Donate blood – play lax!

  • 26 766
  • 107
Todellakin keskeisenä motivaattorina yleisessä kuvassa pallopelejä visiiri naamalla tulkittaessa vain yksi näyttytyy tuollaisena pahamaisena terveen urheilukulttuurin syöpänä johon tappelut kuuluvat ja toki kuva tästä viitatusta pelistä jo lähtökohtaisesti aina vääristynyt visiirin takaa tulkittaessa, mutta varsin usein tämä linjaus pistää silmään kuin biitti HCH:n huulessa ja visiirinaaman voi kävelyttää kaulapannasta ulos pistämällä näkökulmana pöytään vähän terävimmillään lähtörikasta Box Lacrosse (käsittääkseni suoraan tähän liittyvää ketjua ei ole olemassa) tietoutta.

Toki itsellänikin tie kulki bongarina luistimet jalassa otetuissa lähdöistä näihin ilman putkia vedettyihin erityisesti Ontarion junnukehien Boxla lähtöjen kautta ja tässä puhutaan nimen omaan lajin kehässä pelatusta versiosta, jolla syvälle menevät yhtenäiset juuret jääkiekon kanssa erityisesti Kanadassa ja eräs tunnetuimpia junnupuolen ottelijoita viime rupeamilta lienee molemmissa lajeissa todellisen ammattiosaajan leiman rystysiinsä iskenyt Rory Smith.
2008 kaudella Smith otteli Brampton Excelsiorsin paidassa korkeimmalla OLA Jr. A:n tasolla ja täällä lähdöstä major sekä toisesta samaan iltaan otetusta game, mutta tärkeimpänä kulttuurillisena piirteenä toteutetaan nerokkaimmillaan todella osuvasti oikeaoppisuuden kaavaa right off the draw ja buckets off tuottamaan iltoihin sisältöä.
Ajankuvana toki homma täälläkin siistiytynyt melkoisesti menneestä ja tuollaiset viihdearvon kattoon nostattavat villinpuoleiset brawlit suhteellisen harvinaisia nykyisellään, mutta junnupuolella bench clearing brawlia metsästettäessä mahdollisuudet palkitsevaan osumaan jääkiekkoa korkeammalla tasolla lacrossetotuutena ja kaiken kaikkiaan tarjoaa arvoilleen sekä taipumuksilleen uskolliselle lähtöbongarille kesäisen vaihtoehdon rakkaan harrastuksen parissa.

OLA major (senior A) tasolla Ontariossa pyörii Major Series Lacrosse ja lännessä Western Lacrosse Association, joiden ykkösryhmät tahkoavat Kanadan ykkösryhmän leimasta Mann Cupissa (ei kuitenkaan nimetty legendaarisen vasurin, purijan sekä kostonenkelin Jimmy Mannin mukaan) ja näidenkin Boxla liigojen sesongit pyörivät myöskin kesäaikaan.
Tähän saumaan kuitenkin aktiivisesti pyörii kartalla kovatasoisin National Lacrosse League ja talvikauden lisäksi huomionarvoisena poimintana puhutaan Indoor lacrossesta suhteessa tuohon Box lacrosseen. Kaukalossa kuitenkin pelataan hyvin samankaltaisen Boxlan tavoin ja tärkeimpänä kiinnostuksen herättäjänä lähdöstä taistelijoille uskottavuutta liigalle tuomaan major, joten kokonaisuus tämän puolesta seisoon tukevalla pohjalla ja suuri osa liigan gladiaattoreista vetää kanukkitauistaisina kesäkaudella mainituissa MSL sekä WLA liigoissa.
Rory Smith taas huomionarvoisena löytyy New York Titansin vahvuudesta ja liigan käynnistyttyä tammikuun alussa otti rupeamansa avausillassaan tyylikkään lähdön myös OPJHL:n kehissä tahkonneen Boston Blazersin Paul Dawsonin kanssa, mutta ennen kaikkea viihdearvollisesti tasokasta ottelemista tarjolle lähdönnälkäiselle tässä sekä tunnetusti laatutyönä bongarin luihin ja ytimiin porautuvaa kahden käden juttelua moniosaaja Smithilta.
Pintaraapaisulla tässä NLL:n tarjonnan eräs tunnetuimista ottelijoista lienee kiekkotaustainen Jr.A:n AJHL:sta tuttu Philadelphian Geoff Snider ja varsin mukavan kulttistatuksen laxottelija kyseessä, mutta myös edeltäneeltä kaudelta taustaa Rory Smithin kanssa keskinäisten lähtöjen muodossa ja tarina saanee jatkoa tämän kauden kuluessa näissä kuvioissa.
Jatkuvuutta löytyessä kesäaikaan enemmän HCH:lle taustaltaan tutumpien Ontarion junnulähtöjen (joissa tuomarit tällä tiedolla eivät syöksy kesken sisään) pariin ja innokkaalle kaiva pikaisesti esiin varmasti lähtökuvaasi laajentava herkkupala Rory Smith vastaan Nick Mclaughlin kulttuurin eräänä helmenä, mutta risteyksen poikimana NLL:sta irti tässä rauhallisin askelein tuntumaa ylläpitävää bongailua ja marginaalilajista tässä on kauttaaltaan kysysmys vaikka Kanadassa voidaan puhua kaupunkikohtaisesti kesäkauden ykköslajista.

Toki ketjun ei tule pyöriä tämän avauksen johdosta vain olennaisen viihdeosaston ympärillä vaan laajempikin näkökulma lajiin sallitaan ja heti kättelyssä myönnettäköön HCH:n tietouden koskevan yksipuolisesti vain pelin kyseistä ilman hanskoja suoritettavaa osa-aluetta.
 
Avokentän pysäyttävät ajot sekä suruttomat poikittaiset toki lajin hienostuneimpia piirteitä, mutta kenties hieman lähtöruudusta eksyneen bongarin näkökulmasta kokonaisuuden kannalta arvokasta sidonnaisuutta alueellisesti Ontariossa edesmenneen Metro A:n kanssa ja lännessä vahvaa aluetta taas perinteisesti British Columbia.
Toki tästäkin kaivettavissa sidonnaisuus tuohon BCHL:n 90-luvun viihdearvollisesti korkeatasoisen tappeluliigan leimaan ja näillä kulmilla vaikuttaa Boxlan puolella BCLA, mutta tapahtumista Jr.A tason mestaruusturnauksena Minto Cup ja 2008 homman vei OLA:n Orangeville Northmen.
Tällä tasolla matseissa perinteisesti melkoisesti sykettä ja todetusti bongaria lämmittävästi junnukentällä ensimmäisestä lähdöstä muiden keskeisten liigojen tavoin major, mutta suuremmista juhlallisuuksista mennään yleensä major sekä game paketilla ja nämä muodinmukaiset toisarvoiset sekä matsin lopun luokittelut (Third Man In tulkinta tosin löytyy) jätetty jääkiekkon puolella vaikuttavien visiirinaaamojen kädenjäljeksi. Illegal Cross Check minor tuollainen lajisidonnaisen leiman omaava ja boarding, slashing yms. majorit yleensä puhtaina ilman game lisuketta, joten taistelija takaisin postilaatikoksi kehään ja tästäkin viihdearvollisesti opittavaa.
Takautuvasti eräänä OLA:n Jr.A:n 2008 kauden merkkipaaluna ilta, jossa Rory Smithin sekä toisen kovamaineisen Orangevillen Andy Suitorin lähtö kenties koko rupeaman huomionarvoisimpana yksittäisenä ja hyvää työtä taas Smithilta muutamalla kruunaavalla vasurilla. Kyseiseen iltaan vielä sijoitettu tasokas viiden parin Gongshow Line Brawl ja kautta linjan lähdöt tässä pelissä melkoista iskujuhlaa ilman turvavöitä.

NLL:sta puhutaan ammattilaisliigana ja vääristelee ehkä vähän totuutta, koska Laxia vetämällä ei kukaan varsinaisesti rikastu ja toisaalta eliminoi tehokkaasti tuollaisen jääkiekolta uskottavuuspohjaa kovien jätkien lajina vienee hymypoikien tähtikultin. Liigan kahdestatoista nyt kolme ryhmää Kanadasta ja pitkässä juoksussa osin organisaatioiden tasolla osittain bush league osaston touhua rajan molemmin puolin suhteellisen vahvoille alueille sijoittumisesta huolimatta.
Keskeisistä hahmoista useimmilla Jr.A/Jr.B taustaa luistimilla ja erään näissä paikallisissa kehissä käväiseen kanukkikiekkoilijan mukaan Major Junior ryhmät eivät anna Laxin vetämisellä lupaa, mutta Midget aikaan perinteisesti monet kiekkoryhmät osallistuvat joukkueina erilaisiin Boxla kesäturnauksiin ja näissä ikäluokissa lähdöstä myös Laxissa game aina vedosta.
Field Lacrosse taas varmasti yleisesti tunnetusti kantaa vahvaa College sekä High School leimaa ja itselleni tämä lentokentällä pelattava muoto vierasta maaperää, mutta NLL:n seurat varsin avoimesti käyttäneet tuota lähtökorttia markkinoinnnissaan ja miksei viihdearvollisesti vahvinta korttia lyötäisi pöytään.
 
Mainitusti Philadelphian Geoff Snider yksi NLL:n palapelin keskeisimpiä hahmoja ottelijana ja todellakin todistanut tasonsa otettujen lähtöjen kautta. Tämän kauden avauslähtö takana Rochesterin Troy Bonterren kanssa ja kokenut laxottelija Bonterre myöskin lammen isoja kaloja tässä näytelmässä, mutta Sniderin vahva oikea suoraan aloituksesta otetussa pisti pisteen tälle tasonmittaukselle ja yleisellä otannalla Snider se ykkösiskijäksi luokiteltu tähän saumaan.
Rochester Knighthawksin vahvuudessa myöskin yksi NLL:n väriläiskistä terävimmillään poikkeuksellisen räjähdysaltis OPJHL:ssa myös luistimilla loistavasti sähköistänyt Shawn Evans ja tosin taustalla Boxla kuvioissa monia varsin päteviä työnäytteitä herkkupaloissa ilman hanskoja. Uskottavuustilaston kärjessä taipumustensa mukaisesti juuri nyt sesongin osalta ja lauantaina ohjelmassa joukkueella Rory Smithin Titans, joten eiköhän tuohon iltaan ainakin yksi kohokohta tipahda ja tilaukseen ennen kaikkea Smithinveto ottelijana 6`3 sekä 250 listattua Bonterrea vastaan.

Aika näyttää siis kehittyykö tästä vieraissa käymisestä pysyvämpikin suhde ja tuota vanhempaakin Boxla materiaalia arkistoista on tullut tässä innostuneena kahlattua läpi, mutta NLL:n tilanteesta poissa vahvuudesta on lopettanut kovaotteinen alan legenda Pat Coyle ja tosin viimeiset kaudet veti jättäytyen näiden aivan kiihkeimpien tapahtumien ulkopuolelle.
Kiekkotaustainen 1969-syntynyt Jr.A tasolla Orangevillen riveissä Boxlaa vetänyt Coyle NLL:n edeltäjässä MILL:ssa otti elinikäisen pelikiellon 1994 lyötyään mailallaan tuomaria ja NLL:n ilmetyminen kartalle mahdollisti Laxkehissä melkoisen arvaamattoman sekopään maineen varsinkin 90-luvulla luoneen kaverin paluun näihin kuvioihin (toki kesäaikaan veti WLA:ssa) , mutta myös NLL:ssa yksi liigan olemassa olon keskeisimpiä hahmoja olennaisella osastolla kaudesta 1998 ja uskottavuustilastossa toisena edelleen jatkavan vanhan seurakaverin Toronto Rockin Dan "Big Dog" Ladoceurin jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Pat Coyle todella tuttu nimi Laxin seuraajille mainitusti kiitoksena hienoista hetkistä vuosien varrelta ja kuvaa lajiin tai kulttuurin perehtymättömille vielä avartamaan tuollainen tough D-man with a mean streak. Vähän samaan koriin menee toinen alan legenda Andy Ogilvie ja yleensä Laxin parista ensimmäisenä esiin nousevia nimiä, joka OLA:n Peterborough Lansdowne Maulersin kautta eteenpäin kartalla 80-luvulla ja lopetti vakuuttavan uransa NLL:ssa 42-vuotiaana 2007. Ei laskettavissa tuollaiseksi yksipuolisen puhtaaksi Laxottelijaksi vaan äärimmäisen kovaotteiseksi puolustuksen jyräksi lajin henkeen, mutta kenties näiden kehien yksi pelätyimmistä kohdattavista ilman kintaita koskaan ja kaveri nyt WLA:ssa Coylen tavoin pelaajana edustamansa Coquitlam Adanacsin valmentajana.

Näillä kahdella D-manilla menet jo ainakin ensimmäisestä ovesta sisään keskustellessasi Laxin suurista ja aina kannattaa hehkuttaa Boxlan väkivaltaisuutta, mutta puhuttaessa taas puhtaista Laxottelijoista esiin tällä kertaa Tim "The Surgeon" O'Brien ja rakenteita vavisuttavan tasokas hahmo jopa äärimmäisen nerokkaan Ontarion Gongerin Kevin Dancen jalanjäljissä. Kyseinen taistelija loi maineensa NLL:ssa Toronto Rockissa ja nyt toistaiseksi peleittä tähän sesonkiin Edmonton Rushin vahvuudessa, mutta ollessaan ottelevassa O´Brien TOP-3 iskijöitä liigassa ja bongarin näkökulmasta olisi todella palkitsevaa nähdä taas pitkästä aikaa työnäyte näissä ympyröissä tältä kaverilta.
Rushin lähtölistalla myös Ryan McNish, jonka myöskin voisin nähdä terävimmillään jopa TOP-5 tasolla operoivaksi Laxottelijaksi näillä nimillä ja kuitenkin sanoisin MSL:n sekä nykyisellään erityisesti WLA:n kesäkaudella tarjoavan viihdeosastolla jopa tasokkaampiakin kattauksia.

Toki NLL:n pelaajamassasta suurin osa Kanadalaisia ja kulttuurilliset askelmerkit näin ollen kohdallaan lopun vähemmistön ollessa pääsääntöisesti jenkkejä, joten softcore myrkyn levitessä kypärät jo päässä ja näillä mailoilla ei kiekkokulttuurin historian ylväimpiä stick-fight helmiä heitellä.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
This must me an inside joke or i´m an jackass, or both..
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Oikeasti, enää pitäisi tietää mistä helvetistä on kysymys.

Laita hyvä mies edes linkkiä
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tavallaan vähän kyseenalaista sallia samalta botilta toinen konekäännettyjä copypeistauksia sisältävä ketju. Juttu oli hauska ekalla kertaa, mutta mihin sitten vedetään raja jos näitä vastaavia ketjuja alkaa tulla enemmänkin ja on selvää ettei kyse ole mistään keskustelusta.

Kiintoisa laji kyllä kieltämättä, kerran on tullut leikittyä lacrosse-mailoilla ja ihan hillittömiä tykkejä niillä saa tehtyä, joten munasyndit taitavat olla must tuossa lajissa hutilaukauksien takia :)
 

Morrison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Tavallaan vähän kyseenalaista sallia samalta botilta toinen konekäännettyjä copypeistauksia sisältävä ketju. Juttu oli hauska ekalla kertaa, mutta mihin sitten vedetään raja jos näitä vastaavia ketjuja alkaa tulla enemmänkin ja on selvää ettei kyse ole mistään keskustelusta.

Samaa mieltä. Etenkin kun noita juttuja ei edes jaksa lukea huonon käännöksen takia.

Kiintoisa laji kyllä kieltämättä, kerran on tullut leikittyä lacrosse-mailoilla ja ihan hillittömiä tykkejä niillä saa tehtyä, joten munasyndit taitavat olla must tuossa lajissa hutilaukauksien takia :)

Itse olen muutamia kertoja koulun liikuntatunneilla kokeillut lajia ja hauskaa oli. (Pelasimme salissa.) Ei kyllä kannata harrastaa tennislyöntejä. Lähtee pallo aivan älyttömän lujaa. Tein tommoisen lyönnin puolivahingoissa ja pallo meni aivan kaverin pään vierestä. Sanoi että elämä jo vilisti silmissä.
Löytyisköhän jostain netin kätköistä jotain kanavaa joka tarjoaisi striimiä? Pitääkin yrittää etsiä jossain vaiheessa.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Öh, pyyhkäisepä visiirisi. Mikään käännössofta ei tee tuollaista jälkeä, eikä minkään softan tuotos ole ilman mieletöntä vaivaa edes muokattavissa tuollaiseksi.

Kyllä HCH:n tapauksessa on kyse ainoastaan persoonallisesta kirjoitustyylistä.

No siis konekäännös haisee mielestäni siinä, että lauserakenne ei ole suomalainen vaan monessa paikkaa rakenteet ovat suoraan lontoosta.
Toki käännöskoneet englannista suomeen ovat aika alkeellisia, mutta en ole perehtynyt niitten laatuun kovinkaan syvällisesti, että voin olla kyllä väärässäkin.

Ja toisaalta koska keskustelija ei ole nähdäkseni koskaan osallistunut ketjuissaan keskusteluun millään muotoa, kyse on väistämättä botista joka vain postaa väliajoin jonkin tekstipätkän. No, toki tekstipätkän kirjoittaja voi olla ihminenkin.
 

Morrison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Valitettavasti David Branch kuitenkin ylittää jopa HCH:n ja äärilaita reagoi toisin kuin keskikaista, mutta vanhan koulukunnan Helmetless kirjoittajana pelaan kyllä sitoutuneesti tämän arvoihini istuvan aikakauden korttipakalla ja äärimmäisen otettu vanhauskoisena olen lähtökulttuurin terminologisen oikeaoppisuuden tunnustamisesta.

80 ja 90-luvun taiteessa kiekkonauhoja metsästäessä eritysesti kiekkopuolen junnulähtöjen seassa silloin tällöin mausteena muutama Boxla puristus ja todella avarsi nuoren bongarin maailmankuvaa tarjolla olevista vaihtoehdoista.
Liekö ympyrän sulkeutumisesta kyse tässä hetkessä ja näin ollen kuin Cherryn ”mailapojan” Schmautzin keihäs Robinsonin silmään ikuisissa toiveunissa, mutta edelleenkin biitin syövyttämä lähtöfanaatikon näkökulmani kohdentuu yskipuolisesti pelin olennaiseen osastoon ja huomionarvoisena 16 kierrosta poimintaohjelmassaan tarjoavan NLL:n askeissa tänään Rory Smithilla mahdollisuus rakenteita vavisuttaviin näyttöihin Geoff Sniderin aseman horjuttamiseksi.
 
Philadelphian Geoff Snider käsäkaudella vetänyt myös WLA:n Coquitlam Adanacsin riveissä ja terävimmillän ottanut 2004 148 minuuttia uskottavuutta 15 matsissa, joka Boxlassa varsin luottamusta herättävä saldo ja toki myös näissä kesäisissä kuvioissa nykyisellään operoi Laxin ykkösottelijan leima rystysissään.
Snider mainitusti esiintynyt luistimilla Jr.A:n AJHL:ssa taistellen parhaimmillaan kasaan hyväksyvää nyökkäilyä poikivat yli 400 minuuttia ja toisaalta puhtaasti HCH:n näkemyksenä väittäisin Smithin OPJHL:ssa otelleen kieltämättä vähän rauhallisemmassa ympäristössa suhteessa Snideriin hivenen vakuuttavalla nimellä.
Tämä pari kuitenkin kätkee sisäänsä sormia polttelevaa sähköä viime kauden pohjalta ja NLL:ssa 2008 pari lähtöä, joista ensimmäinen tasokas Buckets off kokeneemman Sniderin lievällä edulla lopusssa ja jälkimmäinen turhan lyhkäiseksi jäänyt puristus päättyi lämpöiseen keskusteluun bongarille valoisaa tulevaisuutta pedaten.
Lukuisia vastaan asettuneita taipaleellaan pudotanut Snider vetää puhtaasti oikealla ja Smith kuten luistimilla loistava kahden käden ottelija, mutta eroavaisuuksina lajikulttureissa ei t-d remmejä ja Snider käyttää usein tätä hyväkseen hakiessaan oikeaansa vapaaksi. Toisena Sniderilla usein vahvat teippaukset oikeassaan ja automaatinen game luistimilla.

Tänään Smithin Titansin kohtaamalla Rochesterilla listaltaan poissa polvensa telonut pääsääntöisesti Ontarion Jr.B:n kehissä aikanaan kiekkoillut Scott Evans, joka nuoremman painoksen Shawnin veli ja tuollainen loistavasti iltoja sähköistävä rähinäkaksikko tämä veljespari.
Esiin nostamani Evansien koriin Laxtyyppinä menevä Kevin "Dancer" Dance esiintyi aikanaan NLL:n kehissä myös Rochesterissa ja oli osuvasti tuollainen Branchin jahtaama "Bullying" tyyppi hyvällä ilmeellä näissäkin kehissä tapahtumia värittäen, mutta tämä oikeastaan vanhan suolan janottamana kiekkototuutena pohjustamaan lausetta "When we Shine we Shine together" ja tätä ajatusmaailmaani tukevaa Jr.C:n kehiin hautautunutta "Shineria" käsittääkseni tässä käsittelevää lausahdusta olen kyllä armottomalla vimmalla yrittänyt muokata lähtövirrassa omaksi kädenjäljekseni.
 
Viimeksi muokattu:

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ja toisaalta koska keskustelija ei ole nähdäkseni koskaan osallistunut ketjuissaan keskusteluun millään muotoa, kyse on väistämättä botista joka vain postaa väliajoin jonkin tekstipätkän.
Kyllähän tätä on tullut ihmeteltyä, mutta esim viimeisimmän tekstinsä muokkaaminen jälkikäteen saa ainakin minut kallistumaan HN:n näkemyksen puolelle.
 

d2uce

Jäsen
Kyllähän tätä on tullut ihmeteltyä, mutta esim viimeisimmän tekstinsä muokkaaminen jälkikäteen saa ainakin minut kallistumaan HN:n näkemyksen puolelle.

Vielä kun muokkaisi nuo tekstit sellaisiksi, että niitä viitsisi lukea, niin olisi hyvä. Paljon tulee tekstiä ja aihehan on erittäin kiinnostava, mutta kökön kirjoitusasun takia on jäänyt jo pitkään HCH:n tekstit lukematta.

Tuollainen rönsyily ja hauskat kielikuvat toimivat sopivassa suhteessa, mutta HCH:n teksteissä se on varastanut pääosan ja tekee lukemisesta melkoista tuskaa.
 
Eipä ollut hohkodasta tarjontaa NLL:n kierroksella ja askelmerkitkin olisivat olleet kohdallaan isoon työnäytteeseen Troy "Big Daddy" Bonterren ollessa Rochesterin ottelevassa, mutta lajin luonteeseen istuvastasti parit majorit iltaan ilman game lisuketta ja todellakin aikaisen suihkun pitää olla ansaitun.

Philadelphian Snider tahollaan myös lähdöittä Bostonia vastaan ja 8.2 tuon ensimmäinen bongarien huomion kartalla vetävä ilta Titansia vastaan, mutta taustalta nousevana Laxottelijana San Jose Stealthin luistimillla OPJHL taustainen Kyle Sorensen tulessa perinteisesti tasokkaan lähtölistan Calgary Roughnecksin TOP-10 Mike Kilbyn kanssa ja ehkä ei aivan hohdokkaimilleen pakatulla listalla tähän saumaan toisena huomioarvoisena myöskin näytöillään TOP-10 tasolla operoiva Jeff Moleski.

Mainitun Laxkehissä todella kovamaineisen taistelijan O`Brienin tavoin viime kausina lähtörintamalla kunnostautunut Minnesotaan viime kauden jälkeen liikkunut todellinen Laxsoturi Drew Candy ollut poissa NLL:n tämän poimintarupeaman kattauksessa ja uskottavuutta nimelle tuovana isona näyttönä suoraan aloituksesta uskomaton itsensä likoon heittäminen paitansa tapojensa mukaan menettäneen Sniderin kanssa.
Loppuun asti oikeita niellen OLA:n kasvatti Candy jaloillaan ja nerokas esimerkki lähdöstä, jossa postilaatikko osoittaa ilotulituksen pyörteissä kestävyytensä ja sisältöä tuotetaan juuri näin.

Sniderista tyyliltään väkisinkin nousevana aurinkoa mieleen Give Blood, Fight Probie tematiikka ja kuka näitä asioita sitten miten arvoittaakaan, mutta olisiko se seuraava asema sitten biittifanatismi teipatuin rantein ja nostalgisoivaa matkailua aikoihin jolloin tykin hommaaminen apteekista oli haastavampaa kuin itse tavaran viereisestä kioskista.
 
Kuten jo lähtötelineissä avautuen mainitsin Ontarion Boxla kuvioiden olevan sitä tutuinta maaperää minulle kartalla ja puhtaasti vannoutuneena kultahippujen keräilijänä kyllä nuo muutamat 80-luvun joukkotanssit niitä pölyttyneiden arkistojen yksittäisiä helmiä laajemman kiekkotarjonnan sivussa, mutta toisaalta tätähän ulkopuoliselle ikuisesti avautumatonta hämähäkinseittien verhoamissa arkistoista köhimistä historiatutkijan työ on ja viitatun ajan Boxla Majorin rönsyilevissä otoksista Scott McMichael tuollainen valovoimainen rähinäosaston varmasti mieleen painunut vakiokasvo.

2008 OLA:n Jr.A:n kehissä jo mainitujen pääosanesitäjien Smithin sekä ikänsä puolesta vielä 2009 junnukehiin mahtuvan Suitorin lisäksi Akwesasnen uskottavana maineen ammattiosaajana otellut Jamie Downie tuollainen, joka saattaa huomionarvoisena Laxottelijana itsessä kartalla elättää ja harmillisesti lajin näkyvimmässä ykkösliigassa NLL:ssa paikkoja varsinaisille ottelijatyypeille ei ajan yleiseen henkeen liiaksi ole.

Syvemmälle pureutuen OLA:n Jr.B:n kehistä löytyy todellinen Boxlan junnupuolen lähtöosaston kulttihahmo Six Nations Rebelsin Chancy Johnson ja poikkeuksellisen laadukas katalogi täynnä hyvällä tasolla läpi oteltuja villejä toe-to-toe sotia ja suurempaa valokeilaa tämänkin viihdearvollisesti korkeatasoisen laxottelijan ylle urallaan vielä opinkappaleet sisäistäneenä bongarina soisi.

Laxkartalla on vaikuttanut sekaannusten välttämiseksi merkittävässä roolissa viime vuosina toinenkin Snider nimeä kantava kaveri ja kyseessä puhuttelevimpana työnäytteenä OLA:n Jr:A:n kehissä tuohon varmasti koukun nielaisemaan houkuttelevaan Rory Smith vastaan Nick Mclaughlin merkkipaaluun verrattavan junnupuolen helmen 2005 Ryan Towerin kanssa tarjolle heittänyt Riley Snider.

Tämän mielen rakenteita vavisuttavan kaiken nykypäivän materiaalin toivoin helposti poimittavan mestariteoksen johdosta vielä näihin eroavaisuuksiin lähtökulttuureissa ja pääsääntöisesti Laxissa tuomarit odottelevat kärsivällisesti sivussa antaen viihdyttäjille todella mahdollisuuden heittää itsensä keskeytyksettä likoon ja taas kerran naulana arkun kanteen näin sitä sisältöä luodaan, mutta keskeisessä roolissa asiaa toki tukee myös gladiaattorien pysymien jaloillaan lähdön sykkeessä tarinankerronnallisen nerokkuuden mahdollistaen ja harvemmin tulee bongattua odotukset maahan polkevaa tietoista vastustajan vääntämistä maahan puristuksen ensi askeleilla.
 
Mainitsin olevan varsin yleisen käytännön, että Major junior ryhmät kieltävät listoillaan olevilta Boxlan vetämisen kesäaikaan ja eräänä suurena muutujana vaikkapa suhteessa 90-luvulle voisi mainita yliopistopolun valitsemisen lisääntymisen Major junior tason kausien jälkeen.
Nykyisellään biitin pyörittelemiseen luodulla näppituntumalla merkitävä osa yliopistojen pelaajistosta tämän taustan omaavia ja historiaan tehtävällä koukkauksella ennen taas monet jo Major Boxla kesäsarjoissa vetäneet painoivat Jr.A (Jr.B) lätkäkehien jälkeen Kanadan yliopistoissa luistimilla samaan aikaan talvikaudella.

Näin vaikkapa yhtenä poimintana rastit menivät vapaan pokittaisen aikaan kartalle nousseen pelin legendan Pat Coylen tarinasssa ja tästä jatkaen Eteläisen Ontarion lisäksi toisen Kanadan vahvan Boxla-alueen British Columbian BCLA:n Jr.A:n kattausesta on kuvaa rikkomaan löytynyt jo useampana kautena Dubin sykkeessäkin aktiivisesti 2007-2008 esiintynyt Matt Wray.
Seurana Nanaimo Timberman ja erittäin keskeinen hahmo liigan tarjonnassa lähtöosastolla, mutta myös suoritustaso tuntui olevan tällä alustalla viihdearvollisesti parempi kuin jäällä ja samassa Nanaimon 2008 sesongin ryhmässä Boxlan pariin palasi WHL:ssä pitkän uran kokoon taistellut John Flatters.
Flatters taas polkua edelleen hahmoittaen nyt luistimilla UBC Thunderbirdsin vahvuudessa ja ensi kesänä 1987-syntyneenä todennäköisesti Boxlan WLA:n kuvioissa, mutta kiekkototuutena kyllä Tanner Schultz, Brennan Sonne, Jevon DeSautels ja sekä myös Thunderbirdsin lähtölistalla vaikuttava Jason Lynch nostavat näiden kulmien yliopistokehienkin uskottavuutta vaikka ilmasto sinällään ei kovin lähtorikasta ole ja aina silloin hommasta on sydän poissa.

Toki oikeaoppisesti Branchille keskisormea näyttäneet Leigh "Bully" Saltersin istualtaan heitetyt oikeat Wolvesin Aliulle palauttivat uskoa kuin tämä ketju visiirin vääristävää kuvaan ja lähes kaikilla Dubin BC lähtöisillä kavereilla pääsääntöisesti jonkinlaista Boxla taustaa, mutta BCLA:n 2008 tapahtumakartalta isoa roolia vetänyt Delta Islandersin Calrton Schuss ansaittuun valokeilaan ennen esiripun sulkeutumista ja varmasti lajin tulevaisuudenkin kulmakiviä huomionarvoisena Laxottelijana.
1989-syntyneenä mahtuu pari kautta tosin vielä junnukehiin ja näiltä kulmilta New Westminster kenties se keskeisin Boxla kaupunki, jossa toki vahvaa kiekkosidonnaisuutta myös rähinäkulttuurin ”punch” McLeanin Bruisin kautta ja Boxlan puolella taas tarjolle on heitetty näitä armottomalla mailoilla huitomisilla käynnistettyjä laatuhässäköitä.
 
Lajikulttuurillisista eroavaisuuksista puhuttaessa vertailukohtana OLA:n Jr.A sekä Jr.B kehät Boxlassa kantavat tuollaista bongailuliigojen mainetta osittain edelleen vannoutuneiden keskuudessa suhteessa Metro A:n tai 90-luvun Ontarion Jr.B:n kehien lähtöosastolla värikylläiseen tarjontaan luistimilla ja yksittäisiä valonpilkahduksia lukuunottamatta tätä ei hakemassani merkityksessä nähdä enää bongarin näkökulmasta Major juniorin alapuolella.
Yleisö mylvii ja paukuttaa pleksejä saadessaan haluamansa, illan gladiaattorit ottavat buckets off pitkän kaavan mukaan tyylikkään yleisön mukaan imaisevan square offin ja yhtenä viihdearvollisesti hienona piirteenä uusi square off toisen riisuessa paitansa toisen ottelijan menetettyä sen lähdön sykkeessä. Tuomarit eivät keskeytä huvia vaan antavat taistelijoiden heittää itsensä koko rahalla likoon antaen tapahtumankulussa vaikka sen kolmannen square offin ja lopuksi taas otetaan se villinä huutava yleisö kenenkään imaisematta tästä hernettä nenäänsä.

Kadonnutta aikaa etsitään bench clearing brawlien muodossa ja jääkiekon tavoin nämä villeimmät kukkaan puhkeavat sodat käyty jo pelin historiassa, mutta Ontarion Boxlan Major tasolla 2007 rupeamaan sijoitettiin tuollainen viime sesonkien yksi pysäyttävimmistä tapahtumista Peterborough Lakersin sekä St. Regis Indiansin kesken ja kaikki ottelevassa olleet penkkien tyhjennyttyä nappasivat nimiinsä illan päättäneet game merkinnät.
MSL.n kehissä NLL:ssa Rochesterissa viime kausina iltoja sähköistäneet Evansit veljekset juuri Lakersin lähtölistalla kyseisessä villinpuoleisessa nerokkaita yksityiskohtia sisältäneessä illassa ja veljessarjaan kuuluu vielä nykyisellään NLL:n kuvioissa valmennusosastolla vaikuttava Steve Evans. Kiistatta ollessaan ottelukunnossa NLL:n tasolla TOP-10 korissa operoiva Scott eräs keskeisistä moottoreista penkkien tyhjentymiseen tuolloin hämmennettyään itsensä postilaatikoksi Evansien tapaan kumassa illassa, mutta ensimmäisenä penkiltä ilonpitoon mukaan ampaisi tärkeää roolia näytellyt Indiansin Daylin Logan ja tämän hyviä asioita polkunsa varteen viskelleen kaverin tarinassa mukava lähtöpysäkki Shawn Evansin kanssa.
Tasokas puristus vasurilta tulittavan Loganin kanssa OLA:n Jr.A:n kehissä 2005, jonka päätteensi näissä lähdöissä poikkeukselliseti Six Nationsin Logan paiskaa Evansin hivenen Vukotan henkeen lattiaan ja lopuksi lähtöpaikalta pois selkeästi eksyksissä hoiperteleva Evans sovittelee ikuiseen junnulähtöjen tapaan pankin laxavaruuteen räjäyttäen mestaruusvyötä lantioilleen.

Kiitokset asianosaisille näistä lämmittävistä hetkistä kartalla ja myös O:n Rangersin Mike "Bully" Masciolinille Knights illasta, jossa raapaisupintaa taas Central A:n goonikehiin ja kaveri näemme on valmis tekemään kaikensa palauttaakseen HCH:n O:n pariin avarakatseisesti De Charlusin harhaviettisyydestä huolimatta.
 
Tämä ketjuhan paikansa näin lunastaen hämmensi visiirinaamaa kuin oikeaoppisen röyhkeä valot sammuttanut ajo kehässä poikii mitäänsanomattomia hokemia ja toki HCH:lta väärään saumaan avattu Rory Smithin sekä Geoff Sniderin läsnäolollaan maustama NLL:n jäätyä etäisemmäksi itse vahvojen alueiden Southern Ontarion sekä BC:n Junior Boxla liigoihin suhteutettuna, mutta aika taas pienelle harha-askeleelle puhtaasti lähdönjanoisen bongarin näkökulmasta ties kenen ääntä tällä kertaa tulkaten ja ajankohtaisena tarttumapintana HCH:lle tutuin OLA:n Jr. A avasi poimintaohjelmansa yhdellä heti oikeutuksen heittäneellä tapahtumalla eilen.

Lajinkuvana Six Nationsin sekä Kitchener-Waterloon illassa kolme paria bongattavaksi poimimiskauden avausta kunnioittaen ja muistutuksena peruslähdöstä vain Major, joten punaisena lankana lähdönvastaisina aikoina annos on kuitenkin jostakin kaivettava esiin ja iltaan vielä pureutuen tapahtumien sykkeestä ulkopuolisena KW Bravesin ottelevassa ollut Jr.B:n GOJHL:ssä luistimilla ykköspaikaan oikeuttaneet 192 minuttia uskottavutta nimiinsä ottanut 1990-syntynyt Alex McCaffrey.

OLA:n Jr. B etsimisketjussa mainitusti pyörinyt jo jonkin aikaa ja kokonaisvaltaisessa korissa lähtöjä mukavasti viidearvon takeena, mutta jäälle rönsyillen menneisyyteen katsoen Metro A:n sekä B:n sekä vaikkapa Golden Horseshoen urheilulliseen henkeen tasolla nähtävissä vanhaa viihdyttäjämentaliteettia ja bongailuliigoista omaksutusti kohokohdissa hiotun tyylikkään square offin jälkeen tasokkaan osaamisen esittelyn kautta yleisön ottaen boksiin.
OS joukkuetasolla yksi alkukauden väriläiskistä tähän saumaan ja uskottavuustilaston kärkipaikalla ryhmän James Lumley 53 minuutilla kuudessa illassa, mutta poimintana jo aikaisen suihkun taistelleena ulkona Line Brawl kattauksesta Orangeville kohtaamisessa ja OS tuon sykähdyttävän pysähdyksen lisäksi näpyttelyn oikeuttaen juuri Windsorin kanssa mukavassa viiden lähdön (Lumley tulessa iltaan kahdesti) tapahtumassa.

BC:n Jr.A:n tapahtumissa alkukierroksilla dubin sykkeestä tuttu Matt Wray Nanaimo Timbermenin paidassa ottanut kirjanpitoonsa kaksi merkintää ja Victoria Shamrocksin kovamaineinen boxlaottelija Rhys Jones ollut tulessa myös kahdesti, mutta kulmakunnan mielenkiintoisista nimistä viime poimintarupeaman uskottavuuskuningas Delta Islandersin Carlton Schuss heittänyt toistaiseksi alkusesonkiin yhden ja alueen pohjasta puhuttaessa dubin jatkumossahan rähinävuosina BC:n New Westminster Bruins sekä Victoria Cougars ne vahvat verisen kädenjäljen joukkueet historiaa penkkejä tyhjennellen luotaessa.
 
Kipinää asiaan ottaen kiitos OLA:n Jr.B:n illan päätöksen, jossa tulessa poimintoina gladiaattoreista Kahnawaken Q:sta tuttu ottelija Travis Stacey sekä loistavaa boxlanimeä kantava Two Axe Karahkwanoron ja vastassa olleelta Markhamilta jäällä pääsääntöisesti Jr.B:n sekä Jr.C:n tasoilla kaapissa pelannut Joe Kozovski.
Maantieteellisesti Quebecin puolella oleva Kahnawake Mohawk alueilla olevien originellien lajikulttuurillisten juurien kiistattomien ilmentymien itäisen kulmakunnan Akwesasnen (Akwesasne Jr. Indians OLA A/Akwesasne Lightning OLA B) sekä Southwesternin Six Nationsin ( Six Nations Arrows OLA a/Six Nations Rebels OLA B) tavoin sydänalueita ja tietynlaisessa vastakkaisasettelussa vahvaa boxla-aluetta Ontariossa pyöreästi kartalla Windsorista Greater Torontoon ja taas vahvalla kiekkoalueella Kingstonista itään boxlakulttuuri ei nin vahvasti maaperään juurtunutta.
Pohjoisen kiekkoalue myös pääsääntöisesti bongailun puolesta yksipuolisesti luistimilla otettujen varassa Boxlan keskityessä mainitusti Southern Ontarioon ja toisaalta samaa Kingstonista kantautuvaa bunkkerin ääntä ei näin ollen myöskään yksi yhteen tulkattavissa, mutta tarttumapintana Jr.C:n kehissä uutena tähän poimintarupeamaan ensimmäisen kerran sitten 70-luvun loppupuolen Kingston Cavaliers ja puhtaasti lähtöihin orientoituneen bongarin kulttuuris-historiallisena näkökulmana perinteisesti myötämielisintä lähtöaluetta juuri tuo lajikulttuurien suhteen enemmän käsi kädessä etenevä Windsor-Greater Toronto rajalinja.
 
Leimat rystysiinsä luistimillakin otellut Travis Stacey mukana tuossa Jr.B:n illan lievää katsomokosketustakin ottaneessa pyykinpesussa ja HCH:n äärilaidalta näpyttelemästi jo Midget pohjalta aikanaan isojen odotusten ottelija, mutta tarttumapintana liekö pelaajatyyppinä sitten kiitos visiirinaamaisten sekä jakkupukuisten järjettömyyksien poissa lähdönvastaisesta muodista ja asiansa kiistatta osaavana ammattijätkänä mielenkiintoinen seurattava vaikkapa Rory Smithin lähtökuvioiden jalanjäljissä.

Jr.A:n KW Bravesin paidasta löytyvä mainitusti luistimilla GOJHL:ssa otellut uskottavuuskuningas Alex McCaffrey O:n Rangersin varaus ja Boxlan vetäminen tarkoittanee etteivät osakkeet O:n suhteen ole kovinkaan korkealla tähän saumaan, mutta Boxlan puolella ovia avaamaan tilaukseen näytöjä Orangeville Northmenin viime poimintarupeaman pohjalta TOP-3 statuksella päättäneen sekä poistuneiden kautta ykköspaikalta avaavan Andrew Suitorin kanssa ja viime kaudesta yli-ikäisinä poistuneista pelin olennaisen osaston suorittajista mainintoina Brampton Excelsiorsin Rory Smith, Akwesasne Indiansin Jamie Downie sekä Orillia Rama Hammondin Khris Vells.

Kaikki nämä kiekkotaustaisia Ontarion eri liigoista ja OPJHL:ssa lähtökuvioita dominoinut Smith HCH:n mahdollisesti värittyneellä näkemyksellä nopeana nousukkkaan NLL:n 2000-luvun listauksissa TOP-10 korissa näytöillään terävimmän kärkipään muodostaesssa tuossa NLL:n valossa Geoff Snider, Tim O´Brien sekä Jamie Hackel ja pikaisena katseena menneisyyteen Ogilvie Laxin ammattilaiskehien (+kesäkauden) lähtöosaston hahmoteltavan 90-luvun kuninkaana (toki itsestäänselvästi arvostettuna sekä pelättynä veteraanina myös tuossa 2000-luvun TOP-10 kattauksessa) seurasi Boxlan 80-luvun laajemman rähinärintaman lukuisia varsinaisen todistemateriaalin puutteessa pimeyteen painuneita alan ystävien keskuudessa eläviä sankareita.

Roolissani ajankohtaiseen karttaan pureutuen historiansa valossa merkittävän boxlauskottavuuden Northmen avaa poimintaohjelmansa perjantaina Toronto Beachesin kanssa ja myös kautensa avaavan Beachesin lähtölistalla lienee mukana poimintana 6´5 225 ottelijana listattu 1989-syntynyt Robert Koger, joka tosin ottelijana leimallisesti ehkä enemmän sitoutunut game fighter kuin aktiivisesti harmautta pois pyyhkivä fans fighter ja lähtöruudusta Beachesin 2008 ykköskortti Koger operoi kuitenkin 2009 OLA:n Jr.A:n TOP-5 tasolla.
 
Käsilaukut on heitetty ringin keskelle ja juurille kaihoisasti katsoen Scott McMichaelin 1985-1996 108/1016 sekä Billy Lawsin 1977 19/206 Ontarion Majorin itsestäänselvästi haltuunotettavien rakenteita vavisuttavien legendojen boxlafaktojen kautta kansioita sulkemaan Northmenin sekä Beachesin (jonka paidassa poimintana junnukehissä McMichael otti lajin jatkumon arvaamattoman räiskyvän rähinäkuninkuuden ensiaskeleita) iltaan yksi lähtö, mutta liigan alkuasetelmien ykkösottelija Suitor sekä Koger pysytelivät ulkopuolisina viihdeosastolla ja perinteisesti vahvan listan omaavalta Northmenilta otteli 1990-syntynyt lähtölistan kakkoskortti Greg Hartnett Reed Actonin kanssa ja HCH:n rohkeahkolla näkemyksellä 1989-syntynyt Suitor Ontarion sisällä suoraan aloituksesta täysin vertailukelpoinen suoritustasoltaan O:n luistimilla vetäviin Neuberiin, Pelusoon sekä Greenopiin.

Toki lähtötotuutena oikeista syistä jäähalleissa notkuvat visiirittömät saavat kesäkaudella myös henkensäpitimiksi bongattavaa olennaisella osastolla käsi kädessä kulkevan Major lähdöstä Boxlan kautta ja vaikka viitattu kulttuurin haltuunotto HCH:n kohdalla jään tasolla laadukkaampaa henkilökohtaisilla biitintuoksuisilla tunnustetuilla mittareilla on pakko toistaiseksi viimeisenä kiertoajeluna nostaa esiin avauslähtönsä OLA:n Jr.A:n kehissä ottanut 1990-syntynyt Burlington Chiefsin Josh Ruys ( Boxlatilastoissa ottelijana listattu 6´4/ 230), joka jäällä esiintynyt myös Jr.A:n tasolla OPJHL/OJHL:ssä ja Barrien John Raen kanssa otellut Ruys boxlataustaltaan varsin potentiaalinen aktiivisesti bongailtavaa heittelevä ottelija tällä junnupuolen korkeimmalla tasolla.
 
Huomioarvoltaan huikeita lähtöjä Ontarion boxlassa ja vetävät pintaan hengitttämään kuin hajukartan vahva lenkki biitintuoksu puoleensa, joten tarinankerronnallisena herkkupalana HCH:n esiin nostama nerokkaan kulttistatuksen boxlaottelija Arrowsin Chancy Johnson tulessa ykkösottelija Northmenin Suitorin kanssa kiistattomassa tittelimatsissa ja ympäripyöreässä asetelmat eivät kuitenkaan liigan sisällä muuttuneet.
Johnson Jr.B:n Rebelsin paidassa otettujen pohjalta lähes elävä boxlalähtöjen legenda ja Jr.A:n tasolla alkukauteen kaksi kahteen ottaneen materiaalin kannattaa todella lähdönjanoisten tutustua, mutta Suitor kohtasi illassa myös vahvalla panoksella verisiteisen Cody Johnsonin ja Northmenin lähtölistalta loistavasti myös kakkoskortti Greg Harnett tulessa kahdesti.

Kuningasluokan ilta ja jätttää kylmäksi vain epäolennaisuuksissa piehtaroivan visiirinaaman, mutta vetenä boxlakiukaalle Travis Stacey operoi nyt kartalla pykälää ylempänä Akwesasne Indiansin paidassa ja heti avausillassa nälkäisesti lähtöön kiinni mainostetun Bravesin Alex McCaffreyn kanssa.
HCH:n myöntämällä takuulla Stacey vielä iltojen osuessa kohdalle tulessa Suitorin sekä Johnsonin kanssa ja listauksissa korkealla tämän poimintarupeaman jälkeen, mutta kaiken kaikkiaan vahvaa ytimeen pureutuvaa ilmettä Boxlalta harmautta pois pyyhkimään ja eräänä suurella todennäköisyydellä räjähdysalttina maiseman värittäjänä tulevaisuuteen pikaisesti katsoen Northmenin sekä vahvan kulttuurillisen pohjan Brampton Excelsiorsin kohtaamiset.
 
Hajaotoksina kartalta alhaisella aktiivisuustasolla näpytellen jäällä sekä Boxlassa vakuuttavasti olennaisella osastolla esiintynyt Rory Smith nyt kesäkaudella WLA:n New Westminster Salmonbelliesin paidassa, jossa oikeaoppisesti heti avausillassa lähtöön kiinni ja tarttumapintana huomionarvoista ennakoiden HCH:n rankkaamana 2000-luvun TOP-3 ottelija Jamie Hackel vetää näissä kuvioissa Langley Thunderin vahvuudessa.

Ei tosin myös viime sesongin uskottavuuskuninkaan Steve Hayn vahvuudessaan kantavan ryhmän poimintarupeaman avauksessa ottelevassa ja isojen kalastelun kannalta harmillisesti WLA:ssa esiintynyt Geoff Snider taas kesäkauden nyt Toronto Nationalsin riveissä pelin lentokenttä versiossa MLL:ssä, mutta uutiskatsauksessa Ontarion Major (Senior A) tason MSL avaa kautensa lauantaina ja näissä kuvioissa esiintynyt Tim "The Surgeon" O´Brien ei ainakaan vielä tällä tiedolla mukana kuvassa.

Junnupuolelle palatan Travis Stacey taas Jr.B:n Kahnawaken lähtölistalla ja itseään boxlaottelijana esiin nostaen taas merkintä illasta irti, mutta mainitusti joukkuetasolla kunnostautuneen OS:n vahvuudesta nyt uskottavuustilaston kärkipaikalle noussut OJHL:ssä maalivahtina esiintynyt Gatlin Burt ja aseman tueksi juuri alla vahvan boxlakaupungin St. Catherines Spartansin kanssa taistellut 30 minuuttia yhteen pysähdykseen.

Toki jäällä toteutetusta suoraan aloituksesta versiosta poiketen kahdesta Majorista iltaan suihku ja lajikulttuurillisena häpeäpilkkuna instigator tuottaa nälästä automaattisen game misconductin, mutta kokonaiskuvassa historiallista näkökulmaa haetassa junnukiekon sankarillisina rähinävuosina aina 90-luvulle Boxla kuitenkin yleislinjassa leimaltaan häiriköinnissä sekä väkivaltaisuudessa selkeästi toteutukseltaan taka-alalla ja 90-luvulta tähän päivään junnupuolella Boxla petrannut (tai kenties vain vertailussa pysynyt luonteelleen uskollisena läpi vuosien) selvästi tuota viihdearvoaan nousten kiistatta vaikkapa puhtaasti nykyvalossa jopa bongarille mielenkiintoisemmaksi vaihtoehdoksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös