Edmonton Oilers 2021–2022

  • 355 291
  • 1 341

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Maalivahtitilanne on ollut jatkuva kysymysmerkki ja sitä Holland ei kuitenkaan ole saanut korjattua. Ei maalivahtipeli välttämättä ole se isoin kompastuskivi, mutta kuitenkin sellainen epävarmuustekijä jo useamman vuoden, että asia olisi pitänyt hoitaa.
Tätä en oikeastaan pistäisi Hollandin syyksi. Kahtena aiempana kesänä on kyllä oltu ykkösmaalivahdin perässä free agent-markkinoilla, mutta kumpanakin vuonna on jääty tyhjin käsin. Ja sitten on vähän niinkuin olosuhteiden pakosta jouduttu tekemään Smithille jatkot. Vuonna 2020 Holland oli Markströmin perässä viimeiseen saakka mutta tämä meni ihan viime minuuteilla tekemään sopimuksen Flamesiin. Eli kyllä Holland on yrittänyt korjata asiaa, muut seurat ovat vain sitten vieneet välistä.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tätä en oikeastaan pistäisi Hollandin syyksi. Kahtena aiempana kesänä on kyllä oltu ykkösmaalivahdin perässä free agent-markkinoilla, mutta kumpanakin vuonna on jääty tyhjin käsin. Ja sitten on vähän niinkuin olosuhteiden pakosta jouduttu tekemään Smithille jatkot. Vuonna 2020 Holland oli Markströmin perässä viimeiseen saakka mutta tämä meni ihan viime minuuteilla tekemään sopimuksen Flamesiin. Eli kyllä Holland on yrittänyt korjata asiaa, muut seurat ovat vain sitten vieneet välistä.
Niin mutta kun GM:n toimessa yhtenä aika isona tavoitteena on rakentaa joukkue, niin kyllä silloin pidän sitä epäonnistumisena jos ei saa sitä maalivahtia hankittua. Jos siis sellaisen tosissaan haluaa hankkia. Toivoisi että Holland kokeneena GM:nä olisi kuitenkin tietoinen siitä miten homma toimii ja pystyisi tekemään riittävän hyvän tarjouksen. Oikeastaan oletankin, että Smith-Koskinen on nähty riittävän hyvänä kaksikkona eikä siis ole nähty tarpeelliseksi maksaa niin paljoa kuin mitä muut joukkueet ovat sitten maksaneet.
Eikä se nyt mikään katastrofi ole ollut. Tietysti jatkuva spekulointi siitä että onko Oilersin maalivahtipeli riittävän hyvällä tasolla on saattanut vähän häiritä, mutta ehkä se olisi ollut samaa sen Markströminkin kanssa.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tai sitten Koskista ei ole saatu mihinkään eteenpäin ja Hollandin kädet on sitdottu. Ei palkkakattoajalla voisi olla ykkösenä 6 miljoonan Markströmiä ja 4,5 miljoonan Koskista. Tai voisi, mutta Oilersilla on niin paljon surkeita sopimuksia, että rahaa ei jäisi mihinkään muuhun. Nyt on mahdollisuus saada ensi kaudeksi esimerkiksi Husso suhteellisen halvalla siltasopimuksella tolppien väliin, Smithin antaessa kiritystä taustalla. Pidemmälle jos vielä ajattelee, niin sitten sieltä on Skinner vielä nousemassa haastamaan tulevaa ykköstä, joten asiat on sikäli hyvin tulevaisuutta ajatellen.

Ensi kesänä on tulossa paljon tärkeitä sopimuksia maalivahtipuolen lisäksi hyökkäykseen ja siksi uskon että pakistoonkin tulee muutoksia. Esimerkiksi otaksun Barrien lähtevän eteenpäin ja tätä kautta saadaan palkkakattoon tilaa. Lisäksi nämä pleijarit on antaneet signaalia, että Puljujärvi ei välttämättä kuitenkaan ole pitkän tähtäimen suunnitelmissa jos Kane ja Yamamoto saadaan signattua. Tätä kautta maalivahtipuolelle saattaisiin lisää rahaa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Oilers on myös tehnyt kolmevuotisen ELC-sopimuksen Carter Savoien kanssa. Tässä on kyllä erittäin mielenkiintoinen pelaaja ensi kauden rosteria ajatellen. Tosin on todennäköistä että pelaa ainakin vuoden verran AHL:ää.

Tässä maininnan arvoisena yksityiskohtana, että sopimus lähtee jo tästä vuodesta eli kolmevuotinen sopimus onkin käytännössä vain kaksivuotinen. Milläköhän Oilers on tuohon suostunut ja miksi?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tässä maininnan arvoisena yksityiskohtana, että sopimus lähtee jo tästä vuodesta eli kolmevuotinen sopimus onkin käytännössä vain kaksivuotinen. Milläköhän Oilers on tuohon suostunut ja miksi?
Tässä taisi olla se, että jos Savoie olisi tehnyt NHL-sopimuksen huhtikuussa, hän ei olisi saanut pelata AHLssä koska ei ollut AHL-joukkueen kokoonpanossa ennen NHL:n siirtorajan umpeutumista. Siksi on nyt pelannut Condorsissa tryout-sopimuksella. Allaolevan artikkelin lopussa asiaa avataan aika hyvin.

 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Seiskapeliin mennään. Nyt oli hyvä startti ja saatiin pelin avausmaali. McDavid oli tänään pelipäällä, kapteenille tehot 1+2. Varsinkin pelin ratkaisuhetkillä McDavid oli avainroolissa, molempiin ottelun lopun maaleihin johtaneet tilanteet käynnistyivät siitä kun McDavid riisti omalla alueella Kingsiltä kiekon. Nyt vaan sama ilme päälle seiskapelissä niin kyllä tästä jatkoon mennään.

Moni on kritisoinut tuota peluutusta, mutta sehän on ihan tarkoituksellista. Kingsin on vaikeampi matchata Oilersin top 6-ketjuja, kun Oilers pelaa 11 hyökkääjällä ja seitsemällä pakilla ja kierrättää noita ketjujaan koko pelin ajan. Tuota samaa systeemiähän Woodcroft käytti jo runkosarjassa ja se toimi.
 
Viimeksi muokattu:

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Seiskapeliin mennään. Nyt oli hyvä startti ja saatiin pelin avausmaali. McDavid oli tänään pelipäällä, kapteenille tehot 1+2. Varsinkin pelin ratkaisuhetkillä McDavid oli avainroolissa, molempiin ottelun lopun maaleihin johtaneet tilanteet käynnistyivät siitä kun McDavid riisti omalla alueella Kingsiltä kiekon. Nyt vaan sama ilme päälle seiskapelissä niin kyllä tästä jatkoon mennään.

Moni on kritisoinut tuota peluutusta, mutta sehän on ihan tarkoituksellista. Kingsin on vaikeampi matchata Oilersin top 6-ketjuja, kun Oilers pelaa 11 hyökkääjällä ja seitsemällä pakilla ja kierrättää noita ketjujaan koko pelin ajan. Tuota samaa systeemiähän Woodcroft käytti jo runkosarjassa ja se toimi.
Joo, enpä tiedä tuosta peluutuksesta. Nyt kun McDavid ja Draisaitl olivat samassa ketjussa niin näytti Danault pelaavan pääasiassa heitä vastaan. Kopitar sitten vähemmän. Danaultia vastaan maalit 1-1 ja Kopitaria vastaan 2-0. Vähän näyttää siltä että Kings heitti aina kun mahdollista Danaultin Oilersin ykköstä vastaan. Ja sitten ehkä vähän sellaista viitettä, että Oilers olis hakenut McDavidia nimenomaan Kopitarin kanssa samaan aikaan jäälle. Jos vaihtoja katselee.

Aiemminkin kun McDavid ja Draisaitl pelasivat eri ketjuissa, niin Kopitar pelasi enemmän McDavidia vastaan ja Danault Draisaitlia. Toki Oilersin ketjut ovat eläneet niin paljon koko ajan, että vähän vaikea sanoa mitään. Samalla Kingsin ketjut ovat olleet enemmän kiveen hakatut. Ja toisaalta Kings on myös pelannut aikalailla kolmella ketjulla (edellisessä pelissä neloselle kahdeksan minuuttia suunnilleen jääaikaa) eli sinänsä en usko tuosta saatavan peluutushyötyä vaikka Oilers pelaakin kolmella ketjulla.

Toivottavasti Draisaitl on pelikunnossa. Oli jo valmiiksi vähän kolhua ja nyt tuli sitten lisää osumaa.

Samalla mielenkiintoista seurata kesän sopimustilannetta. Siellä ovat Yamamoto, Puljujärvi ja Kane ilman sopimusta. Jos Woodcroft jatkaa valmentajana, niin tällä hetkellä näyttää Puljujärven osakkeet olevan vähän laskusuunnassa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Mielenkiintoista myös nähdä mitä Oilers tekee Kulakin suhteen. On ollut todella hyvä hankinta ja astui eilen isosti esiin Nursen ollessa poissa. Kulak ja Ceci ovat käytännössä olleet Oilersin paras pakkipari sen jälkeen, kun heidät laitettiin runkosarjassa yhteen. Kulakillakaan ei ole ensi kaudeksi sopimusta ja näillä otteilla kyllä mielellään näkisin hänet ensi kaudellakin Oilers-nutussa.



 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Noniin, tuli oltua väärässä. Kyllähän Woodcroft tiesi mitä tekee ja siellä pelasivat ne kaverit kenen pitikin ja niin paljon kuin piti. Vähän vaikean kautta, mutta kuitenkin jatkoon mikä on pääasia. Ja nyt sitten puhtaalta pöydältä kohti seuraavaa kierrosta.

McDavid on aika hyvä.

Ja jos tulee Flames, niin olisihan se silleen BoA-hengessä kiva. Mutta olisi Starsissakin jotain kivan nostalgista. Niin monta kertaa silloin reilu 20 vuotta sitten siihen mäntyyn päätään hakkasivat.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Oli hieno ottelu kyllä!

Kings yritti puolustaa ja saada vastahyökkäyksistä paikkoja ensimmäiset pari erää, mutta kyllä Oilers oli nyt sekeästi edellä. Ceciltä hieno suoritus, Bouchardilla ja Yamamotolla tolpat ja muutenkin Oilers piti pelin koko ajan Kings päädäyssä. Kolmannessa erässä Kings sitten painoi epätoivoisesti päälle ja oli monta kertaa lähellä, mutta Smith kesti. Kun McDavid teki sitten tuon maalinsa, olin jo varma, että toinen kierros kutsuu. Smithille erityismaininta. Itsellä jyskytti takaraivossa, että niinköhän hänellä pää kestää, mutta onneksi olin väärässä.

Kyllä Kings oli paljon vaikeampi vastustaja, kuin ennakkoon ajattelin, mutta toinen kierros silti kutsuu ja mitä noita toisia sarjoja on tullut seurattua, niin mahdollisuudet pärjätä sielläkin, ovat olemassa.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Onnittelut voitosta. Hyvä näin. Kyllä McDavid on osoittanut laittavansa kaiken peliin ja pitävän tasonsa pudotuspeleissä vähintään samana.

Se, että on pelko Smithin (pään) kestämisestä joka ottelussa, on tietysti aika huolestuttavaa. Seuraavaksi on vastassa kuitenkin Markström/Oettinger, jotka eivät ole montaa helppoa päästäneet ensimmäisellä kierroksella, joten samalla hyvällä tasolla pitäisi Smithinkin pystyä jatkamaan.

Kyllä siitä ihan kunnon sarja tulee, on vastassa kumpi tahansa ja vaikea uskoa, että alle 6 peliin ratkeaisi.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
No sanotaanko että Smithiin olisi kyllä kiva luottaa, mutta sieltä tuppaa tulemaan niitä ihmeellisiä "oops" tilanteita. Tässäkin pelissä oli yksi, mutta onneksi ei kostautunutn. Kokonaisuutenahan Smittyn statsit playoffseissa ovat loistavat koko uran ajalta, joten ei sen puolesta huolta.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Oli kyllä ihan uskomattomat fiilikset, kun aamulla katsoin koosteen. Niin hieno peli koko joukkueelta. Näki että joka jätkä oli päättänyt ettei tätä sarjaa hävitä. McDavid johti joukkoja uskomattoman hienolla tavalla. Nyt sitten odotellaan kuka tulee vastaan.

PLAY LA BAMBA!
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Niinhän siinä kävi, että toisella kierroksella tulee Battle of Alberta ja Calgary vastaan. Onhan tämä mahtava juttu, mutta vastus kovenee kertaheitolla melkoisesti. Pelipäivätkin jo julkaistiin ja ensimmäinen ottelu pyörähtää käyntiin torstaiaamuna 04:30 suomen aikaa. Itse odotan viihdyttävää pitkää sarjaa, josta ei puutu tunnetta tai taklauksia. Myöskään tappelujen alkamiselle ei varmaankaan anneta kovin suuria kertoimia. Kassian on ollut aina näissä peleissä ytimessä ja siksi haluankin hänet nostaa tässä esille. Jospa sieltä löytyisi taas se yksi ekstravaihde lisää.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Joo, kyllähän nyt on sellaista herkkua tarjolla mitä ei pudotuspeleissä ole vähään aikaan nähty. Odotan kyllä tiukkaa sarjaa ja Oilersin jatkavan siitä mihin se Kingsiä vastaan jäi. Toki nyt vastus kyllä melko tavalla kovenee, että saa nähdä miten Woodcroft joukkoineen tästä haasteesta selviää. Avauspeli näyttää suunnan. Let's Go Oilers!
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ensi yönä sitten mennään Battle Of Albertan avauspelin merkeissä. Oilersin kokoonpano otteluun:

Draisaitl – McDavid – Yamamoto
Kane – RNH – Hyman
Archibald – McLeod – Puljujarvi
Foegele – Ryan – Kassian

Kulak – Ceci
Keith – Bouchard
Russell – Barrie

Smith
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Ensi yönä sitten mennään Battle Of Albertan avauspelin merkeissä. Oilersin kokoonpano otteluun:

Draisaitl – McDavid – Yamamoto
Kane – RNH – Hyman
Archibald – McLeod – Puljujarvi
Foegele – Ryan – Kassian

Kulak – Ceci
Keith – Bouchard
Russell – Barrie

Smith
Missä Nurse?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Missä Nurse?
Nyt oli päivitetty tuolla Oilersnationin artikkelissa.

Draisaitl – McDavid – Yamamoto
Kane – McLeod – Hyman
Archibald – RNH – Ryan
Puljujarvi – – Kassian

Nurse – Ceci
Keith – Bouchard
Kulak – Barrie
Russell

Smith
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Woodcroft on nyt vähän muutellut kokoonpanoja kakkospeliin:

Kane - McDavid - Draisaitl
Hyman - RNH - Puljujärvi
Foegele - McLeod - Yamamoto
Archibald - Ryan - Kassian

Nurse - Ceci
Keith - Bouchard
Kulak - Barrie/Broberg

Smith
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tainnut kärsiä kyseisestä vammasta koko tämän kauden ja oikeastaan koko uransa. Tällä kaudella kaksi kertaa puoli tuntia tai enemmän. Eikä nyt todellakaan ole kellottanut 30 minsaa aiemminkaan säännöllisesti.
Kiitos asiallisesta palautteestanne. Asiakaspalvelumme on trihin yhteydessa mahdollisimman pian!

Kakkospeli on kesken ja nyt on ollut paljon tiiviimpää tuo peli. Draisaitelinkin meno ollut jo lähempänä totuttua, joten siellä ei toivottavasti ole venähdystä pahempaa vammaa. Nursesta taas en ole itsekään huomannut, että pelaisi vamman kanssa, mutta mahdollistahan se toki on. Puljujärvi saa vähän peliaikaa, mutta ollut hyvä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös