Divisioonien MM-kisat 2017 – liveseuranta

  • 23 003
  • 205

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Etelä-Korealta täydellinen onnistuminen Puolaa vastaan. Sarjapaikan säilyttämisen kannalta tärkeä voitto, mutta samalla maa pelaa edelleen myös nousupaikasta. Etelä-Korea oli mielestäni aikaansa edellä jo vuosia sitten pelaamalla tämän päivän trendinä olevaa vauhtikiekkoa. Kehitys on ollut maassa huimaa. Aiemmin akilleen kantapäänä ollut luokaton maalivahtipeli viivästytti suurempien sensaatioiden tulemista, mutta Daltonin myötä saatiin sekin reikä tilkittyä. Olisi kyllä huima juttu, jos Etelä-Korea onnistuisi jollain ilveellä nousemaan... Viime keväänä se oli todella lähellä.

Kazakstanin uskon kulkevan voitosta voittoon. Itävalta tullee hyvänä kakkosena, ellei sitten takana olevat Unkari ja Etelä-Korea tule takaa ohi. Puolallakin saattaa olla sanansa sanottavana, mutta tappio Etelä-Korealle saattaa koitua kohtalokkaaksi nousuhaaveiden osalta. Ukraina hyötyy kotiedustaan. Muuten pitäisi maata varmana putoajana. Kotietu antaa saumaa pitää sarjapaikka 1A-divisioonassa.

1B-kisoissa käydään tiukka kisa noususta Iso-Britannian ja Japsien kesken. Liettua tuskin pystyy kärkikaksikkoa tieltään kampeamaan. Kroatia on täysin arvaamaton. Taistelee lähtökohtaisesti turnauspronssista. Viron porukka vaikuttaa lupaavalta. Pistää isommat maat koville, mutta sarjapaikan taisteluksi taitaa homma taas mennä. Hollannin ryhmällä ei voi olla kyllä mitään saumoja, kun ryhmästä uupuu liuta runkomiehiä.

Mielenkiintoiset turnajaiset A ja B 1-divareissa.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Japanin kannalta maalivahtitilanne nousee jälleen mielenkiintoiseksi. Fukufuji täyttää tänä vuonna kuitenkin jo 35 ja pientä loukkaantumista on edellisissä turnauksissa ollut. Sen vähän mitä pelejä olen nähnyt, takaa ei taida olla tulossa yhtä laadukasta kassaria ihan heti. Onoda on ihan ok, mutta ei mitenkään Fukufujin tasoa.

Näiden divarikisojen kannalta tämä kiinnostaa, koska esimerkiksi 1B-divaria katsomalla ykkösveskaritilanne on jatkonkin kannalta selkeä. Bownsilla ja Tomljenovicilla on rutkasti pelivuosia vielä edessä, jos pysyvät kunnossa ja myös Armalis ja Oosterwijk ovat vielä parhaassa peli-iässä, vaikka näissä kisoissa eivät pelaakaan. Koitmaakin on luultavasti Viron tolppien välissä vielä pitkään.

Noh, kisat käynnissä kuitenkin ja Japani johtaa aika odotetusti Hollantia ekan erän jälkeen 2-0. Vähän sekavaa peliä, kuten turnauksien alussa usein.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Japani johtaa nyt 3-0. Ei kyllä Hollanti tule pitkälle tässä turnauksessa pötkimään. Ei kyllä Japanikaan vakuuta tähän asti näetyn perusteella. Pelin on syytä petraantua, jos nousea mielii. Mutta tosiaan turnauksen avauspeli vasta menossa ja sekin kesken, kuten yllä jo mainittiinkin.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Kazakstan johtoon 1-0, asialla ei-niin-yllättäen kaksikko Bochenski-Dawes. Siitä huolimatta Korean peli näyttää hyvältä! Vauhdikasta ja ennakkoluulotonta peliä, pari hyvää maalipaikkaakin jo. Jännä nähdä pystyvätkö haastamaan pelin loppuun asti samalla tavalla.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Kiovassa hajoaa kaukalo, korjaus tehdään jeesusteipillä! Ei kait siinä sitten.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Korea johtaa jo 3-2.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Huhhuh. Nyt jos tämä pitää, niin Korea on tekemässä kyllä melkoista temppua.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Ja sitten pitkää viiskolmosta Korealle, kun Lipin lentää pihalle. En tuosta olisi nyt vitosta tuominnut, vaikka korealainen irti laidasta olikin. Nyt alkaa Kazakstanin olo olla todella tukala.

e: ja Kisung heti 5-2. Aijaijai, nyt on hyvä.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Kazakstanin suurimmat ongelmat ovat Zankovetsin tyyppiset kaverit valmentajina. Parhaimmista valmentajista A-P Selinista lähtien on pyritty eroon.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Kazakstanin suurimmat ongelmat ovat Zankovetsin tyyppiset kaverit valmentajina. Parhaimmista valmentajista A-P Selinista lähtien on pyritty eroon.

Jep. Kaikki kunnia Korealle, mutta tuolla rosterilla Kazakstanin pitäisi pystyä parempaan. Tehot vaikuttaisivat olevan todella paljon Dawes-Boyd-Bochenski -kolmikon varassa ja onhan tuo pakistokin kovia ukkoja tälle tasolle täysi. Kolesnik nyt on mitä on, mutta ei näiden pelien pitäisi veskariin kaatua.

Samaan hengenvetoon, Dalton on kyllä kassarikaksikosta vienyt tänään pidemmän korren.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Olihan Etelä-Korean voitto ja vielä noilla 5-2 lukemilla melkoinen paukku! Etelä-Korea taistelee tosissaan noususta. Joukkue piti jäällä aivan hillitöntä vauhtia. Kiekko liikkui liukkaasti lavasta toiseen ja laukaukset lähtivät suoraan syötöistä napakasti. Monella A-sarjan tason maallakin riittäisi ihmettelemistä Etelä-Korean vauhdikkaan hyökkäyspelaamisen kanssa.

Etelä-Korean voitto tiesi myös sitä, että nyt nousutaistelu voi mennä hyvinkin mutkikkaaksi, jos pelejä aletaan vielä pelaamaan ristiin.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Viro-Liettua käynnissä. Rooba on kokoonpanossa, mutta ei pelaa ainakaan tasakentällisin. Jotain sattunut?
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Unkari-Itävalta menossa nyt. Tärkeä matsi nousukamppailun kannalta. Ekan erän jälkeen 1-1, odotetun tasaista vääntöä.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Unkari-Itävalta menossa nyt. Tärkeä matsi nousukamppailun kannalta. Ekan erän jälkeen 1-1, odotetun tasaista vääntöä.

Tappiolla Itävallan nousumahdollisuudet ovat enää ristiinpelaamisen käsissä.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Tappiolla Itävallan nousumahdollisuudet ovat enää ristiinpelaamisen käsissä.

Sepä se. Plus Etelä-Korea sekoitti tosiaan eilen pakkaa entisestään ihan huolella. Oikein hyvä näin, ettei yhdelläkään joukkueella ole jäljellä ns. "helppoja" otteluita koko sarjassa. Unkarin puolella itse, kuten viimeiset ~15 vuotta tähänkin asti :D
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Jaahas. Sziranyi keskittyy väärän ukon mätkimiseen maalilla ja Hofer pääsee hakkaamaan 2-1. Hitto.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Ite oon Itävallan puolella koska oishan se ihan kiva jos E-Korea johtais lohkoa kahen pelatun kierroksen jälkeen. Niin, ja toivon ehkä pikkasen että nousijajoukkueet ois juurikin Itävalta ja E-Korea. En tosin pistäisi pahakseni vaikka Unkari tai Kazakstan nousisi Itävallan sijaan mutta tää käy mulle ihan hyvin.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Itävallan yv naulaa tämän pelin. 1-3 nyt.
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Jep, eli ei riittänyt tänään. Tasainen vääntö, Starkbaum pelasi kyllä hyvän pelin ja muutama gamesaveri mukaan mahtui. Ei huono esitys Rajnaltakaan, Vay tai Hetenyi eivät olisi saaneet noita kiinni. Nyt menee divari jännäksi. Korea on ainoa puhtaalla saldolla ja Ukraina ainoa molemmat pelinsä hävinnyt. Muiden paitsi Ukrainan osalta kaikki on vielä aivan auki. Unkari voi vielä petrata kaatamalla Kazakstanin ja Korean, Itävalta paransi juuri osakkeitaan huomattavasti.

Mitä tahansa voi vielä tapahtua, pyyhe ei ole vielä kehässä.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Ensimmäisessä erässä Britit vei Viroa miten tahtoi, mutta toisessa Viro tuli hyvin peliin mukaan ja kokonaisuutena Virolla on ottelussa ollut enemmän maalintekopaikkoja. Tilanne kahden erän jälkeen Briteille 2-1.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös