steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Mikäli Alex Englantiin siirtyy, niin viimeistään silloin Boulahrouz jää käyttökelvottomaksi. Periaatteessa voisi mennä hätävarana juuri monipuolisuutensa vuoksi, mutta en silti jäisi kaipaamaan.
No ehkä näinkin, mutta sitten jos on taas pari topparia pitkiä aikoja sivussa niin voi kyllä tulla ainakin itsellä Boulahrouzia ikävä, tai Essien taas joutuu pelaamaan topparina. No Boulahrouz ehkä lähtee, mutta kyllä mielestäni silloin tarvittaisiin vielä yksi toppari Alexin lisäksi tai taas lähdetään kovalla riskillä siitä että toppareita ei ole tarpeeksi.

Hieman ihmetyttää että noissa puheissa esimerkiksi Kenyonin toimesta ei olla mainittu mitään oikeasta pakista, tuo paikka nyt mielestäni on kaikista akuutein topparin lisäksi. Ferreira kyllä pelasi ihan ok loppukauden, mutta Geremi alkaa olla jo aika hyytynyt joten hänen tilalleen joku pelaaja nyt ainakin tarvittaisiin. Vaikka sitten Johnson takaisin lainalta, mielellään joku kovempikin pelaaja mutta sellaista nyt ei sitten varmaankaan ole tulossa.


Vähän tulee Sidwellin hankinnasta mieleen Scott Parkerin hankinta jokunen kausi taaksepäin. Hyvä pelaaja, joka ei vain mahtunut riittävän usein pelaamaan.
Parkerin ongelma oli lähinnä loukkaantumiset, oli kauden 04-05 alusta loukkaantuneena ja alkoi kauden keskivaiheilla saada peliaikaa, mutta sitten taas loukkaantui. No ei ehkä ollut tarpeeksi tasokas muutenkaan, mutta loukkaantumiset olivat suurin ongelma.

Mitään nimiä en tähän kohtaan osaa heittää uudesta mahdollisesta hyökkääjästä, mutta katsellaan rauhassa.
Benny McCarthya ollaan ainakin huhuiltu ja hän antoi itsekin lausuntoja jonka mukaan olisi kiinnostunut Chelsean siirtymään.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Jos Alex ei kelpaa Mourinholle, niin voi pistää postimerkin perseeseen ja matkaan Madridiin.

Itse asiasta sen verran, että itse pitäisin Khalidin joukkueessa. Ja miksi, sen takia että joukkue tarvitsee leveää materiaalia ja ei taida Chelsealla olla kovin montaa junnua nousemassa jotka voisivat täyttää mahdollisia aukkoja puolustuksessa?
 
Jos Alex ei kelpaa Mourinholle, niin voi pistää postimerkin perseeseen ja matkaan Madridiin.
Varmasti kelpaa. Ei kai ole missään vaiheessa ilmaissut ettei kelpaisi? Ei ole maailmassa montaa joukkuetta, johon ei Alex kelpaisi. Pool on tietysti yksi.

Itse asiasta sen verran, että itse pitäisin Khalidin joukkueessa. Ja miksi, sen takia että joukkue tarvitsee leveää materiaalia ja ei taida Chelsealla olla kovin montaa junnua nousemassa jotka voisivat täyttää mahdollisia aukkoja puolustuksessa?
Juu kyllä minäkin pitäisin Kannibaalin mukana ringissä, mutta jos vaihtoehtona on saada Alex sillä kustannuksella, että menettää Boulan, niin minä olen ainakin valmis tähän vaihtoehtoon.

Eipä sieltä reserveistä vielä hetkeen ole mitään mullistavaa tulossa. Lähimpänä edustusmiehistöä puolustajista on varmaan U18-maajoukkueen entinen kapteeni Michael Mancienne, joka oli loppukaudesta lainalla QPR:ssä.

Steeplerin esiin tuoma oikean laitapakin ongelma huolestuttaa minuakin. Kyllähän tuohon olisi hyvä yksi kovan luokan oikea pakki. Ja nimenomaan sellainen, joka pelaa pääasiallisesti aina tuolla paikalla. Ferreira olisi ok rotaatiopelaaja tuolle paikalle, mutta ei tuosta enää paremmaksi muutu ja Geremikin alkaa olla nähty. Diarra on pelannu joitain pelejä hyvin tällä paikalla, mutta on kuitenkin "koulutukseltaan" DMC. En nyt millään muista varmaksi onko Glen Johnson vielä Chelsean omaisuutta, mutta olisin valmis tuomaan hänetkin takaisin tappelemaan peliajasta. Sekään ei tosin poistaisi ongelmaa.
 
RELEASE THE KRAKEN

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Ferreira olisi ok rotaatiopelaaja tuolle paikalle, mutta ei tuosta enää paremmaksi muutu ja Geremikin alkaa olla nähty.
Kyllä se perjaatteessa riittäisi jos Ferreira pystyisi tasaisesti suorittamaan sillä tasolla kuin loppukaudella ja erityisesti cupin finaalissa. Toinen juttu on sitten että pystyykö, mutta kyllä siihen jossain määrin voi toiveita olla. Kuitenkin loukkaantumiset ovat jossain määrin haitanneet, mutta nyt näyttäisi että päässyt kuitenkin suhteellisen hyvään kuntoon.

Geremin uskon kyllä lähtevän.

Diarra on pelannu joitain pelejä hyvin tällä paikalla, mutta on kuitenkin "koulutukseltaan" DMC. En nyt millään muista varmaksi onko Glen Johnson vielä Chelsean omaisuutta, mutta olisin valmis tuomaan hänetkin takaisin tappelemaan peliajasta. Sekään ei tosin poistaisi ongelmaa.
Kyllä tosiaan tilanne pitäisi olla se ettei keskikentän miehiä tarvi puolustuksessa peluuttaa, ainakaan Diarraa, vaikka ihan kohtuullisesti siellä pelasikin muutana pelin, toki oli pelejä joissa hänet myös vaihdettiin tuolta paikalta puoliajalla pois. Tietenkin Essien pystyy tuon paikan hoitamaan yhtä hyvällä tasolla tai paremmalla tasolla kuin varsinaiset pakitkin, mutta siinä taas menetetään kun ei pysty samalla pelaamaan keskikenttää.

Glen Johnson on Chelsean mies ja oli vain lainalla, joten on ihan mahdollista että palaa.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Varmasti kelpaa. Ei kai ole missään vaiheessa ilmaissut ettei kelpaisi?
Joku Chelsea-fanihan(mutulla muistelisin steepleriä tai Cubea) sanoi että Jose olisi todennut ettei Alex kelpaisi, tms. Tämä siis tämän vuoden puolella vielä, kun oli puhetta Alexista ja Chelseasta. Itse kun en niin tarkasti kuitenkaan Chelsean asioita seuraa, niin pitipähän sitten tuota jonkunverran ainakin uskoa.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Joku Chelsea-fanihan(mutulla muistelisin steepleriä tai Cubea) sanoi että Jose olisi todennut ettei Alex kelpaisi, tms.
Kyllä siitä oli jonkun asteista huhuilua että Alex ei välttämättä olisi mitenkään suuressa Mourinhon suosiossa, ei nyt ehkä niin että ei absoluuttisesti kelpaisi, mutta ei välttämättä mikään Mourinhon suosikkikaan. Alex itsekin jossain artikkelissa totesi että haluaa todistaa Mourinholle oman tasonsa, joten varmasti noilla Mourinhon mielipiteillä on jotain pohjaa.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Kyllä siitä oli jonkun asteista huhuilua että Alex ei välttämättä olisi mitenkään suuressa Mourinhon suosiossa, ei nyt ehkä niin että ei absoluuttisesti kelpaisi, mutta ei välttämättä mikään Mourinhon suosikkikaan. Alex itsekin jossain artikkelissa totesi että haluaa todistaa Mourinholle oman tasonsa, joten varmasti noilla Mourinhon mielipiteillä on jotain pohjaa.
Niin tällä kaudella jo kyllä ollut niin vakuuttava, että aika sokeahan siinä saisi olla, jos ei tämän kauden jälkeen mahtuisi Chelseaan(tai mihin tahansa joukkueeseen). Sen takia toivoisin jo Alexia parempaan seuraan ja liigaan kuin Hollannin liiga, että nähtäisiin sitten pidemmällä aikavälillä miten homma toimii kun pelistä toiseen on vastassa kovan luokan pelaajia. Hollannin liigassa kuitenkin pääsee PSV:n puolustuksessakin aika usein suhteellisen helpolla. Toki ei vähennä Alexin hyvien suoritusten arvoa, varsinkin kun CL:ssä ollut jäätävä.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Nyt kun muistelen hieman paremmin niin tilanne mistä silloin taisin mainita oli se että Jukka Rönkä Urheilulehdessä kirjoitti faktana että Arnesen olisi halunnut Alexin Tammikuussa tuoda mutta Mourinho ei halunnut. Onko tässä mitään totuuspohjaa onkin sitten eri asia.

Kyllä tilanne nyt varmasti on se että mikäli työlupa saadaan niin Alex Chelsean siirtyy, sinänsä Mourinholla nyt ei ole edes mitään täydellistä päätäntävaltaa siirroissa. Tuskin Mourinhollakaan nyt kuitenkaan mitään niin suurta häntä vastaan on että ei haluasi tilaisuutta hänelle antaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy