Puolueet ja niiden sisällä pyörivät politiikot eivät kaikki kulje yhtä jalkaa. Kokoomuksessakin on isänmaallista arvokonservatiivia, globaalia kapitalistia ja kaikkia siltä väliltä. Johtajuus on vain hukassa, mutta tässä rallissa kannatus kasvaa tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Ja niin mennään, tekemättä yhtään mitään. Sama juttu on demareissa, sieltä löytyy Sanna Marin. Mitä demareilla on oikeasti Marinin jälkeen? Muistatteko, kuinka Rinteen johtamalle demaribussille naureskeltiin turuilla ja toreilla? Mitä oikeasti muuttui Marinin jälkeen? Avatkaa toki minulle Sanna Marinin demareiden tekoja ja visiota tulevaisuuden Suomesta.
Edes vihervasemmisto ei puhu, saati ajattele samalla päällä. Hyvin hiljaista on siltä suunnalta ollut, kun kansa nyt kohtaa sähkölaskuissa ja huoltoasemien jakajilla haaveiden ja todellisuuden ristiriidan. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on löytynyt myös järkipuheita, Heidi Hautala on varoitellut Venäjän riippuvuuksista pitkään ja Atte Harjanne on maanpuolustuksen vankka puolestapuhuja, armeijaan varsin nihkeästä suhtautuneiden vihreiden sisällä. Vasemmistoliitossa Jari Myllykoski on yrittänyt vähän kokoomuslaisesti kysyä, että millä Suomessa oikeasti eletään, millä kaikki palvelut rahoitetaan? Myllykoski veti suoraselkäisesti johopäätökset, eikä enää asetu vassareissa ehdolle kun ei koe pystyvänsä puolustamaan teollisuusduunarin etua. Vassareiden ongelmat kasvavat kun anarkisteillekin tulee kylmä tai jopa sähkökatko häiritsemään oman agendan esittämistä somessa.
Kepu ja persut ovat kuin erisoluiset kaksoset. Periaatteessa samaa taustaa, mutta kovin erinäköistä toimintaa. Kepu on jo syntynyt pikkuvanhana, mutta vaarin jutut eivät enää uppoa tähän aikaan ja toisaalta ihan uskollisesti niitä ei tosipaikassa seuratakaan. Paitsi Kaikkosen Antti, josta on kuoriutunut jotenkin aidon tuntuinen asiapoliitikko, kelpais varmaan kaikille puolueille. Persut on saanut jo neuvolassa kaikki diagnoosit, mutta omaa potentiaalin kasvaa ulos räyhäämisestään aidosti erilaiseksi vaihoehdoksi, kunhan estolääkitys nautitaan säänöllisesti. Puolue vain kaipaisi lisäoppinutta, poliittista pääomaa kasvattanutta "mestaria" takaisin johtamaan puoluetta suurvoittoon.
Kristillisissä ja ruotsalaisissa löytyy oikeasti paljon asiaosaajaa. Mutta nämä tekijät jäävät aina marginaaliin, koska tausta painaa mielikuvissa, kristilliset ovat konservatiisvisia hörhöjä ja ruottalaiset itseään ajattelevaa bättre folkia. Silloin ei edes kuulla tai oteta vakavasti näiden puolueiden ulostuloja, ei auta, vaikka Essayah pyyhkisi joka kerta tenteissä muilla lattiaa.
Tietyt suuntaviitat ovat puolueissa yhteneväiset, mutta jos niistä näkevät muidenkin puolueiden poliitikot hyötyvänsä, niin samaa "vihreää siirtymää", tms. laulaa demarit ja kokkarit rinta rinnan. Sinne mennään, mihin kulkueen liput milloinkin suuntaavat. Lipposen kysymys "mitä vikaa on Natossa?" vaihtuu venäläisten oligarkkien juoksupojaksi, putinistisen valtapiirin laajentajaksi. Kaipaisinkin suoraselkäisiä poliitikkoja, jotka ovat valmiita ajamaan itsekkäästikin oman kansansa etua, olemaan samalla avoimia maailmalle, puolustavan länsimaisia vapauden arvoja silloinkin, kun ne ovat oman edun tai mielipiteiden vastaisia, turvaamaan yhteiskuntarauhan sisäsiltä ja ulkoisilta vaaroilta. Haluan äänestää poliitikkoa. joka kykenee tunnistamaan nämä, vaikka se merkitsisi oman ideologian virheiden myöntämistä, on sitten kysymys Venäjästä, Amerikasta, EU:sta, maahanmuutosta, vihreästä siirtymästä, ydinvoimasta, valtion velasta, jne.
Missä nämä ovat?