Mainos

David Krokett ry

  • 50 702
  • 462

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Niin. Palstalla on kaikennäköisillä salaseuroilla omat ketjunsa, mutta nyt on aika avata ketju "julkiselle seuralle". Jotta Turenki 2006 ketju, ei pullistuisi talvenaikana mahdottomiin mittoihin, on pienessä piirissä päätetty avata ketju krokettihenkisille palstalaisille. Koska me krokettihenkiset tulemme kokoontumaan erilaisissa tilaisuuksissa, varsinaisten kisojen välissäkin, toimikoon tämä ketju kokoonkutsumus ja ehdottelu paikkana.

Myöskin Tallinnassa olemattomat, lajista, tai seurasta kiinnostuneet kirjoittajat, ovat tervetulleita osallistumaan, sekä suunnittelemaan päätapahtumien välissä tapahtuvia tapaamisia. Tapaamisia tullaan järjestämään, oluen sekä hyvän kaverihengen merkeissä, mahdollisimman tiheään ja koitetaan varsinkin talvikaudella ujuttaa ne, jonkin jääurheilu tapahtuman yhteyteen.

Yhteishenkemme on kertaalleen todettu hyväksi, joten uudemmallakaan mukaan tulijalla, ei pitäisi olla ongelmaa sopeutua porukkaan, riittää kun on pikkasen hullu. Olemme rentoa, mutta vakavailmeistä keski-ikäistä, tai nuorempaa väkeä ja olosuhteidenpakosta saatamme juoda alkomapitohoolisia aineita, ettei muut luule nössöksi, ei muuten.

Tässä ketjussa, alamme suunnittelemaan talven ensimmäistä yhteistapaamista ja ehdotuksia otetaan vastaan. Itsellä on ehdolla pienehkön jäähallin vuokraus, saunoineen ja ravintoloineen, ei kallis kohtalaiselle porukalle, joten ohjelmaa olisi mahdollisuus järjästää.

Systeemiä kehiin ruipelot, Sanois Turenkilainen.
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olkku kirjoitti:
Tässä ketjussa, alamme suunnittelemaan talven ensimmäistä yhteistapaamista ja ehdotuksia otetaan vastaan. Itsellä on ehdolla pienehkön jäähallin vuokraus, saunoineen ja ravintoloineen, ei kallis kohtalaiselle porukalle, joten ohjelmaa olisi mahdollisuus järjästää.
Paljonko Raumalla joutuu laittamaan lisää seteliä tiskiin, jos haluaa siihen jäähalliin seinät ?

Olikohan mulla muuta. Eipä tainnut. Ihan hyvä halli se on.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
bozik kirjoitti:
Paljonko Raumalla joutuu laittamaan lisää seteliä tiskiin, jos haluaa siihen jäähalliin seinät ?

Olikohan mulla muuta. Eipä tainnut. Ihan hyvä halli se on.

Totta kai ilmoittaudun jäseneksi, ja tulen tukemaan toimintaa asiallisesti sekä asiattomasti kaikilta osin. Lisäksi haluan toivottaa polvihousumies bozikin toimintaan mukaan, ja olemaan yhteyshenkilö mahdollisen golf-jaoston kanssa mikäli jossakin vaiheessa sellaista tarvitsemme.

Toivonkin että saisimme jäsenet ilmoittautumaan ry,n toimintaan mahdollisimman sankoin joukoin, kaiketikkin, tai ainakin uskoisin ry tulee tukemaan kaikenlaista hyvää toimintaa joka levittää iloisuutta ja jatkoaika henkisyyttä tasaisesti ja myöskin asiallisesti pitkin vuotta ja vuoria.

Näen hyvänä että meillä on nyt olemassa kattojärjestö toiminnallemme, hieno oivallus Olkulta. Myöskin kansainvälisen toiminnan uskottavuus paranee, kun meillä on asiat kunnossa. Tässä tällä kertaa kaikki.

Terveisin veini
 
Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Jos ei ihan jäähallille, niin saunailtoihin ja jälkipeleihin kuitenkin voin joskus osallistua. Hyvässä seurassa se olutkin maistuu paremmalta. Voisin ruveta, vaikka maskotiksi. Horoskoopiltani en ole ihan jäämies, mutta sinne päin, joten eiköhän vesi materiaalina ole tullut tutuksi muutenkin kuin soutuveneestä.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Itse toivotan Metsästäjän, erittäin tervetulleeksi porukkaan. Olihan hän yksi viidestä, jotka veinin ja sivullekirjoittaneen lisäksi olivat Lukko saunaillassa. Asiallinen ja kieroutuneen huumorintajun omaava jäsen, asia kunnossa. Voit liittää suosikkijoukkueksi ; David Krokett ry ;)
 
Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Zudum!

Krhm, en ole ottanut vielä osaa lihana ja luuna näihin jatkoajan kokouksiin, mutta Veinin bileet kuulostivat sen verran hauskoilta, että Turenkiin yritetään suunnata 2006! Näin ollen ilmoittaudun anomaan jäsenyyttä kroketti yhdistykseen.

bozik kirjoitti:
Paljonko Raumalla joutuu laittamaan lisää seteliä tiskiin, jos haluaa siihen jäähalliin seinät ?

Pöh, unohtakaa Jaffalan sauna-aitiot ja muut liirum laarumit, meillä on Näköalakatsomo! Siinä on jumalauta isollakin miehellä pala kurkussa ja kostuvaa silmääkin joutuu hieraisemaan, kun pub Yläpesässä juo kajaa, alla lukko nöyryttää vastustajaa ja kaiken kruunaa seisomakatsomon takana näkyvä jylhä mäntymetsä! Jos Santalalla olisi pelisilmää, niin pub yläpesään, eikun siis Näköalakatsomoon, pitäisi maksaa vielä erikseen, että pääsee moisesta nauttimaan!
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Borgie kirjoitti:
Krhm, en ole ottanut vielä osaa lihana ja luuna näihin jatkoajan kokouksiin, mutta Veinin bileet kuulostivat sen verran hauskoilta, että Turenkiin yritetään suunnata 2006! Näin ollen ilmoittaudun anomaan jäsenyyttä kroketti yhdistykseen.

/QUOTE]

Mikäli asia minusta riippuu , niin saat varmasti jäsenyyden. Ja jollet saa niin eroan itse. Niin että voit liittää suosikkijoukkueesi perään David Krokett ry,n tunnuksen (käytän veto-oikeuttani, jonka itse myönsin itselleni). Olkulla on varmaankin nuha koska miestä ei koneelle kuulu.

Itse harmittelen tällä hetkellä kiireitäni, etten ehdi niin kovasti asiaan paneutua, jääkiekkopuolella nimittäin tarvitaan asiantuntemustani, aioin myöskin voittaa Lukon kausiveikkauksen. Turenkiin tiedoksi että voivat rauhallisin mielin liittyä järjestöön, posti toi minulle sanoman että viralliset tahot ovat antaneet siunauksen ketjulle.(erään herran nimen jätän kuitenkin lausumatta, vaikka siunauksesta kirjoitinkin).

Niin että tervetuloa vaan järjestöön, Borgie jäsen numero 3 !!
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Sv veinikretski kirjoitti:
Olkulla on varmaankin nuha koska miestä ei koneelle kuulu.

Niin että tervetuloa vaan järjestöön, Borgie jäsen numero 3 !!

Ei ole nuha, vaan Olkku saapui juuri jääkiekko-ottelusta. Pojallani oli vierasottelu, kaukana lounaisessa kaupungissa ja siinä meni päivä bussimatkoineen ja otteluineen.

Ilman muuta Borgie on mukana yhdistyksessä. Toiveissa on, että käytännössä mukana olleetkin tänne ilmaantuisivat ehdotuksineen.
 
Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tattis, mukana ollaan siis virallisesti ja tunnukset lisätty näkyville. Kyllä nyt on ylpeä olo, taitaa tulla unikin paremmin.
 
Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Tämmöisillä kerhoilla ja julkisilla salaseuroilla on se huono puoli että jotkut samankin henkiset yksilöt eivät sitten osallistu mahdollisiin kroketti- ja ynnämuutapahtumiin kun kokevat että eivät ole piireissä. Siis tämä avoin kaikille, ilman mitään otsien rypistelyä, henki ei välttämättä välity. Itsekin pidän niitä Ätppkkmmmmnnkkkppptttää (vai mikä se oli?) ihan hupsuina pöhlöinä. Tässä on nyt riski käydä samoin.

Oon känkkäränkkä ja en liity, mutta vaadin kaikki jäsenyyden tuoman alennukset, jäsenlehdet ja muut edut. Pitäkää ärräyynne jne.

Nimim. Tosikko.

PS. Niin siis tottakai olen jäsen ilman hakemustakin. Mitä piti ehdotella ja kenelle? Ei voi, vaimo lukee palstaa ja tietää nimimerkin.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Sv veinikretski kirjoitti:
Toivonkin että saisimme jäsenet ilmoittautumaan ry,n toimintaan mahdollisimman sankoin joukoin, kaiketikkin, tai ainakin uskoisin ry tulee tukemaan kaikenlaista hyvää toimintaa joka levittää iloisuutta ja jatkoaika henkisyyttä tasaisesti ja myöskin asiallisesti pitkin vuotta ja vuoria.

Lainasin tässä erään herran tekstiä, eiköhän siinä ollutkin kaikki !!
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Twite kirjoitti:
Mitä piti ehdotella ja kenelle? Ei voi, vaimo lukee palstaa ja tietää nimimerkin.

Kun tuonne Turenki 2006 tapahtumaan on aikaa lähes vuosi, niin voisi ehdotella, missä ja koska järjästäisimme välitapaamisia, ilman kilpailua, vain oheistoiminnan- ja ehkä kiekonkatsomisen merkeissä.

Kokoontumiset ovat elämän suola ja suolasta tulee jano, jano sammuu parhaiten hyvässä porukassa, juomalla.

Kokoontumisiin.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
ifota kirjoitti:
En liity ennen kuin tämä on oy.

Älä sitten liity.

Mikä minulle tuli mieleeni lähinnä brutaalisuutensa ja vetovoimansa takia, kunnon porsas-juhlat tuossa kevät talven korvalla, kaivetaan porsas maanalle (ei ketään meistä) ja juodaan viinaa ja olutta. Mikäli jääkiekko halutaan mukaan kuvioihin, oteaan pari mailaa ja muutama kiekko ja lämmäillään toisiamme otsaan muutaman paukun jälkeen.

Paikaksi suosittelisin jotakin sopivaa latoa johon tulee sähköt, yhdistetyt pikkujoulu pleikkari odotus juhlat. Paikkana voisi olla joku satakuntalainen pikkukylä. Mikäli olisi hanki-kanto voisi siinä hieman läimiä krokettiakin, olutta voisi tuoda pientä korvausta vastaan täältäkin. Samoin rommia ja viinaa.

Ps. Elikkä kunnon rosvo-paisti bileet, tunnen yhden tyypin joka osaa tehdä aika hyvät paistit,(se en ole minä), tällä kertaa. Mutta ainoastaan jäsenille !

Sellaisissa juhlissa voisi olla melko hauskaakin, on silti " hauska haukata haukkaakin "!

Ps. Pidetään neljästään jollei muita näy, on sellainen Ladojen joukko-kokous fiilis, ei huono !
 
Edit. Funtsailin hieman asiaa ja tulin siihen tulokseen että sellaiset pippalot olisivat aika hienot, pitkä lankuista tehty pöytä ja suht lämmin tuuleton paikka, musiikkia ja paljon ihmisiä, siihen kun liitettäisiin pienimuotoinen turnament, olisi se sävähdyttävä kokemus. On tässä hotelleja ja lätkä-matseja kaikki nähnyt, mutta tälläisissä porsas juhlissa on harva ollut.

