Itseäni asiantuntevampien tekstien lukemiseksihan tämä on mennyt, vaikka oman nimimerkin olenkin aikaan saanut luotua. Kauden käynnistymistä odotellessa, olen huomannut kuinka NHL:n ja etenkin Hawksien pelien puutos on luonut kammottavan tyhjiön elämääni. Elämää on vedetty viime vuodet vähän naamiosankarin tyyliin, eli päivisin väsyttää perkeleesti kun unet jäänyt vähiin, kun taas yöllä energiaa ja elinvoimaa puhkuen on kirottu missattuja maalipaikkoja, omiin luvattoman helposti hörpättyjä maaleja ja kirveleviä tappioita.
Nuoremman sukupolven edustajana en ehtinyt kokea aikaa, jolloin pääsääntöisesti haastettiin jok'ikinen seura liigassa, sitä aikaa, jolloin legendan asemaan nousi tukku hienoja pelaajia, kuten Belfour, Chelios ja Roenick.
Oma kipinäni Chicagon kirkkaimpaan helmeen sai alkunsa vasta 2000-luvun alussa, jolloin kynnettiin eikä diktaattorin alaisuudessa kotipelejä näytetty kuvaputkesta. Perinteisesti enemmän kotimaista kiekkoilua seurannut isäukkoni jaksoi toitottaa, kuinka ajat oli ennen paremmin, kuinka pokaaleja voitettiin (perheessä ollaan perinteisesti Ilves-henkisiä), eikä rämmitty suossa kaudesta toiseen. Aikanaan hän myös selitti sen, minkälaisia pelimiehiä on myös rapakon takana kiekkoillut ja minkälaista peli ns. ennen vanhaan oli. Miracle on ice, Canada-cupit yms. muut tulivat tutuksi ja myöhemmällä iällä aloin itse ottamaan selvää P-Amerikkalaisen kiekkoilun historiasta. Kiekkoilussa perinteet ja niiden kunnioittaminen on aina ollut minulle tärkeää ja jopa itsestäänselvyys.
Nuoremman sukupolven edustajana en ehtinyt kokea aikaa, jolloin pääsääntöisesti haastettiin jok'ikinen seura liigassa, sitä aikaa, jolloin legendan asemaan nousi tukku hienoja pelaajia, kuten Belfour, Chelios ja Roenick.
Oma kipinäni Chicagon kirkkaimpaan helmeen sai alkunsa vasta 2000-luvun alussa, jolloin kynnettiin eikä diktaattorin alaisuudessa kotipelejä näytetty kuvaputkesta. Perinteisesti enemmän kotimaista kiekkoilua seurannut isäukkoni jaksoi toitottaa, kuinka ajat oli ennen paremmin, kuinka pokaaleja voitettiin (perheessä ollaan perinteisesti Ilves-henkisiä), eikä rämmitty suossa kaudesta toiseen. Aikanaan hän myös selitti sen, minkälaisia pelimiehiä on myös rapakon takana kiekkoillut ja minkälaista peli ns. ennen vanhaan oli. Miracle on ice, Canada-cupit yms. muut tulivat tutuksi ja myöhemmällä iällä aloin itse ottamaan selvää P-Amerikkalaisen kiekkoilun historiasta. Kiekkoilussa perinteet ja niiden kunnioittaminen on aina ollut minulle tärkeää ja jopa itsestäänselvyys.
Mitä tähän tynkäkauteen tulee, tärkeää on saada hyvä startti. Kausi on lyhyt, eikä helppoja otteluita tule, sillä jokaisella joukkueella on taas mahdollisuudet kevättä ajatellen. Hankinnoista näkyy, että Stan on selkästi lähtenyt liikkeelle ajatellen SC-kauden puolustusta, jolloin meillä oli koko NHL:n paras alakerta. Syvyyttä riittää ja Keithille on selkeästi tuotu taustatukea, mies on kuitenkin Norris-tason pakki, vaikka viime kaudella ei välttämättä nähty kuin välähdyksiä 09-10 kauden otteista. Alakerta on selkeästi vahvempi kuin viime sesongilla, O'Donnellin ja Lepistön vaihduttua Brookbankiksi ja Roszivaliksi. Toivomuksissa olisi, että Crow löytäisi sen vireen jolla meinattiin kaataa 'Nucks toissakaudella. Tällä kertaa kausi on lyhyt ja mikä vain on mahdollista.Viime kaudesta päällimmäisinä muistoina pyörivät edelleen ailahteleva maalivahtipeli ja kakkosen centterin puuttuminen. Tuoretta verta ei kesän aikana noihin rooleihin hankittu, joten katsotaan miten homma etenee.