Dallas Stars on tällä hetkellä all business. Rumasti pisteitä keräävä kone.
Pari merkittävää asiaa sakkaa tuon joukkueen pelissä. Ylivoima pyörii, mutta tehokkuus on karmealla tasolla. Kakkos-yv on ollut jo pari ottelua parempi kuin lähes legendaarinen ykkönen. Jason Robertson ja Joe Pavelski vaeltelee jossain hämärän rajamailla. Ykkösvitja väläyttelee ehkä silloin tällöin, mutta ei saa juuri mitään aikaiseksi hyökkäyspäässä. Vastustajat ovat opetelleet pelaamaan sen lyhytsyöttöpelin pois. Hintzin pistot ovat se vaarallisin seikka triossa.
Robertson näyttää ensimmäistä kertaa urallaan vähän hämmentyneeltä ja epävarmalta. Kaikki on oppimisprosessia 109 pisteen miehelle. Robertson yrittää taklata paljon, mikä on hassua. Tuntuu, että nuorukainen vähän hakee itseään. Myös Miro Heiskasta otetaan todella lujaa ja näyttäisi siltä, että ylivoiman sakkaamisen vuoksi tehopisteitä tulee suomalaiselle vain se 50-60. Nämä kaikki vastoinkäymiset ovat luonnollisia ja nuorison pitää niistä päästä yli, niin kuin pääsevätkin. Ei tämän pitänytkään olla mikään puistossa kävely gloriaan. Vastoinkäymiset pitää kohdata ja nyt niitä kohdataan.
Dallas on roikkunut peleissä myös paljolti maalivahtien avulla. Stars on joukkue, mistä ei tällä kaudella saa todennäköisesti yhtäkään yksittäistä sankaritarinaa aikaiseksi. Ei Robertsonia, ei varmaan Hintziä, eikä Heiskasta. Homma ei ole kaunista oikein millään tasolla, mutta se on todella tehokasta ja joukkue kerää pisteitä.
Rekordi nyt 8-3-1.
Miten tämä voi olla mahdollista noiden edellä mainittujen kriittisten ongelmien jälkeen?
Tässä syyt:
1) Maalivahdit. Rauhallinen ja tasapainoinen Jake Oettinger on Vezina-kandidaatti nyt ja jatkossa. Scott Wedgewood pystyy voittamaan otteluita kakkosveskarina.
2) Kulttuuri ja kokemus. Tämä joukkue on ollut kilpailukykyinen ja pudotuspeleissä jo pitkään. Moni pelaaja kapteeni Bennin johdolla tietää, mitä se menestys vaatii. On Stanley Cup-finaalia, on konferenssin finaalia. Dallas Stars ei tuulettele pienistä, eikä myöskään huolestu pienistä. Sellainen vakaa ja viileä tekeminen paistaa kaikesta joukkueen tekemisestä. On vain yksi maali ja se on Stanley Cup. Henkinen tahtotila ja seuran identiteetti on vahva.
3) Puolustaminen. Esa Lindell ja Radek Faksa eivät taatusti nouse otsikoihin, mutta nämä kaksi pelaajaa ovat Dallas Starsin aliarvostetuimpia pelaajia. Onko NHL:ssä parempia alivoimapelaajia? Sanotaanko näin, että tilastoista en tiedä, mutta en vaihtaisi heitä kehenkään pelaajaan tuossa tilanteessa kun ollaan vajaalla. Esa Lindell on kuin toteemipaalu, jonka ohi ei pääse. Syöttölinjojen peittäminen on taidetta. Kaksinkamppailuita ei hävitä. Vahva maila, vahva sijoittuminen ja vahva kroppa. Jokainen purku menee ulos. Faksa voittaa aloitukset hirmuisella prosentilla ja pelaa isona ja ulottuvaisena miehenä vittumaisen vahvaa kiekkoa ilman promilleakaan omaa egoa. Osaa antaa ylimääräistä oikeilla hetkillä. Tällaiset vuoden 2012 draftin puolustukselliset helmet tuottavat voittavaa kiekkoa.
Nyt mainitsin vain kaksi puolustamisen tärkeintä, mutta tuo kiekoton ja kiekollinen fiksuus on koko Starsin ekosysteemin syvin ydin, mitä tulee Dallas Starsin jääkiekkoon. Kiekollinen hölmöily on ihan minimissään. Väitän, että liigan Top5 kurinalaisimpien joukkueiden sakissa. Sillä niitä pisteitä tulee, vaikka supertähdet sakkaisi.
4) Matt Duchene. Herran jumala mikä kaveri tämä on ollut. Tiesin, että kyseessä on tähtihyökkääjä, mutta en ymmärtänyt että kyseessä on game-changer. Motivaatio näyttäisi olevan kohdillaan ja se näkyy vaihdosta toiseen. Ihan uskomattoman hyvää pelaamista joka ilta ja tehoja voisi olla hirmuisen paljon enemmän. Kiekko ei karkaa koskaan ja jalka on vahva. Liikkuu vaarallisesti ja tekee yllättäviä peliä edeltäviä asioita. Löytää ketjukavereiden lavat hämmästyttävällä prosentilla ja viimeistelee kun pitää viimeistellä. Iso, iso pelaaja kun kausi menee eteenpäin. Matt Duchene mahdollistaa sen, että on OK, että Robertson slumppailee syksyllä.
5) Kolmosvitja. Wyatt Johnston on teini-ikäinen, mutta varastaa kaikilta kiekon vahvalla mailallaan ja oveluudellaan. Todella väkevä kaksinkamppailija. Osaa asemoitua lähelle kiekkoa ja tehdä itsensä vahvaksi. Tietää jo ennen kamppailua, mihin kiekon pitää mennä. Johnston tekee maalin kun pitää tehdä, koska laukaus on erinomainen. Vierellä on Benn ja Dadonov, jotka pelaavat mahtavalla veteraani-tyylillä: fyysisesti ja peliä eteenpäin vievästi. Dadonov on jääkiekkoilijana kuin täydellisen suomalaisen junioripolun käynyt pelaaja: periksi antamaton, riittävän taitava ja kontakteja kaihtamaton. Dadonov on Joel Kiviranta potenssiin kaksi. Jamie Benn on Jamie Benn. Veteraani, mutta helkkarin varma kiekollisena. Ei menettele. Heiskasen kanssa Starsin kiekkovarmin pelaaja.
Pari merkittävää asiaa sakkaa tuon joukkueen pelissä. Ylivoima pyörii, mutta tehokkuus on karmealla tasolla. Kakkos-yv on ollut jo pari ottelua parempi kuin lähes legendaarinen ykkönen. Jason Robertson ja Joe Pavelski vaeltelee jossain hämärän rajamailla. Ykkösvitja väläyttelee ehkä silloin tällöin, mutta ei saa juuri mitään aikaiseksi hyökkäyspäässä. Vastustajat ovat opetelleet pelaamaan sen lyhytsyöttöpelin pois. Hintzin pistot ovat se vaarallisin seikka triossa.
Robertson näyttää ensimmäistä kertaa urallaan vähän hämmentyneeltä ja epävarmalta. Kaikki on oppimisprosessia 109 pisteen miehelle. Robertson yrittää taklata paljon, mikä on hassua. Tuntuu, että nuorukainen vähän hakee itseään. Myös Miro Heiskasta otetaan todella lujaa ja näyttäisi siltä, että ylivoiman sakkaamisen vuoksi tehopisteitä tulee suomalaiselle vain se 50-60. Nämä kaikki vastoinkäymiset ovat luonnollisia ja nuorison pitää niistä päästä yli, niin kuin pääsevätkin. Ei tämän pitänytkään olla mikään puistossa kävely gloriaan. Vastoinkäymiset pitää kohdata ja nyt niitä kohdataan.
Dallas on roikkunut peleissä myös paljolti maalivahtien avulla. Stars on joukkue, mistä ei tällä kaudella saa todennäköisesti yhtäkään yksittäistä sankaritarinaa aikaiseksi. Ei Robertsonia, ei varmaan Hintziä, eikä Heiskasta. Homma ei ole kaunista oikein millään tasolla, mutta se on todella tehokasta ja joukkue kerää pisteitä.
Rekordi nyt 8-3-1.
Miten tämä voi olla mahdollista noiden edellä mainittujen kriittisten ongelmien jälkeen?
Tässä syyt:
1) Maalivahdit. Rauhallinen ja tasapainoinen Jake Oettinger on Vezina-kandidaatti nyt ja jatkossa. Scott Wedgewood pystyy voittamaan otteluita kakkosveskarina.
2) Kulttuuri ja kokemus. Tämä joukkue on ollut kilpailukykyinen ja pudotuspeleissä jo pitkään. Moni pelaaja kapteeni Bennin johdolla tietää, mitä se menestys vaatii. On Stanley Cup-finaalia, on konferenssin finaalia. Dallas Stars ei tuulettele pienistä, eikä myöskään huolestu pienistä. Sellainen vakaa ja viileä tekeminen paistaa kaikesta joukkueen tekemisestä. On vain yksi maali ja se on Stanley Cup. Henkinen tahtotila ja seuran identiteetti on vahva.
3) Puolustaminen. Esa Lindell ja Radek Faksa eivät taatusti nouse otsikoihin, mutta nämä kaksi pelaajaa ovat Dallas Starsin aliarvostetuimpia pelaajia. Onko NHL:ssä parempia alivoimapelaajia? Sanotaanko näin, että tilastoista en tiedä, mutta en vaihtaisi heitä kehenkään pelaajaan tuossa tilanteessa kun ollaan vajaalla. Esa Lindell on kuin toteemipaalu, jonka ohi ei pääse. Syöttölinjojen peittäminen on taidetta. Kaksinkamppailuita ei hävitä. Vahva maila, vahva sijoittuminen ja vahva kroppa. Jokainen purku menee ulos. Faksa voittaa aloitukset hirmuisella prosentilla ja pelaa isona ja ulottuvaisena miehenä vittumaisen vahvaa kiekkoa ilman promilleakaan omaa egoa. Osaa antaa ylimääräistä oikeilla hetkillä. Tällaiset vuoden 2012 draftin puolustukselliset helmet tuottavat voittavaa kiekkoa.
Nyt mainitsin vain kaksi puolustamisen tärkeintä, mutta tuo kiekoton ja kiekollinen fiksuus on koko Starsin ekosysteemin syvin ydin, mitä tulee Dallas Starsin jääkiekkoon. Kiekollinen hölmöily on ihan minimissään. Väitän, että liigan Top5 kurinalaisimpien joukkueiden sakissa. Sillä niitä pisteitä tulee, vaikka supertähdet sakkaisi.
4) Matt Duchene. Herran jumala mikä kaveri tämä on ollut. Tiesin, että kyseessä on tähtihyökkääjä, mutta en ymmärtänyt että kyseessä on game-changer. Motivaatio näyttäisi olevan kohdillaan ja se näkyy vaihdosta toiseen. Ihan uskomattoman hyvää pelaamista joka ilta ja tehoja voisi olla hirmuisen paljon enemmän. Kiekko ei karkaa koskaan ja jalka on vahva. Liikkuu vaarallisesti ja tekee yllättäviä peliä edeltäviä asioita. Löytää ketjukavereiden lavat hämmästyttävällä prosentilla ja viimeistelee kun pitää viimeistellä. Iso, iso pelaaja kun kausi menee eteenpäin. Matt Duchene mahdollistaa sen, että on OK, että Robertson slumppailee syksyllä.
5) Kolmosvitja. Wyatt Johnston on teini-ikäinen, mutta varastaa kaikilta kiekon vahvalla mailallaan ja oveluudellaan. Todella väkevä kaksinkamppailija. Osaa asemoitua lähelle kiekkoa ja tehdä itsensä vahvaksi. Tietää jo ennen kamppailua, mihin kiekon pitää mennä. Johnston tekee maalin kun pitää tehdä, koska laukaus on erinomainen. Vierellä on Benn ja Dadonov, jotka pelaavat mahtavalla veteraani-tyylillä: fyysisesti ja peliä eteenpäin vievästi. Dadonov on jääkiekkoilijana kuin täydellisen suomalaisen junioripolun käynyt pelaaja: periksi antamaton, riittävän taitava ja kontakteja kaihtamaton. Dadonov on Joel Kiviranta potenssiin kaksi. Jamie Benn on Jamie Benn. Veteraani, mutta helkkarin varma kiekollisena. Ei menettele. Heiskasen kanssa Starsin kiekkovarmin pelaaja.
Viimeksi muokattu: