Colorado Avalanche 2010-2011

  • 130 060
  • 461

riknor

Jäsen
Peli ei olisi missään vaiheessa alkanut kulkea Coloradon paidassa herralta nimeltä AndersonPISTE Kaveri hylkäsi kesällä sen huhutun 7,5 miljoonan dollarin kaksivuotisen sopimuksen. Sherman sanoi ennen joulua, että Andersonin kanssa keskustellaan sopimuksesta vasta tulevana kesänä. Ilmeisesti nämä seikat saivat Andersonin vetämään herneen nenäänsä ja pelaamaan miten sattuu. Shermania ei varmasti kaduta kyseinen treidi, koska hän sai Andersonista jotain vaihdossa.

Saatat olla oikeassa, vaikkakin tulee muistaa että puheet tuosta seitsemän miljoonan ja kahden vuoden diilistä on enemmän tai vähemmän huhuja.

Oletetaan että Andersonille oikeasti tarjottiin sitä 7,5 miljoonaa ja kahta vuotta. Mikä siinä oli vialla, liian vähän dollareita? Jossain oli verrattu tarjousta tapaukseen Antti Niemi ja välimieskäsittelyn tuomaan 2,75 miljoonan vuosipalkkaan. Niemi ja Anderson ei missään nimessä ole suoraan verrannollisia, mutta onhan tuo vertauksena jokseenkin suuntaa antava. Anderson pelasi silloin hyvän kauden, mutta tuntuu oudolta että alkaa yhden kauden perusteella vaatimaan suuria ja sitten ei huvitakaan pelata kun tarjottu sopimus olikin odotettua huonompi.

Mehän täällä vaan arvuutellaan, mutta aikamoista diivailua jos arvaukset osuu vähänkään oikeaan.
 

Blasph

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Sitten Brian Elliottista hieman. Ripareiden kontrollointi oli hakusessa, mutta muuten näytti ihan pätevältä työskentelyltä. Kiekkoja tuli aika hyvin kahteen ensimmäiseen erään. Ensimmäinen maali meni täysin Holoksen piikkiin, kun päätti pyöriä piruetteja maalivahdinalueella ja sai häslättyä Elliottilta mailan pois ja muutenkin oli tiellä siinä. Toinen oli hyvä veto ylös Martinezilta ja kolmas oli sitten viimeisen päälle "den glider in"-maali längeistä. Viimeinen menee siis Elliottin piikkiin.

Tästä täysin samaa mieltä, laitoin myös merkille ajoittaisen haparoinnin reboundien kontrolloimisessa. Jälleen meni helppo osuma selän taakse, mutta yleisesti ottaen ihan kelvollinen ilta kuitenkin 38 torjunnalla. Vielä ei silti osaa luoda kuvaa positiivisen tai negatiivisen ilmestyksen välillä. Ainakin jompi kumpi Altituden kavereista kehui miehen ahkeraa harjoitteluaan, joten siltä osin soveltuisi joukkueeseen. Kun vain peliesityksetkin saisi priimakuntoon.

Andersonista sen verran, että tämä Ottawassa kukoistukseen palaaminen minusta varmistaa syyn löytyvän ympäristövaikutteista ja pään sisältä. Enää ei ollut Denverin ilmanala mieleen.

Ottelu sinällään oli täyttä pashaa Avalanchen osalta ensimmäiset 50 minuuttia. Sinä aikana otettiin aivan järkyttävästi turhia jäähyjä, mutta onneksi Kingsin komeasti pyörinyt ylivoima ei saanut viimeisteltyä kuin pari häkkiä. Tilanteita oli varmasti tuplamäärään. Toki osansa krediiteistä ansaitsee myös Avsin alivoimapeli, oli siellä seassa muutama hyvä kiekonriisto välissä. Sitä en kyllä osaa kuvailla, että mitä siellä pelaajapenkillä oikein tapahtui, kun joukkue teki kaksi pikaista maalia ja vielä kolmannenkin kolmannen erän kääntyessä loppusuoralleen. Aika käsittämätön nousu verrattuna siihen esitykseen, mitä esimerkiksi toisessa erässä nähtiin.

Dupuis istui penkillä, mikä minusta oli hieman outo ratkaisu. Dupuis on kuitenkin ollut yksi tärkeimmistä pelaajista jokaisena iltana, mutta oletettavasti Sacco tahtoi Kocin kentälle nelosketjun laitaan. Ketjukokoonpanoista yleisesti jäi vähän olematon kuva, paitsi silloin kun siellä heräiltiin horroksestaan. McClementin ketju (w/ Winnik, Yip) oli hyvässä vireessä, muutenkin tuntuisi JayMc:in ketjun kuuluvan usein joukkueen parhaimmistoon tämän lyhyen ajan perusteella. Miinukset voisi jakaa ainakin herroille Holos, Hunwick ja Stoa. Holos oli omassa päässä melkoinen hasardi, Hunwick jatkoi tutulla tasollaan (teki mm. Elliottille hyvää maskia yhdessä maaleista) ja Stoa oli melkoisessa unessa koko ottelun, ei oikein saanut pelistään kiinni.

David Jones on melkoinen kaveri. Monta kertaa olen kironnut itsekseni katsoessani herran kankeaa luistelua ja usein heikkoja ratkaisuitakin hyökkäyspäässä, mutta yllättävän usein Jones nousee esiin kun tarvitaan tekoja. Nytkin kaksi maalia vievät miehen joukkueen maalipörssin kärkeen. Vaikka täytyy toki muistaa kaikki loukkaantumiset ja treidit, jotka veivät kilpailijat pois alta, heh.

Ducks vastassa jo tänään. Kings-matsi oli muuten jo 17. ottelu putkeen, jossa Avs on päästänyt vähintään kolme maalia. Edellinen ottelu alle kolmella maalilla oli tammikuun puolivälissä Minnesotaa vastaan. Samalla kaavalla jos mennään tyhmien jäähyjen suhteen, niin ei jää kahdeksastoista kauas.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Puck Daddy; Peter Stastny says Avalanche GM "destroyed the team" with trade.

En nyt itse ihan noin radikaalein sanakääntein tätä vaihtokauppaa arvioisi, varsinkaan tuon "lähes Stanley Cup haastaja" -kommentin osalta. Etenkin kun Johnson, tämän kauden hieman heikommista otteista huolimatta, voi hyvinkin olla tuleva franchise-pakki ja pelata jengissä sen kymmenen vuotta jos hyvin käy.

NHL On The Fly:ssä kuultiin muuten tuo puhelukin. Viihdearvoa oli, Stastnyn slovakkienglantiaksentti oli suoraan kuin jostain vanhasta Bond-elokuvasta. Kun siihen vielä lisättiin kulmikkaita sanoja kuten "destroyed" ja "colorado organisation" niin upeaa kuunneltavaa.

Täällä blogissa näköjään löytyy se audiokin: Peter Stastny rips Avalanche trade with St. Louis | All Things Avs — Colorado Avalanche news — Denver Post

Tässä suoraan se audio

Kun tuota kauppaa nyt viikkoa myöhemmin mutustelee, niin on siinä silti järkeäkin. Sen tyyli tosiaan hieman ihmetytti, sillä Colorado ei ole vielä samassa jamassa kuin kaupan toinen osapuoli tai esim. Kings ja Florida. Ei olisi pakkoa ollut "ravistella". Aika hurjaa tuo on silti tuomitakin, kyllä Erik Johnson voi tehdä organisaatiolle vielä isoja asioita.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Ottelu sinällään oli täyttä pashaa Avalanchen osalta ensimmäiset 50 minuuttia. Sinä aikana otettiin aivan järkyttävästi turhia jäähyjä, mutta onneksi Kingsin komeasti pyörinyt ylivoima ei saanut viimeisteltyä kuin pari häkkiä.

En nyt sanoisi 50 minuuttia, sillä ensimmäinen erä oli pääosin Avseilta OK. Mutta toinen erä oli ihan kotijoukkueen hallintaa. Kolmannessa jäähyt sekoittivat vielä enemmän peliä kuin toisessa erässä ja Jones pääsi kahdesti rokottamaan yv:llä. Stastnyn maali oli ihan Quickin ja Lewiksen vieraskoreutta. Niin hyvältä kuin Quick välillä näyttääkin, niin hänen mailapelinsä on ollut läpi kauden järkyttävän huonoa.

Jos Avalanche aikoo ensi kaudella taistella pudotuspelipaikasta, niin puolustukseen pitää saada ainakin kaksi kokenutta (yli 400 NHL-ottelua) pelimiestä. Jos Liles kaupataan, niin kolme. Esim. Cameron Gauncen pitäisi pelata farmissa eikä ylhäällä - ei hän ole vielä fyysisesti valmis kaksinkamppailuihin NHL-tason hyökkääjiä vastaan.

edit.

McClementin ketjusta samaa mieltä, tasakentällisin joukkueen paras kolmikko. Stoa on 23-vuotias ja sopimus kesällä katkolla. Jätkän pitäisi tässä vaiheessa antaa vahvoja näyttöjä halustaan pelata ammattilaisena ja tuloksena on lähes silkkaa velttoilua. Saa nähdä onko enää organisaatiossa ensi syksyn harjoitusleirin alkaessa.
 
Viimeksi muokattu:

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Esim. Cameron Gauncen pitäisi pelata farmissa eikä ylhäällä - ei hän ole vielä fyysisesti valmis kaksinkamppailuihin NHL-tason hyökkääjiä vastaan.

Gaunce todellakin on vielä raakile näihin kekkereihin. Yrittää pelata sitä omaa aggressiivista peliä, mutta ei vielä pysty siihen tällä tasolla. En tiedä oliko jännityksestä kyse vai mistä, mutta ainakaan Losia vastaan Gaunce ei saanut sitä ensimmäistäkään syöttöä kunnolla lähtemään. Useamman kerran tuloksena oli vain heikko suupaisu sinne päin. Se mistä pidän Gauncen pelissä on se, että vaikka hän on kuin rookie ja raakile ja mitä lie, hän ei pidä kynttiläänsä vakan alla kun tulee aihetta torikokouksiin. Ensi kaudella Avsin rosteriin on kuitenkin tarjolla Quincey, Johnson, O'Byrne ja Wilson, joten Gaunce saa rauhassa kehittyä farmissa ja hyvä niin.

Brian Elliot näyttää minusta aivan toiselta Peter Budajlta. Hän ei todellakaan vangitse kiekkoja, vaan ne pomppii mihin sattuu, eli reboundeja tulee solkenaan. Taso heittelee niin, että saattaa pelata 40 minuuttia loistavasti ja sitten imaisee pari. Varmasti Budaj'ta halvempi vaihtoehto ensi kauden kakkoskassariksi ja saanee jatkon, jos pitää Losia vastaan nähdyn tason. Tai sitten Shermanilla on suunnitelmissa hankkia ensi vuodelle 1st overall pick ja antaa jatkolapun molemmille.

Pakko vain toivoa, ettei kukaan toinen GM kuseta Shermania ja osta Lilesia mihinkään pilkkahintaan. Moneen kertaan jo todettu, mutta sanotaan nyt vielä kerran, Avsin puolustuksessa ei olisi siten ensi kaudelle yhtään ylivoimamoottoria ja kiekollisen pelin erikoismiestä. Johnson on enemmän se kanuuna joka laukoo, Liles passailee paikat muille. Johnsonista puheen ollen, kaveri laittaa syötöt melkoisen kovina. Useamman kerran pomppinut kiekko hyökkääjien lavasta kun ovat yrittäneet ottaa syöttöä haltuun.

Avalanchen tankki näyttää valuvan vastustamattomasti kohti top-4 vuoroa. Takana olevista Devils, Isles ja Senators menevät pelillisesti aivan toiseen suuntaan. Devilsin pitäisi ohittaa Avs varmasti ja Islanders on hyvinkin mahdollinen. Jopa Ottawa voi olla siinä ja siinä, riippuen miten hurjasti Anderson taistelee uuden sopimuksen eteen. Kovin aikaista spekuloida draftilla, mutta kärkilupauksista ruotsalaiset istuisivat Avsin tarpeisiin parhaiten. Larssoniin ei taida olla mitään saumoja jos Edmonton pääsee varamaan ensin. Kolmosvuorolla Landeskog voisi olla mahdollinen, mutta jokatapauksessa, neljälle ensimmäiselle on hyvä pelaaja luvassa.
 

Blasph

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
En nyt sanoisi 50 minuuttia, sillä ensimmäinen erä oli pääosin Avseilta OK. Mutta toinen erä oli ihan kotijoukkueen hallintaa. Kolmannessa jäähyt sekoittivat vielä enemmän peliä kuin toisessa erässä ja Jones pääsi kahdesti rokottamaan yv:llä. Stastnyn maali oli ihan Quickin ja Lewiksen vieraskoreutta. Niin hyvältä kuin Quick välillä näyttääkin, niin hänen mailapelinsä on ollut läpi kauden järkyttävän huonoa.

Niin, ehkäpä sitten Kingsin vakuuttava ja tiivis puolustuspelaaminen vähän vääristi omaa näkemystäni todellisuudesta. Kings pelasi erinomaisesti joukkueena ja eliminoi Avalanchen tehokkaasti. Kolmannessa saattoi kuitenkin jo Stollin osuman jälkeen hieman takki aueta ja Avs pääsi iskemään jäähyjen kautta takaisin. Omia turhailuja olikin ollut jo aivan tarpeeksi ennen sitä.

Johnsonista puheen ollen, kaveri laittaa syötöt melkoisen kovina. Useamman kerran pomppinut kiekko hyökkääjien lavasta kun ovat yrittäneet ottaa syöttöä haltuun.

Tämä on pistänyt myös omaan silmääni useamman kerran. Avaussyöttö lähtee todella kovaa ja pomppaa usein juuri vastaanottajien lavoista kohti päätyä. Tämä varmasti johtuu osaksi siitä, ettei Avalanchella ole ollut pitkään aikaan kaveria yhtä kovilla syötöillä käynnistelemässä hyökkäystä. Totuttelukysymyksiä hyvin pitkälti.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Viimeinen peli ennen siirtojen takarajaa päättyi 3-2 tappioon Anaheimia vastaan. Avs tuli otteluun hyvällä asenteella ja hallitsi ensimmäistä erää. Ensimmäisessä erässä näkyi myös pitkästä aikaa Avalanchen osalta sitä paloa ja intensiteettiä mitä on kaivattu ja tuloksena oli taklausten ohella kolme tappelua. Koci ja Parros hoitivat oman tanssinsa. Heti perään Gaunce kopautti vihellyksen jälkeen Brookbankia, joka tietenkin antoi takaisin. McLeod tuli väliin ja otti myllyn Brookbankin kanssa. Kohta tämän jälkeen Ruutu tuli Gauncen mielestä liian hanakasti Avsin maalille ja molemmat nahistelivat pikku kakkoset. Juuri kun Gaunce pääsi jäähyboxista, Ducksin Luca Sbisa taklasi Hejdukia kovaa mutta puhtaasti. Gaunce halusi pitää veteraanin puolta ja haastoi Sbisan tappeluun. Ei mikään elämää suurempi mylly ja taisi tuon pisteillä hävitä. Kuitenkin todella hienoa nähdä, että Avsille on tulossa sellainen köyhänmiehen foote, joka ei pyytele kentällä anteeksi, ei varsinkaan oman maalin edessä. Yhden turhan jäähyn Gaunce otti poikittaisesta mailasta, mutta hänen onneksi siitä ei tullut maalia. Maalejakin tuli yksi kappale, kun Duchene ehti ensimmäisenä päätykiekkoon ja laittoi älykkään pikkusyötön Porterille maalineteen, joka sai ohjata kiekon verkkoon.

Toisessa erässä Avs menetti otteensa täysin. Getzlaf teki tasoituksen heti erän alkuun ja lamaannutti Avsia. Sitten kolme peräkkäistä jäähyä ja peli oli Ducksin hallussa. Kolmannessakaan erässä Avs ei päässyt oikein millään peliin mukaan, vaikka Jones tasoittikin hienolla laukauksella. Käännekohta oli Brandon Yip'n ottama älytön 4:n minuutin rangaistus vastustajan maalin takana. Reilu kolme minuuttia Avs sai siitä tapettu, mutta neljäs oli liikaa. Budaj'lta jäi rebound maalin eteen ja Holos yritti pelata mailan sijaan miestä häviten sen väännön, joten McMillan sai löydä kiekon tyhjiin. Jos Yip on vielä tiistaina Avalanchen pelaaja ja Avsilla on tarpeeksi hyökkääjiä käytettävissä, pääsee Yip todennäköisesti katsomaan pelin Sharksia vastaan pressiboxista. Winnik yritti Blues-pelin lopulla vetää kiekon tyhjään maaliin aiheuttaen pitkän kiekon ja aloituksen omaan päätyyn. Palkintona oli välittömästi healty scratch -komento. Sacco ehti jo penkittää Yip'n loppupelin ajaksi ja kommentoi tuota jäähyä pelin jälkeen.

Budaj oli budajmaisen hyvä. Reboundeja tuli, otti hienoja koppeja eikä voinut kahdelle maalille mitään, mutta Marchantin maali jäi taas kaivelemaan. Toki oli ohjuri mutta jostain kainalosta se livahti helpohkon näköisesti. Mielestäni oli Johnsonilta heikon peli Avsin paidassa. Menetti kiekon Getzlafin maaliin ja monta kertaa purkukiekko jäi viivamieheen. Vielä lopussa kävi kämmi kun lipsautti kiekon yli siniviivan Avsin hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia. Hän pelasi peräti 27:58 ja kun edellisenä päivänä tuli peliaikaa 24:17, näkyi kova viikonloppu raskastekoisen pakin suorittamisessa. Stastny oli hyvällä pelipäällä. Hänellä näyttää olevan yllättävän terävä rannelaukaus uudella komposiitilla, pitäisi vain laukoa enemmän.

Kaiken kaikkiaan paljon parempaa peliä Avsilta mitä on viime ajat nähty (pl. Blues-peli). Viimeisellä sekunnilla vielä Hejduk veti lähes nollakulmasta ylärimaan ja tolpan kautta ulos. Vielä jouluna tuo veto olisi mennyt sisään ja Avs olisi voittanut pelin jatkoajalla.

Treidihuhut Lilesia kohtaan ovat nousseet jo sellaisiin sfääreihin, että puoli Amerikkaa repii pelihousunsa jos kauppaa ei tule. Daterilta oli hyvät kirjoitukset DP:n sivuilla, tuon Ducks-pelin jälkeisistä Lilesin tunnelmista pukukopissa. Voi vain kuvitella mitä Johnnyn päässä liikkuu, kun haluaisi jäädä joukkueeseen, mutta samalla tietää pelanneensa todennäköisesti viimeisen pelinsä näiden kavereiden kanssa. Columbusta on tarjottu yhdeksi vaihtoehdoksi vanhojen lisäksi.

Jotain kauppoja varmasti tulee Avsin osalta tapahtumaan, joten puolenyön maissa/huomen aamulla voi rosteri olla jo erinäköinen. Jostain on lähtenyt liikkeelle huhuja, että Chicago olisi O'Reillynkin perässä. Jos tuossa nyt on edes hitusenkaan perää, että Radar joutuisi lähtemään McClementin tieltä, pitäisi Shermanilta ottaa puhelin pois täksi päiväksi.
 

Wolves

Jäsen
Jotain kauppoja varmasti tulee Avsin osalta tapahtumaan, joten puolenyön maissa/huomen aamulla voi rosteri olla jo erinäköinen.

Eipä ole mitenkään muuttunut kokoonpano. Ainut treidi, jonka Avs teki oli Kevin Montgomeryn kauppaaminen Edmontoniin Shawn Bellea vastaan.

Mielenkiintoiseksi kaupasta tekee, että Belle on loukkaantuneena. Vammasta ei ole tarkemmin tietoa, mutta eiköhän tuokin selviä lähipäivinä.

Kauppa St. Louisin kanssa on käsitelty ja mielipiteeni on edelleen, että Colorado ryöstettiin tuossa kaupassa, mutta voihan se olla että olen ensikaudella väärässä. Kyllä sen osaan silloin myöntää jos näin on. Nyt vain epäilyttää Sherminaattori ja hänen jokainen kauppansa...
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Niin sitten kävi, että Avs teki kauppansa jo ennen markkinoiden takarajaa. Tuo Montgomery <-> Belle treidi on puhdas AHL-kauppa, mutta melko erikoinen, jos kerta Belle on loukkaantunut. Ei lähtenyt Liles ja hyvä niin, ettei millään alennuslapulla mennyt. Hunwick jäi myös ilahduttamaan faneja. Itseasiassa Hunwick on parantanut melkoisesti otteitaan, mutta siitä huolimatta en näe hänelle käyttöä ensi kaudella. Kun ei myyty maanantaina, niin jospa sitten vaikka draftin yhteydessä jonhonkin kaupan kylkijäisiksi? Vaikka itsellä on herännyt pikku pelko siitä, että Sherman ja Sacco haluavat miehen pitää.

GM Sherman kommentoi totuttuun tapaan Avsin tekemiä kauppoja vasta siirtoikkunan sulkeuduttua. Sherminaattori oli parin Denveriläisen radioaseman haastateltavina, nuo haastattelut voi netistä kuunnella. Eipä siinä mitään uutta tullut ilmi, vaan samoja asioita mitä tälläkin palstalla on jo pohdittu. Hän ja muu Avs-johto uskovat, että Johnsonista todella kasvaa johtaja, jonka ympärille Avsin puolustus rakennetaan. Uskoo myös, että Avalanchen prospecteista löytyy paikkaajat Shattenkirkille, jonka takia hänetkin kaupattiin. Brian Elliott'lla on näyttöpaikka loppukauden ajan ja arvioivat, onko hänelle käyttöä ensi kaudeksi.

Sherman myös sanoi, että Avalanche on tietoisesti pitänyt palkkakulut matalina, koska nykyinen CBA päättyy ensi kauden jälkeen. Avs ei halua nyt joutua siihen tilanteeseen, missä sillä viime kerralla kävi kylmät vuonna 2005. Jostain (olisiko ollut hfboards?) luin, että Avalanchen nimellisesti omistava Josh Kroenke olisi sanonut, että Avalanchen budjettia ei ole omistajien puolesta rajoitettu, vaan rahaa on lupa käyttää.

Turpaan tuli Särjiltäkin, mutta sentään se lohduton "vähintään kolme maalia omiin -putki" meni poikki. Elliott pelasi tilastojen perusteella ilmeisen vahvan pelin ja EJ:kin näpäytti yhden yv-maalin. Florida tyhjensi pajatsoaan melko huolella maanantaina, joten se on vakava uhka Avsin haaveille top-4 varausvuorosta. St.Louis on myös hyytynyt viime peleissä ja tipahtanut yhdeksännelle varausvuorolle, joten jos heidän tahti ei parane, Avs saa Bluesin 1st rounderin luultavasti vasta ensi vuonna.
 

Ralph

Jäsen
Nostetaan tätä.

Tappioita tappion perään. San Joselta tuli piste, hurraa. Viime yönä Edmonton haki 1-5 vierasvoiton Denveristä. Ryan O'Reilly sai jopa maalin aikaiseksi, eli hän todistaa olevansa jotain. Matt Duchene kaipaisi sitä maalia myös.

Coloradolla on nyt 60 pistettä. Florida on tasoissa, 60 pisteessä. NY Islanders on 59 pisteessä. Edmonton ja Ottawa tulevat takaa 54:llä ja 53:lla pisteellä. Unelma top-3 varauksesta elää.

Täytyy toivoa että St.Louis saa top-10 varauksen ja lösähtävät ensikaudella jumboksi. Sitten Colorado napsii hedelmiä ykkösvarauksella.

Chris Stewart on kahdeksassa Blues-ottelussaan tehnyt tehot 7+1. Huikea jamppa.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Peter Mueller virallisesti sivussa myös loppukauden ajan.

Harmillisia nämä aivotärähdykset. Toivottavasti saisi päänsä kuntoon ja sitten ensi kaudella kovat tehot Duchenen laidalla pelatessa.

Forsbergin paluun kohdalla taisi olla vain puhetta, jos Muellerin saisi kokoonpanoon mukaan tälle kaudelle. Onneksi kuitenkin alkoi tämä syöksylasku niin saa Mueller hoitaa itsensä kuntoon ensi kautta varten.

Ensi kaudella top6 näyttää aika hyvältä mikäli kukaan ei loukkaannu.

Fleischmann - Duchene - Hejduk
Mueller - Stastny - Jones
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ensi kaudella top6 näyttää aika hyvältä mikäli kukaan ei loukkaannu.

Fleischmann - Duchene - Hejduk
Mueller - Stastny - Jones

Noista tosin Fleischmann ja Hejduk kesällä UFA-statuksella. Vieläkö Hejdukilla riittää virtaa jatkaa uraansa? Lopettamishuhuja kun on hänen ympärillään pyörinyt jo parin viimeisen kauden ajan. Fleischmannin tapauksessa ilmeisesti kyseessä melko vakava loukkaantuminen, ja vielä UFA-statuksella, joten en hänen varaansa laskisi paljoakaan tässä vaiheessa. Mueller tosiaan myös kysymysmerkki, joten aika avoinna on Coloradon hyökkäys laitureiden osalta ensi kaudeksi.

Yksi mahdollisuus voisi olla viime kesän ykkösvaraus Joey Hishon, joka on pelannut loistavan kauden junnuissa ja varmaan siirtynee ammattilaiskaukaloihin ensi kaudeksi, kun pystyy pelaamaan myös AHL:ssä jo ensi kaudella. Ja eiköhän sinne top-6 voi sovitella myös Coloradon tämän kesän mahdollista ykkösvarausta, jollei sitten sieltä irtoa Adam Larsson Erik Johnsonin pakkipariksi.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Noista tosin Fleischmann ja Hejduk kesällä UFA-statuksella. Vieläkö Hejdukilla riittää virtaa jatkaa uraansa? Lopettamishuhuja kun on hänen ympärillään pyörinyt jo parin viimeisen kauden ajan. Fleischmannin tapauksessa ilmeisesti kyseessä melko vakava loukkaantuminen, ja vielä UFA-statuksella, joten en hänen varaansa laskisi paljoakaan tässä vaiheessa. Mueller tosiaan myös kysymysmerkki, joten aika avoinna on Coloradon hyökkäys laitureiden osalta ensi kaudeksi.

Yksi mahdollisuus voisi olla viime kesän ykkösvaraus Joey Hishon, joka on pelannut loistavan kauden junnuissa ja varmaan siirtynee ammattilaiskaukaloihin ensi kaudeksi, kun pystyy pelaamaan myös AHL:ssä jo ensi kaudella. Ja eiköhän sinne top-6 voi sovitella myös Coloradon tämän kesän mahdollista ykkösvarausta, jollei sitten sieltä irtoa Adam Larsson Erik Johnsonin pakkipariksi.

Hejdukin luulisin jatkavan, kun mies ei ole pahemmin loukkaantuneena ollut tällä kaudella verraten edelliseen ja pelikin on kulkenut mallikkaasti. Fleischmannin sairaus taidettiin huomata ajoissa tai ainakin tällaisen kuvan olen saanut. Mies siis voi olla ensi kaudella tikissä tai sitten ei. Miehen hintaa ainakin tämä sairaus laskee. Colorado varmaankin tarjoaa 1-2 vuoden sopparia, jos paluu kaukaloon on mahdollinen. Muellerin uskon palaavan Messierin Markin tukeman "ihmekypärän" kanssa, kun hänen on nyt annettu rauhassa kuntoutua. Joey "bust" Hishon varmasti menee farmiin, jos äijät pysyy ensi kaudella terveinä eli todennäköisesti kaveri pelaa ensi jouluna ykkösessä, kun joka jätkältä on pää pudonnut pois paikoiltaan.

Optimistin mielestä hyökkäys näyttää hyvältä, kun taas pessimistin mielestä huonolta. Itse kuulun optimisteihin ja uskon, että nyt nämä parin kauden loukkaantumissumat alkavat olla ohitse.

Linkissä kypärästä juttua.
 

Saha on Laki

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Jos kaikki peräpään jengit jatkavat kauden loppuun samalla tahdilla kuin ovat viimeiset 10 peliä pelanneet niin Colorado Avalanche pääsee varaamaan numerolla yksi. Näin kuitenkaan tuskin tulee käymään. Eiköhän Avs vielä muutaman voiton nappase, kun Duchene löytää taas maalin. Kuitenkin TOP4 varaus on todennäköinen. Larsson, Nugent-Hopkins, Couturier vai Landeskog. RNH ja Couturier ovat senttereitä joten puolustaja Larsson tai laituri Landeskog sopisi organisaatioon oikein mallikkaasti.

Niin ja onhan Avsilla vielä St. Louis Bluesin ykköskierroksen varaus JOS se ei ole TOP10:ssä. Tällä hetkellä näyttää kyllä, että se on TOP10 varaus (Bluesilla tällä hetkellä 8. vähiten pisteitä) ja näin ollen Avs saisi 2012 Bluesin ykköskierroksen varauksen. Kuitenkin jos Bluesin varaus olisi 11-15 niin sillä saisi ehkä jonkun kivan pakin Hamilton/Siemens/Beaulieu jos Larsson jää saamatta. Todennäköisesti Avs varaa kuitenkin tutulla Best Player Avaible systeemillä ja käteen jää kaksi sentteriä. Sitten sormi suussa mietitään, että ketkä siirtyy laitaan.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Jos kaikki peräpään jengit jatkavat kauden loppuun samalla tahdilla kuin ovat viimeiset 10 peliä pelanneet niin Colorado Avalanche pääsee varaamaan numerolla yksi.

Pitää nyt muistaa että NHL:ssä suoritetaan draft lottery, joten runkosarjassa viimeiseksi sijoittuminen ei vielä takaa ykkösvarausta, vaikka toki antaakin siihen parhaat mahdollisuudet. Olikos se nyt niin, että viidenneksi viimeiseksi sijoittuneella on tuossa draft lotteryssä vielä mahdollisuudet nousta ykkössijalle saakka.
 

Wolves

Jäsen
Olikos se nyt niin, että viidenneksi viimeiseksi sijoittuneella on tuossa draft lotteryssä vielä mahdollisuudet nousta ykkössijalle saakka.

Kyllä. Neljä sijaa on mahdollista nostaa sijoitustaan.

Oddsit 1st overalliin ovat:

Sijalle 30 tulleella 48.2%
Sijalle 29 tulleella 18.8%
Sijalle 28 tulleella 14.2%
Sijalle 27 tulleella 10.7%
Sijalle 26 tulleella 8.1%
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Huutelen vielä sen verran tähän asiaan ja paukuttelen samalla henkseleitä, että Chicagolla kävi armoton munkki 2007 draftissa. Tuolloinhan Blackhawks oli alunperin viidennellä radalla draftissa, mutta mäihä kävi ja Kane tuli.
 

Ralph

Jäsen
Huutelen vielä sen verran tähän asiaan ja paukuttelen samalla henkseleitä, että Chicagolla kävi armoton munkki 2007 draftissa. Tuolloinhan Blackhawks oli alunperin viidennellä radalla draftissa, mutta mäihä kävi ja Kane tuli.

Ja toinen "munkki" edellisvuonna kun Pittsburgh ja St.Louis jättivät varaamatta Jonathan Toewsin ja hän tuli Chicagoon.

St.Louis nappasi Erik Johnson, siksipä tämä Coloradon osioon. Mutta jos Pittsburgh olisi ottanut Toewsin, heidän sentteriosastonsa olisi Crosby-Toews-Malkin..
 

Wolves

Jäsen
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Ei se maalvahtitreidi ihan nappiin tainnut mennä. Brian Elliott ei ole yhtään Peter Budajia parempi ja Craig Anderson on hirmuiskussa Ottawan maalilla. Ottawa on noussut ihan Coloradon kantaan. Näillä tuloksilla Colorado varaisi kolmantena, kun ensimmäisenä varaisi vaihteeksi Edmonton ja toisena Ottawa. St.Louis varaisi yhdeksäntenä eli heidän varaus siirtyisi Coloradoon vasta ensivuonna.

Ja taas tuli tappio. Olikos se nyt niin että 21 viime ottelua saldolla 2-19-2? Molemmat voitot St.Louisista. Ryan O'Reilly maalasi jälleen 6-2 vierasvoiton Denveristä hakeneen Anaheimin verkkoon. Huomenna sitten vastassa Nashville. Matt Duchene, on sinunkin aika jo saada onnistumisia.

Ja kuullostaisi hullulta että Boston lähettäisi Tuukka Raskin menemään, mutta jos sen tekevät niin eiköhän Coloradosta löydy hyvä koti.
 

Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Olen edelleen sitä mieltä että Anderssonin treidi oli vain Sherminaattorin jekku saada parempi varausvuoro. No ei, mutta loppujen lopuksi vaihtokauppa oli ihan hyvä, juuri siksi että saataisiin parempi varausvuoro!
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Olikos se nyt niin että 21 viime ottelua saldolla 2-19-2?

No ei varmaankaan ollut, koska 21 viime otteluun on vaikea mahduttaa 23 ottelua.

Anderson oli Denverissä nähty, hän ei enää olisi palannut vanhalle tasolleen, joten treidi oli ihan perusteltu. Menee siihen isoon kategoriaan, jossa on muualla uudelleen syttyneitä pelaajia. Jos pelaisi vielä Avsissa, niin luuletko, että hän pelaisi näin hyvin? Tuskin. Maisemanvaihdos teki miehelle hyvää.
 

juhate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Colorado Avalanche,Minnesota North Stars
Andersson oli myös mielestäni ihan hyvä treidata pois, kun hän ei pystynyt palaamaan viime kauden tasolle. Mutta kuten tuolla aiemmin kerroin niin en ymmärrä edelleenkään että hänestä piti ottaa joku takaisinpäin maalivahti. Viisaampaa olisi ollut kysellä jollekkin muulle pelipaikalle pelaajaa tai sitten vaan varausvuoroja.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Avalanchen tankki näyttää valuvan vastustamattomasti kohti top-4 vuoroa.

Täytyy vetää sanoja takaisin ja korjata, että Avsin tankki valuu vastustamattomasti siihen suuntaan, että draftissa kuullaan "and the first overall pick the Colorado Avalanche are proud to select..." Ellei sitten kausi saa kruunausta ja joku menee lotossa ohi. Se vain on karu tosiasia, että Avalanche on nyt NHL:n surkein joukkue ja selvällä erolla. Joukkue on niin syvällä kuin voi ja nyt vielä kahdessa viimeisessä pelissä on loukkaantunut kokeneimmat ja tärkeimmät pelaajat Liles, Stastny ja Hejduk. Ottawa menee kohta ohi ja Edmonton on neljän pisteen päässä kaksi ottelua enemmän pelanneena, mutta joukkueet kohtaavat vielä kahdesti.

Duchenen pelistä näkyy koko joukkueen tuska. Kaverin itseluottamus ei ole enää nollassa vaan se menee jo jossain miinuksen puolella. Anaheimia vastaan kiekko pyörii jo maaliviivalla, mutta ei vain mene maaliin. Sitten Getzlaf jyrää Mattyn omassa päässä ja riistää kiekon sillä seurauksella, että verkko heiluu. Duchenen meno näyttää niin pahalta, että heikompi junnu olisi tieten pillahtanut itkuun jo vaihtopenkillä.

Stastnyn selkävamman ja Hejdukin olkapään vamman vakavuudesta ei ole vielä parempaa tietoa, mutta ainakin Preds-matsi on kysymysmerkki. Miten rujolta mahtaa kokoonpano näyttää jos molemmat ovat pois?
Porter-Duchene-Jones
Yip-O'Reilly-Winnik
McLeod-McClement-Dupuis
Koci-???-???

...odotettavissa rumat lukemat, kun tuohon vielä lisätään Avsin matkustaminen ja se, että Predators pääsee lepopäivän jälkeen liikkeelle.

Lake Erie Monsters voitti taas viime yönä ja jatkaa taisteluaan playoffs-paikasta. Nyt voisi oikeasti Avsin johtoporras miettiä ketä nostetaan Monstersista ylös. Joku lukewalker Mark Olverin sijaan palvelisi kerrankin farmijoukkuetta. Varmasti esim. Olver antaisi paljon mielummin näyttöjä NHL:n puolella, mutta tuo Monstersin paikka Calder Cup -peleihin olisi erittäin tärkeä jo koko touhun uskottavuuden kannalta.

Prospect-puolella Joey Hishon sai tunnustusta OHL:n läntisen konferenssin valmentajien tekemissä äänestyksissä. Hishon valittiin lännen parhaimmaksi pelintekijäksi ja mailan käsittelijäksi. Viime yönä Hishon palasi kaukaloon pelikieltonsa jälkeen ja teki alivoimalla voittomaalin Avs-prospect Brandon Maxwellin selän taakse.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös