Mainos

Champions Hockey League

  • 690 063
  • 3 375

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Jotain tuolle systeemille kuitenkin pitää tehdä, kun tämän viikon kierroksella Lausanne hävisi kotonaan Storhamarille, Servette Klagenfurtille ja Straubing otti köniin Puolassa.

Ilves ja Zürich räpistelivät hädin tuskin rankkareilla voitot vastaavan tason porukoista.

Yksi tällainen yllätys per kierros olisi mahdollinen normaalitilanteessakin ja suorastaan hieno juttu jääkiekon kannalta, mutta viisi tällaista (ja tekisi mieli lisätä vielä Växjön kotihäviö Salzburgillekin, mutta jätetään se nyt pois, ettei tylsytä yhtään kritiikin keihäänkärkeä) kertoo, että nämä kauden aikana pelattavat runkosarjapelit ainakin ovat täysin pakkopullaa ja yleensä tässä runkosarjan loppuvaiheessa mitään todellista panostakaan ei joukkueilla ole. Tuollaisia tuloksiahan ei tulisi ikinä noin montaa jos näissä olisi panoksena ollut "Voittaja jatkaa".

Joku laittoi toisaalle ehdotuksen, että alusta asti pelattaisiin playoffeja (32 joukkuetta) ja sitten 4 joukkueen lopputurnaus lopuksi yhdellä paikkakunnalla (pudotuspelisysteemillä). Eli niin, että ensimmäinen kierros ennen kautta ja sitten vain neljännesvälierät ja puolivälierät syyskauden aikana. Joukkueille tulisi 1-3 vierasmatkaa ja kaikilla otteluilla olisi urheilullista merkitystä. Puolet joukkueista ei joutuisi/pääsisi pelaamaan sarjakauden aikana ollenkaan CHL:ää ja loputkin vain merkityksellisiä pelejä.
 
Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yllätykset on kuitenkin urheilun suola, ja ehkä kertoo siitä että sarjassa ei ole ihan täysin turhia heittopussiporukoita (SönderjyskE:tä varmaankin lukuun ottamatta). Taustalla on totta kai myös se kärkijoukkueille tuttu asetelma, että heitä vastaan on vastustajalla tunne tapissa. Mihin tahansa sarjaan tulee merkityksettömiä otteluita, mutta aika vähän niitä tässä formaatissa kyllä on.

Tuo ehdotus, että pelataan cup-muotoisena ja suurin osa putoaa jo ennen kuin jääkiekkokausi alkaa. On hieno resepti sille jos halutaan lopullisesti työntää chl johonkin marginaaliin aivan yhdentekeväksi jutuksi. Suunta saisi olla täysin päinvastainen, samalla toki voisi ehkä painottaa sitä että pelataan sarjaa niiden kesken jotka sitä haluavat pelata.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
No jos tuollaiseksi cup-tyyliseksi tuo menisi niin toivoisin, että ei ihan yhdellä häviöllä olisi ulkona. (Dartsia itse heittänyt joskus iin siinä ollut oma kaavionsa, että vasta kahden hävityn matsin jälkeen ulkona).

Itse kyllä mieluummin vähentäisin joukkueita minimiin. Perustajaliigojen mestarit ja kenties karsinnalla muista joku haastaja mukaan.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tapparan mestaruuskaudella tuli seuraan KHL-avut.

Tämä on hyvä huomio. Se hieman tasoitti puntteja.

Kaikkiaan ihmettelen edelleen CHL:n markkinointia noin yleisesti tai omankin joukkueeni osalta. Tiistaina vastaan on tulossa Växjö Lakers ja mainostaminen on ollut nollaluokkaa. Vastustajan riveissä on kuitenkin mm. Ilveksen oma kasvatti Otto Koivula ja toinen kotimainen tunnettu nimi Emil Larmi.

Varsinkin Koivulan paluuta Tampereelle pitäisi myynnissä rummuttaa kunnolla, mutta ei ole näkynyt.
 
axe

Jäsen
CHL:n markkinointi on joo ongelma. Iso ja varmasti osaava firmahan sitä on tekemässä, ja toisaalta on ihan hyvä että se on kaikkialla yhteistä ja yhteisen näköistä, mutta sitten taas toisaalta ei. Mun mielestä samat asiat ei vaan toimi samalla lailla Sveitsissä, Slovakiassa ja Suomessa. En mää nyt tässä hallissa pelin alkua odottaessa osaa määritellä mitä sen pitäisi olla, mutta en ainakaan ihan aina jaa sveitsiläisten kanssa samaa näkemystä graffoista, väreistä ja yleisistä painotuksista mitä sieltä tuupataan. Ja mun mielestä sit seurat täällä ei ota kunnolla vastuuta omasta puolestaan vaan menevät helpon kautta sillä mitä CHL tarjoaa.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
CHL-paketin markkinointimateriaali pitäisi tehdä maakohtaisesti niin, että kussakin maassa hehkutettaisiin osallistujajoukkueiden suomalaistähtiä suomalaisille jne.

Kunnon studiot ja pöhinää sarjan ympärille. Nyt ollaan poissa silmistä ja poissa mielestä.

Rahallahan tuo korjaantuisi. Yksi iso sponsori tyyliin Red Bull voisi hyvinkin korjata tällaisen kituvan urheilutuotteen pois kuljeksimasta ja korjata valuviat suhteellisen pienellä satsauksella.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)

Maakohtaisesti Suomessa tehtiin kyllä hirvittävä virhe, kun tuote piiloutui viasatin puolelle. Hyvin harva varmaan Liiga paketin lisäksi haluaa viaplaystä maksaa vain CHL:n takia. Sitähän ei sitten tiedä, että tarjoiko telia/cmore mitään tuosta CHL:stä, mutta jos tässä nyt pienen pikavoiton nimissä tuote vietiin kuluttajien ulottumattomiin, niin hämmentävän iso virhe on tehty.

Mitä tulee sitten tuohon vikaan kappaleeseen, niin Red Bull:han taisi jossain vaiheessa olla isommin kuvioissa mukana, kun se heidän Red Bull salute turnaus pelattiin joku vuosi aikoinaan ikäänkuin european trophyn lopputurnauksena tai jotain vastaavaa. Eli ei se varmaan ihan täysin mahdotonta olisi, mutta toisaalta jos siihen mentäisiin, niin kyllähän se olisi käytännössä sama, kuin myönnettäisiin, että vituiksi meni tämä CHL viritelmä. Tuota Red Bull salute turnausta taidetaan edelleenkin pelata ja on kait nykyään sellainen harjoitusturnaus, ennen kauden alkua.

Maikkarillakin puhuvat jo, että pitäisikö koko kilpailu lopettaa. Sinänsä tuo tietenkin näyttää vähän hassulta, että kun suomalaisilla menee huonosti, niin sitten koko kilpailu vaan säppiin kaikilta. Mutta jos tilanne alkaa olla tuollainen, että homman mielekkyyttä kyseenalaistetaan, niin pitäisikö jossain vaiheessa sitten vaan ihan suosiolla siirtyä sellaiseen malliin, jossa tuota turnausta pelattaisiin niiden joukkueiden voimin, jotka sinne oikeasti haluaa. Meinaa kyllähän esim. Pelicans ja Ilves on aika haluttomilta tuolla näyttäneet.

