Chicago Blackhawks 2012-2013

  • 199 883
  • 608

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Olipa mielenkiintoinen peli. Esiin tosiaan nousi Bollandin ketju, joka herkutteli seitsemän pisteen edestä ja oli paikoin suorastaan ilmiömäinen. Kane oli pelin paras, vaikka se Phoenixin toinen maali menikin pitkälti hänen piikkiinsä. Mutta lapsukset sallittakoon, jos muu jälki on tuollaista.

Muita onnistujia oli tietenkin Hossa, joka on melkoisessa vireessä. Myös Rozsival pelasi hyvin ja Brookbank saa minun puolestani jatkaa Lepistöltä vapautuneen paikan lämmittämistä katsomossa. Risuja voisi antaa vaikkapa Emerylle, joka jakeli liian helppoja lahjoja maalin eteen. Sitten oli pari pelaajaa, jotka olivat luvattoman näkymättömiä tai seilasivat pelin ulkopuolella, mutta enpä rupea liikaa haukkumaan. Voitto kuitenkin. Erityisesti tykkäsin, kuinka haukat tappoivat tylysti Phoenixin momentumit. Maali kojoottien ylivoiman jälkeen, jossa pelattiin käytännössä viiskolmosta, kun Sharpin maila hajosi ja toinen kolmannessa erässä, kun Phx oli tullut maalin päähän. Aikalisä, tilanne haltuun ja Bolland naulaa viimeisen naulan arkkuun.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Nyt alkoi pelaamisessa olla jo vähän ajatusta mukana. Selvästi ehjempi suoritus joukkueelta kuin lauantain sekava Kings-matsi, ainoastaan maalivahtipelissä otettiin pari askelta taaksepäin. Kakkosveskarin heittäminen askiin ihmetytti jo ennen peliä, mutta toisaalta kuten Quennevillekin totesi päätöksen syistä, niin back-to-back -matsi ja muutenkin kuusi ottelua yhdeksän päivän sisään, joten myös Emerylle on hyvä saada pelituntumaa alle.

Bollandin johtama kolmikko oli tosiaan erinomainen, varsinkin Kane oli ihan jeesus. Kanelle pienenä miinuksena toki tuo Kojoottien toinen uuni, josta Wiesellike jo mainitsikin. Shaw paransi peliään kolmosen keskellä, mutta vielä on paljon tekemistä. Stålbergilta muutama hyvä suoritus ja maalitilikin aukesi, silti vähän ujon oloista oli kaverin pelaaminen tänäänkin.

Krügerille miinus kaksi tauluun, mutta eipä nuo kerro mitään hänen esityksestä. Coach Q käytti Krügerin kahden ensimmäisen pelin otteista sanaa "outstanding", vastaavat kehut Oduyalla ynnä muutamalle muulle, mukaan lukien elämänsä kunnossa oleva Hossa.

Saad oli vähän hukassa...
 

Hirmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks
Hieno voitto! Samoilla linjoilla täälläkin kuin muut kirjoittajat. Chicagon paras kentällinen oli ehdottomasti tuo Sharp-Bolland-Kane ja on hienoa nähdä, että Kane on taas löytänyt pelivireensä. Myös Toewsilta ja Hossalta hyvää pelaamista ja omaan silmään Saadkin pelasi hyvin. Toki vähän hakusessa vielä pojan pelaaminen, mutta pystyi luomaan pari hyvää maalintekopaikkaa ketjukavereille ja hyvää peruspelaamista. Kruger, Stalberg ja Rozsival myös esiintyivät edukseen. Chicagon huonoin pelaaja ehdottomasti Emery.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
20.1.2013 Chicago @ Phoenix

20 Saad - 19 Toews - 81 Hossa
10 Sharp - 36 Bolland - 88 Kane
29 Bickell - 65 Shaw - 25 Stålberg
52 Bollig - 16 Krüger - 67 Frolik

2 Keith - 7 Seabrook
27 Oduya - 4 Hjalmarsson
8 Leddy - 32 Rozsival

30 Emery 25/29
(50 Crawford)

NHL:n YouTube-tilin maalikoostevideo

Olipa tosiaan erikoinen peli. Ensimmäinen puolikas mentiin samalla tavalla turhauttavasti kyttäilemällä kuin viime keväänäkin. Sitten alkoi syntyä maaleja liukuhihnalta. Chicagolle pari nopeaa toisen erän loppuun ja yksi heti kolmannen erän alkuun. Näytti vähän siltä, että vieraat luulivat pelin jo ratkenneen, mutta viiden minuutin päästä Phoenix oli taas maalin päässä. Q:n aikalisä tuotti kuitenkin tulosta, kun liekeissä ollut Bollandin ketju ratkaisi pelin seuraavassa vaihdossa. Smith ei onneksi muodostunut yhtä pahaksi möröksi kuin viime keväänä. Pikemminkin hän päästi pari helppoa. Emery ei loistanut, mutta peli ei onneksi kaatunut tällä kertaa siihen.

1. ERÄ

1-0 03:39 Kauheat takaumat viime keväältä, kun Seabrook menee kulmaan katkaisemaan Korpikosken hyökkäystä. Brent purkaa Gordonin lavan kautta kiekon keskelle suoraan Mossin lapaan. Heikko laukaus uppoaa Emeryn längistä maaliin.

1-1 10:57 Doan huitoi korkealla mailalla itsensä jäähylle. Kane kiersi kiekon kanssa koko hyökkäysalueen ja tarjosi takakulmalle paikan, josta Bolland ei erehtynyt.

Tasoituksen jälkeen Chicagon neloskenttäkin dominoi Phoenixin päädyssä. Kuitenkin ilman onnistumista. Ensimmäisessä erässä nähtiin Bolligilla (Vrbata) ja Hjalmarssonilla (Sullivan) mahtavat pommit.

2. ERÄ

Kolmen minuutin jälkeen Bollig ja Bissonnette ottivat matsin ilman hanskoja.
Emery seikkaili ja purki huonosti maalirautoihin, mutta Hjalmarsson pelasti katkaisemalla syötön, kun maali oli tyhjänä.
Bollandin ketjulla 30 sekunnin pyöritys Phoenix-päädyssä, mutta ei maalia.

2-1 25:48 Krüger vaihdettiin pois oman pään aloituksesta. Bolligin tilalla pelannut Kane vaihdettiin aloittamaan. Vermetten 100-0 aloitusvoitto. Kleslalta pakki-pakki Schlemkolle, joka pommitti suoraan syötöstä. Vermette on sillä välin karannut Kanelta ja saa lyödä irtokiekon tyhjiin.

2-2 29:50 Oduyalta hieno poikkisyöttö siniviivalta siniviivalle Bollandin lapaan. Siitä kiekko alueelle ja Bolland jatkoi syöttämällä Yandlen ja Morrisin väliin kiitävälle Sharpille. Terävä laukaus kilpikäden yläkulmaan ja Smith on voimaton.

2-3 37:34 Hossa vapautui jäähyltä läpiajoon, mutta kiekko karkaa hieman ja Smith saa torjuttua laukauksen. Seuraavassa hyökkäyksessä Hossa saa Rozsivalilta loistavan syötön B-pisteiden väliin, eikä epäonnistu kahta kertaa peräkkäin.

2-4 38:24 Vajaa minuutti myöhemmin Bickell taistelee laidasta kiekon alueelle ja levittää toisessa laidassa viilettävälle Stålbergille. Viktorin kauden ensimmäinen uppoaa etukulmasta, kun Smith on sijoittunut syvälle maalissa.

3. ERÄ

2-5 40:14 Ensimmäinen hyökkäys ja Hossan rystyheitto maalille uppoaa jostain Smithin varusteista juuri viivan yli ennen tuomarin vihellystä. Maali hyväksytään videotarkastelun jälkeen.

3-5 44:38 Ylivoiman päätyttyä Boedker heittää kiekon maalille. Emery kauhoo räpylällä kiekon eteensä ja Hanzal ohjaa ilmasta irtokiekon maaliin.

4-5 45:28 Kaksi minuuttia myöhemmin huono purku omalta alueelta. Schlemkon katko siniviivalla kiekko Yandlen kautta keskelle Doanille, joka laukoo yläkulmaan. Quenneville otti tässä vaiheessa aikalisän.

4-6 45:50 Aikalisän jälkeen Hjalmarsson käynnisti vastahyökkäyksen syöttämällä vasemmalle Sharpille. Patrick löysi Bollandin takatolpalta. Smith torjuu kiekon ilmaan, josta se tippuu maaliviivan yli, kun kiekko ei jääkään räpylään. Lombardi tosin sohaisee mailalla juuri samaan aikaan räpylää. Tämän jälkeen Smith hakkaa mailansa poikki tolppaan.

Avauspelissä hieman kritiikkiä saanut Bolland ratkaisi ketjunsa kanssa tämän pelin ja tekaisi samalla 2+1. Pienenä kauneusvirheenä 29% aloitusympyrässä. Aloitustappiot eivät kuitenkaan olleet mitään maaliin johtavia 100-0 häviöitä, kuten Kanella 2-1 maalissa. Kanesta ei siis edelleenkään ole täyttämään sentterin puolustustehtäviä edes yhteen aloitukseen, mutta hyökkäyspäässä hän on kiekon kanssa jälleen peto. Hyvä niin. Hossan yksilösuorituksia lukuunottamatta ykkösketju oli hieman vaisumpi tällä kertaa. Onneksi joukkueessa on kuitekin taitoa kahteen loistavaan ketjuun, joilta voidaan odottaa joka pelissä ratkaisuja. Puolustuksesta nostaisin esiin erityisesti Hjalmarssonin, joka pelasi hyvän pelin. Myös Rozsival pelasi jämäkän ensiesityksen kruunaten sen loistavalla syötöllään Hossalle. Ylivoimalla syntyi jälleen maali ja alivoima selvisi takaiskuitta.
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Stan Bowman on kasvattanut pallit vihdoinkin! Upea siirto! Tämä pelastaa Hawksin tulevaisuuden! Nyt on maalivahti ongelmat ratkottu! YEEEHAAAAA!!

Blackhawks acquire...

Linkki vie Yahoo.com

Tulkitsen tämän sarkasmiksi, koska eihän Henrik Karlsson muuta Blackhawksin maalivahtitilannetta oikeastaan mihinkään suuntaan. Blackhawksissa Karlsson korvaa korkeintaan Emeryn, jos hän loukkaantuu tai taso tippuu viime kaudesta. Näkisin ruotsalaisen enemmänkin Rockfordin maalivahtina tuomassa kilpailua ja lepoa Carter Huttonille ja sinnehän tuore hankinta lähetettiinkin. Hutton saattaa saada myös pelikieltoa Grand Rapidsia vastaan käydystä joukkotappelusta, eikä luottamus Alec Richardsiin ja Kent Simpsoniin ole ilmeisesti kovin suuri. Ensi perjantaina on vielä tärkeä divisioonakamppailu Chicago Wolvesia vastaan. Seitsemännen kierroksen varausoikeus ei ole kummoinen hinta tuollaisesta akuutista marginaalisiirrosta.
 
Tulkitsen tämän sarkasmiksi, koska eihän Henrik Karlsson muuta Blackhawksin maalivahtitilannetta oikeastaan mihinkään suuntaan.

Oikein tulkittu ystäväiseni.

Lähinnähän sarkastisen kohtaukseni aiheutti se, että tässä on keskusteltu maalivahtiongelmista aikaisemminkin ja mahdollisesta ratkaisusta niihin. AHL joukkueen molariongelma on ratkottu nyt ilmeisesti, mutta kaikki muut ongelmat Hawksin rosterissa ovat samat kun ennenkin.

Ei sillä, Bolland toivottavasti pystyy tuon kakkossentterin paikan ottamaan. Silti, ei minua haittaisi jos yrittäisimme esimerkiksi Peverleytä tai Kellyä hommata tuohon kolmosen keskelle.

Stanin ongelmanratkonta Hawks aikana on keskittynyt 7 pakkeihin ja AHL maalivahteihin.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Hieno 3-2 voitto Stl Bluesista, vaikka viimeisessä erässä ote pääsikin käsistä ihan jännitykseen saakka.
Tämä kolmella voitolla kauden avaaminen on muuten ensimmäinen kerta sitten 1972-73 vuoden. Ja Bluesista taisi tulla peräti kahdeksas kotivoitto putkeen.
Kakkoskentän Kanen ja Sharpin yhteistyötä on hienoa katsella se alkaa toimia. Kanen maalia edeltänyt tilanne oli aika harvinainen sikäli, että siinä aukesi täysi 3-0 hyökkäyspään tilanne mikä hoidettiinkin hienosti pömpeliin saakka.
Ykkösessä sen sijaan en ole vakuuttunut onko Saad oikea henkilö siihen. Itse vaihtaisin sinne vaikkapa Stålbergin, on tuo Saad ollut sen verran turisti siinä ryhmässä.
Crawford torjui voiton, vaikka olihan siellä koomisiakin tilanteita. Jotenkin tuo Crawfordin liikehdintä vaan on niin hitaan ja kömpelön välimaastossa;)
 

Kiekko-Kolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks & KooKoo
Jep jep, hienosti on kausi alkanut. Erityisen iloinen täytyy olla siitä, että Kane pelaa kyllä huikealla tasolla tällä hetkellä. Kaikkineen tulos on nyt sen verran hyvää, etten kummemmin menisi sorkkimaan kokoonpanoja. Toki Saad on kyllä aika hukassa tuossa, mutta jotenkin tuntuu, että jos siihen nostettaisiin esim. Stålberg, niin sitten olisi koko kolmosketju ihan hukassa. Eli pitäisin ehkä kuitenkin Stålbergin siellä.

Bickell on ollut suht vaisu kolmosessa, edelleen odottaisin tuolla rungolla fyysisempää panosta. Laukaushan kaverilla on kyllä hurja, mutta eipä sitäkään ole paljon päässyt käyttämään. Ehkä kokeilu ykköseen Saadin paikalle? Mutta hirveisiin muutoksiin ei kyllä kannata nyt lähteä, mennään vaikka näillä, kun kerran kulkee.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
23.1.2013 St. Louis @ Chicago

20 Saad - 19 Toews - 81 Hossa
10 Sharp - 36 Bolland - 88 Kane
29 Bickell - 65 Shaw - 25 Stålberg
52 Bollig - 16 Krüger - 67 Frolik

2 Keith - 7 Seabrook
27 Oduya - 4 Hjalmarsson
8 Leddy - 32 Rozsival

50 Crawford 32/34
(30 Emery)

Blackhawks pääsi vierasotteluista kotiavaukseen ja onnistunut 2-0-0 aloitus oli ensimmäinen kerta sitten kauden 1996-1997.

1. ERÄ

Bluesilla painoi ottelun alussa selvästi edellisen illan peli Predatorsia vastaan ja se poikikin Blackhawksille useita hyviä paikkoja seitsemän ensimmäisen minuutin aikana. Lopulta koko Bollandin ketju pääsi kolmestaan läpiajoon ja Kane sai kunnian harhauttaa Elliotin maalia tehdessään: 1-0.

Reilun 12 minuutin jälkeen Bollig ja Stewart ottivat tämän rivalry-kohtaamisen ensimmäisen ja ainoan matsin ilman hanskoja.

16 minuutin kohdalla Blackhawks jäi jumiin omaan päähän kahden pitkän kiekon vuoksi. Crawford esitti huikean torjunnan rookie-Tarasenkon lähes varmaan maalipaikkaan.

Molemmat joukkueet saivat erän lopulla ylivoiman, mutta ensimmäinen kolmannes päättyi 1-0 johdossa.

2. ERÄ

Bluesin murhaava ylivoima (5/7 kahdessa ensimmäisessä pelissä) jatkoi toiseen erään ja jäähyn lopulla Keith pelasti varman maalin lähes syömällä kiekon. Tällä kertaa ei kuitenkaan jäänyt hampaita jäälle.

Blackhawksilla oli hyvä ylivoima viiden minuutin jälkeen, mutta ilman maalia. Momentum kuitenkin kääntyi takaisin kotijoukkueelle ja poiki uuden jäähyn vieraille. Toinen ylivoima käynnistyi takkuillen, mutta lopulta Keith laukoi siniviivalta kiekon Elliotin längistä: 2-0. Laukaus muutti suuntaa maalin edestä luistelleen Seabrookin jalasta ja hän saikin maalin nimiinsä myöhemmin.

Toisen erän loppu oli varsin tasaista vääntöä ja erä päättyikin Blackhawksin 2-0 johdossa.

3. ERÄ

Kaksi minuuttia pelattu ja Stålberg pääsee hyökkäämään laidasta. Puolustajan paikalle joutunut Stewart peruuttaa B-pisteelle, kun Viktorin laukaus Blues-pelaajan jalkojen läpi yllättää Elliotin etukulmasta: 3-0.

Neljän minutin jälkeen kesken oleva vaihto ja Rozsivalin huonosta purusta syntynyt kiekonmenetys keskialueella poikivat Bluesille tilaisuuden hyökätä. Leddy karvaa liian rohkeasti. McDonald pääsee Steenin syötön jälkeen nokikkain Crawfordin kanssa: 3-1.

Viisi minuuttia ennen erän loppua Hjalmarsson otti kiinnipitämisjäähyn ja Bluesin ylivoima onnistui nopeasti maalinteossa. Crawford oli voimaton, kun Oshie sai lyödä kiekon tyhjiin: 3-2. Maali oli samalla ensimmäinen Blackhawksia vastaan tehty ylivoimamaali tällä kaudella.

Kavennuksen jälkeen Blues sai selkeästi otteen pelistä. Kotiyleisö heräsi kuitenkin kannustamaan kovaäänisesti:"Let's go Hawks!" Blues rynnisti lopussa päälle ilman maalivahtia, mutta Blackhawks kesti sitkeästi ja hieman onnellakin loppuun asti. Näin Blackhawks selvisi säikähdyksellä tästäkin kolmannen erän sulamisesta: 3-2.

Edellinen 3-0-0 aloitus löytyy niinkin kaukaa historiasta kuin kaudelta 1972-1973 (neljä voittoa). 8. kotivoitto putkeen Bluesia vastaan. Edellinen tappio helmikuulta 2010.

Muita huomioita

Vaikka Saad jäikin ainoana haukkana miinuksille, hän pelasi mielestäni yritteliäästi edellistä paremman pelin ja saa toivottavasti jatkaa ykkösketjussa. Se tuottaa väistämättä pisteitäkin jossain vaiheessa.

Crawford pelasi myös hyvän pelin ja nappasi muutaman ratkaisevan gamesaverin. Pari kertaa jäi jumiin maalin taakse pelottavasti, kun ei löytänytkään syöttöpaikkaa, mutta niistäkin selvisi ilman takaiskua.

Kolmosketju ei oikein toimi. Shaw'n pelissä näkyy samanlaisia ongelmia kuin Kanella viime vuonna sentterikokeilun aikana. Stålberg sortuu liian usein laiskoihin ja hölmöihin ratkaisuihin, vaikka onnituikin jälleen myös maalinteossa. Bickellkin on tilastojen mukaan ollut jäällä, vaikka ei sieltä pahemmin erotukaan. Mayers kehiin ja joku ketjun kolmesta laiturista tai Bollig hetkeksi katsomoon?

Edellisen pelin jälkeen tuli kritisoitua Kanen puolustushalukkuutta, mutta sen verran syön sanojani, että hän on karvannut kiekon monta kertaa siniviivaa miehittävältä vastustajan pakilta. Monesti nuo tilanteet poikivat ylivoimahyökkäyksen vastustajan päätyyn.

Tunnollisesti puolustava Hossa on kerännyt pisteiden ohella alkukaudesta jo neljä huitomis- ja kampituskakkosia kiekkoa karvatessaan.

Olin hieman yllättynyt, että yleensä kuumaan Blues-otteluun ei vaihdettu kokoonpanoon Mayersia ja Brookbankia Krügerin ja Rozsivalin tilalle. Hyvinhän tuo tosin toimi noinkin.

Blackhawks vei aloitukset 34-26, eikä yksikään sentteri jäänyt alle 45%:n (Toews 67%, Bolland 56%, Shaw 45% ja Krüger 45%).

Puolustuksen kuormitus on hyvässä balanssissa, kun Keithin ja Seabrookin peliajat jäivät alle 23 minuutin ja puolestaan pienimmän jääajan kerännyt Rozsivalkin oli kentällä yli 14 minuuttia.

Toisella erätauolla kuultiin tuoreen apuvalmentajan Jamie Komponin haastattelu. Siitä kävi ilmi, että Quennevillen poppoo valmentaa yhdessä koko tiiminä kaikkia osa-alueita, mutta erityisvastuut menevät näin:
Quenneville: tasakentät
Kompon: YV
Kitchen: AV
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Bickell on ollut suht vaisu kolmosessa, edelleen odottaisin tuolla rungolla fyysisempää panosta. Laukaushan kaverilla on kyllä hurja, mutta eipä sitäkään ole paljon päässyt käyttämään. Ehkä kokeilu ykköseen Saadin paikalle? Mutta hirveisiin muutoksiin ei kyllä kannata nyt lähteä, mennään vaikka näillä, kun kerran kulkee.

Juuri tätä mietin ottelua katsellessani. Miksi, miksi Bickell ei käytä kroppaansa ja hurjaa kutiaan enempää. Raameja siihen kyllä olisi ja pehmeitä pelureita joukkueessa on jo riittävästi.
Kane tuntuu tosiaan olevan nyt jatkuvasti potkun pari vastustajiaan edellä ja tilanteita satelee.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Juuri tätä mietin ottelua katsellessani. Miksi, miksi Bickell ei käytä kroppaansa ja hurjaa kutiaan enempää. Raameja siihen kyllä olisi ja pehmeitä pelureita joukkueessa on jo riittävästi.

Jotenkin pyörii Bickellin kohdalla ympyrää nämä jutut. Ei taida olla ihan ensimmäinen kausi, kun Bickelliltä odottaisi enemmän fyysisyyttä ja halua pistää kroppansa likoon. Hänenhän piti aikoinaan korvata Brouwer, mutta ei siihen ole vieläkään pystynyt. Ykkösessä voisi tietenkin kokeilla, mutta tuskinpa saisi siinä sen kummoisempaa aikaan kuin mitä Saadilta on nyt nähty. Saadilla kuitenkin upsideä paljon enemmän ja kun ketsuppipullo aukeaa, niin voi tulla tuhoisaa jälkeä.

Hienosti on kausi alkanut ja hyvää kiekkoa on nähty. Viime yön pelissä sydäntä lämmitti erityisesti haukkojen vastahyökkäykset, jotka olisivat voineet olla kyllä vähän tuhoisempiakin, mutta ai että näytti hyvältä, kun omalta siniseltä lähettiin rynnäkköön. Lisää tätä.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Hyvät otteet jatkuu ja nyt kaatui omissa papereissa keväällä pitkälle menevä (ei yhtäpitkälle kun me ;) Blues, vaikka hieman lopussa peli tasoittuikin. Bluesin edellinen ilta hieman näkyi ja me tultiin heti voittamaan peli. Crawfordilta kelpo peli, etenkin tuo hyvä mailapelaaminen ennen 2-0 maalia, sekä tietysti Tarasenkon ryöstö. Työmoraali koko jengiltä hyvä ja nyt näkyy että maistuu.

+ Kane
+ Viktor
+ Keith, joka torjui naamallaan

Seuraavaksi tähdenlento..
 
Täällä nautitaan jääkiekosta.

Hawks pelaa liikkuvaa, yritteliästä jääkiekkoa joka suuntautuu aina vastustajan maalia kohti. Nyt kolmannen voiton jälkeen on sanottava, että olen huomattavasti enemmän innoissani joukkueen menestymismahdollisuuksista kun ennen kautta.

Tämä siis ei tarkoita, että odotukseni olisivat nousseet. Vain sitä, että joukkue on saanut minut asennoitumaan positiivisemmin noihin odotuksiini.
 

bates

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Nyt tosiaan naatitaan. Pakko minunkin taas pitkästä aikaa avata sanallinen arkkuni.

Hienoa on ollut seurata ensinnäkin NHL:ää pitkästä aikaa ja vielä suuremmalla innolla Hawksin hienoa kulkua ensimmäsissä peleissä. Varsin tasapainoinen esitys koko jengiltä ekoissa peleissä.

Omia huomioita ekoista kolmesta pelistä:

Hyökkäys:

Coach Q näyttää vihdoin löytäneen tavan onnistuneesti rakentaa neljän tähtipelaajan palapelistä toimivat 2 kärkikenttää. Kahden kärkikentän ainoa liikkuva tekijä on tuo Carcillon paikka, mutta toisaalta Toews ja Hossa on niin jäätäviä äijiä että vaikka toisella laidalla on tuulista niin se ei ketjun suoritukseen juurikaan vaikuta. Tietty parempi olisi jos joku onnistuisi siinä vakiinnuttamaan paikkansa. Saad on pelannut ihan kelpo pelejä ykkösessä mutta toki ykköskentän peliminuuteilla vaaditaan myös onnistumisia. Carcillon poissa ollessa samaa paikkaa kyttäävät farmissa varmasti ainakin vanhempi Hayes sekä Morin. Kiva nähdä että Hossan pelissä ei näy jälkeäkään kevään loukkaantumisesta.

Kakkosessa Kaner on onneksi löytänyt vanhan vireensä ja ukon esityksiä on jälleen ilo katsella. Yksi toive Q:lle, ei ikinä enää Patea keskelle kiitos. Bolland on pelannut hyvin kakkosen keskellä vaikka ei missään nimessä olekaan se kaikkien toivoma "ratkaisu" kakkossentteri ongelmaan pitkässä juoksussa. Bollandin lainaaminen kakkosen keskelle vähentää meiltä yhden liigan parhaista kolmossenttereistä. Kolmossentterin tontti onkin tällä hetkellä jengin ehkä suurin ongelmakohta. Shaw on pärjännyt siinä kohtalaisesti mutta ei selkeästi ole kuitenkaan omalla mukavuusalueellaan. Kun miettii Shawn viime kauden "in-your-face" pelityyliä, jolla varmasti sulatti erittäin monen Hawks ihmisen sydämet, tällä kaudella tuosta ei ole näkynyt jälkeäkään kun Shaw joutuu pelaamaan huomattavasti kurinalaisemmin.

Hyökkäyksen suurin ongelma on edelleen se yksi ja sama kakkossentterin puuttuminen. Tai jos nyt Sharpie - Bolly - Kaner ketju toimii tuohon malliin niin se puuttuva sentteri on kolmossentteri, mutta sentteri kuitenkin. Nyt tavallaan pistetään vahinkoa kiertämään että juuri ja juuri selvitään mutta samalla menetetään muita vahvuuksia. No turha tietysti valittaa siihen asti kun pussiin ropisee pelkkiä voittoja.

Puolustus:

Puolustus on tällä kaudella hyvin rakennettu ja riittävän leveä. Uusimmat hankinnat Leddy, Oduya ja Rozsival sopivat Q:n kiekkokontrollipeliin kuin nyrkki silmään. Oduyasta olen digannut ensimmäisestä päivästä lähtien, vaikka täytyy toki myöntä että äijä suli pleijareissa. Olen silti onnellinen että Oduyan kanssa rakennettiin uusi pidempi pahvi. Oduyan +/- on muuten huikea +5 kolmen pelin jälkeen. Leddy jatkaa siitä mihin jäi viime kaudella ja on selkeästi kasvamassa Soupyn saappaisiin. Miesten pelityyli on varsin saman tapainen. Täytyy toivoa että Leddyn pistetahti pikkuisen hiipuu että saataisiin esim. Montyn ulosostolla kiinnitettyä Leddy tuollaisella hitusen alle 3M diilillä kesällä.

Uskomatonta mutta totta mutta Seabrookin ja varsinkin Keithin panos Hawksin puolustuksessa ei ole enää mitenkään korvaamattomissa (molemmat miinuksella). Keith on toistaiseksi jatkanut viime kauden tasollaan ja Norris-trophy Keithistä ei ole nähty kuin pieniä väläyksiä. Toisaalta koska muut ovat nostaneet tasoaan niin ei tuolla oikeastaan ole merkitystä, enkä epäile sekuntiakaan etteivätkö miehet vielä nouse jengin tärkeimmiksi pakeiksi.

Oikeastaan selkeästi helpoimmin korvattava pakki tällä hetkellä on Hammer. Hammerin suurin heikkous on 3,5M diili. Hammer pelaa ihan ok mutta ei mielestäni palkkansa tasolla. Näkisin helposti Brookbankin tai mahdollisesti Olsenin pelaavan Hammerin minuutit mutta yli puolet halvemmalla. Tätä on turha tulkita siten etten pitäisi Hammerista, koska pidän kovasti, onhan Hammer esim. meidän paras taklaaja, mutta ottaen huomioon Leddyn sopimustilanteen kesällä niin tällä hetkellä näkisin että markkina-arvoltaan San Josesta aikanaan saatavilla olleet 1:s ja 3:s draftipickit olisivat tällä hetkellä korkeammat kuin mitä Hammerin arvo on.

Mielenkiintoista olisi myös nähdä loistavaa tulokaskautta farmissa pelaava Adam Clendening jossain vaiheessa kauden aikana isossa showssa edes muutamassa pelissä.


Maalivahdit:

Crawford pelannut loistavasti kun taas Emery ei tuntunut liimaavan mitään. Toisaalta Emeryn huono peli ei välttämättä ollut huono asia koska Crawfordilla on nyt jo ekoissa peleissä hyvä sauma hakata kiveen ykkösveskarin tontti. Viime kauden kilpailutilanne varmasti myös sekoitti Crawfordin peliä ja oikeastaan vasta pleijareissa Crow alkoi löytää oman hyvän tasonsa.

Kaiken kaikkiaan veskaritilanne on edelleen hienoinen kysymysmerkki mutta mun mielestä Stanin veto hommata Karlsson oli kuitenkin fiksu. Kausi on lyhyt ja Crow pystyy pelaamaan 35-40 peliä ja Emeryllä on muutama peli aikaa löytää tasonsa. Jos Reiska jatkaa säätämistä niin nostetaan Karlsson kakkoseksi. Hinta Karlssonista oli kuitenkin 7:n kierroksen picki eli ei mitään. Vaikka Karlsson pelaisi meillä vain yhden pelin niin sekin on yksi enemmän kuin mitä tuolla 7 pickillä olisi saatu draftista. Ja tilanne on kuitenkin se että ei mitään Carter Huttonia farmista pysty nostamaan kuin luukkua avaamaan.

Lopputulema:

Erittäin positiivisin fiiliksin odotan kauden jatkoa. Nyt näyttää niin hyvältä että tässä voi alkaa nostaa odotuksia kevättä ja kesää kohden, vaikka vasta kolme peliä onkin pelattu. Viimeistään trade deadlinella hankitaan vielä 1-2 täsmähyökkääjää (mm. se paljon huudettu sentteri) niin mistä sitä tietää vaikka vielä rillattaisiin kesällä?
 

bates

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
4/4. Huomaa että Hawksit voittoputkessa. Se oikeastaan loistaa tällä hetkellä koko jengin tekemisessä. Lehtonen oli viime yön pelissä aivan käsittämättömän maaginen (38 torjuntaa) mutta Hawks jyräsi väkisin rinnalle ja ohi. Hyvän ja voittajan jengin varma merkki. Matsi oli käytännössä Hawks vastaan Lehtonen. Työnteko palkittiin. Kaikessa lyhykäisyydessään pika-analyysi yön matsista. Tästä on hyvä jatkaa "virkeenä" töihin.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
24.1.2013 Chicago @ Dallas

20 Saad - 19 Toews - 81 Hossa
10 Sharp - 36 Bolland - 88 Kane
29 Bickell - 65 Shaw - 25 Stålberg
67 Frolik - 22 Mayers - 16 Krüger

2 Keith - 7 Seabrook
8 Leddy - 32 Rozsival
27 Oduya - 4 Hjalmarsson

50 Crawford 21/23
(30 Emery)

Ylivoimaisesti aktiivisempi Blackhawks teki ottelusta varsin turhauttavan, kun Stars rankaisi tehokkaasti muutamasta karkeasta virheestä ja Hawks-hyökkäys löi päätään 38 torjuntaa tehneeseen Kari Lehtoseen. Kolme ylivoimamaalia kuitenkin pelastivat voiton vierasjoukkueelle. Työ palkittiin tällä kertaa, mutta joka pelissä tuollaisella tehottomuudella ei voiteta.

1. ERÄ

Erä alkoi avoimena pelinä, jossa molempiin päihin syntyi tilanteita. Hawks-puolustus tosin sai blokattua kaikki laukaukset.

Ensimmäisen Hawks-ylivoiman lopulla Stars sai 3-2 hyökkäyksen ja Hawks heti perään 2-1 hyökkäyksen, mutta Lehtonen torjui Stålbergin ohjauksen.

Vajaan seitsemän minuutin kohdalla Stars sai pyörityksen ja Crawford sai ensimmäisen torjunnan. Moni Star-pelaajan laukaus tosin blokattiin tai paukkui plekseihin.

Blackhawks sai ylivoiman vielä erän lopulla, mutta Louie Eriksson karkasi alivoimalla läpiajoon viime sekunneilla ja kiekko tippui Crawfordin räpylästä liruen suojuksien alta maaliviivan yli 1,4 sekuntia ennen summeria: 1-0.

2. ERÄ

Kolmen minuutin jälkeen neloskentällä oli loistava tilanne, jonka Lehtonen pelasti. Heti perään Garbutt kärkasi läpiajoon, jossa Seabrook joutui häiritsemään rangaistuslaukauksen arvoisesti. Crawford torjui yrityksen. Pian Blackhawksien ykköskenttä sai taas loistavan 2-1 hyökkäyksen, mutta Lehtonen torjui Saadin ensimmäisen laukauksen sekä Toewsin ja Saadin jatkoyritykset.

Yhdeksän minuutin jälkeen Hawks sai ylivoiman, joka ei hyvistä paikoista huolimatta tuottanut tulosta. Näyttävin tilanne oli Leddyn kiekon ylöstuonti, jossa Lehtonen ehti Hossan laukauksen eteen.

Pelin puolivälissä laukaukset olivat 25-9 Chicagon hyväksi.

Bolland voitti siniviiva-aloituksen, mutta Rozsival epäonnistuu avaussyötössä, jonka Eakin katkaisee alueella. Rozsival unohtaa Whitneyn vapaaksi maalin eteen, eikä enää ehdi paikalle, kun kiekko syötetään sinne. Crawford on voimaton ylänurkkavippauksen edessä: 2-0.

Heti seuraavassa vaihdossa Kane pääsee laukomaan suoraa syötöstä, mutta Lehtosen hanska ehtii eteen sivuttaisliikkeessäkin.

14 minuutin jälkeen Larsen kamppaa Sharpin ja Chicago pääsi neljännen kerran ylivoimalle. Pakkopeli lähti kankeasti käyntiin, mutta ylivoiman lopulla Sharpin syöttöyritys Kanelle ohjautuu puolustaja Daleyn mailasta suoraan tyhjään verkkoon: 2-1.

Pari minuuttia myöhemmin Lehtonen torjui sekä Hossan että Toewsin laukaukset tulemalla kauas maaliltaan.

Jälleen kerran Stars sai erän lopulla pahan paikan, mutta Crawford ehti laukausten eteen yhtä lukuunottamatta. Onneksi Keith pelasti maaliviivalta sen ainoan ohimenneenkin.

3. ERÄ

Garbutt kamppasi toisen kerran Sharpia ja päätyi jälleen jäähyaitioon. Ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta Blackhawks sai sen myötä otteen pelistä. Valitettavasti Hossalle vihellettiin pyörityksen ohessa rangaistus maalivahdin estämisestä. Ottelun ensimmäinen Stars-ylivoima jäi kuitenkin tuloksettomaksi.

Jäähyn päätyttyä Nyström taklasi Leddya selkään ja Blackhawks pääsi jälleen ylivoimalle. Ylivoiman alussa Stars pelaajat pääsivät jälleen pahaan vastahyökkäykseen. Blackhawks selvisi tilanteesta ja hetken päästä punalamppu paloi toisessa päässä. Sharp levitti siniviivalla vasemmalle, jossa Toews pääsi etenemään laukoi kiekon tarkasti etunurkan yläkulmasta Lehtosen ohi: 2-2.

Reilun minuutti peliä jäljellä ja keskialueen kiekonmenetys poikii jäähyn, kun Hjalmarsson joutuu kamppaamaan omassa päässä Stars-pelaajan. Toews ja Hossa onnistuivat kuitenkin tappamaan suurimman osan ajasta Stars-päädyssä ja Blackhawks varmisti vähintään yhden pisteen selviämällä jatkoajalle.

JATKOAIKA

Morrow loi ylivoimalla mailan Seabrookin käsistä ja peli jatkui hetken kolme vastaan kolmena. Seabrook pääsi nokikkain Lehtosen kanssa, mutta kiekko pyörähti juuri laukaisuhetkellä. Hetken kuluttua Hossa ratkaisi ylivoimalla Kane maltillisen syötön jälkeen: 2-3.

Laukaukset: 41-23
Aloitukset: 35-23 (Mayers 40%, muut voittivat yli puolet aloituksistaan)
Taklaukset: 13-19
Blokkaukset: 7-24

Voitolla Blackhawks sivuaa kauden 72-73 4-0-0 aloitusta. Lauantaina on vieraspeli Columbuksessa, jossa onkin hyvä mahdollisuus parantaa aloitusta vielä yhdellä voitolla. Amerikan tilastonikkarit varmaan kaivavat siihen mennessä historiankirjoista, olisiko se jo kautta aikojen ennätys joukkueelle.

Huomioita

Blackhawks-core jatkoi tehoiluaan: Sharp 1+2, Kane 0+2, Toews 1+0, Hossa 1+0.

Ottelun kolme ensimmäistä ylivoimaa 0/3, mutta loput 3/4, mikä ratkaisikin voiton. Alivoimakin toimi, kun Stars ei pystynyt hyödyntämään kumpaakaan tilaisuutta.

Mayers oli Bolligia monipuolisempi vaihtoehto neloseen ja itse kokeilisin ehkä Krügeria Shaw'n tilalla kolmosen keskellä. Brookbank ansaitsisi mahdollisuuden pukea Rozsivalin tilalle Columbukseen.

Crawfordille peli oli aika vaikea, koska torjuntatöitä oli harvakseen, mutta eteen tulleet paikat olivat pahoja. Ensimmäinen maali lipsahti harmittavasti, mutta läpiajot ovat aina hankalia maalivahdille. Toisessakin Stars-maalissa Crow jäi yksin. Omissa papereissani Corey oli kuitenkin mies paikallaan tässäkin pelissä.

Toews 13/20 ja Bolland 12/20 aloitusympyrässä. Muut Hawks-sentterit yhteensä 10/18.
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Voitolla Blackhawks sivuaa kauden 72-73 4-0-0 aloitusta. Lauantaina on vieraspeli Columbuksessa, jossa onkin hyvä mahdollisuus parantaa aloitusta vielä yhdellä voitolla. Amerikan tilastonikkarit varmaan kaivavat siihen mennessä historiankirjoista, olisiko se jo kautta aikojen ennätys joukkueelle.
Vastaan itse itselleni. Pikaisen tarkastelun perusteella seuraennätys näyttäisi olevan 5-0-0 kaudelta 1971-72. Kaudella 1965-66 joukkue aloitti myös varsin vakuuttavasti 4-0-0 ja pelasi seitsemän ensimmäistä ottelua tappiotta 6-0-1. Linkit vievät arvoste(l/t)tuun tietolähteeseen, Wikipediaan.

Tämän kauden avauspelistä tuli muuten ensimmäinen voitto sitten kauden 2006-07, jolloin Chicago voitti vieraspelissä Nashvillen lukemin 8-6.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tiirailin Blackhawksin otteluohjelmaa hieman tarkemmin tämän viikonlopun back-to-back otteluiden innoittamana. Tiivistahtinen tynkäkausi ja Hawksien pitkät vieraskiertueet aiheuttavat pakostakin useita back-to-back pelejä. Back-to-back pelit ovat raskaita etenkin silloin, kun välissä on matkustus ja vastassa on levännyt joukkue. Onneksi Blackhawks on viime kausina pärjännyt varsin hyvin näissä "raskaanjalankamppailuissa".

19. & 20.1. @LAK & @PHX(DAL)
26. & 27.1. @CBJ & DET
1. & 2.2. @VAN & @CGY
24. & 25.2. CBJ(@STL) & EDM
28.2. & 1.3. @STL & CBJ
5. & 6.3. MIN & COL(@DET)
25. & 26.3. LAK & CGY
31.3. & 1.4. @DET & NSH
6. & 7.4. @NSH & NSH(CHI) home-and-home
14. & 15.4. @STL & DAL
26. & 27.4. CGY(@STL) & @STL

11 back-to-back peliä
- 8 kotona & 3 vieraissa
- 8 levännyttä vastustajaa vastaan
- 1 home-and-home sarja (NSH)
- 8 kertaa matkustus toiseen kaupunkiin pelien välissä
- kaikki divisioonavastustajat

30.1. @MIN(CBJ)
5.2. @SJS(@ANA)
10.2. @NSH(@MIN)
24.2. CBJ(@STL)
12.4. DET(SJS)
26.4. CGY(@STL)

6 kertaa levänneenä vastustajan back-to-back peliin
- 3 kotona & 3 vieraissa
- muut divisioonavastustajat paitsi STL

Home-and-home sarjoja yhteensä kaksi
6. & 8.3. COL & @COL
6. & 7.4. @NSH & NSH
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Onpa varsin tuore idea tuolla sivustolla. Huvittavintahan on, että 21.4.2011, mihin sivustolla viitataan, nollapelin keräsi vyölleen muuan Crawford. Ei Niemi, ei Khabibulin, ei Belfour, ei Esposito, ei Hall, vaan Corey "silmätikku" Crawford, jolla on toistaiseksi 3-0-0 saldo tällä kaudella. Noissa peleissä tappiosarakkeeseen on saanut merkinnän Quick, Elliot ja Lehtonen. Loppujen lopuksi tuo on se ainoa tilasto, jolla on merkitystä maalivahdille ja joukkueelle.
 

Ben Marco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
5-0-0

Lento jatkuu. Jackets taisteli kunniakkaasti ja jos tuo pienellä vääryydellä hylätty tasuri olisi pitänyt, niin...jos ja jos. Viktor pidettiin tänään taululta pois, mutta Kane jatkaa nakuttamista. Viisi perättäistä peliä score sheetillä Pattyllä. Tyhmä hyökkäyspään jäähy tänään ja ehkä pientä fleguilua, mutta tärkeissä paikoissa hyvin esillä, kuten tasoitusmaalissa ja Toewsin beautyssä. Näissä ekoissa peleissä meidän alakerta on mielestäni onnistunut varsin mallikkaasti ja varsinaisia "aivopieruja" ei ole tullut kuin muutama (Seabs & Roz Stars-pelissä & Sheldon tänään). Joukkue liikkuu pakettina todella mobiilisti ja tästä syystä vihut ei ole ainakaan vielä päässyt laittamaan liukuhihnalta sellaista forecheckiä, joka saisi meidän pakettia hajalle. Niin kauan kuin näin jatkuu, meidän hyökkäys tekee tarvittavat maalit. Erikoiskentällisten pelaaminen parantunut selvästi viimevuotisesta ja siinä varmasti yksi aspekti menestymiseen myös jatkossa. Se että peli kestää 3 x 20 minsaa, suosii mielestäni myös meidän energistä neljän ketjun hyökkäävää transitiota. Viimeseen summeriin mennään ja katsotaan mitä taululta löytyy.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Onpa varsin tuore idea tuolla sivustolla. Huvittavintahan on, että 21.4.2011, mihin sivustolla viitataan, nollapelin keräsi vyölleen muuan Crawford. Ei Niemi, ei Khabibulin, ei Belfour, ei Esposito, ei Hall, vaan Corey "silmätikku" Crawford, jolla on toistaiseksi 3-0-0 saldo tällä kaudella. Noissa peleissä tappiosarakkeeseen on saanut merkinnän Quick, Elliot ja Lehtonen. Loppujen lopuksi tuo on se ainoa tilasto, jolla on merkitystä maalivahdille ja joukkueelle.

(Kyllähän voittoon tarvitaan koko joukkue ja senhän Blackhawks tällä hetkellä osaa. Jos aikuisten oikeasti puhutaan niin kaikki nuo kolme mainitsemaasi maalivahtia ovat kuitenkin meidän vahtejamme parempia. Samat veljethän meillä on ollut nollaa tavoittelemassa hupisaitin päivämäärän jälkeenkin. Mutta mennään näillä sinne asti kun päästään kuten Stan haluaa.)

Ja sitten Columbus matsin tunnelmiin ja parit pikaiset kommentit.
Upea viides voitto kauden alkuun ja nyt sivutaan jo vuoden 1971-72 ennätystä.

Hjalmarsson on nostanut profiiliaan ja ollut kauden alun pakiston parhaimmistoa. Kyllähän alkukauden suorituksissa on ehdottomasti ollut enemmän positiivista kuin negatiivisia suorittajia. Samoin puolustukseen hankitut avut ovat viime kautisia parempia.
Blackhawksilta Columbus matsi oli näillä laseilla katsottuna nuoren kauden heikoin vaikka voitto irtosikin.
Crawfordilta peli oli taas kauden paras. Näinköhän Detroit matsiin laitetaan hapuilevasti kautensa aloittanut Emery?
Frolik ja Stålberg ovat myös olleet alkukauden hyvällä jalalla ja pelillä liikeellä.

Pienet huolenaiheeni tässä vaiheessa kautta.
* Saad on kuluttanut aikaansa ykkösessä minun viisikoissani jo tarpeeksi.
* Parilla centterillä melkoisia ongelmia ympyrässä.
* 2 @ 7 peli hapuilee edelleen.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
26.1.2013 Chicago @ Columbus

Columbus-ottelu oli yllättäen lyhyen kauden nihkein peli, vaikka vastuksen piti ennakkoon ajatellen olla astetta kevyempi. Liekö Blackhawks säästellyt energiaa seuraavan päivän Detroit-kamppailuun? Viime kauden sweepistä huolimatta Columbustakaan vastaan ei ole varaa löysäilyyn, minkä Hawks toivottavasti muistaa jälleen seuraavalla kerralla.

Hawks-kokoonpanoon oli tullut vain kosmeettisia muutoksia, kun Brookbank otti Rozsivalin paikan sekä Krüger ja Mayers vaihtoivat nelosessa laiturin ja sentterin paikkoja keskenään. Muuten ihan hyvä vaihto, mutta ruotsalainen hävisi kaikki 7 aloitustaan.

20 Saad - 19 Toews - 81 Hossa
10 Sharp - 36 Bolland - 88 Kane
29 Bickell - 65 Shaw - 25 Stålberg
22 Mayers - 16 Krüger - 67 Frolik

2 Keith - 7 Seabrook
27 Oduya - 4 Hjalmarsson
8 Leddy - 17 Brookbank

50 Crawford 24/26
(30 Emery)

1-0 ottelun avausmaali syntyi Crawfordin irtokiekon jäädessä pyörimään maalin edustalle. Letestu pääsi lukuisista Hawks-pelaajista huolimatta ensimmäiseksi kiekkoon Crow'n kieriessä jäässä maalivahdinalueellaan.

Chicagon 1-1 tasoitus syntyi jälleen Kanelle tyypillisestä kiekon riistosta, josta hän pääsi karkumatkalle. Mason sai suljettua länget harhautukselta, mutta perässä tullut Bolland nosti irtokiekon maalin yläosaan.

1-2 johtomaalissa pehmeästi alkukauden pelannut Bickell sai taisteltua Columbus-alueella kiekon joukkuekavereilleen. Hjalmarsson pommitti siniviivalta ja isokokoinen Bickell ohjasi laukauksen maskissa olleen Masonin taakse.

Columbus pääsi tekemään tasoitusmaalin ylivoimalla, mutta tuomari viittoi sen välittömästi hylätyksi. TV-lähetyksen hidatuksissa ei näkynyt jalkaohjausta, kontaktia maalivahtiin, eikä mitään muutakaan sääntöjen vastaista. Maalia ei kuitenkaan tarkastettu videolta.

1-3 voittomaalissa Hossa katkaisi Jacketsien hyökkäyksen jo alkuunsa ja Kane jatkoi kiekon puolustajien taakse jääneelle Toewsille. Kapteeni harhautti Masonin komeasti ja pisti kiekon pienestä kulmasta tolpan kautta maaliin.

2-3 maalissa Dubinsky laittoi kiekon sivurautojen kautta maalin eteen, jossa Anisimov sai tehdä maalin Blackhawks-pelaajien keskeltä.

Kolmannessä erässä nähtiin erikoinen tilanne, kun Bolland sai 2+2 mailan kiinnipitämisestä ja epäurheilijamaisesta käytöksestä. Pian Hawks oli kuitenkin hetken aikaa 4-3 ylivoimalla Brassardin ja Dorsettin hölmöillessä itsensä boksiin.

Joukkue liikkuu pakettina todella mobiilisti ja tästä syystä vihut ei ole ainakaan vielä päässyt laittamaan liukuhihnalta sellaista forecheckiä, joka saisi meidän pakettia hajalle. Niin kauan kuin näin jatkuu, meidän hyökkäys tekee tarvittavat maalit.

Se että peli kestää 3 x 20 minsaa, suosii mielestäni myös meidän energistä neljän ketjun hyökkäävää transitiota. Viimeseen summeriin mennään ja katsotaan mitä taululta löytyy.
Tuossa lienee alkukauden menestyksen salaisuus. Columbustakin vastaan onnistumiset syntyivät juuri tuollaisen pelin välähdyksillä, vaikka aiempien otteluiden hallinta loistikin poissaolollaan.

Kyllähän voittoon tarvitaan koko joukkue ja senhän Blackhawks tällä hetkellä osaa. Jos aikuisten oikeasti puhutaan niin kaikki nuo kolme mainitsemaasi maalivahtia ovat kuitenkin meidän vahtejamme parempia.
Jep. Se oli vähän niin kuin pointtini, että vastustajien nimekkäämmistä maalivahdeista huolimatta Blackhawks voitti kaikki nuo kamppailut.

* Parilla centterillä melkoisia ongelmia ympyrässä.
* 2 @ 7 peli hapuilee edelleen.
Tarkoitat varmaan Krügeria (0/7 0%) ja Bollandia (5/18 28%), joiden peli meni tällä kertaa ihan pipariksi aloitusympyrässä. Kummatkin hävisivät myös yhteensä 10 aloitusta omassa päädyssä. Viiteen peliin mahtuu kyllä molempien kohdalla onnistuneita iltoja, mutta edelleenkään ei voida puhua tasaisesta onnistumisesta joka pelissä, kuten esim. Toewsin kohdalla.

Keith ja Seabrook tukevat edelleen onnistuneesti hyökkäyksiä, mutta omassa päässä pelaavat välillä räikesti alle oman tasonsa. Sinänsä erikoista, kun puolustuksen tasapainosta johtuen ykköspari on saanut pelata järkevämpiä minuutteja. Vai siinäkö se ongelma onkin, kun pelaavat pari minuuttia pienemmällä keskiarvolla kuin aiemmilla kausilla?

Kaikesta huolimatta Hawks on jo nyt voittanut kymmenesosan koko runkosarjan peleistä ja vielä vieraspainotteisella otteluohjelmalla.

Ensi yönä pelataan alkukauden toinen kotipeli levännyttä Detroitia vastaan. Viime kaudella Blackhawks voitti kuudesta kohtaamisesta neljä, eikä jäänyt pisteittä yhdessäkään keskinäisessä. Voittaessa Hawks tekisi seuraennätyksen 6-0-0 kauden aloituksella, mutta Detroitin tahmeasta alkukaudesta huolimatta voitto on kaikkea muuta kuin varma. Ensimmäinen tappio on joka pelissä yhden pelin lähempänä, mutta toivottavasti ei vielä kuitenkaan Detroitia vastaan. Chicagon pitää lyhyestä lepoajasta huolimatta jaksaa lyödä painetta loukkaantumisten runtelemaan Detroit-puolustukseen. Silloin United Centeristä saattaa tulla vieraille jälleen Madhouse.
 
Viimeksi muokattu:

bates

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Jos mietitään tätä peluutusta Brookbank vs. Rozsival niin tavallaan Brookbank on juuri sellainen ilkeä fyysinen pakki mitä ollaan kaivattukin mutta Q:n palapeliin Rozsival sopii tällä hetkellä valovuoden paremmin. Okei, ehkä Brookbankilla oli huono ilta Columbusta vastaan mutta Hawksien kiekonhallintapelissä ukko tuntuu olevan suhteellisen pihalla. Eikä tuollaista hidasta ja kankeaa plus semikädetöntä (SB) äijää muutenkaan varmaan palvele tuo että vetää poppareita kolme matsia ja käy pelaamassa yhden. No, tässä on vielä paljon pelejä aikaa ansaita paikkoja ja loukkaantumisia tulee satavarmasti mutta jos nyt lähdettäisiin pleijareihin niin Rozsival olisi aika safe bet tuohon kuudennen pakin rooliin.

Ja lisätään vielä sen verran että vaikka kritisoinkin Hammerin sopparia pari viestiä sitten niin pakko antaa miehelle kredittiä että kiekollista peliä Hammer on pystynyt selkeästi kehittämään. Varmasti teki Italian keikka Hammerilla gutaa kiekolliseen peliin. Hammer muuten +6 ja Oduya +7. Turha alkaa edes miettimään mikä ollut viiden ekan pelin paras pakkipari. Seabs muuten -3 ja Duncs -4. Heja Sverige :P
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös