Bad luck love
USKOMATONTA! Ei pysty sanoin kuvaamaan miltä juuri nyt tuntuu ja se ei varmasti ole mitään verrattuna siihen, mitä liikkuu Tuomon mielessä. Tuntuu siltä, kuin aikoinaan toimittajan tekaistu kirous Chicago Blackhawksia kohtaan olisi todellakin voimassa. Tällä hetkellä se kohdistuu pelaajaan, jonka tulisi olla Hawksin uuden tulemisen ruumiillistuma.
Mitä itse joukkueen otteisiin tulee, niin eipä sieltäkään hyvää kuulu. Kymmenen pelin tappioputki on sitten pisin about 50 –luvun.. Khabby, Seabrook, Ruutu ja Daze sivussa.. Kesällä 2004 hankitut vapaat agentit, Brown, Cullimore ja Barnaby eivät tuo juuri mitään pöydälle...
Vielä pahemmin ovat pettäneet ne, joista eniten odotettiin. Aucoinin oli määrä olla se pitkään kaivattu ykköpakki, mutta neljän vuoden ja 16 miljoonan sopimuksella pelaava joukkueen kapteeni on ollut jotain aivan muuta. Toki hänelläkin on ollut vaivoja, jotka ovat osittain vaikuttaneet otteisiin, mutta ainoaksi syyksi huonoihin otteisiin ne eivät kelpaa.
Media taas loi Khabibulinin ylle pelastajan viittaa, kun hänet kesällä hankittiin. Ja kyllähän meriitit olivat kohdallaan; Stanley Cup –voittaja ja selkeästi todistanut otteillaan olevansa NHL:ssa ykkösmaalivahti. Chicagossa kaikki voi olla jo toisin. Neljän vuoden ja 27 miljoonan mies on taantunut tavallisen taatelintallaajan tasolle ja vaikka itsekin epäilin Khabbyn ylle luotua hypeä, paljon enemmän osasin silti odottaa.
Yksin Khabbyyn ei Chicago ole kaatunut ja välillä, välillä Nikolai on torjunut kuin häneltä on odotettukin. Chicago on hävinnyt lukuisia otteluita (yht. 15 kpl) yhdellä tai kahdella maalilla ja juuri näitä pelejä hänen olisi pitänyt kääntää. Raadollista, mutta koska Chicagolla ei ole maaliruiskuja kuten Kovalchuk tai Gagne, on että Khabibulinin tehtävä on pitää huoli torjunnoillaan siitä, että 3 – 4 maalia riittävät voittoon.
Paljon kehuttu Yawney ei ole saanut Tyler Arnasoniin otetta enää sen paremmin kuin Brent Sutter ja Arnasonin kausi on ollut yhtä vuoristorataa kuin lähestulkoon kaikilla muillakin pelaajilla. Oikeastaan vain Kyle Calder on luotettavan tasainen pelistä toiseen. Harmi, ettei hänellä ole nopeampia jalkoja ja käsiä.
Tulokkailta ei ihmeitä voi odottaa, mutta kieltämättä esim. Seabrookin kehitys on ollut positiivinen yllätys. Duncan Keith tekee yhä virheitä, mutta hän pelaakin lähes 25 minuuttia peliä kohden ja muistuttaa kestävyydessään monien mielestä nuorta Cheliosta. Vorobievin hyvä alku kausi tyssäsi noin 15 pelatun ottelun jälkeen loukkaantumiseen ja tämän jälkeen Yawneyn mukaan, varsinkin kun joukkue alkoi rämpiä Vorobiev menetti uskon itseensä. Nyt uskoa haetaan Norfolkista. Bourque ei ole tilastollisesti pelannut odotusten mukaan, mutta hänen otteisiin ollaan muuten tyytyväisiä.
Kun kautta on vielä puolet pelaamatta on Chicagon kausi paketissa. Jopa 12. sija on kymmenen pisteen päässä ja vaikka joka keväinen muutaman pelin herääminen tapahtuisikin ei sillä ole juurikaan merkitystä, kun kokonaisuutta tarkastellaan. Ainoaksi valopilkuksi jää ne niin monesti mainitut nuoret tulevaisuuden toivot kuten, Barker, Blunden, Bolland ja jne. Ja tietty se, että ensi kesän draftista on odotettavissa jälleen korkea varausvuoro.
Niin vaikeaa kuin se onkin, on mukailtava Mahavishnun jo syksyllä lanseeraamaa itkuvirttä: Sama paska – eri paketissa.
