Tiistain Yle-tentti vihdoin katsottu, joten pakkohan sitä on kommentoida.
Ensin tentin formaatista: lyhyet puheet ja yksilötentit toimivat erinomaisesti. Edellisissä vaaleissa puheenjohtajien puheet jumittuivat sinne Prisman tuulikaappeihin, mutta nyt oli pakko tiivistää ja keskittyä olennaiseen. Hyvä. Jos jotain olisin kaivannut, niin lyhyttä kommentaattoriosiota viime vaalien tapaan. Sen sijaan oli täysin turha osio, että kysytään puheenjohtajilta kommentteja toistensa puheenvuoroihin.
Yksilötenteissä Ylen toimittaja oli todella kovassa iskussa: pysyi asiallisena, hallitsi faktasisällön ja osasi haastaa. Näitä oli mukava kuunnella.
Ryhmäkeskustelu oli sen sijaan juuri niin kauhea kuin odottaa sopi. Nämä eivät vain toimi. Toimittaja Savikko oli aivan hukassa, kun auktoriteetti ei riittänyt tilanteen rauhoittamiseen. Kipparointi oli samaa luokkaa kuin Veltsu Virtasella, eli laiva olisi seilannut paremmin rantaan ilman kapteeniaan.
Tiedän, että moni yhdistää Marinin hyökkäävän tyylin jonkinlaiseen narsismiin tai muuhun persoonallisuushäiriöön. Väitän kuitenkin, että tuo on täysin harkittu taktiikka, joka on sovittu etukäteen, koska sen arvioidaan toimivan. Kun toimittaja ei puutu päälle puhumiseen, sillä saa lisää ruutu- ja puheaikaa sekä "viimeisen sanan" moneen aiheeseen. Huonosta käytöksestä siis palkitaan.
Sitten analyysiin. Minusta tämä vain vahvisti aiempien tenttien trendiä: Orpo on jyrän alla kaikilta suunnilta. Ei vain kerta kaikkiaan lähde. Marin käy päälle aggressiivisesti eikä Petteri kykene puolustautumaan. Nyt tuli painetta myös Purralta, joka oli lähes Marinin tasoinen möykkääjä. Lasken Purran kuitenkin selkeimmäksi tasonnostajaksi tässä tentissä.
Sisällöllisesti nämä tentit ovat todella höttöistä unelmakarnevaalia, jossa faktat ja konkretia loistavat poissaolollaan. Menoleikkauskeskustelu alkaa aina sillä, että ensin suljetaan pois käytännössä kaikki budjetin suuret menoerät, eli luokkaa 80% menoista. Sitten takerrutaan johonkin aivan marginaaliseen kuluerään, jonka painoarvoa tavallinen kansalainen ei ymmärrä. Esim. Purran mielestä sotesta ei saa leikata, vaan päinvastoin "palkkausta pitää parantaa ja laittaa työolot kuntoon". Toisin sanoen budjetin suurimmasta yksittäisestä kokonaisuudesta ei olla leikkaamassa, vaan päinvastoin sitä ollaan kasvattamassa. Kaivetaanko nämä rahat kenties ympäristöministeriön (kokonaisuudessaan 400 m.) lakkauttamisesta?
Sitten arvosanoihin:
Orpo (kok.): 5-
Surkea esitys, en keksi tästä juuri mitään hyvää. Se kokoomuksen vaalimainoksissa komeileva vekkari pitäisi olla suunnattu Orpolle: nyt on oikea aika herätä.
Alun puhe oli kaiketi ihan siedettävä, joskin mielestäni siitä puuttui kaikenlainen retorinen uskaliaisuus ja energia. Orpo on kyllä parhaimmillaan silloin, kun hän saa pohdiskella ja asetella sanojaan, ja sen vuoksi yksilöhaastattelu meni vielä kelvollisesti. Ongelmiin hän ajautuu heti kun pitäisi kyetä reagoimaan.
Orpo ei yksinkertaisesti ole vakuuttava esiintyjä. Hänen kehonkieli on koko ajan jännittynyt, puhe on hidasta ja selkeät huippukohdat puuttuvat. Tällaiset nopeatempoiset tv-lähetykset vaativat pikajuoksijan pohkeita, mutta Orpolla on vain maratoonarin rimppakintut.
Kokoomuksen vaaliohjelma on sekin kuin lantrattua tuoremehua: siitä puuttuu kaikki terävyys ja maku. Ollaan mukamas leikkaamassa, mutta sitten suljetaan leikkausten ulkopuolelle koulutus, terveydenhuolto, maanpuolustus ja totta kai eläkeläiset, koska kokoomus on yksi johtavista eläkeläispuolueista. Käytännössä syntyy mielikuva, että kokoomus leikkaa ainoastaan työttömiltä ja sosiaaliturvasta. Tätäkään ei oikein uskalleta sanoa leikkaukseksi, vaan vedotaan vain siihen, että työllisyys parantaa kaikki haavat.
Lisäksi kokoomus on nyt takertunut semanttisen kikkailun suohon. Orpo yrittää selitellä, että miljardin tehostaminen on täysin eri asia kuin miljardin leikkaus. Marin haistoi veren tämän suhteen jo hyvissä ajoin. Katsojille Orpo näyttäytyy paskanpuhujana, joka ei uskalla sanoa rehellisesti, mihin puolueen toimet tähtäävät. Kun Purra ja Marin hyökkäsivät Orpon kimppuun, hän vain toisteli "ei pidä paikkaansa" mutta vasta-argumentit jäivät kuulematta.
Orpon ongelma on siinä, että hän käpertyy sisäänsä heti kun joku haastaa hänen puheitaan. Sen sijaan, että hän seisoisi ylpeästi ohjelmansa takana, hän yrittää miellyttää kaikkia. Sen oikein näkee, että nyt Orpo kosiskelee eläkeläisiä, seuraavaksi opiskelijoita ja kohta jo ympäristöstä huolestuneita. Hän ei uskalla sanoa, että kyllä, nyt leikataan pari miljardia ja sillä hyvä. Orpo ja kokoomus lähtivät puolustamaan kahden maalin johtoa ilman aikomustakaan hyökätä.
Purra (ps.): 8
Tentin selkein onnistuja. Siinä missä Orpo luki puheenvuoroaan paperista kuin pyhäkoulupoika, Purra tykitti kaiken ulkomuistista. Puhe nyt ei sinällään ollut kummoinen, mutta kokonaisuudessaan Purra toi hyvin esille kaikki perussuomalaisten ydinteemat selkeästi ja johdonmukaisesti. Katsojille ei jäänyt epäselväksi, mikä on puolueen linja.
Yksilötentissä Purra aloitti erittäin vakuuttavasti. Mieliteemoissaan eli maahanmuutossa ja ilmastopolitiikassa hän argumentoi väkevästi eikä jää selittelemään. Hyvää oli myös se, että hän toi esiin vertailua eri maiden välillä; tämä puuttui muilta puheenjohtajilta lähes kokonaan.
Purra paransi tähän tenttiin siinä, että hän osasi haastaa muiden puolueiden linjaa ja kohdistaa taskulamppua niiden heikkouksiin. Perussuomalaiset eivät sorru samanlaiseen sovinnaiseen lässytykseen kuin muut puolueet, mikä on selkeä kilpailuetu.
Purran paketti alkoi kuitenkin hajoilla, kun mentiin yksityiskohtiin. Kuulemma sosiaaliturvalla on liian helppo elää, mutta tämä koskee vain maahanmuuttajia, jotka tosin saavat lain mukaan samat etuudet kuin kantasuomalaiset. Palkalla ei väitetysti tule toimeen, mutta ilmeisesti työmarkkinatuella sitten tulee. Palkkoja pitäisi nostaa, mutta samalla pitäisi sopeuttaa valtion menoja.
Juuri tätä on perussuomalaisten vaaliohjelma: retorisesti vahva mutta substanssin osalta heikko. Aina kun puhutaan arvo- ja mielipidekysymyksistä, perussuomalaiset tarjoavat selkeän ja ymmärrettävän vaihtoehdon. Mutta kun alkaa vähänkin pohdiskella loogisesti taloskysymyksiä, huomaa populistipuolueen ohjelman onttouden. Ikävät ja monimutkaiset pulmat on tilkitty jeesusteipillä, jossa lukee milloin "maahanmuutto" ja milloin "byrokratian karsiminen". Persujen onneksi keravalainen bensaleikkari ei ole koskaan avannut sivua tutkibudjettia.fi, joten näillä seikoilla ei ole suurta merkitystä kannatuksen suhteen.
Marin (sd.): 7+
Eroan arviossani luultavasti monista muista, mutta olkoon niin. Minun arvioni mukaan Marinin räksytyslinja toimii ja tuo ääniä. Sisällöllisesti demareiden politiikka on todella heppoisella pohjalla, mutta näissä karkeloissa ei kilpailla akateemisilla ansioilla vaan tunteella ja vakuuttavuudella. Silloin one-linerien on oltava tiukkoja ja puolueiden välisten erojen mustavalkoisia.
Marinin vahvuus onkin se, että hän tuo koko ajan erittäin selkeästi ilmi, miten sdp eroaa kokoomuksesta ja perussuomalaisista. Jos vastaaminen kysymykseen on liian kiusallista, Marin ohittaa sen ja jauhaa jostain ihan muusta. Tämä on toki todella ärsyttävää, mutta poliittisissa väittelyissä on parempi puhua vakuuttavasti jotain kuin jäädä Orpon tyyliin sössöttämään.
Demareiden talouslinja on näissä vaaleissa viety äärimmäisyyksiin, kenties niin populistiseen suuntaan kuin tällaiselle etabloituneelle yleispuolueelle on edes mahdollista. Marinin puheiden perusteella mitään keskiluokkaa ei ole olemassakaan, vaan ihmiset ovat joko köyhiä vähäosaisia tai rikkaita porvareita. Tämän asetelman tarkoitus on tietysti vastakkainasettelu, jossa demarit näyttäytyy ainoana vaihtoehtona "kylmälle oikeistolinjalle". Käsikirjoitus muistuttaa karkeasti sanoen erästä vuoden 1848 klassikkoa, jonka nimen jätän mainitsematta.
Siinä missä Orpon vahvin osa-alue on rauhalliset kahdenväliset keskustelut, Marin on vahvimmillaan huutokilpailuissa. Yksilötenteissä ehditään mennä talouden yksityiskohtiin, jolloin Marinista ja sdp:n vaaliohjelmasta alkaa reunat repsottaa. Tällöin paljastuu, että sdp menee vaaleihin teemoilla "usko ja toivo". Yksinkertaistettuna demareiden logiikka tuntuu olevan kuin peliriippuvaisella: sitten KUN minä voitan, käytän rahat tähän ja tuohon. Hetkeäkään ei pysähdytä pohtimaan, että entäs jos minä en voitakaan.
Se täytyy kuitenkin sanoa, että Marin on vienyt sdp:n takaisin ideologiseen taistoon. Enää tavoitteita ei pyritä sovittamaan taloudellisiin raameihin, vaan nyt fokusoidaan täysillä siihen, että "kyse on arvovalinnoista". Arvovalintahan on sellainen sopivan abstrakti tapa kertoa, että emme ole sitoutuneet mihinkään yhteiseen käsitykseen taloudesta.
Mielestäni Marin vie Orpoa näissä tenteissä kuin märkää rättiä, ja sen vuoksi olen alkanut epäilemään, että kokoomus voi sittenkin pullahtaa jopa kolmanneksi maaliintulojärjestyksessä. Purra on parantanut esiintymistään ja on paljon vakuuttavampi kuin Orpo. Jännäksi menee.