Mainos

Chicago Blackhawks 2015–2016

  • 460 795
  • 1 994

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Viktor Tikhonov on jäänyt näissä pohdinnoissa ja mietinnöissä pahasti Dano ja Panarinin jalkoihin. Mielenkiintoinen hahmo hänkin ja voi yllättää positiivisesti. Mutta juuri näiden uusien pelaajien ja heidän sopeutumisensa ensinnäkin NHL:n rytmiin, sekä toiseksi Blackhawksin pelitapaan saa omat odotukset maltilliselle tasolle. Näin alkuun ainakin. Eiköhän jossain joulun tienoilla osata jo paremmin nähdä kunkin pelaajan sopeutumisen taso sekä tietenkin koko joukkueen iskukyky.

Kun olen jo aiemmin tullut kaapista ulos ja myöntänyt erityisen mielenkiinnon kohteen olevan junnuissa/prospekteissa, niin ensi kesän varaustilaisuus käy tietenkin jo nyt mielessä. Tässä ehtii tapahtua vielä vaikka mitä, mutta olen jo iskenyt silmäni latvialaiseen kookkaaseen puolustajaan nimeltä Kristian Rubens. Ei ehkä ensimmäisen kierroksen kauraa, mutta Chicago voisi hänet napata tuolla kolmannen kierroksen vuorollaan. Nyt kun Rubensin alkukausikin meni pipariksi olkapääleikkauksen vuoksi, niin saattaa valua hieman sijoituksissa. Toinen josta ajattelen Stanille vinkata on myös kookas puolustaja Logan Stanley (hei nimi on enne) Kanadasta. Pistäkää nimet muistiin!
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kun olen jo aiemmin tullut kaapista ulos ja myöntänyt erityisen mielenkiinnon kohteen olevan junnuissa/prospekteissa, niin ensi kesän varaustilaisuus käy tietenkin jo nyt mielessä.

Itse haluaisin nähdä sen maalivahdin varauksen vai mikäköhän Bowmanin suunnitelma on tulevaisuutta ajattelen maalivahtikuvioissa, toki Corey tulee vetämään useamman kauden vielä ykkösmaalivahtina. Kuitenkin olisi kiva seurata omaa prospectia organisaatiossa ja nousua kohti kirkkaita valoja. Ei sillä etteikö puolustajia voisi jatkossakin varailla ja mielellään näitä isokokoisia, kun helmet Pokka sekä Forsling ovat vähän pienikokoisempia veijareita.

Olisihan se myös kiva nähdä taas supertalenttia hyökkäyksenkin osalta, mutta tuskin Stan pääsee varaamaan niin aikaisin.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ei se nyt mikään sula mahdottomuus ole etteikö Hawksille voi käydä Losit tulevalla kaudella.

Maalivahdit on kivoja, mutta vielä enemmän arpoja kuin pakit. Mikä ettei jossain myöhäisemmällä vuorolla varaisi. Tiedä sitten miten Darlingin kohdalla käy. Crawfordin tontin perijä?
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Tietysti aina kaikki mahdollista, mutta itsellä kutina että tällä joukkueella menestytään. Itseasiassa henkilökohtaisesti kovempi luotto tähän joukkueeseen kun edellis kauden joukkueeseen, joka mielestäni oli kauteen lähdettäessa huonompi kuin tämä. Richards oli minusta huono hankinta 2 sentteriksi, joka sitten kauden edetessä pelasikin paljon paremmin kun oletin. Vermettehän ei kuulut alkuperäiseen joukkueeseen, vaan oli Kanen loukkaantumisen avustuksella hankittu katon ylittävä pelaaja. Teräväinen taso nousi loppu kaudesta vahvistamaan rosteria. Tietenkin sen loppukauden joukkueen tasolle tämä ei vättämättä ihan yllä, mutta kauteen lähdettäessä tämä on minusta vahvempi paperilla kun edellinen.

Puolustus on hieman erilainen Oduyan vaihduttua Daleyhin, mutta kuitenkin uskon tämän olevan hyvin lähellä tasoltaan viime kautta, joskin hieman hyökkäys voittoisempi. TVR yllätti viime kaudella positiivisesti, ja uskon että hän korvaa täysin Rozivalin jättämän aukon.