Tarvittaessahan voitaisiin mennä vaikka siten, että ensin kysytään mestarilta, että haluaako osallistua, sitten kakkoselta ja niin edelleen ja kyselyitä jatkettaisiin niin pitkään, että Suomesta saataisiin ne kolme seuraa mukaan (tai neljä, jos edellisen CHL kauden voittaja tulisi Suomesta).
 
axe

Jäsen
Sikälihän tässä CHL:n taipaleessa, yleisön ja vähän seurojenkin kiinnostuksen puutteessa (talouden takia) ei ole mitään uutta, koska näinhän tää kansainvälinen seurakiekkoilu on aina mennyt. Wanhassa Euroopan Cupissakin Suomen mestari kieltäytyi kuusi kertaa osallistumasta milloin mistäkin syystä. Muista seuroista kuin Tapparasta en tiedä, mutta täällä ainakin valiteltiin aina Euroopan Cupin raskautta niin matkustuksen takia kuin myös taloudellisesti, kun EC-pelit teki aina ison loven kassaan lähinnä juuri sen matkustamisen takia, eikä sitä pystytty kotipelien pienillä lipputuloilla korvaamaan.

En tunne esim. lentopallon tai koripallon skeneä yhtään, että mikä niissä on sellainen yleistuntuma kansainvälisiin cuppeihin. Kuten niin monesti oon toistanut, niin jääkiekon saralla mua ihmetyttää ihan hirveästi tää negatiivisuus.
 
Kiekkonarri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, New Jersey Devils
En tunne esim. lentopallon tai koripallon skeneä yhtään, että mikä niissä on sellainen yleistuntuma kansainvälisiin cuppeihin. Kuten niin monesti oon toistanut, niin jääkiekon saralla mua ihmetyttää ihan hirveästi tää negatiivisuus.
Eiköhän se ole ihan puhtaasti tulovirtojen ja rahan määrä. Noissa pyörii summat selvästi suuremmissa sfääreissä. Meillä toki se ei näy ammattilaisuutena.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Maakohtaisesti Suomessa tehtiin kyllä hirvittävä virhe, kun tuote piiloutui viasatin puolelle. Hyvin harva varmaan Liiga paketin lisäksi haluaa viaplaystä maksaa vain CHL:n takia. Sitähän ei sitten tiedä, että tarjoiko telia/cmore mitään tuosta CHL:stä, mutta jos tässä nyt pienen pikavoiton nimissä tuote vietiin kuluttajien ulottumattomiin, niin hämmentävän iso virhe on tehty.

Tästä voi syyttää enemmän IIHF:ää ja media- ja markkinointioikeuksua hallinnoivaa InFrontia, jotka ovat käsittääkseni leiponeet CHL:n mediaoikeudet osaksi MM-kisaoikeuksien pakettia.

Toki ymmärrän heidänkin pointin taata mahdollisimman vakaa näkyvyys tällaisella diilillä, mutta en usko että Viaplay olisi CHL:ää yksinään haalinut.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vedonlyöntiä harrastavat: kannattaa lyödä Växjötä ja äkkiä. Siellä kuusi A-junnua lyödään rosteriin Ilvekseltä ja kerroin nyt 1.94 Växjön suoralle voitolle. Aika helppoa rahaa tiedossa!
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Eikös siellä oo nyt koululaisia vouchereilla katsomot täynnä, teemaan sopivasti myös kotijoukkue koostuu junnuista :)

Ite tohon uskaltais lyödä voittajavetoa, jos Ipa innostuukin tosissaan pelaamaan vaikka onkin märkäkorvia kentällä, tai juuri siitä syystä. Maaleja ehkä sitten nähdään enemmän.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
En tunne esim. lentopallon tai koripallon skeneä yhtään, että mikä niissä on sellainen yleistuntuma kansainvälisiin cuppeihin. Kuten niin monesti oon toistanut, niin jääkiekon saralla mua ihmetyttää ihan hirveästi tää negatiivisuus.

Lentopallosta en tiedä, mutta eikös koripallo puolella pelata jonkinsortin euroliigaa. Eli ovat onnistuneet siinä, missä kiekkoväki ei ole vielä onnistunut. Toki muistaakseni tuossa oli jotain riitaa jokunen vuosi liittojen kanssa, mutta koska se kylmä tosiasia on, ettei liitot pelaajien palkkoja maksa, niin liitothan tuon kinan hävisi ja nyt sitä euroliigaa pelataan käsittääkseni ihan sulassa sovussa kansallisten sarjojen rinnalla. Eli voisiko jokin samanlainen malli olla sitten mahdollista Euroopassa jääkiekon puolellakin? Siis siten, että kiekon Euroliigaan osallistuvat joukkueet pelaisivat vaikka puolet kansallisista runkosarjoista ja kansallisiin pudotuspeleihin mentäisiin pistekeskiarvoilla? Toisaalta kun se europeleihin liittyvä innostus on kuitenkin niin vähäistä, niin mahtaisiko seuroilla olla edes halua sitoutua nykyistä enemmän ko. kilpailuun?
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tästä voi syyttää enemmän IIHF:ää ja media- ja markkinointioikeuksua hallinnoivaa InFrontia, jotka ovat käsittääkseni leiponeet CHL:n mediaoikeudet osaksi MM-kisaoikeuksien pakettia.

Toki ymmärrän heidänkin pointin taata mahdollisimman vakaa näkyvyys tällaisella diilillä, mutta en usko että Viaplay olisi CHL:ää yksinään haalinut.

Mutta siis vakaa näkyvyys mille? Nythän tuote on ikäänkuin pilattu, kun se on toisen maksumuurin takana, eikä tosiaan varmaan juuri kukaan sitä esim. Suomessa halua pelkästään CHL:n takia ostaa. Toki sitten tuo, että nuo media- ja markkinaoikeudet on annettu Infrontille hoidettavaksi, niin onko se tulkittavissa siten, että seurat ovat alkamassa antamaan periksi tämän tuotteen osalta ja että loppu alkaa olemaan lähellä?
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ilveksellä ollut infernaalinen peliruuhka. Ainoa oikea ratkaisu panoksettomaan peliin.

Harmi että on panokseton peli. Näissähän voisi testata rosterin sietokykyä ns. "paskahommilla", että miten maistuu otteluruuhkassa. Ei tule sitten keväällä yllätyksenä.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Mutta siis vakaa näkyvyys mille? Nythän tuote on ikäänkuin pilattu, kun se on toisen maksumuurin takana, eikä tosiaan varmaan juuri kukaan sitä esim. Suomessa halua pelkästään CHL:n takia ostaa.

Vakaa näkyvyys sikäli, että oikeudet menevät kaupaksi MM-kisojen siivellä. Suomessa ja Ruotsissa oikeuksien myynti yksinäänkään tuskin olisi ollut ongelma, toisin kuin pienemmillä kiekkomarkkinoilla.

CHL on ollut InFrontin (IIHF:n kautta?) kanssa naimisissa alustaan alkaen, joten tuskin tuosta sen kummemmin voi johtopäätöksiä jatkosta vetää.

Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Mutta siis vakaa näkyvyys mille? Nythän tuote on ikäänkuin pilattu, kun se on toisen maksumuurin takana, eikä tosiaan varmaan juuri kukaan sitä esim. Suomessa halua pelkästään CHL:n takia ostaa. Toki sitten tuo, että nuo media- ja markkinaoikeudet on annettu Infrontille hoidettavaksi, niin onko se tulkittavissa siten, että seurat ovat alkamassa antamaan periksi tämän tuotteen osalta ja että loppu alkaa olemaan lähellä?

Vielä vähemmän tekee mieli tilata mitään kanavapakettia Liigan lisäksi, ihan vain muutaman CHL-matsin takia, kun tietää että jokaisen CHL-matsin näkee parin euron kuukausihinnalla (VPN) Youtubesta.
 
Ccrb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Vedonlyöntiä harrastavat: kannattaa lyödä Växjötä ja äkkiä. Siellä kuusi A-junnua lyödään rosteriin Ilvekseltä ja kerroin nyt 1.94 Växjön suoralle voitolle. Aika helppoa rahaa tiedossa!
Siellä on Växjölläkin monta 05-07 junnua pelaamassa. Toivottavasti moni ei tarttunut.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös