Mainos

Chicago Blackhawks 2023–2024

  • 159 060
  • 663

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Erinomainen 1. erä ja hyvä matsi. Pitkään kateissa ollut YV on ratkaistu palaamalla ajassa 10v taaksepäin eli takakolmiolla (bedard, jones ja kurashev). Yksinkertainen oli kaunista ja kaksi kaveria peräkkäin maskiin, josta kauempi liikkuvana. Yksinkertaista ja kaunista. Olen aina ollut hieman vastavirtaan uija, joten paita joka seuraavaksi kaudeksi lähtee tilaukseen sisältää numeron #16. Pidän isällisestä otteesta ja tavasta pelata. Vieläkin on "mahdollisuus" siihen 60p, mutta vaatisi 1.3p/peli. Hankala loppuohjelma, joten haaveeksi jäänee, mutta kivaa ollut tässä vähän voittaakin.
 

TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Pojat alkoi pelaamaan vasta kun oli varmaa, että pleijareihin ei enää pääse :D Seth Joneskin tehnyt ihan hyvää jälkeä viimeaikoina. On nyt vähän kaksipiippuinen asia, että pitäisikö tankata vai yrittää jatkaa hyvää virettä, että saa vähän itsetuntoa ylöspäin.
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Alkukauden innokkuuden ja Bedardmanian jälkeen on kyllä iskenyt aika vahvasti väsymys tämän joukkueen seuraamiseen. Viime aikoina toki ihan hyviä otteita vähän heikompia vastustajia vastaan, mikä tekee varmasti ihan hyvää. Kyllä tämäkin kausi kuitenkin voisi jo päättyä.

Loput ottelut näyttäisi olevan vähän laadukkaampia joukkueita vastaan, joten ei tässä tarvinne enää pelätä, että lottosijoitus tästä nykyisestä huonontuisi. Lopuista peleistä toivon Bedardille ja muille nuorille onnistumisia. Reichel on tullut AHL-komennuksen jälkeen vähän paremman näköisenä takaisin, mutta ei niitä pisteitä vaan tule. Toivotaan kuitenkin positiivista lopetusta hänelle. Vielä en ole valmis hänen suhteensa luovuttamaan, koska kyllä ne ominaisuudet hyväksi NHL-pelaajaksi ovat siellä olemassa. Pää kuntoon kesän aikana ja voisi myös miettiä harjoittelua, koska ainakaan tuo iso massan hankinta viime kesänä ei ole tuottanut mitään hyvää.

Joka tapauksessa ihan mielellään kyllä otan nuo toiseksi parhaat kertoimet, että saadaan varmuudella uusi, hyvä lupaus joukkueeseen. Niitä kun vielä tarvitaan, useampikin. Mitään kiirettä menestyä ei mulla kuitenkaan ole. Pohjat pitää laittaa vielä parempaan kuntoon, ennen kuin voi haaveille edes paremmista tuloksista. Tulevan kesän draftin toiveisiin voisi palata paremmalla ajalla lisää. Toivon kovasti Celebriniä, mutta on siellä muitakin mielenkiintoisia nimiä. Levshunov etunenässä. Demidov vaikuttaa sellaiselta taikurilta, että oksat pois, mutta olisiko taas tuollainen pienikokoinen hyökkääjä kuitenkaan paras ratkaisu? No, edelleen sitä mieltä, että otetaan aina omalta listalta se paras pelaaja.

Omien varausten otteita on tullut seurattua tiiviisti ja kyllä nuo yliopiston nuoret ovat kiinnostaneet eniten. Jokusia pelejä on jaksanut striimeiltäkin katsella. Siellä on ehkä eniten potentiaalia Nazarin, Mooren, Rinzelin ja miksei Greenenkin muodossa. Silti kyllä näkisin, ettei näidenkään kanssa kannattaisi kiirehtiä yhtään, ei edes Nazarin kanssa, vaikka kuinka kiinnostaisi nähdä hänet Blackhawksin paidassa mahdollisimman pian. Muut ovatkin selvempiä tapauksia sen suhteen, että ainakin yksi kausi yliopistossa tekisi vielä hyvää. Silti myös Nazarille näkisin tuon tekevän hyvää. Vielä on varaa olla parempi tuollakin tasolla ja kehittää fysiikkaa.

Hyvää pääsiäistä kaikille Haukkafaneille!
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Silti kyllä näkisin, ettei näidenkään kanssa kannattaisi kiirehtiä yhtään, ei edes Nazarin kanssa, vaikka kuinka kiinnostaisi nähdä hänet Blackhawksin paidassa mahdollisimman pian. Muut ovatkin selvempiä tapauksia sen suhteen, että ainakin yksi kausi yliopistossa tekisi vielä hyvää. Silti myös Nazarille näkisin tuon tekevän hyvää. Vielä on varaa olla parempi tuollakin tasolla ja kehittää fysiikkaa.

Samoilla linjoilla kanssasi. Nazarin kohdallahan voidaan ajatella, että tämä oli oikeastaan vasta se ensimmäinen NCAA-kausi viime kauden mennessä valtaosin sivuun vamman vuoksi. Tietenkin kausi tai pari Rockfordissa marinoitumassa ei ole huono vaihtoehto sekään. Yliopistossa jäisi kyllä enemmän aikaa tuolle fysiikan kehittämiselle jne.


Demidov vaikuttaa sellaiselta taikurilta, että oksat pois, mutta olisiko taas tuollainen pienikokoinen hyökkääjä kuitenkaan paras ratkaisu? No, edelleen sitä mieltä, että otetaan aina omalta listalta se paras pelaaja.

Demidov on tässä noussut omaksi suosikikseni heti Celebrinin jälkeen. Oma mielipide lepää niinkin vahvalla pohjalla kuin youtube-klippien varassa, mutta ne ei kyllä jätä kylmäksi. Siinä voisi olla todellinen tutkapari Bedardille tuleviksi vuosiksi. TSN:n Craig Button totesi Demidovin olevan jopa Michkovia parempi. No Buttonin statementit voi jättää omaan arvoonsa, mutta Demidovin potentiaali on joka tapauksessa kiistaton. Cayden Lidstromin kohdalla tuo loukkaantuminen hieman mietityttää, mutta on edelleen korkealla toivelistallani. Vähän sellainen fiilis tästä draftista, että kun Celebrini on varattu ei ole niin isoa merkitystä varaatko toisena tai vaikkapa kahdeksantena.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Ilonpilaajahommia aina vaikeassa Philadelphiassa. Bedard laiturina ja hommahan toimi. Pystyi keskittymään paremmin hyökkäämiseen, kun Dickinson hoiti varmistuksen. Erikoista, ettei tätä olla kokeiltu enemmän kauden aikana. Reichelille myös pitkästä aikaa onnistunut ilta.

Pojat alkoi pelaamaan vasta kun oli varmaa, että pleijareihin ei enää pääse :D Seth Joneskin tehnyt ihan hyvää jälkeä viimeaikoina. On nyt vähän kaksipiippuinen asia, että pitäisikö tankata vai yrittää jatkaa hyvää virettä, että saa vähän itsetuntoa ylöspäin.
Loppukauden otteluohjelma on haastava, mutta siellä on pelejä joukkueita vastaan, joilla on isot paineet voittaa tai jotka alkavat kohta valmistautua pleijareihin. Altavastaajana on helppo lähteä hakemaan yllätysvoittoja. Täysin luovuttanut Anaheim on enää kolmen pisteen päässä, joten ei olisi suuri ihme, että lotteryyn lähdetään sittenkin 11,5 prosentilla.

Mutta kuten edellä @secord ja @Petr T. jo kävivät asiaa läpi, niin nyt ei ole ilmassa samaa pakkomiellettä tankata Celebrinin takia kuin viime vuonna Bedardin kanssa. Jos ykkönen menee muualle, niin sieltä kuitenkin saadaan hyvä palanen tulevaisuuden palapeliin. Siksi seuran omanarvontunnon kasvattaminen on nyt tärkeämpää kuin tarkoituksenmukainen tankkaus. Nuorille pelaajille on vaikeidenkin aikojen keskellä hyvä luoda ajatusmaailma, että jokaista peliä lähdetään kuitenkin voittamaan, vaikka pisteillä ei olisikaan suurempaa merkitystä.

Ja eikös lottery ole kuitenkin rigattu meille, joten mitä väliä :D
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Siksi seuran omanarvontunnon kasvattaminen on nyt tärkeämpää kuin tarkoituksenmukainen tankkaus. Nuorille pelaajille on vaikeidenkin aikojen keskellä hyvä luoda ajatusmaailma, että jokaista peliä lähdetään kuitenkin voittamaan, vaikka pisteillä ei olisikaan suurempaa merkitystä.

Tästä Nick Folingokin höpisi tässä vähän aikaa sitten CHGO-podcastissa. Eikä ne parhaat prosentitkaan takaa sitä ykköspickiä, kuten tässä on jo tullut todettua ja nähtyä. Bettman hoitelee ja voitelee pallot pomppimaan taas meille suotuisasti, joten ei syytä hätään.

Farmin puolella on karjuilla ollut todella vahvaa suorittamista reilun kuukauden verran, kun viimeisestä 15:stä ottelusta on voittoja kertynyt kolmetoista. Viime yönä jyrän alle jäi Chicago Wolves 6-0. Drew Commessolle merkittiin tästä nollapeli. Kenttäpelaajista erityisesti Cole Guttman on ollut tulessa kahdeksan pelin pisteputkessaan (8+9=17).
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Blackhawks sainasi aiemmin tällä viikolla viime kesän kolmannen kierroksen varauksensa Nick Lardisin kolmen vuoden tulokassopimukseen. Lardis teki Brantford Bulldogseille OHL:n runkosarjassa 29 maalia 37 ottelussa, kunnes loukkasi ranteensa. On tehnyt paluun pudotuspeleihin ja neljässä ottelussa kerännyt 3+4=7 tehopisteet. Uutinen virallisilta sivuilta:





***

Rockford IceHogs varmisti pudotuspelipaikan AHL:ssa voittamalla tiistaina rankkareissa keskisen divisioonan kärkijoukkueen Milwaukeen 2-1 Rem Pitlickin veivillä:



 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Maaliskuun alusta alkanut hyvä kevätvire sai jatkoa ja 50p rikki. Bedard päätti pienen kuivan kautensa maalien osalta ja ohitti samalla Kanen tulokaskauden maalimäärän. Athanasioulle kauden eka ja kiva oli nähdä Blackwell takaisin kokoonpanossa. Raddysh ansaituilla poppareilla. Pelin paras oli taas Mrazek. Kyllähän noilla laukaisumäärillä pitäisi tällaiset pelit hävitä noin kovaa vastustajaa vastaan, mutta niin vain Ostravan markiisi piti haukat mukana pelissä.
 

letiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Mrazek oli hyvä, mutta Jones oli mulle pelin ykkönen. Virheetöntä tekemistä ! Reichel antoi "taas" signaaleja paremmasta huomisesta. Tollainen 25min Heiskanen meille, niin näyttäisi aika paljon valoisammalta tuleva kausi.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Viimeisiin vääntöihin vielä hieman jännitysmomenttia, että saavutetaanko nuo Ducksit sittenkin. Kolme pistettä eroa ja ankoilla yksi peli enemmän pelattuna. Let the duck hunt begin! Lukas Reichelilta timanttinen esityö AA:n kauden ensimmäiseen rysään. Luulisi tekevän hyvää itseluottamukselle tuollaiset pelit ja onnistumiset. Ensi kaudella toivottavasti nähdään tätä Reichelia säännöllisesti.

Paul Ludwinskin kausi päättyi OHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, jossa Ludwinskin Kingston tippui North Baylle viidennessä pelissä. Ludwinski keräsi noissa 2+4=6 tehopistettä. Kesän 22 toisen kierroksen varaus saa todennäköisesti kasteensa vielä Rockfordissa tämän kevään aikana.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jaa se voi olla, että ankkajahti tyssäsi heti alkuunsa. Viisi peliä jäljellä ja ero nyt neljä pistettä. Lopuista viidestä pelistä voisin nähdä Chicagon hyvässä lykyssä onnistuvan voittamaan St.Louisin, mutta Nashville, Carolina, Vegas ja Los Angeles taitavat olla liian isoja paloja, vaikka voitettiinhan sitä juuri Dallas. No kuten sanottua, niin sillä nyt ei ole tuon taivallista merkitystä ollaanko sitä toiseksi vai kolmanneksi viimeisiä, varaatko tässä draftissa kolmantena vai viidentenä.

Wyatt Kaiser lähetettiin farmiin, koska Connor Murphy on mitä ilmeisimmin palaamassa kokoonpanoon nivusvammansa jäljiltä. Kaiserille tekee varmasti hyvä päästä pelaamaan merkityksellisiä pelejä IceHogsin kanssa.






Täytyy kyllä sanoa, että toivottavasti ensi kaudella nähdään selvästi parempi joukkue jalkeilla. Ei ole paljon vaadittu, mutta ei se aina niin helppoa ole ryömiä tuolta pohjilta. Bedardille kaivattaisiin parempaa tukea, vaikka Kurashevin kanssa on kivasti yhteistä säveltä löytynyt. Taylor Hall saattaisi auttaa, mutta pysyykö kaveri enää kasassa? Hänen varaansa ei nyt ainakaan voi pelkästään asiaa jättää. Tulevasta draftista ei kannata odottaa apua ensi kaudeksi. Celebrini on varmaan ainoa, joka kykenisi hyppäämään NHL:ään ja mahdollisesti Konsta Helenius voisi olla toinen. Joka tapauksessa kädet ristissä toivon, että Blackhawksin paluu pudotuspeleihin ei ole yhtä pitkä ja kivinen kuin vaikkapa Buffalossa on jouduttu kärvistelemään.

U18-kisat tullaan taas tiiraamaan silmä kovana. Cayden Lindstrom, Berkly Catton, Cole Eiserman ja Konsta Helenius ovat nyt ainakin suurennuslasin alla, jos siellä vaan tulevat pelaamaan. Suurin osa noista nimistä siellä tullaan näkemään. Tässä kohtaa sanoisin, että omat toivelistani tulevan draftin ensimmäisestä varauksesta on järjestyksessään seuraava: 1. Celebrini 2. Demidov 3. Lindstrom 4. Levshunov 5. Helenius 6. Catton 7. Parekh 8. Catton 9. Eiserman 10. Dickinson. Katsotaan kisojen jälkeen listaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan..joku näistä on varmuudella haukkojen vuorolla napattavissa enivei.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Hävettävän huono startti St.Louisissa. Neljästä ekasta vedosta neljä sisään ja peli oli ohi viidessä minuutissa. Bedardin ketju oli kuitenkin ihan ok ja Slaggertille uran avausmaali. Loppuohjelmaa kun tosiaan katsoo, niin Anaheimia ei kyllä kiinni saada ja saadaan luultavasti tyytyä noihin ennätyksellisen huonoihin pisteisiin. Toivotaan todellakin, että ensi kaudella nähdään parempi joukkue jäällä. Tämän kauden virityksen seuraaminen on ollut kyllä rankka savotta.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Onneksi enää neljä peliä jäljellä tätä kautta. Pelaajat varmaan ajattelevat samalla tavalla. Kyllä tämä tulee olemaan pitkä ja kivinen tie. No top 4 varaus on käytännössä jo varma, jos siitä haluaa saada jotain piristystä tämän kurapaskan keskelle.

Seth Jones sekä Alex Vlasic liittyvät Jenkkien mm-joukkueeseen ja mahdollisesti Bedard Kanadan. Tähän ei ole vielä vahvistusta tullut.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Frank Nazarin Michigan tippui finaalista Will Smithin ja kumppanien tähdittämälle Boston Collegelle sekä myös Ryan Greenen edustama Boston University hävisi oman semifinaalinsa Denverille, joten näiden nuorten pelit olivat tältä kaudelta siinä. Pieni mahdollisuus on, että saavat vielä sopimukset Chicagoon ja kauden päätteeksi lyhyen esiintymisen haukkapaidassa. Ehkä nyt kuitenkin järkevintä olisi edetä maltilla eikä Nazarinkaan kanssa kiirehditä, kuten jo täällä aiemmin todettiin.

Ethan Del Mastro taas sai palkinnoksi noston ylös ja pelaa kaksi seuraavaa eli Blackhawksin viimeiset kotipelit NHL:n puolella. Vahva tulokaskausi alla farmissa tällä neljännen kierroksen varauksella kesältä 2021. Connor Murphy tekemässä myös paluun kentille viheliään nivusvamman jälkeen.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Viime yön pelistä ei jaksa edes kirjoittaa, mutta Del Mastron debyytti sentään tarjosi jotain seurattavaa. 18 minuuttia peliaikaa ja selvisi ihan kuivin jaloin. Olikohan tuossa samalla myös vilaus ensi kauden puolustuksesta. Megnan tilalle vain joku parempi naaraus ufa-markkinoilta ja tinordeilla ja zaitseveilla heitetään vesilintua.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Megnan tilalle vain joku parempi naaraus ufa-markkinoilta ja tinordeilla ja zaitseveilla heitetään vesilintua.

Tämä. Ei ole vaikea tehtävä. Kevin Korchinskille oikea paikka olisi tällä kaudella ollut AHL, mutta CHL-sääntöjen vuoksi tämä ei ollut mahdollista. En pitäisi pahana vaihtoehtona, että ensi kaudella ainakin osa peleistä kuluisi siellä isolla vastuulla yv:llä jne. Näitä nuoria pakkeja riittää kyllä rosteriin muutenkin. Olen jokseenkin vakuuttunut, että Wyatt Kaiser on ensi kaudella valmis ottamaan pysyvän paikan ylhäältä. Alex Vlasic on siellä ja tiedä vaikka Del Mastrokin tai jopa Nolan Allan. Joka tapauksessa tällä kaudella näitä tulokaspuolustajia on vilissyt kokoonpanossa ehkä vähän jopa liikaakin. Korchinski, Vlasic, Kaiser, Phillips, Crevier ja nyt Del Mastro. Loukkaantumiset ovat vaikuttaneet tähän osaltaan tietenkin, mutta eihän tämä nyt mikään ihannetilanne ole ollut ajaa nuoria puolustajia sisään.

Kokeneemmista sitten Jones ja Murphy ovat isossa roolissa mentoroimassa nuoria, mutta kyllä sinne yksi tai kaksi kokeneempaa seppää tarvitaan. Joku Tanev esimerkiksi olisi kiva, mutta taitaa kilpailukykyisemmät ympäristöt kiinnostaa enemmän kuten varmasti montaa muutakin vaihtoehtoa. Jani Hakanpää voisi olla myös yksi kelpo vaihtoehto "korvaamaan" Tinordin. No näitäkin ehtii taas koko kevään ja kesän pyörittelemään.

edit. Niin ja lotteryyn lähdetään pykälää viime kertaa paremmalta tasolta. 13,5% todennäköisyys ykköspickiin ja 14,1% kakkosvuoroon eli yli 70% todennäköisyydellä vuoro on kolmas tai neljäs. Arvontapäivämäärää ei taida olla vielä vahvistettu?
 
Viimeksi muokattu:

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Davidsonilla on isojen näyttöjen kesä edessä. Kolmatta kautta ei enää jaksa tällaista konttausta. Ymmärrän tämän kauden strategian panostaa kokemukseen nuorten tukipelaajina ja sen, että muutos vaatii aikaa, mutta ensi kaudella haluan nähdä jo jotain yritystä, että parannettaisiin ainakin sellaiseksi 65-70 pisteen joukkueeksi. Puolustus on saatava tiiviimmäksi ja top kutoseen on pakko saada muutakin laatua kuin Taylor Hallin toinen tuleminen.

Kokeneemmista sitten Jones ja Murphy ovat isossa roolissa mentoroimassa nuoria, mutta kyllä sinne yksi tai kaksi kokeneempaa seppää tarvitaan. Joku Tanev esimerkiksi olisi kiva, mutta taitaa kilpailukykyisemmät ympäristöt kiinnostaa enemmän
Tanevia mietin itsekin. Olisi täydellinen haku kolmanneksi mentoriksi ja nimenomaan Korchinskin pariksi. Dallasissa kannu kesällä ja sitten rahastamaan eläkerahat Chicagosta. Hyökkäyksen vahvistuksista pidän edelleen kiinni Elias Lindholmista ja Chandler Stephenson on hyvänä kakkosena.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Hyökkäyksen vahvistuksista pidän edelleen kiinni Elias Lindholmista ja Chandler Stephenson on hyvänä kakkosena.

Kelpaisi hyvin jompi kumpi näistä. Veikkaanpa vaan, että Davidson karttaa ensi kesänäkin pitkiä sopimuksia ja operoi taas jollain 2-3 vuoden tarjouksilla maksimissaan. Stephenson olisi kyllä niin Davidsonin tyylinen pelaaja kuin olla ja voi.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks

Nazar liittyy siis Blackhawksin riveihin heti ja näin ensimmäinen vuosi tulokassopimuksesta hoidetaan alta pois kolmen ottelun aikana. Kyllähän tämäkin käy ja tuo taas edes vähän mielenkiintoa kauden viimeisiin otteluihin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks




Siinä kauden viimeisen kotipelin tähtihetki. Nazarilta kelpo esitys muutenkin ensimmäisessä NHL-pelissään. Hänestä tuli muuten nyt kymmenes tulokas, joka on viilettänyt tällä kaudella Blackhawksin paidassa. Se on aika paljon se, mutta jospa nämä Bedard, Nazar, Korchinski, Slaggert, Kaiser ja Del Mastro ovat niitä tulevaisuuden runkopalasia Vlasicin, Reichelin sekä muutaman muun jo varatun tai varattavan pelaajan lisäksi.
 

Luoto

Jäsen




Siinä kauden viimeisen kotipelin tähtihetki. Nazarilta kelpo esitys muutenkin ensimmäisessä NHL-pelissään. Hänestä tuli muuten nyt kymmenes tulokas, joka on viilettänyt tällä kaudella Blackhawksin paidassa. Se on aika paljon se, mutta jospa nämä Bedard, Nazar, Korchinski, Slaggert, Kaiser ja Del Mastro ovat niitä tulevaisuuden runkopalasia Vlasicin, Reichelin sekä muutaman muun jo varatun tai varattavan pelaajan lisäksi.

Olipa puhdas laukaus, siinä saa rottakin panna parastaan. Tuo Marchandin veto lähti kauempaa ja kiekkoon piti saada vauhtia, joten ylävartalo on vaakasuorassa mahdollisimman suorana vapaan jalan jatkeena. Nazarin vapaa jalka on suorenpi, mikä lupaa hyvää. Ottakaahan valmentajat ja vielä pelaavat pojat oppia,
 

Liitteet

  • Frank Nzar scores his first NHL goal on his first NHL shot.png
    Frank Nzar scores his first NHL goal on his first NHL shot.png
    509,9 KB · kertaa luettu: 88
  • BM 2023-12-03 - 32 103910.png
    BM 2023-12-03 - 32 103910.png
    161 KB · kertaa luettu: 92

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Järkyttävä Via Dolorosa takana. Viime kaudesta onnistuivat panemaan napsun verran vielä huonomman saldon, mutta eivät sentään olleet sarjan heikoin joukkue. Joka tapauksessa tämän kaltaista taaperrusta ei enää ensi kaudella jaksaisi todistaa. Mitään rakettimaista nousua on turha odottaa, mutta kyllä voittosarakkeeseen pitäisi saada jo yli kolmekymmentä merkintää mielellään.





Tähän on helppo yhtyä ja yksi muutos voisi olla vaikkapa, ettei Folingon kaltaiset pelaajat viiletä ykkösketjussa. Folingo toimi henkisenä liiderinä joukkueessa, mutta pelillisesti hän ei kuulu NHL-joukkueen tulosketjuihin. Puolustuksessa ei toivottavasti nähdä näitä Tinordeja ja kumppaneita. Mrazek tarvitsee luotettavamman ja paremman parin jakamaan torjuntatöitä. Nuoret toivottavasti ottavat steppejä eteenpäin, mutta ei ole realistista odottaa sitä kaikilta yhtä aikaa. Nuorten kehitys on harvoin suoraviivaista.

Connor Bedardin tulokaskausi oli aika odotusten mukainen. Kauden loppua kohti tankki alkoi olla selvästi tyhjä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Luke Richardson tähän viittasikin hiljattain, että jatkuvat tappiot ovat tehneet tehtävänsä Bedardillekin. Kaikesta huolimatta Bedardin tulokaskausi oli onnistunut. Opittavaa ja kehitettävää toki riittää vielä rutkasti, mutta mikäli vain terveyttä piisaa on hänestä vielä paljon iloa jatkossa.

Eipä tässä nyt paljon enempää jaksa avautua. Kausi jonka haluaa nopeasti unohtaa. Katsellaan eteenpäin arvontaan ja itse draftiin. Kesä on kliseisesti sitä parasta lätkäfanin aikaa. Ainakin osalle meistä.

Loppuun vielä iso hatunnosto nimimerkille @Wiesellike! Eräänlaista masokismin muotoa on ollut todistaa tätä taaperrusta pelistä toiseen. Kova suoritus, toivottavasti voit hyvin. Kiitos muillekin palstaveljille ja kohtalontovereille. Kyllä tämä vielä tästä paremmaksi muuttuu. Pakkohan se on?
 
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kiitos kaikille palstaveljille/siskoille kuluneesta kaudesta. Itselle päivän parasta antia ollut, kun porukka täällä jatkiksen palstalla kommentoi & tulee aina ilmoitus uudesta päivityksestä. Mielenkiinnolla draftia kohti & ensi kautta kauhulla odottaen & parempaa toivoen.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
toivottavasti voit hyvin... Kyllä tämä vielä tästä paremmaksi muuttuu. Pakkohan se on?
Hyvin täällä voidaan :D Henkisestihän tämä oli paljon helpompi kausi kuin viimevuotinen. Nyt sai Bedard-jahdin jälkeen palata taas toivomaan voittoja ja päästä seuraamaan uuden aikakauden ensiaskelia. Turhauttava kausi monella mittarilla, mutta tästä ei voi tosiaan muuta kuin parantaa.

Tällaista kautta ei todellakaan jaksaisi analysoida sen kummemmin. Kaikki tiivistyy tuohon jopa surkuhupaisaan tehottomuuteen. Vähiten maaleja koko liigassa, ylivoimalla vaivaiset 39, laukaisumäärät ja -prosentit todella heikot. Ja eipä tuo iso yllätys edes ole, kun katsoo joukkueen rakennetta. Liian moni alemman korin pelaaja yritti selviytyä ylemmässä korissa ja tehojen tekeminen oli tulokaskauttaan pelaavan teinin varassa.

Tämän kauden onnistujista suurin huomio oli tietenkin Bedardissa ja Calder-tason suoritushan sieltä saatiin. Bedardin ohella hyökkäyksestä voi nostaa esiin uran parhaimman kautensa ammattilaisena pelanneen Dickinsonin, joka oli kokonaisvaltaisesti tämän kauden paras kenttäpelaaja. Puolustuksessa riitti ongelmia pitkin kautta, mutta läpimurtonsa NHL-pelaajaksi tehnyt Vlasic pelasi todella vahvan kauden hyvin vähillä odotuksilla. Joukkueen MVP oli kuitenkin Mrazek, jota ilman tästä kaudesta olisi tullut vielä ankeampi.

Pettymysten puolella mieleen tulevat Hall, Reichel ja Söderblom. Ei Hallin kanssa kuuhun olisi menty, mutta olisi top kutosessa sentään ollut vähän enemmän katsomista ja tulivoimaa, jos hän olisi pystynyt pelaamaan. Reichelin kehitys polki turhauttavasti paikoillaan. Viime yön eka maali Losissa näytti, että hänessä on kuitenkin isosti potentiaalia, joka pitäisi saada paremmin esiin. Ja lopuksi Seula-Arvi, joka sai kauden aikana paljon lokaa niskaansa ja ihan aiheesta. Sai hämmentävän helpolla pitää paikkansa, vaikka Rockfordissa olisi ollut parempia maalivahteja tarjolla.

Ensi kaudella enemmän tulivoimaa kärkiketjuihin, erikoistilanteet paremmiksi ja Mrazekille parempi kirittäjä, niin ollaan heti parempi jääkiekkojoukkue.

Kiitos tästä kaudesta palstatovereille. Kyllä tämä tästä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös