Colorado Avalanche 2002-03

  • 16 082
  • 165

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tosiaan Derek Morris on sitten loppukauden poissa peleistä silmävamman takia. Paha takaisku ja tässä huomataan että Colorado kaipaa Parkeria jäälle ja ehkä myös lisäkovuutta. Onhan se nyt outo kun sellaiset miehet kuin Shantz ja Morris joutuvat vastaamaan joukkueen poliisihommista. Onneksi Parker tulee näillä näkymin 4. ens kuuta takaisin peleihin.
Jokainen joka näki Morris vs Ling tappelun niin näkivät että Morrista vietiin kuin vitosen mittaa.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Morris siis poissa todennäköisesti loppukauden. Ei tässä voi muuta kuin perisuomalaisesti kirota ärräpäitä.
Jatkossa vaan naama ylös ja eteenpäin.

Uudesta Big Threesta yksi poissa. Tuolla pakistolla ei voiteta mestaruutta, eikä kyllä joukkuekaan missään mestaruuskunnossa ole. Siirtoraja menee maaliskuun puolessavälissä umpeen. Tässä on 1½ kuukautta aikaa nähdä, tarviiko joukkue vahvistusta puolustuspäähän. Heti suoraan mietittynä ei kyllä tule mieleen ketään puolustajaa, jolla olisi sopimus katkolla ja jonka Avs voisi hankkia loppukaudeksi.

Hyökkäyspää ei ole oikein toiminut koko kautena. Sinne tarvittaisiin vahvistusta. Joku voimahyökkääjä, joka iskee ne maalit aina kun tarvii. Tästäkään nimestä en lähde sanomaan mitään.

Kysymys kuuluukin, mitä Lacroix on valmis tekemään? Lähteäkö hankkimaan pelaaja/pelaajat vai vetää Penamaisesti "näillä mennään"? Joukkue tullee muuttumaan joka tapauksessa kesällä jonkin verran. Alisuorittajat saanevat lähteä, FA-markkinoilla ei tosin Lacroix ole ikinä mällännyt. Siitä johtunee se, että Avalanche on vakavarainen seura. Hankitaan vain ne pelaajat, jotka ovat tarpeen.

Ja kyllä, myös minä kelpuuttaisin Scott Parkerin kokoonpanoon. Kai seuraavaksi Sakic/Forsberg/joku muu joutuu tappelemaan ja joutuu loppukaudeksi sivuun?
Höh!
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Parker potee yhä harjoituksissa loukkaantunutta jalkaansa, eikä pysty pelaamaan ensi yön Columbus-ottelussa. Odotan että Milan Hejduk ottaa ohjat käsiinsä ja haastaa joko Lingin tai Jody Shelleyn.

Morriksen ja Lingin tappelusta Denver Postin jutussa otsikolla "New code of ethics : Answering a challenge not always 'right' " http://www.denverpost.com/Stories/0,1413,36%7E84%7E1140511,00.html

Adam Footen lausunnoista huomaa miten ristiriitainen tilanne on pelaajien kannalta. Toisaalta pitää vastata haasteeseen ja toisaalta ei ole järkeä että huippupuolustaja tappelee neloskentän jätkän kanssa.

Ling siis ei ole pelkästään mikään pienikoinen goon, vaan hän oli kuitenkin erinomainen juniori ja on erinomainen farmipelaaja. Muistin vain tuon OHL:n ykköstähdistövalinnan, mutta mieshän valittiin vuonna 1995 OHL:n MVP:ksi ja voitti OHL:n maalikuninkuuden runkosarjassa, valittiin CHL:n ykköstähtikenttään ja Kanadan vuoden junioripelaajaksi (Canadian Major Junior Player of the Year). IHL:ssä hän oli ykkös all-starissa vuonna 2000.

Minusta yhden voimahyökkääjän sijaan pitäisi hommata ketjullinen kunnollisia kolmos-neloskentän duunareita. Joku Guerinille tai vastaavalle voimahyökkääjälle maksetaan palkkaa enemmän kuin hyvälle kolmosketjulle yhteensä ja pudotuspeleissä hyvä kolmos-grinderketju on menestyksen A ja O. Toivottavasti Lacroix ostaa trade deadlinella pari-kolme Grantt Marshallin tapaista pelajaa ja yhden kunnon sentterin.

edit.

Roy valittiin NHL:n viikon pelaajksi. Toivottavasti St. Patrick saa kunnon putken päälle, joukkue tarvitsee nyt huippuluokan maalivahtipeliä.
 
Viimeksi muokattu:

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Lisää kokoa

NHL:n toiseksi suurin pelaaja Chris McAllister siirtyi siis Phillystä Avseihin, toiseen suuntaan kuudennnen kierroksen varaus. Minusta McAllisterin kaltaisen marginaalipelaajan ostaminen on melkoinen epäluottamuslause D.J. Smithille ja Bryan Muirille. Ainoa hyvä puoli McAllisterissa on että hänen olleessaan kokoonpanossa Parkerin ei tarvitse yksin hoitaa tappelemista vaan tämä uusi hujoppi hoitaa oman osansa. Enkä Lacroix innostui Parkien Bruinseja vastaan tekemästä maalista ja uskoo Scottista kehittyvän kolmosketjun pelaajan, siis laiturin joka saa jääaikaa yli 10 minuuttia ottelussa. Granato tuntuu suhtautuvan Parkien kannustavammin kuin Hartley.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Semmonen lyhyt tiedustelu, että mistäköhän saisi ongittua ketjukoostumuksia? Siis ei rosterissaolevien pelaajien nimiä vaan ihan kunnollisia ketjua, esim. Tanguay-Forsberg-Hejduk.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Deader laittoi aikoinaan täman linkin

http://mckeenshockey.rivals.com/content.asp?c=d&SID=960&CID=47158

tässä ketjussa http://www.jatkoaika.com/keskustelu/showthread.php?threadid=6364

Tietenkin ketjut muuttuvat jatkuvasti, esim. McAmmond oli pelasi viime yönä Penguinsia vastaan vaikka olikin healthy scratch Vancouver-pelissä, jonka perusteella McKeensin kokoonpanot on tehty.

Bob Peckin laajempia listoja löytyy

http://groups.google.fi/groups?hl=fi&lr=&ie=UTF-8&oe=UTF-8&group=alt.sports.hockey.nhl.chat
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Chris Drury

Niin, tyhmältähän tämä kuulostaa, mutta jos Avs todella kaipailee alivoimapelaajaa, niin pakko on kyllä nostaa oma suosikkipelaajani liigasta esille. En sitten tiedä Lacroix´n halukkuudesta ostaa tai Flamesin halukkuudesta myydä Drurya, mutta itse haluaisin vielä nähdä hänet Avseissa. Toki tämä ikäänkuin "mitätöisi" syksyn kaupan, mutta silti..

Toivo heräsi, mutta eiköhän siihen hankita joku muu. Harmin paikka.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
En voi uskoa lukemaani. Avs antoi 3. ja 5. kierroksen varausoikeudet kesältä 2003 Sharksille ja Sharks antoi vaihdossa Bryan Marchmentin. Juuri eilen illalla avauduin, että Avs varmaan hankkii puolustavan puolustajan.
Ehkä Pierre oli myös irkissä kuuntelemassa?
Vähän on outo olo. Mies, jota olen aina haukkunut tekosistaan, on nyt omassa joukkueessa. Kuinkahan tää asia menee jakeluun?

Joukkue kaipaa kyllä edelleen grinderiä. Räkämaalien kruunamatonta kuningasta. Todellista maskimiestä.
Mistä sellainen? Ja aikooko edes Lacroix hankkia lisää miehiä?
Viimeiset kolme kautta panostettu puolustukseen trade-deadlinella. Luottaako Lacroix hyökkäykseen liikaa? Mielenkiitoista nähdä mitä tapahtuu tiistaihin mennessä.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Viestin lähetti B1
Joukkue kaipaa kyllä edelleen grinderiä.

Melkeinpä kahta grinderiä, toista kakkoseen ja toista kolmoseen. Toisaalta joukkue on pelannut niin hyvin, ettei porukkaa kannata hajottaa liikaa. Eniten olisi tarvetta Stephane Yellen tapaiselle sentterille.

Puolustuksessa on nyt rightin miehiä Blake, Foote, Morris - kaikki top four-tason pakkeja. Leftillä de Vries, Skoula, Marchment. Ensinmainittu top four-pakki ja kaksi jälkimmäistä hyviä kolmosparin miehiä. Taitaa olla terveenä olleessaan liigan paras puolustus.

Huono uutinen farmista. Hyvää kautta pelaava Charlie Stephens on pidätetty tappelun takia. Stephens oli isoveljensä kanssa pahoinpidellyt jotakin miestä baarissa. Alla lainaus York Daily Recordista.

Asked if he could comment on what one of his players was doing out at 3 a.m. during a week where three games were scheduled in a three-night stretch, Foligno chose not to.

“It’s a difficult situation for all of us,” Foligno said, “so I reiterate my comments and my concerns: at this time, with what’s happening and where the situation is right now — with what’s going on with the details and the investigation still on-going — I really can’t comment on the matter.”

According to a published report of the incident, Stephens and his brother fought with Jason Sauter outside Wal-Mart after a previous confrontation in a downtown Harrisburg bar earlier in the evening. The cause of the trouble was apparently a woman the brothers met at the bar.

A story in Saturday’s Harrisburg Patriot-News said a Wal-Mart security guard headed toward the scene of the fight when Sauter was struck in the head by a beer bottle. It’s unknown which brother struck the blow.

The story said Sauter fell to the ground and was kicked by both brothers after being hit by the bottle. The assault apparently stopped after a Wal-Mart manager yelled out at the brothers, who drove away.

Jos todellakin pitää paikkansa että veljekset ovat potkineet miestä sen jälkeen kun toinen heistä on tempaissut äijää kaljapullolla päähän, niin vittuun tuollaiset kusipäät. Vaikka Stephens on iso ja taitavana pidetty pelaaja, niin tuollaisia tyyppejä en halua suosikkijoukkueeseeni.
 

PR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche
Nostetaanpa tätäkin. Viime yönä Capitals vei pisteet, vaikka capitaano onnistuikin maalaamaan kerran. Forsberg puuttui. Tuo tappio yhdistettynä Red Wings tappioon käytännössä tarkoittaa sitä että divisioonavoitto menee tällä kertaa sivu suun. Tällä hetkellä ollaan viidentenä, kun tuleva avauskierroksen vastus, Blues, meni ohi. 10 viimeisen pelin tavoitteena onkin säilyttää kotietu, vaikkakin tuntuu ettei siitä mitään suurempaa hyötyä ole. En jaksa uskoa Canucksin kompurointiin.

Saamme jälleen ihailla Avalanchen peliä keskiviikon ja torstain välisenä yönä Canal plussalta, kun vastaan asettuu Sharks. Peli alkaa klo 4 Suomen aikaa, joten kellot soimaan.

On jäänyt tällä kaudella nuo pelien näkemiset vähemmälle, kun jouduin olemaan canalittakin pitemmän aikaan. Onneksi nyt yhteydet toimii ja pelejä voi jälleen seurata. Muutamia kommentteja kuitenkin viime aikaisiin tapahtumiin.

Hankinnat, Battaglia, Marchment. Jälkimmäinen ei kuulu suosikkipelaajien joukkoon, mutta katsotaan joskos play-offseissa pystyisi joukkueeseen jotain tuomaan. Aivan selvästi (Detroit pelin perusteella) heikoin pelaavista puolustajista, mutta eipä tuo joukkueen rinki muutenkaan turhan leveä ole.

Battaglia on sen sijaan varmasti hyökkäykseen apu, kuten todettua materiaali on erittäin ohut. Luulisi Batesin tuovan laidoille sitä tarvittavaa kovuutta jota on kaivattu. Oikeanlaista kovuutta, sillä osaahan Battaglia kiekkoakin pelata.

Pokaali tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta haaveelta. Puolustusmateriaali on todella maukas, riittävän hyvä, jos ei tule loukkaantumisia. Mutta hyökkäyksessä ei leveyttä ole edelleekään tarpeeksi. Se lepää NHL:n parhaan ketjun, ja Sakicin henkilökohtaisten oivallusten varassa. Sakicille ei enää riitä pistenikkaria rinnalle, ei Reinprecht ja Battaglia huonoja pelimiehiä ole, mutta eivät kuulosta ratkaisijatyypeiltä. Kaksi viimeistä ketjua ovatkin sitten totaalisia jarrumiehiä täynnä. Sieltä ei hyvällä tahdollakaan pysty etukäteen löytämään ratkaisutyyppejä. Kaikki 3. ja 4.ketjun tekemät pudotuspelimaalit ovat plussaa.
No, katsellaan minkälaiseen play-off vireeseen Roy yltää, vielä kerran St.Patrick?

Loppuun tärkein kysymys, kuinka pitkään Forsberg on sivussa?
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Sain juuri kirjoitettua oman lyhyen juttuni kolmannesta neljänneksestä valmiiksi (http://www.jatkoaika.com/nhl.php?joukkue=Colorado&sivu=kolumnit&id=1137) ja aivan samat asiat sitä kirjottaessa tuli mieleen kuin PR:llä.

Olin pettynyt kuin Lacroix ei hankkinut kolmos- ja nelosketjuihin pelimiehiä, sillä en usko että nykyisellä joukkueella mennään toista kierrosta pitemmälle. Jos ensimmäisellä kierroksella vastaan tulee maalivahtiongelmainen St. Louis, niin se voi kaatua, mutta kakkoskierroksen Dallas / Detroit tuntuu aivan liian kovalta joukkueelta.

Vaikka Dallas on takerrellut viime aikoina, niin joukkue on helvetin kova jos Guerin ja Turco palaavat lähes täydessä pelikunnossa pudotuspeleihin. Tai oikeastaan tärkeämpää Starseilla taitaisi olla että Turco palaisi kehiin, hyökkääjiä heillä on ihan tarpeeksi muutenkin.
 

PR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche
Mielellään lukisi Heikin AVS-juttuja useamminkin...

8 ottelua runkosarjaa jäljellä. Ero divisioonajohtajaan, Canucksiin ei ole kuin 4 pistettä ja otteluitakin on yksi vähemmän. Pieni toivon kipinä siis vielä on. Dallasiin ero on 5 pistettä, mutta siihen en jaksa uskoa, että Avs kuittaisi molemmat viime metreillä. Vaatiihan se huiman voittoputken, että divisoonapalli vallattaisiin.

Sharks matsi meni Canalin katsojana sivu suun, mutta palsamia haavoille tuli lauantaina Chicago löylytyksen muodossa. Eipä tuosta pelistä paljon jälkipolville kerrottavaa jäänyt, mielestäni murskavoitto oli yhtä paljon vastustajan heikkoutta kuin meidän hyvyyttä. Maalivahtipeli Hawkseilla oli luokattominta mitä olen aikoihin nähnyt. Tietenkin Tanguayn uran ensimmäinen hattu lämmitti.

Forsberg teki ottelussa 5 syöttöä ja pistepörssin voitto on vielä haarukassa. Lisäksi Foppa johtaa koko liigan +/- tilastoa yhdessä Lidströmin kanssa. Uskaltaako sanoa ääneen. Olisiko vihdoin mahdollisuuksia Hart ehdokkaaksi?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Los Angeles - Colorado 5-3

Laitan viestini myös tähän ketjuun:

Vaikka Avery ei enää Wings paidassa viiletä, niin ylpeänä seurasin hänen otteitaan Los Angeles-Colorado-pelissä. En tiedä miten Avery Patrick Roy:ta hiillosti, mutta kolmannessa erässä Roy huitaisi Averyä mailalla päähän tilanteen takana ja sai kahden minuutin jäähyn. Kings käänsi juuri tuossa viimeisessä erässä Coloradon 2-3 johdon 5-3 tappioksi (viimeistä ei tosin lasketa, kun se tehtiin tyhjiin) ja voitti yleisölleen kauden viimeisen kotipelin. Kymmenisen sekuntia ennen loppua tuli jonkinlainen nujakka ja Avery tiputti vielä hanskat ja viihdytti yleisöä antamalla neniin jollekkin huomattavasti isommalleen pleksi-päälle (tod näk eurooppalaiselle).

Oli todella kuumana Coloradon vaihtopenkki ottelun jälkeen. Noin ketjullinen pelaajia "keskusteli" käsimerkit apunaan erään Kings-paitaisen fanin kanssa ja vain järjestysmiesten välissä oleminen esti sen, että neuvottelut olisivat edenneet intiimiin kanssakäymiseen. Rob Blake koitti heittää kyseistä fania juomapullolla, mutta omaksi onnekseen heitti ohi. Niinpä pelikieltoja tuskin on luvassa.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Re: Los Angeles - Colorado 5-3

Viestin lähetti dana77
Kymmenisen sekuntia ennen loppua tuli jonkinlainen nujakka ja Avery tiputti vielä hanskat ja viihdytti yleisöä antamalla neniin jollekkin huomattavasti isommalleen pleksi-päälle (tod näk eurooppalaiselle).

Kyseessä oli kylläkin kanadalainen Serge Aubin.

Colorado pelasi huolimattomasti ja Roylla oli huono päivä. Maalintekopaikat olivat Coloradon eduksi varmaan kahden suhde yhteen, mutta ei näyttänyt voitto kiinnostavan. Voitolla olisi ollut sauma saavuttaa Vancouver ja voittaa divisioona.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Jaaha...kolmannessa erässä on väännetty. Se multa jäi kattomatta, mutta tarvii katsella kun ehtii.
Nyt kun näki pitkästä aikaa Avsin peliä, niin seurasin Hahlin poikaa.
Rikuhan on yksinkertaisesti helvetin hyvä omassa roolissaan ja omalla peliajallaan. No, ehkä peliaikaa voisi lisätä hieman, mikäli tarvii. Nyt varsinkin 3- ja 4-ketjut saivat aikaiseksi jotain, ja pyörittivät peliä kulmisssa. Tosin, Kings ei ole todellinen tason mittari.

Pudotuspelit ovat ovella, ja grinderiketjujen peli on käsittääkseni paranemaan päin. Maalintekoahan heiltä odotetaan myös pudotuspeleissä, koska ilman sitä on vaikea pärjätä. Kuitenkin kaksi ensimmäistä ketjua ovat ne, joilla se todellinen paine maalintekemiseen on.
Tällä hetkellä peli ainakin näytti ihan hyvälle, joten suurempia huolia ei taida olla.
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mahtava viimeinen peli tähän runkosarjaan, Forsberg nousi ohi maamiehensä pistepörssin voittajaksi, Hejduk varmensi vielä maalipörssin voittoaan ja teki sen maagisen 50maalia. Puolittain onnella ja 100%:sesti taidolla noustiin myös oman divisioonan voittoon, yhdeksäs putkeen ja se on NHL-ennätys...

Noustiin siis kolmanneksi konferenssissä, ja saadaan vastaan Minnesota. Minnesotaa vastaan on toki mieluisampi kuin St Louis:ia vastaan, mutta itse odotin Anaheimia... Väliäkös tuolla, ei tätä vyöryä pysäytä tällä kaudella enää kukaan...

Seuraavaksi kysymykseksi nouseekin että ketä on play-offien tärkein pelaaja? Vaihtoehtoja piisaa, kunhan pytty van tulee "kotiin"...
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Huh, käsittämätön kämmi Vancouverilta hävitä Losille. Mutta toisten epäonni on toisten onni. Wild - Red Wings - Dallas reitti kuullostaa paljon helpommalta, kuin Blues - Dallas - Red Wings reitti.

Äänestin äsken Denver Postin sivuilla Avs-Wild - sarjan lopputulosta ja olin samaa mieltä kuin yli puolet muista äänestäjistä. Avalanche vie sarjan voitoin 4-1.

Täytyy vaan toivoa, että Oilers ja Mighty Ducksit pystyvät ottamaan omissa sarjoissaan useamman kuin yhden voiton. En usko siihen, mutta toivotaan.
 

Chello

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Glasgow Celtic
Aamulla avasin tv:n ja katsoin teksti-tv:ltä NHL-tulokset kuten joka aamu teen. Ai että aloin hurraamaan, kun Colorado oli voittanut ja Vancouver oli jäänyt nollille vielä. Sen jälkeen Forsberg 1+2, pistepörssin voitto kaiketi. Mahtava aamu oli kyllä.

Myös Minnesotan saaminen ensimmäiselle kierroksella on todella hyvä juttu, St.Louis olisi varmasti ollut paljon vaikeampi, mutta kyllähän kovia joukkueita tulee sitten jatkossa vastaan. Uskon kuitenkin, että pitkälle nyt mennään, jälleen kerran. Minnesota kaatuu 4-1.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Ihmettelin itsekin kyllä päivällä, että Minnesota?
Nucks meni sitten kämmimään todella ja avausvastustaja vaihtui.
On se kyllä helpompi vastustaja kuin Blues.

Länsi ei todellakaan ole mikään helppo. Kuten ei ole Itäkään, mutta Lännessä on laajemmalti kovia joukkueita. Lännessä viisi ( Avs, Stars, Wings, Blues, Nucks), Idässä neljä (Philly, Leafs, Sens, NJ). Länsi on muutenkin vienyt viime aikoina Kannut, Devilsiä lukuunottamatta.
Tuntuu, että jokainen joukkue on todella kova.

Nucks-Blues on kova pari, väkisinkin putoaa hyvä joukkue ulos.

Avs saa olla Wildin kanssa tosissaan. Ei Minnesota putoa jatkosta siten, että mennään pelailemaan pelit pois.
Hauska nähdä, millä taktiikalla Lemaire lähtee ottelusarjaan.
 

Petrick

Jäsen
Ketäs vapaita maalivahteja ois liikkeellä? Roy:n lähtö jättää aikamoisen aukon.. vaikkei kuluva kausi hyvin mennytkään, kun joukkue putosi aikaisin, niin voi kuitenkin sanoa että Roy lopetti huipulla.
 

pp33

Jäsen
Kyllähän tuo vähän haikeaksi vetää. Ei tuo 33 tuossa meikäläisen nimimerkissäkään aivan sattumalta ole.

Aloittaessani toden teolla NHL:n seuraamisen aivan 90-luvun alussa, ei suurimmaksi sankarikseni noussut sen paremmin Gretzky kuin Lemieuxkaan. Ehdottomasti vaikuttavin hahmo oli Montrealin loistava maalivahti. Häneen kulminoitui jollain sanomattomalla tavalla koko NHL-kiekon viehätys. Voimakas mutta samalla klassinen sankarihahmo, joka tuntui olevan kaikkien muiden yläpuolella.

Muistuupa mieleeni kevään -94 pudotuspelit, jolloin Montreal hävisi Bostonille. Jaksoin pitkään muistuttaa kaverilleni, joka oli Boston-fani, että mikäli Roy olisi pystynyt pelaamaan kaikki pelit, olisi Bruins ollut se häviävä osapuoli. Siitäkin on jo melkein kymmenen vuotta.

Hänen siirtymisensä Coloradoon vaikutti minuun aikanaan suuremmin kuin yksikään muu pelaajakauppa. NHL:n seuraamisesta tuli silloin jotenkin huomattavasti vakavampaa puuhaa. Mukaan tuli ripaus kyynisyyttä mutta samalla alkoi myös huomattavasti realistisemmin ymmärtää koko liigaan toimintaa.

Nuoruuden ehkä suurin idoli lopettaa uransa. Hassua, miten sitä tuntee vanhenevansa itsekin. Adieu, Roy!

Yleensä koko liigan maalivahtitilannetta silmäiltäessä on mielenkiintoista, että varsin moni kovimmista joukkueista on vailla selkeää huppumaalivahtia. Philly, St. Louis, Toronto ja ehkä jopa Detroit tarvitsisivat voittavan maalivahdin pystyäkseen todella taistelemaan Stanley Cupista. Nyt joukkoon liittyy myös Colorado.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Felix Potviniä huhutaan kovasti Avsiin, jos Roy lopettaa. Felix The Cat taitaa olla vapaa agentti tänä kesänä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Hiljaiseksi vetää..

Itse olin ajatellut Pattyn jatkavan vielä yhden kauden. Nyt näin ei sitten käynytkään. Jotenkin on tyhjä olo tällä hetkellä.. Itse olen aina ollut maalivahtien ihannoija ja nyt kaikkien aikojen suurin lopettaa.. Sanattomaksi vetää.

Adieu, Roy.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Re: Hiljaiseksi vetää..

Viestin lähetti Pärde
Itse olin ajatellut Pattyn jatkavan vielä yhden kauden.

Sama täällä. Vaikka huhuja Royn lopettamisesta liikkui viime viikkoina yhä kiivaampaan tahtiin, niin uskoin hänen pelaavan vielä sopimuksensa viimeisen vuoden.

Lacroixilla on melkoinen tehtävä kääntää organisaation suunta jälleen ylöspäin. Tuli juhannusviikonloppuun uutta mielenkiintoa, sillä Lacroix on usein tehnyt isoja kauppoja draftin yhteydessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös