Chicago Blackhawks 2018–2019

  • 343 258
  • 1 470

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Nuo kolme nimeä ovat varmasti lähimpänä NHL-tasoa tällä hetkellä. Blackhawksin perspektiivistä, ottaen huomioon ettei mitään siirtoja tapahdu, kahdeksannella vuorolla kukaan noista nimistä ei vaan ole tarjolla. Lopuista onkin jo sitten vaikeampi arvioida kuinka kaukana NHL-tasosta ovat. Toinen asia on päästä pelaamaan NHL:ään ja toinen olla siellä selvästi joukkueelle hyödyksi. Ketään ei kannata raahata kokoonpanoon selviytymään vaihdosta toiseen.

Vaikea on etukäteen sanoa osaako Bowman vahvistaa joukkuetta oikealla tavalla, mutta minulle valmennustiimin jatkaminen on selvä signaali siitä että pudotuspelit ovat ensi kaudelle minimitavoite. Hieman varauksella suhtaudun Q:n kykyyn tarjota nimenomaan tälle joukkueelle mitään uutta. Mitään ottamatta häneltä pois, hyvä valmentaja ja pelaajien keskuudessakin erittäin pidetty sellainen kun on, mutta yhdeksän vuotta samalla päävalmentajalla meneminen on vain pitkä aika.

En pysty lyömään mitään fantasiakokoonpanoja tässä kohtaan kehiin, mutta ehkä fantasiani pyörivät toiveissa Toewsin ja Saadin bounce backeistä jne. Samaa mieltä olen, että Justin Faulk tai JVR eivät suuremmin innosta vaikka hyviä pelaajia ovatkin. Mutta kyllähän tuo puolustus kaipaisi kipeästi vähintään yhtä kokenutta ja luotettavaa ratsua, sekä alempien kenttien keskikaistalle aloituksissa juhlivaa työmyyrää. Puhumattakaan terveestä Crawfordista.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Onhan meillä muutama muuttuja ilman draftiakin.
Toews/Saad kaksikko on tulevalla kaudella erittäin suuressa keskiössä minkäänlaisen menestyksen kanssa.
Maalivahti on yksi suuri kysymys, tarvitaanko jopa ykkösmolari (Crawfordin kunnosta ei takeita)? Forsberg ei olisi minun rosterissa kakkonenkaan, näytöt on annettu.
Puolustus kaipaa uutta verta. Seabrook vie kuitenkin yhden paikan rosterista se on varmaa. Pystyykö Jokiharju loikkimaan monesta muusta nimestä ohi, se nähdään muutaman kuukauden päästä.
Keskushyökkääjiemme syvyys, varsinkin jos Anisimov vielä treidataan kuten paljon huhuillaan.
Mahdollinen pleijarisanta, onko meillä oikeita työmyyriä jotka pystyvät ratkomaan pelejä kärjen takaa?

Kyllä joku isompi treidi voisi raikastaa ja uskon että Stan joutuu näyttämään muutaman silmänkääntötempun tälle kaudelle ettei omakin palli luiskahda kauden päätteeksi. Viime kesän vedothan menivät enemmän tai vähemmän vihkoon.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
DeBrincat - Toews - Saad
Wahlstrom - Schmaltz - Kane
Sikura - Anisimov - Hinostroza
Hayden - Kampf - Kahun
Ejdsell, Wingels

Keith - Faulk
Forsling - Jokiharju
(Lucas) Carlsson - Murphy
Seabrook

Crawford
Lankinen

Jokaisella on oikeus omiin fantasioihin ja tässä Licon väsäämässä on paljon tuollaista nuoriin ja kokemattomiin kohdistuvaa unelmointia. Yksitoista pelaajaa joilla on alle 100 NHL-ottelua pelattuna, neljä pelaajaa joilla ei yhtään peliä pelattuna shown puolella ja pelkästään puolustuksessa näitä olisi kaksi (Carlsson ja Jokiharju). Vaikka koolla ei ole enää niin paljon merkitystä, niin tuossa olisi neljä hyökkääjää jotka yltävät juuri 180cm:n säkäkorkeuteen plus DeBrincat 170 senttimetrin ylityksellä. Ihan virkistävä, mutta samalla hieman pelottava fantasia.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Jokaisella on oikeus omiin fantasioihin ja tässä Licon väsäämässä on paljon tuollaista nuoriin ja kokemattomiin kohdistuvaa unelmointia. Yksitoista pelaajaa joilla on alle 100 NHL-ottelua pelattuna, neljä pelaajaa joilla ei yhtään peliä pelattuna shown puolella ja pelkästään puolustuksessa näitä olisi kaksi (Carlsson ja Jokiharju). Vaikka koolla ei ole enää niin paljon merkitystä, niin tuossa olisi neljä hyökkääjää jotka yltävät juuri 180cm:n säkäkorkeuteen plus DeBrincat 170 senttimetrin ylityksellä. Ihan virkistävä, mutta samalla hieman pelottava fantasia.

Ensinnäkin esitin hahmotelmani siten, että tuo kokoonpano nousee training campilta esille ja todistaa ansaitsevansa aloittaa kauden.

Parempiakaan vaihtoehtoja ei ole omasta takaa tarjolla ja itse en koe Rick Nashien, James van Riemsdykien tai muiden vapaiden agenttien tuovan hyökkäykseen mitään sen suurempaa erityisesti pidemmässä juoksussa. John Tavares sekä Paul Stastny ovat ainoat hyökkääjät, jotka vapailta toivottaisin avosylin kokoonpanoon, muutama nimi on sitten kiikun kaakun. Alaketjujen roolipelaajat ovat asia erikseen, mutta omasta takaa löytyy potentiaalisia pelaajia todennäköisesti halvempana.

Viittasit hyökkääjien pituuteen: kaikki paitsi Kahun todistivat jo viime kaudella pystyvänsä pelaamaan NHL:ssä ja mun mielestä on ihan realistista odottaa, että Sikura ottaa pieniä harppauksia kesällä eteenpäin ja pääsee vielä paremmin sisään maailman parhaaseen jääkiekkoliigaan.

Jan Rutta, Jordan Oesterle sekä Erik Gustafsson ovat kaikki mulle niin meh-pelaajatyyppejä, että katson mielummin Jokiharjua tai Carlssonia kokoonpanossa maksamassa sitten vaikka oppirahoja, jos harjoitusleirillä onnistuvat ansaitsemaan paikkansa. Forslingin paikka on aivan selviö kauden alussa.

Olen itse jälleen valmistautunut, että nuoria ajetaan jälleen sisään vahvasti ja samalla odotetaan Schmaltzin, Catin ja Forslingin etunenässä kehittyvän entisestään. Ymmärrän, jos joku Calvin DeHaan sinne puolustukseen hankitaan tuomaan stabiiliutta, mutta mun mielestä Bowman menee väärään suuntaan, jos alkaa naaraamaan useampia complimentary-pelaajia vapailta ihan vain kokemuksen vuoksi. Varsinkin, kun jo viime kaudella oli nähtävissä, että se ongelma ei ole hyökkäyksessä, vaan puolustuskalustossa- ja systeemissä ja Crawfordin loukkaantumisessa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
@Lico, makuasioita enkä minä mitenkään tyrmää fantasiaasi, mutta kun nyt veikkaan edelleen tavoitteen olevan siellä pudotuspeleissä niin sitä taustaa vasten oma lähestymiskulma olisi erilainen. En väitä, että se olisi parempi tai takaisi mitään sen enempää kuin sinunkaan hahmotelmasi. Lopulta on ihan sama mitä siellä paperilla on, jos homma ei lähde toimimaan kuten nyt hyvänä esimerkkinä viime kausi.

Calvin de Haan on syntynyt 1991 ja näin ikää vasta 27 vuotta. Kyllä minä olisin valmis hänet jollain viiden vuoden sopimuksella Blackhawksiin ottamaan. Toinen asia on se haluaisiko hän tulla ja millä ehdoilla, hänen perässään on varmasti moni muukin joukkue ja sitä kautta sopimuksen hinta sekä pituus saattavat karata käsistä. Mutta kyse olikin nyt puhtaasti fantasiasta.

On kenties epäreilua arvostella toisten fantasioita heittämättä omia kehiin, niin kyhäsin nyt ihan muutaman sekunnin miettimisellä oman vastineeni arvostelvaksi. Tässä ajatuksena on täyttää paikkoja jo marinoituneilla pelaajilla. Hossa pakataan siististi parin varausvuoron sekä yhden nuorehkon pelaajan mukana Ottawaan ja sieltä vastineeksi pari myöhäisempää varausvuoroa ensi vuoden draftiin. de Haan viiden vuoden, Beagle parin vuoden ja Maroon vuoden pahvilla sissään. No pidemmittä selittelyittä oma kyhäelmä:

Saad-Toews-Hinostroza
DeBrincat-Schmaltz-Kane
Maroon-Anisimov-Sikura
Hayden-Beagle-Kämpf
Kahun

Keith-Murphy
de Haan-Rutta
Jokiharju-Seabrook
Oestrele

Crawford
Forsberg

edit. 22 pelaajan rosterilla jäädään noin 2 miljoonaa alle palkkakaton mikäli se olisi 79 miljoonaa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kyllä @secord, sen verran oma optimistisuuteni on kuitenkin tervettä, etten pidä tuota omaa hahmotelmaani tulevalla kaudella pudotuspelijoukkueena ja kuten totesit aikaisemmin ja olemme tainneet kaikki yhdessäkin, Bowmanilla varmasti tavoitteena on palata heti pudotuspelijunaan mukaan. Omassa hahmotelmassa näen sitä potentiaalia parin vuoden päähän, mutta sekin on vain potentiaalia, joka ei lopulta merkitse yhtään mitään.

De Haan tommoisella neljän vuoden kestoisella sopimuksella, joka takaisi noin neljän miljoonan vuosiansiot olisi ihan mielenkiintoinen haku kieltämättä. Tykkään Beagle-ideasta, joskin mielestäni Kämpf pelasi viime kaudella lupauksia herättävästi ja vahvat huhut Wingelsiä tuo takaisin. Beaglen hinta saattaa karata sinne lähes Krügerin mitoille, jos vapaille lähtee - en tiedä haluaisinko sijoittaa tuohon hintaan. Maroon ei sytytä yhtään, mutta ne on niitä omia mielipiteitä!

Olen vain erittäin yllättynyt siitä, että Forsling ei löydy hahmotelmastasi. Voi olla, ettei hän koskaan mitään lunasta, mutta poika on vasta 22-vuotias!
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Olen vain erittäin yllättynyt siitä, että Forsling ei löydy hahmotelmastasi. Voi olla, ettei hän koskaan mitään lunasta, mutta poika on vasta 22-vuotias!

Nopeasti kyhättynä en miettinyt sen enempää, mutta voidaan vaihtaa Jokiharjun tilalle esimerkiksi. Beagle auttaisi joukkuetta aloituksissa ja ottaisi samalla myös tätä taakkaa pois Toewsilta. Maroonilla nyt nopeasti ajateltuna haettaisiin kokemusta ja kokoa esim. maaliinedustalle jne. Forsling voisi kolmosparin minuuttien lisäksi pelata myös viivamiehenä yv:llä. Seabrookia peluuttaisin säästeliäästi sellaiset alle 15 minuuttia per peli. Kyllähän Seabrook edelleen ihan NHL-tason puolustaja on, mutta ei missään nimessä sopimuksena veroinen.

Eiköhän tässä viikon parin sisään olla jo paljon viisaampia miltä joukkue näyttää ensi kaudella.

edit. Stan Bowman astuu tänään toimittajien eteen ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun 9. päivän. Luvassa on ainakin virallista tietoa Crawfordin statuksesta jne.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Eipä ollut Stanillakaan mitään selvää vastausta Crawfordin iskukunnosta, eli kysymysmerkillä jatketaan. Crawfordia odotellaan leirille ja aika näyttää pystyykö hän pelaamaan normaalisti vai ei. Eiköhän sieltä se Darling treidi vielä napsahda.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Quennevillen suusta kuultuna: Crawford on kuulemma aikataulussa kuntoutuksen suhteen ja liittyy pian Chicagoon treenaamaan muiden haukkojen keskuuteen. Toewsista myös väliaikatietoja eli on kuulemma hyvässä kunnossa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Noniin, ensimmäinen kierros on Blackhawksilta ohitse. Kokonaisuudessaan ensimmäinen kierros meni vähän erikoisesti, monet joukkueet ottivat ns. hakuja suunnitellun ensimmäisen kierroksen ulkopuolelta. Alku vaikutti hyvältä ja Blackhawksilla oli mahdollisuus valita joko Noah Dobson, Oliver Wahlstrom tai Adam Boqvist.

Stan Bowmanin päätös oli Adam Boqvist. Oikealta ampuva pienehkö ruotsalainen puolustaja, jonka peli perustuu tältä kirjoittamalta offensiivisuuteen. Vertaa itseään nuoreen Erik Karlssoniin ja tavoitteena on olla samaa tasoa tulevaisuudessa. Ensi kausi menee varmasti Brynäsissä SHL:ssä, Adam pitää itseään parin vuoden päässä NHL-kaukaloista. Tämän kauden aikana on ilmeisesti ottanut osumaa päähän, joten vähän se huolettaa. Potentiaali on kuitenkin aivan järisyttävä.

Toisena valintana tuli sitten vähän yllättävämpi, QMJHL:ssä pelaava vasemmalta ampuva puolustaja Nicolas Beaudin. Kulunut kausi meni piste per peli-tahdilla ja on hyvinkin hyökkäysorientoitunut puolustaja. Mitään tarkempaa scouttaustietoa ei ole.

Ei saisi olla pettynyt, koska nuorten pelaajien kohdalla ei voida tietää pitkään aikaan mitä tullaan saamaan. Kuitenkin laitan vain sen, että ne omat suosikit olivat saatavilla. Onneksi Bowmaniin ja Kelleyhin voi luottaa varausten osalta, ovat tehneet erinomaista työtä aikaisemmin.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Semmoset varaukset. Eipä sieltä sitten haettu mitään apuja joukkueen ongelmiin.

Mitähän liikkeitä seuraavaksi, aletaanko kauppaamaan myös runkopelaajia, kun kerran tavoitteet on kaukana tulevaisuudessa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Lyhyesti; ei Boqvistin valintaan voi olla pettynyt. Olkoonkin, että se oli hyvin tyypillinen valinta Bowmanille. Draftin kautta rakennetaan joukkuetta pitkällä tähtäimellä. Ei sieltä kannata odottaa apua heti seuraavalle syksylle ellet nyt varaa top kolmen joukossa varausvuodesta vähän riipppuen.

Beaudin mainittiin muutama päivä sitten Mark Lazerusin toimesta ja sikäli tämäkään valinta ei yllättänyt. Hyvin liikkuva ja fiksu pakki kyseessä. Koolla ei ole pilattu tietenkään. Ja vaikka Beaudinin nimi ei ennakkoon listoilla noin korkealla heilunut, niin tässä draftissa oli scouttien mukaan kärjen jälkeen paljon hajontaa. En nyt lähtisi heti tuomitsemaan varauksia, vaikka omien suunnitelmien mukaan ei mennytkään.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Täytyy sen verran kommentoida tätä valintaa, että ei ollut itselleni mitenkään mieluisin . Toki hyvästä potentiaalisesta pelaajasta on kyse, mutta siellä valahti monia pelaajia jotka itse olisin ottanut enemmin alemmas. No nämä on näitä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Kaksi pientä pakkiahan sieltä sitten tuli. Boqvist menettelee numerollaan, mutta tokalla numerolla ei täälläkään valinta olisi ollut Beaudin. Onneksi näitäkin hommia tekevät meitä viisaammat ammattilaiset:) Ja katseet kohti seuraavia varauskierroksia, sieltäkin voi kuoriutua vielä timanttejakin.

Edit: Toisen kiekan varausoikeudesta siis kyse. “We’re going to try. I don’t know if it’s going to work, but we’re going to try.”
- Stan Bowman
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Toivottavssti Santeri Salmela on mukana listoilla myöhemmille kierroksille. Saataisiin edes yksi omista hevosistani kiinnitettyä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Alta pääsee lukemaan yhden analyysin Beaudinin vahvuuksista ja kehittämistä vaativista asioista. Luistelussa näemmä parantamisen varaa ainakin. Ja tietenkin puolustamisessa.

Kunnioitettavat pisteet laittoi taululle niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin.

Nicolas Beaudin Scouting Report: 2018 NHL Draft #47 - Last Word on Hockey

Boqvistista on mainittava, että päävammat huolestuttavat mutta potentiaali on huippuluokkaa. Keikkui parhaillaan ihan siinä Dahlinin ja Svechnikovin kintereillä rankingeissa kauden aikana. Ei se potentiaali ole mihinkään puolessa vuodessa tipahtanut kuitenkaan.

Btw; Islandersin varauksille vähän kateellinen pitää olla.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Henkilökohtaiseen mielipiteeseen pohjautuva päivitetty ranking-listaus prospect poolista puolustajien osalta (alle 100 peliä NHL:ssä):

1. Adam Boqvist
2. Henri Jokiharju
3. Gustav Forsling
4. Ian Mitchell
5. Lucas Carlsson
6. Nicolas Beaudin
7. Luc Snuggerud
8. Chad Krys
9. Dennis Gilbert

Tuossa mun mielestä oleellisimmat nimet ja ne potentiaalisimmat. Jokaisella NHL-potentiaalia ja jos vuosi sitten tähän aikaan tuosta listauksesta arvioin viidellä olevan top-4 potentiaalia, niin nyt niitä on seitsemän. Paljon ehtii jäätiköt sulaa ennen kuin tiedämme jokaisen kohdalla sen todellisen tason, mutta ihan potentiaalinen yhdeksikkö siinä on.

Jos jotain informaatiota tämä varaustilaisuuden ensimmäinen kierros antoi, niin lähes varmaa on se, että Stan rakentaa joukkuetta pidemmällä tähtäimellä varausvuorojen kautta ja pyrkii vahvistamaan nykyistä joukkuetta erityisesti vapailla agenteilla ja sitä mukaa omilla varauksilla, kun ovat valmiina. Vähintään hieman miettivät aikaa Toewsin, Kanen sekä Keithin jälkeen.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Päivän toiveina: joku upgrade-puolustaja jotenkin tai toiselle kierrokselle treidaaminen. Siellä on toisen kierroksen ensimmäisellä puoliskolla esimerkiksi sen verran laadukkaita senttereitä, jotka paikkaisivat prospect poolin puutteita.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Jake Wise numerolla #69 Blackhawksiin. 178 senttinen, 88 kiloinen vasemmalta ampuva sentteri. Ihan kivat tehot tältä kaudelta ja joissain arvioissa Wisea sijoitettiin toiselle kierrokselle. Osaa laukoa, hyvä pelisilmä ja parhaat avut pelinrakentelussa.

Suurin heikkous fyysisen heikkouden lisäksi on luistelu, joka on luokkaa keskiverto.

Pidän varauksesta, tuohon paikkaan erinomainen.

https://www.eliteprospects.com/player/268432/jake-wise

EDIT: Wisea pidettiin ykköskierroksen pelaajana vielä alkukaudesta.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Niklas Nordgren Blackhawksiin seuraavana, Bowman treidasi ylöspäin saadakseen suomalaisen. Pienikokoinen maalintekijä, luistelu kaipaa vielä kehitystä. Erinomainen veto. Potentiaalia on ihan sinne NHL:ään asti, mutta lienee useamman vuoden projekti. Positiivista se, että pojan otteita pääsee seuraamaan läheltä.

Olisin itse valinnut pari muuta mielummin, mutta kun mennään kolmannelle kierrokselle, niin erot ovat minimaalisia.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Jake Wise Scouting Report: 2018 NHL Draft #36 - Last Word on Hockey

Tämän raportin mukaan nimenomaan luistelu olisi vahvuus Wisellä? Tiedä häntä, mutta hyväksyn tämän varauksen.

Tuossa lähetyksessä ainakin höpötettiin average-luistelusta, joka on hänen heikkoutensa tällä hetkellä, sen perinteisen fyysisyyden ohella. Voi olla, että kuulin väärinkin, mutta ymmärsin sen niin, että se on heikkous jos ominaisuuksia verrataan keskenään, mutta ei ole mikään hitainkaan. Keskivertoa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Jacketsin The Athleticin edustaja on kirjoittanut artikkelin, jonka mukaan Artemi Panarin haluaa pelata joko New Yorkissa, Los Angelesissa tai Chicagossa.

Jos tässä jotain perää on, niin toivottavasti Bowman kokeilee kepillä jäätä ja ensi kesänä sitten poika kotialennuksella takaisin kotiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös