Chicago Blackhawks 2019–2020

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tosta oli puhetta jo eilen tässäkin ketjussa. Tuskin Blackhawks enää lisää puolustajia hankkii kauppojen kautta, jos puolustajia ei toiseen suuntaan lähde enkä näe syytä, että Keith sekä Seabrook olisivat puolessa vuodessa muuttaneet mielipidettään NMC:stä luopumisesta. Veikkaan, että Bowman halusi nopeasti jonkun puolustajan, ettei hinta karkaa minnekään.
Katsellaan nyt kesä loppuun. En usko myöskään Keithin tai Seabrookin (valitettavasti) mihinkään lähtevän. En silti pitäisi mitenkään mahdottomana, että puolustusta vielä tuosta muokataan. Joka tapauksessa kesän aikana kokoonpano tulee muuttumaan ja en siksi kovin painokkaasti yksittäistä kauppaa lähde nyt arvioimaan, vaan katsotaan sitten kesää kokonaisuutena. Viime kesää surkeammin on jo aika vaikea vetää.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tuli vaan mieleen, että nyt vielä se Ryan Murray sieltä Columbuksesta niin on kolme 2012 draftin ykköskiekalla varattua pakkia rosterissa. No eiköhän se juna mennyt nyt tässä Määtän hankkimisen jälkeen. Sitten tuli myös mieleen, että ihan kokeeksi olisi masokistisella tavalla hauskaa nähdä esim. Vegasia vastaan miten pakkipari Määttä-Seabrook siitä selviäisi?

No höpötykset sikseen. Nyt näin jälkijäristysten aikaan tämä kauppa alkaa tuntumaan jo ihan kelvolliselta. Pelaa Määttä nyt vaikka sitten kolmosparissa niin kyllä Chicagon puolustus tässä vahvistui. Samalla voidaan ajatella, että hyökkäys heikkeni, mutta kuten jo tuolla aiemmin todettiin niin joku Dylan Sikura voi helpostikin paikata Kahunin aukon. Ja sen vitoskiekan varausvuoron voi saada vielä suhteellisen helposti takaisin.

Markkinat on avattu ja lisää häkää pönttöön vaan!
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Vielä muutama päivä ja tiedetään kuka näistä on haukkapaidassa tulevaisuudessa: Dylan Cozens, Alex Turcotte tai Bowen Byram. Uskon että joku noista kolmesta se nimi tulee olemaan.

Määtän tilanteen aika näyttää jatkossa mihin kaverista on ja meneekö kaveri jatkuvasti rikki jatkossakin. Toimiessaan on juuri sitä mitä meidän takalinjat tarvitsevatkin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
https://www.capfriendly.com/players/olli-maatta1

"CLAUSE DETAILS: Määttä was traded on June 15, 2019, prior to his Modified NTC coming into effect, giving Chicago the option of voiding clause. CapFriendly has confirmed that Chicago did not honor his trade clause."

Semmosta väli-infoa kiinnostuneille. Linkki vie CapFriendlyn sivuille.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Laitetaanpa haaveiluviesti kokoonpanon muodossa, jota voin sitten surullisena heinäkuun lopulla katsella. Suluissa vaihtoehdot joillekin.

Kubalik - Toews - Kane
DeBrincat - Strome - "Pavelski"
Saad - "Hayes" - Sikura
Caggiula - Kämpf - Kurashev (Wedin, Highmore)

Keith - Jokiharju
Määttä - Murphy
Forsling (Carlsson) - Gustafsson
Seabrook

Hayesin tosiaan huhuillaan tekevän semmosta kuuden vuoden ja arviolta 36 miljoonan arvoista sopimusta, toivottaisin tuommoisella lapulla tervetulleeksi. Kaksi miljoonaa enemmän per kausi vs. Anisimov, johon Hayes on sen arvoinen upgrade. Pavelskia heittelin ilmoille ihan siitä syystä, että Sharks on tosiaan vähän palkkakatto-ongelmissa ja jonkun Mark Lazeruksen lähteen mukaan Chicago saattaisi Captain Americaa kiinnostaa. Tuskin San Josesta lähtee ja tuskin Blackhawks lähtee kahta suurta kalaa vapailta hakemaan, mutta saa kai sitä haaveilla. Parin vuoden sopimus, toisi varmasti ylivoimalle tärkeitä elementtejä ja onhan tuo kaveri pelimies edelleen. Puolustuksen oletetaan olevan lähes valmis jo nyt ja omilla kavereilla se täytetään. Ketjuhahmotelmat ovat muuten vain nopeasti väsättyjä.

Jäisi rahaa antaa DeBrincatille sekä Stromelle ne jatkosopimuksetkin.

Tuommoisella rosterilla sitä odottaisi jo pudotuspelipaikkaa. Mutta tuota rosteria tuskin näemme.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Itse veikkaan ettei puolustuskaan ole vielä lopullisessa kokoonpanossaan. Joku leftin pakki lähtee vielä vaihtarina jossakin kaupassa. Ja pudotuspelijoukkueessa näkisin että Brendan Perilini voisi toimiakin pleijareissa. Santaahan tuo sakki kaipaisi jos oikeasti väännettäisiin. Ja Määttää ilkeämpää pakkia olisin toivonut omaan päähän.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Toinen jakso tämän vuoden On The Clock -sarjasta julkaistiin eilen. Laitetaan se tähän viestiin youtuben linkillä. Voisiko joku valoittaa, että missä vaiheessa Jussi Ahokas on siirtynyt työskentelemään Blackhawksille? Mennyt ihan ohi, mutta siellä se istuu palaverissa mukana.

https://www.youtube.com/watch?v=1B-KQG9qxCc
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Toinen jakso tämän vuoden On The Clock -sarjasta julkaistiin eilen. Laitetaan se tähän viestiin youtuben linkillä. Voisiko joku valoittaa, että missä vaiheessa Jussi Ahokas on siirtynyt työskentelemään Blackhawksille? Mennyt ihan ohi, mutta siellä se istuu palaverissa mukana.

https://www.youtube.com/watch?v=1B-KQG9qxCc
Ahokkaalta käsittääkseni kyseltiin näkökulmia ja tietoja erityisesti Kakosta, mutta varmasti myös yleisesti nuorista pelaajista. Tämän tiedon bongasin HFBoardsilta. Tarina ei kerro onko ihan tosissaan palkkalistoilla, mutta ainakin ensi kaudella Ahokas valmentaa Kouvolassa KooKoota.
 

F#21

Jäsen
Ahokkaalta käsittääkseni kyseltiin näkökulmia ja tietoja erityisesti Kakosta, mutta varmasti myös yleisesti nuorista pelaajista. Tämän tiedon bongasin HFBoardsilta. Tarina ei kerro onko ihan tosissaan palkkalistoilla, mutta ainakin ensi kaudella Ahokas valmentaa Kouvolassa KooKoota.
@secord Ahokas on ainakin viime kauden ajan tehnyt töitä Chicagolle muiden hommien ohessa. Käytännössä siis junioritarkkailuun liittyviä. En nyt vain millään muista oliko tuo työsuhde alkanut jo ennen viime kautta.
 

KimpisenKaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Jokerit
Seven years, $50 million, $7.14M AAV.
Tuollaisen sopimuksen Hayes sitten Flyersiin teki.

Jos Pavelskilla mitään mielenkiintoa Chicagoon on niin ehdottomasti lähtisin yrittämään sellaista 2-3v diiliä.

Mielenkiintoista nähdä paljonko nykypalkoilla Debrincat ja Strome tulevat pyytämään ja hakevatko mahdollisesti Toews/Kane tyylistä ”rinnakkaisdiiliä”. Jos käyrä jatkuu viime kaudesta ylöspäin niin täytyy toivoa ettei pyyntö nouse liiankin korkealle.

https://www.nhl.com/blackhawks/news/feature-blackhawks-think-maatta-can-be-steadying-defensive-force/c-307870052

Linkissä mm. Stanin kommentteja liittyen Määtän hankintaan.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Hayes tosiaan päätti pelata varman päälle ja napata rahat Philadelphiasta. Miljoona liikaa meikäläisen makuun, mutta en välttämättä olisi pahastunut, jos tuon sopimuksen olisi Blackhawksiin tehnyt. No mutta, se on mennyttä ja Pavelskinkin kohdalla näyttää siltä, että Sharks sai tehtyä palkkakattoon tilaa. Kenetköhän tässä manaisi seuraavaksi?

Jos huhut alle $82:n miljoonan palkkakatosta pitävät paikkaansa, monet joukkueet joutuvat isojen ongelmien eteen. Stanilla on todella iso mahdollisuus olla luova ja toivottavasti käyttää sen hyödykseen. Minua ei henkilökohtaisesti haittaa, jos peliliikkeet tehdään tulevaisuutta varten eli esimerkiksi poimitaan vuoden tai kahden ongelmasopimuksia (Clarkson, Callahan) ja otetaan kylkiäisinä prospecteja tai varausvuoroja, jos ja kun vapailta ei ketään konkreettista kalaa naarata. Offer sheet on tarinana täysin omansa ja olisihan se hauska nähdä, kun Mitchell Marner pukisi Blackhawks-nutun ylleen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Kevin Hayes olisi ollut mukava lisä rosteriin, mutta ei kiitos noilla vuosilla ja miljoonilla. Pierre LeBrun veisteli, että Blackhawksissa oltaisiin silmä kovana Anders Leen suhteen. Eli todennäköisesti tekee huomenna jatkosopimuksen Islandersiin.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Onneksi ei Hayes tullut tuolla hinnalla meille. Marnerin nappaaminen tulisi meille liiaan kalliiksi oikeassa maailmassa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tässä alkaa kääntymään oma pää siihen ajatukseen, että kenties Artem Anisimov olisi ihan hyvä ratkaisu kolmosketjun sentteriksi myös ensi kaudella. Eipä UFA-markkinoilla oikein enää selkeästi parempia vaihtoehtoja ole tarjolla nyt kun Hayes meni tekemään sopimuksen Phillyyn. Joku Derick Brassard on sitten siinä ja siinä, että onko edes upgrade Anisimoviin.

Saad-Toews-Kane
DeBrincat-Strome-Perlini
Kubalik-Anisimov-Sikura
Caggiula-Kämpf-Hayden

Keith-Gustafsson
Määttä-Jokiharju
Koekkoek-Murphy
Seabrook

Crawford
Delia/Lankinen

Tällä hetkellä näkisin koostumuksen kuta kuinkin näin, mutta hahmotelmat ehtivät muuttumaan vielä useaan otteeseen tässä kesän aikana. Anders Lee olisi kelpo kiinnitys, mutta kun nyt seuraa näitä tässä lähiaikoina annettuja sopimuksia, niin enpä tiedä ja en usko Leen jättävän Islandersia. Edelleen se Brandon Tanev alaketjuihin olisi toiveena. Duchenet ja Panarinit voidaan tosiaan jo unohtaa. Kauas pilvet karkaavat.

Ja niin ne varausvuorot. Tässä omat pickit Chicagon vuoroilla:

3. Bowen Byram, D - potentiaalinen tulevaisuuden ykköspakki joita ei puissa kasva
43. John Beecher, C - isokokoinen (191/95) ja nopea sentteri USDP:stä
105. Alexei Protas, C - vielä isompi sentteri Valko-Venäjältä
123. Hugo Alnefelt, G - Ruotsin U18 -joukkueen ykköskassari
167. Ivan Muranov, RW - toissa kaudella MHL:ssä kohtalaiset tehot iskenyt venäläinen on 1999 ikäluokkaa
194. Samuel Sjölund, D - ruotsalaista sen olla pitää

Lasketaan juhannuksena osumatarkkuus.
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Jos Panarinia tai Duchenea ei vapailta markkinoilta saada naarattua, niin siinä tapauksessa mulle sopisi oikein hyvin, että ei napata sieltä ketään. Näillä voitaisiin mennä ihan hyvin ensi kausi, mikäli jotain oikein hyvää treidiä ei ole tarjolla. Edelleen olen myös sitä mieltä, että mikäli noista sijoilla 4-6 varaavista jengeistä joku haluaa väkisin sen puolustajan eli Byramin niin meidän kannattaisi treidata alaspäin ja ottaa jotain kivaa sen hyvän ykköspickin lisäksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: reme

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Jos Panarinia tai Duchenea ei vapailta markkinoilta saada naarattua, niin siinä tapauksessa mulle sopisi oikein hyvin, että ei napata sieltä ketään. Näillä voitaisiin mennä ihan hyvin ensi kausi, mikäli jotain oikein hyvää treidiä ei ole tarjolla. Edelleen olen myös sitä mieltä, että mikäli noista sijoilla 4-6 varaavista jengeistä joku haluaa väkisin sen puolustajan eli Byramin niin meidän kannattaisi treidata alaspäin ja ottaa jotain kivaa sen hyvän ykköspickin lisäksi.
Samaa mieltä @God #88 kanssa. Muutaman vuoro olisi vara tiputtaa vuoroa ellei välttämättä haluta pakkia varata.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Alex Turcotte, Nikita Gusev. Stan, get it done.

Hyvää juhannusta kaikille Blackhawksin kannattajille ja muille palstalaisille. Nähdään tulevana yönä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: reme

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Ensi yöstä tulee mielenkiintoinen. Oma toive ja veikkaus on Byram, mutta Turcottekin kelpaa. Toisen valinnan pitkälti määrittää kumpi noista kahdesta lopulta valitaan. Jos valinta osui Byramiin, niin olen secordin kanssa samoilla linjoilla, että John Beecher olisi täydellinen valinta seuraavalla pickillä. Jos Stan valitsee Turcotten, niin sitten olisi mahdollisuus ottaa toinen Illinoisin poika Alex Vlasic vahvistamaan peräpäätä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että molemmat edellä mainituista huudetaan ennen tuota 43. vuoroa. Tällöin vaihtoehtoja voisi olla esim. Nolan Foote, Shane Pinto ja Nicholas Robertson hyökkäykseen tai Kaedan Korczak ja Jackson LaCombe puolustukseen. Tässä kuitenkin oma lottorivi:

3. Bowen Byram D, tästä tulevaisuuden ykköspakki.
43. Nolan Foote LW, iso ja voimakas energiapakkaus, jolla myös hyvät kädet ja pelikäsitys.
105. Luke Toporowski RW, Liigastakin tutun Shaynen veljenpoika. Hyvä karvaaja ja asennepelaaja.
123. Patrick Moynihan C, monipuolinen, rooliin kuin rooliin soveltuva sentteri.
167. Ludvig Hedström D, tämän draftin pakollinen ruotsalainen.
194. Kalle Loponen D, vedetään lopuksi kotiinpäin. Kukkosen saappaita täyttämään Chicagoon.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Koskaan en ole ennakkoon näin pitkään ja hartaasti seurannut pelaajia varaustilaisuuteen kuin nyt. Tästä syystä ja korkean varausvuoron vuoksi ilmassa on erityisen jännittävät hetket.

Mitä lähemmäksi h-hetkeä mennään, sitä enemmän ajatukset harhailevat oman ykköstoiveen suhteen. Byram ja Turcotte on ne kaksi joista en osaa sanoa kumpi olisi lopulta mieluisampi ja Trevor Zegras on noussut omalla lahjalistalla aivan tuon kaksikon kantaan. Zegras on kenties draftin taitavin pelaaja. Turcotte on toki moniulotteinen, mutta Zegrasin upside voi olla kovempi, aivan kuten Byramilla. Turcotte saattaa olla kuitenkin varmin ja turvallisin vaihtoehto.

Kuka tahansa tuolla vuorolla tuleekin, niin luottaminen on Blackhawksin staffiin valinnan suhteen. Hyvää juhannusta vaan kaikille!
 

mehupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, HPK
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin eiköhän se Turcotte tai Byram ole. Olisiko palstan haukkalaisilla tällaiselle vain Jatkoaikaa seuraavalle antaa vielä viime hetken preferenssi, kumpi näistä? Ja miten Byram eroaa vaikka Bouchardista, jota osa ainakin jossain vaiheessa kevättä -18 meille haikaili?

Oma fiilis kääntyy väistämättä Turcotteen, kun viime vuosien kärkivaraukset on kuitenkin käytetty puolustajiin, ja näyttäisi siltä, että sillä osastolla saattaisi pullat olla uunissa ihan hyvin. Jos ei kärkipuolustajia saa kuin draftaamalla, niin kyllähän sama pätee senttereihinkin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
@mehupoika ei meillä kenelläkään ole sen parempaa käryä täällä, kumpi olisi parempi. Mielipiteitä ja painotuksia löytyy, mutta kohta me saamme ihan oikean vastauksen tähän kysymykseen.

Byramin luistelu on ainakin Bouchardia paremmalla tasolla, mutta offensiivisesti vaikea sanoa kumpi on lahjakkaampi. Ehkä Byram on hieman monipuolisempi kuin Bouchard. Byramin kohdalla on vaikea sanoa, missä kohtaa olisi mennyt viime vuoden draftissa, jossa puolustajat olivat vahvasti esillä. Korostuuko nyt Byramin kohdalla se, että on tässä ikäluokassa selkeästi paras pakki? Toisaalta Byramin kausi WHL:ssä oli kaikilla mittapuilla mitattuna puolustajalle todella kova.

Edit. Heitän viime hetken yllätyskortin ja sanon Chicagon varaavan Trevor Zegrasin.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Huhuissa Chicago olisi kiinnostunut inhokkipelaajastani Corey Perrystä. Onneksi tuo on vaan huhu.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Huhuissa Chicago olisi kiinnostunut inhokkipelaajastani Corey Perrystä. Onneksi tuo on vaan huhu.
Menisi hankintana chriskunitz kategoriaan. Toivottavasti viime kesästä on opittu ja jätetään nämä coreyperryt muiden huoleksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: reme

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blackhawks
Huhuissa Chicago olisi kiinnostunut inhokkipelaajastani Corey Perrystä. Onneksi tuo on vaan huhu.
Hyi helvetti. Eihän tuo onneksi totta voi olla.

Kohta sitten nähdään, kuka on mahdollisesti organisaation tulevaisuuden kasvot. Onhan tätä odotettukin. Mun lopullinen valinta olisi Turcotte. Tuo pojan asenne ja kilpailuhenkisyys sytyttää niin pirusti. Osaahan se toki aika kivasti pelatakin.

Byram kelpaa myös. Jos ei ole jompi kumpi näistä, olen yllättynyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös Pohja