oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ensi yönä sitten ensimmäinen Battle Of Alberta tälle kaudelle. Kuumaa peliä on taas lupa odotella tästä kohtaamisesta. Kokoonpanoja ei vielä ole julkistettu. Se on kuitenkin tiedossa, että Bear laitettiin IR:lle ja Khaira nostettiin taxi squadista kokoonpanoon.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Grosenick waivereista takaisin Kingsiin. Koskisella ja Skinnerillä siis taidetaan mennä.
Smith alkaa olla pelikunnossa. Ja nyt on sitten toivottava että olisi elämänsä iskussa. Onhan se puolustaminen vähän sitä sun tätä mutta alan olla kyllä aika loppu tuohon Koskiseen. Toki jokaiselle päästetylle maalille varmasti löytyy hyvä selitys ja jonkun muun tekemä virhe. Mutta joka kerta kun oma joukkue väänsi itsensä takaisin peliin, joko tasoihin tai kavensi eron yhteen maaliin, niin seuraava veto tuntui menevän sisään.

Puljujärveltä vahvaa pelaamista. Eipä siinä kai muuta.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ensimmäiset 1,5 erää ajattelin että helppo peli tulossa, kun Calgary oli aivan yössä. Tuntui että joka tilanteesta upposi Koskiselle nyt, eikä puolustuskaan hirveästi auttanut.
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Smith alkaa olla pelikunnossa. Ja nyt on sitten toivottava että olisi elämänsä iskussa. Onhan se puolustaminen vähän sitä sun tätä mutta alan olla kyllä aika loppu tuohon Koskiseen. Toki jokaiselle päästetylle maalille varmasti löytyy hyvä selitys ja jonkun muun tekemä virhe. Mutta joka kerta kun oma joukkue väänsi itsensä takaisin peliin, joko tasoihin tai kavensi eron yhteen maaliin, niin seuraava veto tuntui menevän sisään.

Puljujärveltä vahvaa pelaamista. Eipä siinä kai muuta.
Kyllä se on huono tapa aloittaa peli päästämällä eka veto sisään. Heikko peli Koskiselta, ei kahta sanaa.
 

eeMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Puljujärvi oli kyllä hyvä, pääsi väläyttelemään nopeuttaankin pari kertaa. Miehen maali meni valitettavasti ohi itseltä, unen yllättäessä tokalla erätauolla (Duben ylivoimamaali ei ollut mieluisin herätys). Lopussa kuitenkin kiitos seisoi, kun kavennusosumaa oli hakemassa Jesse ja isot pojat.

Koko peliä en siis nähnyt, mutta sen katsoneet voisi kertoa, että oliko Barrie koko ottelun noin epävarma? Kiekko pomppi lavassa rauhallisissakin tilanteissa ja tämän päälle tuhlasi myös yhden Puljun tarjoaman laatupaikan 4v4:llä. Toki, Nurse kaventi pian tämän jälkeen.

Toivottavasti Smith on hyvässä kunnossa, koska Koskinen ei tosiaan vakuuta tällä hetkellä. Onhan mies hirveän määrän pelejä pelannutkin, mutta jos kakkoskassarikaan ei saa edes silmiään kiinni niin pulassa ollaan.

Harmittava tappio, eka erä varsinkin oli yhtä Oilersin pyöritystä. Mutta ei tuolla maalivahtipelillä ja viisikkopuolustamisella voinut oikein muuta odottaakaan.

Vitun Lucic ja 1+1. :D
 

aktisaari

Jäsen
Battle of Alberta ja täällä täpötäysi Hakametsä. Kannatti herätä katsomaan munatonta ja löysää puolustuspeliä. Omaan uniseen silmään ainoat positiiviset Nurse ja Bouchard ja kuvaavaa lienee, että ne posihavainnot lähinnä hyökkäyspäästä. Barrie hyvä, ylivoimalla. Paitsi se loppupelin kiekontuonti ja menetys siniviivalla. Jos jotain positiivista, niin näyttää, että ennen kautta manailemani ohut hyökkäys näyttää olevan turhaa maalailua. Kyllähän tuossa on kaksi ihan hyvää hyökkäyskokonaisuutta ja kolmonenkin on hyökkäyspäähän ihan ok kolmonen. Tuo puolustus. En tiedä, mitä siitä sanoisi. Puljujärveltä kartanon nuoren isännän otteita. Hieno byyri.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Sitä paljon huutelemaani taustatukea on alkanut tulemaan, mutta samalla peräpää vuotaa, jos mahdollista entistä enemmän.

Onko mitään saumaa treidata mokkea ja yhtä perusvarmaa pakkia sisään? Eihän tuossa kai ole ihan hirveästi kauppatavaraa sellaisiin?
 
Kimmo Rannisto: Olemme tutkineet asiaa ja kysyneet jääkiekkoväeltä ja kukaan ei sanonut, että he haluavat nähdä suosikkijoukkueensa liigakarsinnoissa

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kyllä nuo hankinnat taitaa jäädä ensi kesälle, valitettavasti. Itse olin ennen kauden alkua innoissani Barriesta, mutta kyllä se jo kymmenkunta peliä on tuntunut, että virhehankinta oli. Toinen mikä itseäni huolettaa, Yamamoto on kadonnut kuvasta lähes täysin. Toki pisteitä on tullut, mutta viimeiset kolme neljä peliä on muuten ollut pimennossa, eikä sitä energistä pörräämistä ole nyt näkynyt. En tiedä, onko loukkaantumista tai jotain taustalla. Kapteeni sai jonkun pienen vamman ensimmäisen erän alussa, kun hänet ajettiin laitaan ylivoimalla kahden miehen voimin. Vaihtoon mennenssä roikotti vasenta kättään, mutta ei ilmeisesti mitään vakavampaa, kun pelasi ottelun loppuun. Jotain tuohon puolustusalueen pelaamiseen on keksittävä, että saataisiin edes vähän tukittua tuota maalia. Onneksi kaksi seuraavaa on taas Ottawaa vastaan, niin voisi kokeilla jotain uutta.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Battle of Alberta ja täällä täpötäysi Hakametsä. Kannatti herätä katsomaan munatonta ja löysää puolustuspeliä. Omaan uniseen silmään ainoat positiiviset Nurse ja Bouchard ja kuvaavaa lienee, että ne posihavainnot lähinnä hyökkäyspäästä. Barrie hyvä, ylivoimalla. Paitsi se loppupelin kiekontuonti ja menetys siniviivalla. Jos jotain positiivista, niin näyttää, että ennen kautta manailemani ohut hyökkäys näyttää olevan turhaa maalailua. Kyllähän tuossa on kaksi ihan hyvää hyökkäyskokonaisuutta ja kolmonenkin on hyökkäyspäähän ihan ok kolmonen. Tuo puolustus. En tiedä, mitä siitä sanoisi. Puljujärveltä kartanon nuoren isännän otteita. Hieno byyri.
Mutta Nursen ja Barrien puolustaminen oli kyllä taas aikamoista hölmöilyä. Barrie nyt ei ole koko kauden aikana mitenkään vakuuttanut omassa päässä. Ja Nurse melkein tarvitsisi jonkun sellaisen pakkiparin joka vähän osaisi puolustaakin. Bearin kanssa heillä sujuu ihan kivasti. (EDIT: Eli samaa mieltä lainatun viestin kanssa. Hyökkäyspäässä Nurse ja Barrie ihan ok, mutta ykköspakkiparin toivoisi vähän pystyvän puolustamaankin.)

Esimerkkinä Flamesin voittomaaliin johtaneen hyökkäyksen lähtötilanne:
 

Itäpuu

Jäsen
Joo, aivan järkyttävä peli tämä läpiajoon johtanut tilanne. Katsoin heti, että elä helvetissä lähde samaan nurkkaan. Siitä vielä sokkona rystylöpsy keskelle, jossa ei yhtään omaa. Ei hyvää päivää...
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
untui että joka tilanteesta upposi Koskiselle nyt, eikä puolustuskaan hirveästi auttanut.
En nyt nähdyn perusteella Koskista minään huippuveskana pidä, mutta ihan silmiinpistävän huonosti siellä taas puolustettiin joukkueena. Miten voi oikeasti olla noin laiskaa ja halutonta tekemistä omassa päädyssä? Ei vaan pysty ymmärtämään ja mielestäni tästä ei voi valmentajaakaan syyttää, vaikka Tippet ei myöskään kauheasti vakuuta.

Ekassa maalissa RNH varmasti aika väsynyt, lähtee kuitenkin etumatkalta omiin ja suoristaa selkää ja takaa tulee Flames pelaaja tekemään maalin. Koskinen olisi toki voinut tämän ottaa kiinni.

Toisessa maalissa Bouchard tekee itsestään tyhmän, pelaaja jo kääntymässä toiselle puolelle maalia ja lähtee hakemaan kiekkoa pois maalin takaa. Pakkipari reagoi tähän onneksi ihan hyvin ja vähän epäonnekkaasti Koskisen mailan kautta Lucicin lapaan keikko, sen verran hidas syöttö, että tän olisi voinut joku blokata. Toisaalta joku vaarallisempi Flames pelaaja olisi varmaan käyttänyt tuon Bouchardin antaman tilan tehokkaammin hyödyksi.

Kolmas maali, Koskisen olisi pitänyt liimata.

Lindholm yksin läpi, RNH taistelee kiekosta ja Barrie tulee pinchaamaan jättäen keskikaistan aivan tyhjäksi. Ei vaan mitään järkeä laidassa lähteä tekemään tuommoista omassa päädyssä ja näin saadaan vaarattomasta tilanteesta huippupaikka vastustajalle. Samalla sitten jälkitilanteeseen tulee taas RNH aivan haluttoman näköisenä, mitä helvettiä se koukkii laidan puolelta ja selän takaa Tkachukia ja vielä selkä suorana? Tuosta olisi mies laittanut irtokiekon heti sisään, jos Koskinen olisi taas semmoisen tarjonnut.

Neljäs maali ylivoimalla. Viides maali taas taattua Oilersia. Barrie lähtee ajamaan maalille ja antaa loistopassin suoraan vastustajalle. Siitä sitten 3-1 hyökkäys, jonka Nurse tosin kuroo umpeen 2-2 tilanteeksi. Siinä kohtaa kun tilanne lähtee, niin siellä on vastustajan b-pisteen alapuolella 4 Oilersin pelaajaa.

Kuudes maali, Draisaitl ja Russel ottavat molemmat samaa kaveria maalin takaa, tunnetusti maalin takana on vaarallisin paikka tehdä maaleja, noh se mikä ihmetytttää, että Kahun näkee kokoajan tilanteen ja katsoo suoraan edessä kuinka Bennet liukuu maalin eteen. Kahun ihailee upeaa viimeistelyä selkä suorana turvallisen välimatkan päässä huomioiden kivasti koronasuositukset.

Et joo, jaksaa kyllä suuresti kummastuttaa. Yrittänyt tässä jo pidempään miettiä missä se ongelma oikeasti on tämän joukkueen kanssa. Ymmärrän kyllä, jos taktisesti halutaan pelata rohkeammin hyökkäyspäässä tai puolustuksen paskan materiaalin, mutta tuota ei vaan pysty käsittämään kuinka useasti noita tyhmiä virheitä ja laiskaa pelaamista näkee.

Siitä vielä sokkona rystylöpsy keskelle, jossa ei yhtään omaa. Ei hyvää päivää...
Tästä tulee jo jossain 6. divarissa omalta joukkueelta muistutusta seuraavat 2 viikkoa niin ei kyllä kanssa tajua miten tuommoista voi tehdä tuolla tasolla.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kyllähän tämä peli kaatui puolustukseen. Neljällä maalilla yleensä pitäisi voittaa ottelu. Tässä on nyt kohta ensimmäinen neljännes pelattu ja tuo puolustaminen on vieläkin ihan kamalan näköistä.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Koskinen ei ole Kiprusoff, joka hoiti homman kun pakit lähtivät vaihtoon ja kolme vastustajaa läpi. Katsoin highlightsit. Kukas on tämä puolustaja numero 4? Hän on ymmärtänyt tolppakarvauksen jotenkin väärin tehden sitä oman maalin tolpalla. Varmaan jostain kaljaliigasta huumorilla oikein Änäriin pelaamaan laitettu. Ei kai sille mitään makseta tuosta? Mutta ihan kiva polttarijäynä frendeiltä, ei siinä mitään.
 
KIITOS
MODERAATTORIT
27.1.2021–6.2.2021

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool, HIFK
En ole valmentaja, mutta... Mikä järki oli roikuttaa noita kahta viimeiset kuusi minsaa jäällä? McJeesuskin niin puhki lopussa, että veto aivan harakoille samasta paikasta kuin mistä teki maalinsa.

Jesseltä ihan hyvä matsi. Jos nyt saisi itseluottamuksensa vakiinnutettua.
 
Acupuncture? It's hard to see the point of all the needles.

Maanantai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joukkueellisesti sitoutumaton
Koskinen 12 peliä T% 88,89 ja KA 3,55. Calgaryä vastaan meni taas monta sellaista mitä ei saa mennä. Tottakai voidaan puhua ja analysoida vaikka jokainen Koskisen päästämä maali muiden piikkiin, mutta en enää koe sitä kauhean mielekkääksi. Olen valmis hyväksymään sen ajatuksen että ehkä Koskisella ei vaan riitä.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Joo, siis eihän välttämättä mikään maaleista taaskaan yksittäisenä suorituksena mennyt Koskisen piikkiin. Aina on joku muukin tehnyt virheen kun kiekko menee maaliin. Ei kolmannessakaan maalissa olisi pitänyt päästää 2-1 hyökkäykseen. Ja ensimmäinen laukaus tuli liian hyvältä maalintekopaikalta. Tai viidennessä maalissa laukaus ylivoimalla hyvältä paikalta suoraan syötöstä ja kainalosta sisään.

Mutta kun mielestäni sitten NHL-tasolla voisi odottaa maalivahdin vähän enemmän torjuvan niitäkin paikkoja. Katsoin vähintään 100 minuuttia pelanneet maalivahdit tältä kaudelta. Heitä on 54 kpl. "High danger"-laukauksien torjuntaprosentissa Koskinen on sijalla 34 (78.3%). "Medium danger"-laukauksissa sijalla 37 (89,3%). "Low danger" -laukauksissa sijalla 50 (95,0%). Ja ylipäänsä torjuntaprosentissa sijalla 43 (89,6%).

Onhan hän pelannut enemmän kuin kukaan muu ja se menee Hollandin piikkiin. Ja kyllähän Oilersin puolustus antaa vastustajalle tekopaikkoja ja se menee valmennuksen ja pelaajien piikkiin. Mutta kyllä nyt vähän enemmän pitäisi odottaa onnistumisia sieltä maalivahdiltakin.

EDIT: Vertailun vuoksi vaikkapa Markströmiltä samat. SV%: 93,4% (10./54.), HDSV%: 85,2% (18./54.), MDSV%: 94,0% (20./54.), LDSV%: 97,7% (30./54.)
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Koskinen ei ole Kiprusoff, joka hoiti homman kun pakit lähtivät vaihtoon ja kolme vastustajaa läpi. Katsoin highlightsit. Kukas on tämä puolustaja numero 4? Hän on ymmärtänyt tolppakarvauksen jotenkin väärin tehden sitä oman maalin tolpalla. Varmaan jostain kaljaliigasta huumorilla oikein Änäriin pelaamaan laitettu. Ei kai sille mitään makseta tuosta? Mutta ihan kiva polttarijäynä frendeiltä, ei siinä mitään.
Sehän on Kris Russell, jonka pitäisi olla perusvarma oman pään luuta. Siis pitäisi. Kuitenkin jo lähes 900 NHL-peliä takana. Neljä miljoonaa sille vielä tästä kaudesta maksetaan ja jatkosopimus halvemmalla cap hitillä astuu vasta ensi kaudella voimaan.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Itsellä siis ei tarkoitus ollut ainakaan vähätellä Koskisen osuutta tähän sukeltamiseen, mutta samat ongelmat siellä pysyy kuitenkin kentällä vaikka maalissa olisi kuka tahansa. Ei se Gibsonikaan yksin pelejä voita Anaheimissa, vaikka kovasti kyllä yrittää. Samassa porukassa se Koskinen kuitenkin on Gibsoni kanssa tuolla xGA tilaston kärjessä Demkon kanssa. Ja vähemmän yllättäen jokainen näistä joukkueista puolustaa aivan karmeasti.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
#11
Maalivahtien tilastot ovat hyvin pitkälti joukkuetilastoja. Tupla-Vezina-Bobista voi katsoa mitä tapahtuu maalivahdin tilastoille, kun hyvä joukkuepuolustus vaihtuu keskinkertaista heikompaan. Oilersin puolustaminen on hyvin lähelle liigan huonointa Canucksin kanssa, joten aika vaikea paikka se on maalivahdille.

Sikäli ihmeellistä, että Tippett ei ole saanut Oilersin puolustamiseen tolkkua. Näyttöjä kuitenkin on. Materiaalin taakse voi tietysti yrittää piiloutua, mutta eipä se materiaali ole hääviä jollain Jetsilläkään: suurin ero se, että Jets puolustaa joukkueena hyökkäyksen kustannuksella, Oilers ei hyökkäyksestä tingi.
 
Tutkija. Humanistinen kiekkoteoria, kasvutarinoiden koulukunta.

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Cogliano, RD
Tuohan on ihan odotettavaa, että virheitä tulee kun on ylipeluutettu ja puolustuksen osalta katastrofiporukassa. En usko että tuolla työmäärällä edes Gibson voisi mitään, Ankoilla kuitenkin on myös toinen maalivahti joka on pelaamaan kykenevä.
Smith kun toivottavasti pian palaa pelikuntoon, niin varmasti Koskisen taso taas nousee. Olettaen että Smith ei ole mahdottomasti taantunut.
 
Kouvola, vain hieman helvettiä kurjempi paikka

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Itsellä siis ei tarkoitus ollut ainakaan vähätellä Koskisen osuutta tähän sukeltamiseen, mutta samat ongelmat siellä pysyy kuitenkin kentällä vaikka maalissa olisi kuka tahansa. Ei se Gibsonikaan yksin pelejä voita Anaheimissa, vaikka kovasti kyllä yrittää. Samassa porukassa se Koskinen kuitenkin on Gibsoni kanssa tuolla xGA tilaston kärjessä Demkon kanssa. Ja vähemmän yllättäen jokainen näistä joukkueista puolustaa aivan karmeasti.
Joo totta kai. Erona vain se, että Gibson on päästänyt oikeasti vähemmän maaleja kuin on xGA. Eli on päästänyt 18 maalia kun xGA on noin 21. Koskinen on päästänyt 30 kun xGA on noin 21. Nämä siis 5v5 pelissä.
Se on sitten aina oma kysymyksensä että miten haluaa xGA tilastoihin luottaa. Ja että tasaantuvatko nuo maalivahtien osalta ajan kuluessa. Tai ylipäänsä että voiko maalivahtitilastoja pitää maalivahtien henkilökohtaisina tilastoina vai joukkuetilastoina. Mutta omasta mielestäni tällä hetkellä Koskinen on osa ongelmaa eikä osa ratkaisua.
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koskisen ongelmana on se,että taso laskee kun pelaa paljon pelejä. Hän ei ole sellainen luotettava työjuhta, mitä esim. Kiprusoff oli. Parhaimmillaan Koskinen on 1a/1b maalivahtina, eli tarvitsee vahvan kaverin tuekseen. Toivottavasti Smith on nyt kunnossa.
Veikkaan kyllä että ensikaudeksi hankitaan uusi ykkösmaalivahti.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Joo totta kai. Erona vain se, että Gibson on päästänyt oikeasti vähemmän maaleja kuin on xGA. Eli on päästänyt 18 maalia kun xGA on noin 21. Koskinen on päästänyt 30 kun xGA on noin 21. Nämä siis 5v5 pelissä.
Se on sitten aina oma kysymyksensä että miten haluaa xGA tilastoihin luottaa. Ja että tasaantuvatko nuo maalivahtien osalta ajan kuluessa. Tai ylipäänsä että voiko maalivahtitilastoja pitää maalivahtien henkilökohtaisina tilastoina vai joukkuetilastoina. Mutta omasta mielestäni tällä hetkellä Koskinen on osa ongelmaa eikä osa ratkaisua.
Pointti ei ollutkaan puolustella Koskista, vaan siinä että niitä maaleja olisi muutenkin aika paljon mennyt seläntaakse vaikka kykenisi ottamaan odotusarvoisesti niitä kiinni. Kyllä mä sanon, että Murray on myös aika paskasti pelannut, mutta ihan turha on hänestä syytä silti hakea, niin kauan kun Ottawa ei puolusta. Sama koskee Oilersia. Tuon takia en myöskään ketään yksittäistä pelaajaa hakisi syylliseksi, kun koko joukkuepuolustus kusee edessä, eikä vain yksittäiset pelaajat.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
#11
Joo totta kai. Erona vain se, että Gibson on päästänyt oikeasti vähemmän maaleja kuin on xGA. Eli on päästänyt 18 maalia kun xGA on noin 21. Koskinen on päästänyt 30 kun xGA on noin 21. Nämä siis 5v5 pelissä.
Se on sitten aina oma kysymyksensä että miten haluaa xGA tilastoihin luottaa. Ja että tasaantuvatko nuo maalivahtien osalta ajan kuluessa.
Niin. Jos Gibson olisi ollut viime kauden jälkeen UFA, niin olisi luultavasti saanut noin 70M sopimuksen. On ollut hyvin lähelle liigan paras kassari viimeiset pari vuotta.

Koskisen palkka on aloittavien maalivahtien joukossa keskivälin alapuolella. Esitykset ovat osapuilleen sitä mistä maksetaan.

Eli ei, Oilersin maalivahtipeli ei ole liigan kärkeä ja joukkue voisi pärjätä paremmin, jos olisi. Kuinka realistista on haaveilla Oilersin joukkuepuolustuksella liigan eliittiä olevasta maalivahtipelistä ja vielä hinnalla, joka sopii palkkakaton alle, niin enpä tiedä.
 
Tutkija. Humanistinen kiekkoteoria, kasvutarinoiden koulukunta.
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy