Detroit Red Wings 2019–2020

  • 189 714
  • 608

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Eiköhän se ole uuden kausikeskustelun aika.

Viime kausi meni edelleen heikosti, kuten oli odotettuakin. Ehkä joukkue jopa hieman ylisuoritti, kun suurinpiirtein kaikki mahdolliset tilastomallit povasivat jengiä toiseksi viimeiseksi Ottawan jälkeen. Lopulta oltiin kuitenkin vasta neljänneksi viimeisiä, kun Los Angeles ja etenkin Devils romahtivat odotettua pahemmin.

Jeff Blashill on nyt valmentanut Wingsiä 4 kautta ja 3 edellisenä ei olla playoffseja nähty. Miestä on kritisoitu että peluuttaa paskakiekkoa ja näin, mutta samalla on nuoren sukupolven sisäänajo on saatu vauhtiin ja hyvälle mallille. Tästä Ken Holland oli tyytyväinen ja sorvasi Blashillille 2-vuoden jatkon. Vaikea olisi uskoa, että miestä tai pelitapaa vaihtamalla Red Wingsistä tulisi yhtään sen parempi joukkue tässä nuorennusleikkausvaiheessa. Mukana olevat veteraanit ovat past prime ja nuoret vielä liian nuoria. Menestyksen vaatiminen on yksinkertaisesti järjetöntä. Realiteetit täytyy ymmärtää, kun paremmat ajat ovat jossain 1-2 kauden päässä.

GM-puolella Steve Yzerman-huhut velloo ja tilanne on mielenkiintoinen. Ken Hollandilla on 1 vuosi GM-sopimusta jäljellä ja Hollandin osalta on ollut jo pitkään huhuja hänen olevan kiinnostunut Seattlen laajennusjoukkueen pestistä. Yzerman taas vetäytyi syrjään Tampan GM:n pallilta perhesyistä ja haluaa vähentää matkustamistaan. Yzermanin perhe on koko Tampa-ajan asunut Detroitissa ja tyttäret opiskelevat Michiganissa. Vaikea tästä olisi päätellä mitään muuta osoitetta "matkustamisen vähentämiseen", kuin GM-rooli Red Wingsissä. Kotoa kun sinne hallille on 30 minuutin matka ja mikään muu NHL-kaupunki ei ole lähelläkään.

Jos huhut käyvät toteen, niin todennäköisesti Yzerman tulee sisään "neuvonantajana" ja alkaa rakentaa konttoria mieleisekseen. Kartoittaa uusia scoutteja jne. Holland operoi pelaajapuolen GM-hommat loppuun sopparin mukaisesti, eli yhden vuoden työskentelisivät päälekkäin. Sen jälkeen Kenny vapautuu Seattlelle ja Yzerman ottaa Red Wingsin hoitoonsa.

***

Draft-lotteryssä onni ei käynyt ja kesän 2019 draftissa varataan kuudentena. Draftin luonteesta johtuen tuo on oikein hyvä paikka varailla, koska tarjolla on kahden kärkiukkelin (Kakko & Hughes) jälkeen niin tasaväkisiä junnuja, että pääsee valitsemaan haluamansa laajalsta "poolista". 99% varmuudella valinta kohdistuu johonkin sentteriin, tai sitten puolustaja Bowen Byramiin, jos mies valahtaa 6.pickille asti. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä, Byram mennee jo 3-4-5 vuoroilla.

Dylan Larkin oli edelliskauden ehdoton valopilkku ja myös nuoria ajettiin hyvin askiin. Michael Rasmussen, FIlip Zadina, Dennis Cholowski, Christoffer Ehn ajettiin omista prospekteista tulokkaina sisään.

Myös jo vuotta aiemmin ensikosketuksensa NHL:ään saaneen Filip Hronekin pelimäärä kasvoi viime kaudesta 46 otteluun ja tulokas-statuksella olleista puolustajista Hronek teki toiseksi eniten pisteitä per peli Rasmus Dahlinin jälkeen. Kyllä, enemmän mitä Miro Heiskanen, tämä tulee varmaan monelle yllätyksenä.

