Eduskuntavaalit 2019

  • 395 009
  • 3 925

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Voin lyödä tonnin vetoa, että ensi vuosikymmen on taas piirun verran lämpöisempi kuin tämä nykyinen.

Näinhän se on tässä mennyt viimeiset vuosikymmenet. Ja tämä ennustettiin jo 80-luvulla ja toteutui justiinsa. Ei ollut Al Gore.

Näin on käynyt että on lämmennyt mutta vuodesta 2015 jo hieman viilennyt. El Nino lämmittänee ensi vuonna mutta auringon minimi viilentänee ensi vuosikymmenen.

Se on tonni kiinni. Veto maksetaan V.2030 keväällä kun asia raportoidaan riippumattomista lähteistä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
On muutamia reunaehtoja, mitä nää ”ei meidän mitään tartte tehdä” ihmiset eivät ajattele/ymmärrä/välitä ottaas selvää.

Me suomalaiset kulutaan maapallon rikkaaseen miljardiin. Jokainen suomalainen, perustoimeentuellakin oleva, kuuluu tähän porukkaan.

Tän lisäksi on n 4miljardia keskituloista.. siis maapallolla keskituloista, eli n 100 – 500€ kuussa tienaavaa. Ja 2 miljardia alle 1$ toimeentulevaa.

Vain meillä kermaperseillä on riittävästi varallisuutta kehittää teknologiaa, jolla ilmastoasiat voidaan ratkaista. Van me voidaan käyttää markkinataloutta ja yritys ja erehdys -menetelmää tuottamaan riittävän halpa hajautettu uudistuviin perustuva energiajärjestelmä. Keskituloisilla ei ole varaa tähän, ja niin kauan kun nämä energiantuotantomuodot pysyy kalliina, eikä me rikkaat saada niitä massatuotteeksi, e polttaa hiiltä. Niillä ei ole varaa muuhun, niiden rahat menee perustarpeiden tyydyttämiseen… puhumattakaan näistä 2 miljardista köyhästä. Näiden köyhyydestä nostaminen taas edellyttäisi sitä energiankuluttamisen kasvamisen mahdollisuutta ja se ei onnistu, jos ei ole pienimuotista päästötöntä tuotantoa, jonka rakentamisinen ei vaadi isoja investointeja. Vasta sitten nää nousee köyhyydestä ja kykenevät edes ajattelemaan muuta kun seuraavan päivän ateriaa.

Jos me ei olla valmiita maksaan enempää, jotta tällänen murros tapahtuisi, se ei tapahdu. Ne jotka vetoavat Suomen pienuuteen haluavat vain olla vapaamatkustajina rikkaan miljardin joukossa. Kas vaikka me rikas miljardi tuotettas kaikki energia päästöttömästi, mutta investointitaso pysyy korkeana (esim se ydinvoima), niin siitä ei ole mitään iloa, jos loput 6 miljardia polttaa hiiltä.

Erikoisintahan tässä on se, että kovimmat ilmastonmuutoksen torjunnan vastustajat on yleensä myös näitä maahanmuuton vastustajia.. eikö niin kun ymmärrys riitä siihen, että jos niitä köyhempiä ei nosta köyhyydestä tai niiden elinolosuhteet muuttuu lämpenemisen takia mahdottomaksi, niin mitä ne tekee? Istuu alas ja jää odottamaan kuolemaansa? Niinkö se ihminen toimii?

No totta kai on sit se joukko, joka kieltää tieteelisen tiedon ja ei usko.. no ne on vaan viä kieltämisvaiheessa tai vaan vähän.. nätisti sanottuna.. no eihän sitä nätisti voi sanoa, joten jätetään sanomatta.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Et selvästikään ymmärrä. Olemme toki tehneet paljon, mutta emme läheskään riittävästi. Kulutamme räikeästi yli maapallon resurssien, tuomme edelleen aivan liikaa päästöjä, valtava määrä lajeja on sukupuuton partaalla jne. Ja vaikka meillä olisi kuinka puhdas ilma niin nykyisetkin ilmansaasteet aiheuttavat ison määrän ennenaikaisia kuolemia.

Eli tässä ei ole todellakaan varaa mihinkään meillä on kaikki tarvittava tehty -asenteeseen.

Tottakai me kulutamme kun elämme niin kylmässä ilmastossa ja kaikkeen infraan ja rakentamiseen täytyy ottaa tuo huomioon. Lisäksi kaikki lomamatkamme ovat kaukana sijainnistamme johtuen. Tästä olemme rankaisemassa itseämme paljon kovemmalla kädellä kuin Keski-Euroopan maat konsanaan.

Toki elintasomme on myöskin korkea ja paljosta turhasta joutaakin luopua ja tehostaa kierrätystä. Silti tämä itseruoskinta on vailla vertaansa.

Miten luulet noiden toimien muuten muualla maailmassa menevän koskaan läpi? Ranskassa eivät polttoaineveroa saaneet nostettua kun hallitus taipui kansan edessä.

Tarinankertoja on tuossa oikeassa että teknologialla voimme ratkaista paljon, ei veroilla ja anekaupalla.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ei ole, sillä globaali keskilämpötila oli 2016 korkeampi kuin 2015. Vuonna 2017 puolestaan sitten alempi kuin kahtena aiempana vuotena, mutta korkeampi kuin koskaan ennen vuotta 2016. Vuosien välinen vaihtelu muutaman vuoden sisällä ei todista mitään trendistä. Pitkä aikasarja osoittaa jatkuvaa lämpenemistä.

Kelpaako tämä USAn valtion hallinnoima data "riippumattomaksi lähteeksi"?:
https://www.ncdc.noaa.gov/cag/global/time-series/globe/land_ocean/ytd/12/1880-2017

Kyllä kelpaa. Katsotaanpa mitä ensi vuosikymmenellä tapahtuu.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ilmastopolitiikkaan muutamia ajatuksia;

Suomen keskeiset ongelmat piilevät siinä, että meillä on harvaan asuttu maa, metsäteollisuudesta riippuvainen talous ja kylmä ilmasto. Näistä kaksi ensimmäistä ovat kepulle rakkaita asioita, joita se puolustaa hinnalla millä hyvänsä. Järkevintä olisi, että ihmisiä kannustettaisiin tiiviiseen ja energiatehokkaaseen asumiseen, jolloin myös liikkuminen olisi vähemmän sidottuna autoiluun. Pitkällä aikavälillä on myös välttämätöntä taata energiansaanti mahdollisimman laajalla energiapaletilla, johon kuuluvat myös vesi- ja ydinvoima.

Monessa mielessä keskusta onkin suurin jarru, kun tarkastellaan yhteiskuntarakenteen kehitystä ja energiamuotoja. Myös kokoomus kannattaa talouden ensisijaisuutta, mutta heidän riveissään on niin paljon kaupunkiliberaaleja ja korkeakoulutettuja, että täydellinen välinpitämättömyys olisi epäedullinen taktiikka.

Suomen ilmastopolitiikan kenties oleellisin kysymys koskee hiilinieluja: minkä verran niitä pystytään säilyttämään tai kasvattamaan suhteessa hakkuisiin ja muihin metsäteollisuuden edellytyksiin? Hakkuut voivat olla vastuullisella tasolla, mutta tilanne silti huono. Tämä johtuu siitä, että mikäli hiilinieluista tingitään, joudutaan Pariisin ilmastosopimuksen leikkaukset repimään muualta. Ja kuten tiedämme, kaikenlaiset arkea kurjistavat veromuutokset tai rajoitukset kohtaavat merkittävää vastarintaa.

Metsä- ja aluepolitiikka ovat aivan liian pienessä roolissa vaalikeskusteluja. Siitä ei ole mitään hyötyä, että kaikki puolueet (ehkä persuja lukuun ottamatta) julistavat saman ilmastonmuutosliturgiansa vailla konkreettisia linjauksia. Tavallisille kansalaisille koko ilmastokeskustelu näyttäytyy niin vaikeana hahmottaa, että äänestyspäätökset siirretään muiden politiikan osa-alueiden varaan. Tämä on hyvä juttu etenkin sdp:n ja kokoomuksen kannalta, sillä ne suuntaavat katseen mieluummin työmarkkinapolitiikkaan tai talouteen.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
RKP ollee mukana kaikissa koalitioissa. Äänimäärä kelpaa hallitukselle kuin hallitukselle ja hallitus kun hallitus kelpaa RKP:lle jos ruotsinkielen asema turvataan,. Ainoa joka tätä asetelmaa on vastaan, on Perussuomalaiset (ja Siniset, mutta nämä nyt on ulkona enivei) ja Persuja ei tulla hallituksessa näkemään millään oletettavissa olevalla vaalituloksella.

JA sillä on merkitystä, millainen hallituskoalitio on. Hallitusneuvotteluissa Kaikki saa omia asioitaan eteenpäin, ei vain PM puolue
Ekasta kappaleesta samaa mieltä.

En ole sanonut etteikö sillä olisi väliä että mikä hallituskoalitio on vaan että sillä ei ole merkitystä hallituskoalition muodostumisen kannalta että saako esim vihreät 13,5 vai 14,5%.

Voisi muotoilla asian niinkin että jos SDP:n ja vasemmiston yhteenlaskettu kannatus on esim 30% niin vasemmistoliiton kannaltakin on parempi, että se koostuu niin että SDP saa 23% ja Vas 7% kuin että jako olisi 19% ja 11%, sillä vain edellä mainitulla tavalla demarit on pm-puolue ja vasemmistoliitto hallituksesssa.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tarinankertoja on tuossa oikeassa että teknologialla voimme ratkaista paljon, ei veroilla ja anekaupalla.
Teknologian kehitys edellyttää verotusta. Jos saastuttavista tuotantomuodoista ei rangaista, ei kellään ole insentiiviä kehittää saasteetonta teknologiaa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ja 2 miljardia alle 1$ toimeentulevaa.
Jaa World Bank sanoo että äärimmäisessä köyhyydessä elää 766 miljoonaa ihmistä(2016). Tämä tilanne ei varmaan ole huonontunut.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Teknologian kehitys edellyttää verotusta. Jos saastuttavista tuotantomuodoista ei rangaista, ei kellään ole insentiiviä kehittää saasteetonta teknologiaa.

Niin varmaan, puhutko kokonaisveroasteesta vai tietystä verotuksesta.

Vierastan ajatusta päästökaupasta näin nyt esimerkkinä tai vaikka nyt lentoverosta. Mikä hyvätuloisia estää edelleen tekemästä mitä huvittaa. Vähävaraisilla tätä valintaa ei ole.

Toisaalta humaani vaimonikin tokaisi tuossa kun asiasta keskusteltiin että on ihan hyvä ettei kaikilla ole varaa rampata aurinkolomilla. Siihen joutaa nähdä vaivaa ja vaurastua. Ei tuo uusi teknologiakaan toimeentulotukia nostamalla synny.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Niin varmaan, puhutko kokonaisveroasteesta vai tietystä verotuksesta.
luonnollisesti tietynlaisista haittaveroista.

Vierastan ajatusta päästökaupasta näin nyt esimerkkinä tai vaikka nyt lentoverosta. Mikä hyvätuloisia estää edelleen tekemästä mitä huvittaa. Vähävaraisilla tätä valintaa ei ole.
Minä en vierasta ajatusta päästökaupasta. Toteutus ei ollut mikään nappisuoritus, mutta ajatusmalli periaatteessa hyvä ja toimiva.
Minusta se taas on luonnon kannalta hemmetin paljon parempi, että lentoja tehdään vaikkapa 50% vähemmän kuin nyt.
Toisaalta humaani vaimonikin tokaisi tuossa kun asiasta keskusteltiin että on ihan hyvä ettei kaikilla ole varaa rampata aurinkolomilla. Siihen joutaa nähdä vaivaa ja vaurastua. Ei tuo uusi teknologiakaan toimeentulotukia nostamalla synny.
Olisihan se melko erikoista ohjausvaikutusta jos toimeentulotuilla lenneltäisiin ympäri maailmaa. Voihan se olla että jossain vaiheessa junakin on varteenotettava vaihtoehto. Jos keskivauhti saadaan nostettua neljäänsataan, niin ei se ole kuin 7h johonkin Italiaan.
 

Fordél

Jäsen
Tottakai me kulutamme kun elämme niin kylmässä ilmastossa ja kaikkeen infraan ja rakentamiseen täytyy ottaa tuo huomioon.

Ei kyse ole todellakaan vain siitä. Länsimainen ihminen ja elämäntyyli kuluttaa ylipäänsä aivan liikaa luonnonvaroja, asui hän missä ilmastossa tahansa.

Lisäksi kaikki lomamatkamme ovat kaukana sijainnistamme johtuen.

Eivät ole. Kotimaan matkailukin on lomamatkailua ja sitä voi tehdä paljon pienemmillä päästöillä, kuin lomamatkoja vaikka Aasiaan tai Kanarialle. Meillä ei ole mitään syytä lentää läheskään niin paljon kuin nyt lennämme.

Tästä olemme rankaisemassa itseämme paljon kovemmalla kädellä kuin Keski-Euroopan maat konsanaan

About samat ilmastotavoitteet ja päämäärät meillä on lopulta kuin muillakin länsimailla, jotka ovat niihin sitoutuneet. En näe, että Suomi olisi "ruoskimassa" itseään mitenkään kovemmalla kädellä.

Toki elintasomme on myöskin korkea ja paljosta turhasta joutaakin luopua ja tehostaa kierrätystä. Silti tämä itseruoskinta on vailla vertaansa.

Ei kyse ole mistään ruoskinnasta, kun tuhoamme kiihtyvää vauhtia maapalloa. Ymmärtäisin tämän näkemyksen, jos eläisimme jo kestävästi ja sitten vaadittaisiin vieläkin enemmän. Emme kuitenkaan ole lähelläkään kestävää tilaa, joten täytyy tehdä vielä nykyistä paljon enemmän.

Miten luulet noiden toimien muuten muualla maailmassa menevän koskaan läpi? Ranskassa eivät polttoaineveroa saaneet nostettua kun hallitus taipui kansan edessä.

Koko ajan näyttävät menevän yhä paremmin. Esimerkiksi pitkään vastaan hangoitellut Intia on nyt alkanut jo heräämään ilmastotalkoisiin. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.

Toivottavasti Suomessakin on edessä aidot ilmastovaalit. Talouden kohentuminen antanee tulevissa vaaleissa tilaa ilmastokeskusteluille. Edellisten eduskuntavaalien keskustelut kun oli pyhitetty suurelta osin taloudelle.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Oletko Fordel oikeasti sitä mieltä että Suomen kokoinen maa on missään nimessä avainasemassa näissä talkoissa.

Kysyn tätä vilpittömästi.

Tai kysyn vielä lisää. Paljonko peruspertin elämässä on kiristämisen varaa. Varakkaat on asia erikseen. Jos ilmasto lakkaakin lämpimästä ensi vuosikymmenellä,luuletko ettei tätä historian isointa huijausta viedä silti maaliin asti?
 

IcePhoenix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Kärpät, Kiekko-Espoo
Itselläni on kyllä vaikea paikka päättää, että ketä äänestäisin. Äänestäisin varmaan muuten Kokoomusta, mutta koulutuslupauksen rikkominen on asia, jota en voi jättää huomiotta. Äänestäminen on kuitenkin paras tapa vaikuttaa, joten jätän protestina äänestämättä nykyisiä hallituspuolueita. SOTE-katastrofi vaikuttaa myös, joskin laitan tämän katastrofin enemmän Keskustan, kuin Kokoomuksen piikkiin.

Liberaalipuolue olisi äärimmäisen mielenkiintoinen idea, mutta yhdenkään ehdokkaan läpisaanti näin tuntemattomalla puolueella on epätodennäköistä. Ihan mielenkiinnosta haluaisin nähdä SDP:n pitkästä aikaa suurimpana puolueena, joten ääneni saattaa päätyä heille. Vihreissä on paljon hyvää, mutta suutuin Pennasen tempauksesta ja ex-PJn Aallon tuesta tälle, joten jäänee väliin. Vasemmistoliitto, Kristilliset ja Persut ei tule kysymykseen. RKP voisi olla hyvä vaihtoehto.

Äänestän kyllä, sillä pidän typeränä äänestämättä jättämistä, onhan se demokraattisen vaikuttamisen vahvin keino. Ehkä asia selkenee kevään aikana.
 

Fordél

Jäsen
Oletko Fordel oikeasti sitä mieltä että Suomen kokoinen maa on missään nimessä avainasemassa näissä talkoissa.

Sillä asemalla ei ole sinänsä mitään merkitystä, sillä jokaisen maan ja etenkin länsimaiden on tehtävä oma osuutensa näissä talkoissa. Suomi ei voi väistää vastuutaan. On älyllistä epärehellisyyttä kuvitella, että muut hoitavat hommat ja Suoni voi jatkaa entiseen malliinsa.

Tai kysyn vielä lisää. Paljonko peruspertin elämässä on kiristämisen varaa. Varakkaat on asia erikseen.

Paljon. Jokainen voi tarkastella omaa hiilijalanjälkeään. Laskureita ja helppoja keinoja hiilijalanjäljen pienentämiseksi löytyy.

Jos ilmasto lakkaakin lämpimästä ensi vuosikymmenellä, luuletko ettei tätä historian isointa huijausta viedä silti maaliin asti?

Kyse ei ole huijauksesta ja ilmaston keskilämpötilan kehittymistä mitataan vähintäänkin usean vuosikymmenen aikana.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Gallupketjussa puhutaan paljon jo vaaleistakin, joten nostetaan tätäkin näkyville.

Aiemman avautumiseni jälkeen olen kallistumassa sille kannalle, että todennäköisesti käyn äänestämässä. Jos nyt joku tolkun ehdokas omassa vaalipiirissä olisi äänestettävissä, niin saanee ääneni puolueesta ja sen hölmöilyistä huolimatta. Kunhan nyt puolue isossa kuvassa jollain järkevällä tavalla Suomen asiaa olisi ajamassa.

En halua äänestää semmoista puoluetta, joka ajaa pääasiassa niitä asioita ja etuja, joista minulle itselleni olisi eniten hyötyä. Haluan sellaisen puolueen valtaan, joka uskaltaa tehdä vittumaisiakin päätöksiä, kunhan ne ovat kokonaisuuden kannalta parhaita ratkaisuja. Joskus niiden toki pitäisi olla myös sen puoleen oman pääasiallisen kannattajakunnan vastaisia.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Omassa vaalipiirissä on ainakin ollut viime vaaleina muutama hyvä kokoomuslainen ehdokas, eli eiköhän vene tällä kertaa keiku siihen suuntaan. Ja onhan Kokoomuksella puolueena sellaisia arvoja, jotka kohtaa tämän hetken Minän.

Jännä nähdä mitä saadaan aikaan, kun SDP ja Kokoomus tulevat suurella todennäköisyydellä olemaan kaksi isointa vaalien jälkeen. Kokoomukselle pliis vaalivoitto, SDP:n ja Rinteen horinat pysyy paremmin hallussa. Perussuomalaiset toivottavasti sijalla 3. Haluaisin heidät sekoittamaan pakkaa ja katsotaan miten se kansan demokratia taas toimii. Heivataanko Persut mäkeen, vaikka kansa heitä on kolmanneksi eniten äänestänyt? Nää on ne skenaariot mitä itse odottelen ja seuraan.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kokoomusta äänestän. Aluksi pohdin myös Liike Nyt:iä, mutta hjalliksen kaveruus venäläisten kanssa puistattaa.

Tälle maalle olisi katastrofi jos eläkeläispuolue pasta-antin johdolla voittaisi vaalit. Ei muuta kuin lisää rahaa eläkeläisille, nuo sukupolvet ovat jo valmiiksi kupanneet meiltä huomattavat määrät rahaa.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Olisi mielenkiintoista nähdä tilastot kuin moni jättää äänestämättä, kun ei ole varaa hommata siihen tarvittavaa henkilöllisyystodistusta.
 

Analyzer

Jäsen
On kyllä todella vaikea päättää, että mitä puoluetta sitä äänestäisi. Olen eri vaaleissa äänestänyt kolmea eri puoluetta, joten olen näitä ns liikkuvia äänestäjiä.

Ympäristöarvot ovat nousemassa vaakakupissa ylemmäs vrt aiemmin. Vihreissä on muutamia korkealle arvostamiani poliitikkoja (Soininvaara,Vartia,Kasvi, varauksin Haavisto), mutta vasen laita feministeineen ja anarkisteineen (esmes Emma Kari) ovat taas niin kaukana minun aatemaailmastani, että ei taida olla vielä minun aikani äänestää vihreitä. Maahanmuuttopolitiikka on myös erilainen kuin minun ajatuksissani sen tulisi olla

Koko Suomen asuttuna pitäminen ja maaseudun ja maatalouden hyvinvointi on minulle tärkeää. Arvostan suomalaista ruoantuotantoa ja luontoa hyvin korkealle. Mielestäni Keskustan politiikassa nämä asiat ovat esillä parhaiten. Sipilästä minulla on hyvin kaksijakoiset fiilikset. Arvostan ihmisiä, jotka saavat elämässä ja politiikassa asioita aikaan. Sipilä on kiistatta hallituksen johtohahmona saanut asioita eteenpäin. Maahanmuuttokriisi 2015 oli kuitenkin huonosti hoidettu. Keskeisimmät henkilöt tässä olivat pääministeri Sipilä ja sisäministeri Orpo.Ennen kaikkea itseäni ärsytti se tulokulma, jossa annettiin ymmärtää, että vaihtoehtoja ei ollut. Kuitenkin eri jäsenmaissa vallitsi eri käytännöt. Suomi taas kerran noudatti pilkun tarkasti kansainvälisiä sopimuksia ja seurauksena neljänneksii eniten turvapaikanhakijoita väkilukuun suhteutettuna. Soteuudistuksessa en ole kepun maakuntamallin kannalla, josta miinus.

Ulko/puolustus/turvallisuus-politiikassa olen lähimpänä Kokoomuksen kantoja. Kannatan sotilaallista yhteistyötä länsivaltojen kanssa ja presidentin järkevää sovittelevaa linjaa niin itään kuin länteen. Pientä suomettumista on havaittavissa presidentin tietyistä ulostuloista ja lausunnoista, mutta toisaalta meillä taviksilla ei ole sitä samaa tietoa kuin TP-UTVASSA, joten liian jyrkkiä omia näkökulmia ei kannata tehdä. Puolustusministeriin olen ollut tyytyväinen, joten jotain plussaa sinisillekin. Sinisille en usko tulevan kuin max 2 paikkaa ek vaaleista, joka tietänee puolueen surkastumista pois puoluekartalta. Toivottavasti Jussi Niinistö joko palaisi Perussuomalaisiin tai loikkaisi Kokoomukseen. Ehdoton asiaosaaja puolustuspolitiikassa ja nauttii arvostusta yli puoluerajojen.

Vaikein tapaus on sitten Perussuomalaiset. Kannatan tiukempaa maahanmuuttopolitiikka mitä tulee tähän turvapaikanhakijaprosessiin. Halla-aholla on hyviä esityksiä siitä, miten Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhakijoiden keskuudessa vähennetään. Minulle suurin ongelma tässä 2015 kriisissä oli se, että tänne tuli enimmäkseen 20-30 vuotiaita perheettömiä miehiä. On ymmärrettävää ja inhimmillistä, että epävakaiden maiden kansalaiset etsivät parempaa elämää. Salakuljettajien lupaukset vastikkeettomasta sosiaaliturvasta rauhallisessa ja vakaassa maassa, kuulostavat epäilemättä houkuttelevilta. Henkilökohtaisesti haluaisin, että sieltä tulisi nimenomaan lapsia ja naisia tai kokonaisia perheitä. Ei niitä nuoria miehiä, joita nimenomaan vahvimpina tarvittaisiin siellä kotimaassaan. Ymmärrän, että matka välimeren toiselta puolelta on pitkä ja raskas pienille lapsille ja siksi niitä eniten apua tarvitsevia tänne pohjolan perukoille saapui niin vähän. Sen sijaan tulijoina saatiin näitä erityisen huonosti maan tapoihin sopeutuvia irakilaismiehiä. Rikostilastot ovat karua luettavaa. Kuvottavimpana ilmiönä sitten nämä seksuaalirikokset.

Tämän vuoksi kannatan itse sitä, että Suomen houkuttelevuutta turvapaikanhakijoiden kohdemaana vähennetään radikaaleinkin toimenpitein. Sen sijaan toivoisin, että kehitysyhteistyöhön lisätään rahaa ja pakolaisia(pakolaisstatuksen saamiseen pitää täyttää kriteerit) otetaan kiintiöjärjestelmän kautta nykyistä enemmän ja mieluummin sellaisista maista, joista sopeutuminen suomalaisiin arvoihin on helpompaa. Haluan, että Suomi kantaa vastuunsa ja osuutensa, mutta en halua sitä turvallisuuden kustannuksella. Nykyinen turvapaikkanärjestelmä ohjaa tänne väärää porukkaa väärillä motiiveilla. Toisaalta myös sellaisia, jotka sopeutuvat erityisen huonosti. Haluan myös, että tulijoissa on paljon lapsiperheitä, joiden sopeutuminen on helpompaa. Ongelma persuissa onkin sitten tämä, että he eivät halua lainkaan humanitääristä maahanmuuttoa eivätkä lisätä kehitysmäärärahoja.

Itse pj Halla-ahoon suhtaudun kaksijakoisesti. Hän on todella analyyttinen ja perusteluissaan vahva. Eniten mietityttää hänen kymmenen vuotta vanhat kirjoituksensa, jotka olivat paikoin rasistisia ja tahdittomia. Onko mies muuttunut maltillisemmaksi vai näkyvyyden ja tunnettuuden kasvamisen myötä vain siistinyt kielenkäyttöään? Esiintymisiään on kyllä parantanut rutkasti ja tv-tenttien myötä povaan hyvää nostetta.Tänään silmiini pisti artikkeli, jossa oli puolueiden kannat uusiin hävittäjähankintoihin. Puoluejohtajilta oli kysytty, että voisiko Suomi hankkia vähemmän hävittäjiä kuin 64 ja Halla-ahon vastaus oli että kyllä. Tämä on erikoinen vastaus eikä ole linjassa aiempiin persujen kantoihin. Sen sijaan Halla-ahon vastaus Nato-kysymykseen oli tismalleen sama kuin omakin näkemykseni. Halla-ahon mielestä Natoon olisi pitänyt hakea jo 90-luvulla, mutta ei nykyisessä maailmantilanteessa.
Persujen eduskuntaryhmään toivon vaalien myötä kunnon tuuletusta. Heillä on oikein hyviäkin ehdokkaita, mutta sitten nämä hakkaraiset ja immoset vaan pistää vituttamaan.

Sininen tulevaisuus on kyllä surullinen tarina. Monilla heistä olisi ollut vielä pitkä poliittinen tulevaisuus(Terho,Lindström, Elo,Niinistö) vaan niin sitten lähtivät senseinsä matkaan. Epäilemättä Halla-ahon valinta olisi poikinut muutamia eroamisia puolueesta, mutta jos Soini ei olisi lähtenyt kelkkaan niin ei mitään uutta puoluetta olisi koskaan syntynyt. Porukka varmasti kuvitteli, että Soinin mukana kulkee n. 10 % kannatus, joka vetää 15 henkeä imussaan mukanaan seuraavaankin eduskuntaan, mutta katoavaista on kunnia. Kyllä siellä on elot ja kumppanit laskeskelleet, että soinilaisista tulee se isompi puolue kuin halla-aholaisista ja päättäneet hypätä mukaan. Ministerit tietysti halunneet pitää kiinni asemastaan ja palkastaan. Kaikki puheet isänmaan edusta on kyllä täyttä puppua. Itselleni oli kyllä pieni yllätys, että se kannatus on noinkin pieni. Olisin veikannut molemmille puolueille 6-7 % kannatusta. Toisaalta se on kyllä hienoa, että kun Soini on paljastunut täydeksi kuplaksi, niin kannatus voi sulaa noin mitättömäksi. Pientä sääliä kuitenkin tunnen, sillä kyllähän Soini kuitenkin hitonmoisen työn teki saadakseen Perussuomalaiset noin isoksi puolueeksi. Harmi, että motiivina oli vain valta eikä ne asiat joita esitti ajavansa. Siellä kun oli paljon hyviäkin juttuja.

Valinta tulee olemaan vaikea akselilta kepu,kokoomus, persut. Riippuu vahvasti siitä, mitä itselle tärkeää osa-aluetta haluaa painottaa..Uskon, että samoilla aatoksilla on paljon muitakin liikkeellä, joille ei selkeää poliittista kotia löydy.

Vasemmistopuolueet ei ole minulle vaihtoehto.
 

teppana

Jäsen
Lähdetäänpä nyt lobbaamaan tätä piäministeriämme vähän viihteellisemmän kautta. Eli jos jotain kiinnostaa kuunnella v-lopun kunniaksi vaniljan ja pullantuoksuista radio-ohjelmaa niin Tuija Pehkosen jakso missä Sipilä on vieraana sopii siihen.

Ei tässä mitään uutta tai ihmeellistä Sipilästä paljastu, mutta siihen kovaan puheeseen poliitikoista se antaa perspektiiviä. Eli kyllä siellä suurin osa näistä ison kaliiberin poliitikoista ihan aidosti haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan positiivisesti. Ihmisillä on vain erilainen käsitys siitä, mitä reittiä pitkin parhaiten edetään kohti hyvinvointia.

https://areena.yle.fi/1-50014422

Linkin takaa löytyy Tuija Pehkosen 12.12. ulos tullut ohjelma jonka vieraana on Juha Sipilä
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Olisi mielenkiintoista nähdä tilastot kuin moni jättää äänestämättä, kun ei ole varaa hommata siihen tarvittavaa henkilöllisyystodistusta.
Tuo on jo kyllä sellainen tekosyy, että ei paremmasta väliä. Äänestäessä kuitenkin hyväksytään passin ja henkilökortin lisäksi myös ajokortti. Jos ei ajokorttiakaan ole, niin jopa ilman mitään henkkareita voi äänestäminen onnistua, jos vaalipaikalla onnistuu vaalilautakunnan jäsenen riittävän vahvasti vakuuttamaan omasta henkilöllisyydestään (lähde internet). Saattaa jopa olla, että joku vaalilautakuntalainen tuntee äänestäjän, joten jo se voi riittää tunnistamiseksi.

Jos arvelee, että vaalipaikalla äänestäjää ei tunneta, voi hankkia poliisilta etukäteen väliaikaisen maksuttoman henkilöllisyystodistuksen äänestämistä varten. Toki tuohonkin tarvitaan kaksi passikuvaa, joista voi joutua maksamaan, mutta yllä mainitulla perusteella kenenkään ei oikeasti tarvitse jättää äänestämättä. Jos jollain on varat niin vähissä, että ei ole varaa passikuviinkaan, niin uskon niitä varten toimeentulotukea olevan saatavissa, kun perustelee sen sillä, että tarvitaan äänestämistä varten hankittavaan väliaikaiseen maksuttomaan henkilöllisyystodistukseen.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos arvelee, että vaalipaikalla äänestäjää ei tunneta, voi hankkia poliisilta etukäteen väliaikaisen maksuttoman henkilöllisyystodistuksen äänestämistä varten. Toki tuohonkin tarvitaan kaksi passikuvaa, joista voi joutua maksamaan, mutta yllä mainitulla perusteella kenenkään ei oikeasti tarvitse jättää äänestämättä. Jos jollain on varat niin vähissä, että ei ole varaa passikuviinkaan, niin uskon niitä varten toimeentulotukea olevan saatavissa, kun perustelee sen sillä, että tarvitaan äänestämistä varten hankittavaan väliaikaiseen maksuttomaan henkilöllisyystodistukseen.

Joo ja itseasiassa toimeentulotuen asiakas saa myös passin/henkilökortin hankkimiseen tarvittavat rahat toimeentulotuesta. Kuvat on joutunut maksamaan itse, mutta lienee kai nekin mahdollista saada jos jaksaa perustella tarpeeksi hyvin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Olen vielä päätöksen jättänyt tekemättä, että äänestänkö demareita vai kokoomusta. Mikään muu puolue ei voisi tulla kuuloonkaan. Halla-Aho on aivan suveriinisti vienyt maahanmuuttokeskustelua Suomessa, mutta persujen äänestäminen minun kohdallani tökkää siihen että hän on oikeastaan ainut henkilö tuosta puolueesta, jonka kohdalla voisin kuvitella hyväksyväni jonkinlaisen valta-aseman Suomen politiikassa. Huhtasaaresta lähtien se on muuten niin epäpätevää ja sekopäistä porukkaa, että ei mene jatkoon.

Tällä hetkellä tuntuu että se olisi kokoomus jota äänestän, koska nytkään ei voida ruveta mitään demarien julkisten menojen lisäämisjuhlia järjestämään. Mutta sitten taas toisaalta kokoomuskin on niin vituiksi vetänyt nämä talousasiat jo pitkän aikaa, vaikka väittävätkin olevansa ainut puolue Suomessa joka jotain tajuaa talouden reaalimaailman päälle. Niin että vähän tämä on nyt vaikeaa löytää mitään sellaista selkeää suosikkia.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös