Chelsea FC 2018–2019 – vaihteeksi uuden managerin opein

  • 70 380
  • 508

Barney

Jäsen
Higuain ottaa numerokseen 9:n. Aiemmin tuota numeroa ovat kantaneet mm. Álvaro Morata, Radamel Falcao, Fernando Torres, Franco Di Santo, Steve Sidwell, Khalid Boulahrouz (oma suosikkini näistä), Mateja Kezman ja tietysti Hernan Crespo.

Siitä voi jokainen miettiä mitä yhteistä noilla nimillä on. Toivottavasti Higuain ei ole kuitenkaan jatkumoa tuohon listaan, vaan siihen, jossa tuoreimpana nimenä taitaa olla Jimmy Floyd Hasselbaink.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Numero yhdeksän on ollut kyllä aika surullinen tapaus Chelseassa reilu kymmenen vuotta. Higuainin olisi syytä muuttaa tätä kurssia tai se saattaa käydä myös Sarrin kohtaloksi... Ensimmäinen esiintyminen tapahtuu todennäköisesti viikonloppuna, kun Chelsea kohtaa Sheffield Wednesdayn FA cupin ottelussa.

Tänään olisi sitten Spurs vastassa liigacupin toisessa osaottelussa. Toivottavasti Sarri laittaa piikkiin jonkun muun kuin Hazardin, eli Giroudin. Edellisessä kohtaamisessa boksiin roiskittiin hyviä keskityksiä, mutta ei siellä ollut kuin Kanté, joka paljon pääpalloja napsi. CHO oikealle laidalle kuten viimeksikin ja Hazard vasemmalle. Historiaa on Chelsean puolella tässä pelissä, koska toinen osaottelu on ollut heillä usein vahvempi kuin ensimmäinen.

e. Leandro Paredes on kaiketi suuntaamassa PSG:n riveihin. Voipi olla, että Higuain jää Chelsean ainoaksi hankinnaksi tammikuun siirtoikkunassa. Lähtijöitä olisi seuraavasti:

Victor Moses -> Fenerbahce (varmistunut, loppukauden laina)
Alvaro Morata -> Atletico Madrid (loppukauden laina osto-optiolla)
Michy Batshuayi -> Everton tai Monaco (loppukauden laina tai pysyvä siirto)
 
Viimeksi muokattu:

BaronFIN

Jäsen
Uijui, joku mainitsi nimen Jimmy Floyd Hasselbaink. Oli saamassa hyvää starttia manageriuralleen tuossa joitakin vuosia sitten, mutta nyt kahdet potkut viimeisimmästä seurasta (mm. QPR) taitaa jättää miehen entiseksi manageriksi eikä jalkapalloromantikko saa tuosta seuraavaa Blues manageria.
 

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Finaalipaikka tuli ja mielestäni varsin hyvällä pelillä, ainakin kun vertaa viime lauantaiseen Arsumatsiin.Toki Spurs ei ollut lähelläkään parhaalla kokoonpanollaan liikkeellä, kun Kane, Son ja Alli puuttuivat. Hazard pääsi takaisin omalle pelipaikalleen ja sen näki kyllä heti. Tällä kaverilla on kyllä käsittämätön kyky tehdä pelikavereistaan parempia ja luoda maalipaikkoja tyhjästä. Muistin taas, miksi Real niin kovasti hänet haluaa. Emerson oli myöskin erittäin pirteä ja toivottavasti Sarri uskaltaa peluuttaa häntä jatkossakin Alonson tilalla.
Giroudille ei kyllä enää voi kun nauraa. Seksi-Olli on jo nähty tapaus ja toivottavasti häntä ei enää Higuainin tulon myötä kentällä nähdä. Tarvitsisikohan vaikka Puistolan Urheilijat hyökkääjää ensi kaudeksi Kakkoseen?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jep, eilinen matsi oli huomattavasti parempaa futista kuin Arsua vastaan ja Hazard oli oma itsensä. Emerson antoi myös erittäin vahvat näytöt ja Alonson paikka ei voi olla selviö avauksessa tai sitten Sarri on hyvin puusilmäinen asian suhteen. Myös Jorginho pelasi pitkästä aikaa hyvän ottelun ja sieltä tuli muutava loistava oivallus pystysuuntaan. Giroud oli pakko laittaa piikkiin, jotta Hazard saa pelata omalla paikalla, mutta olihan tuo huvittavan näköistä jälleen kerran. Kyllä on pelaajasta parhaat vuodet menneet jo aikoja sitten ohitse ja on hyvin toivottavaa, että Higuain olisi huomattavasti parempi boksissa ja muutenkin.

Vielä pitää nostaa hattua Luizille, on kyllä aikamoinen soturi ja puolustuksen liideri. Ihme on, jos ei saa jatkosopimusta.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jos huhut pitävät paikkaansa, niin CHO on hylännyt Chelsean tarjoaman jatkosopimuksen ja pyytänyt siirtoa. Onhan tämä aivan penaalista, että pitkästä aikaa omasta akatemiasta noussut tulevaisuuden tähtipelaaja lähtee meneen ammattilaisuran kynnyksellä. Ei taida ihan hetkeen olla tulossa seuraavaa.
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Jos huhut pitävät paikkaansa, niin CHO on hylännyt Chelsean tarjoaman jatkosopimuksen ja pyytänyt siirtoa.
Jos lähtee, niin koko rahalla Lillen Nicolas Pepeä tilalle.

Siinä mielessä mahdollinen CHO:n lähtö harmittaa, että on tosiaan harvoja nuoria akatemian pelaajia, jotka voisivat sen paikan avauksesta ottaa, mutta ei Callum nyt mitään maagista mielestäni vielä ole esittänyt. Ehkä tulevaisuuden huippu, ehkä uusi Kakuta tai Musonda... :D
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Onhan tuossa vastuu myös managerilla. Mutta senpä takia tuo mahdollinen siirto ottaakin kupoliin, kun pelaaja on alkanut ottaa askeleita oikeaan suuntaan ja ensi syksynä olisi suurella todennäköisyydellä jo yleisempi näky avauksessa. Ja mikä siellä saksassa on niin paljon parempaa, kun nuoret englantilaiset lupaukset tuntuvat siirtyvän sinne? Taso heikompaa kuin Valioliigassa vai onko siellä peluutus rohkeampaa nuorien pelaajien kohdalla?
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
CHO on enemmän tai vähemmän ajautunut hankalaan tilanteeseen: viime kaudella Conten aikana ei juurikaan saanut peliminuutteja kun Contella oli muitakin ongelmia kuin ajaa academy-pelaajia sisään. Tällä kaudella taasen Sarrin pitää etabloida itsensä kokeneempien pelaajien keskuudessa - eikä näin nuorille pelaajille juuri jää kuin jämäminuutit jämäpeleistä.

Tässä valossa CHO:n kannan / valinnan kyllä ymmärtää varsin hyvin - erityisesti kun Bayernissa pääsee käytännössä aloituskokoonpanoon ja kaupan päälle saisi Robbenin kymppipaidan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tosiaan, Bayernissa on jälleenrakennus vaihe menossa, kun aikaisemmat tähtipelaajat alkavat siirtyä eläkkeelle.

e. Moratan lainasiirto Atleticoon varmistui. £9 milj. loppukaudesta ja Atleticolla osto-oikeus £48 milj. kesän siirtoikkunassa.
 
Viimeksi muokattu:
Jos huhut pitävät paikkaansa, niin CHO on hylännyt Chelsean tarjoaman jatkosopimuksen ja pyytänyt siirtoa. Onhan tämä aivan penaalista, että pitkästä aikaa omasta akatemiasta noussut tulevaisuuden tähtipelaaja lähtee meneen ammattilaisuran kynnyksellä. Ei taida ihan hetkeen olla tulossa seuraavaa.

Tervemenoa vaan. Kukaan pelaaja ei ole seuraa suurempi. Ei varsinkaan juuri 18 vuotta täyttänyt junnu, joka ei halua pelata seuralleen, vaan vaatii siirtoa heti kun joku heiluttelee setelitukkoa edessään.

Ei tuo nyt mitenkään erityislaatuinen lupaus minun silmään ole. Mielummin näen ensi kaudella vaikkapa Mason Mountin taistelemassa peliajasta kuin tuon kaikkimullehetinyt-Callumin
 

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
erityisesti kun Bayernissa pääsee käytännössä aloituskokoonpanoon ja kaupan päälle saisi Robbenin kymppipaidan.
Käytännössä edessä ei ole kuin Gnabry, Coman ja mahdollisesti saman ikäinen Davies, että ei tuollakaan kyllä mitään varmaa avarin paikkaa ole tiedossa.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Käytännössä edessä ei ole kuin Gnabry, Coman ja mahdollisesti saman ikäinen Davies, että ei tuollakaan kyllä mitään varmaa avarin paikkaa ole tiedossa.

Median kirjoitusten perusteella tuosta avauspaikasta kirjoittelin - sisäpiirin tietoa ei luonnollisestikaan asiasta ole. Tosin voisi rohkeasti olettaa, että peliaikaa Bayern on käyttänyt porkkanana kun tietää pojan sitä haluavan - eikä peliaikaa ole Chelseassa odotettavissa. CHO:n manageri on myös todennut, että tässä vaiheessaa rahalla ei ole niin suurta merkitystä.

Jäänee nähtäväksi minkä verran saa peliaikaa ja missä.
 

BaronFIN

Jäsen
Jos CHO on kuvitellut, että 18 vuotiaana saa ostettua talon Kensingotnista sekä Bentleyn pihatielle, niin sitten on kovat luulot itsestä. Ihan terveen urheilija ominaisuus tuolle tasolle, mutta sitten pitää takoa näyttöä ja tulosta pöytään sen mukaisesti. Mitä tahansa ei pidä maksaa vaan sen takia, että oman akatemian pelaaja. Jos lyö Bayernissa läpi, niin hiukan hieno homma, mutta Chelsea ei kaipaa enää yhtään penkinkuluttajaa joka vetää kymmeniä tuhansia puntia viikossa (tai mitä lienee tavoitellutkaan)...
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Jos CHO on kuvitellut, että 18 vuotiaana saa ostettua talon Kensingotnista sekä Bentleyn pihatielle, niin sitten on kovat luulot itsestä. Ihan terveen urheilija ominaisuus tuolle tasolle, mutta sitten pitää takoa näyttöä ja tulosta pöytään sen mukaisesti. Mitä tahansa ei pidä maksaa vaan sen takia, että oman akatemian pelaaja. Jos lyö Bayernissa läpi, niin hiukan hieno homma, mutta Chelsea ei kaipaa enää yhtään penkinkuluttajaa joka vetää kymmeniä tuhansia puntia viikossa (tai mitä lienee tavoitellutkaan)...

Ihan samaa mieltä. Pelaajan kannattaa kuitenkin tiputtaa hieman tasoa (PL vs. BuLi) ,ja saada enemmän peliaikaa tässä vaiheessa. Eihän tuo nyt ole ensimmäinen - eikä viimeinen - kerta kun nuori pelaaja näin toimii.

Chelsea oli median mukaan tarjonnut mureaa £85k viikkopalkkaa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Chelsea tarjonnut huhujen mukaan £85 tonnia viikossa, mikä olisi 18-vuotiaalle pelaajalle aivan helvetinmoinen liksa, kun vertailupohjana ottaa vaikka Eriksenin £75 tonnia nykyisestä sopparista. Eihän CHO rahan perässä Saksaan ole menossa, koska tuskinpa Bayern tuollaista viikkopalkkaa maksaisi... Eli, Chelsea on jo tarjonnut ylihintaa nuorelle pelaajalle.

Higuain taitaa olla muuten tällä hetkellä Chelsean parhaiten palkattu pelaaja?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kuten olettaa saattoi, Higuain on avauskokoonpanossa: Caballero, Azpilicueta, Rudiger, Christensen, Alonso, Ampadu, Barkley, Kovacic, Willian, Higuain, Hudson-Odoi

Vaihtarit: Kepa, Luiz, Emerson, Jorginho, Loftus-Cheek, Pedro, Giroud

Positiivinen asia on se, että RLC on jälleen pelikuntoinen. Saikkulista on siis tyhjä. Alonson pelaaminen voisi tarkoittaa Emersonille aloituspaikkaa ensi viikon Valioliiga peliin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Näillä näkymin CHO tulee pelaamaan ainakin tämän kauden loppuun Chelseassa ja veikkaanpa, että kesällä pelaaja ja seura pääsevät yhteisymmärrykseen myös jatkosta. Leandro Paredes siirtyi sitten PSG:n riveihin. Tiedä sitten, onko Chelsea ollut edes pelaajan perässä tosissaan? Ja onko seuralla edes haku päällä kyseiselle pelipaikalle?
 
Leandro Paredes siirtyi sitten PSG:n riveihin. Tiedä sitten, onko Chelsea ollut edes pelaajan perässä tosissaan? Ja onko seuralla edes haku päällä kyseiselle pelipaikalle?

Jostain luin, että pyydetty hinta oli liikaa rotaatiopelaajasta, mutta ei se mikään seuran virallinen kanta ollut, vaan puhdasta spekulaatiota.

Tämän päivän huhut tuovat Barcelonan Ivan Rakiticia Sinisiin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Rakiticin mahdollinen siirto tapahtuisi vasta kesällä, nyt tammikuun siirtoikkunaan liittyvät huhut ovat hyytyneet tulopuolen osalta aika täydellisesti. Tosin, voihan sieltä joku tulla puskista.

Ei oikein sovi tuo Rakiticin siirto Chelsean sopimuspolitiikkaan, kun siellä ei katsota hyvällä yli 30-vuotiaita pelaajia, ainakaan sopimusten pituuksissa.
 
Viimeksi muokattu:

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Tiedä sitten, onko Chelsea ollut edes pelaajan perässä tosissaan? Ja onko seuralla edes haku päällä kyseiselle pelipaikalle?
Kyllähän siellä kaveria Cescin paikalle on haussa, nähdään nyt sitten tuleeko ketään tammikuussa, kun tuo huhuissa pyörinyt Barellakaan ei halua siirtyä tammikuussa mihinkään.

Sarrin höpinöitä tämän päiväisestä pressistä twiitin muodossa. Nizaar Kinsella on Twitter
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Sinisten avauskokoonpano Bournemouthia vastaan on seuraava: Kepa, Azpi, Rüdiger, Luiz, Emerson, Jorginho, Kanté, Kovacic, Pedro, Hazard jq Higuain.

Vaihtarit: Caballero, Christiansen, Alonso, RLC, Barkley, Willian ja Giroud.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ovatko pelaajat jälleen savustamassa manageria ulos seurasta vai miten on mahdollista eilisen kaltainen nöyryytys ja 4-0 turpaan lopputulos? Pelaaminen oli jälleen tuttua rollaattorifutista ekalla puoliajalla, mutta jotain on tapahtunut tauolla... kun toisella puoliajalla kuokkaan 4-0. Vitun lampaat. Mitä hyötyä on pallonhallinnasta jos teet nolla maalia?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös