Chicago Blackhawks 2018–2019

  • 343 227
  • 1 470

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Shalunov ei muutenkaan ole mikään pelien ratkoja samalla tavalla kuin esimerkiksi Panarin ja Dadonov on. Ei Shalunovista mitään staraa tule änäriin mutta etenkin tähän rosteriin olisi kyllä mukava lisä.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Myönnän jo heti alkuun etten katsonut peliä. En edes katsonut koosteita. Katsoin tuloksen ja se riitti. Se on sitten aivan sama miten siellä on pelattu, mutta viimeiset 20 ottelua ja niistä 17 tappiota. Kuudes perättäinen tappio. Harmittaa ja vituttaa, että tämä on mennyt näin surkuhupaisaksi koko touhu. Jeremy Colliton tuotiin liian aikaisin, väärään ajankohtaan ja liian isoihin saappaisiin. Sympaattisen ja fiksun oloinen nuori valmentaja tekee parhaillaan ammattillista itsemurhaa. Sääliksi käy. Rocky Wirtz, on aika vapauttaa John McDonough ja Stan Bowman tehtävistään. Aikansa kutakin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Olihan taas surkuhupaisaa katseltavaa. Crawford ei saanut silmiäkään kiinni ja torjuntatyöskentely oli todella epävarmaa läpi ottelun. Monet olisivat valmiit kauppaamaan hänet, mutta uskon itse siihen, että tässä näkyy nyt se iso kuorma lähes vuoden pelaamattomuuden jälkeen.

Vegas voitti siis lukemin 4-3 ja on voittanut jokaisen keskinäisen lyhyen NHL-historiansa aikana. Blackhawksin maalit Toewsille, Stromelle sekä Anisimoville. Ottelun alku oli sitä tuttua, toisella minuutilla avausmaali ja puolivälissä 2-0. Eikä ole Blackhawksilla tällä hetkellä tuuriakaan mukana, Kane onnistui mokaamaan tyhjän maalin ja pian tämän jälkeen kiekko käytännössä lirui tolpan kautta jäädäkseen maaliviivalle, johon Toews ei aivan yltänyt mailallaan.

Toisessa erässä pojat nousi tasoihin ja etenkin Dylan Strome pelasi jälleen vahvan erän. Uskaltaa laukoa ja tehdä omia ratkaisuja, ajaa maalille ja positiivinen tulos aloitusympyrässäkin. Ehkä eniten se north-south jääkiekko hänessä kuitenkin viehättää. Nyt kuusi peliä alla, kolme maalia ja syöttöpiste kasassa.

Anisimov vei Blackhawksin kolmannessa erässä hienolla backhandilla johtoon, mutta heikon itseluottamuksen omaava Blackhawks lopulta teki sen itse ja Vegas vei ottelun nopeilla maaleillaan.

Jokiharju pelasi jälleen todella vähän ja kirjoitin U20-ketjuun, että saattaa olla lähellä farmikomennustakin, kun Murphy tulee takaisin. Pidän sitä yhtä todennäköisenä kuin jotain kauppaa, jolla raivataan tilaa puolustukseen. Mikään ei kuitenkaan perustele Collitonin peluutusta Henrin suhteen. Ei mikään.
 
Viimeksi muokattu:

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Olihan taas surkuhupaisaa katseltavaa. Crawford ei saanut silmiäkään kiinni ja torjuntatyöskentely oli todella epävarmaa läpi ottelun. Monet olisivat valmiit kauppaamaan hänet, mutta uskon itse siihen, että tässä näkyy nyt se iso kuorma lähes vuoden pelaamattomuuden jälkeen.
Minusta Crawford pelasi ihan hyvin. Hän torjui Bellemaren ja Smithin läpiajot, ryösti toisessa erässä Eakinin ja päätöserässäkin nollasi peräjälkeen taas Eakinin ja McNabbin slotista tarjoten Blackhawksille mahdollisuuden voittoon. Okei, ehkä toinen maali ranteella meni hieman helposti paketin läpi, mutta yhtä lailla toisessa päässä Fleuryn paketti hajosi kahdessa ensimmäisessä maalissa, vaikka ne olivat pahoja päätylautareboundeja. Kolmannessa maalissa puolestaan Gustafsson mailapuolusti heikosti Marchessaultia vastaan ja neljäs oli sitten melko sekava tilanne, jossa pääsyyllinen oli Seabrook surkealla avauksellaan.

Kehun myös Chicagon kärkiketjuja Kampf-Toews-Saad ja Kahun-Anisimov-Kane. Varsinkin Toews ja sitten tuo Anisimovin ketju jäivät mieleen kulmaralleistaan, joiden kanssa Golden Knights oli helisemässä. Kaksi keskinäistä peliä vähän ajan sisään nähneenä tämä Kahun vaikuttaa ketterältä ja hyvältä pojalta. Lisäksi olen todella tyytyväinen, että fantasyssa joukkueessani oleva Strome sai siirron Chicagoon. Siinä ensimmäisessä kohtaamisessa hän oli vielä paremmin pelin sisällä kuin tässä ottelussa, mutta pääsi silti jälleen maalin makuun. Minusta tuntuu, että kahden vuoden päästä Chicago julistetaan tupn Arizonan kanssa tehdyn kaupan voittajaksi, kun Stromesta on kasvanut maaginen kärkiketjujen sentteri.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Chicagon scoutteja vilisee siellä ja täällä peleissä, samoin Stan. Huhut rullaavat, mahdollisia treidejä on tulossa lisää. Stan koittaa pelastaa nahkansa.

Vapauttakaa Stan ennen kuin hän ehtii tehdä jotakin peruuttamatonta.

Ylivoima se menee vieläkin huonommaksi jos se on edes mahdollista. Kaksi täyttä läpiajoa Chicagon ylivoimien aikana aukesi taas Vegasille. Crawford nappasi ne onneksi mallikkaasti, ehkä ylös meni jokunen hepponenkin maali tänään.

Mitenhän tuo Colliton saakaan valmisteltua tuon joukkueen noin tervaan pelien alkuun. Ei vaan olla valmiita muuhun kuin odottelemaan vastustajan avausmaalia.

Mutta tästä ei ole muuta suuntaa kuin ylöspäin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Yksitoista peliä jäljellä vielä tämän vuoden puolella. Ehkäpä sieltä pari voittoa voi jopa tulla, mutta helppo ohjelma ei ole kyseessä, vaikka kotipelejä onkin noista peräti seitsemän. 2010-luvun alun kestomenestyjät Chicago ja Los Angeles tiukimmin kiinni Hughes kisassa läntisen puolella. Toki siellä on St.Louis välissä, mutta neljä peliä vähemmän pelaanneena kuin Chicago ja vain yhden pisteen päässä kärkkyvät. Joka tapauksessa vuosi 2018 on ollut kyllä kovin murheellinen.

En oikein ymmärrä tuota Collitonin tarvetta hakea jatkuvasti uusia ketjukoostumuksia. Ei tämä solmu aukea jollain ketjumuutoksilla varsinkaan näillä palasilla. Eikö olisi järkevämpää peluuttaa pääasiassa samoilla koostumuksilla ja hakea sitä kautta pelaajien välille yhteistä sävelmää? Jokiharjun peluuttaminen ihmetyttää. Vegasiakiin vastaan vajaat 13 minuuttia peliaikaa ja +2 taulussa. Ei se nyt niin huonosti mennyt.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Connor Murphy tekee paluun tositoimiin sunnuntaina. En näe mitenkään mahdollisena sitä vaihtoehtoa, että Jokiharjun pelipaikka olisi uhattuna tuon uutisen jälkeen.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Scott Powersin lähteiden mukaan Bowman on myymässä Brandon Manningia ja/tai Jan Ruttaa ympäri liigaa. Lähteen mukaan ovat valmiita hyväksymään lähes mitä vain, jos saavat näin tilaa rosteriin että palkkakattoon.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Jaahas, kahden vuoden takainen toisen kierroksen varaus Artur Kayumov on esittänyt tänään vahvaa suorittamista KHL:ssä. Ensin järjetön kyynärpääniitti Jokeri-pakkia kupoliin, tämän jälkeen oikeeta suoraa tuomaria päähän ja loppuun vielä apinan tasolle taantuvaa tuulettelua. Tosin kaverin pelillinen taso taitaa olla sillä tasolla, että varmaan edes turha noteerata tässä ketjussa. Kesällä liikkui jotain huhuja, että siirtyisi kaudeksi 2019-20 Pohjois-Amerikan puolelle, mutta vähän epäilen, ettei AHL:ää korkeammalla tasolla tule ison veden takana ikinä esiintymään.

Iltapaskan sivuilta löytyy videota yllä mainitusta tapauksesta, jos jotakuta sattuu ginostamaan.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Näin tuon sekoamisen. Iso rasti tämän kaverin kohdalle.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kayumov pelasi tuohon tilanteeseen asti todella hyvin rajatuilla minuuteilla ja näytti todella vahvalta luistelijalta kokoisekseen. Venäläiset ovat aina taitavia. Typerästi pelasi tuon tilanteen toki ja siitä iso miinus, mutta en tuomitsisi todellakaan kaverin NHL-potentiaalia. Nyt läikkyi yli pahasti.

Ketä yllättää uusin huhu Manningista ja Ruttasta? Maksumiehiksi Blackhawks joutuu, sanon ma.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Farmin puolella IceHogs nappasi maukkaan 3-2 voiton jatkoajalla läntisen kärkijoukkue Grand Rapids Griffinsistä. Maaleista vastasivat Nathan Noel ja Dylan Sikura kahdesti, joista toinen tuo jatkoaikaosuma. Sikuralle merkittiin ottelussa myös seitsemän laukausta ja valittiin luonnollisesti ykköstähdeksi. Olisko jo kohta aika edes harkita nostoa ylös? Anton Forsbergille 41 torjuntaa ja Joni Tuulolalle 0+2.

London Knightsilla oli helppo iltapuhde Kingston Frontenacsia vastaan, joka on OHL:n yksi heikoimmista joukkueista. Ottelu 8-1 Londonille ja Adam Boqvistille tällä kertaa 1+1 ja +3.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jospa ongelmat ovat olleet syvemmällä kuin valmennuksessa? Ilman sen syvempää data-analyysia voi helposti todeta asioiden menneen entistä huonompaan jamaan vaihdoksen jälkeen. Tuloksesta kun puhutaan siis ja siitähän tässä sarjassa on kyse. Olen oman kantani tästä kaikesta tuonut jo useasti esille tässä ketjussa ja säästän teidät toistolta tällä kertaa.

Sen verran kuitenkin totean, että vaihdosta voidaan tarkastella lyhyellä tai sitten pidemmällä tähtäimellä. Lyhyellä otannalla on helppo todeta miten on mennyt, mutta pidemmän aikavälin arvion aika on edessä ja se on vielä täysi arvoitus. Oma pelkoni on se, että tämän syöksykierteen jatkuessa emme tule välttämättä edes näkemään mihin Collitonin kannukset olisivat riittäneet siellä kauempana horisontissa. Eikä siitä voida häntä edes syyttää.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Connor Murphy aktivoitu, mutta hitto, Gustav Forslingin vuoro palata IR-listalle.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Pari peliä olen taas katsellut ja eihän niistä jälkipolville kerrottavaa jäänyt. Joukkue on juuri niin huono, flegmaattinen ja organisoimaton kuin tulokset antavat olettaa. Käytännössä vain Kane pystyy luomaan itse jotain ja muut ovat tasaista harmaata massaa. Oikein mikään ei toimi.

Collitonista en sano mitään. Oli jo aika yrittää jotain uutta, vaikka tämä tyhjä arpa toistaiseksi on ollutkin. Aika moni GM olisi saanut kenkää näillä ”näytöillä”. Nyt ehkä olisi jo syytä kääntää katseet varaustilaisuuteen ja toivoa, että arpa osuu. Jouluun on niin vähän aikaa ja matkaa pudotuspeliviivaan niin paljon, ettei tästä kaudesta kesää enää tule. Nyt jos Stan edes ajattelee roudaavansa tänne ainuttakaan veteraania, kengän kuva perseeseen ja heti kiitos.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Sitä ollaan nyt sarjan jumboina.

Viime yönä tehoille pääsivät prospekteistä Barratt 1+3 (NCAA), Hagel 2+2 (WHL), Entwistle 2+1, Boqvist 1+0 (OHL) ja Kurashev 1+0 (QMJHL) nyt ainakin.
 
Vaikka tuolla olisi Trotz penkin takana, niin ei tuo jengi mihinkään siitä muuttuisi.
Kaiken näetyn perusteella ongelmat ovat yksinkertaisesti siinä, että on hajanaisia hyviä roolipelaajia, mutta ei ketään jotka pystyvät "balansoimaan" joukkuetta. Ei hyvää ylivoimaa ole, jos ei kukaan osaa sitä pyörittää viivalta, tai ei ole osaavaa maalineduspelaajaa, eikä ole hyvää alivoimaa, jollei siihen ole 4 hyökkääjää jotka kykenevät pelaamaan alivoimaa erinomaisesti.

Hawksin jengissä on hyvää ja lupaavaakin, mutta kun roolitukset ovat koko jengissä aivan perseellään, niin ei sitä koutsi pysty korjaamaan vaikka olisi millainen taikuri. Tämä omasta mielestäni menee Bowmanin piikkiin. Kesällä olisi ollut mahdollista hommata muutakin kun Kunitzeja tuonne, tätä edellisenäkin kesänä olisi ollut sama mahdollisuus.

Junnu jengi tuolla on kentällä, eikä suurin osa noista junnuista ole löytänyt tai pysty tuomaan parhaita vahvuuksiaan esille.

Jos huhut Manningin ja Ruttan treidaamisesta ovat totta, niin olen omasta puolesta pelottaa, että menetämme siinä samalla John Haydenin.
Hayden ei vielä ole päässyt siihen rooliinsa missä mielestäni pystyisi oikeasti olemaan hyödyllinen joukkuelle, 3-4 ketjun laituri, mielestäni pitäisi ehdottomasti kokeilla alivoimalla. Katsotaan nyt mihin junnusta oikeasti on ajan kanssa, mutta itse näen kyllä ihan lupaavaa peliä rajatulla peliajalla.

Hawksin ongelma ei ole yksittäiset pelaajat, vaan kokonaisuus. Ei tämä mitään videopeliä ole, mutta kyllä jokaiseen rooliin pitäisi olla sopiva pelaaja (ja ei Kruger ei ole sopiva pelaaja mihinkään).

Saad muuten vituttaa joka kerta kun herran näen kentällä, joka kerta muistuu mieleen, että ei taida Panarin tulla takasin Chicagoon tällä menestyksellä.

Tulevaisuuteen voisi ruveta katselemaan, pistää kylmästi Kanet, Seabrookit ja Keithit pihalle tässä vaiheessa (jos se edes enää onnistuu), mutta jonkun muun täytyy nuo hommat hoitaa kun nykyisen GM:n, muuten meillä on kaikenmaailman Scudereita jengi täysi.

Ja siis älkäät ymmärtäkö väärin tuota yllä olevaa, mieluustihan minäkin katselisin Kanen ja Keithin pelaavan loppu-uransa Hawksissa (niin, että Hawksilla olisi edes mahdollisuus playoffeihin), mutta mielummin katsoisin nälkäistä ja taistelevaa tiimiä, kuin tälläistä muniin puhaltelua. Ei siitä Kanen loppu-urasta kaunista katseltavaa tule jos Hawks ei kertaakaan enää hänen uransa aikana mene playoffeihin.

Nykyään tullut katseltua paljon Winnipegin pelejä, koska hävisi tai voitti wpg, niin ainakin niissä on jotain katsottavaa. Sydän tulee aina olemaan Hawksin puolella, mutta ei tämmöisiä matseja vaan ihminen jaksa katsoa mitä on koko tämän kauden nähty.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mukava kuulla @TweetyLeaf sinustakin. Viestisi rivien välistä on havaittavissa lievää turhautumista vai olenko väärässä? Et ole yksin, jos se helpottaa.

Alan hieman omassa päässäni taipumaan samaan ajatukseen, että ehkä olisi aika päästää irti osasta näitä menestysvuosien runkopelaajista ja rakentaa uutta tulemista pidemmän kaavan mukaan. Sitten taas toisaalta vuodessa tai parissa ehtii voimasuhteissa tapahtumaan paljonkin eikä tästä syystä kannata lähteä tekemään hätiköityjä päätöksiä. Lähihistoriasta löytyy näitä joukkeita, jotka ovat jumittuneet kellariin pidemmäksi aikaa ja pyrkineet rakentamaan uutta tulemista lähinnä kärkivarausten kautta. Korkeat varausvuorot ja lupaavat prospektit eivät vain aina takaa parempaa huomista. Tai ainakin matka on pidempi sitä kautta. Varmasti tuo joukkueen rakentaminen ja oikeiden palasten löytäminen sopiviin rooleihin on myös tärkeää. Osaamista vaaditaan koko organisaation leveydeltä. Hyvä toimitusjohtaja on kelpo alku, mutta rinnalle tarvitaan koko joukko asiansa osaavia henkilöitä vastaamaan scouttaamisesta, niin amatööri kuin pro-puolella sekä mm. pelaajien kehityksestä vastaavia henkilöitä. Kaikki tietenkin lopulta kulminoituu toimitusjohtajaan, mutta ei yksi mies tai nainen kesää vielä tee.

Näin fanina sitä elää aina hetkessä eikä malttia katsoa pidemmälle tahdo löytyä. Jos fanit olisivat saaneet päättää Chicagon suunnasta, niin veikkaan ettei yhtään mestaruutta olisi tullut, kun parin kuukauden heikompi jakso olisi riittänyt kauppaamaan puolet pelaajista pois. En minä oikeasti tiedä, mitä nyt pitäisi tehdä? Olisin vain toivonut, että Joel Quennevillen kanssa samoilla saranoilla olisi poistunut myös Stan Bowman. Se olisi ollut johdonmukainen päätös. Mutta näillä mennään ja ei auta kuin toivoa sekä tietenkin uskoa, että parempia aikoja on luvassa ennemmin tai myöhemmin.

Tällä rungolla, tai mitä siitä nyt on jäljellä, pystyivät ulosmittaamaan kolme mestaruutta. Se on oikeasti poikkeuksellisen kova saldo eikä sellaista menestystä tulla enää välttämättä koskaan näkemään - ainakaan Chicagossa. Vaikka se ei nyt kaiken vitutuksen keskellä helpotakaan, niin kannattaa silti laittaa asioita välillä perspektiiviin. Eihän tässä nyt oikein muutakaan voi tehdä. Omia ei kuitenkaan jätetä, oli mitä oli.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Jos runkopelaajat haluavat ulos potentiaalisesta uppoavasta laivasta, on ihan aiheellista antaa heille mahdollisuus hakea jatkossakin menestystä muualta ja ottaa vastineeksi tulevaisuuden palaset. Case Seabrook on sitten oma lukunsa, jonka kohdalla näemme vähän erilaisen skenaarion.

Niin kauan kun eivät itse sitä kauppaa pyydä, pelatkoon Blackhawks-nutussa. Sen verran sentimentaalista ajatella Keithin, Kanen, Toewsin tai parin muun pelaamista toisessa joukkueessa. Varsinkaan kun lähitulevaisuuden kannalta tilanne ei ole mikään katastrofaalinen.
 

God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Täysin samaa mieltä Licon kanssa siitä, että jos eivät itse halua pois niin turha on lähteä väkisin kauppaamaan. Enkä oikein tiedä saisiko edes Keithistä ja Toewsista tarpeeksi hyviä palikoita tulevaisuutta varten. Itse näen, että Kane on noista ainut kenestä vois saada todella kovan vastineen.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Mitäpä tuohon lisäämään. Efforttia oli, mutta kun ylivoima ei yhtä maalia enempää tee muutamahkoon yritykseen, niin kyllä se lopulta kostautuu. Sinänsä parempaa ylivoimaa kuin pitkään aikaan, joten annetaan vähän posia. Tällä kertaa 77 sekuntia ennen loppua Habs teki voittomaalin ja nappasi molemmat pisteet United Centeristä. Kanelta paras ottelu viikkoihin, kaksi osumaa tänään.

Tuleekohan voittoa enää koko kaudella? Lopulta varmaan hävitään Hughes-kisakin. Seuraavaksi tulee vastaan Penguins ja siitä sitten Jets. Odotukset on nollissa, mutta vastustajat ainakin ovat mielenkiintoisia.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotain positiivista voisi kuulua välillä täältäkin suunnasta. Ainoat positiiviset uutiset taitaa olla tällä kaudella mahdollinen Bowmanin lähtö ja ykkösvaraus ensi kesäksi.

Onko ensi kesän draftissa Kaapoa kovempaa tarjolla vai olisiko siinä uusi pari Kanelle?
 
Mukava kuulla @TweetyLeaf sinustakin. Viestisi rivien välistä on havaittavissa lievää turhautumista vai olenko väärässä? Et ole yksin, jos se helpottaa.

Et ole väärässä, eniten tässä turhauttaa se, että on päästettyy menemään sellaisia pelaajia helvetin iso kasa, kenestä oikeasti olisi hyötyä tuolla ja jotka pystyisivät pelaamaan erikoistilanteita ja auttamaan jengiä.

Monesti olen sanonut vuosien varrella, että en pidä Stanin päätöksistä ja treideistä, enkä ole pitänyt hänen sopimuksistakaan. Toki 3 cuppia tuli, mutta omasta näkökulmasta katsoen viimeistä 8 vuotta, niin paljon, todella paljon, asioita olisi voinut tehdä toisin ja 3 cuppia tai vähintään 2 olisi todennäköisesti silti matkannut Chicagoon ja nyt oltaisiin mukana top 10 jengeissä edelleen.

On mielestäni täysin typerä argumentti jonka täältä monesti olen kuullut että liikkeitä on ollut pakko tehdä koska "palkkakatto". Palkkakatto on erittäin iso osa nykypäivän NHL:ää ja sen managerointi ehkä GM:n yksi tärkeimmistä tehtävistä, ei siksi että kaikki sopii, vaan siksi että pystytään pitämään ne palaset jotka osottautuvat pitämisen arvoisiksi.

Bowman on tehnyt hyviäkin liikkeitä (Panarinin tuominen NHL:ään, Barker <-> Leddy treidi jne) mutta ongelma on aina ollut, ettei Bowman ole kyennyt pitämään palasista kiinni mitä on pystynyt hankkimaan. Toki tiedän, että Bowmanista on puhuttu jo varmaan kyllästymiseen asti, mutta kun @secord kysyi, että turhauttaako, niin kyllä, sillä olen puhunut siitä, että Bowman ei tee hyviä päätöksiä varmaan vuodesta 2012 tai sinnepäin.

On helppoa huudella ja piiloutua 3 cupin varjoon puolustaakseen joitain päätöksiä, mutta jo monta vuotta sitten oli nähtävissä tietynlainen trendi Bowmanin kaupoissa. Annetaan isoja sopimuksia pelaajille joilla ei oikeasti ole arvoa (Bickell, Kruger) mutta ei olla valmiita antamaan niitä sopimuksia sen pohjalta kuka pitkällä tähtäimellä olisi voinut auttaa Hawksia (Leddy, Teräväinen, Danault, Panarin) koska ollaan sidottu omat kädet liian isoihin sopimuksiin. Viimeisimpänä esimerkkinä Seabrook.

Millä meinaatte että kolmen vuoden päästä kyetään pistämään Jokiharjulle lappua kouraan nyt kun Seabrookilla on tuollainen sopimus? Eihän Jokiharjun sopimus nyt tietysti yhden pakin sopimuksesta riipu, mutta todennäköistä on, että kalliiksi Hawksille tulee päästä Seabrookin sopparista irti, kuten tuli Bickellinkin kanssa. Bickellin sopimus muuten tehtiin vuonna 2013 jos joku ei satu muistamaan.

Sitten hommataan pelaajia takaisin Hawksiin jossa ei ole mitään tolkkua kun sillä rahalla olisi voinut pitää olemassa olevia hyödyllisiä palasia.
Tässä linkki muuten kaikkiin Bowmanin tekemisiin (sopparit alimpana).
Stan Bowman History as Chicago Blackhawks General Manager - Committed Indians

Se mistä olen kritisoinut Bowmania jo ennen kun kolmas Stanley Cup saapui Chicagoon on assettien tuhlaus ja sopimusten painottaminen väärille pelaajille.
Ja nyt viimein ollaan siinä pisteessä, että kaikki pelimerkit on pistetty Hawksista pihalle ja pajatso on tyhjä.

Kyllä, kyllä turhauttaa se, etten perkele voinut olla väärässä silloin aikanaan kun ensimmäisen älämölön karjuin pihalle Bowmanin tekemisistä.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Onhan tämä uskomatonta, että kausi on vedetty vessanpytystä alas jo reilusti ennen joulua. En muista koska viimeksi on Illinoisissa näin päässyt käymään. Jim Cornelison lienee ollut vielä sairaana, kun ottelu ei alkanut totutuin perintein.
Itse pelin alku oli jälleen totutun kauhea ja päästiin ensimmäisessä erässä varhain jo 0-2 tappiotilanteeseen. Rimpuiltiin kuitenkin tasoihin 2-2, mutta vastustaja vei tikkarin suusta vain reilu minuutti ennen ottelun päättymistä. Seabrook pelaa edelleen liikaa. Saas nähdä katsotaanko tuota Collitonin touhua edes tämän kauden loppuun saakka, vai vetäistäänkö vielä joku kani hatusta.
Mielenkiintoista kun Schmaltz treidattiin, niin moni oli sitä mieltä että Brendan Berlini olisi ollut varmempi kortti tuossa treidissä kuin Dylan Strome mutta toisin on käynyt ainakin toistaiseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös