Demareissa toki kaikki tämä tiedetään ja kenties siksi heidän vaaliohjelmansa ja esiintymiset vaalitenteissä ovat tarkoituksellisesti olleet varsin polarisoivia, syytteleviä ja uhkakuvilla maalailua.
Uskoisin, että Demareilla on nyt monella tapaa kohtalonpaikat. He ovat koko puolueena henkilöityneet hyvin vahvasti yhden kortin varaan. Urheilutermejä käyttäen he ovat antaneet yhden pelaajan kasvaa seuraa suuremmaksi. Tämä tuo ihan valtavat riskit siitä mitä tapahtuu jos se urheilullinen menestys onkin toivottua heikompaa ja tämä näkyy tämän yhden kortin suhtautumisessa puoluepolitiikkaan.
Marin on kantanut SDP:tä eduskunta- ja kuntavaaleissa, vaikka kuntapolitiikkaan hänellä tuskin on ollut aikomustakaan osallistua. Seuraava kysymys lienee siinä onko hänellä aikeita osallistua oppositiopolitiikkaan mikäli joukkue tippuu hallituspolitiikan ulkopuolelle.
Marinin itsensä tilanne on epäinhimillinen. Tulkintani mukaan hänet on osin omasta ja osin puolueen tahdosta ajettu aikalailla piippuun. Jos omassa työelämän tiimissä työskentelisi hänen tavoin toimiva henkilö olisin aidosti huolissani hänen jaksamisestaan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että Demarit repivät koko mahdollisen tuloksensa irti juuri Marinin selkänahasta.
Uskon puolueen ja Marinin tiedostavan tämän myös itse. Nyt on jollain tapaa do-or-die tilanne. Mikäli oppositio kutsuu uskoisin Marinin laskevan puoluepoliittista taakkaansa melkoisesti, en ihmettelisi jos ottaisi myös pidemmän hengähdystauon itselleen ja kenties hakeutuisi uusien haasteiden pariin. Yhteen korttiin tukeutumalla Demarit ovat laittaneet riskialttiiksi koko lähitulevaisuutensa, mitä Marinin ajan jälkeen - ja juuri tästä syystä nyt yritetään vielä kerran ulosmitata ennen vääjäämätöntä muutosprojektia? Tuo projekti on edessä jatkoi Marin tai ei - eihän puolue voi olla noin riippuvainen yhdestä pelaajasta kuluttaen hänet tuolla tavalla loppuun.
Myös oma tulkintani on se, että juuri tästä syystä Demareiden toiminta on mitä se on. Hallitus- saati pääministerivastuussa tuon projektin aloittaminen olisi puolueelle itselleen huomattavasti vähemmän riskialtista. Toki Suomen ja demokratian kannalta tuollainen nyt taas on erittäin riskialtista, mutta se tuskin Demareita tässä kohtaa häiritsee.