Filosofinen viesti koko aiheesta, sisältää matematiikkaa ja todennäköisyyksiä:
Nythän on periaatteessa sama tilanne kuin 2006. Jos Janne olisi nyt lanattu levyksi, vastaavasti v. 2006 oli kuolemansynti mainita, että btw. Lunkkakin hävisi oman sarjansa. Nythän on niin, että Lunkka v. -06 ja Endras v. -12 ovat tarjonneet kiistatta mahdollisuuden joukkueelleen voittaa. Kun joukkue ei ole tehnyt tarpeeksi paljon maaleja (-06 ja -12), se on tappiolla. Joukkue on hävinnyt oman osionsa ja myös maalivahti oman osionsa - tämäkin pätee edelleen, eihän tässä pitäisi olla epäselvää? Vaikka mv on tarjonnut mahdollisuuden voittoon, toinen mv on tarjonnut omalle jengilleen vielä paremman mahdollisuuden, Ainoa poikkeama -ja pitäkää siis kaikki ylläoleva voimassa edelleen on tämä: HIFK:n maalintekijät 2012 ovat sairaan paljon jäljessä maalintekijöitä 2006. No, kaikki vielä mukana? Siis: joukkue on tappiolla, maalivahti on keskinäisissä tappiolla MUTTA erokin löytyy: nyt HIFK:n kenttäpelaajat ovat pelottavan paskoja toisin kuin -06. Niin paskoja, että se vaikuttaa jo nimenomaan Kilpeläisen lähes ilmaiseksi keräämiin tilastomerkintöihinkin. HIFK:n kädetön hyökkäys on parantanut Kilpeläisen mahdollisuutta tarjota voittoa joukkueelleen. Nevertheless, Endras ei ole romahtanut, mutta ei ole ollut jumalainenkaan.
Kyllä mä näen tässä erojakin eri keväiden välillä. Ei se aina ole niin mustavalkoista, että maalivahti hävisi omansa, olipa paska, sen takia tässä itse asiassa hävittiin koko sarja. Vähän samanlainen tilanne meillä oli -09. Nieminen pelasi kuten runkosarjassa, mutta HIFK itse lopetti maalinteon kokonaan. Maalivahti hävisi omansa, mutta joukkue vielä enemmän omansa. Enkä todellakaan ole Nieminen-fani siis! 2006 oltiin niin vitun kiusallisen lähellä, että kun kerran yhteen maaliin hävittiin, on pakko katsoa maalivahtejakin. Lundellin tappio Wiikmanille korostui. Kevät -99 sama juttu. Thomas päästi yhden enemmän, torjui silti hienosti, mutta kiusallisella tavalla kaikki kulminoitui siihen yhteen maaliin. Kun päästään niin pitkälle, että tasan yksi maali ratkaisee, on pakko olla niin armoton, että katsoo kuinka se maali tehtiin ja paljonko siitä menee veskarin piikkiin. Niin julmaa, hienoa ja kiehtovaa tämä loppujen lopuksi on!
Mun pointtini on tämä: Kun kaikki käy koko ajan niukemmaksi - maalipaikat, maalit, ratkaisevat jäähyt, tuomarivirheet jne, tullaan koko ajan lähemmäksi yhtä pistettä: tehdyt ja päästetyt maalit. Ja kun maalinteon "ympäristo" on tarpeeksi niukka eli kaikki muut sattumatekijät on kumottu (jäähyt, tuomarivirheet etc), kaikki kulminoituu jopa yhteen maaliin. Silloin se maalivahti häviää, joka päästää sen yhden maalin. Tämä on siis kutistumisteoriaa vedonlyönnin malliin - kun kaikki muut tekijät kutistuvat, ollaan asian ytimessä. Niinpä saadaan aikaiseksi sellainen tilanne, että kun joukkueet ovat tilanteessa 3-3 ja alkaa seitsemäs peli > joka ainoa torjunta on ratkaiseva ja omituisella tavalla joukkue voi kaatua 4-3 -tappiossa paljon selkeämmin maalivahtiin kuin 4-0 -tappiossa. Tässä pitää olla nimittäin aikajanalla koko ajan, eikä vain laskea tilastoja jälkikäteen, kuten Leon aivan oikein huomauttikin. 4-0/1/2 hävitty sarja menee aniharvoin pelkän maalivahdin piikkiin. Yleensä joukkueiden välillä on isoja eroja kaikilla alueilla ja ei ole pointtia kaivaa pelkkää veskaripeliä esiin. Tässä tilanteessa ollaan nyt. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ymmärtäähän joku tämän sinänsä paradoksaalisen ajattelun eli äärimmäiseen niukkuuteen päätymisen? Ihanteellisimmillaan ratkaiseva finaali käydään mies miestä vastaan maalivahdit mukaanlukien ja vaikka veskari olisi pelannut kuin itse jumala tähän asti ja hän imee 1-0 -voittomaalin, sarja ratkeaa häneen ja tähän imuun. Vaikka jäisi miten hienot statsit jälkeen. Malliesimerkki Tim Thomas -99. Tämän näkökulman sisäistämistä ehkä helpottaa, kun vaihtaa urheilulajia: Federer ja Nadal pelaavat upean tuntikausia kestävän finaalin ja Nadalilla on erätilanteessa 2-2 tiebreakissa 17. ottelupallo. Federerillä on ollut myös 17 ottelupalloa. Nadal syöttää ja Federer lyö helpon peruspalautuksen verkkoon. POKS. Niin hyvin kuin Federer onkin aiemmin pelannut ja palauttanut 99% vastaavista, hän häviää tähän yhteen paskaan palautukseen. Jälkeen jää Nadalin voitto ja Federerille uskomattoman upeat statsit, myös niistä palautuksista, jonka hän ryssi. Näin hienoa, sairasta ja monimutkaista tämä on. Urheilun niukkuusteoriasta & vedonlyöntistatistiikasta on kirjoitettu paljon mm. brittiläisen jalkapallon tiimoilta ja leffojakin tähän liittyen on tehty: Two for the money ja uusimpana hittinä Moneyball. Aivan must-kamaa sportti- ja vedonlyöntifaneille!