Sinne ottaisin kyllä paremmat puoliskot mukaan jos sattuu olemaan, jollei satu niin ei se mitään. Juhlia osataan kyllä järjestää ei siinä mitään. Elikkä kunnolliset Gallialaistyyliset pippalot, kun joku on eri mieltä niin keksiköön paremat ei siinä mitään ! Mutta vain jäsenille, lyö Olkku päivä lukkoon tulkoon ketä tahtoo, minä lähtisin ainakin !

Edit. Venäläiset lähtisivät myöskin messiin, ne ottaa ne mallit mukaan !
 
Viimeksi muokattu:

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sv veinikretski kirjoitti:
Mikä minulle tuli mieleeni lähinnä brutaalisuutensa ja vetovoimansa takia, kunnon porsas-juhlat tuossa kevät talven korvalla, kaivetaan porsas maanalle (ei ketään meistä) ja juodaan viinaa ja olutta.

Noniin, toimii! Ei muutakuin vinkuja kuoppaan ja balalaikka laulamaan. Lankkupöytä tuoppia täyteen ja Turenki-cd automaattiin. Min oon mukana!

Kuten Twite totesi niin vähän on jäänyt väkisintekemisen maku noista XTÖÖÖH-salaseuroista, joten pikkasen epäillen tämän pukin rekeen hyppään. Nooo, mutta nythän on kyse sentään Naisten miehestä, josta jo ylä-asteella laulettiin (Deiviiiii, deeiiiivi crocket....)! Ja ollaan todellisella, oikealla asialla eli haetaan juhlaa juhlan perään. Eli messissä ollaan.

Mutta eiköhän pidetä juhlat kuitenkin avoinna kaikille. Tehdään vaikka lopuista Deivin kertajäseniä juhlan ajaksi ;)
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Fläppis kirjoitti:

Kuten veini mainitsi, osaan paistatella rosvopaistin (nam) ja (kröhöm), balalaikasta en tiedä, en ainakaan itse osaa soittaa. Tuo Lankkupöytä on kinkkisempi homma. Vaikka olenkin palstalla Lankkua (Scott Langkow) arvostellut, en sentään suostu, että maalivahdistamme tehdään pöytä.

Tuohon "väkisintehdytsalaseurat" kohtaan sanonon, hah, hah, haa. Kyse on julkisestaseurasta ja väkisin teko on todella kaukana, vai raahattiinko joku kettingeissä ensitapaamiseemme Tallinnaan?

Kyse on ihan oikeasti siitä, että koitamme järjästää tasaisin väliajoin, syyn ryyp..., tuota viettää aikaa sivistyneesti yhdessä. Tottakai tilaisuutemme ovat kaikille avoimia, kunhan vaan muistetaan, että ajankuluksi ei ilmottauduta mukaan. Järjästävä taho, joutuu kuitenkin ottamaan huomioon osallistuja määrään, kulloisessakin tapaamisessa ja homma menee vituiksi, jos päivää ennen tapaamista tulee 23 viestiä, "emmävoikkaan tulla, täytyy vaihtaa talvirenkaat", ym vastaavaa.

Kaikki, jotka lukemansa perusteella tuntevat kuuluvansa "juhlat tallinnassa" porukkaan, ei muuta kun mukaan. Alkuperäiset Tallinnankävijät ovat mukana automaattisesti, halusivatpa, taikka eivät.
 
Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mukana ollaan jos vaan kekkerit saadaan aikaiseksi ja aikataulu sopii. Toivottavasti saadaan vähän enemmän jengiä kasaan, nimittäin muuten pitää laittaa housujen vyötärö uusiksi, jos viiteen pekkaan vedetään kokonainen sika :)
 
duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olkku kirjoitti:
Tässä ketjussa, alamme suunnittelemaan talven ensimmäistä yhteistapaamista ja ehdotuksia otetaan vastaan. Itsellä on ehdolla pienehkön jäähallin vuokraus, saunoineen ja ravintoloineen, ei kallis kohtalaiselle porukalle, joten ohjelmaa olisi mahdollisuus järjästää.

Olkulta todella tolkku kirjoitus, kuten miehen tietäen saattoikin odottaa. Itsellenikin tuollainen epävirallisen kroketti ry:n perustaminen on ollut mielessä. Duuni härdelli reissun jälkeen alkaa vasta nyt helpottaa, joten ehdit ensin.

Minusta just tuollainen tilaisuus jäähallilla, jossa innokkaimmat voisivat käydä lämäilemässä ja luistelemassa ennen vapaaohjelmaa, olisi enempi kuin hyvä. Varsinkin kun saunat ja ravintolat ovat likellä, niin aina parempi. Heh, tuli mieleen, että parempi kai moinen kuitenkin on kevväämmällä järjestää, kun on muutaman kerran jäällä ehtinyt käydä. Avoimena luonteena kaikki käy kuitenkin.

-duud-
 
duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Borgie kirjoitti:
Mukana ollaan jos vaan kekkerit saadaan aikaiseksi ja aikataulu sopii. Toivottavasti saadaan vähän enemmän jengiä kasaan, nimittäin muuten pitää laittaa housujen vyötärö uusiksi, jos viiteen pekkaan vedetään kokonainen sika :)

Kuules Borgie, jos mä tulen mukaan, niin yks possu ei ehkä edes riitä. Etenkään jos OneBigRed tulee mukaan. Me ollaan nälkäsiä miehiä. :) Mä siis olen mukana, jos ei mitään fataalia tule esteeksi.

-duud-
 
Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Olkku kirjoitti:
Kaikki, jotka lukemansa perusteella tuntevat kuuluvansa "juhlat tallinnassa" porukkaan, ei muuta kun mukaan. Alkuperäiset Tallinnankävijät ovat mukana automaattisesti, halusivatpa, taikka eivät.
Hyvä on, mutta vaadin saada jäsennumerokseni numeron kaksitoista. Jos tästä tulee oy, voin luovuttaa jäsennumeroni nimimerkki ifotalle tai se voidaan vaikka jäädyttää.

Näistä talven bakkanaaleista sen verran, että 3.12. pelataan Oulussa jo legendaksi muodostunut Kärpät-HPK. Ja vaikka Turisti-hotelli onkin huhujen mukaan jo poissa laskuista, lienee parempi olla järjestämättä mitään kekkereitä Oulun ulkopuolella tuona päivänä, mikäli tahtoo Turengista edustuksen paikalle.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Fläppis kirjoitti:
Mutta eiköhän pidetä juhlat kuitenkin avoinna kaikille. Tehdään vaikka lopuista Deivin kertajäseniä juhlan ajaksi ;)

Itse pitäisin juhlat erittäin salaisina, jopa niin salaisina että ryömisimme ojanpohjia pitkin maastopukupäällä paikalle, loppumatkat suosittelisin menemään side silmillä ja tunneleita pitkin (20m maan alla ) sieltä sitten lukuisien harhatunneleiden joukosta ylös porsaan hajun perusteella. ja tunneli päätyisi keskelle suulia. "Deivin kertajäseniä" Mnnnnn kuulostaa hyvältä....

Edit, unohtui laittaa ps. Piti vaan sanomani että käväisen välillä täällä vapaanpuolella hengähtämässä, on sen veran kovaa hommaa tuo jääkiekkopuolen touhu. ja nyt takaisin !
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Kirjoitetaan nyt vielä yksi monologi, ihmettelen suuresti sellaista ajatusmaailmaa että kaikkeen toimintaan mitä tehdään täytyisi aina sisällyttää jotakin pahaa "sisäpiirit ym", miksei voisi ihan itse jokainen päättää olisiko mukava jotakin tehdä vai ei, mahdollisisuuuksien luominen ja ideointi on mielestäni ihan eri asia.

Toinen asia joka pientä nuppiani vaivaa on selostus miksen voi jotakin tehdä, en voi lähteä kun minun kissani on sairas ym, mitä sitä selostaa jossei ole mikään pakko sellaista tehdä, itse ainakin mietin että voisiko se olla mukavaa se ja se asia, tunnenko niin vai en. Sitten teen ihan itse päätöksen enkä selittele enkä myöskään yritä lähteä kaivamaan siitä mahdollisia epäkohtia, ainahan sitä voi asioista etsiä ja epäillä ei siinä mitään.

Toinen asia on kuitenkin se, jos on ilmoittanut lähtevänsä ja sitten sattuu joku ylipääsemätön tai muuten vain este, silloin ilmoitus ym, on paikallaan. Tietenkin on vielä yksi ihmisryhmä joka ajattelee vain itseään eikä viitsi edes tiedottaa asioista. Tämä toiminta jonka Olkku on aloittanut ja nimenomaan Olkku, on mielestäni mahdollisuuksien luomista ja nimenomaan meille kaikille jotka palstaa lukevat, siksi mielestäni kaikki sisäpiiri ym, paska puheet voidaan lopettaa.

David Krokett ry on siis jääkiekkohenkinsten ihmisten avoin ja itsepäätettävä kohtauspaikka joka yrittää luoda mukavia tapahtumia, eiköhän siinä ollutkin ihan tarpeeksi avautumista tällä kertaa.

Avoimin mielin veini.
 
OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sv veinikretski kirjoitti:
Itse pitäisin juhlat erittäin salaisina, jopa niin salaisina että ryömisimme ojanpohjia pitkin maastopukupäällä paikalle, loppumatkat suosittelisin menemään side silmillä ja tunneleita pitkin (20m maan alla ) sieltä sitten lukuisien harhatunneleiden joukosta ylös porsaan hajun perusteella. ja tunneli päätyisi keskelle suulia.

Näkisin että on parasta ettei koko juhlista edes keskusteltaisi. Ei täällä, eikä missään muuallakaan. Kenenkään kanssa. Ne joilla on pääsy juhliin, tietävät jo kaiken oleellisen.

Joten tavataan tiedät-kyllä-missä tiedät-kyllä-milloin!

T:Tiedät-kyllä-kuka

PS. Koska juhlitaan ja missä? Sopiiko kaille Ko Samet tammikuun puolivälin paikkeilla?
 
Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Heti alkuun korostan että missään tapauksessa en kritisoi sitä että joku viitsii yrittää järjestää meille kaikille jotakin tapahtumia. Päin vastoin, sehän on mahtavaa ja kunnioitan moista toimintaa suuresti.
Sv veinikretski kirjoitti:
Kirjoitetaan nyt vielä yksi monologi, ihmettelen suuresti sellaista ajatusmaailmaa että kaikkeen toimintaan mitä tehdään täytyisi aina sisällyttää jotakin pahaa "sisäpiirit ym", miksei voisi ihan itse jokainen päättää olisiko mukava jotakin tehdä vai ei, mahdollisisuuuksien luominen ja ideointi on mielestäni ihan eri asia.
Olen samaa mieltä. Tarkoitin sanoa sitä että erittäin helposti ihan vahingossa ja yrittämättä välittyy sellainen kuva että on olemassa sisäpiiri ja muut eivät ole tervetulleita. Minä tunnen sinut ja Olkun, eli tiedän että kaikki otetaan lämpimästi vastaan. Ei kaikkien ihmisten ole helppoa hypätä tuntemattomien joukkoon. Tällainen ideointiketju helposti kääntyy sisäpiirihenkiseksi, eihän sille mitään voi eikä se pelkästään paha asia ole. Ei sitä 'pahaa' siis kukaan tarkoituksella toimintaan sisällytä, se vaan liukuu mukaan. Ei se siitä poistu että kielletään 'paskapuheet' asiasta.

Tallinnan turnaukseen joku ilmoitti että ei uskaltanut lähteä koska ei ole tunnettu. Ja sellainen tilannehan pitää pystyä välttämään, ei muuta kuin mukaan vaan. Toisaalta helppohan tässä itse on mouhota kun mukana oli monta valmiiksi itselle tuttua kaveria.

Pidän erittäin tärkeänä sitä että kukaan ei koe että on olemassa 'noi' ja 'me'. Tai niin no, eihän siltä kokonaan voi välttyä. Jos pitää meitä ja meidän huumoriamme tyhmänä niin sittenhän on molempien osapuolten kannalta hyvä että ei osallistu. Mutta siis jokainen joka vähänkään ajattelee että voisi porukassa viihtyä niin mukaan vaan. Ja siis ihan oikeasti toivotetaan mukaan, eikä vaan sanota niinkuin naapureille että 'tulkaa joskus käymään'.

Veinin kanssa olen samaa mieltä siitä että paras tapa järjestää jotakin on se että ilmoittaa että silloin ja silloin siellä ja siellä sitä ja sitä. Siitä voi sitten valita että saapuuko vai eikö. Jätetään sitten tamperelaisketjuun se 'en tule koska' ilmoittelu.

Ja ihan vakavissaan, ei se toiminta ihan pelkkää viinan läträystä ole, kyllä sinne mukaan uskaltaa lähteä ihan kuka vaan tavallinen jannu tai jannutar. Vaikka uteliaisuuttaan.

Edit: Miettikääpä vaikka kuinka moni 'ei sisäpiiriläinen' on tähän ketjuun kirjoittanut ja mistä se voisi johtua.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Twite kirjoitti:
Ja ihan vakavissaan, ei se toiminta ihan pelkkää viinan läträystä ole, kyllä sinne mukaan uskaltaa lähteä ihan kuka vaan tavallinen jannu tai jannutar. Vaikka uteliaisuuttaan.

Edit: Miettikääpä vaikka kuinka moni 'ei sisäpiiriläinen' on tähän ketjuun kirjoittanut ja mistä se voisi johtua.

Erittäin hyvä kirjoitus veli Twiteltä, mikäli keskustelua ei käytäisi asia menisikin juuri näin miten se ennakkoon koetaan. Tälläisen toiminnan aloittaminen on mitä raskain operatsiooni, jokainen tapahtuma on järjestettävä niin hyvin ennakkoon ettei epäselvyyksiä ole niiltä osilta. Tämä taas antaa tietyn turvallisuuden tunteen ihmisille jotka miettivät lähtisinkö mukaan. Elikkä järjestys, sana järjestys onkin kaikkein ratkaisevin sana, ja siihen me valitettavasti tarvitsemme ydinryhmän, silloin kun asiat on hoidossa ja tiedämme kuka" mitä saunassa veteli ja ketä mitä hä" niin voimme saada homman jatkossakin onnistumaan.

Mitä tulee siihen että mainitsin paskapuheiden loppumisesta, halusin oikeastaan sanoa sitä että, kaikkea ei tuomittaisi etukäteen. Mikäli näin toimitaan ei mistään tulekkaan mitään. Muistan kun aloitin Tallinnan turnauksen todellista valmistelua, tälläistä menttaliteettia oli kyllä ilmassa, tosin tapahtuma lähti niin sponttaanisti muutaman oluen voimalla ja ilman paineita. Tilanne on kuitenkin oleellisesti muuttunut, ja seuraavan tapahtuman onnistumiseen tarvitaan rutkasti enemmän töitä, myöskin MM-kisat eivät todellisuudessa ole mikään vitsin paikka. Jo pelkästään rahan liikuttelu tulee olemaan melkoista, vaikka kaikki toki vapaaehtoisuuteen perustuukin.

Mielestäni tulevaan Nakkilan tapaamiseen pitäisi liittää vapaaehtoinen jää-kroketti turnaus, ensinnäkin jo sen takia että haluaisin voittaa Rontin kyseisissä kisoissa, ja tämän ympärille possu juhlat. Ja jollei sitä nyt ole sanottu niin, joka ainoa naama on tervetullut. Mikäli golffareita on tulossa laittakaa pitkät housut, siellä voi jäätyä pallit !

Ps. En tiedä missä asia tapahtuu, nimesin Nakkilaksi Olkun mukaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös