Curt Lindström Jokerien päävalmentajaksi

  • 122 250
  • 707
Suosikkijoukkue
Jokerit
cobol kirjoitti:
Tämä on totta. Taustaa jonkin verran tuntien uskallan sanoa, että perusarvio siitä, että jatkossa ei välttämättä ole saatavilla sen parempia maalivahteja, oli aivan oikea. Niitä ei ole nytkään. Goehringin suhteen Thomas arvioi väärin ennen kaikkea sen, miten Goehring selviää isossa laatikossa. AHL:ssä ja pienissä kaukaloissa mm. Nordiksella, Tampereella ja Hämeenlinnassa Goehring pelasi hyvin.

Uskon kyllä sinua mutta se vaan tuntuu niin käsittämättömältä, ettei Jokereilla ole vieläkään toimivaa scouttaussysteemiä, koska itse ainakin uskon sen maksavan itsensä takaisin kenties erittäinkin nopeasti kun suhteuttaa sen siihen, että esim joudutaan ostamaan kaverin soppari kesken kauden ulos, kun EI SE SITTEN OLLUTKAAN NIIN HYVÄ KUIN SE JOKU SIELLÄ AMERIIKOISSA KERTO.

Tässä on mun mielessä pahin ongelma, jota toivottavasti suuresti arvostamani Wade pääsee kunnolla hoitamaan, ja johon lyö Hjallis ja Masa mutta ainoastaan taloudellisten raamien osalta. Wade saa rahan käyttöön ja valkku kertoo, mitä haluaa -> Wade hommaa oman scouttauverkostonsa (joka pitää pistää pystyyn) avulla ja voíla (tai jotain) homma etenee.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin siis osaako joku kertoo tarkemmin, miksi osa noista ketjuista meni lukkoon? Modet?
 

Kit Mirakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Åbo bollklubben
Devin kirjoitti:
Kyllä Curtin ymmärtää, hyvä valinta, mutta mitä ihmettä Virmanen tekee kakkosvalmentajana? Mieshän on pelannut urallaan jossain norjan pääsarjassa ja kuuluu jokrujen johtoon.. Taitaa haluta laittaa joukkueen itse ruotuun.

Jotenkin tulee mieleen elokuvat Independence day ja Air force one. Tämä vain taitaa, surullista kyllä, oikeasti tapahtua...

Curren valintaa en lähtisi vielä kritisoimaan. Ehkä hänen yläkertaa painottava tyylinsä on juuri se, mitä Jokerit nyt tarvitsee. Se, mikä tässä lähinnä ottaa kaaliin, on, että nykyään valmentajan asema on niin pirun hutera. Muutama kuukausi menee vähän heikommin ja heti tulee kenkää. No, Wadehan siirtyi johonkin toimistohommiin, mutta silti. Ei käy kateeksi. Tough trade...
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Boffe kirjoitti:
Petteri Sihvonen kirjoittelee täälläkin.
Katsokaa muutama viesti taaksepäin.

Kirjoittelee kyllä mutta omalla nimellään, (nimimerkki P.Sihvonen). Mä en ainakaan löytänyt hänen viestejä tästä ketjusta (vielä).
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Täysi tuki kaikille!

No niin. Nyt on sitten tämä homma selvillä. Vaikka moni asia tässä vaikuttaa varsin mielipuoliselta (varsinkin maalivahtitilanne) niin sanon tämän kuintenkin näin:

Minulta tulee täysi tuki Curt Lindströmille ja Matti Virmaselle. Uskon ja toivon että pelillinen kelkka kääntyy ja että homma hoidetaan kunnialla kotiin. Antakaas pojat kunnon näytöt niin ei tarvitse jossitella.

...mitä tulee riskeihin niin onhan se selvää että kävi tässä kuinka tahansa niin Jokerit 2005-2006 tulee olemaan yksi kaikkein legendaarisimmista jengeistä kautta aikain. Jos menee hyvin niin Virmanen ja Curre ovat kyllä sankareiden sankarit, ja jos menee huonosti niin sitten... no en osaa oikeastaan edes kuvailla miten legendaarista se olisi. Kuitenkin lähes yhtä legendaarista kuin viime kauden IFK-sekoilu Matikaisineen.
 

joey77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HIFK
Ei herra ja jumala

On nyt jo niin hurjaa menoo, että ... Curre ja Masa penkin taakse. Toisella ei ole mitään kokemusta ja näkemystä kiekosta (jos olisi niin ei varmaan tarvitisi kysellä joltain Bergenheimeiltä ja Thomaseilta ketä joukkueeseen palkataan) ja toisella taas on kokemusta ja näkemystä jo sen verran liikaa, että ajatukset on auttamatta jääneet 90-luvulle.

Nyt vaan ootellaan sitä, kun jonkun kokeneen pelimiehen (oma veikkaus on Virta) hermo menee lopullisesti ,kun täysin jääkiekkovammainen autokauppias-takatukka tulee aukomaan päätään asioista joista ei mitään ymmärrä. Sen konfliktin jälkimainingeissa sitten VimasMasa näyttää varmasti kenellä on suurimmat lisääntymisvälineet ja potkii puol jengiä pihalle. Oivoivoi ... ainakin on varmasti tulossa lisää mielenkiintoisia lehdistötilaisuuksia.

Curre on kai auttamattoman huono vetämään harjoituksia, joten kukas ne sitten hoitaa. Matti Virmanen vai? Myydäänkö siihen tragikomediaan pääsylippuja? Sais kerrankin itkeä ja nauraa samalla kertaa.
 
Valmentajat on nyt nimetty ja arviointi alkanut,mutta näinhän se, että koskaan ei kaikki ole tyytyväisiä.

Mitähän ne muut realistiset vaihtoehdot olisivat olleet?

Nyt on sitten pelaajien vuoro osoittaa, mihin heistä todella on. Ei riitä enään "surfailu" eikä selitykset. Nyt katsotaan löytyykö ryhmästä voittajia.

Jos/kun keväällä ollaan hakemassa parhaita pokaaleja, niin olleellista on joulutauko sekä viimeinen neljännes,miten ne hoidetaan.

Kuntovalmentajia kyllä löytyy,jos niitä todella halutaan ja varmasti sellaisia,jotka tietävä mitä pitää tehdä.

Sillä hetkellä,kun tämä ryhmä alkaa nauttimaan jääkiekon pelaamisesta, niin se alkaa menestymään.

Sihvosesta
Varmaan kirjoittajana parempi kuin valmentajana. Tuskin häntä kovin moni seura vakavasti harkitsisi omaksi päävalmentajaksi.Kun kirjoittaa kriitisesti,niin saa itselleen huomiota paremmin ja "leipää" pöytään.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Nythän monileuka Hjallis myrkyn lykkäs, kun Virmasen aitioon marssitti. Voi hyvänen aika, onko tässä kaikki mitä liikemies Hjarkimo osaa ja kykenee tällä hetkellä???

Curre on sentään OIKEA valmentaja, vaikka meriitit ovat vähän vinksin vonksin. Mutta kuitenkin.

Jokerien kannatajat, pakko sanoa, että on teillä joukkue totta totisesti!
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivottavasti Curre saa pelisysteemin kuntoon. En vain ymmärrä, että jos ongelma oli pelisysteemissä, niin kuinka Wade ja kumppanit olisivat olleet niin tyhmiä, etteivät yrittäneet muuttaa sitä? Jos taas olivat muuttaneet, niin ongelma ei kai sitten ollutkaan systeemissä, koska joukkue on ollut suhteellisen paska ottelusta toiseen. Olisiko sitten vika ollut valmentajan tyylissä, mikä ei välttämättä sytyttänyt pelaajia? Tässä nyt on kuitenkin korvattu kiva mies toisella kivalla miehellä. Niin, mene ja tiedä. Toivottavasti ongelma tosiaan sitten oli tässä pelityylissä ja systeemissä.

Itse en olisi kyllä kulta-Currea joukkueeseen rahdannut, vaan suoraan sanottuna kovemman luokan valmentajan kustannuksista välittämättä. Usko Curreen ei ole kovin korkealla edellä mainituista syystä. Toisaalta uskoisin, että kyllä nyt pelaajillakin on jo valmiiksi todella kovat paineet niskassa. Turha räyhääminen ei enää auta siinä vaiheessa, kun pelaajat jo yrittävät ja antavat kaikkensa. Kyllä he tietävät, että yleisön mielenkiinto on juuri nyt kohdistuneina heihin. Sen pitäisi kyllä edesauttaa yhteishengen syntymistä, kun ollaan selkä seinää vasten.

Matti Virmasen asettuminen penkin taakse on aivan uskomattoman typerä teko. Varmasti vapauttaa joukkueen sisäistä ilmapiiriä, kun yksi tulee toimistostaan kyyläilemään pukukoppiin. Ei helvetti. Aivan käsittämätöntä. Toisaalta eiköhän hän siellä ole jo kyyläillyt ennestään edellisinä viikkoina.
 

Benamy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, HPK ja Hokki
Tuoppi kirjoitti:
Ei tunnu ihan hyvältä ajatukselta Virmanen pukukopissa ja vaihtoaitiossa. Ei ymmärtääkseni ole tänkään kaverin ihmissuhdetaidot sitä parasta luokkaa. Raivota saa ja pitääkin mutta jos tämä 0 % auktoriteettia omaava tj alkaa pelaajia uhkailemaan potkuilla jokaisen hävityn matsin jälkeen niin "hyvää päivää".

Curre nyt on ihan hyväksyttävissä oleva vaihtoehto. Onhan äijä jo vähän muinaisjäänne mutta katotaan rauhassa mitä kulta-Curre saa aikaan. Mutta kyllä kakkosvelmentajan pestiin olisi pitänyt jättää joko Immonen tai Surenkin tai vaihtoehtoisesti hankkia joku edes hieman ammattitaitoa omaava henkilö.

:-) Vielä viikko sitten olit sitä mieltä ettet halua Kurrea koskaan Jokereihin. No, saahan sitä mieltään muuttaa ja sitä (minua) tikulla silmään joka vanhoja muistelee.

Uskoisin että Kurre vaihtaa Jokerien kurssin, paljon huonomminhan ei enää voisi mennä. Alkukausi oli melkoinen pettymys, uskoin Jokerien olevan samanlaisessa iskussa kuin viime kautena, muutoksista huolimatta.

Immosen antamien lausuntojen perusteella kuulostaa kuin pelaajilla olisi asennevamma ja sellaiseen tilanteeseen Lindström sopii kuin nenä päähän. Hän jos kuka toi maajoukkueeseen "voittamisen kulttuurin". Moni tällä palstalla on varmaan niin nuori ettei muista aikaa ennen vuotta 1995 jolloin oli kova sana jos sijoituttiin edes Ruotsin edelle, mitaleista puhumattakaan.
 

Jeffrey

Jäsen
Tässä kun on muutaman tunnin ehtinyt tota Kurren tuloa sulattelemaan niin se alkaa maistumaan jopa hyvältä!

En usko, että meidän tämän hetkinen joukkueemme syttyisi Jortikkamaisella pelkoon pohjautuvalla valmennustyylillä. Meillä on niin paljon isoja egoja esim. Santala, Hyvönen, Niinimäki, Virta jne., että uskon Kurren "vapaammalla" valmennustyylillä olevan parempi vaikutus kuin esim. Jortikan vastaavalla. Jos ja kun Kurre saa kaikki tähdet puhaltamaan siihen yhteen kuuluisaan hiileen niin uskon, että me mennään keväällä saatanan pitkälle. Kai sen on Hjallis ja Virmanenkin jo tajunnut kun tämän syksyn tapahtumia on seurannut, että jos haluaa mennä pitkälle niin on mentävä saatanasti yli!
 

Pantse67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Detroit Red Wings, ManU, UFC
Kyllä on naurattanut koko illan tämä Jokereiden touhu. Currea arvostan viime vuoden Ilves-pestin jälkeen melko korkealle, mutta että tämä pula-ajan Steven Seagull kakkosvalmentajaksi...?

Taitaa Virmanen sotkea senkin vähän, mitä Curre pystyy jengiä pelastamaan.

No, ei dissata ennen kuin nähdään tulokset, mutta hei Virmanen?
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
cobol kirjoitti:
Goehringin suhteen Thomas arvioi väärin ennen kaikkea sen, miten Goehring selviää isossa laatikossa. AHL:ssä ja pienissä kaukaloissa mm. Nordiksella, Tampereella ja Hämeenlinnassa Goehring pelasi hyvin.
Eikös tästä kaukaloiden koko -asiasta ollut juuri vähän aikaa sitten puhetta ja joku taisi ne johonkin ketjuun listatakin, mutta kun en jaksa etsiä. Muistaakseni Hämeenlinnassa ei ollut liigan oloissa mitenkään pieni kaukalo. Saatan kyllä muistaa väärinkin ja Goehring pelasi kyllä Hämeenlinnassa loisto-ottelun.
 

Kyyberi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Preds,Jordin Tootoo,M.O.P.A.K.
Laitetaanpa tuosta kuntopuolen valmentajasta juttua tähän ketjuun, kun sopivammat ovat lukossa.

Eli huipputasolla pelaajien fyysisen suorituskyvyn maksimointi on erittäin tärkeää, ellei jopa välttämätöntä menestystä tavoiteltaessa.

Ja kun puhutaan pitkän kauden kestävästä "projektista", niin yksi tärkeä elementti on se miten hyvin fysiikkavalmentaja tuntee pelaajat. Edelleen on liian monessa seurassa (ei sm-liigassa, vaan kaikilla tasoilla) havaittavissa sitä että kaikille pelaajille lätkäistään samanlainen harjoitusohjelma kouraan. Kuitenkin jokainen pelaaja on yksilö, ja ohjelmat pitäisi laatia tapauskohtaisesti. Tietysti tämä vaatii aikaa ja paneutumista, kun jokainen kartoitetaan erikseen. Mielestäni tämän pitäisi tosin huipputasolla olla itsestäänselvyys.

Teoriapuolella kuntovalmennus on helppoa. Tutkimuksia ja faktaa on pilvin pimein, sen kuin vain katsoo kirjasta mitä pitäisi tehdä.

Käytännössä se ei olekaan helppoa. Jos joukkueessa on 30 pelaajaa, siellä on 30 yksilöä. Osalle sopii tietynlainen treeni, osalle ei. Osa tykkää tietynlaisesta treenistä, osalta menee koko maku touhuun samasta treenistä.

Tässä kohtaa tuleekin kuvaan se, miten hyvin fysiikkavalmentaja tuntee joukkueensa. Mitä pidempään yhteistyö on jatkunut, sitä parempia tulokset yleensä ovat. Kauteen mahtuu kaksi kuntohuippua, joten mikäli syyskauden tulokset ovat huonoja, asia voidaan korjata kevääseen mennessä. Mikäli fysiikkavalmentaja niin haluaa, ja on valmis myöntämään omat virheensä.

Itselläni ei ole hajuakaan kuka Jokereissa tätä pestiä hoitaa, mutta tietääkseni siellä ei ole ketään vakituista henkilöä joka vastaisi fysiikkapuolesta. Omasta mielestäni asia tulisi korjata välittömästi.

Ja jos sitä vielä joku epäilee, niin kyllä Lukkarila veti jätkät ihan tukkoon syksyn alussa. Eniten huolestuttaa se, että ilmeisesti Lukkarila ei ole valmis itsekritiikkiin, koska sama pas*a tapahtuu vuodesta toiseen.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rontti kirjoitti:
Eikös tästä kaukaloiden koko -asiasta ollut juuri vähän aikaa sitten puhetta ja joku taisi ne johonkin ketjuun listatakin, mutta kun en jaksa etsiä. Muistaakseni Hämeenlinnassa ei ollut liigan oloissa mitenkään pieni kaukalo. Saatan kyllä muistaa väärinkin ja Goehring pelasi kyllä Hämeenlinnassa loisto-ottelun.
Oikein muistat. HPK:lla on liigan toiseksi suurin kaukalo.

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=29315
 
Luulisin että tuo Kurre ns. fiilis-valmentajana saattaa olla aivan oikea mies tähän paikkaan.
Esim. viime kaudella Ilveksessä mies sai pelin suht hyvään kuosiin vierailunsa aikana.
Aikas varovaiseksi peruutteluksi tosin Ipan peli Kurren alaisuudessa meni.
 
Viimeksi muokattu:

rystylämäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Virmanen

Uskomaton veto kun muistelee ukon taitoja penkin takana joskus Vantaa HT:n aikoihin. Aina kun omilla kiekko puolen kentän yli kuluu nerokas neuvo: "KOKEILE!!" Menestys on vältelly Jokereita pitkälti juuri tämän kakkos-penan pelaajahankintojen ansiosta ja eiku lisää vastuuta vaan.... HUH!
 

Jokeri82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaahto Haaru kirjoitti:
Aikas varovaiseksi peruutteluksi tosin Ipan peli Kurren alaisuudessa meni.
No mielummin varovaista peruuttelua kuin päätöntä ryntäilyä ympäri kaukaloa.
Curre saattaa hyvinkin olla se oikea ukko päävalmentajaksi tällä hetkellä. Enää kunnon 1.maalivahti niin tuolta joukkueelta voi odottaa mitä tahansa.
 

Carling

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
rystylämäri kirjoitti:
Uskomaton veto kun muistelee ukon taitoja penkin takana joskus Vantaa HT:n aikoihin. Aina kun omilla kiekko puolen kentän yli kuluu nerokas neuvo: "KOKEILE!!" Menestys on vältelly Jokereita pitkälti juuri tämän kakkos-penan pelaajahankintojen ansiosta ja eiku lisää vastuuta vaan.... HUH!

No siinäpä se! Samankaltaisia lauseita olen Masasta monesti kuullut ja niille vatsa kippurassa nauranut. Että sit tällänen II-valmentaja. Parhaat paikat Jaffassa varmaan nykyään siinä Jokereden vaihtoaition takana. Viihdettä riittää!
No eihän sitä tiedä voihan se joskus mennäkkin! Vai voiko?
 

Tomppa#74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tää Masan kakkoskoutsin homma on pakko olla joku viikonloppuna Areenan saunassa yön pikkutunneilla keksitty nerokkuus. Jos pitäisi veikata, niin saunassa on istuttu ja:

HH:
- Curre on ny sitte päätetty, mut kukas kakkoseks?

MV:
- Emmä tiijä, Wadehan ois kyllä hyvä mutta ku se ei ny käy.

HH:
- No ei täs ny enää ruveta kyl porukkaa lisää palkkaamaan, meillähän on kohta valmentajia ja johtajia enemmän ku pelaajia.

MV:
- No ei siihe mitään kummosta palkkaa tarvita, eihän tuo ny kummonen homma ole. Päävalmentajahan ne hommat kuitenkin tekee.

HH:
- No mee sit ite kattomaan mikä siellä oikein mättää. Sähän niitä jätkiä oot ostellukin, voit sitte pistää pihalle ne ketkä ei tee duunia.

... ja sitä rataa. Just a guess.

Iso kysymys kyllä nyt kuuluu sen kuntovalmennuksen osalta. Kuka sen oikein tekee ja toteuttaa? UTJ Wade vai Curre? Tuskin ainakaan Masa.

Curre mulle tähän tilanteeseen ihan ok. Masan siirtyminen penkin taakse täydellinen shokki. En oikein osaa suhteuttaa tätä mihinkään mitenkään. Prööt.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tomppa#74 kirjoitti:
Iso kysymys kyllä nyt kuuluu sen kuntovalmennuksen osalta. Kuka sen oikein tekee ja toteuttaa?
Mä en oikein tiedä saiko Surenkin lähteä ihan kokonaan, vai palasiko siihen hommaan johon palkattiinkin, mutta hänestä ainakin olisi kuntovalmentajaksi.
 

RtSn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Waltteri Immonen ohjattiin siis muihin tehtäviin. Tehtäviin, jossa hän on varmasti parhaimmillaan eikä ole niin suuressa kiirastulessa - ts. helvetinmoisien paineiden alla - kuin mitä ulkoinen media ja ennenkaikkea odottava yleisö, fanit, vaativat.

OK. Curt Lindströmin valmentajameriitit ovat kiistattomat. Melkein voisin väittää Jokereiden kokevan lottovoiton Lindströmin tullessa penkin taakse ajamaan omaa, henkilökohtaisesti miellyttävää pelitapaa Jokereiden joukkueeseen. Lindström on ihmisläheinen valmentaja, jonka pääteeseihin kuuluu pelaajiston henkisten ominaisuuksien hyvinvointi sekä sen jalostaminen.

Kaikki perustuu pelaajien yksilötaitojen kartuttamiseen joukkueen sisällä ja Lindström myös olettaa pelaajiston ymmärtävän tämän. Hän haluaa että häneen luotetaan, koska silloin joukkueesta saadaan kaikki tarvittava - se tiikerinsilmä ja tunne - irti. Erityisesti tämä saattaa antaa Hannes Hyvöselle sen viimeisen ripauksen peliin, jotta verkko alkaa kunnolla heilua. Hyvöselle Lidströmin palkkaaminen on kuin tulisi kotiin pelaamaan.

Vaarojakin lienee... Yksi saattaa olla se, että antaako uuden valmentajan palkkaaminen pitkäaikaishyötyä joukkueelle. Kaikki tähtää kevääseen, mutta riittääkö joukkueen kapasiteetti edes sinne? Kylmä fakta; milloin kesken kauden tullut valmentaja on tuonut pitkälle aikavälille jotain uutta - varsinkin viedä joukkue mitaleille tai kultaan? Ei ole montaa esimerkkiä. Lieneekö yhtään?

Matti Virmasen pesti kakkosvalmentajan paikalle kielii joukkueen todellisesta ahdingosta, todellisesta ahdistuksesta, joihin umpisolmujen aukominen kestää luultua kauemmin. Virmanen haluaa varmasti itse olla joko johdattamassa tai vaihtoehtoisesti kaatumassa joukkueen mukana. Tämä on mielenkiintoinen ja uskoa antava kompetenssi, mitä ei saa jättää huomioimatta. Matti Virmanen jää tuskin otteluiden keskellä tuppisuuksi, sillä niin paljon hänellä on pelissä. Pelissä on kasvot ja niiden säilyttäminen - tavalla tai toisella.

Toivottavasti Jokereiden peli kääntyy, eikä Kalpa-tappion mysteereitä enää Lindströmin johdolla tule. Tuskin tuleekaan, mutta onko sitten pitkäaikaishyöty minkä suuntainen?
 
Viimeksi muokattu:

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Routainen Sydän kirjoitti:
Toivottavasti Jokereiden peli kääntyy, eikä Kalpa-tappion mysteereitä enää Lidströmin johdolla tule. Tuskin tuleekaan, mutta onko sitten pitkäikaishyöty minkä suuntainen?

Mukavaa, että Oulun ahkera kirjoittelijakin on taas mukana Jokeri-keskusteluissa. En halua mitenkään päteä enkä moderoida, mutta päävalmentajamme nimi ei ole Lidström, vaan Lindström. Se sama heppu, jonka johdolla Suomi on saanut sen ainokaisen kultamitalinsa MM-kisoissa.

Tästä nimityksestä on varmaan jo kaikki olennainen kirjoitettu, mutta henkilökohtainen suhtautumiseni on ristiriitainen. Aika pitkälle olen samaa mieltä kuin P. Sihvonen Urheilulehdessä. Lindströmin johdolla runkosarjasijoitus tulee nousemaan ja pelin taso varmasti paranemaan. On sitten eri asia löytyykö riittävää osaamista enää playoffeissa (luotan, että sinne sentään päästään). Toisaalta jos peli alkaa loksahdella ja oikeat koostumukset löytyvät, onnistumisia alkaa väkisin tulla. Tämä voi ruokkia vaikka kuinka pitkälle, mutta sitä ei vielä tiedä kukaan. Nyt lähdetään aivan nollasta, ellei jopa sen alapuolelta.

Toivottavasti Curre tekee Arat vuosimallia 93-94. Silloin Suhosen konkurssipesä pöyhittiin mestaruuskelpoiseksi muutamassa kuukaudessa. Materiaalia on nytkin, jos vain veskarikuviot vielä selkiävät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös