Mainos

Christian Kåsastul – norski Nordiksella

  • 107 185
  • 677

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Sukunimestä päätellen Tobbari on selaillut IKEAn katalogia.

Todennäköisesti. Pakki löytyi käytävältä 18.

"Olimme keskustelleet Christianin kanssa jo aiemminkin, ja nyt tarpeet kohtasivat, sanoo HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen."

Sori nyt tämä sävy taas Tobbe, mutta veikkaan että tuo aiemminkin tarkoittaa tässä tapauksessa tämän viikon to/pe, kun alkoi ukkoa tippumaan alhaalta pelikieltoon ja saikulle.

Nyt ei ole varmaan mihinkään hutikutiin, joten on oltava vaikka tuurilla sitten hyvä lisä onnettomaan alakertaan.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
"Olimme keskustelleet Christianin kanssa jo aiemminkin, ja nyt tarpeet kohtasivat, sanoo HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen."
Itse funtsin että miksi eurooppalaiseksi suurseuraksi tähtäävän kioskin UTJ on kuluttanut aikaansa keskustellen tämän kaverin kanssa? Hätäpaskahan tässä dunkkaa melko kauas.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juu, no, eihän tämä haku ole lainkaan sitä, mitä täällä on odoteltu tai tarvittaisiin. Mutta samalla tämä hankinta lienee myös merkki siitä, että hirveän isosta pelaajapoolista ei päästä valitsemaan. Tilanne nyt kuitenkin on sen verran huono jo pelkästään tällä hetkellä pelikunnossa olevien pakkien osalta, että joku ihan oikea puolustaja tuonne nyt vain piti hankkia.

Itselleni on suuri mysteeri, miksi Mestiksestä ei ole saatu hankittua esim. viiden pelin lainalla ketään. Onko edes yritetty? Jos on yritetty, miksei ole saatu? Aikoinaan Ilkka Vaarasuo kävi kahteenkin otteeseen meillä Jukureista Mestis-lainalla ja oli kyllä mies paikallaan. Eka stintti oli muistaakseni ihan vain pari peliä, mutta toinen oli ehkä jopa kymmenenkin peliä. Luulisi, ettei yksikään Mestis-jengi estäisi pelaajaltaan Liiga-paikan tavoittelua, joten kyse täytyy olla jostain muusta. Eikö valmennus halua? Ei Salmelainen maksa pyydettyä korvausta?

Kuten aina ennenkin, toivotan pelaajalle onnea ja annan reilun näyttömahdollisuuden. Odotukset ovat kovin matalalla, joten ihan hirveästi ei tarvitse tehdä, jotta yllättäisi positiivisesti. Taklauksia ei varmaan kannata hakea, niistä ei Liigassa tykätä. Tai no, kyllä yleisö tykkäisi, kovastikin, mutta kaikki pelaajat eivät osaa niitä vastaanottaa ja kurinpito on päätynyt siihen ratkaisuun, että ei tarvitse edes opetella.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Itse funtsin että miksi eurooppalaiseksi suurseuraksi tähtäävän kioskin UTJ on kuluttanut aikaansa keskustellen tämän kaverin kanssa? Hätäpaskahan tässä dunkkaa melko kauas.
Enemmän toi vaikuttaa tänä aamuna krapulassa tehdyltä sopparilta. Alas on vajottu, ei tähän oikein muuta voi sanoa.
 

Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Homma haiskahtaa vahvasti siltä, että Toopen viikkorahat on käytetty ja pullonpalautuseuroilla on raavittu laarin pohjia. Seuraavaksi kerätään kirppis-kamaa, jotta saadaan vielä yks tusinalaituri ihan vaan muodon vuoksi. Onpahan edes yritetty…
 

Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Enemmän toi vaikuttaa tänä aamuna krapulassa tehdyltä sopparilta. Alas on vajottu, ei tähän oikein muuta voi sanoa.
Vai eilen illalla kolmen promillen nousussa? Heräsivät varmaan Krissen kanssa samasta sängystä aamulla, kun on kuitenkin saatu jo otettua kuvat hallilla. Tähän sellainen silmäniskuhymiö.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Olin jo päättänyt että en mene huomenna hallille, mutta muutin mieleni, kyllä tämä debyytti on todistettava, jos tulee vaikka positiivinen ylläri.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Saamme Christianista hyvän puolustavan puolustajan, joka pystyy vahvistamaan myös alivoimapeliämme. -TS

Tuosta lausahduksesta tuli kyllä vahvat Eddie Larsson fibat:

Olemme etsineet Eddien tyyppistä puolustajaa. Kyseessä on hyvin liikkuva, moderni puolustaja, joka kamppailee vahvasti ja pystyy pelaamaan kiekolla pelin nykyvaateen mukaisesti. Erittäin vahva alivoimapelaaja, joka tuo arvokasta kokemusta myös pukukoppiin. -TS

Osuiskohan edes toinen arpa?
 

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
"Olimme keskustelleet Christianin kanssa jo aiemminkin, ja nyt tarpeet kohtasivat, sanoo HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen."

Aikaisempi keskustelu = kesällä tarjottu IFK:lle, ja ylimielisesti naurahtaen toivotettu toimistolta hyvää kautta muualla, samaan aikaan Rantakarin tulevalle julkistukselle hekumoiden.

Nyt tarpeet kohtasivat = lakki kourassa ja paniikissa koluttu sähköpostia, että mitäs kaikkea tänne olikaan syksyn aikana tullut.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Sanaton. Käsittämätön hankinta, veikkaisin, että samaa laatua olisi saanut mestiksestä..
Mestiksessä on monta paljon parempaa pakkiakin tällä hetkellä. Salmelainen on käsittämättömän heikko pelaajarekryissä ja vaikea ymmärtää miten himputissa se näitä oikein scouttaa. Istuuko se illat pitkä kaljapäissä tietokoneella eliteprospectia selaten vai miten ihmeessä näitä todennäköisiä huteja satelee jatkuvasti vuodesta toiseen HIFK:n rosteriin.
 
Viimeksi muokattu:

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Hiekat on pilluissa ennen ensimmäistäkään vaihtoa. On meillä perinteitä, nimittäin ”kannattajien” itkemisessä.
 

Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Kasastul, mut rikki män, sanos turkulainen. Nomen est omen?

Puolustuksessa isoja aukkoja tällä hetkellä, niin ymmärrettävä hakinta. Tokihan tuohon olisi ollut kiva sisällyttää vaikka joku 10 ottelun koeaika, mutta sellaistahan ei ole IFK:ssa taidettu koskaan nähdä tarpeelliseksi.
Ei perhana, glögit näppiksille, kiitosta vaan!

Erinomainen ja hyvä hankinta, sillä puolustuspelihän meillä on viime peleissä tökkinyt, kun on mennyt 10 maalia omiin kahteen edelliseen. Hyökkäyspelaaminen, maalinteko, avauspelaaminen ja ylivoima sekä pelinrakentaminen ylipäätään ovat toimineet koko kauden kuin rasvattu, joten ymmärrettävästi sinne ei tarpeita ole. Nimenomaan puolustavaa puolustajaa tilanteen korjaamiseksi kaivataan ja sellainen hankittiin kuivassa markkinatilanteessa vieläpä koko kauden lapulla. Loistavaa!

Ja sarkasmitutkan voi tässä kohtaa viimeistään laittaa päälle.

Vakavasti ottaen: Jos on Motinin paikko, niin hyväksyn, jos ei niin en tiedä pitäisikö enää tässä itkeä vai nauraa. Ja jos on Motinin paikko, niin ehkä olisi vähän ahkerammalla jumppaamisella ollut löydettävissä joku pätevä laina eikä koko kauden diiliä?

No, saa yllättää!
 

Karra

Jäsen
Saanko kysyä et mistä muropaketin arvonnasta tuo Salmelainen on työsopimuksen Hifkiin saanu? Hifk on tehny sarjassa vähiten maaleja ja joukkue alkaa taas kyntämään positiivisen vaiheen jälkeen ja tän jälkeen joukkueeseen ostetaan viimeseen 97 otteluun kolme maalia tehny puolustaja suoraan Norjan sarjasta. Ja vielä myönnetään et ollaan yritetty kalastella tätä peluria ennenkin. Siis joukkueeseen jonka pitäis olla Suomen kärkiseuroja

Jonkin sortin maailmanennätys jo tulossa miten vihkoon voi vetää kaiken sarjan kärkibudjetilla
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Hiekat on pilluissa ennen ensimmäistäkään vaihtoa. On meillä perinteitä, nimittäin ”kannattajien” itkemisessä.
Samaa mieltä, urheilullisella menestyksellä ei niinkään väliä, tärkeämpää on En Gång Alltid ja kaikilla kliffaa!
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Samaa mieltä, urheilullisella menestyksellä ei niinkään väliä, tärkeämpää on En Gång Alltid ja kaikilla kliffaa!
Pitäiskö kuitenkin ensin katsoa muutama peli ja paskantaa kaiken päälle vasta sitten, kun kaikki on mennyt vituiksi?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Pitäiskö kuitenkin ensin katsoa muutama peli ja paskantaa kaiken päälle vasta sitten, kun kaikki on mennyt vituiksi?
Kyllä ja niin itse kirjoitin omassa tervetuloa viestissäni norskille! Tartuin vaan tähän sinun uhriutumiseen
 

SjiiS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pietarinkadun Oilers
Homma haiskahtaa vahvasti siltä, että Toopen viikkorahat on käytetty ja pullonpalautuseuroilla on raavittu laarin pohjia. Seuraavaksi kerätään kirppis-kamaa, jotta saadaan vielä yks tusinalaituri ihan vaan muodon vuoksi. Onpahan edes yritetty…
Kannattaa varmaan jakaa kustannukset ja liittyä hallittoman Jollen kanssa samalle kirppispöydälle. Sillä taitaa olla kasa ruplilla myytävää seurakrääsää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös