Jumalauta että pisti viime yön ottelu vihaksi. Tappio tuli pahimalla asennevammalla mitä olen koskaan nähnyt ja tarkoitan tällä pelin sisällä tapahtuvan asenteen muuttumista. Edes nuo Nashville ja Columbus -rökäletappiot eivät tulleet niin säälittävällä tavalla kuin viimeöinen.
Alkuun näytti, ettei Wingsiä kiinnosta yhtään ja Flames hallitsi ihan ensimmäisiä minuutteja. Flames pääsikin 0-1 johtoon Jokisen osumalla, joka meni pääosin Ty Conklinin imaisun ja hieman myös Jonathan Ericssonin väärän sijoittumisen piikkiin. Sitten Flames aloitti jäähysekoilunsa ja Detroit sai hirvittävällä työmääräällä ujutettua kiekon vain kahdesti aivan loistavasti torjuneen Kipperin ohi.
Toisessa erässä Flames näytti todella saamattomalta ja haluttomalta ja Wings pystyi lisäämään johtoansa kahteen maaliin. Kiprusoff imaisi Valtterin vedon suht helpon näköisesti. Erän päätössummerin soitua Red Wings luuli voittaneensa ottelun.
Sitten alkoi se kolmas erä. Vaikka raporteissa onkin puhuttu Flamesin hienosta ja hurjasta taisteluilmeestä, niin ei se mikään erikoisempi ollut. Red Wings lopetti täysin pelaamisen, antoi ohjat Flamesille ja kaverit kiittivät. Koko jengi ei saanut yhtään vetoa maalia kohti ennen Clearyn tekemää 5-5 tasoitusmaalia. Tilanteita lahjoitettiin Flamesille aivan solkenaan ja Conklin piti jengin pystyssä viime minuuteille asti. Sitten alkoi soida, Jokisen kavennuksessa kiekko kimposi Clencrossin vedosta ensin Ollin luistimeen, siitä Conklinin längistä sisään ja kimposi molarin selän takana patjasta maaliin. Täysin ansaittu tuurimaali, koska vastaavia tilanteita maalilla oli jatkuvasti. Babcock otti 4-4 tilanteessa aikalisän, joka ei tehnyt mitään muutosta. Sama perseily jatkui heti seuraavassa vaihdossa, josta Lundmark vei Flamesin 4-5 johtoon.
Ja sitten tapahtui se suurin asia, mikä nosti veren kuohumaan. Heti kun Wings joutui tappiolle, niin löytyi se motivaatio tehdä erän ensimmäinen hyökkäys ja samalla maali. Heti KUN OLI PAKKO TAAS ALKAA PELATA, niin pelattiin ja onnistuttiin. Tällainen läpinäkyvyys on niin vitun selvä osoitus asennevammalammaslaumasta kuin vai voi olla. Johtoasemaa ei ketään kiinnosta puolustaa, mutta hyökkääminen sitten tappioasemassa maistuu. Täysin absurdi muutos viime kauden meininkiin, Cup-sormusko se avaa takin auki noin pahasti? Brad Stuart keräsi jälleen -3 ja oli kolmannen erän lopun maaleista kahden aikaan kentällä.
Miten helvetti tähän tilanteeseen on jouduttu? Onko tässä oikeasti jätettävä ihan suosiolla seuraavan kuukauden pelit katsomatta, kun joukkuetta ei selvästi kiinnosta? Niin selvästi äijät vaan odottelee pleijareita. Babcock on suhtaunut näihin perseilyihin varsin suopeasti, mutta kyllä jossain vaiheessa on joku oikea kurinpalautus annettava. Ei tällainen peli muuten vetele. Heti kun Leinon ja Helmin tuoma uhka muiden pelaajien pelipaikan suhteen katosi, niin loppui muilta kuin Tomas Kopeckyltä myös yrittäminen.
Se on sitten kuuma kysymys, että kääntyykö se asenne, onnistumiset ja etenkin puolustuspelin kurinalaisuus tuosta noin vaan kytkimestä kääntäen kun tosipelit alkaa? Onhan joukkueelta nähty noita huippupelejä, kun sellaista on tarvittu ja tarpeeksi sopiva tasonmittari on tullut vastaan. Mutta silti huolettaa hemmetisti tämä toilailu, kun mennään sillä Tamin legendaarisella 95% keskittymisellä ja sitten tulee se 50% perseilysuoritus.
Taas San Jose hävisi ja olisi ollut mahis ottaa kiinni 2 pistettä, nyt saatiin vaan 1. Mutta se tapa jolla taas varma voitto vieraille tuhrittiin, oli säälittävin, jota minä olen oikeastaan ikinä nähnyt. Ei tuota saakeli vaan ymmärrä. Jospa Hossan paluu toisi mukaan taas yhden motivoituneen miehen ja vetäisi muut pulkassa perässä.