Mainos

Chicago Blackhawks 2018–2019

  • 348 690
  • 1 470

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Keith menee kategoriaan "saat itse päättää lähdöstäsi". On käytännössä legenda koko kaupungissa ja vaikkei niitä otsikoita olekaan suuremmin kerännyt, niin se arvokkain palanen vähintään kahdessa viimeisimmässä mestaruudessa, jollei jo ensimmäisessäkin.

Mun mielestä Keithin ongelma tällä hetkellä on hänen egonsa eikä vieläkään ole ehkä sulattanut sitä, ettei ole parhaiden vuosiensa tasolla. Toki hän on myös julkisesti ainakin kerran vuosia sitten kertonut, ettei runkosarjaotteluihin jaksa aina syttyä. Mielestäni hän on lähes täydellinen mentori tälle joukkueelle varsinkin, jos Seabrook jollain keinolla parin vuoden sisään vaihtaa maisemaa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Duncan Keithin kohdalla se menee juuri noin eli mikäli veri vetää muualle, niin siinä tapauksessa päästetään menemään. Sitä on myös mietittävä tosiaan, että joukkueessa on alakertaan tuleville nuorille lupauksille esikuvia ja mentoreita. Keith ja Seabrook ovat kumpikin siinä roolissa täydellisiä palasia, mutta muutakin panosta vaaditaan erityisesti noilla palkoilla. Duncan Keithin kohdalla ehkä unohtuu välillä se, että on edelleen hyvä puolustaja ja pidän häntä yhä Blackhawksin parhaana puolustajana kokonaisuutta tarkastellen. Vertailukohta kun on tietenkin aina se Norris/Conn Smythe -taso, niin siihen nähden nykypäivän suorittaminen näyttää tietenkin huonolta.

Scott Powersilta taas mainio juttu siitä, mitä tehdä Brent Seabrookille. Siinä olen samaa mieltä ainakin Powersin kanssa, että kauppaaminen ei tule onnistumaan. Seabrook on yhä edelleen vähintään joukkueen sisällä arvostettu johtaja ja mm. Toews on maininnut pitävänsä Seabsiä isoveljenään. Kivasta pelikaverista lähes seitsemän miljoonan caphit on tosin turhan kova hinta. Saati, että Rockyn pussista maksetaan yhdeksän miljoonaa dollaria vielä tällä kaudella Seabsin tilille. Kallis kaveri.

Artem Anisimov on ihan hyödyllinen pelaaja, eikä tietenkään hinnalla millä hyvänsä kannata ulostaa. Mielenkiintoista on nähdä minkälaista identiteettiä joukkueelle rakennetaan Collitonin alaisuudessa ja kuuluuko Anisimov noihin suunnitelmiin? Piakkoin saamme jo jotain osviittaa ja kesä kertookin jo sitten paljon.

Edit. Tuossa otteluohjelmaa nopeasti tiirailin ja seuraavan kahden kotipelin jälkeen, sunnuntaina Caps ja tiistaina Islanders, onkin sitten pidempi tauko. All star -viikonloppu välissä ja seuraava peli Chicagolla noiden kahden kotipelin jälkeen vasta helmikuun ensimmäinen päivä. Siinä tauon aikana voi jo hyvinkin jotain liikehdintää tapahtua.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Crawford on jäällä hiukan ennen Blackhawksin harjoituksia. Ihan hyvä merkki, mutta jos nyt vaikka varovaisesti se terveys edellä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Collitonin uudet arvonnat Washington matsin kentällisiin, Jokiharju jää luultavasti vilttiin Kukkuun korvatessa hänet. Caggiula on mielenkiintoista nähdä ykkösessä ja Anisimov ei ole nelosen kaveri jos multa kysyttäisiin.

Caggiula-Toews-Kane
DeBrincat-Strome-Kahun
Saad-Kampf-Kruger
Hayden-Anisimov-Kunitz

Keith-Seabrook
Dahlstrom-Murphy
Koekkoek-Gustafsson
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Myös Gustav Forsling on ollut jäällä. Nyt vuorostaan Brendan Perlini on sivussa aivotärskyyn liittyvän protokollan vuoksi. Harjoituksissa vedetty seuraavin koostumuksin:

Caggiula-Toews-Kane
DeBrincat-Strome-Kahun
Saad-Kampf-Kruger
Hayden-Anisimov-Kunitz

Keith-Seabrook
Dahlstrom-Murphy
Koekkoek-Gustafsson
Forsling-Jokiharju

Näilläkö sitten Capitalsin "kimppuun"? Odotettavissa Chicagossa iltapäivään mennessä pahemman laatuista pyöritystä. Powersin viimeisimmässä mainittiin, että erään liigan lähteen mukaan Kruger, Kunitz ja Martinsen ovat kaupan. Kysymys kuuluu, löytyykö noita pelaajia kohtaan kiinnostusta?

***
Evan Barratt sai vihdoin maalihanat auki kisojen jälkeen NCAA:n puolella ja hienon alivoimamaalin tekikin. Barrattille kirjattiin myös yksi syöttöpiste. Ao. linkistä pääsee todistamaant tuon maalin. Tuuletuksessa nähtävissä apinan jäähän polkemista.
Penn State Men’s Hockey on Twitter

Nicolas Beaudin teki yhden maalin viime yönä Drummondvillen voittaessa tällä kertaa Sherbrooken 6-1. Drummondville on ollut murskaavan kova joukkue tällä kaudella ja erityisesti Detroitin viime kesän ykköskierroksen varaus Joe Veleno on ollut kovassa iskussa. Beaudin on iskenyt 33 pelissä 7+33=40 ja tehotilastoissa seisoo +46. Tuo lukema kertoo paljon Drummondvillen joukkueesta, mutta Beaudinin on tuolla joukkueensa ykkönen. Ensi kaudella sitten Rockfordiin pro-tason kiekkoelämää opettelemaan.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Collitonin uudet arvonnat Washington matsin kentällisiin, Jokiharju jää luultavasti vilttiin Kukkuun korvatessa hänet.

Colliton totesi, että ovat tyytyväisiä Jokiharjun kehitykseen ja peliajoista ei kannata vetää suurempia johtopäätöksiä. Maltilla mennään eikä hänestä odoteta puolustukseen dominoivaa pelaajaa yhdessä yössä. Kokonaiskuvaa tässä kuulemma mietitään ja myös muita puolustajia halutaan kehittää kuten Koekkoekia sekä Forslingia kunhan pystyy palaan tositoimiin.
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Collitonin uudet arvonnat Washington matsin kentällisiin, Jokiharju jää luultavasti vilttiin Kukkuun korvatessa hänet. Caggiula on mielenkiintoista nähdä ykkösessä ja Anisimov ei ole nelosen kaveri jos multa kysyttäisiin.

Caggiula-Toews-Kane
DeBrincat-Strome-Kahun
Saad-Kampf-Kruger
Hayden-Anisimov-Kunitz

Keith-Seabrook
Dahlstrom-Murphy
Koekkoek-Gustafsson
Anisimov on tässä joukkueessa kakkosen sentteri, mutta se nyt on aivan sama miten näitä pyöritellään, kunhan turpaan tulee. Ihan hyvä, että Stromea peluutetaan tossa kakkosen keskellä siinä on kuitenkin hyvä paikka kehittyä. Ainakin nähdään, että mitä kaverilta voidaan odottaa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Blackhawks on viime aikoina scoutannut aggressiivisesti sekä Boston Bruinsia että heidän farmiseuraansa Providence Bruinsia ja jos nyt oikein olen ymmärtänyt, nallekarhut hakevat hyökkääjää ja nimenomaan laidalle. Brandon Saad tässä tulee kohteeksi ensimmäisenä mieleen eikä ainakaan meikäläistä haittaisi, jos seuraavien kahden ja puolen kauden aikana Blackhawks pitäisi osan palkastakin (max 25%), jos vastine nousisi luokkaan kaksi prospectia tai prospect sekä hyvä varausvuoro. Saad varmasti pystyy parempaan ja kuten @secord kirjoittikin, Saad on hyvässä joukkueessa erinomainen täydentävä palanen. Tällä hetkellä hän ei Blackhawksiin sovellu, mutta toisaalta ensi kaudella tilanne voi olla eri, jos vapailla markkinoilla Bowman on aktiivinen.

Henkilökohtaisesti pitäisin Saadin ainakin ensi kauden kokoonpanossa, mutta heitinpähän vain ilmoille.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Siellä on tosiaan jopa itse Scotty Bowman bongattu Bostonin hallista Blackhawksin scouttien lisäksi. Saas nähdä kehkeytyykö tässä lopulta jotain kauppaa näiden kahden joukkueen välille?

Mikäli tosiaan Bowman onnistuu haalimaan kesällä selkeitä vahvistuksia joukkueeseen, eikä nähdä esimerkiksi viime kesän kaltaisia tuhnuja, niin Saadin palveluksille näkisin käyttöä jatkossakin. Jos taas Saad kaupataan pois varausvuoroihin tai prospekteihin, alkaa toimiston suunnitelmat selkenemään ja eiköhän tällöin kyseessä ole rebuilding, vaikka sitä ei halutakaan julkisesti tunnustaa. Tai sitten Bowman aikoo laittaa kesällä verkot vesille tositarkoituksella parin isomman vonkaleen toivossa?

Ehkä olen värilasien takaa hieman sokea, mutta en oikein ymmärrä miksi Chicagon tulisi pidättää kaupassa yhtään Saadin palkasta? Lokakuussa 27 vuotta täyttävä voimalaituri, joka on tehnyt 497 runkosarjapelissä 0,58 ppg tahdilla pisteitä. Ollut voittamassa kaksi Stanley Cupia, asia jota varmasti arvostetaan NHL-piireissä. Kyllä, kuusi miljoonaa kaudessa on hieman yläkanttiin ja viime kausi oli surkea, mutta muuten aika tasainen suorittaja hän on ollut. Sopimusta ei ole jäljellä kuitenkaan ikuisuuksia ja paremmassa ympäristössä voi olla todella arvokas palanen. Useampi organisaatio on varmasti valmis maksamaan esimerkiksi neljä vuotta vanhemmalle Wayne Simmondsille muhkeampaa tiliä. En väitä Saadin olevan Simmondsia parempi pelaaja, mutta lähinnä suhteutan tuota Saadin sopimusta perspektiiviin. Äskettäin Carolinaan kaupattu Nino Niederraiter saa vajaat 0,8 miljoonaa vähemmän kuin Saad kaudessa ja lähes saman verran runkosarjassa pelanneena (499 ottelua) on tahkonnut 0,46 ppg tahdissa. Simmondsilla vastaava lukema on 810 ottelun jälkeen 0,58. Pointtini tässä on vain se, että Saadin sopimus ei ole mielestäni sellainen, jolle ei voisi löytyä kiinnostusta ilman palkan pidättämistä. Se mitä vastineeksi voi odottaa onkin jo eri keskustelun paikka.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tässähän tuli oikein sellaiset 80-luvun fibat peliä katsellessa. Maaleja ropisee ja yleisö tykkää. Aika kamala peli silti, mutta tyylipisteitä kun ei jaeta niin kyllähän tämä voitto maistui. Tankata ehtii taas ihan urakalla. Collitonin tehosekoitin piristi ainakin kapteenin peliä ja harvinaiset 3+2 tehot Toewsille (kiitos Orlov). Kanelle "perusilta" 2+3 ja Stromelle 1+2.

Delialta ristiiriitainen peli. Muutama näyttävä paraatipelastus, mutta kaksi helppoa etukulmahörppyä myös. Saadin ensimmäisessä maalissa nähtiin sitä puolta miehestä johon aikanaan tykästyin. Suojaus päälle, jalat käyntiin ja boom! Loppuilta olikin sitten tutumpaa hiljaiseloa häneltä. Positiivista, että onnistumisia tuli, mutta kyllä tuossa taas nähtiin myös sitä puolta mikä näkyy ihan jo sarjataulukosta. Gustafsson-Koekkoek pari ei vakuuttanut.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Patrick Kane viimeiseen kuuteentoista matsiin 33 pistettä. Poika on elämänsä kunnossa.
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Siellä on tosiaan jopa itse Scotty Bowman bongattu Bostonin hallista Blackhawksin scouttien lisäksi. Saas nähdä kehkeytyykö tässä lopulta jotain kauppaa näiden kahden joukkueen välille?

Mikäli tosiaan Bowman onnistuu haalimaan kesällä selkeitä vahvistuksia joukkueeseen, eikä nähdä esimerkiksi viime kesän kaltaisia tuhnuja, niin Saadin palveluksille näkisin käyttöä jatkossakin. Jos taas Saad kaupataan pois varausvuoroihin tai prospekteihin, alkaa toimiston suunnitelmat selkenemään ja eiköhän tällöin kyseessä ole rebuilding, vaikka sitä ei halutakaan julkisesti tunnustaa. Tai sitten Bowman aikoo laittaa kesällä verkot vesille tositarkoituksella parin isomman vonkaleen toivossa?

Ehkä olen värilasien takaa hieman sokea, mutta en oikein ymmärrä miksi Chicagon tulisi pidättää kaupassa yhtään Saadin palkasta? Lokakuussa 27 vuotta täyttävä voimalaituri, joka on tehnyt 497 runkosarjapelissä 0,58 ppg tahdilla pisteitä. Ollut voittamassa kaksi Stanley Cupia, asia jota varmasti arvostetaan NHL-piireissä. Kyllä, kuusi miljoonaa kaudessa on hieman yläkanttiin ja viime kausi oli surkea, mutta muuten aika tasainen suorittaja hän on ollut. Sopimusta ei ole jäljellä kuitenkaan ikuisuuksia ja paremmassa ympäristössä voi olla todella arvokas palanen. Useampi organisaatio on varmasti valmis maksamaan esimerkiksi neljä vuotta vanhemmalle Wayne Simmondsille muhkeampaa tiliä. En väitä Saadin olevan Simmondsia parempi pelaaja, mutta lähinnä suhteutan tuota Saadin sopimusta perspektiiviin. Äskettäin Carolinaan kaupattu Nino Niederraiter saa vajaat 0,8 miljoonaa vähemmän kuin Saad kaudessa ja lähes saman verran runkosarjassa pelanneena (499 ottelua) on tahkonnut 0,46 ppg tahdissa. Simmondsilla vastaava lukema on 810 ottelun jälkeen 0,58. Pointtini tässä on vain se, että Saadin sopimus ei ole mielestäni sellainen, jolle ei voisi löytyä kiinnostusta ilman palkan pidättämistä. Se mitä vastineeksi voi odottaa onkin jo eri keskustelun paikka.
Ei kai kyse olekkaan siitä, etteikö joku ottaisi Saadin ihan koko sopimuksella vaan siitä, että jos pidättää palkasta niin saa paremman korvauksen. Kun tuon Niederreiterin otit esimerkiksi, niin siinä kaupassa ei pidätelty palkkoja ja vastine oli Victor Rask, eli ei juuri mitään. Mielestäni Saad on turha kaupata pelkästään palkan dumppaamisen takia, hän on kuitenkin ihan hyvä pelaaja, palkka vaan on pari miltsiä liian iso.
Edit. Niin ja jos Panarinin treidaaminen Saadiin näytti silloin hirveältä, niin miltä se nyt näyttäisi jos Saad vielä treidattaisiin johonkin ”Victor Raskiin”.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tuossa olet ihan oikeassa, että palkkaa pidättämällä vastine todennäköisesti hieman paranisi. Saman efektin saisi aikaan myös lyömällä esim. prospektin kylkeen. Kuinka paljon paremman voi vain arvailla? Samaa mieltä ettei Chicagon kannata lähtökohtaisesti huonompaan pelaajaan Saadia vaihtaa kuten Wild teki Ninon kohdalla. Panarin kauppa oli ja meni eikä se vo olla vaikuttamassa tuleviin päätöksiin. Tästä ketjusta olen saanut muistaakseni lukea ettei yksikään Gm olisi kiinnostunut ottamaan Saadia tuolla sopimuksella. Tästä rohkenen olla eri mieltä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Hieno hurlumhei voitto, kivahan tätä oli katsella kun se päättyi meidän voittoon. Mutta kyllä meidän peräpäähän pitäisi saada kesällä ryhtiä, pelkkä potentiaali ei vaan riitä.
Saadista sen verran että hän on nostanut treidiarvoaan viime peleissä ja tässä matsissa nähty maali oli sitä Saadia parhaimmillaan. Mutta olihan kapun kolmas maali myös huikea taidonnäyte.
Delialta matsi meni juuri näin kuin @secord jo totesikin upeita pelastuksia ja pari etukulman hörppyä.
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Tuli tuossa mieleen kun lueskelin Raskin aivotärähdyksestä, että voisikohan Bruins olla kiinnostunut Wardista? Meillähän nyt olisi varaa antaa hänet sinne ja pitää vaikka puolet palkastakin ja jotain kivaa sitten vaihdossa tänne päin. Esim. Saad ja Ward-50% <—>Krug.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tylsänä jätkänä totean tuohon, että muutama muuttuja tuollaisen toteumiseen löytyy. Ihan alkuun esim. Krugin modified NTC ja Wardin NMC -klausuulit. Toisekseen Boston löytänee paremmankin stuntin tarvittaessa Raskille kuin Wardin. Mutta mielelläni ottaisin Krugin inkkaripaitaan. Tällöin Erik Gustafssonin palveluille ei olisi enää tarvetta ja paketoisin oman ehdotukseni Saad-Gustafsson kaksikolla.
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Tylsänä jätkänä totean tuohon, että muutama muuttuja tuollaisen toteumiseen löytyy. Ihan alkuun esim. Krugin modified NTC ja Wardin NMC -klausuulit. Toisekseen Boston löytänee paremmankin stuntin tarvittaessa Raskille kuin Wardin. Mutta mielelläni ottaisin Krugin inkkaripaitaan. Tällöin Erik Gustafssonin palveluille ei olisi enää tarvetta ja paketoisin oman ehdotukseni Saad-Gustafsson kaksikolla.
Voi hyvinkin olla, että Krug torppaa siirron käytännössä joka paikkaan. Jossain vaiheessa oli vaan huhuja, että bruins voisi kaverin kaupata palkkakatto ongelmien takia. Bruinssilla on Halak, joten kokenut kakkosveska halvalla olisi varmasti myös ihan käyttökelpoinen, toki kaikki riippuu siitäkin kuinka pitkään Rask on pois. Sekin on mahdollista, että Ward haluaa aikaiselle kesälomalle eikä kiinnosta lähteä enää kannujahtiin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jatketaan vielä vähän viime illasta ja muustakin. Drake Caggiula näyttää todella hyvältä hankinnalta. Työmoraali on korkealla ja miestä voi peluuttaa monipuolisesti eri koostumuksissa. Tekee arvokasta työtä kentällä, vaikka pistesarakkeessa sitä ei näkyisikään. John Hayden pelasi mielestäni Capsejä vastaan yhden parhaimmista peleistään mitä olen häneltä nähnyt. Kunpa vain jatkaisi samaa rataa, niin paikka vakiokokoonpanossa olisi hakattu kiveen. Dylan Stromen pelissä on paljon hiomista ja kyllä tuo luistelu pistää eniten silmään tuossa. Jospa kesällä saisi lisää räjähtävyyttä reisiin niin kukaan ei jaksaisi muistella enää Schmaltzia. Carl Dahlström on vähän hajuton ja väritön pakki, mutta liike on hyvää ja peruspelaaminen kolmosparin vaadittavalla tasolla. Luojan kiitos Alex DeBrincatin valumisesta Blackhawksin syliin. Jannu tietää miten maaleja tehdään ja sydän on isompi kuin varren mitat. Ainoastaan Laine, Matthews ja Tkachuk ovat tehneet Catia enemmän maaleja tuon varausvuoden 2016 sadosta.

Puolustus on suuremman remontin tarpeessa kuin hyökkäys. Maalinteko ei ole ongelma ja tällä hetkellä Blackhawks on tehnyt läntisen puolella seitsemänneksi eniten maaleja, mutta päästänyt samaan aikaan omiin koko liigan eniten. Puolustaminen on Chicagolla ollut tällä kaudella isompi ongelma laajemmin ja se on koskenut koko viisikkopuolustamista, mutta varmemmat alakerran luutijat auttaisivat jo kummasti. Nuorten puolustajalupausten harteille ei voi vielä laskea liikoja ja siitä Jokiharjukin on hyvä esimerkki. Ensimmäiset parikymmentä peliä voi mennä tosi hyvin, mutta liigan taso ja kuormittavuus on jotain mihin harva parikymppinen puolustaja on vielä valmis. Connor Murphyn paluu, Carl Dahlströmin nosto ja Ruttan sekä Manningin ulostaminen ovat parantaneet jo vähän alakertaa, mutta savottaa vielä riittää.

Tässä kohtaa omat listat pidettävien ja päästettävien (kaupataan/sopimus päättyy) kategorioissa ovat:

Pidetään: Toews, Kane, DeBrincat, Strome, Caggiula, Keith, Seabrook, Murphy, Jokiharju, Gustafsson, Delia, Kämpf, Kahun, Hayden, Dahlström

Päästetään: Anisimot, Saad, Perlini, Kruger, Forsling, Ward, Kunitz, Koekkoek

Siinä nyt karkea jako tässä kohtaa. En tarkoita etteikö ketään pidettävien listalta voisi kaupata tai päästettävien vastaavalta pitää, mutta tuollainen strateginen jako nyt lähtökohtaisesti. Seabrookin kohdalla ei nyt tarvitse valintaa sen enempää selittää. Ensi viikolla voi olla jo ihan toisenlainen lista, että ei kannata tästä liikaa provosoitua.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mies, jonka silmäpussit tekevät Spordenkin kateelliseksi palaa takaisin vanhaan tehtäväänsä.

"Barry Smith, expected to go back to his front-office role after the All-Star break, addressed the team at center ice and is shaking hands with all the players."

Mark Lazerusin twiitistä poimittu.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Caggiula on tosiaan pelannut hyvin käytännössä jokaisessa matsissa ja pieniä Andrew Shawin kaltaisia fiboja siinä pelaamisessa näkyy. Erik Gustafsson on ollut muutamassa edellisessä matsissa ihan hirveä ja Colliton on hänet penkittänytkin muutamaan otteeseen. Connor Murphy on joukkueen paras puolustaja aivan kevyesti.

Viisikkopuolustaminen on hirveää ja vaikka nimilista puolustajien osalta onkin heikko, niin eivät hyökkääjätkään hirveästi asioiden eteen mitään tee. Patrick Kane taisi johtaa päästettyjen vaarallisten maalipaikkojen listaa koko NHL:ssä ja käsittääkseni Jonathan Toews on listalla myös todella korkealla. Listauksen kärkipäähän sijoittuminen ei ole positiivinen asia. Haluan edelleen peilaa Vegas Golden Knightsin viime kauteen eli toimivalla systeemillä nimettömästäkin puolustuksesta voi repiä huomattavasti enemmän irti.

***

Laitetaan pieni ulostulo meikäläiselle tärkeimpään ketjuun, koska muutama käyttäjä on privaatistikin kysellyt palsta-aktiivisuudesta.

Mieli on tällä hetkellä matalalla oikean elämän tapahtumien johdosta eikä tämmöinen yliajattelija todella, todella vilkkaalla mielikuvituksella osaa tällä hetkellä asioita handlata. Pitkälti sen johdosta on todella hankala motivoitua mihinkään eikä tällä hetkellä edes keskustelu jääkiekostakaan auta. Toki palstaa edelleen luen ja tänne kirjoittelenkin, mutta nämä demonit pitää nyt ensin ajatuksista tappaa, jotta pystyn taas täysin keskittymään elämään. Ei sais tehdä asioista liian hankalaa, mutta kuuluu meikäläisen persoonaan.

Palstalta en livistä, mutta pieni epäaktiivisuus saattaa näkyä. Joskus se voi olla ihan hyväkin asia, vaikka Blackhawks, NHL sekä jääkiekko on mielessä jatkuvasti.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Olkoon @Lico voima kanssasi! Toivottavasti saat mörkösi kuriin ja löydät elämänilosi takaisin. Elämä ei ole yhtä erektiota.

“Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. Be kind. Always.”
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Vähän jo eilisen juttuja, mutta Patrick Kane nousi puolustamaan Brent Seabrookia, kun täältäkin ovat saaneet lukea Seabrookiin kohdistuvaa kritiikkiä:
"People want to get on Seabs about his contract. To us, he's underpaid, what he brings to this locker room, the way he's such a great leader. ... He's an unbelievable teammate. Even that game he missed, it's like you lose your heart and soul."

*
Blackhawks pelaa ensi yönä noissa tämän vuoden WinterClassic paidoissa. Cam Ward aloittaa maalilla ja Jokiharju nousee pelaavaan kokoonpanoon Dahlströmin väistyessä vuorostaan sivuun.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ei yhtä viihdyttävä peli mitä edellinen maali-iloittelu, mutta huomattavasti tasapainoisempi esitys Chicagon pojilta. Islanders on ollut kovassa kunnossa ja voitto teki varmasti hyvää kotijoukkueelle. Voitetun ottelun jälkeen on aina mukavampi fiilis jäädä tauolle. Olen aina tykännyt Islandersistä enemmän, mitä tulee New Yorkin joukkueisiin. Ei siellä sota yhtä miestä kaipaa ja Trotzin jälki alkaa näkymään. Loistavia pelaajia heillä ja joukkueessa on hyvä balanssi. Barzalin pelaamista on todella kiva katsella ja Pulock toinen suosikkini heiltä.

Pari voittoa putkeen ja näyttää kuin joukkueeseen olisi puhallettu ilmaa uudestaan. Reaktioita ja kehonkieltä kun seurasi ottelun päätyttyä, ei voinut välttyä siltä ajatukselta, että tämä joukkue haluaa voittaa. Siellä ei varausvuoroja luonnollisesti ajatella. Dylan Stromelle tekee myös varmasti hyvää saada onnistumisia tehopisteiden muodossa. Nyt kahteen viime peliiin 2+3 ja Chicagon paidassa 27 ottelussa 9+12=21, mikä olisi noin koko runkosarja vedellen sellainen hieman reilun 60 pisteen tahtia. On myös hienoa nähdä Jonathan Toewsin onnistuvan. Tehnyt nyt jo kaksi maalia enemmän kuin viime kaudella ja neljän pisteen päässä viime kauden pistesaldosta.

Puolustuksen osalta Islandersia vastaan Jokiharju hieman nukahti aloituksen jälkeen ensimmäisessä maalissa ja Gustafssonilla oli pari aivopierua kiekollisena omassa päässä. Murphyn kiekonmenetys johti Barzalin 1-2 maaliin, mutta muuten pidin taas Murphyn pelaamisesta. Murphy on mielestäni ollut Collitonin alaisuudessa parempi kuin viime kaudella. Jokiharju pelasi reilut 12 minuuttia pelissä ja Filppulan maalia lukuunottamatta ihan kelpo esitys. Kyllähän Henrikin on vielä fyysisesti raakile eikä kulmissa tai maaliedustalla kovin montaa vääntöä vie. Luistelu, avaukset ja maltti ovat nyt hyvällä tasolla. Kahden viime ottelun perusteella Keith-Seabrook pari on hoitanut tonttinsa kelvollisesti. Onko ihan väärin sanoa, että Seabrook on ollut jopa hyvä?

Cam Ward oli kuitenkin illan hahmo ja pelasi loistavan pelin. Blackhawks voitti laukaukset tässä ottelussa, mikä on jo maininnan arvoinen huomio tällä kaudella. Jatkoaika oli hyvää viihdettä ja paikkoja oli puolin ja toisin. Rankkarit menikin sitten aika kliinisesti Toewsin, Kanen ja Wardin johdolla Chicagolle. Se olisi sitten helmikuun 1. päivä vieraspeli Buffalossa ja siitä jo heti seuraavana päivänä Minnesotan kotiluolassa. Jännä nähdä mitä tauolla tapahtuu vai tapahtuuko vielä mitään?
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kun Forsling palaa joukkueen vahvuuteen, Zawaskin luottolähteen mukaan joku puolustaja kaupataan. Toivottavasti Gustafssonia ainakin tarjotaan muualle, mutta turha hänestä on luopua, jos vastine ei ole riittävä. Podcastin kuulleet ovat tulkinneet sanavalintoja sekä äänensävyä siten, ettei Connor Murphy eikä Gustav Forsling olisi liipaisimella.

Olen edelleen sitä mieltä, että Adam Boqvist tai Ian Mitchell pystyisi tarjoamaan samat offensiiviset ominaisuudet ylivoimapeliin mitä Gustafsson.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös