Tämä kuolema kolahti ja kovaa allekirjoittaneeseen.
Olin vielä ala-asteella kun Bodomin ensimmäinen levy julkaistiin ja minulla oli jo "pahin" Metallica -ajanjakso menossa ohi. Göteborgissa oltiin kohistu melodisesta death metallista jo muutamia vuosia aiemmin ja minulla olikin jo toinen jalka oven välissä tuohon suorastaan lumoavaan metallin alalajiin.
Meni tosin vuosia ennen kuin opin arvostamaan tuota Bodomin ensimmäistä levyä. Kuuntelin mieluummin ruotsalaisia kilpailijoita, kunnes Follow the Reaper julkaistiin (Hatebreederiin tutustuin vasta FTR:n jälkeen) ja se oli menoa. Tosin ei pitkäksi aikaa, koska Hatecrew Deathrollin jälkeisestä tuotannosta en ole hirveästi pystynyt nauttimaan. En ainakaan kokonaisina levyinä. Jokaiselta levyltä löytyy heittämällä "soittolista" -kamaa, enkä ole eläissäni vaihtanut radiokanavaa tai siirtynyt seuraavaan biisiin, jos Bodomin uudempaa tuotantoa on pamahtanut linjoille.
Bodomia olenkin ensisijaisesti arvostanut summan sijasta osina, jos näin voisi sanoa. Latvala-Laiho duo on heittämällä oman lajinsa kovin, mitä Suomesta on koskaan ponnistanut maailmalle. Raatikainen ja Wirman ovat aina hoitaneet omat leiviskänsä kunnialla, unohtamatta tietenkään Seppälää.
Bodomin livekunnosta minulla on hieman ristiriitaista fiilistä. Varsinkin tuossa 2005-2010 osalla näkemistäni keikoista, jätkät ovat välillä olleet siinä kunnossa, ettei soittamisesta ole meinannut tulla mitään. Yksi jännityksen aiheista olikin aina, että minkälainen Bodom lauteilla nähdään. Paras "livemuistoni" onkin yllättäen pari vuotta sitten Elmossa, kun olin yksi onnekkaista joka sai kutsun tulevan ensimmäisen sinkun (Under Grass and Clover, albumilta Hexed) musiikkivideon kuvauksiin. Kokemus oli yksi huikeimmista, mitä olen kuunaan musiikin saralla kokenut. Ja bändin jätkät olivat juuri niin rentoja, kuin olin osannut kuvitella. Se oli muuten viimeinen kerta samalla, kun pääsin käymään lähelläkään Nosturia, tai Bodomia.
Tämä dödöilijä fiilistelee koko viikon Bodomin tuotantoa ja antaa vihdoin ja viimein mahdollisuuden myös niille levyille, jotka ei ole soittokertoja älyttömästi saanut minulla.
Lepäile rauhassa Alexi. Toivottavasti sinut haudataan lempikitarasi kanssa, ethän sitä koskaan elossa ollessasi käsistäsi laskenut, niin miksi kuollessakaan.