Hyökkäys vaikuttaa paperilla potentiaalisemmalta, ja mikä parasta nuoremmalta. Saad, Sharp, Richards ja Versteeg varsinaiset poistujat kovia nimiä siis, mutta tilalle Panarin, Teräväinen, Dano, Anisimov, Tikhonov ja Garbutt. Minusta tuo tulleiden lista vaikuttaa sen verran hyvältä, että paperilla näyttää paremmalta kun viime kauteen lähdettäessä. Teräväinen myös kuuluu tuohon uusien nimien joukkoon, kun verrataan joukkueita paperilla mitä ne ovat kauteen lähdettäessä. Joku nuori saattaa taas breikata kokoonpanoon ihan puskista Rockfordista, tai jotain yllättävää tapahtua mitä viime kaudella, josta kokoonpano vahvistuu vain kauden aikana.

Maalivahti osasto näyttää iha yhtä vahvalta, kun viime kauden alussa. Sama Crawford ja sitten ihan varmasti pätevä kakkkonen.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
No niin, Krugerin re-signauksen jälkimainingeissa on ensiperjantaina starttaavalle Training campille Notre Dameen saanut PTO:n Avalanchesta tuttu Jan Hejda. Ikää ukolla 37, mutta viime kaudella askissa yhtä lukuunottamatta kaikissa runkkarin peleissä, ATOI:n ollessa 20:39. plusmiinus sarakkeessa -12. Miksipäs ei, jos kaikki menee campillä putkeen. Mieheltä saattaisi löytyä hyvin motivaatiotakin kannun tavoitteluun.

Blackhawks give defenseman Jan Hejda professional tryout, per report - Second City Hockey

Keith - Daley
Hjalmarsson - Seabrook
Hejda - TvR
Rundblad

Treor Daleyn viime kaudella mättämät 16 maalia pistävät pientä hymyä naamalle täällä ja Q pääsee varmasti kokeilemaan miestä ylivoimalla heti kärkeen.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Keith - Daley
Hjalmarsson - Seabrook
Hejda - TvR
Rundblad

Pakko myöntää, että hienosti Bowman tuota joukkuetta muokkaa tiukassa tilanteessa. Pakisto olisi Hejdan jälkeen paljon paremmalla mallilla ja varsinkin tasapainoisempi. Jos jollain 0,6 millin sopparilla Hejda suostuu pelaamaan niin hän olisi mielestäni täydellinen pelaaja Chicagoon tässä tilanteessa. Kutospakin tontista sitten TVR, Rundblad, Gustafsson ja Pokka taistelevat.

Hyökkäyksessä sitten pitää pientä säätöä vielä tapahtua, että kaikki kärkitulokkaat (Dano, Panarin ja Tikhonov) sinne mahtuvat. Saas nähdä miten tuo vielä ratkaistaan.
 

Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Bickell-Toews-Hossa
Panarin-Anisimov-Tihonov
Dano-Teräväinen-Shaw
Desjardins-Kruger-Garbutt

tai

Bickell-Toews-Kane
Dano-Teräväinen-Hossa
Panarin-Anisimov-Tihonov
Desjardins-Kruger-Shaw

Keith-Seabrook
Hjlmarsson-Runblad
Daley-TVR
+ Hejda

Crawford
Darling
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Bickell-Toews-Hossa
Panarin-Anisimov-Tihonov
Dano-Teräväinen-Shaw
Desjardins-Kruger-Garbutt

Keith-Seabrook
Hjlmarsson-Runblad
Daley-TVR
+ Hejda

Crawford
Darling

Ongelma tuossa vaan on ilman Kanea, että hyökkäyksessä ei ole yhtään ylimääräistä hyökkääjää. Täyttä 23 pelaajan kokoonpanoa Chicago ei saa täyteen, joten kun pieniä loukkaantumisia tai sairastumisia tapahtuu niin sitten Chicago pelaa 11 hyökkääjällä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Hejda ei ole mikään erityisen huono haku, täyttää varmasti Rozsivalin saappaat niin Quennevillen selänpesijän kuin kaukalossa tapahtuvien suoritusten osalta.