Trade-dediksen jälkeen sisään tuotiin yliopistotasolla loistanut vapaa agentti Taro Hirose. Yleensä näistä varaamattomista yliopistopelaajista ei ole tullut kummoisia pelureita, mutta Hirose näytti erittäin lupaavalta tekemällä 10 peliin 1+6=7 tehopistettä.

Waivereista poimittiin Montrealin poislähettämä ruotsalainen Jacob De La Rose, josta saatiin yksi duunaripalanen nelosketjuun.

Gustav Nyquist kaupattiin San Joseen 2+3.kiekan vuoroja vastaan ja Nick Jensen + 5.kierros taasen kaupattiin Washingtoniin 2.kierrosta + puolustaja Madison Boweytä vastaan.

Bowey aloitti Wings-uransa haparoiden, mutta katosi kuvasta kauden viimeisimmissä peleissä. Hyvällä tavalla.

Jimmy Howard veti maalissa hyvän kauden ja palkittiin 1-vuotisella jatkosopimuksella.

Anthony Manthan kausi oli pettymys, kauden alku oli huono ja paremman jakson jälkeen käsi murtui turhassa tappelussa. Askiin palattuaan mies ei juuri laukaustaan käyttänyt, joten vamma lienee vaivannut. Vasta aivan loppukaudesta alkoi löytyä jopa 8 laukauksen iltoja ja monsteri-tehoja. Rikkonainen kausi, joka jätti vielä läjän kysymysmerkkejä ilmaan.

Loppukaudesta Andreas Athanasiou siirrettiin keskelle ja onnistui siinä roolissa odotettua paremmin. Puolustusvelvoitteet eivät edelleenkään ole miehen bravuuri, mutta ehkä se sieltä vielä löytyy. Tyler Bertuzzi oli tulikuuma kauden lopuissa peleissä tehden 5 pelin pätkässä peräti 5+8=13 tehopistettä. Siinä tärkeimmät viime kaudesta.

***

Isossa kuvassa Ken Holland toi sisään todella paljon nuoria pelaajia. Veteraani-kiviriippasopimuksia jengissä vielä on, mutta kausi kaudelta nuo ovat vähenemässä. Isoin murros tulee tapahtumaan puolustuksessa kauden 2019-20 jälkeen. Todennäköisesti murros alkaa jo tulevan kauden aikana, eihän nuo terveenä taas pysy kaikki kuitenkaan. Vuoden päästä pelaajarungon keski-ikä tulee tippumaan rajusti.

Alle 25-vuotiaiden porukka alkaa olla jo varsin laaja.

Andreas Athanasiou, 24v
Anthony Mantha, 24v
Tyler Bertuzzi, 24v
Jacob De La Rose, 23v
Cristoffer Ehn, 23v
Dylan Larkin, 22v
Taro Hirose, 22v
Michael Rasmussen, 20v
Filip Zadina, 19v

Madison Bowey, 23v
Dennis Cholowski, 21v
Filip Hronek, 21v

Tämän porukan voi ensi kaudellakin odottaa pelaavan NHL:n puolella. Junnuissa on sitten Joe Veleno ja puolustaja Jared McIsaac, jotka tulevat kärkkymään paikkaa ylhäällä. Todennäköistä kuitenkin on, että McIsaac on vielä vuoden päässä NHL-paikasta ja odottaa tuota kesän 2020 pakistoremonttia. Veleno taasen menee AHL:ään poikkeusluvalla ja se lienee suht varmasti sopivin sarjataso mistä mies kautensa aloittaa.

Ehkä lupaavimman Wingsin maalivahti-prospekti Filp Larssonin kanssa tehtiin tällä viikolla ELC-sopimus, joka alkaa tulevasta kaudesta 2019-20. Mies teki myös amateur try-out sopparin ja liittyy Grand Rapids Griffinsin AHL playoff-ryhmään. 20-vuotias Larsson veti NCAA:ssa huimat playoffit, kantaen heikkoa Denveriä ylipitkälle hyvillä torjunnoillaan. Grand Rapidsissa saattaa olla muhimassa maalivahtiongelma, kun sekä tsekki Patrik Rybar että Harri Säteri ovat olleet viime aikoina vaikeuksissa. On täysin mahdollista, että Larsson nappaa vielä Griffinsin ykköstorjujan paikan kesken pudotuspelien.

Grand Rapids oli hyvin lähellä pudota koko playoffseista, kun Red Wing nosti loppukaudesta AHL-miehistöä ylös. Joukkue hävisi 6 viimeistä otteluaan, vaikka playoffpaikan piti olla "varma". Manitoba onneksi hävisi viimeisen ottelunsa, jossa playoff-paikka varmistui, voitolla Griffins olisi jäänyt rannalle. Vastaan tulee AHL-playoffsien ekalla kierroksella Chicago Wolves, joka on Vegas Golden Knightsin farmi.

***

Cap-tilanne seuraavassa osiossa.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Palkkakattotilanne:

Hyökkäys:
1. Larkin, 6.1M
2. Nielsen, 5.25M
3. Abdelkader, 4.25M
4. Helm 3.85M
5. Mantha 3.3M
6. Athanasiou 3.0M
7. Glendening 1.8M
8. Bertuzzi 1.4M
9. Hirose, 925k
10. DeLaRose, 900k
11. Rasmussen, 894k
12. Svechnikov, 863k
13. Ehn, 759k


Hyökkäyksessä olisi siis 13 todennäköistä pelaajaa sopimuksen alla. Toki joku Zadinakin voi aloittaa ylhäältä, jos Svechnikov ei ole kuntoutunut. Silloin DelaRose ja Ehn menee rotaatioon. Myös joku 14.hyökki tuonne varmaan roudataan, tyyliin Witkowski 1 vuoden paperilla. Panostusvaraa on toki muutenkin.

Puolustus:
1. Green, 5.375M
2. DeKeyser, 5.0M
3. Ericsson, 4.25M
4. Daley, 3.167M
5. Bowey, 1.0M
6. Cholowski, 894k
7. Hronek, 714k


Maalivahdit
1. Howard, 4.0M
2. Bernier, 3.0M


Muut rasitteet:
Stephen Weiss, ulososto, 1.667M
Xavier Ouellet, ulososto, 217k

Näistä sopimuksista tulee yhteensä 62.575M.
Palkkakatto on nousemassa 83 miljoonaan, joten parikymmentä miljoonaa siellä on capissa tilaa.

Toki cappia rasittaa vielä Johan Franzén ja Henrik Zetterberg yhteensä 10.03M caphitillä, mutta LTIR:n turvin voi mennä capin yli, jos sen kaiken 20 miljoonan tilan haluaa käyttää. Kesä-cap ei salli kuin 10% ylityksen (8.3M), joten periaatteessa ihan kokonaan tuota Muuli+Zeta ylitystä ei voi tehdä. Mutta tässäkin tapauksessa voi kikkailla noiden ELC-lappujen kanssa pitämällä ne kauden alussa farmissa, joten siten se todellinen cap tila on tuon noin 20M. Saattaa myös olla että Franzenin lappu myydään, jos jotain lattiajengiä kiinnostaa. 1 miljoonalla saa ostettua 4 millin caphitin. Ottawa anyone?

Mikään pakko tuota Franzen-lappua ei ole siirrellä, isossa kuvassa Wingsin cap aukenee tästä parin vuoden sisään lähes täysin kaikista vanhoista rasitteista, eikä kovia palkakorotuspaineita vielä nuorelle rungolle ole. Kyse on nyt siitä että tuodaanko vahvistavaa UFAa sisään jo nyt, vai vasta vuoden päästä. Eli tankkia vielä vuosi vaiko ei?

Periaatteessa markkinoilta olisi siis mahdollista naarata kuka tahansa kevän kovista vapaista agenteista, jos vaan Detroitiin kiinnostaa tulla. Rahasta ja cappitilasta ei jää puuttumaan. Erik Karlssonille voidaan tarjota 12 miljoonaa ja vaikka Gustav Nyquistille 6M paluun tehdäkseen ja molemmat mahtuu sisään.

Niklas Kronwallin jatkosta on myös puhuttu, mutta se vaatisi sitten jonkun toisen veteraanin poistamisen tieltä. Järkevintä olisi ulosostaa Trevor Daley. Tai sitten Cholowski/Hronek vuorottelee farmissa ja nousee ylös kun vanhusosasto taas loukkaantuu. Vakiroolit nuorille aikeaa vasta vuoden päästä, veikkaan edelleen että Cholowski ja Hronek pelaavat sekä NHL/AHL tasolla, nyt NHL-painotteisemmin, sellaiset 60 ottelua.
 
Viimeksi muokattu:

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Kyllähän tässä optimistinen on tulevasta ja miksikäs ei? Joukkuetta on nuorennettu lennosta isolla kädellä ja taas saadaan draftista joku hyvä pelaaja. Itse en usko, että Kenny vetää kesällä mottipäisiä esim. juurikin Ekille, mutta eipä tuollainen minua haittaisikaan.
 

Tevoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings #91 #19 #5
Viittiskö joku tehdä listan kesän vapaista agenteista niin voidaan sitten porukalla hakata päätä puuhun että kuka otetaan ja millä hinnalla? Voidaan sitten tuhlata se n.20 miltsiä järkevästi..
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mitä sitten tulee itse kentällisiin ja noihin muihin pelaajiin, niin sen voisi käydä läpi seuraavaksi.

22-vuotias Larkinin ikätoveri Taro Hirose näytti niin hyvältä NHL:ssä, että uskon hänen jäävän tälle tielleen. Vertailuja tuli paljon Jiri Hudleriin ja itse näin miehessä samalla. Erittäin hyvä pienikokoiinen peliä tekevä laituri, suurin osa loppukauden "turhista" voitoista johtui hänen panoksestaan. Mutta räjähtävämmät ekat potkut Hiroselta löytyy, todella väkkärämäinen verrattuna verkkaiseen Happy Hudsiin.

Hirosen kanssa samaan aikaan signattu Ryan Kuffner oli duunarimpi yliopistohankinta, eikä vakuuttanut yhtään NHL-peleissä. Pidän häntä pomminvarmana hankintana vain Grand Rapidsille. Sieltä sitten kovan työn kautta joskus ehkä ylös.

RFA Martin Frkille en enää jatkoa näe. Yhden tempun ihme kuten Pulkkinenkin, sentäs Frk sai YV:ltä iskettyä niitä maaleja. Mutta tasakentin neloskentässäkin riski omaan päähän. Ei käyttöä muualla kuin AHL-tasolla tai Euroopassa varmaankin kova nimi.

Evgeny Svechnikoville viimeinkin toivoisi hyvää onnea loukkaantumisten suhteen. Jo kahtena pre-seasonina mies on vakuuttanut, mutta sitten loukkaantunut kautta edeltävissä peleissä. Tämä 2016 draftin 19.overall tulee vielä olemaan erittäin hyödyllinen kaveri Red Wingsin Middle6:ssa, jos vaan saa kroppansa kuntoon. Voimapelaaja, joka sopii tähän tulevaan Red Wingsin fyysiseen ja työtätekevään identiteettiin. Ken Hollandin puheista päätellen joukkueesta ollaan rakentamassa tuollainen, mitä NY Islanders nyt on. Playoff-sarjoja voittava luisteleva ja fyysinen sotakone, jota sitten höystetään muutamalla taitopelaajalla. Svechnikov on tärkeä palanen juuri tämän identiteetin kannalta. Fyysinen kamppailupelaaja, joka sieltä täältä iskee maaleja.

Veteraaneista Nielsen, Abdelkader, Glendening ja Helm ovat vielä mukana monivuotisilla lapuilla. Heille on jäämässä viimeisen veteraaniesimerkin vastuu, ennenkuin koko nuori core kaappa rosterin valtaansa. Darren Helmin NTC poistuu kesäkuussa, koska klausuulit (playoffsiin pääsy) eivät ole täyttyneet. En tosin usko mihinkään kauppaan, ajaa asiansa edelleen ja nyt rooli kasvaa nuorten mentorina.

Mantha - Larkin - XXX <---- tähän ehkä Nyquist takaisin tai joku vähintään saman kaliiberin laituri, mitä markkinoilla on.
Hirose - Athanasiou - Bertuzzi
Rasmussen - Nielsen - Svechnikov
Abdelkader - Glendening - Helm
(Ehn, De La Rose)

DeKeyser - Green <--- Gardiner tai Karlsson tuomaan laatua pakistoon. Tai sitten ei ja tankki jatkuu.
Ericsson - Hronek
Cholowski - Bowey
Daley?Kronwall?

Howard
Bernier

Zadinaa en nyt vielä hahmottele ylös, enkä Velenoa. Ehkä jopa kiinnostaisi nähdä yhdessä tuo koko kentällinen, joka toimi erinomaisesti viime kesän harkkapeleissä, Rasmussen - Veleno - Zadina. Kaikki AHL:ään pelaamaan samassa ketjussa tulevia kemioita rakentaen. Minuutteja voisi siellä antaa reilummin. Tokihan tämä on vain oma haaveeni ja voi olla ettei Svechnikov ole vielä syksyllä NHL-tasoa. silloin tuossa kolmoskentässä voi olla ylhäällä ketkä tahansa kaksi Svechnikov/Rasmussen/Veleno/Zadina -nelikosta.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ilmeisesti Yzerman suoraan GM:ksi ja Holland Senior Vice President.

Ollaan sitten vuoden verran "Kanadan maajoukkue".
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Se on aina jollain tavalla hemmetin upeaa kun tuommoinen "oma poika" tulee siihen omaan seuraan. Vähän kuin Pensissä Lemieux on yksi omistaja ja pyörii paljon joukkueen mukana ja sitten Mark Recchi löytyy valmennuksesta ja Sergei Gonchar myös. Peukku tälle, hienoa nähdä Yzerman Detroitin toimistossa painamassa GM:n hommia. Hyvin se veti ainakin Tampassa.
 

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Tervetuloa kotiin isi! Walkinilta ihan naulan kantaan osunut kommentti, samat on fiilikset.
 

Voittaja

Jäsen
Oma kaikkien aikojen suosikkipelaajani, isoin syy miksi pieni Voittaja 80-luvulla alkoi kannattamaan Red Wingsejä ja mielestäni(täysin puolueeton mielipide tottakai) kaikkien aikojen kapteeni, kaikki lajit mukaan lukien palaa kotiin, ei paskempi alku viikonlopulle.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yzerman lienee lähivuosien paras GM, joten on kyllä kova sainaus punasiiviltä. Mielenkiinnolla jään katsomaan, kuinka nopeasti (jos) saa Detroitin jälleen kärkikahinoihin.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Hieno ja odotettu uutinen, tosin en ihan näin aikaisin odottanut ilmoituksen tulevan. Kesästä tulee kyllä mielenkiintoinen, että mihin suuntaan Y lähtee laivaa viemään.
 

arkunnaula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Ilves, Koovee, Uplakers
Loistavaa! Paras uutinen sitten hetkeen tässä seurassa. Ollaan silti kärsivällisiä koska hommia on runsaasti edessä. Haluan silti uskoa että tämän täytyy vaikuttaa kesän markkinoille. Olisiko sitä imua nyt paremmin hockeytowniin?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Yzerman-kommentteja Twitteristä:

John Shannon
✔@JSportsnet

I'm told the architect of Yzerman's return to the Red Wings is Ken Holland. He has been working on this for the past 3 months.

No doubt Yzerman wants Holland to remain with the Red Wings. He and Holland are very close. However, sources say Holland has been contacted by other teams, including Edmonton and Seattle.


And therefore NOT turning to the Rangers.

John Shannon
✔@JSportsnet

I'm told he declined even to be interviewed for the job.

Justin Rose
✔@JRoseWXY

Just spoke with Steve Yzerman. I said it’s an exciting day for the city and I asked if it was planned that on the 19th of April, in 2019, that 19 is coming home?

With a smile, “Lets get it done.”#RedWings

Brad Galli
✔@BradGalli


Steve Yzerman has spent a lot of time at USA Hockey Arena. Yes, he was doing his job (close to home), but seeing him a few weeks ago was striking. He was in a suite with Jeff Blashill.

Liekkö sitten sen Hämeenlinnan keikankin ollut scouttaamassa Kaapo Kakkoa, Teemu Turusia, Oula Palvea ja jotain Larmia. Red Wingsille.
 
Viimeksi muokattu:

Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Yzerman on mies, minkä takia seuraa aloin kannattamaan 90-luvun alussa. Viime vuodet on huonosti tullut seurattua, seura onnistuttiin hautaamaan iän ikuisiin pitkiin sopimuksiin no trade klausaalien kera. Jos ja kun Steve Y tekee paluun gm:nä, alkaa seuraaminen taas aktiivisesti!

Paras uutinen pitkään aikaan, ja juuri sitä mitä seura tarvitsee..
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Yzerman on mies, minkä takia seuraa aloin kannattamaan 90-luvun alussa. Viime vuodet on huonosti tullut seurattua, seura onnistuttiin hautaamaan iän ikuisiin pitkiin sopimuksiin no trade klausaalien kera. Jos ja kun Steve Y tekee paluun gm:nä, alkaa seuraaminen taas aktiivisesti!

Paras uutinen pitkään aikaan, ja juuri sitä mitä seura tarvitsee..

Yzermanhan on ollut varsin pätevä viljelemään nou-treid-klausuuleja, että siten ei mikään varmasti muutu.

Eikä varmasti kannattaisi tehdä niistä nou-treid-klausuuleista mitään maailmanlopun asioita. Nyquist just treidattiin vaikka oli NTC.

Fanien turhaa ylispekulointia moiset ns. "ongelmat".
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Yzermanhan on ollut varsin pätevä viljelemään nou-treid-klausuuleja, että siten ei mikään varmasti muutu.

Eikä varmasti kannattaisi tehdä niistä nou-treid-klausuuleista mitään maailmanlopun asioita. Nyquist just treidattiin vaikka oli NTC.

Fanien turhaa ylispekulointia moiset ns. "ongelmat".
Onhan sillä kyllä merkitystä missä tilanteessa joukkue menee. Red Wings kynti pohjamudissa ja Nyquist päätyi Sharksiin joka taistelee tasapäin pudotuspeleissä viime vuoden finalistia vastaan. Epäilen, että oli ihan tyytyväinen kun joutui veivaamaan klausuulinsa.

Mutta selvästi se on mm. Yzermanin tapa painaa sopimuksen hintaa vähän alaspäin kun lisää klausuuleja. Sanotaan, että ei maailmanlopun asioita, mutta välttämätön paha joka tapauksessa. Joukkueen kannalta.
 

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Mahtavaa! Yzermanin takia/vuoksi aloin itse seuraamaan änäriä 90-luvun alussa.

Uuteen nousuun!
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Tampan omistaja Vinik antoi luvan neuvotteluille viime kuussa. Tiedä sitten mitä epävirallista yhteydenpitoa SY ja Detroit kävivät ennen maaliskuuta. (Joe Smithin twitter)
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Nopeasti meni vajaan tunnin pressi. Paljon Yzerman puhui, miten pitää olla kärsivällinen ja paluu huipulle ottaa aikansa. Blashillin jatkosopimusta aikoo kunnioittaa, tykännyt miten on kehittänyt joukkueen nuorempia pelaajia.

Ai että, innolla kohti draftia!
 

Tevoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings #91 #19 #5
Nopeasti meni vajaan tunnin pressi. Paljon Yzerman puhui, miten pitää olla kärsivällinen ja paluu huipulle ottaa aikansa. Blashillin jatkosopimusta aikoo kunnioittaa, tykännyt miten on kehittänyt joukkueen nuorempia pelaajia.

Ai että, innolla kohti draftia!

Kyllä ja siitä sitten heinäkuun ekaa kohden (toivottavasti) ilman ylikalliita aivopieru diilejä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nopeasti meni vajaan tunnin pressi. Paljon Yzerman puhui, miten pitää olla kärsivällinen ja paluu huipulle ottaa aikansa.

Kyllä ja siitä sitten heinäkuun ekaa kohden (toivottavasti) ilman ylikalliita aivopieru diilejä.

Ainakin tuo pressi antaa odottaa ettei siellä ole haluja lähteä mitään hirveitä satsauksia heinäkuussa tekemään kun puhutaan kärsivällisyydestä. Tuskin on pelkoa siis mistään ylikalliista aivopieruista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös