TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tässä kun on noita vanhoja pelejä pyöritetty siellä sun täällä, niin ajattelin ajankuluksi laittaa muutaman havainnon viimeisimmästä minkä katselin eli 1987 finaalien seitsemännestä pelistä Oilersin ja Flyersin välillä. Ja Oilersin kannalta siis pääasiassa kun Flyersin pelaajat eivät niin tuttuja ole. Osa havainnoista on nyt ihan yleisesti tuon ajan peleihin sopivia mutta laitoin ne tähän sekaan.

Oilers pelasi kolmella ketjulla eli Tikkanen-Gretzky-Kurri, Nilsson-Messier-Anderson, Hunter-MacTavish-McSorley. Ylimääräisinä hyökkääjinä Krushelnyski ja McClelland. Krushelnyski sai jonkin verran jääaikaa Nilssonin tai Tikkasen tilalla ja Messierin ollessa hoidettavana kopissa, niin hänen paikallaan. McClelland ei välttämättä käynyt ollenkaan jäällä, mutta eipä tuossa oikein ollut mitään sellaisia kähinöitä missä häntä olisi tarvittu.
Puolustuksessa mentiin seitsemällä puolustajalla: Gregg, Ruotsalainen, Smith, Huddy, Lowe, Muni ja Coffey. Coffeyllahan oli jotain vammaa alla eikä pelannut edes kaikkia pudotuspeliotteluita. Vähän vaikea arvioida kuka pelasi mitenkin paljon kun aika vähän Oilersin puolustajat lopulta kiekon kanssa pelasivat. Tuohon aikaan kun ei paljoa viivelähtöjä hierottu vaan käännettiin samantien peliä ylöspäin. Jotenkin jäi mieleen että ehkä Gregg, Huddy, Coffey ja Lowe olisivat olleet enemmän jäällä varsinkin pelin loppua kohden mentäessä. Ruotsalainen esimerkiksi taisi istua viltissä annettuaan karmean harhasyötön omalla alueella tai sitten ei muuten vain paljoa kolmannessa erässä jäällä käynyt. Muni ei myöskään kolmannessa erässä juuri saanut peliaikaa. Smith vähän enemmän. Jos itse valitsisin tuosta pelistä Oilersin tärkeimmän puolustajan, niin valinta olisi Randy Gregg.

Fuhr tietysti Oilersilla maalissa ja Hextall Flyersilla. Olihan tuo koko peli varsinainen maalivahtien näytös. Fuhrille heti pelin alkuun meni vähän helppo kahden miehen alivoimalla, mutta sen jälkeen laittoi luukut kiinni eikä mennyt enää mitään. Kuten vanhat pelikaverit usein ovat muistelleet, niin Fuhr oli se kaveri johon menestys isolta osalta perustui. Hänelle saattoi mennä se viisi maalia pelissä, mutta sitten kun alettiin ratkomaan voittoa niin alkoi tulla game-savereita. Niin tuossakin pelissä. Toisessa erässä 1-1 tilanteessa esimerkiksi Sinisalolla oli kaksi aivan loistavaa tekopaikkaa joista varsinkin Ruotsalaisen harhasyötön jälkeen auennut oli sellainen että siitä olisi melkein pitänyt tehdä mutta Fuhr hoiti.
Toisessa päässä Hextallilla kuitenkin pelin aikana oli selvästi enemmän töitä eikä Oilers meinannut mitenkään saada kiekkoa hänen ohitseen. Ja Hextall oli se kaveri joka piti Flyersin tuossa pelissä mukana loppuun saakka. Toki aika monta tolppaakin Oilers tuossa laukoi. Ja tuttuun Hextall tyyliin antoi kyllä aina takaisin jos joku tuli häntä häiritsemään tai kopauttelemaan torjunnan jälkeen.
Molemmat maalivahdit pelasivat myös aktiivisesti mailalla ja tekivät rohkeitakin ulostuloja päästäkseen pelaamaan kiekkoa. Kovin montaa oman pään aloitusta ei pelissä tullut niistä tilanteista että maalivahti olisi kiekon sulkenut johtuen tietenkin stand-up tyylistä jolloin ei paljoa syliin vetoja tullut vaan polvisuojiin ja siitä kiekko takaisin peliin.

Sather peluutti varsin aktiivisesti ja esimerkiksi MacTavishin ketjun tehtävänä oli pysäyttää Flyersilla kovia tehoja tehnyt Eklundin ketju. Ja tuon he tekivätkin suorastaan loistavasti. Messier puolestaan hoiti isolta osin oman pään aloitukset. Sitten kun Messier sai Greggin laukauksen jalkaansa ja oli hetken pukukopissa, niin Krushelnyski tuli ottamaan oman pään aloituksen. Satherilla ketjut pysyivät pääasiassa vakiokokoonpanoissa lukuunottamatta Krushelnyskin satunnaisia vaihtoja. Puolustuksessa parit vaihtelivat sitten enemmän johtuen luonnollisesti tuosta seitsemän puolustajan käyttämisestä. Ylivoimakoostumukset vaihtelivat ja pitäisi melkein katsoa uudestaan ja pistää paremmin merkille mitä kaikkea käytettiin. Välillä käyttivät normaaleja hyökkäysketjuja ja välillä oli kasattu erikoiskoostumus. Oli kolmea ja välillä neljää hyökkääjää. Huddy oli jossain ylivoimassa maskimiehenä.

Ketjuista en oikein osaa päättää että oliko Oilersin paras mielestäni Messierin vai MacTavishin ketju. Eikä Gretzkynkään ketju toki huonosti pelannut. Sellainen tunne jäi että pelin alkupuolella Messierin porukka olisi ollut todella vahva ja painanut peliä vastustajan päätyyn. Sitten taas kun peli eteni ja oltiin ratkaisuhetkillä, niin MacTavishin ketju otti isompaa roolia. MacTavishillä itselläänkin oli pari tekopaikkaa mutta Hextall kesti.

Itse peli kääntyi sitä enemmän Oilersille mitä pidemmälle mentiin. Heti alkuun tietenkin Messierin ja Coffeyn jäähyt joiden aikana Flyers teki ainoan maalinsa. Mutta muutenkin Flyers oli vahvimmillaan pelin alkupuolella. Kolmannessa erässä Oilers ei enää paljoa mahdollisuuksia jättänyt vaan kontrolloivat peliä vahvasti. Siinä vaiheessa kun piti tulla Flyersin viimeinen rynnistys eli viimeisen kymmenen minuutin aikana, niin kävi oikeastaan päinvastoin eli Oilers piti kiekkoa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti Hextallin maalia. Anderssonin tekemä ratkaiseva kolmas maali oli oikeastaan vain ajan kysymys. Tiedä sitten että loppuiko Flyersilta kunto vai saivatko Oilersin kokeneet ja voittamaan tottuneet kaverit vain sellaisen flow-tilan päälle, ettei enää jäänyt mahdollisuuksia vastustajalle.

Peli oli varsin siistiä. Toki ajankuvalle tuttuun tapaan mailalla sai ottaa vauhdin pois kiekottomaltakin (ja varsinkin kiekottomalta) pelaajalta. Ja joitain muitakin selkeitä jäähyjä jäi viheltämättä puolin ja toisin. Mutta ei tuo mitään jatkuvaa kahvaamista ollut vaan ihan vauhdikasta päästä päähän kiekkoa. Omasta mielestäni paljon karmeampaa oli 90-luvulla jolloin sai ihan vapaasti painaa vaikka koko pelin maila vastustajan kainalossa.
Vaikka nykyään pelissä onkin paljon enemmän taktisia hienouksia ja kaikki tehdään viimeisen päälle pelikirjan mukaan, niin itse pidän kyllä noista vanhoista peleistä missä pelattiin enemmän tunteella ja tilanteen mukaan. Peleissä mentiin varsin vauhdilla päästä päähän eikä paljoa seisoskeltu oman maalin takana odottamassa että saadaan pelikaverit oikeisiin paikkoihin.

Suomalaisista Kurri oli hyvällä pelipäällä. Teki tietenkin voittomaaliksi jääneen toisen osuman mutta muutenkin monta vetopaikkaa ja oli koko ajan vaarallinen. Tikkanen teki sitä mitä normaalistikin eli oli tuossa ykkösketjussa se kaveri joka vei taklaukset loppuun asti ja kun tuli jotain kähinöitä, niin oli ensimmäisenä paikalla. Ja Tikiltä kova veto tolppaan kolmannessa erässä. Ruotsalainen sai pelin alkupuolella enemmän vastuuta ja toi kiekkoa muutaman kerran hyvin ylös. Ei kuitenkaan kovin hyvä peli kokonaisuudessaan sillä kiekonmenetyksiä tuli paljon ja tosiaan sitten loppua kohti jääaika putosi selvästi.
Flyersin puolelta Sinisalo oli näkyvässä roolissa. Olisi ollut toisessa erässä mahdollisuus viedä Flyers johtoon mutta ei onnistunut viimeistelemään.
 
“I struggled with the names like I had one player I called him four different names and he never got off the bench so he never went anywhere and then finally we got to a nickname and that kind of worked in the third period.”
Hitchcock ensimmäisen Oilers-pelinsä jälkeen

eeMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Gaetaan Haasin kanssa vuoden jatkosopimukseen, AAV:n ollessa maltillinen 915 000. Varovainen peukalo tälle sopparille, vaikutti allekirjoittaneen luistelullaan ja toi mukiinmenevää kiekollista peliä bottom-sixiin.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Joo Haas oli itselleni ihan positiivinen yllätys kuluneella kaudella. Ja jos ei muuta niin ainakin hankki kivasti jäähyjä vastustajalle. Jos unohdetaan vain yhdeksän peliä pelannut Manning ja kaksi peliä pelannut Green, niin peliaikaan suhteutettuna eniten jäähyjä vastustajille hankkivat Nygård (1,53 jäähyä/60min), Haas (1,49), Khaira (1,12) ja McDavid (1,03).

Nyt Haasille siis yksisuuntainen soppari kun vanha oli kaksisuuntainen mutta tässä uudessa ei ole tuota Eurooppaan palaamismahdollisuutta.
 
“I struggled with the names like I had one player I called him four different names and he never got off the bench so he never went anywhere and then finally we got to a nickname and that kind of worked in the third period.”
Hitchcock ensimmäisen Oilers-pelinsä jälkeen

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Theodor Lennströmille yhden vuoden ELC. Mielenkiintoinen haku, Eliteprospects puhukoot nyt puolestaan, linkkiä profiiliin:

Haasin jatkosopimus oli kyllä mukava uutinen. Vähän ajattelin, että lähtee isomman peliajan perässä takaisin Sveitsiin, mutta kivahan se on seurata vielä ainakin kauden ajan Haasia.
 

eeMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Markus Niemeläinen signattu ELC-sopimukseen. Eipä ole oikein odotuksia tälle miehelle eikä sopimukselle. Noh, jotain uutisia tähän kotivappuun.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Filip Berglundille myös kahden vuoden ELC kouraan, pelaa ensi kauden Linköpingissä lainalla. Ihan lupaavia otteita esittänyt SHL:ssä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
NHL julkaisi jatkosuunnitelmansa ja sehän tarkoittaa sitä, että Oilers pelaa pudotuspelejä kolmen vuoden tauon jälkeen. Avauskierroksella olisi Blackhawks vastassa. Mielenkiintoista on myös se, että Edmonton olisi yksi pelipaikkakunnista mutta Oilers pelaisi ottelunsa jossain muualla.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
NHL julkaisi jatkosuunnitelmansa ja sehän tarkoittaa sitä, että Oilers pelaa pudotuspelejä kolmen vuoden tauon jälkeen. Avauskierroksella olisi Blackhawks vastassa. Mielenkiintoista on myös se, että Edmonton olisi yksi pelipaikkakunnista mutta Oilers pelaisi ottelunsa jossain muualla.
Olisi upeaa nähdä Oilers jälleen Stanley Cup POF peleissä mutta ei silti enää tämän kauden osalta. Ihan hullua hommaa ja menisi maku aivan täysin koko touhusta jos kaiken muun typeryyden lisäksi Oilers ei edes pelaisi kotihallissa Edmontonissa.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Moi vaan, uusi Oilers-kirjoittelija ilmoittautuu. Palstaa on tullut luettua aktiivisesti vuosikymmenen ajan ja Oilersin pelit on tullut nähtyä muutamaa lukuunottamatta kaikki viimeisen neljän kauden ajalta.
Monesti on mieli tehnyt kommentoida tänne, kun on ollut asiantuntevaa keskustelua ja nyt päätin sitten, että luon tunnukset jos Oilers pääsee Pleijareihin ja niinhän siinä sitten kävi!

Mielenkiintoista tosiaan nähdä, miten tuo kaupunkijako toteutetaan ja olisihan se hienoa nähdä pelien jatkuvan Edmontonissa. Toivottavasti saataisiin pelit käyntiin turvallisesti ja mestari ratkottua, vaikka mieluummin olisin nähnyt sen perinteisen kuudentoista joukkueen huipennuksen.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Lowe ja Holland HHOF:iin. Hieno homma. Erityisesti tuo Lowen valinta. Seuraavaksi Oilers voi jäädyttää numeron 4.
 
“I struggled with the names like I had one player I called him four different names and he never got off the bench so he never went anywhere and then finally we got to a nickname and that kind of worked in the third period.”
Hitchcock ensimmäisen Oilers-pelinsä jälkeen

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Draft Lotteryn voittaja ei selvinnyt vielä viime yönä. Seuraava arvonta järjestetään kuuden viikon päästä ja siihen osallistuvat ensimmäiseltä play in-kierrokselta pudonneet joukkueet. Oilersilla on 12,5 prosentin mahdollisuus voittaa lottery, jos pelit loppuvat heti avauskierroksen jälkeen.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Nyt siis 12,5% mahdollisuus napata Lafaniere. Toivon kuitenkin ettei näin käy, oli se peli niin vahvaa suorittamista ennen taukoa. Jos kakkosketju pitää vireensä, ykkönen saadaan nyt toimimaan Ennisillä/Athanasioulla ja Kassianilla, niin maalivahtien onnistuessa on saumat mennä pitkälle.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Noniin. Nyt siis on allekirjoitettu sopimus puolin ja toisin. Oilersilla pelipäivät on 1.8, 3.8 ja 5.8. Lisäksi on sitten 7. ja 8. Päivä varattu mahdollisille lisäpeleille. Kyllähän tässä alkaa jo fiilis nousemaan korkealle, kova polte lätkän seuraamiseen on ollut. Mahdollisista voimasuhteista on varmaan mahdotonta puhua kun on niin pitkä tauko ollut, mutta luotto on kova että pystyvät jatkamaan siitä, mihin maaliskuussa jäätiin. 5v5 pelissä edelleen ne heikkoudet näkyy, mutta todella vahvojen yv:n ja av:n siivittämänä uskon, että jatkoon mennään neljässä pelissä.

Korjattu typoja.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Mike Green ei tosiaan aio palata, mutta eipä tuo ehtinyt runkosarjaakaan pelata kuin kaksi ottelua Oilersin paidassa. Saa nähdä tuleeko Oilersin suunnalta muita kieltäytymisiä. Sellaisen jutun bongasin myös Facebookin puolelta, että Philip Broberg on myös matkustanut rapakon taakse ja osallistunut leirityksille.

Tuo Greenin treidissä Detroitiin mennyt varausvuoro on nyt siis 4. kierroksen vuoro tälle vuodelle. James Nealin ja Milan Lucicin välisessä kaupassa liikkunut varausvuoro ei taas täyttänyt ehtoja, kun Neal jäi yhden maalin päähän tästä ehdosta. Jotain positiivista siis löytyi Nealin loukkaantumisestakin. Tulevaan draftiin löytyy siis Oilersilta ensimmäisen, kolmannen, viidennen, kuudennen ja seitsemännen vuoron varaukset.

Mielenkiintoista nähdä, minkälaisilla ketjukoostumuksilla lähdetään Blackhawks-sarjaan jos enempää kieltäytymisiä ei tule. Sen voisi kuvitella olevan varmaa, että Draisaitl, RNH ja Yamamoto pysyvät yhdessä, mutta ketkä pelaavat McDavidin rinnalla? Ennis/Athanasiou ja Kassian/Neal? Archibald voisi tietysti olla myös yksi vaihtoehto, mutta näkisin ehkä kuitenkin alemmissa ketjuissa. Pelaavassa pakkikuusikossa lienee neljä varmaa nimeä, eli Klefbom, Nurse, Bear ja Larsson ja sen jälkeen kolmannessa parissa pelaa jotkut kolmikosta Jones, Russell ja Benning. Reservistä löytyy vielä esimerkiksi Lagesson, Bouchard, Manning ja nyt myös Broberg. Onkohan Samorukov jäänyt jo Moskovaan vai vieläkö kuuluu reserviin tämän kauden ajan ja siirtyy vasta sitten CSKA:n riveihin lainalle? Jos jotain ketjukoostumuksia hahmottelisi;

Ennis-McDavid-Kassian
RNH-Draisaitl-Yamamoto
Athanasiou-Haas-Neal
Chiasson-Sheahan-Archibald

Klefbom-Larsson
Nurse-Bear
Jones-Benning

Hyökkäyksenkin puolesta reserviin jäisi esimerkiksi Nygård, Khaira, P. Russell ja Benson. Aika lailla miten päin vaan noita voi pyöritellä, jos yksi ketju on vain ns. lukittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy