Mainos

Colorado Avalanche 2023–2024

  • 205 511
  • 750

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Otteluohjelmaa selatessani huomasin, että vielä ei olekaan Columbusta tällä kaudella kohdattu.
Winnipeg hävisi Devilsille, joten eikös nyt ala olla aika lailla se tilanne, että divarivoitto on pitkälti omissa käsissä. Tiukkaa tulee olemaan joka tapauksessa.
 
avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Otteluohjelmaa selatessani huomasin, että vielä ei olekaan Columbusta tällä kaudella kohdattu.
Niin, pelihän olikin itse asiassa ensimmäinen kohtaaminen sitten Tampereen pelien. Hirmu paljon pidemmäksi ei väli joukkueiden kohtaamisten välillä varmaan enää voi edes päästä.

Pelihän oli aika ylivoimainen esitys ja nelosketjua lukuun ottamatta jakautui pisteitäkin mukavasti.

Bednar teki kaikenlaista kokeilua vaihtelemalla muun muassa Mittelstadia ja MacKinnonia keskenään.

MacKinnonin pisteputken jatkoa saatiinkin odotella melko pitkään, mutta olihan tuo maali sitten niin mäkkäriä kuin vain voi olla. Palkintokilpailu jatkuu.

Jos Georgijev pitäisi ekan viiden minuutin aikana edes kerran maalinsa puhtaana, niin voisi tulla nollapelejäkin. Voitot lienee tärkeämpi tilasto silti.
 
Ralph

Jäsen
Hieno kiri takamatkalta ohi, vaikka alussa Avalanche oli pahasti alakynnessä ja ei näyttänyt normaalilta Avalanchelta Denverissä.

Nathan MacKinnonin pisteputki jatkui ja rikkoi ottelussa myös Joe Sakicin Avalanchen yhden kauden piste-ennätyksen. Ja vielä on otteluita tehdä paljon lisää pisteitä. Myös syöttöennätykseen on mahdollisuus, MacKinnon nousi siinä kakkoseksi ottelun kahdella syöttöpisteellään. Syöttöennätys on nyt vielä Peter Forsbergin nimissä.

Jonathan Drouinin kohdalla on mietitty minkä arvoinen jatkosopimus hänelle sopisi. Alku Avalanchessa oli huono, kun kymmenen ekaa peliä tuotti vain avausottelun yhden syöttöpisteen. Sen jälkeen 58 ottelussa 45 pistettä. Pitkä jatkosopimus pelottaisi, mutta vuoden parin sopimuksen ottaisin vastaan. Ja toki palkankorotus on tulossa, kun pelaa nyt lähes minimipalkalla. Drouinin palkka per tehopiste -lukema on kuudenneksi pienin ja pienin, jos ei lasketa tulokassopimuksia mukaan.

Sitten olisi kolmen kotiottelun viikko edessä. Canadiens, Rangers ja Predators saapuvat kyläilemään. Nykyisillä tuloksilla Avalanche kohtaisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Predatorsin. Predators on kovassa vireessä ja pitkässä pisteputkeasa. Voittanut myös kaksi ensimmäistä kohtaamista tällä kaudella. Ensimmäisessä tasotti puoli minuuttia ennen loppua ja teki voittomaalin heti perään sekä toisessa otti selkeän 5-1-voiton.
 
avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Sitten olisi kolmen kotiottelun viikko edessä. Canadiens, Rangers ja Predators saapuvat kyläilemään.
Canadiens olikin sitten odotettua inhottavampi vastus. Maalivahtien paremmuustaistelu ja hiukan kostea ruuti ratkaisivat tämän vähämaalisen ottelun. Paikkojahan oli kyllä, mutta tolpat kilisivät tai kudit viuhuivat ohi. Annunen hiukan epäonninen Armian maalissa, kun luuli kiekon olevan hallussa, eikä sitten enää ehtinyt mukaan kun kiekko olikin jo toisella tolpalla ja sitä myötä maalissa. Annuselle muuten 2v yksisuuntainen soppari, joten nähtäneen ensi vuonna kakkosvahtina.
MacKinnonin pisteputki sai kuitenkin jatkoa, joten ennätysjahti elää.

Eipä taida vastustajan maalivahdit ainakaan heikompaan suuntaan mennä noissa kahdessa seuraavassa pelissä.
 
No johan on mielenkiintoisessa tilassa MacKinnonin pisteputki. Ei taida kukaan ihan varmaksi tietää onko se elossa.
 
Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Parin maratonin, Sulkavan soudun ja C-valmentajan kokemuksella totean että nyt Kinnunen, Rantanen, Lehkonen, Makar ja Toews viikoksi "scratch" listalle ja sitten voi katsoa mikä tilanne

14. Ja 18.4 on kenraali harkat Vegasia ja Oilersia vastaan jossa haetaan viimeinen tuntumaan PO:n

Lännessä(kään) ei ole yhtään heittopussia joten kaikki on voitettava jos mieliin pytyn kotiin.

joten nyt työhevosille lepoa ja luotetaan että Mile High takaa viimeisen silauksen jolla ekan kierroksen sarja kääntyy itselle.
 
TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Samaa mieltä, että lepuuttaa kannattaisi tai ainakin kuormaa vähentää. Menossa katsomaan Vegas-Colorado peliä ja toivon kovasti, että Rantanen ja Lehkonen pelaisivat... Vähän pelko persuksissa ollut koko kevään, että tulisi loukkia tai jotain lepuutusta tuohon peliin. Toisaalta tuon pelin jälkeen useamman päivän tauko ennen runkosarjan viimeistä peliä.
 
Rospuutto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Alasarjat

MacKinnon tavoittelee pistepörssin voittoa ja tarvitsee siihen myös juuri nuiden muiden parhaiden apua, niin eipä taida tapahtua.
 
Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Toivottavasti McD tekee ylihuomenna 4+4 tehot eilen 0-4 San Joselle hävinnyttä St Louis vastaan
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Heikompi jakso menossa, mutta olihan pari vuotta sitten runkosarjan lopulla vastaavaa ja se ei estänyt pudotuspelimenestystä. Viiteen viime peliin saldo 2-2-1 ja voitot vaikean kautta. Penguinsia vastaan 4-0-tappioasemasta ja Predatorsia vastaan 4-2-tappioasemasta.

Yön peli Blue Jacketsin vieraana ei varsinaisesti ollut surkea esitys vaan tehoton, kun Daniil Tarasov ei tuntunut olevan ohitettavissa millään.

Valeri Nichushkinin poissaolo näkyy, tuntuu välillä että on arvokkain pelaaja koko joukkueesta. Toivottavasti palaa kokoonpanoon Wildiä vastaan. Ei lähtenyt Columbukseen mukaan, mutta saattaa palata näissä muissa vieraspeleissä eli Wild ja Oilers vastassa seuraavaksi back-to-back-peleissä. Justus Annunen saa startata taas toisen ja Alexandar Georgiev toisen.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Bednar on kyllä erikoinen mies lausunnoissaan. Kun häneltä kysyttiin, että jahtaako hän divisioonan voittoa, vastaus oli, että kyllä mutta ei halua ”tappaa” pelaajiaan sitä tehdessä. Mäkkäri ja Drouin pelasi reilut 26 minuuttia ja Mikko vaatimattomat 28 minuuttia. Ehkä hän tarkoitti muuta joukkuetta, ykköshevoset voi uhrata runkosarjan alttarilla.
 
avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Annuselta kelpo iltapuhde Minnesotassa. Toivottavasti Justuksen otteet saavat Georgijeviin tervettä kilpailuhenkeä aikaan ja hänenkin otteet paranisivat.
Mikolle viimein 40 maalia täyteen, tyhjä maali siihen tarvittiin.
Vielä on mahdollisuudet keskisen voittoon, mutta ennen kaikkea on tärkeä pysyä Jetsin edellä.

Lauantaiaamuna sitten Edmontonissa Dallasilta röykytyksen saanut Oilers vastassa. Mielenkiintoista nähdä miten öljy selkäsaunan jälkeen pelaa. Art Ross -kisan kannalta myös mielenkiintoinen peli.
 
TPS4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Samaa mieltä, että lepuuttaa kannattaisi tai ainakin kuormaa vähentää. Menossa katsomaan Vegas-Colorado peliä ja toivon kovasti, että Rantanen ja Lehkonen pelaisivat... Vähän pelko persuksissa ollut koko kevään, että tulisi loukkia tai jotain lepuutusta tuohon peliin. Toisaalta tuon pelin jälkeen useamman päivän tauko ennen runkosarjan viimeistä peliä.
Jaahas. Tämä taisi sitten toteutua. Miten voi käydä näin huono tuuri. Ensimmäistä kertaa USA:ssa ja änäripeliä katsomaan. Sitten Rantanen ei hyvin todennäköisesti pelaa... Toivottavasti nyt ei mitään vakavampaa ja playoffit ole vaarassa.

Avs ei ollut pelissä parhaimmillaan, mutta voi luoja mitä maalivahtipeliä. Harvoin näkee tällä tasolla noin surkeaa tekemistä.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Eka maali ohjuri maalin edestä. Kaksi seuraavaa oman pelaajan luistimesta ja jälkimmäisessä vielä pelaajat törmäsivät Georgijeviin. Neljäs pomppasi Kanesta sisään, viidennessä McJeesus sai lahjapompun suoraan tyhjän maalin eteen. Kuudes pomppasi taas ihan maalin edessä jonkun luistimen tai lava kautta sisään. Siis aivan järjetön flaksi öljyillä noissa maaleissa. Vain siinä neljännessä Georgijev antoi helpohkon ribarin, minkä voi pistää hänen piikkiinsä. Loput meni ihan puhtaasti löysän puolustuksen piikkiin.
 
avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Toivottavasti Justuksen otteet saavat Georgijeviin tervettä kilpailuhenkeä aikaan ja hänenkin otteet paranisivat.

Lauantaiaamuna sitten Edmontonissa Dallasilta röykytyksen saanut Oilers vastassa. Mielenkiintoista nähdä miten öljy selkäsaunan jälkeen pelaa. Art Ross -kisan kannalta myös mielenkiintoinen peli.
No, ei vastannut Georgijev. Pukukoppimaali tokan erän loppuun, kun oli sauma urheiluruutuhanskaan. Ja sitten se vanhanaikainen.

Oilers tuli turpaanvedosta kehiin juuri kuten pitääkin.

Rantasen loukkaantuminen toki pelin isoin asia.
 
avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Se vanhanaikainen pomppasi Toewsin luistimesta sisään.
Ois sen silti voinu torjua.

Liian paljon antaa Avalanche siimaa vastustajalle, kun tuntuu siltä että aina menee pelin eka tai toka veto sisään.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ois sen silti voinu torjua.

Liian paljon antaa Avalanche siimaa vastustajalle, kun tuntuu siltä että aina menee pelin eka tai toka veto sisään.
Kaikki nuo olisi voinut torjua. Sen kun vaan on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Helppoa, eikö? Silti, viisi kuudesta pomppi jonkun kautta sisään n. metristä. Ei siinä hirveästi reagoinnilla ole sijaa. Noita jarruttavan pakin luistimen kautta pomppaavia kiekkoja on kohtuullisen vaikea ennakoida.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Eka maali ohjuri maalin edestä. Kaksi seuraavaa oman pelaajan luistimesta ja jälkimmäisessä vielä pelaajat törmäsivät Georgijeviin. Neljäs pomppasi Kanesta sisään, viidennessä McJeesus sai lahjapompun suoraan tyhjän maalin eteen. Kuudes pomppasi taas ihan maalin edessä jonkun luistimen tai lava kautta sisään. Siis aivan järjetön flaksi öljyillä noissa maaleissa. Vain siinä neljännessä Georgijev antoi helpohkon ribarin, minkä voi pistää hänen piikkiinsä. Loput meni ihan puhtaasti löysän puolustuksen piikkiin.

Olivathan nuo kaikki maalit aivan hirveitä pupelluksia Fourgievin toimesta. Ensimmäisessä hyvä ohjuri, mutta etukulma aivan liian avoinna jolloin ohjauksen ei tarvinnut olla edes tarkka vaan sinnepäin riitti. Toisessa jäi ihmetteleen etutolpalta, että sinne se McDavid lähtee maalin taakse kiekon kanssa ja sitten laiskasti liuku takatolpalle, missä Toews sattuu olemaan edessä. Kolmannessa koittaa kauhoa kiekkoa räpyläänsä epäonnistuen siinä ja lopulta kiekko pomppii miten sattuu maaliin. Neljäs täysin anteeksiantamaton teflonräpylä. Viidennessä kiekko pomppii Georgievin lailla maalin ympäristössä ja kuudes maali se kuuluisa kirsikka kakun päälle.

Georgievilla Colorado ei tule voittamaan mitään ja alkaa kenttäpelaajistakin vähän huokumaan, että nähneet jo tarpeeksi tuota Georgievin käsien levittelyä ja tuijottelua maalien jälkeen. Maali vain Annusen hoiviin ja katsotaan miten iso poika pärjää.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Annunen sylki Wildiä vastaan sellaisen määrän ribareita, että kylmät käy parempaa jengiä vastaan. Vaikka en kovinkaan monta yön matsin maalia Georgijevin piikkiin laita, en ole kovin luottavainen kummankaan molarin vireen suhteen. PAPPin on parannuttava, jos meinaa tällä kaudella menestyä.
 
avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Annusesta huokuu kyllä kokemattomuus isossa liigassa. Wildia vastaan laittoi esimerkiksi kiekkoa ränniin, vaikka takana olisi ollut pakki jolle kiekon antaa. Tulee olemaan kyllä hyvä vahti kunhan saa vähän pelejä vyön alle.
 
TanukkiSuvala

Jäsen
Suosikkijoukkue
CoCoDa
Georgijeviltä täysin Ohipeli. Torjuntoja tuli paljon mut puolet maaleista menee veskarin piikkiin. Voi luoja mitkä playoffit tiedossa. Coloradon hyökkäyspäähän voi yleensä luottaa mut ykkösmaalivahti on aivan hukassa. Astus Junnunen? Nostetaanko muutaman pelin keltanokka hyvillä otteilla suoraan parrasvaloihin?
 
HaHa

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Niin, kuten on aiemmin tullut todettua Georgijevin tasoisella maalivahdilla on todellakin vaikea kuvitella olla The kannu kisassa korkealla. Mitään ihmeempää kehitystä / muutosta ei hänen kohdallaan ole mielestäni kauden aikana tapahtunut. Onko kiukuttelun määrä vähän lisääntynyt, no voipi olla.
Joo, voittoja on plakkarissa, mutta prosentit alhaalla. Kyllä ne nyt vaan jotakin kertoo nekin.

Optimisesti ajatellen voi tietenkin sanoa, että taannoinen mestaruus voitettiin Darcy Kuemperin ollessa tolppien välissä. Ei hänkään aivan vakuuttavin mielestäni tuolloin ollut, mutta niin vaan voittivat.
Annunen on ollut hyvä ja se on hienoa se. Tuleeko oikein kevään "tuhkimotarina", aika näyttää.
Ei paineita, ehtii vielä.

MacFarladille & kumppaneille on annettava tunnustusta.
Joukkue vahvistui siirtorajalla, niin kuin pitikin.
Landyn paluusta pleijareihin ei ole kaiketi viime aikoina paljon kirjoiteltu, kuten arvata saattoikin.
Mielenkiintoinen kevät tulossa ja kiva seurata miten homma Avalanchen osalta etenee. Lycka till!
 
avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Landyn paluusta pleijareihin ei ole kaiketi viime aikoina paljon kirjoiteltu, kuten arvata saattoikin.
Niin, eikös tilanne ollut se, että hänen kanssaan edetään sillä alkuperäisellä aikataululla, vaikka kuinka alkaisi jo tuntumaan hyvältä. Muistikuvien mukaan puhutaan silloin aikaisintaan toukokuun puolivälistä, mikä tarkoittaisi kakkoskierroksen viimeisiä otteluita tai jopa kolmoskierroksen alkua.
Se onkin sitten tyystin eri asia, että onko Colorado tuolloin enää edes peleissä mukana.
 
Ralph

Jäsen
Vielä on yhdeksän eri vaihtoehtoa Avalanchen ensimmäisen kierroksen vastustajaksi, mutta todennäköisiä vain yksi eli Jets. Ja tämä Avalanche-Jets-sarja saattaa varmistua jo ensi yönä.

Jets on ollut tällä kaudella Avalanchelle vaikea pala ja vielä on yksi kohtaaminen aikaa harjoitella ennen pudotuspelejä. Juuri nyt luotto ei ole, että Avalanche voittaisi Connor Hellebuyckin Jetsin. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että Justus Annunen olisi parempi vaihtoehto pudotuspeleihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös