Mainos

Eepi - Legenda

  • 44 452
  • 228

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Taas eletään sitä aikaa vuodesta, kun odotellaan Eepin ratkaisuja kiekkouran jatkumisesta.
Mitenkäs se homma oikein menikään viime keväänä? Jotenkin muistelisin, että Eepi sanoi kuuntelevansa kehon kieltä kuukauden päivät, ja sen jälkeen tekevänsä päätöksen jatkamisen suhteen.

Nyt on vasta pari viikkoa kauden päättymisestä kulunut, joten jos tuo muistamiseni pitää vähääkään kutinsa, niin aikaa se päätöksen tekeminen vielä ottaa.

Kolmosketjussa suuruusluokkaa 10-15 minuuttia peliaikaa per ottelu luulisi äkkiseltään, että olisi ihan passeli kuormitus, ja sen luulisi fysiikankin vielä hyvin kestävän, jos tähän kauteen asiaa verrataan. Nythän peliaikaa tuli lähes jokaisessa ottelussa yli 20 minuuttia. Järkevällä liikkumisella sitä pystyy tietysti ammattimies paljonkin pelastamaan taisteluaan väsymystä vastaan.
 

Korinekki

Jäsen
Mikä mahtaa olla Eepin "kohtalo"?
Kovin nämä pakkihankinnat vaikuttavat siltä, että Hämäläinen on lopettelemassa uraansa. Toisaalta jossain taisi lukea, että Eepi on kuitenkin jo Äijänsuolla käynyt treenaamassa? Toivottavasti Eepi jatkaa vielä sen vuoden. Nyt olisi tarjolla sopiva roolikin kolmosparissa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Haiku tulee jos Eepi lopettaa.

Toisaalta, joskus se hetki kuitenkin koittaa. Kuten jokainen näki omin silmin, kyllä Eepi vielä tälläkin kaudella oli Lukon puolustuksen tukipilari. Eepi ei varmaan halua sellaista kokea, että valmentaja sanoo hänelle kesken kauden että nyt on aika antaa nuoremmille ja notkeammille tilaa.

Vaikkei tästä kaudesta mitään muuta merkittävää jäänytkään mieleen kuin Eepin 1000. peli, niin nyt olisi sen takia helppo lopettaa ettei kukaan pääse sanomaan että "tiellähän se vaan siellä on ollutkin, olis lopettanu aikaisemmin".

Ei saatana. Ei Eepi mitään lopeta. Eihän Lukolla oo kapteeniakaan sitten enää kun se ainoa seuraajaehdokaskin meni SaiPaan.
 

blue

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Florida Panthers
Eepi siirtyy penkin taakse, kakkosvalmentaja, vastuulla puolustajat...
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Mikä mahtaa olla Eepin "kohtalo"?
Kovin nämä pakkihankinnat vaikuttavat siltä, että Hämäläinen on lopettelemassa uraansa. Toisaalta jossain taisi lukea, että Eepi on kuitenkin jo Äijänsuolla käynyt treenaamassa? Toivottavasti Eepi jatkaa vielä sen vuoden. Nyt olisi tarjolla sopiva roolikin kolmosparissa.

Itse mietin, että olisiko nykyliigassa mahdollista pelaajavalmentajana toimiminen? Vai onko kaveri tosiaan jäänyt niin pahasti koukkuun, että painaa edelleen kaksi kertaa päivässä reeniä? No, tähän saataneen keskiviikkona selvyys.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Itse mietin, että olisiko nykyliigassa mahdollista pelaajavalmentajana toimiminen?
Niin, olisikohan tämä sitten nykypäivää, että pelaajavalmentajia vielä käytettäisiin? En oikein jaksa uskoa tällaiseen systeemiin.

Ihan tarkkaan ei tietysti voida sanoa valmennuksesta mitään, koska nimetkin ovat edelleen ilmoittamatta, mutta nopeasti ajateltuna voisi kuitenkin olettaa, että sekä puolustus- että hyökkäysvalmentajat tarvitaan kokoajan vaihtoaitiossa, jotta voivat olla ns. ajanhermolla pelin suhteen. Päävalmentaja sitten on se herra, joka enemmänkin seuraa kokonaiskuvaa taustalla, ja puuttuu sitten asioihin periaatteessa vain tarvittaessa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse mietin, että olisiko nykyliigassa mahdollista pelaajavalmentajana toimiminen?

Nyt kun tarkemmin asiaa ajattelee niin voi olla että nykypäivänä ei homma enää toimisi kuten 80-luvun alussa, jonne minä olen henkisesti jämähtänyt.

Vehmasen Joppehan oli viimeisen pelikautensa Lukon apuvalmentajana, mutta sen aikaiset säännöt ainakin olivat sellaiset että jos pelaaja on pelaamisen ohella valmennuksessa mukana niin hän ei enää saa olla kapteeni, ja niin Joppe sitten luovutti homman Jarmo Kuusistolle.

Eli mikäli pykäliin ei ole muutosta tullut niin Eepi ei enää saisi olla kipparina, vaikka pelaisikin valmentamisen ohella.

Vaan keskiviikkona tuosta varmaan kuuluu lisää.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Itse mietin, että olisiko nykyliigassa mahdollista pelaajavalmentajana toimiminen? Vai onko kaveri tosiaan jäänyt niin pahasti koukkuun, että painaa edelleen kaksi kertaa päivässä reeniä? No, tähän saataneen keskiviikkona selvyys.
No kaksi kertaa päivässä treenaaminen viittaa kyllä siihen että jatkaisi vielä. Luulisi pitävän pidemmän loman, jos olisi aikomassa lopettaa.

En itse usko tuohon pelaajavalmentajana toimimiseen, mutta saattaahan eepillä olla jonkinlainen konsultin rooli tai käsittääkseni onkin jo. Tyhmäähän se olisi, jos eepin kokemus jätettäisiin hyödyntämättä.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No kaksi kertaa päivässä treenaaminen viittaa kyllä siihen että jatkaisi vielä. Luulisi pitävän pidemmän loman, jos olisi aikomassa lopettaa.

En itse usko tuohon pelaajavalmentajana toimimiseen, mutta saattaahan eepillä olla jonkinlainen konsultin rooli tai käsittääkseni onkin jo. Tyhmäähän se olisi, jos eepin kokemus jätettäisiin hyödyntämättä.

Mitäpä jos menneen kauden sopimus päättyy vaikkapa 30.4. ja Eepi treenaa normaalisti, koska sopimusta on jäljellä. Toki toivon, että jatkaa, mutta kun tuohon se yksi ulkkari tulee, niin levollisin mielin Eepi voisi jo lopettaakin, koska välitöntä tarvetta hänelle ei enää kentän puolella sittenkään ole.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Joku jo ehtikin huhuilemaan, mutta nyt se on faktaa. Eepi lopettaa pelaamisen ja siirtyy penkin taakse.

Kiitokset Eepille kaikesta!
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kiitos Eepille pitkästä ja upeasta pelaajaurasta! Työ jääkiekon parissa jatkuu Lukon valmennustiimin jäsenenä. Vielä kerran kiitos, ja menestystä uudessa työssäsi Eepi.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kiitokset Eepille kaikesta! Pelaajaura oli komea ja toivotaan (ja uskotaan) että valmentajaurasta tulee vähintäänkin yhtä komea. Pelaajana se kruunu jäi kokematta Lukon paidassa mutta jospa se tulisi vielä valmentajana? Vaikka pelaajaura loppuu niin hienoa että Eepi jatkaa vielä Lukossa!
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hieno ratkaisu!

Kiitos Eepi ja menestystä valmennusuralle! Kun Raipea juhlittiin loppuneen kauden alussa vierashalleissakin, niin nyt sitten Eepiä kukitellaan alkavan kauden alussa.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Rauman Lukko kirjoitti:
Yli 1000 liigaottelun rajan ylittänyt maailmanmestari Erik Hämäläinen päättää pelaajauransa ja siirtyy liigajoukkueen valmentajaksi

Näin siinä sitten kävi, että TUHANNEN JA YHDEN (1001) pelin mies päätti pitkän ja komean uransa kauteen 2007-08. Kaikki hyvä päättyy aikanaan, on tapana sanoa, eikä tämä siihen sanontaan mitään poikkeusta tuo.

Tuhannesti kiitoksia Eepille loistavista hetkistä Äijänsuolla ja muuallakin maailman jäähalleilla, missä olemme saaneet uraasi seurata.

Mutta onneksi matka kohti uusia haasteita jatkuu edelleen Lukon palkkalistoilla, ja tästä kokemuksesta on varmasti hyötyä jokaiselle pelaajalle.
 

fotiu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko New York Rangers
Tyylikästä Eepi, tyylikästä Lukko! Kiitos Eepi kaikista hetkistä. We'll miss you on the ring
 

Tibexe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kiitos ja kumarrus Eepille!
Hieman parempaa olisi joukkue voinut Eepille viimeisellä kaudella tarjota, mutta ei voi mitään. Tasollisestihan Eepi olisi vielä aivan loistavasti voinut ainakin yhden kauden jatkaa.
Loistava ratkaisu tämä valmentaja-homma, sekä organisaatiolta että mieheltä itseltään. Varmasti pystyy kokemuksellaan auttamaan varsinkin nuorempia puolustajia, kuten on jo vuosia pelatessaankin tehnyt.
 

Buzz

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Eepi Hämäläinen on kyllä sellainen puolustaja ja jääkiekkoilija, jota ei voi olla arvostamatta. Kiitoksia Erikille kaikesta tekemästään suomalaiselle jääkiekkoilulle. Ensi kaudella on kaksi legendaa poissa: Hämäläinen ja Helminen.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
TUHANNEN JA YHDEN (1001) pelin mies
Hienoon lukuun Eepi uransa kiekkoilijana lopetti. Voisiko enää legendaarisempaa lukua olla SM-liiga -pelejä? On vain yksi Eepi. Kiitos, legenda!
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko&Boca Juniors&Carolina Panthers
Nyt vetää jollain tavalla hiljaiseksi. Eepi lopetti uransa juuri sillä tyylillä ja arvokkuudella mitä mieheltä sopi odottaakin. Yksi kaikkien aikojen liiga-kiekkoilijoista on nyt poissa kaukaloista lopullisesti! Kiitos Eepi!
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Nyt vetää jollain tavalla hiljaiseksi. Eepi lopetti uransa juuri sillä tyylillä ja arvokkuudella mitä mieheltä sopi odottaakin.

Juuri näin, "eepimäiseen" tyyliin ilman sen kummempia hypetyksiä. Tietenkin olisin toivonut näkeväni Eepin vielä jäällä ensi kaudellakin, mutta penkin takana Eepin panos on tulevalla kaudella kenties jopa tärkeämpi kuin kentän puolella olisi ollut, varsinkin nyt, kun Pettinen sai 2+2 -sopparin.
Onnekseni sain nähdä Eepin 1000. ja samalla viimeisen runkosarjan kotimatsin sekä viimeisen playoff-kotimatsin. Se jopa voitettiin.

#77 hallin kattoon asap!

Kiitos Eepi!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös