Mainos

Children of Bodom

  • 368 275
  • 1 076

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peintö- ja hautauskiistat hävisivät julkisuudesta aika tehokkaasti, ehkäpä siellä päästiin jonkinlaiseen sopuun että ainakin julkisuudessa huutelu lopetettiin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Vähän pidempää haastattelua Daniel Freybergin kanssa. En ole itse vielä kerennyt katsoa mutta ajattelin nyt jakaa tänne kun tuli video sopivasti vastaan.

Heti alussa vastataankin siihen mitä olen miettinyt.. eli siis uudelle kokoonpanolle ei ollut valmiina tehtynä vielä mitään muita biisejä, kuin ne kaksi mitkä EP:llä ovat

Freyberg myös vahvistaa sen mitä taisin kommentoidakin aiemmin, koska kyllähän sen heti kuuli, että nimenomaan koskettimien osalla olisi ollut se isoin erottava tekijä CoB:n suhteen. Ja Wirmanin soundi oli tietysti niin uniikki, että juuri siinä kohtaa varmaan olikin fiksua tehdä pesäero. Kiipparit olivat uudessa biisissä pelkkää mattoa taustalla, ja Laiho oli siis itsekin halunnut kiipparisoolot kokonaan pois (noh, eihän bändissä muutenkaan ollut edes kosketinsoittajaa), eli musiikki olisi ollut kitaravetoista.. toki sitten muuten täysin Laihoksi tunnistettavaa
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Heti alussa vastataankin siihen mitä olen miettinyt.. eli siis uudelle kokoonpanolle ei ollut valmiina tehtynä vielä mitään muita biisejä, kuin ne kaksi mitkä EP:llä ovat

Toi särähtää korvaan itsellänikin. Ja erityisesti, että "there were no more songs written", ei siis masterointia vaille valmiina tai vielä treenauksen alla, vaan kokonaan kirjoittamatta. Päälle vielä vakuuttelut, ettei Laiholta ole edes riffejä jäljellä. Bändihän kasattiin ennen koronaa ja korona käytännössä lopetti keikat yhtä hyvin lyhyttä stinttiä lukuunottamatta 9kk ajaksi ennen Laihon kuolemaa.

Mitä tässä on oikein se 9kk tehtynä? Treenattu Bodomin vanhat vedot siihen kuntoon, että settilista olisi ollut tasoa "95% COB, 4% BOM, 1% cover ja encorena pari COB-biisiä" vielä vuosien päästä? Vedetty hiivaa tai sairasteltu? Toi määrä kuulostaa uskomattoman pieneltä huomioiden sen, että tässä on ollut helvetin pitkä keikkatauko, pitkiä jaksoja milloin ei ihan huomiselle tarvitse keikkoja odottaa ja bändi oli kuitenkin tuore. Vaikka tuo Paint the Sky with Blood on helvetin kova veto, niin kyllähän tuo materiaalin määrä viittaisi ikävästi tosiasiassa coverbändin suuntaan. Ymmärrän toki, että niillä parilla kesän vedolla ei omaa settiä ollut. Mä olisin ymmärtänyt, jos nyt ei olisi mitään valmista, vaan esimerkiksi työn alla mitä tulee sovituksiin, sanojen yksityiskohtiin tai tyyliin onko joku kertsi vai ei.
 
Outsider

Jäsen
En ole näitä uusia Danielin haastatteluja vielä katsonut, mutta johan hän kertoi joskus kuukausi sitten siinä Revolver Magazinen jutussa, että kaikki BAM materiaali on tulevalla EP:llä. Varmasti jossain Laihon ”pöytälaatikossa” on jotain musiikkia, mutta tältä bändiltä 100% on tässä. Vähän tähänkin yritin aiemmin viitata, että kun bändi kerkesi tehdä pari keikkaa ja pari biisiä, niin ei tuossa nyt kenenkään meriitit kerenneet mahdottomia kasvaa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mitä tässä on oikein se 9kk tehtynä? Treenattu Bodomin vanhat vedot siihen kuntoon, että settilista olisi ollut tasoa "95% COB, 4% BOM, 1% cover ja encorena pari COB-biisiä" vielä vuosien päästä? Vedetty hiivaa tai sairasteltu? Toi määrä kuulostaa uskomattoman pieneltä huomioiden sen, että tässä on ollut helvetin pitkä keikkatauko, pitkiä jaksoja milloin ei ihan huomiselle tarvitse keikkoja odottaa ja bändi oli kuitenkin tuore.

Noh, vähän hirtehisesti voin lohduttaa, että eipä millään näillä asioilla ole enää yhtään mitään merkitystä..
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toi särähtää korvaan itsellänikin. Ja erityisesti, että "there were no more songs written", ei siis masterointia vaille valmiina tai vielä treenauksen alla, vaan kokonaan kirjoittamatta. Päälle vielä vakuuttelut, ettei Laiholta ole edes riffejä jäljellä. Bändihän kasattiin ennen koronaa ja korona käytännössä lopetti keikat yhtä hyvin lyhyttä stinttiä lukuunottamatta 9kk ajaksi ennen Laihon kuolemaa.

Mitä tässä on oikein se 9kk tehtynä? Treenattu Bodomin vanhat vedot siihen kuntoon, että settilista olisi ollut tasoa "95% COB, 4% BOM, 1% cover ja encorena pari COB-biisiä" vielä vuosien päästä? Vedetty hiivaa tai sairasteltu? Toi määrä kuulostaa uskomattoman pieneltä huomioiden sen, että tässä on ollut helvetin pitkä keikkatauko, pitkiä jaksoja milloin ei ihan huomiselle tarvitse keikkoja odottaa ja bändi oli kuitenkin tuore. Vaikka tuo Paint the Sky with Blood on helvetin kova veto, niin kyllähän tuo materiaalin määrä viittaisi ikävästi tosiasiassa coverbändin suuntaan. Ymmärrän toki, että niillä parilla kesän vedolla ei omaa settiä ollut. Mä olisin ymmärtänyt, jos nyt ei olisi mitään valmista, vaan esimerkiksi työn alla mitä tulee sovituksiin, sanojen yksityiskohtiin tai tyyliin onko joku kertsi vai ei.

Mitä vittua? Bodomilta tuli viimeisin levy ulos vuonna 2019. Sitä edellinen 2015. Ja sitä ennen parin kolmen vuoden välein (njoo, käytännössä alle 25v ikäisinä useammin, mutta sellaista tahtia nyt varmaan kukaan ei odottanut). Joten millä tavalla BAM on yhteen sen enempää cover-bandi kuin COB? Varsinkin kun noiden kahden Laihon uusimman tuotoksen välillä mies tosiaan kasasi uuden bändin.

Ja sitä paitsi, mitä ihmettä se sinua olisi hetkauttanut, vaikka bändi ei olisi julkaisut yhtään uutta biisiä. Kai tämäkin olisi heidän oikeutensa ollut.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Mitä vittua? Bodomilta tuli viimeisin levy ulos vuonna 2019. Sitä edellinen 2015. Ja sitä ennen parin kolmen vuoden välein (njoo, käytännössä alle 25v ikäisinä useammin, mutta sellaista tahtia nyt varmaan kukaan ei odottanut). Joten millä tavalla BAM on yhteen sen enempää cover-bandi kuin COB?

COB kiersi maailmaa käytännössä jatkuvasti, isojen rundien alkaessa takataskussa oli materiaalia jo ihan reilulla kädellä ja kasvoi, kuten totesit, parin kolmen vuoden välein. Mä en ammattimuusikon elämästä tiedä, mutta oletan että täyden keikan jälkeen dösässä kohti seuraavaa paikkakuntaa ei ihan ensimmäisenä mietitä uusia riffejä, kirjoiteta lyriikoita tai väitellä seuraavan levyn teemasta. Normaaleina aikoina ei edes ole tarvetta jatkuvasti kehittää jotain uutta, kun vanhalla täyttyy keikkapaikat ja jengin innostus riittää.

BOM heitti kourallisen keikkoja ja valtaosan olemassaolostaan oli tilassa, jossa seuraavaa keikkaa ei voinut ihan lähiviikoille odotella optimistisinkaan henkilö. He olivat tilassa, jossa taskussa oli kasa covereita toiselta bändiltä, olkoonkin miten "henkinen jatkaja" tahansa, ja ulkomuistista kolmen lätyn diili. Kovin jäätävää rundikasaa ei tolla materiaalilla heitettäisi ilman, ettei parin kerran jälkeen kaupungin suurimman areenan sijasta olisi pitänyt vedellä jo pienemmillä lavoilla. Ja jos sulla ei edes ole sitä rundia päällä/alla ja tässä ajassa napsahtaa pari omaa ja coveri kasaan, levypäällikön saappaissa saattaisin vähän kysellä perään. Heillä oli tarvetta uudelle materiaalille, aikaa tuottaa materiaalia ja toisin kuin monella muulla uudella bändillä, siellä oli ammattimiehet instrumenteissa ja levysopparia varten tarvitsi hirveästi demoja hioa.

Noi on niin eri asemassa, että olkoon miten henkinen jatkaja tahansa tai "COB vol 2", niin ei COBin levytystahtiin vertaaminen ole mielestäni perusteltua, varsinkaan näinä aikoina.

Ja sitä paitsi, mitä ihmettä se sinua olisi hetkauttanut, vaikka bändi ei olisi julkaisut yhtään uutta biisiä. Kai tämäkin olisi heidän oikeutensa ollut.

Toki heillä on oikeutensa, mutta fanipoika sisälläni tässä heräsi. Vähän samaan tapaan kuin se herää siinä tilanteessa, jos suosikkijoukkueen pelaaja on viettänyt kesän terassilla treenin sijasta. Siihen on oikeus, mutta ammattimaiseksi toimintaa ei voi kutsua ja fania voinee asia vähän kutkuttaa.
 
Niinjoo. Laiho ei tosiaan biisejä tehnyt odottamaasi tahtiin. Sen sijaan hän kuoli. Voinet jättää EP:n ostamatta ja jättää biisit kuuntelematta, niin ei mene raha sinne missä ei olla ansaittu.

Taide tai kulttuuri on eriasia kuin urheilujoukkueen fanitus. Olen seurannut Ilveksen tarpomista, koska sitä fani tekee. En sen sijaan ole koskaan kuunnellut huonoa musiikkia tai mennyt etukäteen tietämälleni huonolle keikalle, koska "fanittaisin" bändiä. En myöskään oleta että yhdelläkään bändillä on minkäälaisia velvotteita minua kohtaan
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Niinjoo. Laiho ei tosiaan biisejä tehnyt odottamaasi tahtiin. Sen sijaan hän kuoli. Voinet jättää EP:n ostamatta ja jättää biisit kuulematta, niin ei mene raha sinne missä ei olla ansaittu.

Noh noh, kyllähän tuolla on jo ennakkotilaus vetämässä ja tammikuun alusta asti aika vahva luotto siihen, ettei kokopitkää ole tulossa. Koska Laiho kuoli ja toi bändi oli hyvistä muista muusikoista riippumatta yhtä kuin Laiho. Ei odottamattoman pieni tuotanto tarkoita sitä, etteikö voisi täysin nauttia siitä, mitä saatiin tuotettua. Tai noh, tuotanko on varmaan väärä sana. Valmiin matskun sijasta eniten ihmetytti se, että matskua ei ole edes pelkästään Danielin takaraivossa kerran kuullun riffin vertaa.

Mutta eiköhän tämä tästä. Varmaan parempi tästä asiasta vain agree to disagree ja nauttia siitä, mitä saatiin.
 
Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Bodomin virallisella FB-sivuilla oli tänään postaus, jossa toivotettiin Allulle hyvää syntymäpäivää.

Kommenteista pisti silmään jonkun ulkomaalaisen naisen kommentti, jossa hän mesosi kuinka bändikaverit&läheiset eivät auttaneet Laihoa yms.

Tuohon kommenttiin sitten Janne vastasi näin:

Deniz you are correct he did get help and was so much better for years. But then towards the end of the band he completely refused any help from us in staying healthy which ultimately led to him telling us he did not want to work with us anymore and the band disbanded. Believe me we tried keeping him alive. There will be interviews released soon about the facts about what happened and what led to the disbanding. -JW

Jannehan sanoi aiemmin jossain haastattelussa, että ei aio näistä asioista koskaan puhua julkisuuteen, mutta ilmeisesti mieli on muuttunut.

Mielenkiintoista nähdä mitä sieltä on tulossa.
Tuo Jannen kommenttihan paljastaa sen käsituksen asioiden kulusta, mikä itsellänikin on ollut, ja mitä täälläkin on aiemmin puitu Laihon terveydentilasta.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kommenteista pisti silmään jonkun ulkomaalaisen naisen kommentti, jossa hän mesosi kuinka bändikaverit&läheiset eivät auttaneet Laihoa yms.

Kiitos tämän huomioimisesta, mutta mielestäni kyseinen nainen ei niinkään mesonnut, vaan nosti kissan suorasukaisesti pöydälle tavalla, joka vaati vastausta. Hyvä, että nosti ja mielestäni hyvä, että näistä tullaan vielä kuulemaan. Ehkä palaan asiaan, kun näin tapahtuu.
 
Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kiitos tämän huomioimisesta, mutta mielestäni kyseinen nainen ei niinkään mesonnut, vaan nosti kissan suorasukaisesti pöydälle tavalla, joka vaati vastausta. Hyvä, että nosti ja mielestäni hyvä, että näistä tullaan vielä kuulemaan. Ehkä palaan asiaan, kun näin tapahtuu.
Juu, oli vähn huono sanavalinta meikäläiseltä. En vain väsyneenä keksinyt parempaa sanaa tuohon :)

Samaa mieltä tuosta, että oikein hyvä juttu, että asiasta kuullaan vielä Jannen & muiden suusta.

Tuo avun tarjoaminen, jota he tekivät/yrittivät tehdä, kertoo aidosta välittämisestä ja rakkaudesta, ja huolesta pitkäaikaista ystävää kohtaan.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Mielenkiintoista nähdä mitä sieltä on tulossa.
Tuo Jannen kommenttihan paljastaa sen käsituksen asioiden kulusta, mikä itsellänikin on ollut, ja mitä täälläkin on aiemmin puitu Laihon terveydentilasta.
Oho, hieno juttu mikäli Janne suostuu vähän raottamaan mysteerin verhoa COB:n yllä. Minäkin muistan miten Alexin kuolemasta julkaisun yhteydessä Janne kertoi muistaakseni HS:lle, että hän lupasi olla puhumatta näistä asioista julkisesti, mutta ilmeisesti nyt päätös on pyörretty. Sinänsä ihan hyvä veto, koska fakta on kuitenkin se, että COB ja Alexi ovat molemmat sen verran isoja juttuja, ettei noita asioita oikein voi vain lakaista maton alle ja olla hiljaa. Tai voi, mutta silloin kannattaa varautua siihen, että sadat tuhannet fanit ympäri maailmaa puivat asiaa läpi kahvipöydissä ja nettifoorumeilla ja näissä spekulaatioissa on usein enemmän fiktiota kuin faktaa.

Olen ihan varma että Janne, Jaska ja Henkka ovat saaneet maistaa viimeisen 1,5 vuoden aikana ison määrän paskaa, kun heitä on syytetty Bodomin kuoppaamisesta, koti-isiksi vetäytyjiksi, COB-brändillä rahastamisesta ynnä muusta. Asioiden puhuminen vähentää kummasti vääriä uskomuksia ja varmasti helpottaa Laihon läheisten (perheen ja bändikaverien) elämää. Eiköhän Jussi69, Olli Herman, Samy Elbanna ja Archie Cruz ole jokainen saanut tämän vuoden puolella useita kysymyksiä Laihosta, johon tulisi osata vastata jotain ympäripyöreää ilman että villitsee entisestään kovia huhupuheita.

Jäädään odottelemaan COB:n kommentteja, josko vuoden 2019 tapahtumat selkiytyisivät.
 
Outsider

Jäsen
En osaa kopioida puhelimella Facebookista, mutta Alexin sisko on siellä kommentoinut tuohon Wirmanin viestiin, että toivoo vahvasti ettei bändi vastailisi mitään tälle vihamieliselle henkilölle, joka yrittää mustamaalata aussiperheen jne.

Tätä vähän olen aavistellut, että jossain vaiheessa asioita tullaan bändin taholta väkisin avaamaan ja se ei välttämättä ihan kaikkia ”läheisiä” tule miellyttämään.
 
Kyllä näin on.
Juuri itsekin mietin asiaa esim. Jannen näkökulmasta. Varmasti tulee jossain vaiheessa mitta täyteen, kun kaikenlaisia huhupuheita ja paskaa alkaa olla tarpeeksi liikkeellä.
Siksi tärkeää mielestäni, että tuovat julki mitä tuolloin tapahtui.

Laihosta on täällä paljon puhuttu ja puitu, ja Janne, Henkka ja Jaska ovat jääneet vähän taka-alalle.
Täytyy muistaa, että ei ole ollut heillekään todellakaan helppo paikka tämä, siitä lähtien kun COB hajosi, ja heitä mm. syytettiin bändin hajoamisesta yms.
 
Tässäpä Annan vastaus omalla nimellään Jannen kommenttiin:
https://www.facebook.com/childrenof...jiBljfK6ShaFTHvUBAGThtSrnXDivpgQh&__tn__=R]-R
Janne, I strongly recommend that you do NOT encourage persons like Deniz by supporting her hostile and unjustified accusations. She is clearly disrespecting my brother´s Australian family! On a public page where we should honor his memory! Deniz just tries to hurt people who are already grieving. Why is that necessary? It does not bring my brother back and does not help anyone cope with his death.

Menee taas sille osastolle, josta olen tässäkin ketjussa valitellut. Laihon (perhe)lähipiiri haluaa haudata asiat, mutta siitä huolimatta kommentointi on aika herkässä irtoamaan julkisuuteen. Kärjistäen Laihon lähipiiri kommentoi, etteivät muut saisi kommentoida. Tarkoituksena on saada kohu laantumaan, mutta lopputulemana vain vauhditetaan sitä. Annalla lienee sen verran lämpöiset välit Janneen, että olisi voinut kertoa näkemyksensä jossain muualla kuin englanniksi kirjoitettuna Facebookissa.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Höh, aikamoista settiä on väittää että lähipiiri (perhe, ystävät, bändin jäsenet) olisi pystynyt pitämään Allun irti soosista. Allulla oli 100% kontrolli omaan tekemiseen.

Musta on ihan ok, että Janne sets the record straight. Sitä paitsi kuinka uskottavaa on se että bändi kaveri joka on ottanut reilusti kuppia tulee sanomaan Allulle että ''shmushta shun shei shpitäishi shjuoda shenää shvaan shkatsoa shkun shme shjuodaan!''.
 
Yläkalevi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Häntäpään joukkueet ja altavastaajat
Kyllä näin on.
Juuri itsekin mietin asiaa esim. Jannen näkökulmasta. Varmasti tulee jossain vaiheessa mitta täyteen, kun kaikenlaisia huhupuheita ja paskaa alkaa olla tarpeeksi liikkeellä.
Siksi tärkeää mielestäni, että tuovat julki mitä tuolloin tapahtui.

Laihosta on täällä paljon puhuttu ja puitu, ja Janne, Henkka ja Jaska ovat jääneet vähän taka-alalle.
Täytyy muistaa, että ei ole ollut heillekään todellakaan helppo paikka tämä, siitä lähtien kun COB hajosi, ja heitä mm. syytettiin bändin hajoamisesta yms.

Lainaan yo. kirjoitusta, vaikkei asiani varsinaisesti ole vastaus tähän.

Juttelin muutama vuosi takaperin Tuskassa erään suomalaisen kirjailijan kanssa, joka on aiemmin kirjoittanut muutaman ansioituneen bändibiografian parista eri suuren profiilin suomalaisesta nykymetallibändistä. Hän tiesi kertoa, että Children of Bodomissa ja sen ympärillä tapahtuneissa asioissa olisi tarinaa todella hyväksi kirjaksi asti, mutta yhtyeen jäsenet eivät suostu niitä kertomaan - ainakaan virallisesti. Yhtyeen haastatteluja läpi uran lukeneena voi myös hyvin todeta että niissäkin on aina keskitytty itse asiaan, musiikkiin.

Tuohon viittaisi myös se, että bändi on koko olemassaolonsa aika säästynyt lähes kaikenlaisilta kohuilta. Bändi piti matalaa profiilia lopettaessaan ja Laihon kuollessa. Alexin elämänkertakin on minusta todella suppea - kohteen toiveesta oletan - vaikka monestakin eri asiasta olisi voinut kertoa seikkaperäisemminkin.

Laihon kuollessa Wirman kertoi HS:n haastattelussa, että lupasi Alexille vievänsä COB:n hajoamissyyn hautaan. Lieneekö mieli muuttunut Kimberly Gossin ja Kelli Wright-Laihon välillä kuohuneen some-riidan ja sen myötä mahdollisesti tulevien asioiden seurauksena? Goss on ainakin uhannut useampaan kertaan tuovansa "totuuden ilmi", mikä se sitten onkaan. Ehkä bändikin haluaa osoittaa että yrittivät auttaa Laihoa, mutta viimeisenä/viimeisinä vuosina se oli turhaa.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Höh, aikamoista settiä on väittää että lähipiiri (perhe, ystävät, bändin jäsenet) olisi pystynyt pitämään Allun irti soosista. Allulla oli 100% kontrolli omaan tekemiseen.

Ei tokikaan olisi satavarmasti pystynyt pitämään kokonaan irti viinasta, mutta osoittaapa tuo jälkimmäinen lainaamani lause yhdenlaista pään upottamista hiekkaan. Olosuhteet ja ympäristö vaikuttavat ihmisen valintoihin, ja ulkopuoliset voivat vaikuttaa ympäristöön, koska ovat se ympäristö.
 
Viimeksi muokattu:

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö Janne sanonut, että Venäjällä tapahtui joku episodi josta hän lupasi Alexille ettei sitä julkisuudessa kommentoisi? Eli mitenkään välttämättä ei lupausta riko vaikka avaisikin eron taustoja ja Alexin kuolemaan johtanutta kuviota. Oli miten oli, vaikuttaa minusta hyvältä ja tarpeelliselta ratkaisulta ottaen huomioon huutelun määrän (ja laadun) joka todellisen lähipiirin ulkopuolelta on nähty. Myös näitä "bändikaverit tietää totuuden" -kommentteja joilla eri toimijat yrittävät tuoda sanomisilleen uskottavuutta viljellään siihen malliin että jonkinlainen tarve bändikaverien kommenteille mielestäni on.

Voi vaan kuvitella vaikkapa Jaskan fiiliksiä. Lapsesta asti ystäviä ja bändikavereita Alexin kanssa, sitten joutua katselemaan vierestä kuinka kaveri ajaa itsensä kohti hautaa ja kieltäytyy avusta. Sitten jossain netin syövereissä asiasta mitään tietämättömät ja asiaan liittymättömät henkilöt nostavat esiin pohdintoja siitä, etteivät bändin jäsenet auttaneet Alexia ja olisivat syypäitä tämän kuolemaan... Ja ymmärrettäväähän se on spekuloida mutta bändin fb-ryhmässä tuo menee mielestäni jo mauttomuuden rajoille. No, avoimuus lopettanee nämä spekulaatiot.

Nostan hattua COB:n jäsenille siitä, että rivit ovat pysyneet suorina eikä mediassa retosteluun ole lähdetty kuoleman jälkeen kilpahuutamaan leskien kanssa. Vaikka nyt tulisi kovaakin kritiikkiä joitain toimijoita kohtaan, se on mielestäni aivan ok kun asialle on katsottu rauhassa sopiva aika ja mietitty mitä ja miten sanotaan sen sijaan että suolletaan lokaa someen ja poistellaan sitä jälkikäteen samaa tahtia kuin julkaistaan.

Bodomin historian osalta julkitulleet seikat ovat myös melkoisesti vahvistaneet näkemystäni siitä, että Roopen potkuissa asiat meni jotakuinkin siten kun Laiho on kertonut ja että muu bändi on kokenut Latvalan menon asiattomaksi. Ystävät ovat saaneet Alexin ilmeisesti kuiville muutamiksi vuosiksi ja sitten toinen kitaristi huutelee jälkeenpäin pyhäkoulumeiningistä ja kuinka toista vaan vituttaa kun ei enää itse voi ryypätä. Vaikka mitään muita perusteita ei olisi ollutkaan, tuo kertoo jo selvää kieltä että Latvala ei ole sellainen henkilö jonka kanssa parantuvan alkoholistin pitää hengata. Bodom oli kuitenkin Laihon ja kumppaneiden, ei Latvalan bändi joten epäselvää ei ole kumpi on se liikkuva osa. Mutta niitä muitakin syitä selvästi oli kun Latvala ei suoriutunut roolistaan kunnialla. Ja tämä ei millään pahalla Latvalaa kohtaan, sillä selvästi hänellä on ollut paha alkoholiongelma jo vuosia ja juuri tällaistahan se mm. tekee ihmiselle. Roopehan on erittäin sympaattinen tyyppi ja kunnossa ollessaan aivan uskomaton kitaristi. Pistää vaan entistä enemmän silmään, kun lähes 15 vuotta Laihon bändikaverina ollut esikuva (soittivat jo Sinergyssä yhdessä) paskat nakkaa sille että parivaljakko muuttuu silmissä luurangoksi ja oma ryyppääminen ajaa kaiken edelle. On siinä kontrasti muuhun porukkaan. Toivottavasti Roope on saanut käsiteltyä Laihon poismenon jotenkin rakentavasti ja se toimisi herätyksenä itselleen. Jäätävät välit huomioiden ei ole välttämättä ollut se helpoin paikka.

Syyllisten hakeminen Laihon lähipiiristä on vähän ongelmallista erityisesti miehen itsepäisyys tietäen. Äärimmäisyyksien mies ja siinä missä itsepäisyys ja pakkomielteenomainen omistautuminen yhdelle asialle teki hänestä suuren kitaristin ja muusikon, se myös osaltaan ajoi hänet aikaiseen hautaan. Tässä assistentti Laamasen haastattelussa tuota mm. sivutaan: Assistentti kertoo pilasta, jolla Alexi Laiho sekoitti golfarien pasmat – tällainen ujo ja vaatimaton kitarasankari oli kulissien takana

Laamanen oli yhteydessä Laihon kanssa viimeksi jouluaattona. Laiho vietti joulua siskonsa luona, sillä sisko ja siskontytär, sekä vanhemmat, olivat hänelle maailman rakkain ja tärkein asia, Laamanen kertoo.

– Hänellä oli niin uniikki suhde moneen ihmiseen ja kaikki varmasti surevat häntä kuin olisivat menettäneet omaa perhettään. Hän kertoi minulle myös kaipaavansa vanhoja bändikavereitaan ja piti heitä veljinään, mutta en tiedä, ehtikö hän bändin lopettamisen jälkeen kertoa sitä heille, koska oli niin itsepäinen. Hän rakasti heitäkin.

edit: osittain Laamasen lausunto selittänee sitäkin miksi näitä Laihon "parhaita ystäviä", jotka kuvittelevat että juuri he ovat olleet Laihon ykkösuskottuja ja täten tietävän mitä mies olisi halunnut kuolemansa jälkeen tapahtuvan, löytyy useampia. Juuri tämän takia en omalta kohdaltani oikein voi hyväksyä tai ymmärtää Gossin toimintaa hautauksen ja testamentin osalta. Sekä Laiho itse kirjassaan että hänen kanssaan pitkältä ajalta erittäin läheinen assistentti korostavat siskon ja perheen tärkeyttä yli muiden. Sitten ilmestyy Goss joka on hengannut Laihon kanssa 15 vuotta sitten ja ilmeisesti edelleen pitänyt yhteyttä kenties lämpimissäkin merkeissä. Ja ajattelee että sen takia on ok kiduttaa näitä "tärkeimpiä" Alexin hautaamista viivästyttämällä jotta hän itse ja "kaverit" pääsisivät mukaan... Aikamoisia paljastuksia saa bändin jäseniltä tulla jotta pystyisin hyväksymään Gossin toimintaa yhtään, sillä vaikka jotakuinkin kaikki mitä Kim sanoo pitäisi paikkansa, tämä hautajaiskuvio olisi silti moraalisesti aivan hävytöntä touhua. Se nyt lienee selvää että henkilökohtaiset antipatiat akselilla Anna-Kelli-Kim ovat sen verran suuret että se näkyy jokaisen ulosannissa objektiivisuuden ja asiallisuuden kustannuksella.
 
Viimeksi muokattu:

Outsider

Jäsen
Sitä paitsi kuinka uskottavaa on se että bändi kaveri joka on ottanut reilusti kuppia tulee sanomaan Allulle että ''shmushta shun shei shpitäishi shjuoda shenää shvaan shkatsoa shkun shme shjuodaan!''.

Tohon kun vaihtaa Allun tilalle Roopen, niin kuulostaa ainakin ihan tositapahtumilta. Tässä vaiheessa se korkki tosin taisi pakon sanelemana mennä ainakin Laihon osalta pidemmäksi aikaa tiukemmalle, enkä jaksa uskoa, että muu bändikään veti enää viime vuosina samalla tavalla kuin aikanaan.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Bodomin historian osalta julkitulleet seikat ovat myös melkoisesti vahvistaneet näkemystäni siitä, että Roopen potkuissa asiat meni jotakuinkin siten kun Laiho on kertonut ja että muu bändi on kokenut Latvalan menon asiattomaksi. Ystävät ovat saaneet Alexin ilmeisesti kuiville muutamiksi vuosiksi ja sitten toinen kitaristi huutelee jälkeenpäin pyhäkoulumeiningistä ja kuinka toista vaan vituttaa kun ei enää itse voi ryypätä.

Samaa mieltä tästä. Viestiäsi lukiessa tuli mieleen kesän 2017 Ylen haastattelussa Roope puhui miten Laihosta tuli ylimielinen, "kun kiisselit laitettiin pojalta seis".

Suhteesta alkoholiin tuli mieleen myös se, että lieneeköhän Laihon terveydentilalla ollut osuutta Lost Societyn Samy Elbannan "raitistumisen" kanssa? Losti seurasi monilla mittareilla COB:n jalanjälkiä aina nuoresta taituruudesta railakkaaseen juhlintaan asti. Elbanna lopetti alkoholin käytön kuin seinään tammikuussa 2019 ja samoihin aikoihin Laiho oli kaikista nuutuneimmassa kunnossa. Elbanna ja Laiho viettivät paljon aikaa keskenään, kun Samy siirtyi The Local Bandissa basistiksi edellisenä kesänä. Ymmärtääkseni Elbanna on yhä samalla tipattomalla jaksolla, vaikka aikaa on kulunut jo yli kaksi vuotta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös