Huh huh, olipa eilinen todella mahtava jenkkifutispäivä! NFL:ään tottuneille eilisen kaltaiset matsit saattoivat aiheuttaa henkistä pahoinvointia, mutta todellista ilotulitusta nähtiin monessa ottelussa.
Marshall vei kuin veikin UConn:ia, vaikka etukäteen pahasti epäilin. Marshall sai erittäin hyvin puolustettua ja hallittua kenttäasetelmia koko matsin ajan. Molemmat TD:t nähtiin avausneljänneksellä, mutta sen jälkeen ilta oli puolustuksen ja potkijoiden juhlaa. Marshall oli sen verran parempi ja paremmissa kenttäasetelmissa, että sai kolme potkumaalia sisään, UConn vain yhden. Muutenkin Marshall oli hyökkäyksessä riittävän tehokas, ja eteni yli 500 jaardia, ja yllättäen heittämällä lähes 400 jaardia.
Sun Bowl oli nimestään huolimatta luminen. Matsi pelattiin Meksikon rajalla, El Pason kaupungissa, ja ottelun aikana lumimyrsky iski paikalle. Suomalaisittain sää olisi lähes normaali talvinen perjantai, mutta Texasissa lumi on aika iso juttu. Matsi alkoi hyvässä säässä, mutta loppui nollakelissä ja lumisateessa. Washington State oli todella hyvä läpi ottelun, ja ansaitsi voiton. Miamin peli oli aika sekavaa, eikä se saanut tasaista kontrollia oikeastaan missään vaiheessa, ja teki TD:tkin erinomaisten yksilsuoritusten ansiosta. Isoin ero oli pelinrakentajissa. WSU:n Luke Falk menestyi Aaron Rodgers -tyylisellä pelitavalla mainiosti, kun taas Miamin Brad Kaaya ei saanut heittojaan perille kovin hyvällä prosentilla. Miami oli tosin lähellä voittaa ottelu, mutta aivan idioottimainen takaapäin blokki puolustajan selkään sekuntia ennen TD:n syntymistä hylkäsi TD:n, ja vielä pisti Miamin 10 jaardia taaksepäin. Tästä pari peliä myöhemmin Miami rähmäsi pallon, sai WSU:n aivan omalle maaliviivalleen ja lentopotkuun, ja sai vielä yhden yrityksen mennä johtoon. Kikkapeli oli erinomainen kutsu, missä RB:lle pelattiin kiertopeli, mistä tehtiinkin heittopeli. Laitahyökkääjä oli aivan vapaana, mutta sää taisi tehdä tepposet ja märällä pallolla vastatuuleen heitto karkasi taivaalle, ja WSU tai syötönkatkon. Game over.
Heart of Dallas Bowlissa kohtasi Washington ja Southern Mississippi. Ennakkosuosikki Washington piti pintansa ja sai pidettyä Southern Mississippin takanaan. Matsi eteni aika tasaisissa merkeissä kolmannelle neljännekselle asti, missä vaiheessa ottelu oli vielä tasan, mutta kun SMiss ei saanut juoksupeliä oikeastaan ikinä toimimaan, ja Washington moukaroi tasapuolisesti juoksulla ja heitolla Smiss:in puolustusta, niin lopussa ottelu repesi. SMiss juoksi ottelussa vaivaiset 22 jaardia 30:lla yrityksellä.
Pinstripe Bowl oli sitten illan ehkä paras matsi. Indiana ja Duke tahkosivat vastakkain New Yorkin sydämessä, baseballista tutulla Yankee Stadionilla. Molemmat joukkueet takoivat vahvasti pisteitä taululle vuorotellen, Duke enemmän juoksemalla ja Indiana tasaisemmin heittämälläkin. Duke heitti kuitenkin 40 kertaa, mutta vain 17 meni omien käsiin, ja kolme vastustajalle. Duke teki enemmän isoja pelejä, ja juoksi 85- ja 73-jaardiset TD:t, sekä palautti tärkeään paikkaan aloituspotkun maalin, 98 jaardin mittaisena. Ottelu meni jatkoajalle, kun Indiana ei osunut 55-jaardista potkumaalia haarukkaan varsinaisen peliajan lopussa. Duke ei saanut omalla vuorollaan TD:tä aikaan, vaan tyytyi potkumaaliin. Sama kävi Indianalle, ja myös se tyytyi potkaisemaan. Potku näytti menevät haarukkaan todella korkealta, mutta tolpan alla ollut tuomari näytti välittömästi ettei potku haarukkaan mennyt. Potku siis meni tolpan yli, eli arviointi oli vaikeaa, ja niin vaan Duke selvisi ottelusta voittajana. Todella viihdyttävä ja tapahtumatäyteinen ottelu, ja tuota potkumaalia kelataan varmaan pitkään.
Independence Bowl, VIrginia Tech ja Tulsa. Oletus oli, ettei Tulsalla ole ottelussa kovinkaan paljoa sanottavaa, mutta tästä tuli yksi huikeimmista Bowl-otteluista koskaan! Joko molempien joukkueiden hyökkäys oli niin kova, ettei heitä pystytty pysäyttämään, tai puolustukset olivat niin heikkoja, etteivät saaneet pysäytettyä edes kuntopalloa. Matsissa tehtiin 107 pistettä. Aivan järjetön määrä. Samoin lähes 1200 jaardia etenemistä molemmilta joukkueilta yhteensä. Toisella puoliajalla vauhti vähän hyytyi, mutta ekalla tehtiin pisteitä aivan järjetöntä tahtia. Lukemat olivat 21-24 ekan neljänneksen jälkeen. Toiselle puoliajalle mentiin 31-45 lukemissa. Tässä matsissa rikottiin varmaan puolet kaikista bowl-ennätyksistä, ainakin siltä tuntuu. Toisella jaksolla puolustukset saivat vähän juonesta kiinni, mutta pistetehtailu silti jatkui. Tulsa teki toisella jaksolla kolme TD:tä, VT vain yhden. Silti VT:n johto piti, ja voitto Frank Beamerin viimeisessä ottelussa ihan ansaitusti valmentajalegendalle.Tulsan laitahyökkääjät olivat erinomaisia.
Illan päätti Fosters Farm Bowl. Siinä Nebraska pesi kasvojaan, ja näytti että 5-7 runkosarja oli vain työtapaturma. Kuten aiemmin sanoin, niin Nebraska hävisi neljä ottelua aivan viimeisen pelin takia, ja olisi voinut paremmalla onnella olla runkosarjassa jopa 9-3. UCLA oli vahva ennakkosuosikki, mutta niin vaan Bowl-ottelut näyttivät taas oikean luonteensa, ja Nebraskan perinteisesti kuuluisa puolustus ja vahva juoksupeli olivat myrkkyä UCLA:lle. UCLA johti ottelua jo 21-7, mutta toisella puoliajalla Nebraska sai pelin uomiinsa, sai pysäytettyä UCLA:n monta kertaa ja sai pallonriistoja, ja vei varmasti pallon kerta toisensa jälkeen maalialueelle. UCLA tuli vielä lopussa kahdeksan pisteen päähän, kun neljännettä neljännestä oli vielä jäljellä yli 10 minuuttia, mutta Nebraska kesti ja pystyi kuluttamaan kelloa tehokkaasti pois lopussa.
Täytyy sanoa, että tällaisia matseja varten ihminen seuraa urheilua!
