä 5-6 joukkuetta/maa. Suomi,Ruotsi,Sveitsi ja Saksa, sekä unohdettaisiin nuo muut maat, joista ei tule kuin pari ok joukkuetta/maa (Norja,Ranska ym.)

Jos tällä mallilla mentäisiin ja otettaisiin jokaisesta mainitusta liigasta kuusi parasta, niin näyttäisi tänään, ensimmäisellä erätauolla tältä.

Suomen divisioona: HIFK, Kärpät, JYP, Tappara, Saipa, Lukko
Ruotsin divisioona: Skellefteå, Frölunda, Linköping, Luleå, Färjestad, Djurgårdens
Saksan divisioona: E.Berlin, Düsseldorf, Iserlohn, RB München, Mannheim, Nürnberg
Sveitsin divisioona: Zürich, Zug, Geneve, Davos, Lugano, Fribourg.

Hyvältähän tuo näyttäisi ja jos urheiluromantiikan linjalla jatkaisi ja jokainen divisioona olisi kansallisesti auki alaspäin, niin vaihteluakin voisi tulla (toki tähän liigaan nousemiseen pitäisi täyttää jotkin taloudelliset reunaehdot, että saa kauden, kaikissa tilanteissa vietyä loppuun asti). Kansallinen painotus peliohjelmissa, jolla säästettäisiin pelimatkoissa ja pudotuspelit divisioonan sisällä ensin, että saataisiin selville kansalliset mestarit. Tämän jälkeen kansallisista mestareista parhaimman pistemäärän runkosarjassa keränny kohtaisi pienimmän määrän keränneen ja välierien toinen pari sitten kakkosesta ja kolmosesta.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Jos laajentumista halutaan, niin mielestäni ensi vaiheessa pitäisi yhdistää SHL ja Liiga. Ja molemmista reilusti joukkueita, esimerkiksi 12. Pääosin oman divisioonan kanssa pelit ja naapurimaahan 3 -4 pelikiertuetta vuoden aikana. Säilytetään omat derbyt ja muut paikalliset piirteet eli ne asiat, jotka kiinnostavat katsojia. Sarja auki molemmista maista. Keski-eurooppalaiset voisivat keskenään perustaa oman liigansa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Justice tuossa ylempänä jo hyvin avasikin asiaa. Varmasti Tsekki on Saksan edellä, jos vertaillaan Skoda Cup:in tuloksia tai NHL-pelaajien määrää, mutta seurakiekossa Saksa mieletäni edellä.
"Polly tahtoo keksin!"

Saksassahan tosissaan käy hyvin väkeä halleilla joten missäköhän vaiheessa DEL alkaa kilpailemaan pelaajista Liigan kanssa? Vai onko lippujen hinnat niin naurettavia, ettei sitä pelkoa vähää aikaa ole? Alkaa pelkkä ajatuskin pelottamaan, sillä Saksa on niin lähellä Suomea ja muutenkin hieno maa, ett itse hyvän tarjouksen saatuani lähtisin varmasti.
 

Apheu

Jäsen
Mielestäni tällainen isohko eurooppalainen liiga on niin sanotusti väistämätön etappi tulevaisuudessa. Tässä liigassa pitäisi kuitenkin ehdottomasti olla muutamia selviä pointteja;

a) Ei liian montaa joukkuetta per maa, jotta myös kansallinen sarja pysyy voimissaan.
b) Ei liian montaa joukkuetta ylipäätään; sarja pitäisi pitää todella hyvätasoisena Eurooppalaisen huippukiekkoilun sarjana. Mikäli joukkueita on sopivan vähän, rivarlyja yms. syntyy helposti myös erimaiden joukkueiden välille.
c) Markkinointi. Tämän sarjan pitäisi tulla isosti ja näkyvästi ja sarja lähtökohtaisesti pitäisi olla todella houkutteleva kohde esimerkiksi niille pelaajille, jotka jäävät juuri pois viimeisiltä NHL-paikoilta. Markkinointi myös kuluttajille on isossa roolissa.

Lähtisin rakentamaan tätä liigaa sen pohjalta, että ainakin viidestä sarjasta, ehkä kuudesta tulisivat taloudellisesti ja urheilullisesti parhaat seurat. Liiga, SHL, DEL, NLA sekä Extraliga. Tähän pitäisi myös yrittää houkutella nykyisestä KHL:stä muutama ei-venäläinen suurseura (käytännössä siis Jokerit, Slovan Bratislava, Medvescak Zagreb. Minsk ja Riga ovat liian voimakkaasti venäläispainoitteisia, joten heidän tulonsa olisi epätodennäköistä).

Joukkueita tässä liigassa olisi 24, jotka jakaantuisivat kuuteen neljän joukkueen divisioonaan. Jokaisella maalla olisi oma seuralukumäärä, joka olisi vakio, joitakin mahdollisia poikkeuksia lukuunottamatta. SHL ja Liiga lähtisivät kuudella joukkueella mukaan, DEL ja NLA neljällä. Loput neljä paikkaa menisivät omissa "unelmissani" Brastislavalle, Zagrebille sekä Tsekin liigan kahdelle parhaalle.

Lohkot:

F&S I: HIFK, Jokerit, Färjestad, Frölunda
F&S II: Kärpät, Tappara, Skellefteå, Luleå
F&S III: TPS, Lukko, Brynäs, Djurgården
NLA&DEL I: Kloten, Zurich, Berlin, Hamburg
NLA&DEL II: Geneve, Zug, Dusseldorf, Mannheim
Mix: Zagreb, Bratislava, Praha, Pardubice

Saataisiin erittäin kovatasoinen ja mielenkiintoinen sarja. Playoff-formaatti olisi seuraavanlainen; joka lohkosta kaksi parasta pääsee varmasti poffeihin (12 joukkuetta). Seuraavaksi katsotaan kahta isompaa konferenssia (F&S ja Keski-Eurooppa), joista molemmista kaksi eniten pisteitä kerännyttä menee vielä jatkoon "wild-card". Sen pidemmälle tuota konferenssia ei kuitenkaan katsota, vaan playoffit menevät kylmästi formaatilla eniten koko sarjassa pisteitä kerännyt kohtaa vähiten pisteitä keränneen jne. seitsemän pelin sarjassa. Tätä jatkuu koko playoffien ajan. Näin saadaan aikaiseksi erinomaisia kansainvälisiä rivarlyja, mutta runkosarjan lohkojaolla matkustusmäärät ja kansalliset rivarlyt vetävät peruspeleihin enemmän porukkaa.

Sarjassa pelattaisiin 50 ottelua kaudessa. Jokainen joukkue kohtaisi jokaisen joukkueen vähintään kerran. Toisesta konferenssista vuorovuosittain aina yksi divari kohdattaisiin vielä toisen kerran (eli sekä kotona, että vieraissa kertaalleen), eli pelejä olisi tässä kohtaa 12+4=16. Loput 34 peliä pelataan oman konferenssin välisiä matseja. Jokainen omasta konferenssista kohdataan vähintään kerran kotona ja kerran vieraissa, eli 11x2=22 peliä. Omaa divariaan vastaan vielä kahdet ylimääräiset matsit kotona ja vieraissa (2x2x3=12). Nyt yhteensä pelejä on 16+22+12=50.

Mielestäni formaatti olisi kiinnostava. Runkosarjamatseja olisi sopiva määrä painotettuna niin, että oman maan tai lähimaan joukkueita vastaan on selvästi enemmän pelejä. Playoffeissa kuitenkin pakka kääntyy niin, että voit kohdata mistä tahansa kenet tahansa, ja lohko- ja konferenssijaon myötä playoffeihin pääsee joukkueita joka puolelta. Lisäksi playoffeihin riittäisi varmaan taistelua pitkään, sillä vain kahdeksan joukkueen tie jäisi niiden ulkopuolelle, ja 2/3 pääsisi sisään (16 joukkuetta). Hieman sekoitettu lohkojako (eli 2 tiimiä Suomesta, 2 Ruotsista) toisi myös ns. extrakilpailun lohkoihin. Perinteinen Suomi-lohko ja Ruotsi-lohko olisi mielestäni liian "sisäinen". Kyllä mielestäni jo lohkojaolla pitäisi saada aikaiseksi uusia taistelupareja ja kansainvälisiä vääntöjä sarjataulukossa.

No, tämä oli tälläinen "unelma".
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
a) Ei liian montaa joukkuetta per maa, jotta myös kansallinen sarja pysyy voimissaan.
b) Ei liian montaa joukkuetta ylipäätään; sarja pitäisi pitää todella hyvätasoisena Eurooppalaisen huippukiekkoilun sarjana. Mikäli joukkueita on sopivan vähän, rivarlyja yms. syntyy helposti myös erimaiden joukkueiden välille.

Kyllä omissakin hahmotelmissani on ollut useampi joukkue Suomesta ja vähän sillä tavalla, että Suomen lohkossa ratkaistaisiin ikäänkuin myös Suomen mestaruus, mutta jos juurikin näiden a ja b kohdan pohjalta haluaisi rakentaa eurooppalaisen kilpailun, niin kyllä mä koittaisin lähteä sellaisella setillä liikenteeseen, jossa kustakin maasta maksimissaan vain kaksi joukkuetta. Eli koitettaisiin saada sellainen Real Madrid vs. Barcelona asetelma useamman maan kohdalta. Eli kaikilla olisi oma suosikki joukkueensa (jos ei edellä mainitut) ja sitten vielä selvä mielipide tuosta parivaljakosta, että kumman suuntaan kallistuisi.

Capital conference:
North division:
HIFK
Jokerit
Djurgårdens
AIK

East Division:
Sparta Praha
Slavia Praha
Slovan Bratislava
Vienna Capitals

European conference:
Central Division:
Eisbären Berlin
Adler Mannheim/Redbull München
Zürich Lions
HC Bern

West Division:
Lontoo/Manchester
Pariisi
Dublin/Kööpenhamina
Amsterdam/Oslo

Omassa divisioonassa kuusi kertaa kaikkia vastaan, oman konferenssin toista divisioonaa vastaan neljä kertaa kaikkia vastaan. Toisen konferenssin joukkueet kohdattaisiin kahdesti kaikki -> 3x6+4x4+2x12=58 peliä. Sitten divisioonan sisällä eka säälipleijarit kakkosen ja kolmosen välillä, joiden voittaja kohtaisi divisioonan ykkösen. Sitten konferenssi finaali ja koko kilpailun finaali.

Ja eihän tuon parin suomesta tarvisi välttämättä olla Helsingistä, ihan yhtä hyvin voisi olla esim. Tampereelta. Mutta selkeän rivalryparin tarvitsisi. Tällä tavalla paikallinen kilpailu ei kärsisi siinä määrin, kuin esim. ottamalla kuusi joukkuetta pois, per maa.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lukko, TPS, HIFK, Kärpät ja Tappara. Siinä varmaan ne potentiaaliset lähtijät olisi.
JYPin johto on jo monena vuonna eri haastatteluissa todennut, että JYP on erittäin kiinnostunut kansainvälisistä liigoista. Tällä perusteella uskoisin, että jos joku järkevä liiga saadaan kyhättyä, niin JYP saattaa hyvinkin mukaan lähteä.

Riippuu kyllä todella monesta tekijästä, että mitkä seurat Suomesta tällaisiin hankkeisiin voisivat mukaan lähteä. Kärpät ja HIFK lienevät kaksi vahvinta ehdokasta, joiden jälkeen perässä seuraa TPS. Muilta tällaiseen mukaan lähteminen vaatii kyllä monen asian loksahtamista täydellisesti kohdalleen.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
JYPin johto on jo monena vuonna eri haastatteluissa todennut, että JYP on erittäin kiinnostunut kansainvälisistä liigoista. Tällä perusteella uskoisin, että jos joku järkevä liiga saadaan kyhättyä, niin JYP saattaa hyvinkin mukaan lähteä.
Joukkueiden valintakriteereistä riippuen, JYP olisi varmasti varteenotettava ehdokas yhdeksi suomalaisjoukkueeksi. Ainakin jos Jyväskylässä saadaan halliolosuhteet kuntoon ja yleisömääriin nostetta.
Jokerit, HIFK, Kärpät, TPS ja Tapparan laskisin tällä hetkellä valmiimmiksi. Kuudenneksi sitten JYPin lisäksi ehdokkaiksi laskisin Ässät ja Ilveksen jos/kun pääsevät uuteen areenaan ja asiansa kuntoon, muilla ehkä vaikeuksia vakuuttaa eurooppalaisia johtuen esim halliolosuhteista, talousalueesta tai yleisömääristä johtuen. Riippuen siis täysin millä kriteereillä ja painotuksilla mukaan otettaisiin.

Mun Euroopan Liigassa pelaisi:
Pohjoinen konferenssi
Jokerit, HIFK, Kärpät, TPS, Tappara ja Ässät
Frölunda, Malmö, Djurgården, HV-71, Linköping ja Färjestad
Eteläinen konferenssi
Bern, Zürich, Lausanne, Geneve, Lugano ja Davos
Berlin, Köln, Mannheim, Hamburg, Düsseldorf ja München

Näiden joukkueiden yleisökeskiarvo pyörii tällä hetkellä jossakin 8000 paikkeilla.

Oman maan joukkueita vastaan 4xsarja ja muita vastaan 2xsarja, eli 56 ottelun runkosarja. Playoff joukkueet määräytysi NHL:n tapaan, maa-divisioonien 3 parasta ja villikortilla 2 konferensissa seuraavaksi parhaiten sijoittunutta. Eli maa-divisioonista pleijareihin selvityisi kustakin 3-5 joukkuetta. Kolme ensimmäistä playoff-kierrosta konferenssien sisällä ja finaali konferenssien voittajien kesken.
Voisi myös miettiä mahdollisuutta, jossa maa-divisioonan viimeinen karsisi kansallisensarjan voittajan kanssa.

Vierasottelut konferenssien välillä (12 ottelua) hoituisi kolmella vieraskiertueella. Esimerkiksi yhteinen charter-lento veisi kaksi joukkuetta Suomesta Sveitsiin ja paluumatkalla toisi kaksi joukkuetta Sveitsistä Suomeen vieraskiertueelle, ja viikon päästä paluu samalla periaatteella. Näin otteluohjelman järkevällä suunnittelulla matkakulut pysyisi kohtuullisina.

Liigan talouden perusta muodostuisi luonnollisesti TV oikeuksista. Yksistään Suomessa ja Ruotsissa maan pääsarjojen TV-oikeuksista maksetaan yhteensä vuodessa lähes 50milj.€. Voisi siis olettaa Euroopan tasolla sarjan pystyvän keräämään vähintään 100milj.€ TV-oikeuspotin, mikä toisi jo 4milj.€/joukkue TV-tuloja. Nykyiset TV-sopimukset loppuvat Ruotsissa 2018 ja Suomessa 2019. Sopiva ajankohta uuden liigan aloittamiselle voisi olla 2018-2019, koska viimeinen vuosi Nelosen ja Liigan välillä on varmasti neuvoteltavissa.
 

Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Reippaat pojat
Ihan vaan kun täällä jotain Euroopan liigaa suunnitellaan, niin onko tästä kyseisestä liigasta ollut jotain konkreettista puhetta vai pelkästään niitä lätkäpomojen höpöhöpö toiveita?
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
West Division:
Lontoo/Manchester
Pariisi
Dublin/Kööpenhamina
Amsterdam/Oslo

Voi pyhä jyssäys, unohdit Lissabonin ja Malagan.

Toisikohan edes pikkaisen sitä uskottavuutta näihin juttuihin, jos ottaisi yhtään asioista selvää ennen niiden heittelemistä tänne? Amsterdam ja Dublin... joopa joo.

Muutenkaan tuosta eurooppalaisesta sarjasta nimenomaan EI pidä tehdä liian suurta kerralla, eikä varsinkaan mitään jääkiekon kehitysmaita sinne mukaan.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Voi pyhä jyssäys, unohdit Lissabonin ja Malagan.

Toisikohan edes pikkaisen sitä uskottavuutta näihin juttuihin, jos ottaisi yhtään asioista selvää ennen niiden heittelemistä tänne? Amsterdam ja Dublin... joopa joo.

Muutenkaan tuosta eurooppalaisesta sarjasta nimenomaan EI pidä tehdä liian suurta kerralla, eikä varsinkaan mitään jääkiekon kehitysmaita sinne mukaan.

Ei, en unohtanut. Jätin Lissabonin ja Malagan tarkoituksella pois, koska eivät varmasti olisi sellaisia kohteita, joihin eurooppalaiset kiekkopäättäjät katsoisivat unelmoiden. Sen sijaan on aivan selvää, että jos eurooppalaisesta liigasta haaveillaan (paino sanalla haave. Toteutus, jos ikinä realisoituu, voi olla jotain muutakin), niin siinä on tavalla tai toisella myös Ranska ja Iso-Britannia mukana. Jos heille kilpailu vielä rakennettaisiin siten, että voisivat alun vaikeasta lähtökohdasta huolimatta myös jonkinlaista menestystä saada (helpohko lohko -> ainakin divisioona mestaruus joka kausi, jollekin heistä), niin aina parempi. Tuossa ehdotelmassani on kolme suht vahvaa lohkoa, perinteiden ja laadun osalta, joten se yksi uusjoukkueiden lohko ei tuota kilpailua kaataisi ja antaisi huikean kasvupotentiaalin. Amsterdam ja Dublin tai Pohjanmeren ympärille Kööpenhaminan ja Oslon kautta. Ensimmäinen antaisi Ranskalle ja Iso-Britannialle luultavasti helpomman lähtökohdan. Jälkimmäisessä tulisi lisää pohjoismaista ulottuvuutta ja toisi ehkä hitusen kovemman kilpailun tuossakin lohkossa.

Edit. Käsittääkseni KHL:kin haaveilee Lontoosta ja mitä luultavimmin myös Pariisista, että en usko tämä olevan vain yhden stadilaisen päähänpinttymä.

Edit2. Ja jos tuossa oli mielestäsi vieläkin liikaa joukkueita (16), niin olisiko sitten 14 parempi?
capital div:
HIFK
Jokerit
Djurgårdens
AIK
Sparta Praha
Slavia Praha
Slovan Bratislava


European Div:
Eisbären Berlin
Adler Mannheim/Redbull München
Zürich Lions
HC Bern
Vienna Capitals
Lontoo/Manchester
Pariisi
 
Viimeksi muokattu:

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Ei, en unohtanut.

Ajattelin, että tässä nyt puhutaan edes muutaman sukupolven aikaperiodin suunnitelmista. Kun noista lainaamistani paikoista toisessa ei ole tällä hetkellä oikein kunnon joukkuetta, ja toisessa ei oikein edes kunnon jäähallia edes, niin aika vähissä on lähtökohdat.

Kyllä minusta tuollainen ylikansallinen liiga pitää rakentaa nimenomaan tason ympärille. Kun siihen tulee ensimmäinen lätkän banaanimaan edustaja mukaan joskus, niin sehän silloin aikaansaa hypeä ja huomiota sarjan ympärille ihan eri lailla kuin heti kättelyssä karttatiedustelun perusteella mukaan köijätty muoviseura. Alkuun vaikka 10 joukkuetta ja pois kaikki typerät divisioonat ja konferenssit.
 

Mr.Wonderful

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja saksalainen jalkapallo
Kyllähän tuommoinen kansainvälinen liiga hieno olisi. Harmi vain että jos oma joukkue ei sielä pelaisi, kiinnostus lopahtaisi ainakin omalla kohdalla täysin niin SaiPaa kuin tuommoista liigaakin kohtaan. Ei hirveästi kiinnostaisi taistella "Suomen mestaruudesta" jotain Sporttia/KooKoota vastaan. Esim. HIFK lähteminen liigasta olisi aika hirveetä. Yksi legendaarisimmista liiga seuroista vaihtaisi kokonaan liigaa...olis muuten kuolinisku Liigalle.
 

Nadchal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ketju kun näyttäisi laajentuneen ehdotuksista Suomen korkeimmasta tasosta Euroopan korkeimpaan, niin laitanpa tähän ajatukseni mitä pyörittelin päässäni kun oman suosikkini siirto KHL:ään julkaistiin. Nykypoliittisessa maailman tilanteessa luultavasti lähes mahdoton.

Joukkueet perustuu lähinnä KHL:ään nykyisiin ja sinne huhuiltuihin joten sinänsä viitteellisiä, tärkeämpi seikka miten joukkueet jakautuu per maa. Kaksi Konferenssia; Venäjä ja Euroopa, Konferenssissa yllättäen kaksi divisioonaa.
Venäjä:
Itäinen: Kazan, Omsk, Jekaterinburg, Astana, Magnitogorsk, Traktor, Ufa, Novosibirsk
Läntinen: Lokomotiv, Sotshi, Torpedo, TsSKA, Dynamo Moskova, SKA, Spartak, Lada

Eurooppa
Pohjoinen: Jokerit, Kärpät, AIK, Malmö, Vålerenga, Dinamo Riika, Dinamo Minsk, Donbass(tämä taitaa olla lopullisesti mahdoton. Alunperin oli ideana Malmön olevan myös "Tanskan" joukkue, joten vaihtoehtona olisi Malmön vaihtaminen Frölundaan ja Donbassin tilalle joukkue köpiksestä)
Eteläinen: Köln, Berliini, Munchen, Praha, Bratislava, Salzburg, Geneve-Servette, Zagred

Otteluohjelmassa oma divisioona kohdataan neljästi, oma konferenssi kahdesti, toinen konferenssi kerran siten että puolet molempien divisioonien joukkueista kotona ja toinen puolet vieraissa, eli 28+16+16 = 60 peliä. Playoffit konferenssin sisällä ja finaaleissa kohtaa konferenssien voittajat.

EDIT: Lisätään vielä että sarjaan lisäksi jonkinlainen palkkakatto/luxury vero sekä jollain tapaa oikeus suojata/etuosto-oikeus oman maan juniorituotantoon.
 
Viimeksi muokattu:

Apheu

Jäsen
Alkuun vaikka 10 joukkuetta ja pois kaikki typerät divisioonat ja konferenssit.

Mikä tämmöinen joku 10 joukkueen sarja olisi? Kyllä sen on oltava sitten vähintään +20 joukkueen isompi sarja, jotta kaikki markkinointi ja koko sarjan perustaminen olisi kannattavaa. Kovia ja rikkaita seuroja kyllä löytyy enemmän kuin se 10 täältä Euroopasta, joten ehdottomasti tätä pitäisi sitten hyödyntää kerralla kunnolla ja nostaa sarja suoraa jalustalle. Ei bisnesmielessä ole kannattavaa lähteä pyörittämään jotain 10 joukkueen sarjaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös