Eeli Tolvanen – KHL:n kautta NHL:ään?

  • 205 235
  • 713

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Jälkimmäinen pelaa kuitenkin tällä hetkellä hyvin, vaikka tuloksellisesti on heikompi jakso menossa niin maajoukkueessa kuin Jokereissa.
Mun mielestä Tolvasella on nimenomaan ollut pelillisesti Jokereissa vaikeampaa viime aikoina. U20-kisoissa pelaaminen sujui tehottomuudesta huolimatta paremmin, vaikka rooli olikin osittain väärä, mikä johtui siitä, että häntä puolustettiin selkeästi huonommin kuin KHL:ssä alkukauden jälkeen. Nuorilla kavereilla, etenkin näin kovalla tasolla, voimat ehtyvät kauden mittaan näkyvästikin kun rasitusta tulee aiempaa enemmän. Tolvasella on tällä hetkellä se nimenomainen tilanne. Moseksella oli aikanaan aikalailla sama hätä, siis vuonna 2013.
 
faro

Jäsen
Nuorilla kavereilla, etenkin näin kovalla tasolla, voimat ehtyvät kauden mittaan näkyvästikin kun rasitusta tulee aiempaa enemmän. Tolvasella on tällä hetkellä se nimenomainen tilanne. Moseksella oli aikanaan aikalailla sama hätä, siis vuonna 2013.
Ei junnukisoissa ollut näkyvissä Tolvasella mitään väsymisen merkkejä. Pelasi todella fyysistä ja aktiivista lätkää, ja viimeisessä Tsekki-pelissä tuntui ehtivän joka paikkaan. Kaikkea muuta kuin väsymistä enkä pistäisi heikompaa jaksoa Jokereissakaan väsymyksen piikkiin. Nuoret pelaajat ailahtelevat ja se on täysin normaalia. Katsellaan sitten loppukaudesta, miten jaksaa, kun takana on pitkä kausi Jokereissa ja Olympialaiset.
 
Viimeksi muokattu:

RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tolvasta ja Lainetta yhdistää se seikka, että heistä kumpikaan ei tee välttämättä ketjukavereistaan yhtään parempia, mutta molemmat heistä tarvitsee rinnalleen sen oikean pelaajan, että tulosta syntyy kunnolla.

Molemmat herrat uskomattomia talentteja, mutta väärässä roolissa aivan käyttökelvottomia.

Tolvasen otteista U-20 kisoissa en olisi mitenkään huolestunut. Mikäli keskellä olisi pelannut 18-vuotias "Sebastian Aho" vol. 2 niin veikkaisin, että maalisarake olisi aivan jotain muuta eikä Suomenkaan pelit olisi loppunut puolivälieriin.

Siitä voidaan olla aivan varmoja, että hyytymistä ei vielä ole nähtävillä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
@powerplaymaker
Muistele miten Mosesin kävi ekalla kaudella narreissa. Alku oli ilotulitusta ja lopussa ei vain toiminut, vaikka kovaa meni edelleen kentällä. Ihan samoja askelmerkkejä mä nään Jonnen taipaleessa. Ja koska Jonne myy lippuja, niin sitä ei voida lepuuttaa tuoreeksi. Vaan kun pleijareissa ei pärjätä ilman tuoretta Jonnea...
Muistan kyllä Mosesin tilanteen. Steve sanoi itsekkin, että kyse oli ennemminkin henkisestä kuin fyysisestä väsymyksestä. Ja siinä mielessä Eeli on samassa tilanteessa kyllä.
 
zone55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tolvasta ja Lainetta yhdistää se seikka, että heistä kumpikaan ei tee välttämättä ketjukavereistaan yhtään parempia, mutta molemmat heistä tarvitsee rinnalleen sen oikean pelaajan, että tulosta syntyy kunnolla.

Molemmat herrat uskomattomia talentteja, mutta väärässä roolissa aivan käyttökelvottomia.

Tolvasen otteista U-20 kisoissa en olisi mitenkään huolestunut. Mikäli keskellä olisi pelannut 18-vuotias "Sebastian Aho" vol. 2 niin veikkaisin, että maalisarake olisi aivan jotain muuta eikä Suomenkaan pelit olisi loppunut puolivälieriin.

Siitä voidaan olla aivan varmoja, että hyytymistä ei vielä ole nähtävillä.

Olemme porukassa pohtineet ihan samaa. Tolvanen tykkää olla hyökkäysalueella pelin ulkopuolella avoimissa paikoissa hakemassa laukaisupaikkaa. Sama "Aho" vertaus on tullut monet kerrat esille. Tolvaselta puuttui jakaja. Täysin oikea analyysi.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
En olisi lainkaan huolissani Tolvasen suhteen. Varsinkin Tsekki-pelissä tuntui aiheuttavan aina vastustajalle harmia, milloin omien vetojen ja huippusyöttöjen muodossa. Jokereissa ympärillä on paljon laadukkaampia jätkiä, jolloin todennäköisyydet onnistumisille ovat huomattavasti korkeammat.

Pelaakohan jo sunnuntaina?
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Molemmat herrat uskomattomia talentteja, mutta väärässä roolissa aivan käyttökelvottomia.

Tästä olen sama mieltä. Tuli u20 kisoissa jonkin kerran äitiä ikävä, kun Tolvanen oli se kuka karvasi kiekkoa päädyssä, antoi fyysisyyttä ja oli maalin edessä maskissa. Vaikka se peli pitääkin osata NHL jäillä, mutta omasta mielestäni Tolvanen pelasi väärässä roolissa vaikka niitä maalipaikkoja siunaantuikin helvetisti, joihon verraten yksi maali on liian vähän.

Tolvasen paluun liittyen niin olisin vahvasti sitä mieltä, että pelaiisi kotipelit ennen jetlagin tuomaa väsymystä ja kotiin sen jälkeen ottamaan pikku levon eikä missään nimessä vieraskiertueelle ja vahingossa olisi loukkaantunut all stars vkl. Vaikka sinne vieraskiertueelle on aikaa se pari viikkoa ja välissä taisi olla all stars pelit, niin aikavyöhykkeillä hyppiminen voi olla aika kova paikka kenelle tahansa, kun tullaan amerikan puolelta ja pitäisi siitä lähteä jokunen tunti vielä itään.
 
DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Toivottavasti ei. Nyt vaan lepoa tähän väliin se vajaa viikko ja maksaa ittensä takaisin sitten loppukautta silmällä pitäen.
Samaa mieltä. Ei tehdä nyt Eelin kanssa samoja virheitä kuin jullit teki Granlundin kanssa kaudella 11-12. Silloin peluuttivat kaverin puhki ja oli nuorten kisojen jälkeen täysin lukossa koko loppukauden.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Toivottavasti ei. Nyt vaan lepoa tähän väliin se vajaa viikko ja maksaa ittensä takaisin sitten loppukautta silmällä pitäen.
Tätä toki itsekin toivoisin, mutta toistaiseksi trendi on ollut se, että Tolvanen on pelannut aina kun on ollut terveenä. Saanut myös levätä viikon jo ensi tiistain peliin mennessä, kun Suomi putosi jo tiistaina Tšekille.
 
DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Tätä toki itsekin toivoisin, mutta toistaiseksi trendi on ollut se, että Tolvanen on pelannut aina kun on ollut terveenä. Saanut myös levätä viikon jo ensi tiistain peliin mennessä, kun Suomi putosi jo tiistaina Tšekille.
Takana kuitenkin henkisesti ja fyysisesti raskas turnaus niin kuin koko alkukausi. En tiedä, oletko koskaan jenkeissä käynyt mutta aikaerosta toipuminen kuitenkin vie aikaa. Eeli tulee olemaan Jokereille erittäin tärkeä pelaaja pleijareissa, joten olisi suotavaa ettei poikaa peluutettaisi puhki jo runkosarjassa. Täytyy ottaa huomioon vielä olympialaisetkin, joissa Tolvanen suurella todennäköisyydellä pelaa.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eelin kehonkieli haastattelussa ja harjoituksista kuvatussa videossa olivat mielestäni paljon rennompi ja iloisempi, kun mitä kertaakaan U20 kisojen aikana. Mielenkiintoista nähdä näkyykö tämä myös kentällä nyt kun pääsee taas O'Neillin kanssa yhteen.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Koska en ole Tolvasta niin paljoa nähnyt ja täällä vertailtu paljon Laineeseen, niin kysyn mielenkiinnosta(en siis ns. provona) onko Tolvanen yleensä kuinka pitkiä aikoja kiekossa? Mielikuva siis nuorten MM-kisoista ja muutamasta Jokeri-pelistä(mutta ei kovin monesta) se että kaverilla kiekko ei kauaa pysy. Vertailu sinällään Laineeseen mielestäni eri, koska Laine kokonsa(ja ehkä muutenkin mailataitonsa) kautta pystyy pitämään kiekkoa pidempiä aikoja.

Toinen enemmän Tolvasta nähneiltä mitä mietin, niin tuleeko maalit lähinnä kauempaa?

Mietin siis syitä miksi meni vasta noin myöhään NHL:n draftissa, mutta tehnyt hyvät tehot sekä KHL:ssä että junnuliigoissa. Ja sitten koittaa omia vähäisiä mielikuvia peilata tähän.

Eli omaan mielikuvaani Tolvanen on puhdas snaipperi, joka tarvitsee pelaajia ympärilleen jotka tekevät tilaa, jotta Tolvanen pääsee kauttamaan laukaustaan. Ei pysty pitkiä aikoja pitämään kiekkoa ja/tai havainnoimaan aina parasta ratkaisua pl. maalinteko. Ei myöskään muuten ole kokonaisvaltaisessa pelissä erityisen hyvä, eikä muutenkaan fyysisesti(voima, nopeus, jne.) erityisen hyvä(ei kyllä siis huonokaan).

Kyse on nuoresta pelaajasta, joka voi vielä kehittyä paljon ja jolla on iso vahvuus(laukaus&maalinteko), mutta vielä on vähän arvoitus miten pystyy nuo siirtämään NHL:n, kun muu paketti vielä selvästi jäljessä.

Mielelläni kuulen siis niiltä tarkemmin Eelistä, jotka ovat enemmän nähneet. Mielenkiinnolla kun odotan miten NHL:n siirtyy, kun siirtyy ja miten siellä pärjää.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit

Tolvanen pystyy pitämään kiekkoa pidempiäkin aikoja varsinkin KHL:n lenttokenttäkaukalossa. Hän luistelee hyvin, on taitava ja pystyy haastamaan 1vs1-tilanteissa loistavasti. Näkisin myös, että on kokoisekseen jopa aika vahvakin.

Junnukisoissa Eeli ei pitänyt samalla tavalla kiekkoa pitkiä aikoja, en tiedä sitten mistä se johtui. Merkkasiko vastustajat eri tavalla, oliko keskialueen ylityksissä paljon eroja (= ei päässyt vauhdilla sisään kiekon kanssa, jolloin kuljetukset ovat tietysti vaikeampia), pieni kaukalo.

En ole kaikkia KHL-matseja nähnyt, mutta kyllä Eeli pystyy beattaamaan maalivahdin kauempaakin. Ei ehkä yhtä säännöllisesti kuin Laine, mutta kuitenkin. Laukaus lähtee nopeasti. Junnukisoissa laukauksen virittely kesti liian kauan, johtuen varmaan siitä, että tottui siihen ekstrasekuntiin, joka KHL:ssä on.

Itse ainakin näen Tolvasen sopivan todella hyvin NHL-kiekkoon. On kokoisekseen vahva, käyttää kroppaansa, ampuu hanakasti ja osaa myös syötellä. On myös nopea, ei supernopea, mutta nopea. Pää on myös nopea, jolla pärjää pitkälle.

Näen Eelissä paljon yhtäläisyyksiä James Nealin kanssa, pienempänä versiona. Luin myös vertauksia Filip Forsbergiin, joka on myös ihan kohtalainen vertaus.

Nämä analyysit noin viidestätoista KHL-ottelusta sekä kaikista televisioiduista maajoukkuepeleistä tältä kaudelta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Koska en ole Tolvasta niin paljoa nähnyt ja täällä vertailtu paljon Laineeseen, niin kysyn mielenkiinnosta(en siis ns. provona) onko Tolvanen yleensä kuinka pitkiä aikoja kiekossa? Mielikuva siis nuorten MM-kisoista ja muutamasta Jokeri-pelistä(mutta ei kovin monesta) se että kaverilla kiekko ei kauaa pysy. Vertailu sinällään Laineeseen mielestäni eri, koska Laine kokonsa(ja ehkä muutenkin mailataitonsa) kautta pystyy pitämään kiekkoa pidempiä aikoja.

Toinen enemmän Tolvasta nähneiltä mitä mietin, niin tuleeko maalit lähinnä kauempaa?

Mietin siis syitä miksi meni vasta noin myöhään NHL:n draftissa, mutta tehnyt hyvät tehot sekä KHL:ssä että junnuliigoissa. Ja sitten koittaa omia vähäisiä mielikuvia peilata tähän.

Eli omaan mielikuvaani Tolvanen on puhdas snaipperi, joka tarvitsee pelaajia ympärilleen jotka tekevät tilaa, jotta Tolvanen pääsee kauttamaan laukaustaan. Ei pysty pitkiä aikoja pitämään kiekkoa ja/tai havainnoimaan aina parasta ratkaisua pl. maalinteko. Ei myöskään muuten ole kokonaisvaltaisessa pelissä erityisen hyvä, eikä muutenkaan fyysisesti(voima, nopeus, jne.) erityisen hyvä(ei kyllä siis huonokaan).

Kyse on nuoresta pelaajasta, joka voi vielä kehittyä paljon ja jolla on iso vahvuus(laukaus&maalinteko), mutta vielä on vähän arvoitus miten pystyy nuo siirtämään NHL:n, kun muu paketti vielä selvästi jäljessä.

Mielelläni kuulen siis niiltä tarkemmin Eelistä, jotka ovat enemmän nähneet. Mielenkiinnolla kun odotan miten NHL:n siirtyy, kun siirtyy ja miten siellä pärjää.

Eihän Eeli samanlainen kiekon suojaaja ole kuin vaikka Marko Anttila, mutta kyllä Eeli pystyy myös kiekolla tekemään juttuja. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun Eeli on saanut kiekon itselleen vähän vaarattoman näköiseen paikkaan, mutta on onnistunut rakentamaan siitä omalla yksilötaidolla maalipaikan tai jopa maalin itselleen.

EELI TOLVANEN SECOND HAT TRICK!! JOKERIT-HK VITJAZ - YouTube - Tuosta vaikka erään alkukauden pelin maaleja Eeliltä.

Tolvanen osaa toki myös jakaa oivaltavia syöttöjä, eikä laukaus ole Eelin ainut ase. Junnukisoissa jakeli aika hyviä passeja kavereille, joista olisi tehty puolenkymmentä maalia enemmän vähän paremmalla tuurilla/viimeistelyllä. Siinä mielessä Eeli muistuttaa vähän Teemu Pulkkista. Kaikki tietävät Eelin ja Pulun laukaukset, mutta taustalta löytyy myös aika hyvä syöttötaito ja kyky nähdä peli ja luoda paikkoja.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Koska en ole Tolvasta niin paljoa nähnyt ja täällä vertailtu paljon Laineeseen, niin kysyn mielenkiinnosta(en siis ns. provona) onko Tolvanen yleensä kuinka pitkiä aikoja kiekossa? Mielikuva siis nuorten MM-kisoista ja muutamasta Jokeri-pelistä(mutta ei kovin monesta) se että kaverilla kiekko ei kauaa pysy. Vertailu sinällään Laineeseen mielestäni eri, koska Laine kokonsa(ja ehkä muutenkin mailataitonsa) kautta pystyy pitämään kiekkoa pidempiä aikoja.

Edellä jo mainittiin pariinkin kertaan täysin oikein, että Eeli osaa ja pystyy kyllä kiekkoa pitämään hyökkäysalueella pidempiäkin aikoja ainakin Eurooppalaisessa kaukalossa. P-Amerikassa tottakai tila kaukalossa vähenee ja sitä myöten myös aika. Uskaltaisin kuitenkin jopa sanoa, että pelisilmältä ja syöttötaidoltaan Eeli on jopa Lainetta edellä, vaikka kyllähän Lainekin sen pelin osaa hyvin. Hyökkäysalueella Eelin pää käy usein kuin pieni tietokone ja helppoja harhasyöttöjä tulee todella vähän. Lähes aina seuraa peliä edistävä ratkaisu Eelin saadessa kiekon hyökkäysalueella joko oman liikkeen, vedon ja varsinkin syöttöjen kautta. Mikään kiekon ränniinheittäjä Eeli ei todellakaan ole. Junnukisoissa näki todella paljon tuota puolta Eelistä, kun laukaukset eivät tuntuneet uppoavan.

Toinen enemmän Tolvasta nähneiltä mitä mietin, niin tuleeko maalit lähinnä kauempaa?

Itse sanoisin näinpäin: Eeli ei kovin usein tee maaleja 1-sektorilta. Suurin osa mun nähdäkseni tulee 2-sektorista tai juuri ja juuri 3-sektorin puolelta.

Eli omaan mielikuvaani Tolvanen on puhdas snaipperi, joka tarvitsee pelaajia ympärilleen jotka tekevät tilaa, jotta Tolvanen pääsee kauttamaan laukaustaan. Ei pysty pitkiä aikoja pitämään kiekkoa ja/tai havainnoimaan aina parasta ratkaisua pl. maalinteko. Ei myöskään muuten ole kokonaisvaltaisessa pelissä erityisen hyvä, eikä muutenkaan fyysisesti(voima, nopeus, jne.) erityisen hyvä(ei kyllä siis huonokaan).

Ei ole fyysisesti Laineen tasolla ja vetokin on kuitenkin sen yhden napsun verran huonompi vielä. Veto lähtee kuitenkin nopeasti ja hankalistakin asennoista eli vedon osalta sopeutuminen NHL:ään tuskin aiheuttaa ongelmia. Pulkkisellahan taas esimerkiksi on kova ja loistava laukaus, mutta sen lataaminen on niin perkeleen hidasta, että NHL:ssä kerkee nopeimmat kaverit luistelemaan kaukalon ympäri siinä ajassa, kun Pulkkinen virittää lämäriään. Fyysisyydessä sanoisin, että Sebastian Aho on hyvinkin samantyyppinen pelaaja. Ei kaihda fyysisyyttä tai kulmavääntöjä, mutta kaukalossa on aina olemassa se isompi ja fyysisempikin kaveri vastassa.

Suosittelemaan kääntämään Viaplayn päälle joitain kertoja Eelin pelatessa Jokereitten pelejä, niin näkee vähän paremmalla otannalla minkälaisesta kaverista on kyse. Ei noita vastaavia kovin montaa ja usein Suomesta tule.
 
faro

Jäsen
Näen Eelissä paljon yhtäläisyyksiä James Nealin kanssa, pienempänä versiona. Luin myös vertauksia Filip Forsbergiin, joka on myös ihan kohtalainen vertaus.
Itse taas vertaisin Tolvasta kahteen venäläiseen NHL-kiekkoilijaan, Kucheroviin ja Tarasenkoon. Kaikki suht lyhyitä (alle 185 cm), osaavat maalinteon ohella rakentaa peliä sekä pelata fyysisesti. Kaikilla myös maailmanluokan release sekä hyvä luisteluvoima.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Itse taas vertaisin Tolvasta kahteen venäläiseen NHL-kiekkoilijaan, Kucheroviin ja Tarasenkoon. Kaikki suht lyhyitä (alle 185 cm), osaavat maalinteon ohella rakentaa peliä sekä pelata fyysisesti. Kaikilla myös maailmanluokan release sekä hyvä luisteluvoima.

Kucherovia on tullut vähän seurattua, mutta nyt kun mainitsit, niin paljonkin yhtäläisyyksiä viime MM-skabojen perusteella pelkästään kehonkielen perusteella. Tarasenkosta en osaa sanoa, on siinä jotain samaakin.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Itselle on useasti tullut Kane mieleen, mutta Kutsherovi on myös aika osuva vertaus. Toivottavasti lunastaa paikkansa Predatorsista.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kiitoksia kovasti vastauksista ja niiden antamasta lisäinfosta pelaajasta. Mielelläni kyllä katselisin pelejä, jos olisi aikaa, mutta valitettavasti aika-resurssit on rajallisia. Sen takia noita Jokereiden pelejäkään ei tule katseltua kuin ihan silloin tällöin.

Mielenkiintoista tosiaan kun viimeistään ensi kaudella sitten näkee miten NHL:n sopeutuu.
 
gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Hienosti pelasi Tolvanen eilen eikä mistään väsymyksestä näkynyt merkkiäkään. Loi hyviä maalipaikkoja itselleen ja veti muutaman mojovan taklauksen loppuun asti.
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Eilen Eeli karvasi kiekon kahdelta venäläiseltä ja syötti todella erinomaisen passin O´Neilille. Joka tästä vilpittömästi ilahtuneena teki maalin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös