Mainos

Columbus Blue Jackets 2024–2025 – uusi aikakausi

  • 164 561
  • 651

ipaz

Jäsen
Jäin miettimään tragediaa joukkueen rakentamisen ja tulevaisuuden kannalta. Joukkueen suurin tähti (ja samalla caphit) on nyt pois. Seuralla on tämän seurauksena palkkakatossa tilaa 25 miljoonaa, vaan ei oikein mitään kaupattavaa seuran vahvistamiseksi.

Voisiko liiga antaa, yhteisesti sopimalla, ylimääräisen/-määräisiä varausvuoroja ensi vuoden draftiin jotta Columbuksella oli jotain palikoita lähteä rakentamaan joukkuettaan uusiksi. Tällaista tilannetta ei ole koskaan oikein ollut, joten hankala hakea verrokkia. Ei mikään helppo aloitus uudelle GM:lle.
Vaikka hienolta kuullostaisikin että NHL antaisi Columbukselle apuja, niin ei tule tapahtumaan. Business on edelleen businesstä, vaikka hieno kiekkoilija on poissa.

Waddell on erittäin kokenut GM. NHL:ssä on muutama joukkue joilla on capin kanssa isoja haasteita, niin ennen kauden alkua saattaa joku pelaaja siirtyäkin Columbukseen jo ihan sen vuoksi että pääsevät palkkalattian yläpuolelle. Seattle ja Islanders ovat ainakin sellaisia, joilla nykyinen palkkakaton ylitys ei oikene, kun ei ole ketään LTIR-listalla. Ja onhan siellä vielä UFA-listallakin pelaajia. CBJ:llä on nyt 40/50 sopimusta.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara

Rangers sai ylimääräisen varausvuoron toiselle kierrokselle, kun Cherepanov kuoli ja tuon jälkeen tuosta tehtiin ihan sääntö koskien ykköskierroksen varausten mahdollisia kuolemia.

Ei siis mitenkään mahdotonta etteikö Columbuksella olisi saumoja tässä, kun kyseessä on kuitenkin joukkueen tähtipelaaja ja tästä muodostuisi sitten lopulta sääntö, jos näin käy tulevaisuudessa.
 
BaronFIN

Jäsen
Gauderaun vaihtoarvo pelkillä varauksella käytynä kauppana olisi kuitenkin ollut melkoinen ja pelaaminen on sarjassa kuitenkin bisnestä eikä kenenkään etu ole Columbuksen vajoaminen seuraavaksi vuosiksi NHL:n pohjamutiin.

Varmasti tuosta käydään keskusteluita miten tällaisessa tragediassa muu seurayhteisö voi auttaa organisaatiota.
 
Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kyllähän tämä vaatisi isompaa kädenojennusta joukkueilta. Esimerkiksi Oilers voisi olla reilu ja vahvistaa Columbuksen joukkuetta luovuttamalla ilmaiseksi Nursen Ohion ylpeydelle.

Kyllähän tuolla varmasti mietitään miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Itse olen sitä mieltä että Columbuksen tulisi saada esimerkiksi ylimääräinen ykköskierroksen varaus ensi kesän draftiin tai jokin muu kompensaatio. Voi olla että hieman epäasiallista tällaisesta on nyt keskustella mutta tulipahan kommentoitua.
 
Ottamatta kantaa siihen miten NHL:ssä lopulta toimitaan, minua on aina jotenkin kiehtonut tämä "Missä vaiheessa on ok alkaa taas puhumaan bisnestä?" Ei minulla siihen vastausta ole, kun aina tuntuu, että joku on, että "siis ei jumalauta, siellä KUOLI pari miestä, ethän sinä nyt mitenkään voi alkaa tuollaista miettiä!"
 
Rangers sai ylimääräisen varausvuoron toiselle kierrokselle, kun Cherepanov kuoli ja tuon jälkeen tuosta tehtiin ihan sääntö koskien ykköskierroksen varausten mahdollisia kuolemia.

Oliko näin? Minä muistelen, että jos joukkue ei tee sopimusta ykköskierroksen varauksen kanssa (esim. siksi, että se pelaaja on kuollut), niin saa jonkun kompensaation. Vai oliko niin, että kuolintapauksissa kompensaatio on korkeampi?
 
acido

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus
5-6 olutta kertoi juoneensa. Jenkeissä rattijuoppousraja on 0,8, eli riippuu tietenkin oluen koosta ja vahvuudesta, mutta kyllä tuo rattijuoppoudelta haiskahtaa.
Ei läpäissyt ns kenttätestiä ja on pidätettynä. Oli vielä avoin juoma autossa kesken, kun onnettomuus tapahtui. Käsittääkseni myös se vaikuttaa tuomioon.
 
BaronFIN

Jäsen
Ottamatta kantaa siihen miten NHL:ssä lopulta toimitaan, minua on aina jotenkin kiehtonut tämä "Missä vaiheessa on ok alkaa taas puhumaan bisnestä?" Ei minulla siihen vastausta ole, kun aina tuntuu, että joku on, että "siis ei jumalauta, siellä KUOLI pari miestä, ethän sinä nyt mitenkään voi alkaa tuollaista miettiä!"
Onhan tämä hieman tylyä minulta nostaa esiin pohdittavaksi kun pitäisi olla vielä järkyttynyt ja suruaika päällä. Pyydän anteeksi, vaan maailma ei vain pysähdy tähän. Huomasin tämän oman isän kuollessa ollessani 17v ja ei ketään oikeasti kiinnostanut ja maailma jatkoi menoaan. Elämän oppeja. Toinen esimerkki; firman tulosaluejohtaja piti eräänä perjantaina puheenvuoron henkilöstöinfossa ja seuraavana maanantaina intrassa oli muistokirjoitus. Tunnit kirjattiin normaalisti ylös laskutukseen ja seuraavana päivänä takaisin töihin.

Kiekko putoaa jäähän reilun kuukauden päästä ja Columbus pelaa surunauhoilla. Mutta pelaa kuitenkin. Ja organisaatio jatkaa edelleen. Kysymys kuuluu, onko NHL valmis aidosti tukemaan tällaisissa tilanteissa organisaatioita vai onko juhlapuheet yhteisestä kiekkoperheestä vain pelkkiä puheita.
 
Onhan tämä hieman tylyä minulta nostaa esiin pohdittavaksi kun pitäisi olla vielä järkyttynyt ja suruaika päällä. Pyydän anteeksi, vaan maailma ei vain pysähdy tähän.

Siis minulla on sama "ongelma". Olen monen mielestä liian nopeasti siirtymässä "miten jatketaan?"-vaiheeseen. Minullekin heräsi monta kysymystä mieleen, että miten palkkakatot ja kaikki vastaavat, mutta ajattelin kuitenkin olla kysymättä. Eli toisin sanoen odotin, että sinä avaat suusi, niin pääsen isoon ääneen jeesustelemaan :D
 
Alejandro

Jäsen
Itse olen sitä mieltä että Columbuksen tulisi saada esimerkiksi ylimääräinen ykköskierroksen varaus ensi kesän draftiin tai jokin muu kompensaatio.
Toisaalta taas tuntuisi vähän oudolta, jos henkilön kuolemasta saisi ykköskierroksen varauksen. Ihmiselämää ei pitäisi mitata millään rahasummilla tai varausvuoroilla.

Olisihan se varmasti hankalaa olla pelaaja, joka on varattu 'kuolleen pelaajan vuorolla'. Voisi olla tavallista enemmän paineita niskassa. Tai ainakin itselläni voisi olla tällaisia ajatuksia.

Hiton hankalia juttuja.
 
Tach

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ottamatta kantaa siihen miten NHL:ssä lopulta toimitaan, minua on aina jotenkin kiehtonut tämä "Missä vaiheessa on ok alkaa taas puhumaan bisnestä?" Ei minulla siihen vastausta ole, kun aina tuntuu, että joku on, että "siis ei jumalauta, siellä KUOLI pari miestä, ethän sinä nyt mitenkään voi alkaa tuollaista miettiä!"

Se riippuu henkilöstä, että missä vaiheessa on aika alkaa puhua taas bisneksestä. Joukkuekaverit, fanit? Ei ihan hetkeen. Columbuksen GM? Heti kun sai tiedon Gaudreaun poismenosta. Koska siitä sille maksetaan.
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Rangers sai ylimääräisen varausvuoron toiselle kierrokselle, kun Cherepanov kuoli ja tuon jälkeen tuosta tehtiin ihan sääntö koskien ykköskierroksen varausten mahdollisia kuolemia.

Ei siis mitenkään mahdotonta etteikö Columbuksella olisi saumoja tässä, kun kyseessä on kuitenkin joukkueen tähtipelaaja ja tästä muodostuisi sitten lopulta sääntö, jos näin käy tulevaisuudessa.
Cherepanovin tapaus oli sinänsä erilainen, koska kyse oli varauksesta, joka ei ollut pelannut Rangersille vielä peliäkään. Gaudreau ehti pelata useamman kauden isossa liigassa.

Jos veikata pitää, niin mitään kompensaatiota varausvuorojen muodossa tästä ei seuralle tule. Keinot palkkalattian ylitykseen tosiaan ovat olemassa. @BaronFIN
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mielenkiintoista myös spekuloida, että jos Laineen treidi ei olisi tapahtunut ennen tätä tragediaa, olisiko hänestä saatu joukkueelle parempi vastine pidättämällä vaikka 50% palkasta. Todennäköisesti olisi ja todennäköisesti näin olisi myös yritetty.

Toivottavasti organisaatiossa koettaisiin vielä menestystä tällä nuorella rungolla. Tältä kaudelta ei voi odottaa yhtään sen enempää kuin viime kaudelta.
 
Lukaisin THN:n legendaarista kausiennakkoa (Yearbook) ja siinä taas tämä elämän raadollisuus tuli esiin. Columbuksen osiossa kansikuvapoikana on joukkueen ykköstähti Johnny Gaudreau. Lehti on julkaistu elokuun 30. Julkaisun hetkellä mainittu joukkueen ykköstähti on jo poistunut keskuudestamme.

Edelleen tämä tragedia pyörii itsellä mielessä jatkuvasti. Voin vain kuvitella mitä Columbuksen joukkueessa käydään tällä hetkellä läpi. Joukkue menetti parhaan pelaajansa ja hyvän joukkuekaverin. Joku menetti jopa ystävänsä kuten Sean Monahan, joka Gaudreaun vaikutuksesta siirtyi kesällä vapaana agenttina tuonne ja haaveili ystävysten lasten yhteisistä leikkihetkistä.

Välillä on tuntunut ettei joukkue ole päässyt kunnolla yli Matiss Kivlenieksin traagisesta kuolemasta ja nyt sitten tämä.

Vaikka jääkiekko ja viihdebisnes on täysin toissijaista tällaisten ihmiskohtalojen rinnalla, niin kyllä sitä väkisinkin miettii, että nouseeko Columbus tuosta ikinä.
 
Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets

Hyvin samansuuntaisia ajatuksia täällä.

Tapaus varmasti koskettaa kaikkia, mutta vielä erityisesti Monahania, Gudbransonia ja varmaankin kapteeni Jenneriä. He tuosta äkkiseltään mietittynä olivat lähimmät ystävät Johnnylle.

Yhdessä piti asua, elää ja kasvattaa pieniä lapsia. Pelata jääkiekkoa samassa joukkueessa nyt ja vielä vuosienkin päästä.

Ja sitten tapahtuu jotain näin kauheata.

Toivottavasti Monahan, Gudbranson, Jenner ja kaikki muutkin asian kanssa kipuilevat saavat toisistaan vertaistukea asian käsittelyyn. Aikaa se ottaa tietysti eikä rehellisyyden nimissä paluuta menneeseen enää ole.

Jos kylmästi ajatellaan jääkiekon kannalta niin isossa kuvassa tämä ei periaatteessa muuta sitä suuntaa joka valittiin joitain vuosia sitten. Uusi tuleminen rakentuu joka tapauksessa niiden joukkueeseen varattujen lupausten harteille joiden prime time on vielä vuosien päässä. Kuten tiedetään niin Gaudreauhan tipahti yllättäen käsiin UFA-markkinoilta ja Jarmo tarttui täkyyn. Nyt otetaan sitten taas askel tai kaksi taaksepäin ja lähdetään kauteen mitä ilmeisimmin koko liigan pienimmällä cap hitillä? Ehkä jopa alle palkkalattian jos NHL sallii tällaisessa poikkeustilanteessa moisen.

Viime kauden neljänneksi surkeimmasta joukkueesta kun otat vielä parhaan pelaajan pois niin odotukset ensi kauden menestykselle ei voi kummoiset olla.

Toivottavasti tuosta saadaan Waddellin johdolla vielä vahvistusta joukkueeseen, nuoret ottaa steppejä eteenpäin ja Evason tuo boostin tekemiseen, jotta pystytään pelaamaan kausi läpi taistellen, Johnny Hockeyn muistoa kunnioittaen.
 
Viimeksi muokattu:

Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Puckpedia (CBJ) päivittänyt palkkakattotilanteen Blue Jacketsin osalta ja tilaa tosiaan se ~25,7M.

"Varmoja" hyökkääjiä NHL rosteriin: Jenner, Monahan, Fantilli, Johnson, Marchenko, Chinakhov, Voronkov, Sillinger, Kuraly, Danforth, Olivier = 11 kpl

NHL / AHL bubble: Brindley, Malatesta, Fix-Wolansky, Gambrell jne.

Kyllä tuonne ylös olisi otettava 13 hyökkääjää eli neljä täyttä ketjua ja yksi varalle (Olivier). Nuoret sitten AHL:ään ja ovat sieltä tarvittaessa nostettavissa tuuraamaan, koska leveyttä on oltava ja näin Waddell tämän oli alunperin suunnitellut.

Käytännössä kahta NHL hyökkääjää vajaa on siis rosteri. Veikkaan että yksi voisi tulla ennen kauden alkua treidillä ja toinen sitten waiversin kautta.

Aikaa toki tässä vielä on joten ei tarvitse hätiköityjä päätöksiä tehdä.
 
drazzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Pohdiskelin tässä että jos niin sanotusti näillä mennään kauden alussa niin kuka nousee Johnnyn tilalle ykkösen laitaan. Jotenkin ketjuna Johnson - Monahan - Marchenko tavallaan jopa houkuttelisi. Kakkosen laittaisin muotoon Johnson - Fantilli - Chinakov. Toki tuo kakkosketjun olisi todella nuori joten menisikö sitten Jenner siihen esimerkiksi Chinakovin tilalle.
 
Kent Johnson rohkeasti molempiin kärkiketjuihin?
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Pohdiskelin tässä että jos niin sanotusti näillä mennään kauden alussa niin kuka nousee Johnnyn tilalle ykkösen laitaan. Jotenkin ketjuna Johnson - Monahan - Marchenko tavallaan jopa houkuttelisi. Kakkosen laittaisin muotoon Johnson - Fantilli - Chinakov. Toki tuo kakkosketjun olisi todella nuori joten menisikö sitten Jenner siihen esimerkiksi Chinakovin tilalle.
Mä laittaisin

Voronkov - Fantilli - Marchenko
Johnson - Monahan - Chinakhov
Sillinger - Jenner - Brindley
Olivier - Kuraly - Danforth
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mä laittaisin

Voronkov - Fantilli - Marchenko
Johnson - Monahan - Chinakhov
Sillinger - Jenner - Brindley
Olivier - Kuraly - Danforth
En ole ihan varma pärjääkö Fantilli (vielä) Barkylle kun Mcdavidillekin se teki tiukkaa vaikka nyt Conn Smythe irtosikin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös