Jääkiekon Naisten MM-kisojen 2. Divisioonan ylempi lohkosarja Andorran Canillossa pelattuna erikoisella tapaa kiitos Espanjan jääkiekkoilun byrokratian hitauden käsitellään tässä viestissä.
Ilman nyt pitkään olleita kiireitä tämän turnauksen olisi ehkä ehtinyt loppupuoleltaan käsitellä kun tämä turnaus päättyi tuoreimpana eli kolme päivää sitten sitä toissa päivänä.
Turnaus pelattiin aikavälillä 7.4.2024-13.4.2024.
Tässäpä mietteitä tuloksineen sieltä:
Naisten Jääkiekon MM-kisat 2. Divisioona vuodeksi 2024 lohkosarjaan A lopullisen toteutuneesti Andorrassa Canillossa 1.4.2024-7.4.2024
2A
7.4.2024
Belgia-Taiwan 1-3 (Jään Naispaholaisille kävi tässä ottelussa kilpailukykyisen alun jälkeen kylmät ja osin murheellisesti sisukkuudesta huolimatta he eivät olleet enää entisensä turnaukseen. Voittajalle eli nk. Raha-Kiinan naisille tämä oli hemmetin turhauttavaan muuhun turnaustasoon nähden yksi harvoja valopilkkuja. Etenkin kun muissa otteluissa kilpailukykyä ja yritystä oli voittoon asti käytännössä ihan huippuja vastaankin, mutta kun maalia ei tule niin ei tule!)
Meksiko-Kazakstan 2-4 (Tässä ottelussa nk. Rosvottaret eli hävinnyt osapuoli pisti ranttaliksi ja oli yllättääkin, mutta viimein voimat loppuivat kesken. Tasoissakin välillä oltiin. Silti vain rutiini ja pieni ihme turhan levottomissa roiskinnoissa päin Meksikon maalia pilasi suuremman maalijuhlan ottelun voittajalta. Tähän otteluun oli myös pahalta näyttänyt loukkaantuminen ottelun ensimmäiseen erään.)
Espanja-Islanti 8-0 (Tämä oli täystyrmäys Seleccion Azulin naisilta Tunturihaukkojen/Jäähaukkojen naispuolta kohtaan. Claudia Castellanos voittajan tähtipelaajattarena ei niin hirveästi maaleja tehnyt, mutta kapellimestaroi useita hyviä pelipaikkoja kuten järjesti myös aloittavia syöttöjä niiden johtaessa maalisyöttöihin ylivoimaisesti eniten.)
8.4.2024
Kazakstan-Taiwan 3-0 (Tämä oli huikea ottelu jossa oli nk. Raha-Kiinan naisilla uskomattomaan jättipottiin mahdollisuus, mutta murheellista kyllä kun maaleja ei tullut niin meno hiipui. Ensimmäinen erä päättyi jopa 0-0 tasapeliin ja melko pitkän aikaa nämä lukemat kyettiin ylläpitämään!
Toki mitä rajummaksi kävi kiihtyneiden kazakkinaisten meno jäällä niin silloin täytyi hävinneen turvautua maalivahtiensa eli Tzu-Ting Hsun ja Ai Chungin torjuntoihin yhä kasvavissa määrin.)
Islanti-Belgia 5-2 (Tunturihaukkojen/Jäähaukkojen naisten puoli voitti käytännössä varmistaen paikkansa ylemmän lohkosarjan puolella ja Jään Naispaholaisilla murheellisesti alkoi näyttää siltä, että palataan alempaan lohkosarjaan.)
Espanja-Meksiko 3-0 (Tämä ottelu Seleccion Azulin naispuolen ja Team Bandidaksen kesken oli melkoisen kuohuvaa jääkiekkonäytöstä. Hävinneet eli nk. Rosvottaret ottivat pelikieltoa kuten voittaneetkin ja muutamat otteet oli kyllä naisjääkiekoksi jo aika raisua menoa! Loppunumerot pysyivät kuitenkin maltillisina.)
10.4.2024
Kazakstan-Islanti 7-2 (Kazakkinaiset tuntuivat tähän otteluun olevan kuin toisesta maailmasta vähän hermostuneen ja turhan ailahtelevan nk. Raha-Kiinan naisia vastaan käydyn ottelun jälkeen. Mitään jakoja ei ollut Tunturihaukkojen/Jäähaukkojen naispuolella heitä vastaan.)
Meksiko-Taiwan 2-1 (Niin helkkarin pienestä oli voitto kiinni nk. Raha-Kiinan naisille ja näin kävi! Ikävä juttu heille ja jossain määrin balsamia sitten nk. Rosvottarien haavoille.)
Espanja-Belgia 8-0 (Tämä oli jälleen täystyrmäys Jään Naispaholaisille. Niin, että sarvet ja hampaat lähti. Voittajasta ei epäselvyyttä Islanti-ottelun maalijuhlan tapaan joten sen pituinen se.)
11.4.2024
Islanti-Meksiko 0-3 (Hieman yllättäen nk. Rosvottaret eli voittajat myös Team Bandidaksena tuntien olivat pulassa tähän otteluun sellaisenaan selvittäen toki ottelun koukerot lopulta itselleen Tunturihaukkojen/Jäähaukkojen naispuolen jäädessä nollille.)
Belgia-Kazakstan 2-9 (Mikäli mitään myönteistä Seleccion Azulin naispuolta vastaan kärsittyyn tappioon halusi nähdä sitä vasten niin tässä ottelussa sentään Jään Naispaholaiset saivat parikin maalia toiseen erään.
Muutoin jo puolivaloilla pelanneita kazakkinaisia vastaan ei paljon jakoja ollut häiritsevänkin selvän tasoeron otteluun.
Vaikka tietysti ulkopuolisena voisi joku luulla, että miksei enemmänkin vaikka nk. Raha-Kiina naisineen olisi selvemmin pahemmassa pulassa kuin mitä Belgia naisineen on?
Ehkä sekin juju on siinä, että Taiwanissa naispuolella kuten muillakin maajoukkueiden puolella siinä maassa ollaan edistytty ja edelleen ihmeittä tullaan edistymään lähivuosina.)
Taiwan-Espanja 1-3 (Toisin kuin Kazakstan-otteluun niin nyt saivat nk. Raha-Kiinan naiset peräti maalinkin. Ja pitivät Seleccion Azulin naispuolta jännityksessä kazakkinaisia vasten miettien selvästi enemmän loppuun asti! Murheellisesti osin toteutuneiden tulosten vuoksi nk. Raha-Kiinan naisten oli pakko voittaa turnauksen päätöspäivään mennessä oman paikkansa pysyvyyden varmistamiseksi selkeämmin.)
13.4.2024
Meksiko-Belgia 6-1 (Sitä toissa päivänä olleen päätöspäivän nimiin nk. Rosvottaret lähettivät voitollaan Jään Naispaholaiset alempaan lohkosarjaan ensi vuodeksi. Maud Smits tai Charlotte Swinnen Jään Naispaholaisten maalivahteina eivät vain voineet mitään paremmilleen. Kenttäpelaajistollakin omalla tavallaan treenattavaa jää ensi vuoteen.)
Taiwan-Islanti 3-2 (Viimein monen helkutin niukan tappion jälkeen tuli turnausavauksen jälkeen ansaittu voitto sitten turnauksen loppuun nk. Raha-Kiinan naisille! Voitto oli kyllä tosin vähän turhan niukka eli 50 sekuntia ennen ottelun loppua Cristine Tzu-Shen Chaon tekemällä maalilla Hui-Chen Yehin syötöstä, mutta mitäpä tuosta. Syntyjä syviä saadaan miettiä puolin ja toisin, mutta ainakin nk. Raha-Kiinan naisten urapolku on paremmalla tolalla tällä hetkellä ensi vuodeksi kuin Tunturihaukkojen/Jäähaukkojen naispuolen vastaava.)
Kazakstan-Espanja 5-3 (Jatkoaika näytti olevan turnauksen hienoimpaan muuhun otteluun nähden sen päätteeksi tosiasia tai edes Seleccion Azulin naispuolen pääsy viimeinkin kaivattuun Naisten Jääkiekon MM-kisojen 1. Divisioonan pariin, mutta se unelma meni jälleen ensi vuoden jutuiksi kun päätösminuutin aikana ennen loppua Alexandra Shegay ja Pernesh Ashimova tekivät tarvittavat maalit ajassa 59.22 ja 59.46 jälkimmäisen ollessa tyhjiin mennyt.
Rankka juttu siis jo toista vuotta peräkkäin mitä tulee Seleccion Azulin naisiin tai heidän joukkuettaan koskien. Kazakkinaisten suhteen toivoa sopii, että siitä ei tule hissijoukkue ylemmän sarjan ja tämän sarjan suhteen lähivuosille mikäli kerran niin on kilpailukykyinen kuten välillä tuntuu sitä kehupuhetta olevan. Sen näkee sitten.)
Turnauksen välipäivät pidettiin 9.4.2024 ja 12.4.2024.
Ottelut pelattiin Canillon Jäähallissa kuitenkin paremmin tunnettuna Canillon Jääpalatsissa. Vaikka välillä on käytetty myös maan koko nimeäkin virallisessa tai etenkin englanninkielisessä osuudessa puhuen eli Andorra/Canillo Ice Palace olisi tuolloin kutsumanimi pelipaikalle. Ottelut alkoivat aina samoin ajoin eli Klo 13, Klo 16.30 ja Klo 20 Andorran Aikaa eli Klo 14, Klo 17.30 ja Klo 21 Suomen Aikaa.
Pistetilanne tulee vielä tästä turnauksesta seuraavaan viestiin.

Viimeksi muokattu: