Mainos

Divisioonien MM-kisat

  • 225 086
  • 1 428

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Poikien Jääkiekon MM-kisojen 2. Divisioona käynnistyi siis aiemmin tämän vuoden osalta puhuen Espanjassa Puigcerdassa.

Alempi lohkosarja tämän sarjan kokonaisuudesta puhuen alkoi siis sitä toissa päivänä ja päättyy kolmen päivän kuluttua eli 23.3.2024.

Eilen eli 19.3.2024 oli välipäivä.

Kevätpäiväntasauksen eli tämän päivän tältä vuodelta puhuttavat ottelut ovat seuraavat mietteineen:

Poikien Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona 2024 Espanjassa Puigcerdassa 17.3.2024-23.3.2024

2B

20.3.2024

Taiwan-Bulgaria (Tästä ottelusta puhuen kuten alkaen nk. Raha-Kiinan poikaryhmä voi tästä eteenpäin jotenkin odottaa avaavansa turnauksen pistetilinsä milloin vain. Ikävä kyllä Bulgarian poikaryhmä on nyt ollut tavallista terävämmässä vireessä onnistuttuaan omissa otteluissaan odotettua paremmin. Toivon mukaan tätä saakin sitten jännittää toden teolla.)

Kiina-Israel (Jään Lohikäärmeiden poikaryhmä varmaankin jatkanee pistepottinsa kartuttamista tästä ottelusta ja mikäli niin käy etenkin täydellä voitolla niin ylemmän lohkosarjan puolen pääsyä aletaan pian varmistelemaan. Se on sitten ikävämpi juttu nk. Pyhän Maan poikaryhmälle.)

Espanja-Australia (Isäntien poikaryhmällä oli viimeksi pelaten melkoinen nöyryytys ja se tuskin toistuu tähän otteluun. Mikäli edes jotenkin toistuu niin saattaa tarjokkaita tulevaan Seleccion Azuliin sitten joskus olla helkkarin paljon vähemmän tästä ikäryhmästä otettavaksi vastaan.

Paitsi mahdollisen pakon edessä mikäli valinnanvaraa silloin ei olisi. Ja se tietäisi kovia aikoja. Jään Kenguruiden poikaryhmä sai aiemmin pistetilinsä auki ja olisihan se mukavaa kartuttaa lisäpisteitä. Mene ja tiedä, että miten tässä käy.)

Ottelut Poliesportiu de Puigcerdan Jäähallissa alkavat tuttuun tapaan sen osalta puhuen Klo 13, Klo 16.30 ja Klo 20 Espanjan Aikaa eli Klo 14, Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen Aikaa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Poikien Jääkiekon MM-kisojen 2. Divisioona käynnistyi siis aiemmin tämän vuoden osalta puhuen Espanjassa Puigcerdassa.

Alempi lohkosarja tämän sarjan kokonaisuudesta puhuen alkoi siis neljä päivää sitten ja päättyy parin päivän kuluttua ylihuomenna eli 23.3.2024.

Toissa päivänä eli 19.3.2024 oli välipäivä.

Kevätpäiväntasauksen eli eilisen päivän tältä vuodelta puhuttavat ottelut olivat seuraavat mietteineen kuten tuloksineen:

Poikien Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona 2024 Espanjassa Puigcerdassa 17.3.2024-23.3.2024

2B

20.3.2024

Taiwan-Bulgaria 2-8 (Tästä ottelusta puhuen kuten alkaen nk. Raha-Kiinan poikaryhmä voi tästä eteenpäin jotenkin odottaa avaavansa turnauksen pistetilinsä milloin vain. Ikävä kyllä Bulgarian poikaryhmä on nyt ollut tavallista terävämmässä vireessä onnistuttuaan omissa otteluissaan odotettua paremmin. Toivon mukaan tätä saakin sitten jännittää toden teolla.

Näin mietin eilen ja ikävä kyllä nk. Raha-Kiinan poikaryhmällä meni sitten kaikki sinänsä hukkaan toiveineen tai oikein edes pelitapoineen. Totta oli kyllä Bulgarian poikien hyötyminen useammasta ylivoimamaalistakin, mutta kyllä vähän lähempänä olisi pitänyt olla lopputuloksenkin osalta kuin mitä oltiin.

Tosin vielä ensimmäisessä erässä tappio ei ollut suurempi kuin 1-3 ja ylivoimamaalit unohtaen loppuluvut olisi olleet 2-5. Murheellisesti nk. Raha-Kiinan poikaryhmä ei saanut maalia myöskään kesken ottelun toista erää sille suodusta rangaistuslyöntilaukauksesta.

Outoa oli aluksi aloittaa myös kakkosmaalivahdilla eli Tzu-Sen Chaolla ja päättää ottelu ykkösmaalivahdilla eli Hao-Hsuan Kaolla. Murheellisen outoa on ollut myös perin heikkona jatkunut viimeistely mitä tulee nk. Raha-Kiinan poikaryhmään.

Ja jos ei viimeistely olisikaan huonoa niin sitten on itse tarkkuus maalia kohti niitä saadessa. Molemmat osapuolet hyväksyttyinä saivat 33 laukausta maalejansa kohti ottelussa, mutta Bulgaria poikaryhmineen sai niitä jo verraten reilustikin enemmän menemään verkkoon tai olemaan edes lähempänä koko ajan niitä saamaan toisin kuin miten nk. Raha-Kiinan poikaryhmä.

Hyvä turnaus onkin ollut aikoihin bulgarialaisille. Antaa toivoa ehkä kenties tulevaankin jääkiekossa. Tai muuten menee vain poikkeuksellisen hyvän pelikauden piikkiin.)

Kiina-Israel 7-4 (Jään Lohikäärmeiden poikaryhmä varmaankin jatkanee pistepottinsa kartuttamista tästä ottelusta ja mikäli niin käy etenkin täydellä voitolla niin ylemmän lohkosarjan puolen pääsyä aletaan pian varmistelemaan. Se on sitten ikävämpi juttu nk. Pyhän Maan poikaryhmälle.

Näin mietin eilen ja näin kävi, että Jään Lohikäärmeiden poikaryhmä ensimmäisen erän vaikeuksista huolimatta meni väistämättä voittoon eli 2-1 tilanne kasvoi ennen pitkää juurikin ottelun lopputuloksiksi mainittuun lukemaan asti.

Tosin ajoittain vielä toisessa erässäkin nk. Pyhän Maan Poikaryhmän jäsenet olivat yllättävän sitkeitä vastaiskuissaan ja saivat pelin ajoittain kiinalaisia poikia epämiellyttäviin lukemiin tasoihinkin, mutta sitten voittaja poikineen meni menojaan.

Viimeiseen erään sitten voittaja alkoi jo vähän lekkeripelin oloisesti säästelläkin ajoittain mistä johtui, että kovinkaan useasti ei enää lauottu kohti hävinneen osapuolen maalia toisin kuin aiemmin otteluun oli tehty tosimielessä.

Muuta ei voinut sanoa kuin, että myös nk. Pyhän Maan poikaryhmä alkaa vähemmän yllättäen pelata sarjapaikastaan. Päävastustajanaan nk. Raha-Kiinan eli Taiwanin poikaryhmä.)

Espanja-Australia 7-1 (Isäntien poikaryhmällä oli viimeksi pelaten melkoinen nöyryytys ja se tuskin toistuu tähän otteluun. Mikäli edes jotenkin toistuu niin saattaa tarjokkaita tulevaan Seleccion Azuliin sitten joskus olla helkkarin paljon vähemmän tästä ikäryhmästä otettavaksi vastaan.

Paitsi mahdollisen pakon edessä mikäli valinnanvaraa silloin ei olisi. Ja se tietäisi kovia aikoja. Jään Kenguruiden poikaryhmä sai aiemmin pistetilinsä auki ja olisihan se mukavaa kartuttaa lisäpisteitä. Mene ja tiedä, että miten tässä käy.

Näin mietin eilen ja kävi ilmi, että nyt Jään Kenguruiden poikaryhmä jäi Seleccion Azulin tulevien jäsenten jyrän alle!

Vain ihme oli, että luvut eivät olleet tuotakin suuremmat kun sen verran ärsytetty se tuntui olevan Bulgaria-ottelun nöyryytyksestä edelleen.

Jään Kenguruiden poikaryhmän Marcus Hendersonin torjunnat maalin suulla kuten myös Bodie Jeromen aussien poikien ainoa tehty maali Tyrone Oxladen ja Jed Laken syötöstä antoivat toki jotain rajallista toivoa vielä heille. Etenkin ensimmäiseen erään.

Toisesta erästä eteenpäin ottelu oli hyvin pieniä taukoja huomioimatta melkein kokopäivätoimista voittajan höykytystä häviäjän pelialueella. Jään Kenguruiden poikaryhmällä ei täten juuri ole myöskään pisteitä ja osin tästä seikasta johtuen se pelaa sarjapaikastaan.

Seleccion Azulin tulevien jäsenten taas pitää kiriä pistejohdossa oleva Jään Lohikäärmeiden poikaryhmä kiinni. Kiinalaisiin poikiin nähden isäntien poikaryhmältä puuttuu murheellisesti elintärkeitä pisteitä tässä vaiheessa joten päätös jäänee päätöspäivään.)

Tämän päivän ottelut ovat vuorostaan seuraavat:

21.3.2024

Bulgaria-Kiina (Tässä onkin mielenkiintoista nähdä, että venyisikö Bulgaria poikineen vielä kerran ihmetekoon ja haastaisi Jään Lohikäärmeiden poikaryhmän tosissaan vai sitten edes pisteryöstöön? Mene ja tiedä sitten, että antaako todella Jään Lohikäärmeiden poikaryhmä yllättää niin perinpohjaisesti itsensä isäntien poikaryhmän vastaavan nolauksen jälkeen. Sen näkee sitten.)

Australia-Taiwan (Jään Kenguruiden poikaryhmällä on osin pakkorako, mutta varsinkin nk. Raha-Kiinan poikaryhmällä pakkorako vasta onkin. Yksinkertaisesti sanoen näistä jälkimmäisen on pakko avata pistetili tai sarjapaikka jää päätöspäivästä kiinni. Jään Kenguruiden poikaryhmälle riittää sarjapaikan säilymiseen enemmän tai vähemmän tietty määrä pisteitä ja käytännön melkein suora voitto tästä ottelusta puhuen.)

Israel-Espanja (Seleccion Azulin tulevien jäsenten eli isäntien poikaryhmän osalta tämä lienee helppo ottelu, mutta nk. Pyhän Maan poikaryhmä osaa kuitenkin olla sitkeä sille päälle ryhtyessään ja jo Bulgarian poikaryhmän aliarviointi oli melkoinen virhe.

Tosin kun päävastus eli Jään Lohikäärmeiden poikaryhmä voi kenties myös olla pisteryöstön kohteena niin isäntien poikaryhmällä on melkoinen paikka ottaa helpommin tarvepisteitä. Altavastaajan on pakko myös mieluusti avata pistetili kun muuten kaikki jää heillä kiinni nk. Raha-Kiinan poikaryhmää vastaan pelattavasta ottelusta päätöspäivänä.)

Ottelut Poliesportiu de Puigcerdan Jäähallissa alkavat tuttuun tapaan sen osalta puhuen Klo 13, Klo 16.30 ja Klo 20 Espanjan Aikaa eli Klo 14, Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen Aikaa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Poikien Jääkiekon MM-kisojen 2. Divisioona käynnistyi siis aiemmin tämän vuoden osalta puhuen Espanjassa Puigcerdassa.

Alempi lohkosarja tämän sarjan kokonaisuudesta puhuen alkoi siis kuusi päivää sitten ja päättyy tänään eli 23.3.2024.

Neljää päivää sitten eli 19.3.2024 oli välipäivä.

Välipäivää vietettiin myös eilen eli 22.3.2024 tämän tapahtuman toisena ja viimeisenä sellaisena.

Tässä ottelut tuloksineen täten toissa päivältä eli 21.3.2024 pelattuina:

Poikien Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona 2024 Espanjassa Puigcerdassa 17.3.2024-23.3.2024

2B

21.3.2024

Bulgaria-Kiina 2-7 (Tässä onkin mielenkiintoista nähdä, että venyisikö Bulgaria poikineen vielä kerran ihmetekoon ja haastaisi Jään Lohikäärmeiden poikaryhmän tosissaan vai sitten edes pisteryöstöön? Mene ja tiedä sitten, että antaako todella Jään Lohikäärmeiden poikaryhmä yllättää niin perinpohjaisesti itsensä isäntien poikaryhmän vastaavan nolauksen jälkeen. Sen näkee sitten.

Näin mietin tuolloin toissa päivänä, mutta selväksi kävi Jään Lohikäärmeiden ylivoimaisuus otteluun nopeasti. Ei edes Bulgarian poikien koko ottelun avausmaali Aleks Ivanovin tekemänä Denis Mladenovin ja Daniel Krastevin tekemänä paljon vakuuttanut kun muutenkin ensimmäisen erän päätteeksi oltiin jo valmiiksi tappiolla 'vain' maalein 1-4 ja tilanne olisi voinut pahentua silloisin ajatuksin koska vain.

Jään Lohikäärmeiden poikaryhmä ei antanut yllättää itseään isäntien poikaryhmän tavoin. Bulgarian pojat myös vaihtoivat maalivahtiaan eli aloittanut Georgi Milanov teki tilaa Nikola Stefanoville ottelun loppuun asti toisen erän alusta eteenpäin.

Makuasiaksi jäi se, että oliko se järkiratkaisu vai ei. Bulgaria menetti täten tappiollaan mahdollisuuden hyvinkin huippusuoritukseen eli jopa tietyin ehdoin aiemmin ajatellen pääsyn ylempään lohkosarjaan ensi vuodeksi. Välttämättä tämä tilanne ei heille näin suotuisana ensi vuonna toistu.

Jään Lohikäärmeiden poikaryhmästä joutui kuumaverisessä ottelussa pelikieltoon tai pelikiellon uhan alle useampi pelaaja ja yksi siis on joukosta pois eli Jiyuan Wu joutuu pelikieltoon siinä mitä tulee turnauksen päättävään otteluun isäntien poikaryhmää vastaan. Tämän ottelu voittaja yrittänee keskittyä sitten siihen ratkaisua hakien.)

Australia-Taiwan 4-5 (Jään Kenguruiden poikaryhmällä on osin pakkorako, mutta varsinkin nk. Raha-Kiinan poikaryhmällä pakkorako vasta onkin. Yksinkertaisesti sanoen näistä jälkimmäisen on pakko avata pistetili tai sarjapaikka jää päätöspäivästä kiinni. Jään Kenguruiden poikaryhmälle riittää sarjapaikan säilymiseen enemmän tai vähemmän tietty määrä pisteitä ja käytännön melkein suora voitto tästä ottelusta puhuen.

Näin mietin toissa päivänä ja näin kävi, että nk. Raha-Kiinan poikaryhmä pääsi voiton makuun! Jatkoaika tarvittiin tosin voittajan selvittämiseen.

Ottelusta muotoutui todellinen tahtojen taisto. Avauserä mentiin lukemissa 0-0 ja toinen erä oli nk. Raha-Kiinan poikaryhmälle kerrankin jumalaista mannaa turnaukseen siihen nähden miten helkutin vaikeaa siihen asti oli ollut laukausten viimeistely!

Parhaimmillaan johdettiin välillä sinänsä harvoihin pidettyihin kiekkoihin ja laukauksiin nähden osin uskomattoman tuntuisesti jo 4-0 ollen kuin voittaja täysinkin ennen kuin Jään Kenguruiden poikaryhmä päätöserässä aloitti melkoisen kirin kiinni.

2 minuuttia ja 57 sekuntia ennen loppua oltiin sitten tasoissa ja kiivaista aussien poikaryhmän yrityksistä huolimatta johtonsa menettämisestä lähes täysin masentunut nk. Raha-Kiinan poikaryhmä oli helisemässä ennen kuin oli pakko ottaa pistepotin puolitus vastaan. Jatkoajalla tosin ratkaisu tuli kreivin aikaan.

Rangaistuslyöntilaukauskilpailuun aikaa olisi ollut tasan sekunti ennen kuin sitten nähtiin Kuan-Che Wangin syötöstä Chun-Hsien Chienin kiistelty ratkaisumaali minkä johdosta tietysti oli videotarkastelua kun pelikellossa aikaa oli ollut liian vähän.

Kieltämättä näyttävästi ja Jään Kenguruiden poikaryhmää kuohuttavasti ei myönnetty vielä yhtä aloitusta, vähäistä määrää lisäaikaa eli sen joitakin sekunteja useimmiten näissä tilanteissa sen 3 sekuntia tai vähän enemmän ei määrätty pelikelloon ja maalia ei hylätty.

Tämän ottelun lopputuloksen myötä jossa sankarina ilman muuta kenttäpelaajien lisäksi nk. Raha-Kiinalla oli Hao-Hsuan Kao joukkueensa maalivahtina siinä missä Jään Kenguruiden poikaryhmän maalivahti Justin Baxter oli jotain sankarin ja pellen väliltä otteluun määritelmästä riippuen.

Jääkiekon oletettujen huippumaiden poikaryhmässä varmaankin tämän ottelun esitys olisi tarkoittanut pysyvää tai lähes pysyvää hylkäystä poikien maajoukkuepuolelta, mutta toisaalta mahdolliseen kritiikkiin nähden nuoriherra Baxter on oppinut tässä turnauksessa yleensä virheistään nopeasti ja todellakin päätösmaali oli melkoisen täpärän kiistanalainen mikä olisi voinut sattua jääkiekossa ihan huippumaidenkin otteluissa.

Kun tilanne menee näin niin nyt nk. Raha-Kiinan on helpompaa sinänsä hengittää, mutta ei vielä sarjapaikan puolesta liikaa sen ollessa kiinni päätöspäivän ottelusta nk. Pyhän Maan poikaryhmää vastaan ja potin puolituksessa edes varmistui Jään Kenguruiden poikaryhmän sarjapaikka toisin kuin täydessä tappiossa.

Mikä vaimentanee Baxteriin kohdistunutta kritiikkiä tai ehkä olisi vaimentanut mikäli kyseinen nuori kaveri olisi ollut mahdollinen oletettu huippumaiden tai edes vaikka jääkiekon keskikastin maiden tulevaisuuden sarjapelaaja. Ensi vuodeksi toivottavasti nuoriherra Baxter kehittyisi enemmän ihan vain tuleviakin vuosia ajatellen.)

Israel-Espanja 1-11 (Seleccion Azulin tulevien jäsenten eli isäntien poikaryhmän osalta tämä lienee helppo ottelu, mutta nk. Pyhän Maan poikaryhmä osaa kuitenkin olla sitkeä sille päälle ryhtyessään ja jo Bulgarian poikaryhmän aliarviointi oli melkoinen virhe.

Tosin kun päävastus eli Jään Lohikäärmeiden poikaryhmä voi kenties myös olla pisteryöstön kohteena niin isäntien poikaryhmällä on melkoinen paikka ottaa helpommin tarvepisteitä. Altavastaajan on pakko myös mieluusti avata pistetili kun muuten kaikki jää heillä kiinni nk. Raha-Kiinan poikaryhmää vastaan pelattavasta ottelusta päätöspäivänä.

Näin mietin toissa päivänä ja ottelu oli isäntien poikaryhmän viittä vaille täydellistä hallintaa alusta loppuun. Huolimatta toki ensimmäisen erän luvuista 'vain' 2-0 johdossa. Toisessa erässä maalihanat aukesivat ja ottelun loppuhetkiä kohti mentiin alle puolivalotason luistelutemmolla. Ottelun ainoan maalin nk. Pyhän Maan poikaryhmälle teki Vasili Lisov päätöserässä Itay Kernerin ja Shon Kazinetsin syötöistä ajassa 47.26.

Mitä tulee mahdolliseen säilymiseen nk. Pyhän Maan poikaryhmälle niin on se mahdollista, mutta vaikeaa ja osin ehkä epätodennäköistä.

Etenkin kun useampi pelaaja on pelikiellon uhan alla ja kiitos tämän ottelun jatkuvan jäähyriehunnan ja tappelujenkin myötä pari nk. Pyhän Maan poikaryhmän pelaajaa on pelikiellossa ratkaisuottelusta puhuen. Isäntien poikaryhmä valmistautuu tietysti päätöspäivän otteluun Jään Lohikäärmeiden poikaryhmää vastaan niin hyvin kuin pystyy. Toivottavasti kotiyleisön edessä nousu tulisi.)

Seuraavaan viestiin tulee vielä päätöspäivän muita tunnelmia.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Poikien Jääkiekon MM-kisojen 2. Divisioona käynnistyi siis aiemmin tämän vuoden osalta puhuen Espanjassa Puigcerdassa.

Alempi lohkosarja tämän sarjan kokonaisuudesta puhuen alkoi siis kuusi päivää sitten ja päättyy tänään eli 23.3.2024.

Tässä päätöspäivän ottelut:

Poikien Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona 2024 Espanjassa Puigcerdassa 17.3.2024-23.3.2024

2B

23.3.2024

Taiwan-Israel (Tämä ottelu on alkanut jo sen seitsemän minuuttia sitten näistä sanoista. Mitä tulee säilymiseen niin nk. Raha-Kiinan poikaryhmälle riittää piste kun taas nk. Pyhän Maan poikaryhmä tarvitsee täyden voiton säilyäkseen.)

Bulgaria-Australia (Tässä ottelussa turnausyllättäjä ja muutoin juuri sarjapaikan säilyttänyt joukkue ikäryhmään poikaryhmineen taistelevat hyvän turnauspäätöksen keskittyen ensi vuoteen.)

Espanja-Kiina (Tässä ottelussa tulevat Seleccion Azulin jäsenet toivottavasti kykenevät päihittämään tulevat Jään Lohikäärmeiden jäsenet. Ikävää olisi nähdä heidän tahkoavan täällä kun kyvyt saattaisivat riittää parempaankin kuin miltä perinteisesti on näyttänyt. Ylemmän lohkosarjan paikka on kyseessä tietenkin.

Virheistään johtuen turnauksessa isäntien poikaryhmä tarvitsee täyden voiton kun taas Jään Lohikäärmeiden poikaryhmälle riittää pistekin pääsyyn ylempään lohkosarjaan ensi vuodeksi.)

Ottelut Poliesportiu de Puigcerdan Jäähallissa ovat juuri alkaneet tai tulevat alkamaan muutoin tuttuun tapaan sen osalta puhuen viimeisen kerran Klo 13, Klo 16.30 ja Klo 20 Espanjan Aikaa eli Klo 14, Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen Aikaa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Naisten MM-kisojen suhteen kyseisen sukupuolen MM-ohjelma tulee jatkumaan pian.

Itse asiassa huomenna jo nk. Etelänaapurissamme eli Eestissä.

Siitä puhuen, että ei niin paljon tarvitsisi sitten muihin ennakkoihin niin hirveän pitkästi asiasta puhua niin arvelin puhua pitkin viime syksyä, talvea kuten myös tämän vuoden puolen alusta kohti kevättä mennen tapahtuneita asioita.

Tähän viestiin siis.

Jääkiekon Naisten MM-kisojen 3. Divisioonan suhteen sen alemmassa sarjalohkossa Eestissä ei siitä puhuen murheellisesti nähdä aivan täyttä turnausta.

Kuudetta maata kun ei koskaan tullut mukaan erinäisten syiden ja odottelujen jälkeen.

Toisaalta elintärkeän myönteisesti turnausta ajatellen ja välttäen täten mahdollisen turnauksen muuttumisen lekkeripeliksi tai nk. Tynkä-Turnaukseksi Singapore ja Thaimaa naisineen jäivät sittenkin Eestiin kaikkien vaiheiden jälkeen eivätkä peruneet tulemistaan sinne.

Huhuissa heidänkin kun sanottiin välillä vetäytyneen ja lähteneen muka olevinaan Eestistä kohti Kirgisiaa missä siis pelataan Jääkiekon Naisten Aasian ja Tyynenmeren Mestaruusturnaus tänä vuonna.

Viime vuonnahan sellainen pelattiin Thaimaassa.

Kieltäytyneitä tai viime hetkellä paljon sellaisiksi empineitä viime hetken hakijoita oli aika paljon ja useimmiten kieltäydyttiin tulemasta Eestiin, mutta siirryttiin sitten pelaamaan Kirgisiaan.

Kirgisiasta huhuttiin siellä olevan yhden maan lähtevän sieltä pelaamaan Eestiin MM-ohjelman turnausta, mutta tästä tämä maa kieltäytyi ollen naisineen siis kuitenkin ensi vuonna mukana MM-ohjelmassa mikäli vain yhtään pystyy.

Tästäkin maasta asiaa tulee ihan kohta.

Sitten oli myös molemmista turnauksista niin Eestiin kuin Kirgisiaankin kieltäytyneitä maita.

Kieltäytymisten taustalla kun miettii tuota yhtä jäljellä ollutta IIHF:n myöntämää vapaapaikkaa MM-ohjelmaan tälle vuodelle naisissa oli hyvin monia syitä.

Järjellisemmät kuten vain kustannusperäiset tai vähän liian myöhään selkeästi ehdittävät hakemukset Jään Pääskyttärien eli Eestin naisten ollessa järjestäjänä siirtämättä omaa turnaustaan tai Kirgisian päässä ollessa tekemättä samoin enempää kun mitä nyt joudutaan siirtämään kieltäytymisten takia jo valmiiksi sielläkin olivat siis ymmärrettävämpiä syitä.

Sitten tyhmempiin ja järjettömämpiin kuului laidasta laitaan milloin mitäkin syytä, mutta typerimpänä muun muassa Israelin pelaaminen naisineen ja sitten yhteensopimattomuus Ramadanin viettämisen kanssa kun nämä maat eli Eesti ja Kirgisia kieltäytyivät enää kerta kaikkiaan lykkäämästä selvästi turnausta sen enempää kuin mitä on jo lykätty.

Tai mitä nyt saatiin oikein muutenkaan IIHF:ltä lupaa niin tehdä.

Kun onhan joskus ne turnaukset pelattava etenkin MM-ohjelman puitteissa ja ei ole enää ollut mitään koronankaan kaltaista syytä niitä lykätä!

Kieltäytyneiden maiden suhteen joista osaa pidettiin merkittävästikin valmiina tulemaan MM-ohjelman pariin tulee listaa tähän alle taustoineen silloin kun ne olivat siis erityisen merkittäviä tai erikoisia:

Kirgisia (Kirgisia naisineen oli ehdolla tulemaan aiemmin, mutta kun heille osui järjestysvuoro tuohon Jääkiekon Naisten Aasian ja Tyynenmeren Mestaruusturnaukseen tälle vuodelle eikä oikein järkevää muuta ehdokasta niitä pitämään löytynyt niin tänä vuonnakaan harmittavasti Kirgisian naisia ei siis nähdä. Toki heillä aikaisemmin on ollut hyvin vaikeaa jääkiekossa suhteessa miehiin tai nuorten maajoukkueisiin nähden, mutta yritystä heillä kyllä olisi. Toivottavasti nähtäisiin ensi vuonna eikä olisi niin paljon budjettikysymyksestä tai erillisestä muusta sovitusta turnauspidosta se näkyminen kiinni.)

Iran (Vähemmän yllättäen perui jälleen tulonsa MM-ohjelmaan. Ainakin heti kun selvisi, että Teheranin pamppujen vaatimukseen Eestin järjestäjille sulkea Israel naisineen pelaamasta tälle vuodelle ei suostuttu. Meni kuitenkin pelaamaan korvaavana turnauksena sitten Kirgisiassa pelattavaan tapahtumaan. Vaikka välillä oli perua siihenkin turnaukseen menon kun kovapäistä on meno naisten kohtelussa siellä päin.

Ja tietysti on Teheranin pamppuja harmittanut suuresti muun muassa aiemmin naisjääkiekkoilun televisioinnin kohu jatkokohuineen maassa aiemmin kerrottuna suurjuttuna tälläkin palstalla toki eri aihealueella eli tuolla muiden maajoukkueiden puolella.

Muuna uskontoon liittyvänä kohuna yritti ajoittain saada tätä turnausta mieluummin pidettäväksi muslimien merkkitapahtuman eli Ramadanin jälkeen tai tätä ennen tuntuvasti aiemmin, mutta Eestin järjestäjät eivät tätäkään tietenkään suostuneet tekemään. IIHF ei myöskään ehtinyt aiemman oudon Israel-kohun nimissä tehdä onneksi mitään nk. Pyhän Maan naisille heistä puhuen.)

Intia (Heillä oli hieman rahoitushuolia yleensäkin oikein päästä naisineen Eestiin ja sitten tietysti kun maassa on ollut mitä ilmeisimmin edelleen meneillään murheellinen Delhin jäähallisotku niin he eivät voineet päästä MM-ohjelmaan toisin kuin tietysti aiemmin mainittu ja poikkeusluvalla yleensäkin uutta korvaavaa jäähalliaan odottava Singapore naisineen. Siten he menivät Kirgisiaan pelaamaan.)

Arabiemiraatit (Heillä oli naisineen lähtökohtaisen turhan myöhään lähetetty järkevä kisahakemus ja kun hekin sitten jotenkin perin oudosti enemmän tuntuivat lupautuneen jo pelaamaan Kirgisian turnauksessa mieluummin kuin, että he olisivat tulleet Eestiin naisineen niin he sitten menevät pelaamaan sille. Välillä on tietysti ollut kilpailukyvyttömyyden epäilyä ja on sitten jäiden ulkopuolella jäänyt ikävään poliittiseen välikäteen yhdessä Kuwaitin kanssa kun Iran on hämmennellyt kansainvälistä soppaa urakalla mitä erinäisimmissä kohuissa liittyen esimerkiksi Gazaan tai Ukrainaan.)

Filippiinit (Tämä oli vähän ikävämpi juttu kun välillä tämän kerrottiin tulevan ja lopulta paljastui, että se ei vielä pysty tekemään MM-ohjelman debyyttiään naisineen sittenkään. Filippiinien naiset toki muutenkin viisaasti on olleet vielä kehittämässä kilpailukykyään eikä välttämättä Eestin MM-ohjelman turnaus olisi sitä oikea paikka tehdä kun maat mitä kohdattaisiin saattaisivat olla liian kovia ehkä Singaporea ja Thaimaata naisineen huomioimatta.

Tämän maan ongelma lisäksi on se, että se on viimeksi pelannut edes kaltaistensa turnauksessa viimeksi viisi vuotta sitten eli vuonna 2019 ajalta ennen koronaa. Mikäli koronaa ei koskaan olisi ollut tautina ympäri maailmaa niin milloin tahansa vuodesta 2020 eteenpäin se olisi tehnyt debyytin myös MM-ohjelmaan naisineen.

Korona pilasi tuolloin vuonna 2020 vuosista 2016-2017 eteenpäin vietyä harjoitteluohjelmaa kun maan naiset alkoivat erittäin vahvasti tuolloin ryhtyä pelaamaan tavoitteenaan päästä MM-ohjelmaan. Korona-ajan jälkeen naiset on kyllä aloittaneet uudelleen pelaamisen, mutta selvästi vähäisemmällä tuella maan miehiin tai nuorten ikäluokkien tukiin nähden.

Tuen vähäisyys muun muassa jäädytti myös maan tyttöjääkiekkoilun selkeän aloittamisen hankkeen. Siten viimeisen 1-2 vuoden aikana pelaaminen on ollut vähäistä ja katkonaista joskin tälle vuodelle tuli viimein vähän enemmän rahaa. Ikävä kyllä ei tarpeeksi ja siten oli pakko valita matka Kirgisian tai Eestin välillä ja päädyttiin Kirgisiaan.

Sielläkin kyyti saattaa olla kylmää, mutta siellä on paljon enemmän heikompia jääkiekkomaita sinänsä tai vieläkin melko vasta-alkajia. Lisäksi useampi muu maa naisineen on pois vetäytynyt joten siellä vähän pienempään turnaukseen voi olla mahdollisuuksia enemmän. Ensi vuodeksi tai hyvin lähivuosille mikäli vain rahat löytyy niin nk. Auringon Tytöt nähtäneen MM-jäilläkin viimein.)

Kuwait (Tämän maan naiset miehineen ovat keskimäärin pelottavankin heikkoja kansainvälisessä jääkiekossa. Kuitenkin mikäli mittatikku on todella riittävän surkeiden maiden vertailukyky heihin kuten myös osassa esimerkiksi arabimaita niin sellaisten joukossa Kuwait jääkiekossa kyllä pärjää.

Heidän syynsä oli pitkälti yhteneväisiä Arabiemiraattien kanssa joten en sinänsä toista samaa asiaa. Tosin oudosti heidänkin välillä mietittiin vetäytymisen syyksi muka Ramadania, mutta tämä on kiistetty jyrkästi vaikka juhlan tärkeys mielletään ja tiedetään kyllä sinänsä kyseisessä maassa.

On joutunut sanasotaan jossain määrin Iranin kanssa kun Iran on tietysti kansainvälisesti hämmentänyt soppaa monilla rintamilla ja kyseenalaistanut niin Kuwaitin kuin Arabiemiraattien länsisuhdetta.

Onko Teheran uskonnollisine partaäijineen ollut omin päin toimiva tekijä vai olisiko kenties nk. Putin-kuiskuttelijat olleet asialla sovitusta määrästä ruplia tai ydinteknologiaa toimittaen saaneet Iranin sitten jälleen riehumaan suunsoitossa länteen yksinään turmellen myös muita maltillisempia arabimaita juoniinsa mukaan ja vaikeuttaen nettivalheiden kautta länsisuhteita kuohuttaen täten länsi-ihmisten mieliä suhteessa islamiin uskontona tai muslimeita kohtaan ihmisinä?

Jää kustakin kokijasta se asia kiinni poliittisesti puhuen. On kuitenkin vetäytynyt molemmista turnauksista eli niin Eestistä kuin Kirgisiastakin osin vastauksena Iranin tämän maan kunniaa loukkaaviin sanatekoihin. Ilman Iranin temppua siellä olisi ollut enemmän menossa Kirgisian turnaukseen naisineen.)

Malesia (Jään Tiikerittäret eli maan naiset jääkiekossa joukkuenimeltään tuntien olivat lähtökohtaisesti enemmän aina menossa Kirgisiaan kuin Eestiin mitä pelaamiseen tulee, mutta näillä näkymin kisahakemuksessa ainakin nyt naisten MM-ohjelman osalta miettien tiettävästi oli puutteita ja mikäli ei sinänsä ollut niin mahdollisista kustannuksista ei päästy yhteisymmärrykseen.

Mikäli olisi päästy yhteisymmärrykseen niin sitten Jään Tiikerittäret olisi ollut Eestissä mukana. Sittemmin vetäytyi myös pari päivää sitten Kirgisiankin turnauksesta. Tulee varmaankin lähivuosina MM-jäille kun harjoittelutaso on hieman Filippiinejä parempi mitä naisiin tulee myös koronan jälkeen, mutta itsessään maassa jääkiekkopuoli tuntuu vähän olleen paikallaan polkevaa tai jopa hiipuvaa kaikkiaan verrattuna muutamaan muuhun Kaakkois-Aasian lähimaahan.

Ei voi esimerkiksi puhuakaan Singaporen, Hong Kongin, Thaimaan tai Taiwanin tasosta verraten heitä siinä mitä jääkiekkoon tulee suhteessa Malesiasta puhuen heihin. Ei lähimainkaan. Olisin toki mielelläni väärässä sitten muutaman vuoden kuluttua tästä kaikesta, mutta juuri nyt kyllä pahalta näyttää.)

Sitten oli vielä pari muuta uskottavampaa maata kun melko varhain esimerkiksi Macao naisineen perui tulonsa niin Eestiin kuin Kirgisiaan niin seuraavat maat olivat ne joilla oli neuvotteluja kumpaankin suuntaan tavalla tai toisella tai neuvottelemattomuutta:

Uzbekistan (Tällä maalla olisi kyllä varmasti annettavaa jääkiekossa oli kyseessä miehet tai naiset, mutta maan uppiniskaiset paikallisen kiekkoliiton pomot ovat tuttuun tapaan olleet perin niukkasanaisia tai lähes mahdottoman vaikeasti tavoitettavissa silloin kun pelikausi olisi jääkiekossa ovella. Yrittävätköhän he olla jokin Kaukasuksen Pohjois-Korea mitä tavoittavuuteen tulee?

Siltä aina välillä tuntuu kun tästä maasta on kyse vaikka lahjoja heillä kyllä jääkiekossa on tai olisi silloin kun he pelaavat sukupuolesta riippumatta! Kirgisiaan päin ei tainnut olla kuin sen kolmisen vähän vakavampaa tavoittavuusyritystä ja Eestiin päin tiettävästi tasan kerran vakavasti tavoittavuudesta puhuen. Tämän myötä ei voinut juuri odottaa innostusta IIHF:n vapaapaikkaan.)

Indonesia (Maan naisetkin ovat miesten vanavedessä olleet varovaisen kiinnostuneita kyllä tulemaan mukaan MM-ohjelmaan. Ikävä kyllä nämä peruivat tulemisensa niin Eestiin kuin Kirgisiaan eikä voinut muutakaan kuin antaa ainakin vielä tällä erää hylkäävän vastauksen IIHF:n vapaapaikkaankin.

Ehkä syystäkin osin kun se on naisjääkiekkoilussakin melko pelottavan heikko ja sen noin valovuoden jäljessä esimerkiksi jo Singaporen naisiakin. Noin tasoa Macao ellei melko usein sitäkin reilusti on ollut heikompi. Välillä on toki parempikin ollut kuin Macao tai esimerkiksi parhaimmillaan jo Intian naisia parempi. Riippuu paljon siitä, että onko juuri harjoituksia ollut pelejä vai eikö lainkaan.)

Tietysti muitakin innokkaita maita oli ehdolla naisineen kuten esimerkiksi Argentiina tai Brasilia naisineen, mutta melko vähin äänin ne vetäytyivät hyvissä ajoin aiemmin jo tuosta jäljellä olleesta IIHF:n vapaapaikasta siitä puhuen.

Tämän pitkän viestin päätteeksi on aika suunnata katseet odotuksiin siitä mitä Eestissä tapahtuu!
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naisten Jääkiekon MM-kisojen 3. Divisioona jatkuukin tänä vuonna naisten jääkiekkoilun kansainvälisten arvoturnausten osalta alemmalla lohkosarjallaan MM-ohjelmassa siitä puhuen alkaen huomenna.

Tähän viestiin tulee siis mietteitä päivitettynä kyseisestä turnauksesta kun tämän sarjan ylempi lohkosarja pelattiinkin aiemmin Kroatiassa ja se on jo ohi.

Naisten Jääkiekon MM-kisojen 3. Divisioona tuleekin tähän alle heti näin tällä erää kun suuremmat maamietteet muiden kuin osallistujien kesken käytiin jo viime viestiin mitä tuli viimeiseen IIHF:n vapaapaikkaan vielä MM-ohjelman myöhäishakijana tai aikaisempanakin ylipäänsä ja kun nämä mietteet ovat osin kertausta viime vuodenkin puolelta lokakuulta:

Naisten Jääkiekon MM-kisat 3. Divisioona vuodeksi 2024 lohkosarjaan B Eestin Kohtla-Järvellä 24.3.2024-29.3.2024

3B

Eesti (Emännöi turnausta. Jään Pääskyttäret noussee ylempään lohkosarjaan. On myös putoaja ylemmästä lohkosarjasta viime vuodelta puhuen. Aiemmin näytti jäävän jatkamaan mitenkään putoamatta kun yhteiskisoja MM-kisojen 3. Divisioonaan kaavailtiin liian pienen maamäärän vuoksi pitkin viime vuotta kuten myös tämän vuoden alkua koskien, mutta nyt maalaajennusten jälkeen putoaminen kävi toteen.

Tosin nousu lienee silti todennäköisempi. Jääminen saattaisi olla todella huonoa mainosta Eestin naisjääkiekolle. Liian helppoa se ei tilannekuvan pohjalta välttämättä ole kun Israel ja Bosnia ja Hertsegovina naisineen saattavat kyetä haastoon tilanteesta riippuen. Sen näkee sitten.

Välillä oli Kroatia-Turkki-kaksikon nousemisen tai putoamisen sotkunkin takia jäädä putoamatta tänne kuten vaillinaisesti Ukrainan tilanteestakin se oli riippuvainen ennen kuin kaikki muut kohut ja sotkut selvisivät heidänkin osaltaan. Ja kun ylempi lohkosarja muutenkin tuli pelatuksi aiemmin niin sillä ei ollut pahemmin väliä kaikki tyynni.)

Israel (Serbia oli liian ylivoimainen naisineen heille viime vuodeksi. Onko Eesti samoin naisineen niin nähtäväksi jää. Tämän maan naisia kuten sen miehiä ja muitakin ikäryhmiä sukupuoleen katsomatta haittasi tämän vuoden aiempi IIHF:n omituisen outo ja typerä Israel-kohu jossa tietysti suojelusulun varjolla yritettiin estää tätä maata osallistumatta tälle vuodelle moniin eri turnauksiin joukkueineen.

Mikäli tuo kohutapaus tulee tutkimuksineen jossain kohtaa tiensä päähän niin ainakin tähän turnaukseen nk. Pyhän Maan naiset saavat osallistua ja hyvä näin kun järjestäjätkin aikoivat olla ja myös ovat ystävällisiä heille. Välillä tuntuu esimerkiksi, että Israel on enemmänkin uhri kuin vainoaja kenellekään.

Enemmän tuntuu turvallisuusuhkaa olevan vaikkapa mahdollisessa Iranin naisten pelaamisessa sitten lähivuosina mikäli edes ajatuksella se tulisi samaan sarjaan kuin mitä Israel. Tosin tämän estää tunnettu kyseisen maan viha nk. Pyhää Maata kohtaan urheilussa ja politiikassa sen tietäessä tulemattomuutta Eestiin ja lähtöä Kirgisiaan pelaamaan MM-ohjelman korvaavaa turnausta.

Tosin osin juuri siitä syystä toivoisi nk. Pyhän Maan naisten pääsyä ylempään lohkosarjaan jolloin varmaankin sitten kun se ei pelaisi välittömässä läheisyydessä niin Iran naisineen voisi tulla pelaamaan ja tekemään debyyttinsä.

Tai mahdollisista, nykyään yhä epätodennäköisemmältä naisjääkiekon maailmanlaajuisen innostuksen jatkuessa tätä tasoa yhteiskisoista puhuen koskien suoralla nousulla kokonaan ylempään sarjaankin voisi myös toteutua Iranin naisten pelaaminen MM-ohjelmassa. Yhteiskisoissa tosin ei nk. Pyhän Maan naisilla juuri nyt kyllä toivoa pahemmin olisi.

Oli vaillinaisesti mukana mahdollisessa ajatuksellisessa pääsyssä yhdessä Eestin kanssa ylempään lohkosarjaan kiitos Kroatia-Turkki-kaksikon nousua ja putoamista koskevan sotkun kuten myös Ukrainan tilanteen kautta. Sittemmin tilanne selvisi näiden maiden osalta ja nk. Pyhä Maa naisineen jäi omalle paikalleen tähän turnaukseen.)

Bosnia ja Hertsegovina (Paljolti samat mietteet on kuin Israelille kun Jään Pääskyttäret vaikuttavat kovin vahvoilta. Odotukset ovat lähinnä vasta-alkajien tai pikemmin nyt MM-ohjelmaan naisten puolelle liittyneiden maiden voittamisessa kun nousuyrityksessä. Tämä tilanne ei ole viime vuoden lokakuulta lähtien tähän hetkeen tullen juuri muuttunut.)

Singapore (Liittyy MM-ohjelman naisten puolelle mitä nyt Jääkiekon Aasian Naisten puolen turnauksissa on pelannut ennenkin. Välillä pelottavan heikko, mutta välillä yllätyksiä täynnä tavallaan. On toki esimerkiksi välillä lähes valovuoden vaikkapa Indonesiaa, Macaota ja Intian naisia ollut parempi eri turnauksissa. Mene ja tiedä miten käy ennen pitkää MM-ohjelmassa!

Tämä tilanne ei ole viime vuoden lokakuulta lähtien tähän hetkeen tullen juuri muuttunut. Vakuutti myös Eestin järjestäjille, että he tulevat kyllä turnaukseen sanomansa mukaisesti peruen samalla siinä sivussa vakuudeksi Kirgisiassa pelattavaan MM-turnauksen korvaavaan turnaukseen menonsa.

Singapore tosiaan naisineen näin esimerkiksi kuten maan miehetkin niin pelaa kyllä nyt poikkeusluvalla MM-ohjelmassa ilman asianmukaista jäähallia, mutta sillä on ollut jäähalleja ja se myös pystyy takaamaan jäähallien jatkuvuuden niin maassa itsessään kuin IIHF:n haluamalla tavalla. Muutenhan se ei olisi voinut osallistua tälle vuodelle tähänkään tapahtumaan haluista riippumatta.)

Thaimaa (Jään Elefanttien naispuoli liittyy myös MM-ohjelman pariin viimein mitä nyt Jääkiekon Aasian Naisten puolen turnauksissa on pelannut ennenkin. Hieman yllättävää on se, että maa ei liittynyt esimerkiksi yhtä matkaa miesten puolen kanssa silloin Thaimaan jääkiekollisen juhlavuoden kunniaksi MM-ohjelman pariin ennen juuri ennen koronaa 5 vuotta sitten vuodeksi 2020 mikäli ei vuodeksi 2019 olisi ehtinyt. MM-ohjelmassa pelaaminen toivottavasti tuottaa menestystä!

Tämä tilanne ei ole viime vuoden lokakuulta lähtien tähän hetkeen tullen juuri muuttunut. Vakuutti myös Eestin järjestäjille, että he tulevat kyllä turnaukseen sanomansa mukaisesti peruen samalla siinä sivussa vakuudeksi Kirgisiassa pelattavaan MM-turnauksen korvaavaan turnaukseen menonsa.)

Seuraavaan viestiin tuleekin nyt sitten viiden maan MM-ohjelman turnauksesta muita pienempiä mietteitä.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naisten Jääkiekon MM-kisojen 3. Divisioona jatkuu siis tämän vuoden osalta Eestissä Kohtla-Järvellä.

Alempi lohkosarja tämän sarjan kokonaisuudesta puhuen alkaa siis huomenna ja päättyy siis viiden päivän kuluttua siitä lähtien eli 29.3.2024.

Tässäpä ottelut ja mietteet kun muistaa, että kiitos viidellä maalla pelaamisen tässä turnauksessa ei ole välipäiviä lainkaan vaan joka päivä Eestissä pelataan siis vähintään ainakin yksi ottelu ja avauspäiväksi kaksikin:

Naisten Jääkiekon MM-kisat 3. Divisioona vuodeksi 2024 lohkosarjaan B Eestin Kohtla-Järvellä 24.3.2024-29.3.2024

3B

24.3.2024

Thaimaa-Israel (Jään Naaraselefantit tai myös Jään Matriarkkoina lempinimensä mukaisen nimikkoeläimensä johtajuutta korostaen suorittavat MM-ohjelman debyyttinsä heti melko kovaa vastustajaa vastaan sellaisenaan. Etenkin kun nk. Pyhän Maan naisetkaan nyt liian kilpailukyvyttömiä ole. Pisteryöstökin olisi jo sitä kautta ajatellen kovaa valuuttaa. Saati sitten voitto. Voi kyllä myös hävitä todella rumasti.)

Eesti-Bosnia ja Hertsegovina (Jään Pääskyttäret pelaavatkin sitten heti kättelyyn välittömästi bosniakkinaisia vastaan. Etulyöntiasema pitäisi kyllä hyvinkin olla emäntien. Mene ja tiedä sitten yllätyksistä edes ajatustasolla. Emäntien keskittyessä ehkä jo ajattelemaan nk. Pyhän Maan naisia vastaan käytävää nousuottelua keskittynee altavastaaja tuottamaan ehkä yllätyksen. Ja mikäli ei niin pisteryöstökin tuntuisi jo kuin pieneltä mestaruudelta varmasti bosniakkinaisille.)

Singapore naisineen on vielä avauspäivän lepovuorossa ja pelaa sitten ylihuomenna päivän ainoassa ottelussa 25.3.2024 Jään Elefanttien naispuolta eli debytanttivastapeluri Thaimaan naisia vastaan.

Ottelut pelataan Kohtla-Järven Urheilukeskuksen Jäähallissa eli Spordikeskuksessa paikallisesti mainiten tai nk. Etelänaapurimme sanoin arutellen.

Arutelu on väga huvitav ja hea toivon mukaan siitä huomiseksi puhuen tai tulevaan!

Niin tai näin sukulaiskansan kieleksi tai ilman todeten ottelut alkavat Klo 15 ja Klo 18.30.

Kellon suhteen ei murehtia tarvitse kun Eestissä ja Suomessa on tietenkin sama aika.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Poikien Jääkiekon MM-kisojen 2. Divisioona käynnistyi siis aiemmin tämän vuoden osalta puhuen Espanjassa Puigcerdassa.

Alempi lohkosarja tämän sarjan kokonaisuudesta puhuen alkoi siis viikko sitten ja päättyi eilen eli 23.3.2024.

Tässä päätöspäivän ottelujen tulokset ja mietteet:

Poikien Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona 2024 Espanjassa Puigcerdassa 17.3.2024-23.3.2024

2B

23.3.2024

Taiwan-Israel 5-3 (Tämä ottelu on alkanut jo sen seitsemän minuuttia sitten näistä sanoista. Mitä tulee säilymiseen niin nk. Raha-Kiinan poikaryhmälle riittää piste kun taas nk. Pyhän Maan poikaryhmä tarvitsee täyden voiton säilyäkseen.

Näin mietin eilen ja oli kyllä lipua sarjapaikka nk. Raha-Kiinan poikien käsistä aika tavalla! Johdettiin ensimmäisen erän päätteeksi 2-0, mutta toiseen erään mennessä oltiin jo häviölläkin maalein 2-3. Ehkä vähän turhan kauan riskillä nk. Raha-Kiinan poikaryhmä peluutti kakkosmaalivahtiaan eli Tzu-Sen Chaota ennen kuin sitten ymmärsi vaihtaa ykkösmaalivahdin eli Hao-Hsuan Kaon tilalle.

Kun Kao saatiin maalille niin ei enää maaliakaan mennyt juurikin heikäläisten pömpeliin ottelussa. Päätöserässä sitten peli-ilo parani ja vaikka vauhti alkoi mennä ja väsymys iski kuten myös nk. Pyhän Maan poikaryhmä piti kiekkoa enemmän mitä pidemmälle ottelu eteni niin silti tarkkuus nk. Raha-Kiinan poikaryhmällä oli aina parempi maalipaikkojen mahdollista harvuutta kohti.

Shih-Hsuan Chanin 2 minuutin jäähy kampituksesta näytti kohtalokkaalta, mutta vain 10 sekuntia tästä ajassa 48.20 onnistui Yi-Siang Hao tekemään alivoimamaalin Yun-Sheng Changin syötöstä ja pitkän kamppailun jälkeen nk. Raha-Kiinan poikaryhmä oli jälleen siirtynyt johtoon ja siitä se ei enää ottelun loppua kohti luopunut.

Aiemmin päätöserään oli saatu toki jo myönteinen tasoitusmaali ajassa 46.05 Po-An Chenin laukomana tietenkin Yu-Shan Hungin ja Yi-An Wangin syötöistä juontuen tilanteeseen 3-3. Yi-Siang Hao teki myös ottelun päätösmaalin ylivoimalla kun kellossa oli jäljellä enää 2 minuuttia ja 58 sekuntia aikaa Yi-Hong Wun syötöstä. Ylivoimamaalit mikäli olisi laskuista unohtanut niin ottelun lopputulos olisi ollut 5-3 sijaan 4-2. Israelin pojatkin kun yhden ylivoimamaalin pystyivät aikaan saamaan.

Ottelusta puhuen muutoin nk. Pyhän Maan poikaryhmä olisi saattanut hoitaa homman kotiin tietyin osin ottelussa, mutta kyllä heillä oli vähän liian kuohuvaa se homma jäällä kuten myös levotonta laukaisuissa kohti maaliakin jolloin tarkkuus kärsi siitä kiireestä mikä heillä oli.

Siihen päälle tietysti ratkaisuotteluun oli parikin kaveria pelikiellossa niin se oli siinä sitten. Ensi vuodeksi voidaan alemmassa sarjassa miettiä ratkaisuja mahdolliseen kuumaverisyyteen ja siihen päälle vielä laukaustarkkuuden yleishiontaa. Taiwanin poikaryhmä säilyi siis ja Israelin poikaryhmä putosi ensi vuodeksi puhuen alempaan sarjaan.

Mitä tulee nk. Raha-Kiinan poikaryhmään tällä tasolla niin paljon oli epäonnea ja välillä maalivahdit päästi turnaukseen ehkä puhuen turhankin paljon maaleja taakseen, mutta ajoittain meno jäällä oli vähän laiskaa tai ei oikein vain lähtenyt homma luistamaan toivotulla tavalla.

Vielä viime vuonna ja ehkä tänä vuonnakin tuo meno voisi mennä mahdollisen sarjatasonkin totuttelun piikkiin, mutta ensi vuonna pitäisi kyllä alkaa saamaan vähän parempia suorituksia aikaan. Myös epäonni huomioiden.

Muussa tapauksessa lähivuosina tulee olemaan rankkaa jos osin tapellaan vain sarjassa säilymisestä kun kyvyt kuitenkin ovat jääkiekossa nousussa kyseisessä maassa ja yleensäkin lahjoja olisi parempaan.

Muutoin sitten ongelmaksi voi tulla tämä ikäluokka ja mahdollinen pidemmän ajan tulevaisuus kuin tämä hetki. Sen näkee sitten. Hyvä, että kuitenkin nk. Raha-Kiina poikaryhmineen säilyi niin ei tule liikaa painetta mahdollisilta arvostelijoilta asiaan.)

Bulgaria-Australia 1-3 (Tässä ottelussa turnausyllättäjä ja muutoin juuri sarjapaikan säilyttänyt joukkue ikäryhmään poikaryhmineen taistelevat hyvän turnauspäätöksen keskittyen ensi vuoteen.

Näin mietin eilen ja näin kävi, että Jään Kenguruiden poikaryhmä tämän ottelun voitti.

Tämä oli oudon suoraviivainen, nopea ja puhdas jääkiekko-ottelu tälle tasolle ja olisi ollut melkoisen kelvollinen ihan ylempiinkin sarjoihin aina varsinaisia MM-kisoja myötenkin.

Outous johtui siis siitä, että otteluun ei vihelletty koko sen aikana lainkaan mitään jäähyä kenellekään, ei vietetty käytännössä mitään pelikatkoa mistään tilanteesta muutoin kuin mitä enintään normaaliin torjuntaan kenties liittyi, aikalisiäkään ei vietetty ja ainoa merkittävä tilanne mistään tauosta puhuen oli päätöserän Georgi Milanovin eli Bulgarian poikien maalivahdin vetäytyminen jäältä puoli minuuttia ennen loppua kuten myös palaaminen jäälle 11 sekuntia ennen loppua ja vain siksi kun oli tullut tyhjiin maali!

Tämä ottelu oli kuitenkin käytännössä loppuun asti Jään Kenguruiden poikaryhmän yksipuolista näytöstä tietenkin oudon niukalla lopputuloksella ylivoimaan nähden. Laukausylivoima oli niin murskaava kohti maalia, että ottelun päätöserässä Bulgarian poikaryhmä sai yhden vaivaisen hyväksytyn laukausyrityksen kohti maalia!

Avauserään missä Antani Todorov oli tehnyt heikäläisten ainoan maalin otteluun Aleksandar Stanimirovin ja Lyubomir Asparuhovin syötöstä niin siihen heikäläiset saivat lauotuksi kiekkoa kohti maalia viisi kertaa sen tuotettua siis ainoan kerran maalin.

Koko otteluunkin Bulgarian poikaryhmä sai laukauksia hyväksytysti kohti maalia 10 kappaletta epävirallisen osuuden töin tuskin ylittäessä heikäläisillä virallista lukua ja Jään Kenguruiden poikaryhmän saadessa niitä aikaan virallisemmin 52 kappaletta epävirallisen osuuden lähennellessä satakunta laukausta maalia kohti otteluun ja kolme maalia kiitos tietysti omien virheiden kuten myös Georgi Milanovin torjuntojen.

Jään Kenguruiden mahdollisten tulevien edustajien maalit tekivät päätöserässä kun toinen erä oli maaliton niin ajassa 51.45, 53.18 ja 59.49 tyhjiin Mac Tutton, Hugh Campbell ja Ruben Nalos Mac Tuttonin syötöstä.

Jään Kenguruiden tämän ikäluokan maalivahti eli Justin Baxter vietti perin oudon hiljaista ottelua kun ei juuri tarvinnut torjua kiekkoa suuren luokan arvosteluryöpyn jälkeen mitä nuori kaveri on tosiaan saanut turnaukseen.

Ensi vuodeksi on paha sanoa, että yllättääkö Bulgarian poikaryhmä enää niin myönteisesti uudelleen ja saako Jään Kenguruiden poikaryhmä myös vähän parempia tuloksia aikaan kuin mitä nyt on saanut? Sen näkee sitten ensi vuonna.)

Espanja-Kiina 2-8 (Tässä ottelussa tulevat Seleccion Azulin jäsenet toivottavasti kykenevät päihittämään tulevat Jään Lohikäärmeiden jäsenet. Ikävää olisi nähdä heidän tahkoavan täällä kun kyvyt saattaisivat riittää parempaankin kuin miltä perinteisesti on näyttänyt. Ylemmän lohkosarjan paikka on kyseessä tietenkin.

Virheistään johtuen turnauksessa isäntien poikaryhmä tarvitsee täyden voiton kun taas Jään Lohikäärmeiden poikaryhmälle riittää pistekin pääsyyn ylempään lohkosarjaan ensi vuodeksi.

Näin mietin eilen ja näin kävi, että jonkin verran jouduin erehtymään kyllä lopputuloksesta!

Etenkin ottelun jälkeen jälkisanoina. Luulin tilanteen olevan paljon paremmin hallussa nuorten isäntien ja kotiyleisön suosikeilla, mutta käsittämättömästi sitten romahdettiin joko kotiyleisön paineen alla tai mitä erinäisimpien muiden liikajäähyjen suhteen.

Paljon enemmän pidettiin kiekkoa hallussa otteluun tai myös lauottiin enemmän kohti vastustajan maalia, mutta silti romahdus ja tappio noin suurin lukemin vaikka tappiota saatettiin välillä jo ounastella huonon ensimmäisen erän jälkeen niin se oli yllättävääkin kaikkiaan!

Jään Lohikäärmeen poikaryhmän pelaajilla oli kuitenkin lopulta enemmän tiettyyn alivoimaisuuteen nähden parempi tarkkuus laukauksissaan.

Lisäksi heillä oli etulyöntiasema siinäkin, että pistekin olisi jo riittänyt pääsyyn ylemmän lohkosarjan puolelle. Ensimmäisen erän jälkeen jotakin vain romahti Seleccion Azulin mahdollisten tulevien jäsenten peliotteissa todella pahoin.

Ja tappiota aavisteltiin juurikin siksi yhä kasvavammin, että tarmokkuudestaan huolimatta nuoret isännät olivat häviöllä jo maalein 2-4 silloin.

Tiedä sitten, että olisiko kuitenkin kotiyleisön suosikkijoukkue tähän kamppailuun tuhlannut liikaa voimiaan nk. Pyhän Maan poikaryhmää vastaan suoritettuun suurvoittoon maalein 11-1 ja siihen elvistelyyn osin sitten kuitenkin?

Jään Lohikäärmeiden poikaryhmän parhaimmat otteluun olivat maalivahti Xi Sun huomattavine torjuntoineen ja siihen päälle tietysti kentällisistä puhuen kenttäpelaajat Ziheng Xu kypärätempullaan ja Yixiang Huang kahdella maalillaan.

Tämän kaksikon eli Xu-Huang-kaksikon viisi maalia kellistivät isäntien poikaryhmän kumoon todella raskaasti. Tiedä sitten, että millä tavoin Jään Lohikäärmeiden poikaryhmän jäsenet sitten tästä vielä kehittyvät kasvaessaan taas vuotta vanhemmiksi tasollaan.

Toivon mukaan kehitys jatkuisi myönteisenä eikä olisi osin riippuvainen kohtalon oikuista tai myöhemmin sitten ehkä kaksoiskansalaisten käytöstä. Espanjan poikaryhmälle taas voi tulla paljon arvostelua ja huolta tulevaan ensi vuotta peilaten. Kun hävitä tietenkin olisi saanut, mutta ei ehkä noin raskaasti.

Toki voinee ensi vuonna päästä kohti parempaa kuin mitä nyt oli tänä vuonna muun muassa Bulgaria-ottelun pisteryöstötappion luomien lisäpaineiden takia. Parempi olisi kun muutoin tulee sitä arvostelua sitten taas muilta tahoilta. Kaiken tämän näkee sitten ensi vuonna paremmin kuin mitä nyt voi vai arvella.)

Seuraavaan viestiin tulee vielä tämän turnauksen lopullinen pistetilanne.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Poikien MM-kisoista ja etenkin niiden 2. Divisioonasta puhuttaessa tähän viestiin tulee myös vielä lopullinen pistetilanne sen koskiessa Espanjan Puigcerdassa 17.3.2024-23.3.2024 pelattua alempaa lohkosarjaa.

Kas tässä pisteet:

Poikien Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona 2024 Pistetilanne

2B

Kiina 15 pistettä

Espanja 10 pistettä

Bulgaria 8 pistettä

Australia 7 pistettä

Taiwan 5 pistettä

Israel 0 pistettä

Jään Lohikäärmeiden poikaryhmä pääsee tietenkin ensi vuodeksi ylempään lohkosarjaan kun nuorten kisaisäntien poikaryhmä jäi lopulta yllättävänkin selvästi päätösottelussa rannalle mitä tuli pääsypaikkaan ylempään lohkosarjaan ja nk. Pyhän Maan poikaryhmä tippuu ensi vuodeksi tämän ikäryhmän MM-kisojen 3. Divisioonaan josta tilalle nousee Jään Perkeleiden poikaryhmä eli toisin kertoen tietysti Belgian poikaryhmä.

Jään Perkeleiden poikaryhmä toivon mukaan tuottanee parempaa painetta lähtökohtaisen arvioidun paremmilleen mitä säilymiseen tulee toisin kuin miten kävi nk. Pyhän Maan poikaryhmältä puhuen.

Ylempi lohkosarja pelataan vasta jo aiemmin todetusti edelleen melkein kuukautta myöhemmin ja sen reilun kolmen viikon päästä muutenkin Puolassa ja samoihin aikoihin on meneillään pelottavankin monta muuta arvoturnausta!

Toivottavasti ehtisi puhumaan ja ne eivät jäisi kiireiden jalkoihin, mutta pahaa pelkään kuitenkin joidenkin turnausten jäämistä vähemmälle huomiolle.

Etenkin kirjoitusaikaan mikäli niin kovin monta arvoturnausta esimerkiksi naisissa tai miehissä on meneillään samaan aikaan nyt huhtikuuta etenkin miettien.

Toivotaan parasta mitä poikien MM-ohjelman jääkiekkoseurantaan tulee!
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naisten Jääkiekon MM-kisojen 3. Divisioona on jatkunut siis tämän vuoden osalta Eestissä Kohtla-Järvellä.

Alempi lohkosarja tämän sarjan kokonaisuudesta puhuen alkoi siis eilen ja päättyy siis neljän päivän kuluttua tämän viestin kirjoituspäivästä lähtien eli 29.3.2024.

Tässäpä ottelut ja mietteet eilisen avauspäivältä ja kun muistaa, että kiitos viidellä maalla pelaamisen tässä turnauksessa ei ole välipäiviä lainkaan vaan joka päivä Eestissä pelataan siis vähintään ainakin yksi ottelu ja avauspäiväksi pelattiin kaksikin:

Naisten Jääkiekon MM-kisat 3. Divisioona vuodeksi 2024 lohkosarjaan B Eestin Kohtla-Järvellä 24.3.2024-29.3.2024

3B

24.3.2024

Thaimaa-Israel 4-0 (Jään Naaraselefantit tai myös Jään Matriarkkoina lempinimensä mukaisen nimikkoeläimensä johtajuutta korostaen suorittavat MM-ohjelman debyyttinsä heti melko kovaa vastustajaa vastaan sellaisenaan. Etenkin kun nk. Pyhän Maan naisetkaan nyt liian kilpailukyvyttömiä ole. Pisteryöstökin olisi jo sitä kautta ajatellen kovaa valuuttaa. Saati sitten voitto. Voi kyllä myös hävitä todella rumasti.

Näin mietin eilen ja aikamoisen suorituksen tekivät sitten heti kättelyyn Jään Naaraselefantit vaikka taso sellaisenaan mittatikkuna vastassa ei ehkä periaatteessa kovin kummoinen ole ja etenkin kun se vastustaja pidettiin nollilla!

Historiallinen voitto oli siitä kummallinen toden totta, että ei juuri nk. Pyhän Maan naisetkaan kyenneet saamaan edes myöhemmin otteluun jotakin itselleen perittävää otetta sen sitten ehkä ollessa kehittynyt yliotteeksi.

Jo avauserässä Jään Naaraselefantit menivät johtoon maalein 3-0 ja vain ihme esti ennen pitkää oikeasti läpi ottelussa, että voittoluvut eivät kasvaneet suuremmiksikin.

Lopulta otteluun kaikkiaan Jään Naaraselefantit laukoivat 69 kertaa kiekkoa kohti vastustajansa maalia ja kiitos hallitsevan kiekonpito-otteen alun haparointia huomioimatta täysin läpi ottelun eivät nk. Pyhän Maan naiset kyenneet laukomaan hyväksytysti kohti yllätysvoittajan tai sellaisena ainakin keskimäärin nyt debytantin ollessa kyseessä juurikin heikäläisten maalia ajatellen sen 13 kertaa kiekkoa otteluun kaikkiaan.

Alun haparoinnin aikana ilman muuta voittajan maalivahdilla eli Thamida Kunthadapakornilla oli tärkeä merkitys peli-ilon pitämisessä eheänä silloin kun oli vaikeaa.

Hän sai myös heti kättelyyn nollapelinkin mikä ei todellakaan ole helppoa jääkiekon vasta-alkajille pidettävänä maana sellaisenaan vaikka eihän aivan täysin debytantti hänen edustamansa maa ole jääkiekossa mitä nyt vain korkeintaan juurikin MM-ohjelman tasolla kyllä on!

Kun peli alkoi luistamaan niin 1-0 ei ollut Israelin naisten vaan Thaimaan naisten. Historiallisen voiton alkua pohjusti ajassa 15.16 Apichaya Kosanuntin tekemä avausmaali Marisa Chimpradidin syötöstä.

Vain minuutti ja 28 sekuntia myöhemmin ajassa 16.44 Pacharamon Vorawat teki seuraavan maalin ja syöttäjänä toimi jälleen Marisa Chimpradid.

Sekunti ennen avauserän loppua ajassa 19.59 tilanne olikin viimein aiemmin mainittu 3-0 Avita Pothongin tekemän maalin jälkeen kun hänen syöttäjinään toimivat siihen maaliin Sirikarn Jittresin ja Wirasine Rattananai.

Toinen erä oli maaliton ja vähäjäähyinen. Päätöserä sujui myös melko siististi vaikka hieman enemmän nähtiin jäähyjä ja ehkä ajoittain turhan levotonta fyysisyyttä missä toimitsijalinjan olisi pitänyt mielestäni olla tarkempi. Ja jäähyjä jossain toisessa yhteydessä tai korkeamman MM-ohjelman turnauksessa todennäköisemmin olisi tilanteista tullut.

Päätösmaalin ja voiton loppulukemiin 4-0 sinetöi oikeutetusti historiallisessa voitossa heti alkuun siitä puhuen jälleen Apichaya Kosanunt ajassa 58.12 syöttäjinään Thipwarintorn Yannakornthanapunt ja Sirikarn Jittresin.

Hävinneille eli nk. Pyhän Maan naisille tilanne ei ollut helppo niellä ja ottelun kestäessä lipuessaan kohti päätöshetkiä tuli vielä lisäksi paineita sitten jatkoon. Siihen taustaan nähden maalivahti Yael Fatiev oli sisukas mimmi yrittäessään kaikkensa kiekkosateessa, mutta ei vain voinut mitään sitten kaiken jälkeen.

Mitä tulee Jään Naaraselefantteihin niin on mielenkiintoista, että tuleekohan siitä näillä näkymin turnausyllättäjä?)

Eesti-Bosnia ja Hertsegovina 5-2 (Jään Pääskyttäret pelaavatkin sitten heti kättelyyn välittömästi bosniakkinaisia vastaan. Etulyöntiasema pitäisi kyllä hyvinkin olla emäntien. Mene ja tiedä sitten yllätyksistä edes ajatustasolla.

Emäntien keskittyessä ehkä jo ajattelemaan nk. Pyhän Maan naisia vastaan käytävää nousuottelua keskittynee altavastaaja tuottamaan ehkä yllätyksen. Ja mikäli ei niin pisteryöstökin tuntuisi jo kuin pieneltä mestaruudelta varmasti bosniakkinaisille.

Näin mietin eilen ja näin kävi, että Jään Pääskyttäret turnausemäntinä menivät sinänsä kyllä kiekonkäsittelyssä menoaan kohti voittoon.

Ei kuitenkaan halvalla eikä liian helposti. Ensimmäisen erän jälkeenkin johto ei ollut enempää kuin 2-0 ja toinen erä oli Jään Pääskyttäriltä yllättävänkin epätyydyttävä.

Paljon tuli hosumisia, ei kyetty oikein tekemään oikeita linjaratkaisuja eikä tietenkään kyetty saamaan yhtä paljon laukaisupaikkoja kohti maalia. Kiekonkäsittelykin ajoittain jätti toivomisen varaa.

Toisaalta tätä vasten Jään Pääskyttärien veräjänvahti Sofia Salamatinalla ja bosniakkinaisten maalivahti Hana Sadovicilla oli kyllä otteluiltaan nähden melkoinen tahtojen taisto meneillään. Kuten myös heidän ketjupäillään mitä tuli kentällistöihin.

Epätyydyttävä toinen erä tiesi sitä, että bosniakkinaiset pystyivät kuromaan eron jopa kiinni jolloin johto ei ollut suuri ja tilannekin oli 3-2 päätöserään.

Mahdollisesti Jään Pääskyttäret olisi saattaneet kärsiä kehnoon kallellaan olevasta erästään pahemminkin ilman sitten bosniakkinaisten jäähyjä.

Lopulta ilman muuta voittivat ottelun kun päätöserässä ei enää hosuttu eikä kohellettu jonka myötä jäi heille sitten kuitenkin niukka vastustajan maalia kohti laukaistujen laukausten määrä otteluun enemmistönä.

Hieman kisaemäntiä imarteli myös se, että heillä oli voittoonsa kohti kaksi ylivoimamaalia ja päätöseräänkin nähtiin joitakin todella turhaan otettuja jäähyjä.

Yksi turha sellainen oli Diana Kaaresten ryntäysjäähy.

Diana on lahjakas pelaaja ja kaikkensa peliin antava, mutta ajoittain ehkä vähän turhan herkästi kuohahtava mimmi. Hänellä oli otteluun useampi maalisyöttö tai maalisyötön alku kuten myös hyviä vastustajan syötönkatkoja ja oma yleinenkin maali otteluun eli päätösmaali.

Silti hän sitten sisun kuohahdettua oli pilata ottelumaineen ja tulevat pelit ryntöön mistä olisi voinut joltain kovemmalta toimitsijalta tulla suoraan käytöskymppi tai pelikielto suoraan suihkukomennuksella kenties pidemmäksikin aikaa!

Tämäkin heti sen jälkeen perään kun 1 minuutin ja 8 sekunnin sisään oli jo Jään Pääskyttärien Käbi-Triin Riig valmiiksi jäähyllä koukkaamisesta. Kaaresten Diana selvisi sitten tosiaan viimein mietinnän jälkeen 5 minuutin jäähyllä ja kisaemännät olivat hätää kärsimässä jokusen hetken aikaa pahastikin.

Onneksi kuitenkaan bosniakkinaiset eivät saaneet maaliakaan enempää otteluun huolimatta näinkin anteliaasti tarjoilusta ylivoimastakin ottelun loppuminuuteille ja siten kisaemännät voittivat ottelun.

Kisaemäntiä helpottavasti ehkä heidän turnaustaan ajatellen Jään Naaraselefantit voittivat sitten debytanttina MM-ohjelmaan nk. Pyhän Maan naiset omassa ottelussaan heti kättelyyn.

Toisaalta vielä tässä vaiheessa aivan liian paljon ei kannata hymyillä ja vaikka hymyilyttäisi nousuottelua koskien niin parempi on sitten voittaakin Thaimaan naiset tai voi siitä ajatuksellisesta tappiosta tulla melkoinen taakka hyvinkin pitkäksi aikaa heille maineellisesti puhuen jääkiekossa.

Bosniakkinaisille tosiaan Israelin naisten tappio tuottaa oman mielenkiintonsa jatkoon eivätkä he välttämättä tule olemaan edes turnauksen suhteen viimeisiä mikäli näin asiat jatkuvat.)

Tämän päivän ainoasta ottelusta tulee asiaa seuraavaan viestiin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naisten Jääkiekon MM-kisojen 3. Divisioona on jatkunut siis tämän vuoden osalta Eestissä Kohtla-Järvellä tänään.

Alempi lohkosarja tämän sarjan kokonaisuudesta puhuen alkoi siis eilen ja päättyy siis neljän päivän kuluttua tämän viestin kirjoituspäivästä lähtien eli 29.3.2024.

Tämän päivän ainut ottelu on juuri päättynyt, se oli seuraava Singaporen naisten oltua eilen vielä katsojien asemassa ja kun he tekivät tänään debyyttinsä MM-ohjelman jäillä:

Naisten Jääkiekon MM-kisat 3. Divisioona vuodeksi 2024 lohkosarjaan B Eestin Kohtla-Järvellä 24.3.2024-29.3.2024

3B

25.3.2024

Singapore-Thaimaa 0-4 (Tämä oli tämän päivän ainut ottelu ja päättyi juuri. Toisin kuin Jään Naaraselefantit niin Singapore naisineen ei MM-ohjelman debytanttina kyennyt yllättämään tai saamaan voittoa heti kättelyyn nyt ainakaan muusta Kaakkois-Aasian jääkiekkovastustajastaan nyt tutumpana puhuen. Ei ollut yllättää lähimainkaan vaikka lopputulos näennäisesti tasaisempi olikin.

Jään Naaraselefantit muutenkin käyttivät otteluun kakkosmaalivahtiaan eli Wilaksaya Watthanakulcharoenchaita eli jo sekin kertoi omalla tavallaan paljon ottelun luonteesta.

Kuten myös se, että Singaporen naiset eivät saaneet laukaistua koko otteluun kuin vain 8 kertaa kiekon kohti voittajien maalia. Itse ottelun voittaja sai lauottua verraten oudon säästellen ja verkkaisesti otteluun 38 kertaa kiekon kohti voitetun osapuolen maalia.

Ensimmäisessä erässä toden totta Singaporen naiset eivät saaneet myöskään yhtään virallisesti hyväksyttyä laukausta kohti vastustajansa maalia aikaan kun niin ylivoimaista oli Jään Naaraselefanttien kiekonkäsittely ja ylläpito jäällä!

Ottelu oli jossain määrin vähän kuumaverinen ja jäähyjäkin nähtiin jonkin verran vaikkakaan ei nyt liikaa.

Avausmaalin voittajalle otteluun teki ajassa 19.12 viimein onnistuen Nuchanat Ponglerkdee syöttäjänään Varachanant Boonyubol.

Sen myötä luvut olivat ottelun ensimmäisen erän päätteeksi 1-0 voittajalle ja 0-1 häviäjälle.

Toinen erä jatkui jäähyjen merkeissä ja ihme kyllä Singaporen Qina Foo maalivahtina jaksoi torjua kiekkoa toisensa perään kuten myös katsoa hämäyslaukausten ja palautusten perään ilman, että sortui ajoittain liikaa 'helppoihin'.

Huonomminkin olisi voinut mennä. Ihme kyllä tulevan voittajan johto ei kasvanut suuremmaksi kuin lukemiin 2-0 asti kun tämän maalin teki ajassa 36.14 Pacharamon Vorawat syöttäjinään Prim Dejthai ja Thipwarintorn Yannakornthanapunt.

Päätöserään mennessä aluksi 2-0 näytti pysyvän loppulukemina, mutta sittemmin tuli vielä kaksi maalia voittajalle joista päätösmaali otteluun peräti alivoimalla. Singaporen naiset eivät kyenneet täten juurikaan yllättämään tulevaa ottelun voittajaa tai hyötymään edes myöhäisemmästä turnausaloituksestaan mitään jatkoon.

Eikä saamaan edes maan omaa historiallista debyyttimaaliaan otteluun.

Ajassa 46.12 maalin teki Nunchanat Ponglerkdee syöttäjinään Avita Pothong ja Pawarisa Sakchaicharoenkul ja vielä ajassa 53.50 maalin teki Supitsara Thamma syöttäjänään nyt tällä erää yksin jälleen Pawarisa Sakchaicharoenkul.

Täten Jään Naaraselefantit ottivat itselleen jälleen tärkeän voiton toki sinänsä vähemmän odotetumpana nyt tutummasta vastustajastaan puhuen ja kiitos Israelin naisten voiton avauspäivänä ennen muita otteluja väistämättä siitä puhuen se on itse asiassa yllätyksellinen turnausjohtaja vähän aikaa juurikin näin puhuen!)

Huomenna pelataan jälleen kaksi ottelua ja ne ovat seuraavat:

26.3.2024

Israel-Bosnia ja Hertsegovina (Tähän otteluun siitä puhuen nämä molemmat maat naisineen tahtovat saada pistetilinsä auki käytännössä keinolla millä hyvänsä. Voi tulla hyvinkin tasainen ottelu vaikka nk. Pyhän Maan naiset varmastikin haluaisivat muuta toivoa.)

Singapore-Eesti (Singapore naisineen joutuu sitten todennäköisesti tähän otteluun puhuen melkoiseen löylytykseen.

Kisaemännistä puhuen voitto on melkein täysin varmaa ellei nyt sitten tietysti jostain taikaiskusta pysty Singapore naisineen jotain taikomaan samalla tapaa yllättävää vaikutetta kuin miltä kovin erikoisen yllättäen Jään Naaraselefantit kykenivät suorittamaan sitten nk. Pyhän Maan naisia vastaan turnauksen avauspäivänä!

Ei kuitenkaan ole todennäköistä ja ylipäänsä olisi ehkä jo Jään Naaraselefantteja vastaan käydyn ottelun jälkeen ihme saada edes vaikkapa turnauksen avausmaalikaan kuten myös maan oman MM-ohjelma-ajan ensimmäinen maali.)

Jään Naaraselefantit eli Thaimaa naisineen pitääkin huomiseksi ansaitun lepopäivän ennen sitten ylihuomisen ottelua näin silloin päivän ainoana turnauksen viimeistä kertaa puhuen:

27.3.2024

Thaimaa-Eesti (Tämä saattaa nyt erikoista kyllä olla ennen turnausta arvioidun huumoriottelun sijaan juurikin ehkä ylempään lohkosarjaan pääsyn ratkaiseva ottelu!

Jään Pääskyttäret ovat kuitenkin edelleen vahva ennakkosuosikki ja tuskin antavat itseään sellaisenaan yllättää enää. Sen verran tarkkaan varmasti on seurattu nk. Pyhän Maan naisille tapahtunutta nolausta, että sitä ei toisteta samalla tapaa.

Ottelu tosiaan voi olla hyvinkin merkittävä jatkoon siksikin kun MM-ohjelmasta puhuen naisille voi hyvinkin olla lähivuosille tulossa vielä alempikin sarjataso kokonaankin.

Jääkiekon Naisten MM-kisojen 4. Divisioona nimittäin tällä menolla ja juuri siksikin nyt tällä ottelulla olisi enemmän merkitystä kun vähemmällä innostuksella olisi mitä maamääriin tulee.

Tietenkin mikäli muuksi tilanne osoittautuisi niin sen näkisi sitten mikäli perujia tulemisen suhteen olisi liian paljon sen johtaessa sitten mahdollisiin yhteiskisoihin tässä sarjassa ja se muutenkin olisi IIHF:n herrojen ja rouvien päätöstä se ennen pitkää.

Tietenkin se päätös sellaisenaan söisi myöhemmin tämän kyseisen ottelun yleistä merkitysarvoa, mutta sen näkee todellakin sitten vähän kauempana tätä vuotta ellei peräti ensi vuottakin koskien tulevaisuudessa.)

Ottelut pelataan Kohtla-Järven Urheilukeskuksen Jäähallissa eli Spordikeskuksessa paikallisesti mainiten ja ne alkavat huomenna Klo 15 ja Klo 18.30 ja ylihuomenna ainoan ottelun osalta silloin illalla yksin kuten tänäänkin alkoi eli Klo 18.30.

Kellon suhteen ei murehtia tarvitse kun Eestissä ja Suomessa on tietenkin sama aika.
 
Viimeksi muokattu:

Pardus

Jäsen
Vielä 25 vuorokautta ja sitten pääsee Robert Rooba, Saveli Novikov ja Petri Skriko joukkoineen tavoittelemaan nousua 1A-divariin.

Tuntuu aika hurjalta, että vuonna 2003 Viro oli Ranskan ja Norjan jälkeen lohkonsa kolmas jättäen taakseen mm. Italian ja Iso-Britannian. Ehkäpä nuo loiston päivät ovat taas ihan nurkan takana ja 2020-luvun lopulla Viro jopa ihan MM-kisojen A-sarjassa.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
126 miespelaajaa ja 282 naispelaajaa. Aika mielenkiintoinen suhdeluku Virolla, että naisia on enemmän. Junioreita sitten 896 pelaajaa ja näistä jos nousisi uusia pelimiehiä, niin hyvin luulisi Viron haastavan A-sarjan portteja. Liigassa Rooba ja Mestiksessä Kombe ja Jürgens. Missäs sarjoissa ne muut maju-miehet pelailevat? Ei taida olla rapakon takana NHL/AHL edustusta Virosta ollenkaan ja eipä taida olla SHL:ssä yhtäkään. Kovin tuttu ei Viron maju-miehistö ole itelle. EliteProspectissa näkyvä jengi tuntuu olevan aika kaukana A-sarjan porteilta, mutta suatanpa olla tässäkin väärässä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Näinä päivinä ja viikkoina on pelattu vallan monta erilaista MM-turnausta divisioonapuolella.

Naisille/Pojille etenkin tilanteen mukaan määrittäen.

Murheellisesti kiireiden vuoksi en ole ehtinyt isommin useampaan turnaukseen kirjoittaa yhtään mitään niistä tai päättää aiempia turnauksia.

Tämän kuun kiireet eivät juuri helpota ellei nyt tässä seuraavia vajaata paria-kolmea päivää lasketa. Nekin riittävät lähinnä ehkä siihen, että pelattujen turnauksien yhteenvetoon riittänee kerronta.

Ei kuitenkaan juuri enempään. Aikapaikkakin niille löydettäväksi on ollut todella hankala löytää. Asiaa ei helpottanut muun muassa myös erinäiset Liigan Playoff-kauden päätöspelit kuten ei myöskään NHL:n runkosarjan päätösottelut jännitystasoltaan.

Maailmanpoliittisesta tilanteesta puhumattakaan!

Sitäkin kun on seurattu vaihtelevasti monenmoisen ristiriitaisissa tunnemerkeissä.

Seuraavasta viestistä eteenpäin useiden eri viestien ajan tulen käymään läpi tai päättämään muutamaa jo maaliskuun tai huhtikuun aikana pelattua turnausta kun valitettavasti ihan maaliskuun lopulla alkoi tulla sen verran paljon kiireitä eteen, että oli pakko siinä vaiheessa jättää suuremmat kerronnat yksinkertaisesti hyllylle.

Puhumattakaan siitä, että alkoi niin kovin monta eri MM-tason turnausta samaan aikaan tai hyvin vähäisin päivämääräeroin muun muassa naisten puolelta ajatellen.

Toivotaan parasta, että lähiviikkojen kiireet väistyisi edes vaikka kuun lopulle kun Jääkiekon MM-kisojen 1. Divisioona lähestyy otteluineen!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naisten Jääkiekon MM-kisojen 3. Divisioona tämän vuoden osalta Eestissä Kohtla-Järvellä pelattiin maaliskuussa.

Tässä viestissä käydään todella pikaisesti loppuun tilanteet siitä, että miten turnauksen ottelut päättyivät kaikkiaan kun yllätyksiä nähtiin ja nolauksiakin sellaisenaan.

Lopulta täytyy sanoa, että kaikkea ennakkoa vasten voittajalle huolimatta sen yllätyksellisyydestä se oli hyvin ansaittu juttu ja hyvää mainosta sen kehitykselle jääkiekossa!

Tässä siis lopputulokset ja pikamietteet täydennyksineen:

Naisten Jääkiekon MM-kisat 3. Divisioona vuodeksi 2024 lohkosarjaan B Eestin Kohtla-Järvellä 24.3.2024-29.3.2024

3B

25.3.2024

Singapore-Thaimaa 0-4 (Tämä käytiin läpi ajankohdassaan.)

26.3.2024

Israel-Bosnia ja Hertsegovina 4-3 (Tähän otteluun siitä puhuen nämä molemmat maat naisineen tahtovat saada pistetilinsä auki käytännössä keinolla millä hyvänsä. Voi tulla hyvinkin tasainen ottelu vaikka nk. Pyhän Maan naiset varmastikin haluaisivat muuta toivoa.

Näin mietin silloin ajankohdassa ja bosniakkinaisille tämä oli todella murheellinen tilanne. Etenkin kun parhaimmillaan he johtivat jo 3-0 ja menettivät sitten johtonsa ennen ottelun loppua. Jatkoajallekaan ei päästy.)

Singapore-Eesti 1-2 (Singapore naisineen joutuu sitten todennäköisesti tähän otteluun puhuen melkoiseen löylytykseen.

Kisaemännistä puhuen voitto on melkein täysin varmaa ellei nyt sitten tietysti jostain taikaiskusta pysty Singapore naisineen jotain taikomaan samalla tapaa yllättävää vaikutetta kuin miltä kovin erikoisen yllättäen Jään Naaraselefantit kykenivät suorittamaan sitten nk. Pyhän Maan naisia vastaan turnauksen avauspäivänä!

Ei kuitenkaan ole todennäköistä ja ylipäänsä olisi ehkä jo Jään Naaraselefantteja vastaan käydyn ottelun jälkeen ihme saada edes vaikkapa turnauksen avausmaalikaan kuten myös maan oman MM-ohjelma-ajan ensimmäinen maali.

Näin mietin silloin ajankohdassa ja osin oli kyllä silmät levitä hämmästyksestä siitä, että miten pahasti Jään Pääskyttäret olivat mokata kaiken!

Tai miten he olivat tulla mokaamaan myöhemminkin. Jatkoaika tarvittiin voittajan selviämiseen eikä tämän jälkeen Jään Pääskyttäret olleet entisensä turnaukseen. Singaporen naisten turnauksen ensimmäisen maalin teki Tiffany Ong Tiffany Yeohin ja Wen Lin Limin syötöstä eikä se edes lopulta jäänyt turnaukseen viimeiseksi!

Niin hyvin he alkoivat sitten myöhemmin rajallisuudessaan pärjätä kiitos tämän ottelun tuoman myötävaikutuksen.

Aleksandra Olga-Seppar pelasti kisaemännät jatkoille 9 sekuntia ennen ottelun loppua Merlin Griffinin syötöstä ja Estrit Aasma laukoi kisaemännille voittomaalin Kirke Kalden ja jälleen Merlin Griffinin syötöstä sitten jatkoilla. Singaporen Qina Foo maalivahtina pärjäsi ehdottomasti ottelun muuna tähtenä enemmän kuin erinomaisesti.)

Jään Naaraselefantit eli Thaimaa naisineen pitivät silloiseksi huomiseksi ansaitun lepopäivän ennen sitten yhtä silloisen ylihuomisen ottelua näin silloisen kyseisen päivän ainoana turnauksen viimeistä kertaa puhuen:

27.3.2024

Thaimaa-Eesti 1-0 (Tämä saattaa nyt erikoista kyllä olla ennen turnausta arvioidun huumoriottelun sijaan juurikin ehkä ylempään lohkosarjaan pääsyn ratkaiseva ottelu!

Jään Pääskyttäret ovat kuitenkin edelleen vahva ennakkosuosikki ja tuskin antavat itseään sellaisenaan yllättää enää. Sen verran tarkkaan varmasti on seurattu nk. Pyhän Maan naisille tapahtunutta nolausta, että sitä ei toisteta samalla tapaa.

Ottelu tosiaan voi olla hyvinkin merkittävä jatkoon siksikin kun MM-ohjelmasta puhuen naisille voi hyvinkin olla lähivuosille tulossa vielä alempikin sarjataso kokonaankin.

Jääkiekon Naisten MM-kisojen 4. Divisioona nimittäin tällä menolla ja juuri siksikin nyt tällä ottelulla olisi enemmän merkitystä kun vähemmällä innostuksella olisi mitä maamääriin tulee.

Tietenkin mikäli muuksi tilanne osoittautuisi niin sen näkisi sitten mikäli perujia tulemisen suhteen olisi liian paljon sen johtaessa sitten mahdollisiin yhteiskisoihin tässä sarjassa ja se muutenkin olisi IIHF:n herrojen ja rouvien päätöstä se ennen pitkää.

Tietenkin se päätös sellaisenaan söisi myöhemmin tämän kyseisen ottelun yleistä merkitysarvoa, mutta sen näkee todellakin sitten vähän kauempana tätä vuotta ellei peräti ensi vuottakin koskien tulevaisuudessa.

Näin mietin silloisin miettein ja Jään Naaraselefantit sitten tuottivat pelkoisen paukun minkä veroista ei ihan hetkeen ole tullut nähtyä!

Hurjinta siinä oli, että ajassa 10.09 tehty ensimmäisen erän maali oli lopulta ottelun ainoaksi jäänyt sellainen. Prim Dejthai laukoi siis voittomaalin ottelusta puhuen jonka uskomattomuutta voisi hehkuttaa kauankin tai pitää esimerkkipainajaisena näkökulmasta riippuen kisaemäntien ahdinkoon seuraaviksi vuosiksi ja vuosikymmeniksi tästä eteenpäin mikäli Eestin naisten jääkiekko kehittyisi eteenpäin.

Dejthain voitto-osumassa syöttäjät olivat Wirasinee Rattananai ja Kunlarchar Thanyalakpark. Jään Naaraselefanttien muu sankaritar ikimuistoiseen voitto-otteluun oli tietysti maalivahti Thamida Kunthadapakorn jonka torjunnat oli kyllä lievästi kertoen melkoisenkin huikeita!)

28.3.2024

Israel-Singapore 3-1 (Tässä ottelussa nk. Pyhän Maan naiset olivat erittäin epämiellyttävästi ahdingossa kauan ja menivät johtoonkin myöhään. Singaporen naiset tuntuivat turnauksen loppua kohti parantavan otteitaan eikä tämä ollut poikkeus.)

Bosnia ja Hertsegovina-Thaimaa 1-11 (Bosniakkien naiset joutuivat vallan suuresti Jään Naaraselefanttien murskaamaksi ja näin täten kiitos sensaatiovoiton kisaemännistä he myös olivat turnauksen omien ottelujensa päätteeksi sen nousijoita kisaemäntien ollessa melkoisella nk. Häpeätauolla välipäivän vietossa melkoisen suuren sorsimisen siedossa sikäli kun sitä edes pystyi sietämään kaiken jälkeen.

Huomioitavaa on, että bosniakkinaisten ainoa tekemä maali oli ainut turnaukseen minkä tietysti Thaimaan naiset maalivahteineen päästivät taakseen. Tässäkin tosin sen taakseen päästänyt maalivahti oli kakkosmaalivahti eli Wilaksaya Watthanakulcharoenchai.)

29.3.2024

Eesti-Israel 3-0 (Jään Pääskyttäret kisaemäntinä palasivat kyllä voittokantaan, mutta harvinaisen masentunutta menoa oli kyllä jäällä edelleen ajoittain. Siten osin sen turvin nk. Pyhän Maan naiset pysyivät edes jotenkin vauhdissa mukana.)

Bosnia ja Hertsegovina-Singapore 2-6 (Bosniakkien naiset parhaimmillaan olivat mainettaan parempia, mutta huonoimmillaan todella surkeita. Turnauksen hännänhuipuksi päädyttiin nöyryyttävästi sitten näin.

Singaporen naiset päätösmaalin tehneen Tiffany Ongin johdolla tuulettivat tätä voittoa kuin maailmanmestaruutta.

Eikä syyttä sinänsä kun kehityttävää suorittamista onkin syytä saada sitten lähivuosille aikaan. Tärkeää kuitenkin oli, että viimeiseksi ei jääty otteiden parantuessa sitä mukaa kun oli oikeasti harjoitettakin!)

Käsittelemättä jääneet ottelut 28.3.2024 ja 29.3.2024 pelattuina pelattiin Kohtla-Järven Urheilukeskuksen Jäähallissa eli Spordikeskuksessa paikallisesti mainiten tutuin ajoin eli Klo 15 ja Klo 18.30 alkaen. Eestissä ja Suomessa tietysti oli sama aika eli ongelmia tai jännitystä kellon suhteen ei tullut.

Pistetilanne tulee vielä turnaukseen ennen nopeaa jatkoa sitten seuraaviin puinteihin.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naisten Jääkiekon MM-kisojen 3. Divisioona tämän vuoden osalta Eestissä Kohtla-Järvellä pelattiin maaliskuussa.

Pistetilanne tulee vielä tähän alle kun kyseessä oli sen alemmasta lohkosarjasta:

Naisten Jääkiekon MM-kisat 3. Divisioona 2024 Eestissä Kohtla-Järvellä 24.3.2024-29.3.2024 Pistetilanne

3B

Thaimaa 12 pistettä

Eesti 8 pistettä

Israel 6 pistettä

Singapore 4 pistettä

Bosnia ja Hertsegovina 0 pistettä

Jään Naaraselefantit eli Thaimaa suoritti sitten heti debytoijana yllätysvoiton päästen siis ylempään lohkosarjaan.

Toki tietysti mikäli jostain syystä olisi ensi vuodeksi liian vähän maita alempaan lohkosarjaan ja siten ehkä olisi odotettavissa yhteiskisat niin tällöin sellaisenaan tullut nousu mitätöityisi, mutta näin ei välttämättä ole kovin todennäköisesti käymässä kun naisissa jääkiekon laajentuminen tavallaan tuntuu olevan jopa selvempää kuin miehissä tai pojissa on tällä hetkellä.

Joka tapauksessa tämä oli näyttö ja myös tietysti haasteita tuova juttu heti kättelyyn ensi vuodeksi voittajille.

Jään Pääskyttäret jäivät rannalle kisaemäntinä paikassa missä se voitto olisi pitänyt vain ottaa turnauksesta. Olipa kuinka hyvä tai huono sitten Thaimaa naisineen jääkiekossa tavallaan!

Muuna kehityksenä Singapore kehittyi ottelu ottelulta ja myönteisesti ei jäänyt pisteittä siinä missä bosniakkien naiset jäivät.

Ensi vuotta ajatellen ylemmästä lohkosarjasta tänne putoaa toki Bulgaria naisineen joskin mahdollisten yhteiskisojen kenties sitten tullessa putoaminen sinänsä mitätöityisi ja siinäkin sitten on kestämistä ja Iran naisineen tuskin liittyy taaskaan mukaan kun Israel naisineen joutui tänne jäämään.

Sääli, että omassa muussa turnauksessaan tämän MM-ohjelman turnauksen sijaan tänä vuonna täysin pitelemätön Iran naisineen kärsii jääkiekossa maan uskonnollisten miesjohtajien täydestä jästipäisyydestä yhtä täyden hinnan verran!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Hyvin maaliskuun lopussa ja huhtikuun alussa pelattiin useita eri MM-turnauksia naisten jääkiekon puolella.

Naisten Jääkiekon MM-kisojen divisioonien suhteen puhuen päätin mennä päiväjärjestyksen tai pitojärjestyksen puolella.

Tällä erää näin joten ensimmäisenä vuoron kerrontaan saa Latvian Riiassa pidetty Naisten Jääkiekon MM-kisojen 1. Divisioonan alempi lohkosarja.

Tässä siitä ennakkokerrontaa kun se on tietysti otettu vanhasta viestistä lyhennettynä viime vuoden lokakuulta ajankohdassaan:

Jääkiekon Naisten MM-kisat 1. Divisioona vuodeksi 2024 lohkosarjaan B Latvian Riikaan 31.3.2024-6.4.2024

1B

Latvia (Emännöi turnausta. Oli myös nousija MM-kisojen 2. Divisioonan puolelta naisineen. On melko kova suosikki parhaimmillaan nousemaan jo ylempään lohkosarjaan kuten myös ehkä lähivuosina MM-kisojen yleisemmällekin puolelle naisineen. Miesten ensimmäinen arvokisamitali siivittänee innostusta myös naisiltakin parempaan.)

Puola (Jäi viime vuonna noususta. Omaa toki mahdollisuuksia nousuun, mutta Latvia tukkii naisineen kenties sen tien ylempään lohkosarjan puolelle. Lähivuosina voinee kenties nousta hyvinkin korkealle. Ei ehkä ihan MM-kisoihin asti varsinaisesti, mutta mikäli näin niin se olisi myönteistä, upeaa kehitystä sille.)

Italia (Lähellä myös melko tavalla nousua viime vuonna, mutta jäi rannalle ylemmän lohkosarjan suhteen. Kamppailee noususta toki tuleville vuosille ja Talviolympialaisia 2026 ajatellen kehitystä olisi syytä nähdä. Muuten käy kylmät sitten siellä.)

Slovenia

Iso-Britannia

Slovakia (Putoaja ylemmästä lohkosarjasta tänne alempaan. Noussee takaisin, mutta mikäli ei niin se olisi melkoinen arvovaltatappio sellaisenaan. On parhaimmillaan hyvinkin kyvykäs ja ehkä lähivuosina kyvyt karttuvat lisää niin ei ole kuluneen vuoden tappiokärsijä liikaa.)

Käyn läpi tuota pelattua turnausta pikaisesti seuraavaan viestiin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Naisten MM-kisat 1. Divisioonan suhteen vuodeksi 2024 alempaan lohkosarjaan Latvian Riikaan käsitellään tässä viestissä. Ajankohdassa kun näin ei ehtinyt ikävästi tehdä.

Ne pelattiin aivan maaliskuun lopussa ja tämän kuun eli huhtikuun alussa.

Tässä niistä ottelutulokset pikaisesti lyhennetyin miettein ja muine tietoineen:

Jääkiekon Naisten MM-kisat 1. Divisioona vuodeksi 2024 lohkosarjaan B Latvian Riikaan 31.3.2024-6.4.2024

31.3.2024

Iso-Britannia-Italia 1-0 (Tämä oli yllättävänkin tiukaksi mennyt ottelu. Ikävä kyllä hyvän turnausalun jälkeen brittinaiset eivät kyenneet pitämään yllä aivan niin hyvää otetta pitkässä juoksussa. Jodie Smith-Alderson teki ottelun ainoan maalin Laura Horwoodin ja Kathryn Marsdenin syötöistä ajassa 37.55.

Nicole Jackson torjui British Lionsin naisten puolella erinomaisen hyvin mitä nyt ajoittain oli aika epävarma tasausote ja ei ehkä olisi niin reilusti tarvinnut pudottautua tiettyihin palautuskiekkoihin liikaa mahdollisesti vääriin asentoihin. Siitä kun olisi voinut mennä ilkeästi selän taakse maaleja paikasta mihin niitä ei olisi kaivattu.)

Slovenia-Puola 4-1 (Huolimatta Puolan naisten suuremmista laukausmääristä otteluun kohti Slovenian naisten maalia he sitten onnistuivat tämän ottelun häviämään.)

Latvia-Slovakia 1-7 (Ottelun voittajasta ei sinänsä epäselvyyttä ollut, mutta noin suurella lopputuloksella se ei ollut ihan noin ennakoitavaa! Etenkin kun ottelun voittajalla oli joitakin parhaimpia pelaajiaan tai maalitykkejä kokonaan tästä turnauksesta sivussa. Kisaemännille kieltämättä murheellinen juttu silloin ja oletettu pääsy ylemmän lohkosarjan puolelle murentui tähän.)

1.4.2024

Puola-Iso-Britannia 3-2 (Jatkoaika tarvittiin voittajan selviämiseen. British Lionsin naisten puolelle edes ajatustasoista pääsyä ylemmän lohkosarjan puolelle ajatellen tämä pistemenetys oli katastrofi. Silloin vielä Puolan naisten arveltiin toipuvan turnaukseen, mutta tämä jäi käytännössä ainoaksi valopilkuksi heille lopun turnauksen ajaksi.)

Slovakia-Slovenia 4-0 (Välillä hieman oudosti tähän otteluun oli ennakkosuosikki helisemässä, mutta toisaalta taas sinänsä ottelua kyllä hallittiin ja kun vähänkin oikeampaan menoon lähdettiin niin ei Slovenian naisilla ollut jakoa yrittää maalintekoa ja he jäivät nollille.

Murskaavaa ja ihmeteltävää oli myös se, että miten sloveenittarien maalivahti eli Pia Dukaric onnistui vielä pysymään sinänsä silmin nähden väsyneenä edes pystyssä 75 voittajan laukausta kohti maalia otteluun ja sen jälkeen!

Sloveenittaret itse kun eivät kyenneet kuin sen seitsemään laukaukseen kohti voittajan maalia otteluun jos sitäkään sitten hyväksytysti.)

Italia-Latvia 2-3 (Jälleen hyvin pitkään Italian naiset sitten piinasivat otteluun kohdistuvaa voittajaa laukoen myös enemmän kohti voittajan maaliakin kiekkoa. Kisaemännät viimein melko hätäisesti voittivat ottelun.)

3.4.2024

Slovakia-Iso-Britannia 7-1 (Huolimatta British Lionsin naispuolen tarmokkaasta puolustamisesta tämä ottelu oli ohi toiseen erään mennessä. Tämän myötä Slovakian naisten nousupuoli kohti ylempää lohkosarjaa alkoi olla käytännössä sinettiä vaille selvä tavallaan.)

Puola-Italia 1-2 (Viimein Italian naiset avasivat pistetilinsä turnaukseen, mutta tämäkin voitto oli melkoisen niukka. Puolan naisille tämä oli erittäin murheellinen juttu kun kyvykkyyttä voittoon kerrankin olisi ollut aika tavalla otteluun.)

Latvia-Slovenia 3-4 (Rangaistusvoittolaukauskilpailu tarvittiin voittajan selviämiseen. Tiukassa ottelussa toden totta kisaemännät menettivät tärkeitä pisteitä. Kisaemäntien kuten myös Italian ja Iso-Britannian naisten suhteen ongelma oli, että ne turnauksen aikana söivät toinen toistensa pisteitä turnauksen kuluessa tai muutoin menettivät niitä tärkeissä paikoissa siinä missä Slovakia naisineen ei juuri niitä menettänyt.

Tämäkin murhenäytelmä sinänsä oli yksi esimerkki siitä. Siinä ei auttanut edes Liga Miljonen ja Linda Rullen tietenkin tunnetut lahjakkaat otteet emännille ja tämän myötä sitten Pia Dukaric oli voittajien oma sankaritar maalin suulla.)

5.4.2024

Italia-Slovakia 3-2 (Kisojen pienempi sensaatiopaukku oli tämä voitto vaikkakin myöhäisemmässä vaiheessa tämä möhläys siltikään ei johtanut mihinkään riittävään nousuyritykseen sitten Slovakian naisten vastustajien suunnalta puhuen eli sinänsä turnausjohtajana oli Slovakian naisilla jopa vähän erikoisesti varaa hävitäkin tämä ottelu.

Tämä oli elintärkeä ja pirteä näyttö Italian naisilta kun miettii tietysti parin vuoden perästä pidettäviä Jääkiekon Talviolympialaisia juurikin Italiassa. Voitto täytenä tuli 30 sekuntia ennen ottelun loppua Anna Caumon voimin hänen maalillaan Laura Lobiksen syötöstä siis Sinikoneen naisten puolelle.)

Slovenia-Iso-Britannia 1-2 (Tässä ottelussa olivat brittileijonien naispuoli välillä turhankin paljon helisemässä ja se ei ollut miellyttävä juttu voitosta huolimatta. Ja milloin ei ollut oli turhauttavaa heille tietysti se, että Pia Dukaric jälleen Slovenian naisten maalilla torjui 70:tä kohti lauottua kiekkoa ajatellen niistä 68 kertaa.

Slovenian naiset saivat myös välillä pidettyä kiekkoa melko paljon ja lauottua itse kohti brittien naisten maalia 26 kertaa otteluun.)

Puola-Latvia 0-6 (Latvia meni ottelussa turhauttavaan voittoon. Heikäläisiä siis kun eivät kyenneet kääntämään Slovakian naisten virhettä enää edukseen sen tultua liian myöhään turnauksessa. Puolan naiset laukoivat ottelussa kohti maalia kiekkoa melko paljon eli 52 kertaa, mutta kun ei mennyt maaliin yksikään niin ei voinut mitään.

Välillä toki laukaisut tai laukaisuyritykset olivat melko levotonta luokkaa kaikki tyynni. Eli senkin myötä se ei ollut välttämättä kovin todennäköistä, että hirveän montaa kertaa olisi voittaja niitä taakseen päästänyt maalivahteineen sitten kuitenkaan.)

6.4.2024

Italia-Slovenia 6-1 (Viimeinkin Slovenian naisten ja heidän maalivahtinsa Pia Dukaricin ihmesuoritukset päättyivät tähän otteluun kun käytännön ylivoimalle taas kerran kiekkosateessa ei tällä erää voinut yhtään mitään. Ihme olivat, että luvut eivät siis lopuksi olleet vielä huonommat kuin mitä olivat.)

Slovakia-Puola 5-1 (Tämä oli hyvä lopetus turnaukselle sellaisenaan ja Slovakian naiset siis pääsivät ylempään lohkosarjaan ensi vuodeksi ja edessä siintää sinänsä lähempänä kuin koskaan juurikin varsinainen Naisten Jääkiekon MM-kisojen puolikin. Etenkin mikäli ihan kaikki nyt pois jääneet maalitykit pääsevät sitten ensi vuoden turnaukseen mukaan.

Puolan naisille kohtalo on ollut karu.

Kun vielä pari vuotta sitten tai lähivuosina oltiin jopa nousuotteluissa sellaisenaan mukana niin nyt lähdettiin kiitos tiukkojen muiden ottelutulosten viimein useiden häviöiden saattelemana suoraan kokonaan alempaan sarjaankin.)

Iso-Britannia-Latvia 2-3 (Tämä oli turnauksen lopuksi siistin hieno tahtojen taisto jossa voittajaksi viimein nousi kyllä Latvia naisineen, mutta pitkälti jälleen kerran kiitos lahjakkaan Linda Rullen kun muutoin tilanne olisi ollut ajoittain etenkin masennusvaltaisesti pelanneen Latvian naisten osalta paljon murheellisempikin.

Brittileijonien naispuolelta tai vaikkapa Lady Lionsilta näin toiselta kutsumanimeltään puhutellen olisi tarvinnut enemmän rauhallisempaa peliotetta turnaukseen eikä niin kovin kuohahtavaa puolustusta kuten usein oli turnauksen otteluissa ja mistä sitten tuli usein turhia jäähyjäkin.

Ajoittain ei kovin hyvin myös syötelty joukkuekavereille silloin kun kunnianhimo otti turhan paalupaikan näin autourheilusanastolla ilmaisten. Ensi vuodesta tulee näille kahdelle maalle melkoinen taistelu taas keskenään oletettavasti.)

Tämän turnauksen ottelut pelattiin Riian monista jäähalleista puhuen itse asiassa sen Urheilukeskuksen Jäähallissa eli paikallisemmin puhuen Ledus Hallessa/Noslodzessa tai sponsorinimensä mukaisesti Volvo Sportcenterissä/Sport Centerissä ja paikallisemmin tietenkin nimi oli Volvo Sporta Centrs.

Tämä jäähalli tietenkin on tuntuvasti pienempi tai vaihtoehtoisesti mittojen ollessa menettelevät sinne kuitenkin mahtuu todella paljon vähemmän katsojia kuin mitä Riga Areenaan mahtuu.

Tuossa kyseisessä jäähallissa siitä puhuen turnauksen välipäivät olivat 2.4.2024 ja 4.4.2024 ja muutoin ottelut pelattiin aina samoilla kellonajoilla joka päivä eli Klo 12.30, Klo 16 ja Klo 19.30 ja tietysti kellonaika Latviassa oli sama kuin Suomessa joten kellon suhteen ei tarvinnut sellaisenaan otteluja jännittää.

Loppuun tulee seuraavaan viestiin vielä turnauksen lopullisesti päättynyt pistetilanne.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naisten Jääkiekon MM-kisojen 3. Divisioona tämän vuoden osalta Latviassa Riiassa pelattiin maaliskuun ja huhtikuun välisenä aikana edeltävän kuun hyvin lopussa ja tämän kuun alussa.

Pistetilanne tulee vielä tähän alle kun kyseessä oli sen alemmasta lohkosarjasta:

Naisten Jääkiekon MM-kisat 1. Divisioona 2024 Latviassa Riiassa 31.3.2024-6.4.2024 Pistetilanne

1B

Slovakia 12 pistettä

Latvia 10 pistettä

Italia 9 pistettä

Iso-Britannia 7 pistettä

Slovenia 5 pistettä

Puola 2 pistettä

Slovakia naisineen nousee täten ensi vuodeksi ylempään lohkosarjaan ja Puola naisineen putoaa kokonaan alempaan sarjaan sitten eli Naisten Jääkiekon MM-kisojen 2. Divisioonaan näin ikään ensi vuodeksi.

Turnaus sellaisenaan oli hyvin tasainen viimeistään toisen sijan mikäli ei aivan voiton suuntaan sitten ollutkaan. Tosin hieman toisenlaisen tunnelmin ja kun olisi tullut pienikin lisävirhe vielä Slovakian naisilta niin turnaus olisi ollut sitäkin jännittävämpi varmasti kun lopulta olikaan.

Ikävä kyllä turnausemännät jäivät rannalle kun se enemmän tai vähemmän kilpaili ehkä osin liikaa Italian ja Iso-Britannian naisten kanssa pisteistä.

Toki vähänkin huonommin puhuen Slovakian naisille ei olisi mahdettu mitään sellaisenaan turnaukseen ja sitäkin kauempana olisi oltu mikäli turnausvoittajalla olisi ollut kaikki poisjääneet maalitykit turnaukseen käytettävissään.

Ylempi lohkosarja Itävallassa on vielä pelaamatta joten putoajaa tänne sieltä ei vielä ole tiedossa ja selviää vasta lähipäivinä kuten yhteen lähiviikkoina sen sitten ollessa vuoden viimeinen turnaus naistenkin suhteen MM-jääkiekossa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naisten Jääkiekon MM-kisojen tässä kuussa pelattuja ja väliin jääneitä turnauksia jatketaan käsittelyineen.

Naisten Jääkiekon MM-kisojen 2. Divisioonassa tietenkin selviteltiin aiemmin tänä vuonna ja edellisen vuoden puolella enemmän vaikuttanutta Turkki-Kroatia-sotkua. Sen seurauksena esimerkiksi Turkki sai jäädä naisineen ja Kroatia naisineen joutui putoamaan pääsemättä tänne omalla pelikaudellaan takaisin muutenkaan.

Tässä kuitenkin ennakkoa hieman muunnetussa muodossa kun kyse on alempaan lohkosarjaan:

Naisten Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona vuodeksi 2024 lohkosarjaan B lopullisen toteutuneesti Turkissa Istanbulissa 1.4.2024-7.4.2024

2B

Turkki (Aiemmin silloisin miettein oli vielä kisaemäntä kuten pysyväksi jäikin, mutta tilanne olisi voinut muuttua. Aiemmin oli pudotakin MM-kisojen 3. Divisioonaan siihen mitä naisiin oli tullut, mutta sittemmin oli saanut jäädä.

Aiemmin sen yksin ja välillä yhdessä vaaravyöhykkeellä olleen Kroatian kanssa sen olisi pitänyt pudota. Kysymys oli pitkään avoin mitä nyt tietysti jäämisen puolesta puhui kyllä erikoista kyllä kisaemännyys kuten myös tietenkin MM-kisojen 3. Divisioonan puolen riittävä laajentuminen.

Jolloin oli putoamassa ja myös putosi pohja laajennuksin putoamisesta ja nousemisesta kahden maan voimin. Koko homma lähti liikkeelle Turkin kuluneen viime vuoden maanjäristyksestä jolloin sen kelpaavuuden asemasta vetäytymisen syyksi oli käyty keskusteluja melkoisesti.

Etenkin myös säilymisen suhteen kun se ei ole ollut järin häävi tasoltaan muutenkaan. Tosin mikäli Turkki olisi pudotettu naisineen niin silloin olisi pitänyt löytää uusi kisaemäntä alempaan lohkosarjaan.

Tätäkin tilannetta tarkkailtiin ja seurattiin, mutta Kroatian tilanteesta tuli selvyys jonkin verran tämän vuoden alun jälkeen ja kun siihen vielä muutamien maiden vastalauseet eivät menneet läpi/torpattiin kuten korona-aikana hyvin usein kävi IIHF:n toimesta milloin minkäkin syyn varjolla niin Kroatian oli määrä pudota naisineen ja Turkin naisineen säilyä sitten tähän turnaukseen edelleen emäntänä.)

Pohjois-Korea (Putoaja ylemmän lohkosarjan puolelta kun korona ei kelvannut vetäytymisen syyksi IIHF:n herroille kuluneena viime vuotena aiemmin. Nousee takaisin ja mikäli vielä olisi vetäytynyt niin sitten kurimuksen osoituspaikka olisi ollutkin MM-kisojen 3. Divisioonan puolella siihen mitä naisiin tulee tai olisi tullut.)

Australia (Koronan jälkeen kamppailee naisineen kenties noususta ylemmän lohkosarjan puolelle ja toivottavasti kehitys jatkuu myönteisenä. Näin arvelin silloin kuten osin sittemminkin.)

Uusi-Seelanti (Samat jutut kuin Australialla yllä joten en enemmittä kommentoi tähän ellei pelit muuta jäällä näytä ennen pitkää muulta heidän naisilleen. Näin arvelin silloin kuten osin sittemminkin.)

Etelä-Afrikka (Jäi naisineen tälle sarjatasolle, mutta oli yhä melko vaaravyöhykkeellä etenkin ennen turnausta. Viime vuonna Turkin vetäytyminen auttoi sarjapaikan säilymisessä, mutta osin säilytti kyllä pelatenkin sarjapaikkansa. Myönteistä olisi sen säilyminen jälleen siihen mitä Jään Sarvikuonojen naispuolelle tulee. Näin arvelin silloin ennen turnausta.)

Hong Kong (Nousija MM-kisojen 3. Divisioonan puolelta naisineen. Sekin on ollut myönteisessä kehityksessä joskin ei niin myönteisessä kuin mitä esimerkiksi nk. Raha-Kiina eli Taiwan on naisineen ollut. Säilymiskamppailua käydään varmastikin. Näin arvelin ennen turnausta silloin.)

Sitten ei muuta kuin pikaisiin läpikäynteihin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naisten Jääkiekon MM-kisojen 2. Divisioona pelattiin alemman lohkosarjan puolelta puhuen tänä vuonna Turkissa Istanbulissa. Turnaus päättyi otteluineen dramaattisesti kalkkiviivoille siihen mitä pääsyyn ylempään lohkosarjaan tuli ja putoaja ennen pitkää oli murheellisenkin selvä.

Tässä tuloksia:

Naisten Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona vuodeksi 2024 lohkosarjaan B lopullisen toteutuneesti Turkissa Istanbulissa 1.4.2024-7.4.2024

2B

1.4.2024

Uusi-Seelanti-Pohjois-Korea 1-5 (Tämä oli Pohjois-Korean naisten heiniä verraten yllättävänkin alusta loppuun asti. Vain 3 sekuntia ennen ottelun loppua Katya Blong teki maalin Lily Hansenin syötöstä Ice Fernzin ainokaiseen. Sen pituinen se.)

Hong Kong-Etelä-Afrikka 6-0 (Jään Sarvikuonoina tai vanhempina aikoina myös Kiekko-Panttereina tunnetun maajoukkueen naispuoli oli verraten mahdottoman tehtävän edessä jo sarjanousija Hong Kongia vastaan kun heitä vertasi naisineen sitten heihin.

Monique van Dyk oli toden totta melko mahdottoman tehtävän edessä sitten hävinneen osapuolen maalilla eikä kenttäpelaajistonkaan homma häikäissyt.

Mikäli vielä itse tekninen luistelutyyli oli oikeanlaista niin itse kiekkoa ei juuri päästy pitämään ja sitäkin vähemmän päästiin laukomaan kiekkoa kohti voittaneen osapuolen maalia. Vain kolme kertaa koko otteluun ja ei kertaakaan ensimmäisessä erässä!

Tämä aiheutti synkän alkukaiun kohti äärimmäisen synkkää lopputurnausta kohti. Jo osin tämän myötä Hong Kongin naisten oma tärkein lähtökohtaistavoite eli säilyminen oli saavutettu etukäteen. Kun hirveän todennäköiseltä ei näyttänyt, että Jään Sarvikuonojen naisosasto olisi paljon pisteitä saanut.)

Australia-Turkki 6-2 (Välillä tuntui siltä, että kisaemännät olisi ollut syytä pudottaa vähemmän yllättäen suoraan alempaan sarjaan yhdessä Kroatian naisten kanssa ja nostaa kyvykkäämpiä maita naisineen tilalle. Sen verran isoa oli tasoero ja löylytystä oli riittää Jään Naaraskenguruilta.

Tosin sisukkaasti ajoittain kisaemäntien puolustus oli tarmokas ja pienenä muuna kehuina tasoihinkin noustiin. Siihen se jäi. Mikäli kuitenkin kisaemännät hävinneenä saivat maalin niin olihan se tietysti tarkkaa koko otteluun 5 laukausta maalia kohti ajatellen!

Viimeiseen erään kisaemännät eivät saaneet kiekkoa lainkaan haltuun laukauksia varten ja Jään Naaraskengurut menivät menojaan vain entistäkin enemmän.

Azra Sert kisaemäntien maalilla oli täten aikamoisen kiekkosateen alla siinä missä sitten voittajien maalivahti Olivia Last ei juurikaan eikä jäänyt sukunimen mukaisesti ainakaan tähän otteluun hännille!)

2.4.2024

Pohjois-Korea-Etelä-Afrikka 14-0 (Jään Sarvikuonojen naisosastoa ei auttanut tässä jyräyksessä oikein edes maalivahdin vaihtokaan Monique van Dykistä Akaisha McNamaraan. Tuntui välillä jopa levottomammalta jäällä meno sen jälkeen vähillä kehuilla.

Toiseen erään ei saatu laukaistua maalia kohti lainkaan kiekkoa ja muutoin loppusaldo oli 5 laukausta kohti maalia. Pohjois-Korealla oli lopulta yllättävän vähän laukauksia kohti voitetun osapuolen maalia. Ei tarvinnutkaan olla kun 38 laukausta ja vähempikin ehkä olisi riittänyt murskavoittoon.)

Australia-Uusi-Seelanti 4-0 (Jääkiekkoilun Tyynenmeren 'kilpasiskot' ottivat yhteen tässä ottelussa. Ensimmäinen erä oli maaliton näiden välillä ja koko lopullinen ottelulukukin kieli siitä, että liian helppo ei ollut Jään Naaraskenguruiden voittoon menokaan vaikka ihan lopullinen lukema vähän ruma ehkä olikin.

Olivia Last ja Ice Fernzin maalivahti Lochlyn Hyde olivat tärkeitä nimikkohahmoja joukkueilleen. Ikävä kyllä hävinnyt osapuoli laukoi tarkasti kiekkojaan otteluun, mutta kun ei sisään mennyt kiekko niin ei mennyt.)

Turkki-Hong Kong 0-2 (Hong Kong naisineen tuntui osoittavan kehityksellään Aasian naisten jääkiekon tason nousua tässä ottelussa ja silloisin miettein enemmän kuin jo sinetöi ansaitusti paikkansa tähän sarjaan. Renee Ng:n kaksi maalia nolasivat kisaemännät jotka vähäisempänä ilmiönä käyttivät kylläkin otteluun kakkosmaalivahtiaan eli Erva Kanatia Azra Sertin sijaan.

Keira Mok Hong Kongin maalilla torjui kuitenkin virkasisartaan paremmin voittajan maalissa. Kehitys silloin tuntui myönteiseltä ja nk. Raha-Kiinan eli Taiwanin naisia esikuvanaan käyttäen oltiin jälleen jääkiekossa askeleen heitäkin lähempänä. Renee Ng teki siis maalit ajassa 2.28 ja 56.38 syöttäjinään Andrea Lam ja Iris Li ensimmäiseen maaliin ja toiseen maaliin syöttäjät olivat Adrienne Li ja Wai Yan Huang.)

4.4.2024

Uusi-Seelanti-Etelä-Afrikka 14-0 (Jään Sarvikuonojen naispuolta nöyryytettiin toistamiseen näillä samoilla murskaluvuilla. Ehkä tämän olisi silloisesti ymmärtänyt Pohjois-Koreaa vastaan naisineen tai muuta sellaista nousevaa kiekkokykyä vastaan, mutta Uudella-Seelannilla naisineen on ollut vaikeutensa ja niitäkin olisi pitänyt vähän yrittää hyödyntää.

Ice Fernzin kakkosmaalivahtikin eli Breane Byck tuntui tällaiseenkin otteluun olevan kuin ylimaallinen vaikka muutoin ei nyt niin hyvä ole tai olisi riittävän kovalla vastuksella. Viimeiseen erään ei laukauksia mennyt kohti maalia ja muutoin viisi laukausta koko otteluun sai hävinnyt osapuoli aikaan.)

Australia-Hong Kong 6-0 (Tähän otteluun Jään Naaraskengurut ikävä kyllä ottivat luulot pois Hong Kongin naisilta. Ei toki liian helpolla aluksi, mutta lopulta kuitenkin. Kakkosmaalivahti Sasha King piti myös nollapelin koossa ennakkopaineista ja jopa tietyistä jännityksistä huolimatta voittajalle.

Hong Kongilta naiisneen ei välttämättä ollut järkevää käyttää omaa kakkosmaalivahtia eli Sumi Chauta tähän otteluun, mutta tavoite tuntui vieläkin olevan enemmän säilymisessä joten siksi murheellisesti ykkösmaalivahti Keira Mokia penkitettiin vähän turhankin pitkään ottelussa ennen päästämistä jäälle.

Ei välttämättä ottelun lopputulos paljonkaan pienempi olisi ollut, mutta vähän ehkä nyt parempi Hong Kongia sinänsä ajatellen naisineen.)

Pohjois-Korea-Turkki 7-1 (Viime vuoden koronavetäytymistauko aiemmin taisi pistää melkoisesti pökköä pesään kun mietti Pohjois-Korean naisten otteita. Sen verran ylivoimaiselta jyräykseltä meno tuntui jäällä tähän otteluun kun kisaemäntiin vertasi.

Tässä vaiheessa Pohjois-Korea alkoi taistella pääsystään ylempään lohkosarjaan entistä selvemmin ja sen vastustajaksi siitä puhuen alkoi muodostua Australia naisineen. Sen pituinen se.)

5.4.2024

Etelä-Afrikka-Australia 0-14 (Kolmas kerta toden sanoi ja Jään Sarvikuonojen naispuolen häviäminen taas näillä luvuin alkoi olla masentavaa katsottavaa.

Ei tosin näistä 14 maalin tappioista puhuen sinänsä välttämättä ihan niin paha tunnetasoltaan kun mitä ehkä oli Uutta-Seelantia vastaan naisineen ajatellen kun heilläkin tasoero ei välttämättä tilanteesta riippuen voitettuun nähden ihan aivan niin valtava ole. Jään Naaraskenguruilla sen sijaan jo on.

Hävinnyt osapuoli oli kaksi erää kokonaan laukaisematta kiekkoa kohti voittavan osapuolen maalia ja vain ottelun loppua kohti nähtiin kaksi täpärän oloisesti hyväksyttyä laukausta kohti voittajan maalia. Niin vähäistä oli kiekon saaminen heidän mailoihinsa pidettäväksi ja murskaavaa voittajan ylivoima sitten tänä vuonna.)

Hong Kong-Pohjois-Korea 1-2 (Tämä oli tahtojen taisto täynnä jäähyjä olleessa ottelussa missä hävinnyt oli yllättää perinpohjaisesti voittajan. Lopulta 56 sekuntia ennen loppua Mi Gyong Ro teki tyhjäksi Hong Kongin naisten aikeet maalillaan syöttäjinään Kyong Rim Kim ja Kyong Ran Ro.

Tästä eteenpäin Hong Kong naisineen järjesti vielä päätöspäiväänkin täpärän ottelun ja vähän paremmin mennen olisi ollut kiinni jopa paljon paremmassa pistepotissa kuin olikaan.)

Turkki-Uusi-Seelanti 2-1 (Tässä oudossa ottelussa sen voittaja ei laukaissut ensimmäistäkään kiekkoa kohti hävinneen osapuolen maalia ensimmäiseen erään eikä koko otteluunkaan lopulta kuin 10 kertaa!

Vaikuttaa siltä, että kun voimaa tai nopeutta ylläpitää kiekkoa ei ole niin Turkin naiset näyttävät olevan kuitenkin melkoisen tarkkoja laukauksissaan.

Ice Fernz laukoi kyllä kiekkoa senkin edestä, mutta tasoihin ja oletettuun voittoon noustiin turhan myöhään ja lopulta kisaemännät ehkä taas häväistykseltä tai pettymykseltä nyt lievemmin puhuen pelasti 5 minuuttia ja sekunti ennen loppua Elif Kaya maalillaan syöttäjänään Betul Taygar.)

7.4.2024

Uusi-Seelanti-Hong Kong 2-1 (Tämäkin ottelu oli omalla tavallaan hyvin jännittävä. Hong Kong pystyi hyvin vastahyökkäyksiin, mutta aivan niin hyvää ei ollut syväluotaava keskialuepeli tai oikein muu peliin vaikuttava taktinen tekijä.

Hong Kong naisineen paransi tässä turnauksessa menoaan ottelu ottelulta ja mikäli pystyy vakuuttamaan ensi vuonnakin niin lähivuosille lopullisesti voinee puhua muustakin nousevasta Aasian jääkiekkomaasta kuin vain Taiwanin tai myös nk. Raha-Kiinan naisista.

Tosin päätöserässä hävinnyt osapuoli otti liikaa jäähyjä eikä myöskään voinut mitään sille, että se ei päässyt laukomaan kertaakaan kohti Ice Fernzin maalia. Niin ylivoimaista oli niukan voittajan kiekonpito päätöserään.)

Pohjois-Korea-Australia 2-1 (Rangaistuslyöntilaukauskilpailu tarvittiin ottelun voittajan selviämiseen. Tästä tahtojen taistosta pääsy ylempään lohkosarjaan päätöspäivänä jäi kiinni. Jään Naaraskenguruiden maalivahti Olivia Last teki kaikkensa, mutta se ei riittänyt kun tällä erää Pohjois-Korean naisten maalivahti Kum Hyang Jo oli parempi.)

Etelä-Afrikka-Turkki 1-8 (Nöyryytetyt osapuolet turnaukseen tavallaan kohtasivat tässä ottelussa eikä kotikisojen päätteeksi kisaemännät olleet säästäväisellä tuulella. Välillä tähän otteluun kisaemännät käyttivät myös kolmosmaalivahtiaan eli Ekin Koksalia. Sen verran heppoinen oli Jään Sarvikuonojen naispuolen taso sitten heille.

Tosin ihan turnauksen lopuksi hävinneilläkin oli sentään vähän enemmän kiekonpitoa ja laukauksia kohti voittajan maaliakin eli peräti 9 kappaletta. Päätöserään ajassa 46.29 nähtiin ainut maali pudonneelle turnaukseen eli Dalene Rhode teki maalin syöttäjänään Veronica Evgenieva Lechtanski.)

Välipäiviä turnaukseen oli kaksi kappaletta eli 3.4.2024 ja 6.4.2024.

Kaikki ottelut pelattiin Istanbulin Zeytinburnun Jäähallissa ja ne alkoivat aina samaan aikaan eli Klo 13, Klo 16.30 ja Klo 20.30 ja kellon kanssa ei tarvinnut jännittää silloin kun Turkissa ja Suomessa oli sama aika käytössä.

Seuraavaan viestiin tulee vielä päättyneen turnauksen pistetilanne.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naisten Jääkiekon MM-kisojen 2. Divisioona pelattiin heti huhtikuun aluksi Turkissa Istanbulissa.

Pistetilanne lopullisesti puhuen tulee siitä tähän alle alemman lohkosarjan osalta:

Naisten Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona 2024 Turkissa Istanbulissa 1.4.2024-7.4.2024 Pistetilanne

2B

Pohjois-Korea 14 pistettä

Australia 13 pistettä

Hong Kong 6 pistettä

Uusi-Seelanti 6 pistettä

Turkki 6 pistettä

Etelä-Afrikka 0 pistettä

Pohjois-Korea pääsi siis hyvin täpärästi naisineen tämän sarjan ylempään lohkosarjaan Jään Naaraskenguruiden valitettavasti jäädessä siitä yhtä täpärästi rannalle mitä ensi vuoteen tulee.

Keskikastissa oli tiukkaa ja keskinäisten jälkeen sarjanousija Hong Kong nousi heti turnausmitalille ja vähän paremmalla onnella mahdollisuuksia olisi ollut heti vaikka mihin!

Etelä-Afrikka naisineen vähemmän yllättäen viime vuodesta reilusti huonontaneena mainettaan putosi alemman sarjan eli Naisten Jääkiekon MM-kisojen 3. Divisioonan pariin kun 56 laukausta verkkoonsa päästi ja sai yhden maalin itse tehtyä ainokaisena koko turnaukseen.

Tilalle nousee alemmasta sarjasta kokonaan tänne tietenkin Ukraina naisineen ellei käynnissä oleva Ukrainan Sota muuta aiheuta.

Turkin naiset myös olivat ajoittain todella pahoja turnauspettymyksiä, mutta pystyi kovan paikan tullen kaivamaan itsestään jotain irti ja osin tietysti juurikin nuo ristiin menneet tulokset huonontavat lopputulemaa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naisten Jääkiekon MM-kisojen tässä kuussa pelattuja ja väliin jääneitä turnauksia jatketaan käsittelyineen.

Naisten Jääkiekon MM-kisojen 2. Divisioonassa tietenkin selviteltiin aiemmin tänä vuonna myös Espanjassa ehkä kenties pelattavaksi aiotun ylemmän lohkosarjan kohtaloa tai sitten ei.

Kun sopivaa muuta pelipaikkaa jäähalleineen ei löytynyt niin turnaus kaiken jälkeen pelattiin sittenkin erikoisesti Andorrassa Canillossa.

Tietenkin erilaisissa nimellisissä juhlallisuustilaisuuksissa kyseisen pienen maan yhtä pieni naisjääkiekkomaajoukkue kävi jäällä esittäytymässä, mutta isommin ei tietenkään mitään ottelua ikävä kyllä pelattu.

Virallista tai edes vaikka jotain epävirallista näytösottelun muodossa.

Niin tai näin on aika kerrata tapahtumia ennen näistä turnauksista puhuen väliin jääneenä tuoreinta:

Naisten Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona vuodeksi 2024 lohkosarjaan A lopulta sittenkin erikoisesti Espanjan sijaan Andorrassa Canillossa 7.4.2024-13.4.2024

2A

Kazakstan (Putoaja MM-kisojen 1. Divisioonan puolelta naisineen tähän sarjaan. Nousee kenties ihmeittäkin takaisin tämän vuoden päätteeksi sitten ensi vuodeksi. On kuitenkin vaarassa ehkä olla hissijoukkue. Näin arvelin ennen turnausta.)

Espanja (Ilman Latvian tähtipelaajia olisi Espanja naisineen voinut tehdä kuluneen viime vuoden jääkiekollisen juhlavuoden eli 100-vuotisjuhlien kunniaksi historiaa olemalla naisineen ensi kerran tasonsa 1. Divisioonan MM-kisoissa. Ikävä kyllä näin ei käynyt. Käykö näin kenties Andorran puolella niin se jäi nähtäväksi kuten oli kysymys ennen turnausta, mutta haaste kazakeista voi olla äärimmäisen vaikea mikäli ei ylitsepääsemätön kuten lopulta Latvia naisineen oli. Hyvin kilpailukykyinen vuosi toivon mukaan on odotettavissa. Näin arvelin ennen turnausta.)

Meksiko (Tämä maa on kärsinyt hyvin paljon jääkiekossa viime vuosina eikä maan naiset ole poikkeus. Kärsimyksen keskellä maan miehiin nähden Team Bandidas eli nk. Rosvottaret on menestyneet sentään tietyin ehdoin puhuen hyvinkin paremmin. Jopa monta kertaakin paremmin kuin huomioi sen, että miehet tippuivat näin esimerkiksi entistäkin alemmas kun paljon alemmas ei voi enää vajota!

Voi ehkä kaiken mennessä kohdilleen menestyäkin, mutta pidemmän ajan kehitys on edelleen vaakalaudalla mikäli jääkiekollinen kehityskulku edelleen muutoin on syöksysuunnassa kun ajoittain on hävitty harjoitusotteluja hyvinkin nöyryyttävästi esimerkiksi jääkiekollisille vasta-alkaja-tason maillekin!

Näin mietin ennen turnausta eikä lähiajat tämän vuoden puolella olleet poikkeuksia sääntöön.)

Taiwan (Kehityskulun suhteen myönteisessä nousussa oleva nk. Raha-Kiina naisineen onnistui mahdolliseen kritiikkiin nähden säilymään viime vuoden päätteeksi. Toki sitä avitti myös Pohjois-Korean vetäytyminen naisineen. Sinänsä jännittävää on nähdä, että miten nyt vähän paremmalla otannalla tulevasta pelivuodesta selvitään. Huonoimmillaan voi pudotakin, mutta toivotaan peukkuja jäämisen suhteen! Näin ajattelin tästä joukkueesta ennen turnausta.)

Islanti (Jäähaukkojen/Tunturihaukkojen naispuoli oli kuluneeksi viime vuodeksi hätää kärsimässä ja ilman Pohjois-Korean vetäytymistä naisineen olisi ehkä pudottukin. Helppoa ei ollut tämä vuosikaan. Näin mietin ennen turnausta ja ikävä kyllä enimmäkseen oikeassa olin asiasta.)

Belgia (Jään Naispaholaiset nousivat alemmasta lohkosarjasta sitten tänne ylempään kuluneen viime pelivuoden päätteeksi. Nähtäväksi jää sarjapaikan säilyminen. Hienoa olisi säilyminen saati sitten yhtään parempikin muu suoritus. Islanti ja Taiwan naisineen ei siitä helppoa tee. Näin mietin ennen turnausta tästä joukkueesta.)

Seuraavaan viestiin tulee ottelutulokset turnauksesta mietteineen.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös