Ahdistus, tuska, kiusaus...
Asiaa olisi moneenkin eri ketjuun täällä jatkoajassa, mutta niputetaan ajatukset tähän tuttuun ja turvalliseen ketjuun. Vitutus –ketjuun voisi hyvinkin purkaa tuntemuksiaan, niin laaja-alainen että kokonaisvaltainen tuo tunne tällä hetkellä on. Myös kenelle sinä naurat –ketjussa voisin purkaa sitä, kuinka nauran tai suorastaan häpeän itseäni. Optimismi oli nimittäin kauteen lähdettäessä valloillaan ja samalla se oli sokeuttanut selvästi ajattelu- ja päättelykykyäni. Kuten sanottua, positiivisuus on perseestä ja tässä tapauksessa sitä on kaiveltu vieläkin syvemmältä.
Lopuksi vielä; olen gloryhuntteri! Tunnustan tekoni teidän, mahdollisesti muutaman tätä ketjua lukevan edessä. Ennen Chicagoa suosikkini oli parin kauden ajan Montreal Canadiens. Blackhawksista innostuin heidän pelatessa finaaleja vuonna 1992 Pittsburghia vastaan. Tampereen Ilves jäi sydämeen vuonna 1985, jolloin joukkue voitti makeasti Suomen mestaruuden. Ennen Habseja Oilers, Gretzky, Messier ja Kurri rulettivat, aina vuoteen 1990. Siitäs saitte, olen pahemman luokan gloryhuntteri, mutta samalla myös anti-Midas. Kaikki mitä päädyn kannattamaan muuttuu paskaksi. Ja parhaana esimerkkinä tästä Chicago Blackhawks. Ikävintä tässä on se, että nyt kun haluaisin jälleen harrastaa tuota kaapissa pitämääni ominaisuutta, en siihen pysty. Vaimostakin olisi helpompi päästä eroon kuin Chicagon kannattamisesta. Joten ei kai tässä muu auta kuin toivoa, että ehkä ensi kausi kaiken muuttaa....mua huvita taas yhtään mikään.