Viime kaudella tosiaan ATOI yli 20 minuuttia ottelua kohden, joka kuulostaa ajatuksissani siltä, että Hejdasta saa varmasti enemmän irti, kun minuutit tippuvat kolmosparin lukemiin ja säännöllistä rotaatiota käytetään. Suotuisat minuutit aina helmikuulle asti, jolloin Hejdan kokoinen puolustaja alkaa vasta vetreytymään ja post-seasonilla sitten näyttää kyntensä.

Mielestäni loistava haku vallitsevassa tilanteessa puolustuksen osalta.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Hankinta mikä ajaa Rundbladia ulos pelaavasta kuusikosta on aina hyvä hankinta. Perusvarma pakki, jolle varamasti löytyy vähän liikaakin käyttöä Quenevillen papereissa. Eiköhän tuosta Hejda halvalla saada nimen kirjoittamaan paperiin, kun tuota Blackhawks joukkuetta katsoo, niin varmasti on semmoista roolia ja menestystä tarjolla, joka Hejdaa kiinnostaa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Hejda ei ole mikään erityisen huono haku, täyttää varmasti Rozsivalin saappaat niin Quennevillen selänpesijän kuin kaukalossa tapahtuvien suoritusten osalta.

Viime kaudella tosiaan ATOI yli 20 minuuttia ottelua kohden, joka kuulostaa ajatuksissani siltä, että Hejdasta saa varmasti enemmän irti, kun minuutit tippuvat kolmosparin lukemiin ja säännöllistä rotaatiota käytetään. Suotuisat minuutit aina helmikuulle asti, jolloin Hejdan kokoinen puolustaja alkaa vasta vetreytymään ja post-seasonilla sitten näyttää kyntensä.

Mielestäni loistava haku vallitsevassa tilanteessa puolustuksen osalta.

Kyllä vain. Ja tosiaan korvaisi Rozsivalin mennen tullen tuossa kolmosparin roolissa. Kuulemma oikein pidetty joukkuepelaaja kyseessä ja muistaakseni Hejda on ollut Blackhawksin tutkassa aiemminkin. Toivottavasti onnistuisivat solmimaan halvan sopparin vuodeksi. Minuutit viidentoista paikkeille per peli ja rooli tosiaan kolmosparissa että alivoimapelaamisessa. Nuo viime kauden 170 taklausta ja 140 blokkia kertovat jo aika paljon pelityylistä. Luistelu taitaa olla se heikko puoli, mutta eipä se ollut Rozsivalinkaan vahvuus.

***

Näen Blackhawksin tilanteen hiukan eri tavalla kuin mitä toveri @Artturenos. Viime kauteen lähdettäessä joukkue koostui kuitenkin pääasiassa tutuista ja turvallisista pelaajista joiden taso oli kuitenkin aika hyvin tiedossa. Richards tuli tavallaan Handzusin tilalle ja ainoa todellinen menetys oli mielestäni Leddy takalinjoilta. Tulevalle kaudelle Blackhawks lähtee kuitenkin huomattavasti isompien kysymysmerkkien saattelemana. Potentiaalia kyllä löytyy eikä sitä käy kiistäminen, mutta realisoituuko tuosta potentiaalista nyt heti sitten kaikki mahdollinen vai miten käy on mahdoton sanoa.

Sitten on hyvä muistaa, että siellä on muitakin joukkueita. Läntinen näyttää edelleen todella vahvalta ja esimerkiksi viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jääneet Kings ja Sharks tulevat varmasti motivoituneena paikkaamaan tapahtunutta kauneusvirhettä. Ducks on vahvistunut entisestään, Blues on varmasti totutun vahva ainakin runkosarjassa ja taustalla on myös näitä nousevia joukkueita tulossa tosissaan kilpailuun mukaan. Kojoottien lisäksi ei todellista heittopussia läntisen puolelta tahdo löytyä.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Yhdyn kyllä veljen @secord mielipiteeseen siinä, että kysymymerkkejä on enemmän. Toisaalta potentiaalista materiaalia on nyt hankittu sen verran leveästi, ettei kaikkien kysymerkkien ole tarvettakaan kääntyä positiivisiksi vastauksiksi. Perjaatteessa yksi kolmikosta Panarin, Teräväinen ja Dano voi flopata jollain tasolla. Tietysti tapaus Kane voi muuttaa tilannetta suuntaan tai toiseen, mutta ajatellaan nyt asiaa niin että Kane pelaa ainakin suurimanosan kautta, tai sitten vaihtoehtoisesti Blackhawks saa jossain vaiheessa käyttöönsä tuon 10,5 miljoonaa vahvistaa joukkuetta. Puolustus jos Hejda nyt remmiin saadaan näyttää jopa vahvemmalta, kun viime kaudella.
 

Flinck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Vaikka kesä onkin ollut jonkinmoista tunnemyrskyä pelaajien lähtöjen ja Kanen hölmöilyjen ja Raannan höpinöiden keskellä, on lähtökohdat tulevaan kauteen silti erittäin mielenkiintoiset. Toimistolta on näytetty hyvää osaamista hankinnoilla. Kun kaikki palaset ovat noin paperilla kohdallaan mutta mistään ei mitään tiedä, on kauden alun odottaminen jotenkin vielä kutkuttavampaa. Niin paljon uutta mutta kumminkin vanhaa tuttua. Onneksi kohta se jo alkaa.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toisaalta potentiaalista materiaalia on nyt hankittu sen verran leveästi, ettei kaikkien kysymerkkien ole tarvettakaan kääntyä positiivisiksi vastauksiksi. Perjaatteessa yksi kolmikosta Panarin, Teräväinen ja Dano voi flopata jollain tasolla.
Tihonovin unohdit listalta? Hän floppaa, niin huono, epävakaa kausi KHL:ssä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tihonovin unohdit listalta? Hän floppaa, niin huono, epävakaa kausi KHL:ssä.

Tikhonovissa on se hyvä puoli, että näistä uusista kokemattomista kavereista hän on selkeästi paras puolustussuuntaan eikä häneltä odoteta heti pisteitä tulostaululle. Odotukset hänen suhteen ovat huomattavasti maltillisemmat, toki floppivaara on, mutta kuitenkin rooli tulee olemaan täysin erilainen kuin vaikkapa Danolla tai Panarinilla.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Itse en kyllä allekirjoita @Artturenos väitetää, että materiaali olisi paperilla parempi kuin viime kauteen lähdettäessä. Eikä 10,5 miljoonalla saa Kanen korvaajaa, etenkään kesken kauden. Sharp, Saad, Versteeg, Richards > Dano, Teräväinen, Anisimov, Garbutt, Tikhonov paperilla ja aika kevyesti vielä. Potentiaali on sitten kokonaan toinen asia.

Jotenkin toivoisin, että Chicagossakin löydettäisiin oma triplets-ketju esim. Panarin-Teräväinen-Dano :)
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Noh makunsa kullakin, mikä on parempi ja mikä huononmpi.

jos lähden näin yksinkertaisella tyylillä vertailemaan pelaaja pelaajasta.

Anisimov>Richards-Richards tuli huonon kauden jälkeen Chicagoon, ja alku ei luvannut hyvää mutta paransi huimasti kun pääsi jyvälle pelityylistä. itsellä ei odotukset olleet edes noin kovat mitä hän nyt suoriutui, ja odotan Anisimovista parempaa.

Panarin>Sharp- No tähän voidaan heittää iso???? mutta Sharpin lievä hyytyminen oli nähtävissä jo viime kautta edeltävissä playoffeissa, jonka takia jo epäilin hänen tasoaan viime kaudelle. Ja niinhän siinä kävi, että Sharp ei enää esittänyt semmoisia otteita, jota joukkueen ykkös sniperilta vaaditaan. Hieno pelaaja yksi omista suosikeista, mutta luulen aivan tosissani Panarinin täyttävän nuo saappaat aivan täydellisesti.

Teräväinen> Versteeg- Pistetään nyt hieman sääntöjen vastaisesti eri profiilin pelaajat vertailuun. Kuitenkin nämä kilpailivat samasta laiturin paikasta koko loppu kauden. Mielestäni Teräväinen vie aivan selvästi Versteegiä, mitä voidaan tulevan kauden tasosta odottaa.

Dano<Saad- No nyt kosahti ensimmäisen kerran minusta niin, että en odota Danolta viellä nousua Saadin saappaisiin. Kuitenkin pitemmällä aikavälillä odotan, ja potentiaalia on vaikka yllättää ja nousta niihin heti.

Sitten kun on heittää viellä Garbutt ja Tikhonov tuohon tuomaan lisää laadukasta syvyyttä rosteriin, niin en nyt ihan heti saa tästä huonompaa rosteria mitenkään väännettyä.

Jos ajatellaan, että viime kauteen lähdettäessä minusta haukoilla oli vain kaksi varmaa sentteriä Toews ja Kruger. Nyt näitä sentteireitä Toews, Kruger ja Anisimov, lisäksi Teräväisen tuo oman momenttinsa, jonka ansiosta Shawia saatetaan pystyä peluuttamaan häntä jo lähtökohtaisesti pearemmalla paikalla laidassa. Kuitenkin haukoilla melko varamasti on myös neljäs pätevä sentteri kaksikosta Teräväinen/Shaw. Chicagolla ei varmaan koskaan ole ollut joukkueen tärkein yksittäinen pelipaikka, eli sentterit näin hyvällä mallilla ennen kautta.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Daniel Paille osallistuu Blackhawksin leirille Hejdan tapaan PTO:lla.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kyllä menee mielenkiintoiseksi, mitäköhän se Stan suunnittelee kulissien takana. Pahoin pelkään, että Andrew Shaw on loppujen lopuksi se pelaaja, joka joukkuetta vaihtaa.

Daniel Paille on käsittääkseni hyvä bottom 6-hyökkääjä, jolta löytyy huikeat jalat sekä alivoimapelaamiseen edellytykset. Lähes laukaus sekä karvan yli taklaus per ottelu viime kaudelta, hätyytellyt kymmentä kaappia pitkin uraansa parin suonenvetokauden ohella.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Selvää mielestäni on, että jos Paille löytää tiensä joukkueeseen sinetöi se jotain muutoksia, kun bottom 6 on niin täynnä. Morin ja Bickell vaikuttaisivat olevan tulilinjalla ensimmäiseksi, jos vedetään jotain johtopäättöksia LW bottom 6 pelaajan tulemisesta joukkueeseen. Tietiysti voihan se olla vaikka Desjardins, Garbutt tai kuka vaan, mutta jotenkin en usko että näiden siirtämisestä saisi mitään merkittävää hyötyä.

Tälläkin hetkellä, jopa Kanen olessa sivussa Hawksilla tuntuisi olevan pelaava rosteri aika täysi hyökkäykseen. Ehkä tässä nyt vain varmistetaan selustaa sille, että jos Kane joutuu olemaan pelejä sivussa Hawksilla on riittävän laaja varmojen NHL-tasoisten pelaajien juokko.

Edit-Samaan hengenvetoon on todettava, ettei Rockfordin kaverit tunnu saavan kovin suurta luottoa. Näyttää aika pahalta Hartman, McNeil, Danault, Baun, Rasmussen, ja Ross akselin suhteen ylhänä.
 
Viimeksi muokattu:

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Daniel Paille on oikeasti yllättävänkin hyvä veto neloskenttään Desjardinsin ja Krügerin kaveriksi. Garbutt varmasti saa vastuuta kolmosessa kuten Shaw. Toki tuossa alkaa olla nyt jo tyrkyä, eli Bickell selvästiki on jo poppari osastolla ja liipasimella (tosin kuka ottaa?), koska muuten on ihan turha roudata Paille try-outille. Varsinkin kun ovat melko saman tyylisiä pelaajia, sillä että Bickelillä on ehkä enemmän upsidea hyökkäykseen, kun taas Paille alivoimapelaamiseen. Paille on myös tärkeä Play-off pelaaja. Toki on mahdollisuus että ei saa sopimusta, mutta tuntuisi oudolta että miksi edes sitten kokeilla, kun rosteri on muutenkin täynnä. Morinille kaavaillaan Rockford kautta.

Dano-Toews-Hossa
Panarin-Anisimov-Kane/Tikhonov
Garbutt-Teräväinen-Shaw
Desjardins-Krüger-Paille
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Anisimov>Richards-Richards tuli huonon kauden jälkeen Chicagoon, ja alku ei luvannut hyvää mutta paransi huimasti kun pääsi jyvälle pelityylistä. itsellä ei odotukset olleet edes noin kovat mitä hän nyt suoriutui, ja odotan Anisimovista parempaa.

Panarin>Sharp- No tähän voidaan heittää iso???? mutta Sharpin lievä hyytyminen oli nähtävissä jo viime kautta edeltävissä playoffeissa, jonka takia jo epäilin hänen tasoaan viime kaudelle. Ja niinhän siinä kävi, että Sharp ei enää esittänyt semmoisia otteita, jota joukkueen ykkös sniperilta vaaditaan. Hieno pelaaja yksi omista suosikeista, mutta luulen aivan tosissani Panarinin täyttävän nuo saappaat aivan täydellisesti.

Teräväinen> Versteeg- Pistetään nyt hieman sääntöjen vastaisesti eri profiilin pelaajat vertailuun. Kuitenkin nämä kilpailivat samasta laiturin paikasta koko loppu kauden. Mielestäni Teräväinen vie aivan selvästi Versteegiä, mitä voidaan tulevan kauden tasosta odottaa.

Dano<Saad- No nyt kosahti ensimmäisen kerran minusta niin, että en odota Danolta viellä nousua Saadin saappaisiin. Kuitenkin pitemmällä aikavälillä odotan, ja potentiaalia on vaikka yllättää ja nousta niihin heti.

Sitten kun on heittää viellä Garbutt ja Tikhonov tuohon tuomaan lisää laadukasta syvyyttä rosteriin, niin en nyt ihan heti saa tästä huonompaa rosteria mitenkään väännettyä.

Jos ajatellaan, että viime kauteen lähdettäessä minusta haukoilla oli vain kaksi varmaa sentteriä Toews ja Kruger. Nyt näitä sentteireitä Toews, Kruger ja Anisimov, lisäksi Teräväisen tuo oman momenttinsa, jonka ansiosta Shawia saatetaan pystyä peluuttamaan häntä jo lähtökohtaisesti pearemmalla paikalla laidassa. Kuitenkin haukoilla melko varamasti on myös neljäs pätevä sentteri kaksikosta Teräväinen/Shaw. Chicagolla ei varmaan koskaan ole ollut joukkueen tärkein yksittäinen pelipaikka, eli sentterit näin hyvällä mallilla ennen kautta.

Kun tässä käsittääkseni puhuttiin siitä, onko rosteri kauteen lähdettäessä parempi viime vai tällä kaudella, niin saaneen epäillä, että kovinkaan moni odottaa, että Panarin olisi top 10 maalintekijä NHL:ssä. Sharp taas oli toissakaudella liigan eliittimaalintekijä (top 10), joten ihan kohtuullinen odotus oli, että hän tekee myös viime kaudella paljon maaleja. Lisäksi Panarin ei ole pelannut NHL:ssä peliäkään, kun taas Sharp oli veteraanipelaaja, joka oli pelannut uransa kultavuodet nimenomaan Chicagossa ja tunsi Q:n systeemit kuin omat taskunsa. Kyllä odotusarvoltaan Sharp oli viime kauteen lähdettäessä aivan eri kategorian pelaaja kuin Panarin tällä kaudella. Sharp >> Panarin.

Richards teki sillä huonolla kaudellaankin huomattavasti enemmän pisteitä kuin Anisimov koskaan urallaan. Myönnetään, että pelasivat myös eri rooleissa, mutta silti. Eiväthän kyseisetkään pelaajat ihan täysin vertailukelpoisia ole, kun Richardsin avut ovat lähes puhtaasti hyökkäyspelissä ja Anisimov taas on enemmän kahden suunnan sentteri. Ei kovin selvä tämäkään siis - minun papereissa enintään tasoissa.

Teräväinen>Versteeg. Lähtökohtaisesti olen samaa mieltä siitä, että Teräväinen on tähän kauteen lähdettäessä kovempi pelaaja kuin Versteeg viime kauteen lähdettäessä. Vaikka itsekin toivon, että Teräväinen lyö itsensä todenteolla läpi tällä kaudella, niin kyseisen nuorukaisen uraa seuranneena pahoin pelkään, että näin ei tapahdu. Teräväisellä aikuisten tasolla jokainen alkukausi on mennyt enemmän tai vähemmän huonosti (yksi alkukausi toki meni ainakin osin loukkaantumisen vuoksi pilalle) ja jos Chicagolla ei muutoin kulje, kyyti voi olla kylmää myös Teräväisen osalta, jos tämä trendi toistaa itseään.

Saad>Dano. Tästä lienee turha edes keskustella. Saad on lähtökohtaisesti aivan täysin eri kaliiberin pelaaja kuin Dano.

En tiedä, miten sinä muistat viime kauteen lähdön, mutta kyllä mielestäni Chicagolla oli selvästi kolme sentteriä viime kauteen lähdettäessä (Toews, Richards ja Kruger). Lähes kaikki fanit pitivät Richardsia 2m lapulla Stanilta erinomaisena hankintana silloisessa palkkakattotilanteessa ja konsensus oli, että "hei, meillä on nyt vihdoin se kakkossentteri". Teräväinen saattaa olla tällä kaudella se jokerikortti, joka kääntää vaa'an tämän kauden eduksi, jos nuorukainen onnistuu sentterinä. Itseäni ainakin pelottaa tuossa skenaariossa kuitenkin aika moni asia, kuten miten Teuvo pärjää aloituksissa, kaksinkamppailu- ja laitavääntötilanteissa sekä miten pääsee hyökkäyspeliin sisälle hoitaessaan Q:n painottaman puolustusvelvoitteen liiankin tunnollisesti.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Paillella on maailman huonoimmat kädet, surkea peliäly ja vielä viimeisinä vuosinaan on kehittänyt taipumuksen olla laittamatta itseään likoon muutoin kuin satunnaisesti. Muuten ihan hyvä pelaaja :D

Vähän yllätyn, jos saa sopimuksen. Saattaahan tuo tietysti tosipaikan tullen skarpata sen verran, että ura NHL:ssä jatkuu. Ei kyllä pitäisi. Tankki on tyhjä.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
@B4rre Tuo minun henkilökohtainen visio viime kauteen lähdettäessä olikin huomattavasti negatiivisempi, kun yleisesti Hawks faneilla oli. Nyt taas näistä uusista etenkin Panarinin ja Teräväisen suhteen on itselläni selvästi positiivisemmat odotukset, kuin suurimalla osalla Hawks faneista. Tästä johtuu että tilanne kääntyy selkeästi minun henkilökohtaisessa mielipiteessä varmasti erilailla, mitä monella muulla kannattajalla. Hyvä vaan, että on mielipiteitä, niin on joristaavaa :)

Osa minun omista henkilökohtaisita ennustuksistani toteutui, osa ei. Pidin joukkueen ongelmana iäkäiden pelaajien määrää, ja epäilinkin ennen kautta ettei Sharp jatka samalla tasolla jolla edellisen pelasi, koska jostain kumman syystä maalintekijöillä monesti parhaat maalimäärät syntyvät alle 30v, niin yli 30v pelaajan kanssa olen aina hieman varauksellinen, kun kyse on maalintekijästä. Richardsia pidin todellisena riski hankintana, enkä todellakaan ollut varma siitä, että Chicagolla on nyt kyvykäs sentteri siinä. Richards vajosi loppukaudesta niin syvälle Rangersissa ennen Chicagoon tuloaan, että minun mielipide oli silloin todellisesta riski vedosta. Richards lopulta oli ok, joka ylitti ennusteeni ja omat odotukseni.

Edelleenkin minusta sentterit Toews, Anisimov, Teräväinen/Shaw ja Kruger ovat edellä tätä nelikkoa, Toews, Richards, Shaw ja Kruger, etenkin kun ottaa huomioon sen mistä olosuhteista Rangersista Richards tuli. Laiturit ei ole ehkä nyt niin varmalla pohjalla, mutta leveämpi materiaali takuulla on viime kaudesta, jos kokoonpanon ulkopuolelle on jäämässä Garbuttin tai Bickellin tasoisia miehiä lähes kaikissa sommitelmissa. Pakit näyttäisivät aika tasavahvalta. Rundblad on hyvä mittari, kuitenkin viime kaudella vakio kokoonpanossa ennen Timosen tuloa, joka vasta tipautti hänet ulos. Nyt jos Hejda tekee lapun on Rudblad jo lähtökohtaisesti ulkona pelaavasta kuusikosta. Tähän joukkueeseen ei pitäisi olla mitään asiaa pelaajalla nimeltä Jeremy Morin, ja hän oli sentään ihan vakio kasvo Chicago rosterissa viime kaudella ennen, kun kaupattiin Columbukseen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös